Blogit.fi

lauantai 4. joulukuuta 2021

Tonttupartio ja kadonneen paketin arvoitus - osat 7-12

 




  1. LUUKKU – POROJAHTIA LUMISESSA METSÄSSÄ


Neljä huohottavaa tonttua laahusti lumisessa metsässä peittyvien poronjälkien perässä. Lunta satoi niin lujaa, että poron sorkkien jättämät jäljet peittyivät nopeasti. Tiinan huutoa säikähänyt poro pinkoi metsässä hurjaa kyytiä, eikä tonttupartio tuntunut saavuttavan sitä yhtään. Kaikki olivat aivan uupuneita takaa-ajosta ja ihmettelivät, ettei karanneen poron vauhti tuntunut hiljenevän lainkaan.

- Miten kummassa se poro pääsi karsinastaan, ihmetteli Elmeri edelleen.

- Voisiko haka olla niin löysällä portissa, että poro sai sen nyhjytettyä auki? Tai olisiko joku ruokaa antava tonttu vahingossa avannut portin ja jättänyt sen auki, Tiina lohdutteli Elmeriä.

- Jotain outoa tuossa kyllä täytyy olla. Tuntuu, että meitä on seurannut koko ajan yksi onnettomuuksien rypäs. Ensiaskeleista alkaen olemme olleet vaarassa joutua vaikka minkälaisiin onnettomuuksiin. Vaikka uskon kyllä sattumiin, niin en sentään näin moneen peräkkäin, sanoi Topsu varovasti.

Matkaa lumisessa metsässä oli tehty jo pidempi aika. Poro oli mennessään mutkitellut ja tehnyt sellaisia lenkkejä, etteivät tontutkaan olleet enää varmoja, missä oltiin menossa. Lisäksi metsään alkoi tulla illan hämäryys ja näkyvyys oli lumisateen sekä pimeyden takia todella vähissä.

- Tiedättekö te, missä me olemme? Kysyi Topsu varovasti Elmeriltä ja Serlokilta.

- Voi poika! Minä tunnen Korvatunturin metsät kuin omat taskuni ja löydän kotiin vaikka mistä, vanha Serlokki puheli itsevarmana.

- Mutta nyt alkaa olla jo pimeää, eikä näkyvyys ole muutenkaan mikään paras mahdollinen.

- Ja olemme kyllä tehneet melkoisia lenkkejä metsässä. Oletko Serlokki aivan varma, ettemme eksy?

- Eiköhän me täältä jotenkin kotiin löydetä. Jos ei muuten, niin seurataan Korvatunturin valoja ja suunnistetaan sitä kohti, Serlokki lohdutti nuoria tonttuja.

Poron vauhti hidastui ja pian Tonttupartio alkoi saavuttaa sitä. Huolimatta teräksisestä kunnostaan, ei porokaan jaksanut loputtomasti juosta. Varovasti se aina vilkuili taakseen kuin tarkistaen, saavuttiko takaa-ajava joukko sitä yhtään. Nähdessään tonttujen jatkavan takaa-ajoa se kiihdytti itsensä vielä kerran hurjaan spurttiin. Lunta alkoi metsässä olla kuitenkin sen verran, että poro väsyi väistämättä. Sitten tapahtui onnettomuus.

Poro vilkaisi taas kerran taakseen, eikä huomannut, että se juoksi suoraan päin edessä olevaa haaroittunutta puuta. Sarvet edellä se törmäsi puuhun ja jäi lopulta kiinni puun oksiin. Se pyristeli ja koetti irrottaa sarviaan irti, mutta lopputulos oli, että sarvet juuttuivat yhä tiukemmin kiinni käkkäräisiin risuihin. Poro oli nyt lopullisesti jumissa, eikä tempominen auttanut sitä yhtään. Takaa-ajo oli saanut poron kannalta erittäin nolon lopun.

Tonttupartio tuli poron luokse muutamien minuuttien päästä. Kaikki neljä tonttua puuskuttivat ja tarpoivat lumessa. Tontut olivat varmasti yhtä väsyneitä kuin porokin ja hetken aikaa he kaikki vain tuijottivat toisiaan. Poro näytti Tiina-tontulle kieltään ja mörähteli kuin moittien sitä siitä, että oli joutunut lähtemään karkuteille. Tiina oli takaa-ajosta yhtä kuumissaan ja näytti vastaavasti porolle kieltään.

- Opitkos nyt karkaamaan tallista senkin karvakasa? Tiina sanoi porolle, joka edelleen pyristeli irti oksista.

- Jospas nyt rauhoittuisitte molemmat. Tules poro-rukka tänne, niin Elmeri auttaa sinut irti siitä pinteestä, johon itsesi onnistuit saamaan.

Elmeri taivutteli oksia ja katkoi niitä puukolla pienemmiksi. Vähän kerrallaan poron sarvet irtosivat oksista ja tuokion päästä koko sarvikko oli vapaa vankeudesta. Kiitokseksi poro nuolaisia Elmerin poskea ja sen jälkeen se pudisteli päätään kuin ihmetellen, miten olikin joutunut sellaiseen pinteeseen.

Tontut seisoivat lumisateessa ja katselivat toisiaan sekä poroa, joka oli nyt takaa-ajon jälkeen rauhoittunut.

- No niin, eiköhän lähdetä porukalla kotiin päin? Elmeri tokaisi rikkoen hiljaisuuden.

- Kukas meistä osaa näyttää tietä, kyseli Topsu ja katsoi Serlokkiin päin

- No niin tosiaan, minähän se kehuin olevani mestarisuunnistaja, joten katsotaanpa, missä päin Korvatunturin valot pilkottavat.

Missään ei kuitenkaan näkynyt pilkahdustakaan valoista. Joka puolella oli vain pimeää ja lunta. Serlokki pinnisti silmiään ja koetti jopa kiivetä puuhun nähdäkseen edes pienen vihjeen, missä päin Korvatunturia oltiin, mutta pimeyttä lukuunottamatta, ei mitään ollut nähtävissä.

- Meidän ei siis auta kuin seurata takaisin omia jälkiämme. Ne ainakin johdattavat meidät takaisin, vaikka matkaa saattaa tullakin.

- Sitten on parempi pistää menoksi, sillä jäljet peittyvät äkkiä. Lähdepä sinä Serlokki edelle, niin me muut kyllä seuraamme. Onhan sinulla se taskulamppu mukana?

