1. LUUKKU / KADONNUT PAKETTI
Oli enää muutama päivä jouluun. Korvatunturilla takana olivat tuskaisen pitkät viikot ja edessä olisivat vuoden kiireisimmät päivät. Vuoden aikana tehty työ huipentuisi aattoiltaan. Kaikki Korvatunturin yksiköt paiskivat hiki lakissa töitä saadakseen oman osuutensa valmiiksi ja varmistaakseen, että pukki pääsisi ajoissa matkaan kaikki lasten toivomat paketit mukanaan. Koko valtava tonttuarmeija oli täystyöllistetty. Jokaisella oli oma, tarkoin määritelty tehtävänsä, eikä kukaan joutanut makaamaan tonttusalin penkillä lakki silmillä nokosilla.
Korvatunturin logistiikkakeskuksessa työskenteli nuori tonttu Topsu. Hänet oli juuri ylennetty lahjavaraston vastaavaksi ylitontuksi, jonka tehtäviinsä kuului varmistaa kaikkien tilausten tulo lelutehtaalta varastolle sekä se, että kauniisiin lahjapapereihin käärityt lahjat lastattaisiin Pukin rekeen. Lahjavarasto oli valtavan kokoinen. Siellä oli kymmenittäin hyllyjä, jotka nyt notkuivat eri värisiin papereihin käärittyjä pieniä ja isoja paketteja.
Korvatunturin lelutehtaalta tuli varastoon useita kuormia päivässä. Sinnikkäästi Tonttu Topsu tarkasti tehtaalta tulleet tavaraerät ja merkitsi listaan saapuneet paketit. Jokainen paketti oli vastaanottajalleen tärkeääkin tärkeämpi ja pukin tuloa odotettiin tuhansissa ja taas tuhansissa perheissä. Lapset olivat lähettäneet lahjatoiveitaan pukille pitkin vuotta. Kaikki toiveet otettiin vastaan postitoimistossa. Ne kirjattiin ylös huolellisesti ja lasten toiveita verrattiin vakoilijatonttujen antamiin raportteihin lasten käytöksestä.
Salaistakin salaisemmat vakoojatontut olivat kiertäneet lasten ikkunoiden takana ja koululuokissa läpi vuoden. Tarkasti ne olivat kirjanneet ylös lasten tekosia ja pieniin muistivihkoihin oli merkitty yhtä lailla hyvät kuin vähän tuhmemmatkin teot. Hankalimmat tapaukset menivät vielä Pukin itsensä päätettäväksi. Usein iltaisin Pukki istuikin otsa miettiläästi rullalla katsomassa vakoojatonttujen ylikomentajan tuomia tapauksia. Pukki, joka oli luonteeltaan maailman kiltein ja anteliain mies, joutui joskus tekemään raskaita päätöksiä, kun lasten toiveet ja vuoden aikainen käytös eivät ihan vastanneet toisiaan. Pukin sydän särkyi aina vähän, kun joku tuhma lapsi jäi ilman toivomaansa lahjaa.
Lelutehdas pyörisi tänään viimeistä päivää täydellä teholla. Kolmessa vuorossa tehtaan väki oli valmistanut vuoden toivelahjoja. Huolellisesti laadunvalvontalinjalla tarkistettiin lelujen turvallisuus sekä se, että ne vastasivat lasten toiveita. Testausosastolla lelujen kestävyys testattiin useampaan kertaan ennen kuin lelut hyväksyttiin tuotantoon. Tonttukoulun villeimmät tonttulapset saivat mieluisan tehtävän testata leluja omissa leikeissään – ja täytyy tunnustaa, että tuskin normaalit lapset tonttulapsia rajumpia olivat. Sen verran kovaa kyytiä joka joulun uudet leluehdokkaat leikeissä saivat.
Topsu selasi listojaan ja teki laskelmia.
- Enää yksi täysi kuorma leluja tulossa varastolle. Sitten tämän vuoden lelutuotanto olisi kokonaan valmis.
Lastauslaiturilla kuului jo tutun kuorma-auton ääni, joka peruutteli hitaasti varaston laituriin. Topsu meni juoksujalkaa vastaan kuskia ja avasi valtavan nosto-oven.
- Se olisi sitten vuoden viimeinen kuorma vai? Topsu huikkasi kuskille.
- Kyllä, viimeiset 506 pakettia ovat tässä kuormassa. Tehtaalla aloiteltiin jo juhlia valmistuneiden lelujen kunniaksi. Tänä vuonna tuotanto toimi loistavasti, koska lelut saatiin näin hyvissä ajoin valmiiksi.
- No niin, puretaanpa kuorma, niin saadaan tavarat varastoon ja minäkin ehdin tehdä oman työni valmiiksi ennen tonttujen jouluateriaa.
Nopeasti Topsu ja kuski tyhjensivät kuorma-auton, kunnes jäljellä oli enää tyhjä koppi. Kuski löi auton ovet kiinni ja toivotti tonttu Topsulle mukavaa iltaa pakettien parissa. Topsu vilkutti kuskille. Sitten hän otti käsiinsä lastauslistan ja alkoi siirtää tavaroita oikeille hyllyille.
