Yrittäjä hyvän tekijänä

 

Yrittäjänä minulla on mahdollisuus yritykseni kautta tukea muita monin eri tavoin. Vuoden aikana tukea menee jonkin verran - oman alani kautta mieluisimpia tukikohteita ovat junioriurheiluun kohdistetut kampanjat sekä terveys- ja hyvinvointiasiat. Koen, että tuen jakaminen on tärkeää nimenomaan firman kautta. Luonnollisesti mukana on oman brändin ja tunnettuuden rakentamista, mutta pääosin kyllä kaikkea muuta. 

Joulun aikana hyväntekeväisyys ja vähempiosaisten tukeminen kasvavat. Joulu on toki antamisen aikaa, mutta samalla se on myös eriarvoisuuden aikaa. Tuen tarve kasvaa, kun eriarvoisuus korostuu. Siinä, missä toiset perheet viettävät hyperkulutusjuhlaa, on toisilla pulaa jopa ruuasta. Joulumieli ei jokaisen perheen pöytään löydä, ellei joku auta. 

Koronakriisin hyviä puolia on se, että halukkuus tuen antamiseen on selvästi kasvanut. Kriisiaika herättää useissa halun auttaa ja monilla kynnys laittaa rahaa erilaisiin keräykiin, madaltuu. 

Miksi tuen muita, kun itselläkin on toimeentulosta huolta?

Yrittäjän leipä ei koskaan ole turvattu. Tienatut rahat ovat kiinni siitä, että asiakkaita riittää ja asiakkaiden virtaan ei aina voi edes itse vaikuttaa. Ja vaikka tässä kuussa tuloja tulisikin, se ei takaa seuraavalle kuukaudelle yhtään mitään. 

Tulojen epävarmuus ja epätasaisuus auttaa ymmärtämään paremmin myös heitä, joilla puutetta on arkipäiväisissä asioissa. Kun itse pohtii omaa pärjäämistään, on helpompi tajuta, miten vaikeaa voi olla kerätä kasaan perustarpeita, kun rasitteena on vaikka työttömyyttä, sairauksia tai muita sosiaalisia ongelmia. Ainakin omalla kohdalla, on herääminen eriarvoisuuteen kasvanut sitä mukaa, kun olen poistunut turvatusta kuukausipalkkaisen kuplasta kohti tuntematonta. 

Toinen syy on yhteiskuntavastuu. Tänä päivänä Suomikin ottaa vuodesta toiseen heikommin kiinni yhteiskunnan heikko-osaisista. Kun turvaverkon silmäkoko kasvaa, sen läpi putoaa yhä useampi, lapsi, aikuinen ja perhe. Lapsuuteni Suomessa ei nähty leipäjonoja tai puhuttu lapsiperheiden köyhyysongelmasta. Tänään ne ovat todellisuutta liian monelle. 

Ottamatta enempää kantaa Suomen tilaan, on valitettava fakta, että hyvinvointivaltio murenee rajusti kahta eri kautta. Toisaalta ihmisten usko siihen loppuu ja halukkuus verovarojen kautta rahoittaa muiden elämää, katoaa. Homma menee kuin yrityselämässä - jos omistajan halu rahoittaa loppuu, on edessä konkurssi.

Toisaalta loppuu nykyisenkään laajuiselta hyvinvointivaltiolta rahoituspohja. Verokertymä putoaa väestörakenteen muutoksen myötä ja ottajia tuelle on kuitenkin sama määrä - tai enemmän - kuin nyt. Köyhyys ei tule poistumaan, vaan todennäköisemmin kasvaa. Silloin jonkun muun kuin yhteiskunnan on otettava vastuuta elintasoerojen tasoittamisesta. Yksi tie voisi olla keski-Euroopasta tuttu malli, jossa vastuuta siirretään vapaaehtoisjärjestöistä koostuvalle verkostolle. Tuo malli tarvitsee kuitenkin taakseen sekä tekijöitä että rahoittajia. Ja tämäntyyppistä työtä tekevät Suomessa jo nyt monet järjestöt, esimerkiksi Lions, Rotarit tai Martat. 

Tässä mallissa tuki paikallistuu ja myös kohdentuu tarkemmin alueellisesti. Ehkä sille olisi helpompi saada taakseen myös yksityisrahoittajien tuki. Aika moni haluaa kohdentaa tukensa suoraan omalle alueelle. 

Kolmas ja tärkein syy, miksi itse haluan jakaa tukea eteenpäin liittyy itseeni. Vaikka olen suhteellisen vaatimattomista oloista kotoisin, kolen elämän nettosaaja. Olen saavuttanut lähtökohtiin nähden sen verran paljon, että koen olevani niin hyväosainen, että minun kuuluu jakaa omastani jotain eteenpäin. Olkoon tämä vaikka sitten sosiaalista velkaa, jota koetan maksaa vähän kerrallaan pois. 

Tukea mielenterveystyöhön ja paikallisten perheiden tueksi

Yritykseni on sen verran nuori, että tämä oli ensimmäinen joulu, jolloin mitään jaettavaa edes jäi. Joulukuun oletetusta tuloksesta laitoin kuitenkin eteenpäin noin 10% kahteen eri kohteeseen. Kohteiden valinta ei sinällään ollut vaikeaa ja uskon, että tuki menee molemmissa kohteissa hyvään käyttöön. 

Korona-pandemian aikaan on käynyt selväksi, että nuorten ja lasten hyvinvointi on kokenut todella rajuja vastoinkäymisiä ja heille on pystyttävä kohdentamaan nykyistä paremmin apua. Lapsissa on meidän aikuistenkin tulevaisuus, sillä jossain vaiheessa kai tämä yhteiskunta jää heidän hoidettavakseen. Ja aikuisten vastuulla on muutenkin pyrkiä auttamaan kaikkia lapsia voimaan paremmin. Siksi puolet tuesta kohdistin Mieli r.y.:lle. 

Toinen tuen kohde on Hope Lappeenranta. Toimitilani on heidän naapurissaan ja olen vierestä seurannut, kuinka valtavan paljon työtä Hopella tehdään. Työtä tehdään vapaaehtoisvoimin ja kaikki saatu apu on mennyt varmasti hyvään käyttöön. 

Tiedän monia yrittäjiä ja tiedän, että heidän joukossaan muiden auttaminen on ollut aina kovassa huudossa. On aika mukavaa kuulua tuohon samaan sakkiin ja olla yhtenä pienenä osasena mukana auttamassa. 

Tämä lienee viimeinen teksti tänä vuonna ennen joulua. Joulun jälkeen toki on vuorossa vielä vuosiarvio sekä jokavuotinen perinne - eli tulevan vuoden tavoitteet. Mutta tässä vaiheessa toivotan jo kaikille lukijoilleni

RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!