- Onneksi on, enkä lähde mihinkään ilman sitä.

Porolla vahvistettu nelikko lähti seuraamaan omia jälkiään taskulampun valossa. Äsken vielä niin vauhko porokin tuli kiltisti joukon jatkona, eikä edes yrittänyt karata. Mutta valitettavasti metsässä kulkevat jäljet olivat peittyneet lumisateen alle, eikä niitä voinut pienen hetken jälkeen enää seurata.

- Nyt meidän on luovutettava. En näe enää jälkiä, eikä valoja kajasta mistään. On viisainta etsiä meille sopiva luola ja jäädä tänne yöksi. Päivällä suunnistaminen on helpompaa ja löydämme kyllä helposti kotiin, Serlokki tunnusti.

- Olen samaa mieltä, kannusti myös Elmeri. Olemme tarponeet metsässä pitkän matkaa ja mutkitelleet isoja kierroksia. Emme voi olla varmoja, vaikka olisimme aivan Korvatunturin naapurissa. Koetetaan löytää meille paikka yöksi ja aamulla löydämme kyllä kotiin.

Tiinaa ja Topsua pelotti, mutta toisaalta tämä oli sellainen seikkailu, johon he tuskin toiste pääsisivät. Talvinen metsä ei suinkaan tuntunut pelottavalta, vaan pikemminkin se oli kutsuvan hiljainen. Takaa-ajon jälkeen heillä oli hieman vilu ja nälkä. Olisi tarpeen päästä suojaan pois lumisateelta ja saada vaikka joku lämmittävä nuotio aikaan.

Onneksi luola yöpymistä varten löytyi suhteellisen läheltä. Sinne tontut vetäytyivät kuivaan pois lumisateelta. Elmerillä oli mukanaan tulitikut ja tontut saivat viritettyä pienen nuotion lämmittämään ja antamaan valoa. Kaikkien taskuista löytyi puolestaan pientä purtavaa, jotka tasattiin kaikkien kesken. Jopa poro sai oman osansa pähkinöistä ja rusinoista, joista se myös kiitti iloisesti hirnahtelemalla.

Elmeri ja Serlokki kertoivat nuotion liekkien valossa pikku-tontuille juttuja menneiltä ajoilta ja niitä kuunnellessaan tontut nukahtivat poron lämmintä turkkia vasten. Pian luolasta kuului vain neljän tontun tyytyväistä tuhinaa, kun kaikki nukkuivat.




  1. LUUKKU – SITTEN MENNÄÄN SAUNAAN

Aamu valkeni ja luolaan pääsivät ensimmäiset auringonsäteet herättäen tonttunelikon. Poron kyljestä nousi neljä tonttulakkia, jotka kylmissään hyppelivät luolan lattialla. Luolan ansiosta kaikki olivat säilyneet kuivana, mutta illalla tehty nuotio oli sammunut jo aikoja sitten ja poron lämmin turkki oli ainoa lämmönlähde. Taskuista kaiveltiin vielä viimeiset makupalat, joilla mahassa kurniva nälkä saatiin karkoitettua hieman edemmäs. Nuoret tontut olivat huolissaan siitä, miten he löytäisivät kotiin, mutta vanhemmat tontut lohduttelivat, ettei syytä huoleen ollut. He kyllä tunsivat Korvatunturin seudut kuin omat taskunsa ja varmasti löytäisivät tien kotiin.

- Hui kauhistus, kun täällä on kylmä! Puhisi Tiina-tonttu ravisellen kohmeisia jäseniään.

- Ja minun on kurniva nälkä!! jatkoi Topsu.

- Älkää olko lapset huolissanne. Me kyllä Serlokin kanssa näytämme teille tien kotiin, ja sitten mennäänkin kunnon aamiaiselle. Minun tekee mieli Pukin muorin puuroa ja lämmintä kaakaota.

- Niin juuri – minä ja Elmeri kyllä osaamme nämä seudut ulkoa, joten olemme kotona ennen kuin huomaattekaan, jatkoi Serlokki.

Tonttupartio lähti ulos talviseen ulkoilmaan. Yöllä satanut lumi oli tukkinut luolan suuaukon ja tontut joutuivat kaivamaan tiensä ulos. Valkoinen vaippa oli peittänyt kaikki paikat, eikä edellisenä iltana tallattua polkua näkynyt lumessa laisinkaan. Jopa Elmeri ja Serlokki raapivat hetken partaansa miettiessään, missä päin Korvatunturia oltiin. Elmeri kiipesi puuhun ja tutkaili ympäröivää maisemaa.

- Serlokki! Minä tiedän, missä ollaan.

- No missä? Minä en osaa edes arvata.

- Me olemme Porovuoren toisella puolella. Poro kuljetti meitä melkoisen lenkin, vaikka olemme aivan Korvatunturin lähellä.

- No jopas nyt jotakin. Nythän tunnenkin tämän paikan. Tässä samassa luolassa olen nukkunut pienenä tonttuna aiemminkin. Lumi on tehnyt maisemasta niin eri näköisen,etten tunnistanut sitä. Kyllä minä osaan täältä kotiin, eikä matka ole edes pitkä.

Tonttupartio otti ensimmäiset askeleet syvässä hangessa. Lunta oli niin paljon, että pienet tontut kahlasivat siinä vyötäröään myöten. Poro kulki metsässä omia reittejään haistellen ja kaivellen jäkälää puiden juurelta. Sitä selvästi nauratti se, kuinka pieniä tontut olivat häneen verrattuna ja sitä, kuinka vaikeaa lyhyillä jaloilla oli kävellä lumihangessa.

Hetken tarvottuaan, Elmeri havahtui.

- Aamiaisen jälkeen me menemme saunaan!

- Kyllä, kuuma sauna tekisi terää! Vastasi Serlokki Elmerin huudahdukseen.

Pienet tontut olivat vähän ihmeissään. Toki heillä oli vähän kylmä aamulla, mutta nyt olo oli pirteä ja poskia punotti. Aamusauna oli pikku-tontuille hieman omituinen ajatus. Siksi Topsu kysyikin varovasti.

- Saunaan? Näin aamusta, oletteko ihan varmoja?

- Totta kai. Korvatunturin sauna on aina lämmin, koska siellä asuu saunatonttu Löylykäs. Vastasi Serlokki

- Ai niin tosiaan, en siis tarkoittanut, että menisimme kylpemään. Muistin juuri, mihin minä sen paketin taisin jättää. Elmeri sanoi,

- Sen minun pakettini? Topsu innostui. Mitä sille sitten oikein tapahtui?

- Siinä taisi käydä niin, että kun minä lähdin ulkoiluttamaan poroja, niin kaatua tupsahdin lumihankeen ja vähän vilustuin. Siinä aivastellessa sitten unohdin koko paketin ja se saattoi jäädä sinne saunan penkille, kertoi Elmeri vähän nolostellen.

- Voi Elmeri, senkin homekorva. Koko joulu meinasi mennä pilalle sen vuoksi, Topsu hermoili

- No ei nyt sentään koko joulu.... mutisi Elmeri

- Eikä se paketti siis ole kateissa, vaan se löytyy sieltä saunalta, sovitteli Tiina riitapukareiden välejä.

- Juuri niin, eipä hermostuta, vaan ollaan iloisia, että paketti on tallessa, auttoi Serlokkikin.

Ripeästi nelikko saavutti Korvatunturin, eikä aikaakaan kun poro oli palautettu talliin omaan pilttuuseensa. Sille annettiin tupla-annos kuivaa heinää sekä maukasta jäkälää. Tyytyväisenä se mörähteli pureskellen ruokaansa. Ilmeisesti porolle pieni seikkailu metsässä oli ollut ihan tarpeellista vaihtelua tallin tylsään elämään.

Tontut painelivat ensimmäisenä syömään. Muorilla oli padassa hyvin hautunutta puuroa, jonka kanssa kaikki neljä siemailivat isot mukit kaakaota. Kylläisinä ja tyytyväisinä tontut lekottelivat muorin ison ruokasalin penkeillä ja muistelivat vielä seikkailuaan lumisessa metsässä.

Hetken levättyään partio säntäsi saunalle, jossa saunatonttu Löylykäs heitteli aamun ensimmäisiä löylyjä. Löylykäs oli ollut niin pitkään saunatonttuna, että hänen kasvoihinsa olivat pinttyneet nokiset viirut ja keskeltä mustia kasvoja pilkotti kaksi kirkasta silmää. Löylykkään tonttulakkikin oli aikojen saatossa mustunut, mutta tonttupuku oli muuten moitteettoman siisti. Löylykkään tehtävänä oli kantaa puita, lämmittää saunaa ja pitää lauteet puhtaana. Vapaa-ajat se istuskeli lauteiden alla ja luki Korvatunturin Sanomia sekä keksi hauskoja saunarunoja. Löylykäs ilahtui selvästi nähdessään tonttunelikon ovellaan.

- Kas Elmeri, ja Serlokki! Mikä yllätys. Tulitteko aamusaunaan? Ja ketäs nämä pikkutontut ovat?

- Hei Löylykäs. Tulimme toki aamusaunaan, mutta meillä on muutakin asiaa.

- Ja me olemme Tiina ja Topsu – meillä on ikioma tonttupartio, joka ratkaisee Korvatunturin arvoituksia.

- Vai niin, sepäs jännää. Mikäs arvoitus teillä on mielessä?

- Niin tosiaan – sen takia me tulimmekin. Minä kun kävin täällä viimeksi, niin minulta saattoi jäädä yksi paketti tuohon saunan penkille, kertoi Elmeri nolona.

- Vai paketti.....odotas kun tuumailen hetkisen. Totta tosiaan. Minä löysin tuosta penkiltä paketin ja kun en tiennyt sen vastaanottajaa, niin laitoin sen eteenpäin.

- Mihin sinä sen laitoit? Onko se täällä? Kysyi Topsu innoissaan. Hänen joulunsa alkoi vaikuttaa pelastetulta, koska paketti oli kuin olikin tallessa.

- Joo, minä vein sen Korvatunturin postitoimistoon, koska ajattelin sen löytävän sitä kautta parhaiten perille.

- Eiiiiiii! Parahti Topsu. Arvoitus ei sittenkään ratkennut tähän paikkaan, sillä Löylykkäällä ei ollutkaan kadonnutta Yksisarvista. Tämä oli tosiaan yksi epäonnen joulu.

Vanhat tontut eivät kuitenkaan olleet millänsäkään. Ne kohauttivat olkapäitään ja alkoivat riisuuntua.

- Mitä te teette, kysyivät Topsu ja Tiina yhteen ääneen. Meidän pitää kiirehtiä Postitoimistoon etsimään pakettia!

- Älkää lapset suotta hätäilkö. Ensin me menemme saunaan, jonka Löylykäs on meille lämmittänyt. Päivä sujuu löylyjen jälkeen varmasti paremmin.

Ja niin painuivat vanhat tontut lauteille heittämään kunnon löylyt.




  1. LUUKKU – SÄKILLINEN TONTTUPOSTIA

Saunan ovesta tuli kaksi putipuhdasta ja höyryävää tonttua. Elmeri ja Serlokki olivat kahteen pekkaan paiskoneet löylyä niin, että kiukaasta kuului valtava pauke ja kumina. Saunatonttu Löylykäs oli lämmittänyt tontuille oikein kuuman saunan, jossa lumisen metsäretken vilunväreet sai taatusti karkoitettua.

Topsu ja Tiina odottelivat tonttuja saunan eteisessä. He olivat tuskissaan, koska tiesivät, että joulun alla Korvatunturin postista lähti paketteja maailmalle useita kuormia päivässä, ja heidän pakettinsa saattaisi vahingossa karata jonkun kuorman mukaan.

Postista laitettiin menemään paketteja sellaisiin maailmankolkkiin, joihin Pukki ei aattoiltana millään ehtinyt. Maapallo on niin laaja, että yhden Pukin aika ei mitenkään riittäisi joka paikkaan. Siksi Pukki on jo useina vuosina järjestänyt pakettien jakelun siten, että eri puolilla maapalloa on avustajatonttuja, jotka toimittivat Pukin paketit perille ajoissa.

Ja olipa Pukilla muutamia salaisia täydennyspaikkojakin. Vaikka Pukin reki oli toki valtava, ei siihen saanut ihan kaikkea kerralla mahtumaan. Siksi Pukki oli salassa rakentanut pitkin reittiä täydennysvarastoja, joista hän aattona sai vielä lastattua lisää paketteja rekeen. Noiden varastojen sijaintia ei tiennyt kuin Pukki sekä muutamat hänen luottotonttunsa. Paikat pidettiin salaisina siksi, etteivät uteliaat lapset kävisi tutkimassa, mitä lahjoja heille oli tulossa. Varastoihin lahjat toimitettiin Pukin omalla Pukki-Expess pikatoimituksella.

Serlokki johdatti nelikon postitoimistoon. Hän vei nelikon suoraan postimestarin puheille. Postimestari Breivi oli Serlokin vanha ystävä ja hän ottikin joukon lämpimästi vastaan. Breivi oli paksunpulskea tonttu, jolla oli pyöreät posket sekä valtavankokoinen Postimestarin takki. Päässään hänellä oli muista tontuista poiketen tummansininen tonttulakki ja takin messinkiset napit kiilsivät postitoimiston valossa.

- Serlokki, vanha ystävä. Mukava tavata pitkästä aikaa. Ja Elmeri myös. Tervetuloa Korvatunturin postiin.

- Hei Breivi, olet näköjään ostanut taas kokoa suuremman takin. Mukava tavata. Tässä ovat ystäväni Tiina ja Topsu. He ovat Tonttupartion viralliset edustajat ja tulivat tänne ihan asian perästä.

- Tervetuloa myös teille nuoret tontut. Kuinka voinen olla teille avuksi?

- Me etsimme yhtä pakettia?

Postimestarin silmät rävähtivät lautasen kokoisiksi ja hänen kasvoilleen nousi epäuskoinen ilme. Hieman varovasti hän kyseli.

- Etsitte yhtä pakettia, siis yhtä nimenomaista pakettia? Täältä – Korvatunturin postitoimistosta, missä paketteja on tuhansia ja taas tuhansia? Teiltä on kateissa yksi ainoa paketti?

- Joo-o, sellainen pieni Yksisarvinen. Minä olen siis varastonhoitaja-tonttu Topsu ja minulta tuo paketti on kateissa. Tai siis ei ole, koska se ei koskaan tullut varastolle....

- ….niin ja tehtaalla se on kyllä tehty. Minä olen Tiina-tonttu ja vastaan tehtaan tuotannosta. Se paketti vain jollain kumman tavalla katosi tässä välissä ja päätyi ehkä tänne.

- Niin, siihen katoamiseen taidan olla minä syypää, sanoi Elmeri hiljaa. Minä näet unohdin paketin saunan pukuhuoneeseen ja sieltä Löylykäs toimitti sen tänne.

- Voi elämä teidän kanssanne! Yhden paketin löytäminen täältä on melkoista hakuammuntaa. Meille tulee ja meiltä lähtee paketteja rekkalasteittain päivässä. Huonolla tuurilla se paketti on menossa jo jossain päin kohti Mauritiusta tai Tongaa, Breivi tuskaili

- Mutta jos siinä paketissa ei ollut osoitetta, niin eihän sitä silloin voi lähettää? Kokeili Topsu onneaan.

- Olet oikeassa nuori tonttu. Silloin paketit joutuvat tuonne meidän selvitysosastolle, jossa niille etsitään oikea omistaja. Mennäänpä siis sinne.

Breivi vei koko konkkaronkan perimmäiseen Postisaliin, jonka ovella luki

”SELVITYSOSASTO – ASIATTOMILTA PÄÄSY KIELLETTY”


Salissa työskenteli muutama tonttu, jotka suurennuslasien ja osoitekirjojen avulla koettivat selvittää epäselvien lähetysten osoitteita ja vastaanottajia. Korvatunturin postissakin oli paljon kirjeitä ja kortteja, joiden vastaanottajasta ei saanut selvää. Näidenkin lähetysten haluttiin menevän perille, joten tontut tekivät lujasti töitä saadakseen jokaisen lappusen oikealle omistajalleen.

Breivi ohjasi nelikon yhden tontun luo. Topsu ja Tiina kertoivat ongelmansa sekä sen, että paketissa ei todennäköisesti ollut muuta kuin pakettikortti, jossa luki ”Lotta Kosonen”. Tiina myös muisti, millaiseen paperiin kaikki Halaavat Yksisarviset oli kääritty, jotta selvitystyö olisi helpompaa.

- Totta tosiaan minä muistan tuon paketin. Harmittelimme, että Lotta Kososia on maailmassa niin paljon, ettei ihan varmaksi saatu selville, kenelle heistä tuo paketti oli tarkoitettu, selvittäjätonttu kertoi.

- Hienoa, muistaisitteko, mitä paketille sitten tapahtui?

- Totta kai muistan. Meillä on tällaisia tapauksia varten toimintaohjeet. Säännön 4 ja pykälän 3 mukaan tuollaiset lähetykset palautetaan tehtaalle. Ja kun tunnistimme paperin, laitoimme sen lähtevien osastolle palautettavaksi. Luulisin pakettinne löytyy sieltä.

Taas kerran huokaisi Topsu helpotuksesta. Aikaa Pukin lähtöön oli vielä runsaasti ja arvoituksen ratkaisu oli käsissä. Nyt vain paketti mukaan ja takaisin varastolle. Sen jälkeen Topsulla olisi tästä joulusta tahraton rekisteri, jossa jokainen paketti löytäisi perille.

Breivi lähti johdattamaan Topsua, Tiinaa, Elmeriä ja Serlokkia taas läpi suuren Postitoimiston. He pujottelivat pakettihihnojen ja rullakoiden yläpuolella kulkevilla kulkusilloilla. Sieltä he katselivat alla kulkevia valtavia pakettikasoja ja kirjepusseja. Siinä postitonttujen työtä ihaillessaan Topsu ja Tiina huomasivat, että olivat kadottaneet Serlokin ja Elmerin näkyvistään. He koettivat juosta kovaa vauhtia saadakseen muut kiinni, mutta ketään ei enää näkynyt.

Yhtäkkiä sekä Topsu että Tiina tunsivat selässään tönäisyn. He kaatuivat ja putosivat alas kulkusillalta suoraan alla odottaneeseen postisäkkiin. Sanomatta sanaakaan säkin suu suljettiin ja Tiina sekä Topsu olivat pimeässä säkissä, joka tuntui kulkevan postihihnalla eteenpäin. Säkki meni liukuhihnalla omaa vauhtiaan poukkkoillen ja Tiina sekä Topsu koettivat rimpuilla ulos. He huusivat ja karjuivat ja koettivat tempoa säkin suuta auki, mutta mikään ei auttanut.

Lopulta säkki putosi pehmeään postikasaan ja ympärillä oli aivan hiljaista. Tiina ja Topsu odottivat kuuliko joku heidän huutonsa ja koettivat selvittää, missä oikein olivat.

- Tiina? Oletko kunnossa? Varmisteli Topsu

- Olen, mutta olen valtavan vihainen.

- Niin minäkin. Joku tönäisi meidät tänne. Tämä ei ole enää sattumaa. Tämä on salaliitto. Joku haluaa, ettemme löydä pakettia.

- Olen samaa mieltä. Kunhan pääsen tästä säkistä, selvitän kuka ja hän saa totisesti katua, että astui tonttupartion tielle.



10 LUUKKU – ELÄVÄ POSTISÄKKI

Topsun ja Tiinan matka tuntui jatkuvan pitkän aikaa. Välillä kyyti oli tasaisempaa ja välillä taas möykkyisempää. Vihdoin ja viimein kulkuneuvo seisahtui ja ympärille tuli täysin hiljaista. Tonttukaksikko koetti selvittä, mihin ihmeeseen he olivat joutuneet. He huusivat ja koettivat saada säkinsuuta auki, mutta mikään ei auttanut. Säkki oli tiukasti sidottu kiinni, eikä kukaan kuullut heidän huutoaan. He olivat jumissa tässä onnettomassa kankaisessa vankilassa.

- Mihin ihmeeseen me jouduimme tämän säkin mukana? Ihmetteli Topsu

- Se on kyllä hyvä kysymys. Jos meidät on heitetty johonkin lähtevään postiautoon, niin saatamme löytää itsemme vaikka Ilomantsista tai Etelänavalta.

- Se yksi ainoa paketti jää löytymättä, jos me joudumme liftaamaan takaisin Korvatunturille Etelänavalta. Eikä Pukki pääse matkaan täydessä lastissa.

- Kuule Topsu, minusta tuntuu, että tällä hetkellä se kadonnut paketti on meidän huolistamme pienin.

Jossain lähistöllä avattiin ovi ja säkin pienistä rei'istä näkyi valoa. Tonttuihin tuli heti eloa. He huusivat ja heiluttivat käsiään toivoen ovet aukaisseen henkilön auttavan.

- Apua, Apua – hei sinä, joka avasit oven. Haloo, Tonttuja pulassa, SOS, Auta! Päästä meidät täältä säkista!!!

Sitten säkin suu avattiin ja sisään tulvi valoa. Pitkään pimeässä olleet tontut joutuivat siristelemään silmiään äkillisessä kirkkaudessa.

- Mitä ihmettä? Ketäs te olette ja mitä te teette Lappeenrannan Postissa?

- Lappeenrannan!!!! kauhistuivat tontut.

- Kyllä, te olette tulleet tänne Etelä-Karjalaan Joulupukin postin matkassa. Minä kävin teidät juuri hakemassa lentokoneelta muiden postien mukana.

- Voi apua, nyt olemme pulassa.... Anteeksi, olemme siis Topsu ja Tiina. Olemme tonttuja Joulupukin pajasta ja jouduimme tähän säkkiin vahingossa Joulupukin postikonttorissa.

- Hauska tavata tontut. Olette aika kaukana kotoa.

- Ja mikä pahinta – meillä on todella kiire päästä takaisin Korvatunturille.

Postisäkin avannut pelastaja kertoi olevansa Lappeenrannan Postimestari Pottonen. Hänen tehtävänään oli postien kuljetus ja lajittelu. Sen lisäksi hän oli tällä kertaa kunnostautunut tonttujen pelastajana.

Pottonen tarjosi matkan rasittamille tontuille lämmintä kaakaota sekä tuoreita pipareita. Tontut huomasivat, että heillä oli tosiaan nälkä. Pitkä seikkailu oli saanut pienet mahat kurnimaan. Sekä Tiina että Topsu ajattelivat Muorin pitopöytää ja sen herkkuja. Kohta olisi taas tonttujen jouluaterian aika ja he taisivat jäädä tänä vuonna sitä vaille.

Pottonen kyseli, miten ihmeessä kaksi pientä tonttua olivat joutuneet postisäkkiin. Tiina ja Topsu kertoivat koko tarinan alusta saakka ja senkin, että he epäilivät säkkitempun olevan juoni, jolla heitä koetettiin estää ratkaisemasta kadonneen paketin arvoitusta. Pottonen oli samaa mieltä. Säkki oli suljettu sellaisella solmulla, ettei se synny vahingossa.

Tonttujen ongelma oli nyt se, että he olivat tuhannen kilometrin päässä arvoituksen ratkaisusta. Mitään nopeaa keinoa kotiinpääsyyn ei ollut näkyvissä.

Postimestari Pottonen hämmenteli hiljaisena kaakaotaan. Tonttujen tarina oli uskomaton ja hän halusi auttaa sen selvittämisessä. Pienet tontut olivat silminnähden harmistuneita siitä, ettei kadonneen paketin arvoitus selvinnyt. Sitten yhtäkkiä Pottosella välähti.

- Hetkonen!! Minähän keksin

- Keksit mitä? Kysyivät Topsu ja Tiina kuin yhdestä suusta.

- Se lentokone, joka teidät tänne toi. Sehän ei ole vielä lähtenyt paluulennolle. Tiedän sen siitä, että se odottaa aina meiltä sinne päin lähteviä posteja ja ne menevät lentokentälle.... Pottonen katsoi kelloaan.

- Ne postit lähtevät juuri tällä minuutilla. Tulkaa tontut, sillä nyt meillä on kiire!

Pottonen lähti juoksujalkaa kohti parkkipaikkaa. Hän käski tontut postiauton kyytiin ja lähti ajamaan kiireisesti läpi kaupungin. Tontut katsoivat ihmeissään, kun Postimestari pujotteli kaistalta toisella liikenteen seassa. Sanaakaan ei matkan aikana sanottu, vaan Pottonen keskittyi ajamiseen samalla, kun tontut katselivat oudon kaupungin maisemia.

Matka lentokentälle ei ollut pitkä, mutta sitä varten piti ajaa koko kaupungin läpi. Ja kauempaa tontut näkivät, että lentokoneen propellit pyörivät jo ja lentokoneen moottoreista puski valkoista pakokaasua. Lastausovi oli vielä auki, kun koneen sisään lastattiin viimeisiä paketteja.

Pottosen auto pysäytettiin lentokentän portilla. Kentälle ajaminen oli ehdottomasti kiellettyä, kun koneen moottorit olivat jo käynnissä. Pottonen väläytti Postimestarin virkamerkkiään ja kertoi, että hänellä oli kyydissä Pukille menevää postia, joka täytyi ehdottomasti saada matkaan vielä tänään. Tontut huokaisivat helpotuksesta, kun portti avattiin ja Pottosen auto päästettiin läpi.

Kentällä Lappeenrannan postimestari kätteli ja hyvästeli pienet tontut. Hän kertoi koneen pilotille, että tällä kertaa koneen mukana tulikin hieman arvokkaampi lasti ja pyysi päästämään pienet tontut koneen ohjaamoon katselemaan maisemia. Lähtiessä Pottonen pyysi tonttuja vielä kertomaan terveisiä Korvatunturin kollegalleen, postimestari Breiville. He olivat kuulemma vanhoja tuttuja postimestarikurssilta.

Tonttujen päästyä koneeseen, lastausovi lyötiin kuuluvasti kiinni ja kone rullasi kiitotien päähän. Sitten se kääntyi ympäri, kiihdytti vauhtia, eikä aikaakaan, kun pyörät irtosivat maasta ja lento kohti Korvatunturia saattoi alkaa.

Tontut, jotka eivät ennen olleet lentäneet, katsoivat hiljaisina, kuinka upealta Suomi näytti ilmasta käsin. He sanoivat tuskin sanaakaan koko matkan aikana. Maisema toisensa jälkeen vaihtui ja lopulta koneen ikkunasta alkoi näkyä Lapin karua tunturimaisemaa. Päivä oli jo pitkällä, kun kone laskeutui Korvatunturin kentälle ja rullasi Pukin postiterminaalin eteen.

Tontut kiittivät kauniisti kyydistä ja hyppäsivät alas koneesta. Sitten he suuntasivat matkansa suoraan kohti Postimestari Breivin toimistoa. Siellä istuivat Breivin lisäksi Serlokki ja Elmeri. Hämmästyneinä he tuijottivat Tiinaa ja Topsua, jotka tupsahtivat ovesta sisää

- Tiina ja Topsu, vihdoinkin! Mistäs te siihen tupsahditte? Olemme etsineet teitä joka paikasta ja pelkäsimme jo vaikka mitä!

- Terve! Me kävimme pikavisiitillä Lappeenrannassa etsimässä kadonnutta pakettia. Ei löytynyt. Mitäs tänne kuuluu?

- Nyt kerrotte koko tarinan.

Tiina ja Topsu istahtivat kolmikon seuraksi ja kertoi matkansa vaiheet juurta jaksaen – unohtamatta kertoa Postimestari Pottosen terveisiä.



  1. LUUKKU – KUKA MEITÄ HÄIRIKÖI?


Tiina ja Topsu kertoivat, kuinka heidät oli Korvatunturin postikeskuksessa heitetty säkkiin, jonka suu oli suljettu tiukalla solmulla. Kummallakaan tontuista ei ollut mitään havaintoa, kuka heidät olisi tönäissyt alas kulkusillalta, mutta oli varmaa, ettei sellaista tapahtunut vahingossa.

Breivi, Elmeri ja Serlokki kertoivat huomanneensa pikku-tonttujen katoamisen vasta, kun olivat jo postituksen toisessa päässä. Sen jälkeen tonttuja oli etsitty joka paikasta, mutta heistä ei näkynyt jälkeäkään. Oli kuin maa olisi niellyt kaksi pientä tonttulasta.

- Kuka ihme tätä tutkintaa oikein häiritsee. Meille on sattunut aivan liikaa epäonnea, että se olisi sattumaa. Joku tosiaan haluaa, ettemme löydä sitä kadonnutta pakettia, vaan että se jäisi kateisiin, tontut aprikoivat porukalla.

- Mutta eihän kukaan voi haluta, ettemme saa arvoitusta ratkaistua. Se paketti on lapselle tärkeä ja jokainen Korvatunturilla haluaa kaikkien lasten saavan lahjoja, Tiina voihkaisi.

- Mutta laskekaapa nyt yhteen. Ensin Topsu joutui siihen lelukoneen hihnalle. Sitten jahtasimme jo poroa pitkin lumista metsää ja päädyimme nukkumaan luolassa. Ja kun siitä selvittiin, heitettiin Tiina ja Topsu säkkiin ja lähetettiin Lappeenrantaan.

- Selvisikö siitä kadonneesta paketista muuten mitään? Tiina kysyi

- Ai niin tosiaan. Mehän unohdimme tutkia sitä vihjettä, kun aloimme etsimään teitä. Lähdetäänpä siis liikkeelle. Ei se arvoitus ratkea täällä istumalla.

Breivi johdatti porukan läpi Korvatunturin Postin. Tällä kertaa mentiin eri reittiä - lattiaa myöten, jotta kukaan ei joutuisi uudestaan säkkiin. Oli puhdasta sattumaa, että Tiina ja Topsu olivat ehtineet ajoissa takaisin Korvatunturille. Huonolla tuurilla säkki olisi lentänyt todella kauas ja sieltä ei hetkessä palattaisi takaisin kotiin.

Korvatunturin lähtevän postin tiskillä kävi valtava vilske. Sieltä lähti kaikenkokoisia paketteja eri puolelle maailmaa. Samalta tiskiltä myös käytiin lähettämässä kortteja sekä tietenkin Pukin virallista postia. Jono kiemurteli näin joulun alla pitkän matkaa. Postimestari Breivi kuitenkin ohitti jonon tyylikkäästi ja meni suoraan virkailijan luo.

- Sattuisitko muistamaan, onko tänne tuotu sellaista pakettia, jossa ei ollut osoitetta, vaan pelkkä nimi? Lotta Kosonen.

- Jaaha, tässä on kyllä ollut jos jonkinlaista pakettia. Olisiko mitään tarkempaa tietoa.

- Tämä paketti tuli suoraan selvitysosastolta ja se piti palauttaa takaisin tehtaalle tai varastolle.

- Ahaa, no tämä tosiaan auttoi. Me saimme tänne selvitysosastolta paketin ja jotainhan sille tapahtui. Annapa mietin hetken.....

- Mieti rauhassa, mutta kiire tässä alkaa olla. Se paketti pitäisi saada Pukin rekeen ja aikaa valuu koko ajan enemmän hukkaan.

- Se paketti lähti meiltä jo eteenpäin. Tässä tiskillä kävi asioimassa yksi porotaksi, joka sitten otti paketin matkaan ja lupasi viedä sen perille.

- Satutko muistamaan sen taksin numeroa?

- Joo, totta kai – se oli taksi numero 21. Kuskin nimeä en valitettavasti muistanut kysyä.

- No eipä sen niin väliä. Kiitoksia paljon.

Tontut poistuivat tiskiltä ja lähtivät kävelemään ulos. Seuraavaksi suuntana olisi Korvatunturin pakettivarasto, Topsun työpaikka. Pikku-tontut olivat innoissaan arvoituksen ratkeamisesta. He hihkuivat innoissaan, että paketti oli vihdoin löytynyt – tai ainakin tiedettiin, missä se on. Toivottavasti taksikuski oli toimittanut paketin jo varastolle odottamaan ja Topsu saisi vain heittää sen hyllylle valmiiksi odottamaan.

Serlokki oli kummallisen hiljaa. Hän näytti miettivän ankarasti jotain. Serlokki suki partaansa ja pudisteli päätään kummissaan. Pikku-tontut ajattelivat, että Serlokki oli ehkä harmissaan siitä, että arvoitus oli ratkennut. Joka tapauksessa vanha etsivä ei näyttänyt tyytyväiseltä.

- Serlokki – mikäs sinun on? Etkö ole tyytyväinen, että arvoitus on ratkennut ja pääsemme hyvillä mielin Joulumuorin aterialle.

- Pelkään pahoin, että arvoitus ei ole ratkennut.

- Onhan se – porotaksi on käynyt paketin ja toimittanut sen luultavasti varastolle. Meidän tarvitsee enää ottaa paketti ja hyllyttää se – ja sitten menemmän syömään mahat täyteen.

- Voi, kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia, huokaisi vanha etsivä.

- Kuinka niin?

- Kerron teille kohta. Mennään ensin käymään Porotaksiasemalla. Haluan vain varmistaa yhden jutun.

- Haluat varmaan kiittää sitä kuskia.

- Jotain sinne päin ehkä....vastasi Serlokki hajamielisenä.

Tontut suuntasivat askeleet Korvatunturin taksiasemalle. Siellä oli päivystävä Taksimestari nimeltään Tonttu-Mittari. Serlokki pyysi muita odottamaan, kun hän pikaisesti kävisi aseman sisällä.

Meni vain hetkinen, kunnes Serlokki tuli takaisin. Hän ei näyttäny yhtään aiempaa iloisemmalta. Päinvastoin. Hän suki harmaata partaansa niin lujaa, että se näytti lähes irtoavan vanhan tontun naamasta. Muut Tonttupartion jäsenet olivat ihmeissään.

- No, Serlokki. Mitä sait selville?

- Sain selville sen, mitä pelkäsinkin. Valitettavasti meidän arvoituksemme ei ratkennut vielä.

- Etkö löytänyt oikeaa kuskia, jotta saisit kiittää häntä?

- Pahempaa

- Pahempaa?!

- Kyllä. Muistin oikein, että Korvatunturilla ei ole kuin kaksikymmentä taksia.

- Sehän tarkoittaa....

- Niin juuri. Se tarkoittaa, ettei pakettia hakenut Porotaksi, vaan ihan joku muu.

- Ja sehän tarkoittaa....

- ….niin juuri. Se tarkoittaa sitä, että arvoituksemme ei ratkennut vieläkään.

- Emmekä edes tiedä, mistä lähteä etsimään pakettia seuraavaksi.

Ja juuri, kun tontut olivat murheissaan, kuului koko Korvatunturin yli kiirivä kiivas kellon ääni. Tuo ääni oli se, jota kaikki tontut odottivat joulun aikaan. Se oli kello, joka kertoi, että oli Joulumuorin valmistaman juhla-aterian aika. Sinne kokoontuivat kaikki tontut nuorimmasta vanhimpaan. Joka ikinen tehtävä keskeytettiin ja tontut kokoontuisivat valtavan pitkien pöytien ääreen nauttimaan vuoden suurinta ateriaa.

- No jos kerta arvoitus ei ota ratketakseen, niin voimme hyvin lähteä nauttimaan jouluateriasta.

- Kyllä! Siis kohti Muorin juhlapöytää!



12 LUUKKU – TONTTUJEN JUHLA-ATERIA

Katkeamaton tonttujono kulki joka puolelta Korvatunturia kohti Joulupukin Muorin pitopöytää. Joka suunnassa näkyi eri värisiä tonttulakkeja, joiden tiu'ut helkähtelivät samaan tahtiin. Tonttujen juhla-aterialle kerääntyivät kaikki, eikä kukaan halunnut jäädä pois.

Samaan jonoon liittyi myös tonttupartio. Elmeri ja Serlokki arvuuttelivat, mitä kaikkea pöydässä oli. Elmerin suosikki oli savulohi, jonka kanssa sai syödä juuri uunista otettua tuoretta ruisleipää. Serlokki taas oli kinkun ja lanttulaatikon ystävä. Maiskutellen kaikki neljä lähestyivät Joulupukin taloa.

Pitopöytä oli katettu suureen saliin. Pöydät oli vedetty yhteen niin, että tontut istuivat pitkillä penkeillä vierekkäin. Jokainen otti paikan sieltä, mistä sen sattui löytämään. Juhla-aterialla tutustuttiin uusiin tuttavuuksiin ja kertoiltiin juttuja menneeltä vuodelta. Korvatunturilla oli niin paljon tonttuja, ettei mitenkään ollut mahdollista tuntea jokaista siellä asuvaa tupsulakkia. Tonttunelikko etsi paikkansa ja sattumalta he pääsivätkin samaan pöytään postimestari Breivin kanssa.

- No, joko arvoitus ratkesi? Kysyi Breivi toiveikkaana.

- Päinvastoin. Homma mutkistui entisestään.

- Eikö taksi vienyt pakettia oikeaan paikkaan? Luulisi sen nyt olevan helppo tehtävä.

- Ei ollut mitään taksia. Sen numeroista Porotaksia ei ole olemassakaan. Se juuperin sabotööri on jotenkin keplotellut paketin itselleen, eikä aiokaan viedä sitä varastolle, kirosi Serlokki.

- Ja minä näytän taas aivan tunarilta, jurotti Topsukin.

- Mutta nyt ei murehdita pakettia, vaan syödään.

Jokainen juhla-ateria alkoi yhteislaululla. Kun tuhannet tontut laulavat yhteen ääneen, se kuulostaa todella juhlalliselta. Tunnetusti tontuilla on hiukan heikohko sävelkorva, eikä lauluäänikään ole mitään Pavarotti-tasoa, mutta kun tuhat epävireistä ääntä hoilaa sydämensä pohjasta, se kuuluu aina perimmäiseen kairaan saakka. Tuntureilla tonttujen lauluun yhtyivät myös sudet, jotka antoivat oman äänensä ulvomalla kohti kuuta.

Pukki kajautti alkutahdit tutusta laulusta ja tonttu kerrallaan kaikki yhtyivät lauluun:


Jouluyö, juhlayö!
Päättynyt kaik on työ.
Kaks vain valveil on puolisoa
Lapsen herttaisen nukkuessa
Seimikätkyessään,
Seimikätkyessään.


Sen jälkeen olivat vuorossa palkintojen jaot. Tontuille jaettiin leikkimielisiä palkintoja vuoden aikana tapahtuneista asioista. Joulupukki ja Salan vakoojatontut olivat keränneet vuoden ajalta hauskoja sattumuksia, ja nyt noille kommelluksille sitten yhdessä naurettiin ja niistä jaettiin palkintoja. Topsu sai ”Vuoden lajittelija”-palkinnon, koska oli ensimmäisenä työpäivänään lajitellut kaikki koiran purulelut naistenvaatteiden hyllyyn ja vuorostaan kaikki mekot isille tarkoitettuihin autovaraosa-laatikoihin. Nyt tuo homma nauratti Topsuakin, vaikka silloin se oli ollut vähän totisempi paikka.

Tiina puolestaan sai ”Vuoden värittäjä”-palkinnon, koska oli vahingossa värjännyt sinivalkoiset itsenäisyyspäivän kynttilät punavihreiksi ja niitä oli luultu minttukarkeiksi. Virhe oli huomattu, kun laatutarkastaja oli epähuomiossa puraissut yhtä kynttilää ja melkein katkaissut hampaansa. ”Kaikkea sitä sattuu, kun paljon tekee” tokaisi Tiina kiitollisena palkinnostaan.

Palkintojen jaon jälkeen oli vihdoin vuorossa juhla-ateria. Aterialle käytiin siinä järjestyksessä, että Joulupukki ja Muori saivat ottaa ensin ja sen jälkeen tontut asettuivat siisteihin jonoihin ikäjärjestyksessä. Vanhimmat tontut saivat ottaa ensimmäisinä, sillä he eivät millään jaksaisi seistä jonossa kauaa. Vanhoille tontuille oli muutenkin järjestetty istumapaikat ruokien läheltä, että he saivat käydä istumaan nopeasti ja pääsivät helposti santsaamaan lisää ruokaa.

Ruokaa jonottaessaan Topsu katseli ympärillään hyörivää tonttu-armeijaa. Heitä oli valtavan paljon ja jokaisella tontulla oli oma tärkeä tehtävänsä joulun luomisessa. Kukaan tontuista ei ollut tarpeeton, eikä toisaalta kenenkään tehtävä ollut toistaan tärkeämpi. Joulu syntyi jokaisen tontun antamasta panoksesta ja yhdessä tekemisestä. Topsu oli onnellinen kuuluessaan tuohon ahkeraan joukkoon.

Vanha varastomestari sattui jonossa Topsun perään. Innoissaan hän kyseli, kuinka Topsu oli pärjännyt varastossa. Topsu kertoi, että hyllyt olivat taas täynnä ja että ensi vuonna varastoa oli taas laajennettava, mikäli kaikki lelut haluttiin saada varastoitua. Joka vuosi lapsille jaettiin enemmän ja enemmän lahjoja, eikä mikään määrä tuntunut olevan tarpeeksi.

Tonttunelikko kohtasi pöydässä ja toivotti toinen toisilleen hyvää juhla-ateriaa. Lautasilla oli kinkkua, rosollia, laatikoita ja lohta. Keitetyistä perunoista nousi höyry kohti Pukin talon hirsistä kattoa. Joka puolelta kuului ihastuneita huokauksia ja aterimien kilinää. Lautanen toisensa jälkeen tyhjeni ja tontut kävivät hakemassa lisää ruokaa niin kauan, kunnes jokaisen maha oli täynnä.

Yleensä tonttujen juhla-ateria päättyi siihen, että tonttu toisensa jälkeen kävi nokosille penkille tai lattialle – tai mistä nyt sattui sijaa löytämään. Eri puolilta salia kuului pientä tuhinaa ja kuorsausta. Juhla-ateria kesti tontuilla läpi yön ja ruokaa oli nälkäisille tarjolla lisää. Keittiöstä tuotiin tyhjentyneiden vatien tilalle täysiä, eikä nälkä päässyt yllättämään ketään.

Tiina tonttu makasi selällään penkillä ja katseli kattoa. Oli kurjaa, ettei paketin arvoitus ratkennut, mutta Tiina oli ylettömän onnellinen uusista ystävistä, joita arvoituksen ratkaisu oli hänelle tuonut. Topsu, Elmeri ja Serlokki muodostivat hänen kanssaan aivan lyömättömän nelikon, joiden kanssa hurjinkaan seikkailu ei tuntunut pelottavalta, vaan pelkästään hauskalta. Tiinaa harmitti Topsun puolesta, koska hän tiesi, että Topsu piti paketin katoamista omana vikanaan.

Mielessään Tiina lausui pienen runon:


Katso taivasta, tähtiä ja kuuta,

vieläkö joulu on jotain muuta.

Ystävän halaus ja aatos jalo,

tuttua on myös kynttilän valo.

Joulun maun tuntee jo kieli, mutta

tärkein on kuitenkin hyvä mieli.”









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!