Hiki hatussa Topsu siirteli paketteja trukilla paikoilleen. Useiden pitkien työpäivien jälkeen Topsu muisti jo pakettien paikat ulkoa, joten työ kävi todella jotuisasti. Ensimmäisinä päivinä pikku tontusta oli tuntunut, että mikään paketti ei löytänyt oikeaa paikkaansa. Lasti toisensa perään kerääntyi lastauslaiturin portille. Topsu olikin tehnyt töitä lähes vuorokaudet läpeensä, kunnes oli väsyneenä nukahtanut varastohyllylle muutamaksi tunniksi.
Raskas työ oli palkinnut lopulta. Pakettien lajittelu sujui kuorma kuormalta ja paketti paketilta nopeammin ja pian Topsu oli saanut kuormat lajiteltua ennen seuraavan auton saapumista. Nuoren tontun nopea oppiminen ja ahkera työ oli huomattu myös Joulupukin konttorissa. Pukki oli ollut oikeassa antaessaan pikku tontulle vastuuta.
Topsu oli ruksinut viimeisen kuorman paketit yksi toisensa jälkeen. Nyt hänen otsansa kuitenkin rypistyi syville uurteille. Kuorman tiedot eivät täsmänneet paketteihin. Tämä oli ensimmäinen kerta ja miten sen pitikin sattua juuri tähän viimeiseen kuormaan. Yksi paketti tuntui puuttuvan. Huolellisesti Topsu tarkisti lajittelemansa paketit ja vertasi niiden tietojen listaan. Mutta toisenkin tarkistuksen jälkeen yksi paketti puuttui.
”LOTTA KOSONEN, LAPPEENRANTA – VIRTUAALINEN, YKSISARVISROBOTTI, JOKA HALII”
- Niinpä tietenkin, se tämän joulun suurin hittituote. Toivottavasti tehtaalta vastataan vielä ja pystytään tarkistamaan, onko lahja tehty. Ilman lahjaa en saa varastokirjanpitoani täydennettyä, eikä työni ole tehty oikein.
Topsu oli yhtä aikaa huolissaan ja harmissaan. Hän oli koettanut tehdä niin huolellista työtä kuin mahdollista ja pakata paketit oikeille hyllyille oikein. Hän oli vielä tarkistanut lastatut paketit ja varmistanut useampaan kertaan, että lajittelu oli tehty oikein.
Topsu oli perinyt paikkansa eläkkeelle jääneeltä varasto-tontulta, joka oli jo yli kolmesataa vuotias. Entinen varastovastaava oli loppuvuosinaan ollut kuuro ja lähes sokea. Viimeisenä talvena hänen jäljiltään olikin tullut hieman sutta ja sekundaa. Korvatunturin asiakaspalvelu oli korvat punaisena saanut kuunnella valituksia, kun äidille tarkoitetut sukkahousut olivatkin menneet perheen isän pakettin tai perheen poika olikin polkupyörän sijasta saanut kakkivan nuken. Varastovastaavan vaihto oli ollut välttämätön teko.
Nyt tuo entinen varastotonttu sai nauttia hyvin ansaituista eläkepäivistä tonttujen vanhainkodissa. Siellä hän istui kiikkutuolissa, otti useammat nokoset päivässä ja muisteli vuosiaan varastossa.
LUUKKU / OLISIKO PAKETTI VIELÄ TEHTAALLA?
Kadonneen paketin arvoitus oli ratkaistava heti. Joulupukin lähtöön oli vielä aikaa, joten paketin etsiminen ei tuntunut mahdottomalta tehtävältä. Jos paketti oli tehty, se oli myös mahdollista löytää Korvatunturilta. Vaikka paikka olikin valtava, paketti ei voinut olla lopullisesti kateissa.
Topsu istahti omalle työtuolilleen ja otti luurin käteensä. Hän naputteli lelutehtaan numeron ja kuunteli, kuinka puhelin tuuttasi hänen korvaansa. Sitten kuuloke nostettiin ja puhelimeen vastasi äkäinen ääni:
- Korvatunturin lelutehdas, Tonttu Kränä puhelimessa. Kuka uskaltaa soittaa, etkö tiedä, että joulu on tulossa?
- Täällä varastovastaava tonttu Topsu. Purin juuri viimeisen kuorman varastoon ja siitä puuttui yksi paketti. Voisittekohan te tarkistaa, onko se lahja siellä?
- Ei täällä mitään ole. Ensinnäkin me emme tee virheitä. Toiseksi kaikki lahjat on lähetetty ja tehdaskin on jo siivottu. Me olemme oman osamme tehneet, joten tarkistele sinä vain niitä hyllyjäsi. Kadonnut paketti on omilla jäljilläsi.
Sen jälkeen vanha Kränä sulki puhelimen ja Topsu kuunteli pelkkää kohinaa luurista. Hiljaa hän huokaisi ja päätti vielä kerran tarkistaa varaston hyllyt. Ehkä Kränä tosiaan oli oikeassa ja kadonnut paketti oli hänen jäljillään.
Topsu ajoi trukillaan varaston toiseen päähän ja aloitti systemaattisen hyllyjen läpikäynnin. Kolmen tunnin jälkeen koko varasto oli taas kerran tarkistettu ja saldo näytti edelleen, että yksi paketti puuttui. Sanoi Kränä mitä tahansa, niin paketti ei ollut tullut Topsun varastoon. Seuraavaksi oli alettava selvittää, mihin ihmeeseen Lotan Yksisarvisrobotti oli joutunut.
Hetken mietittyään Topsu päätti käydä toimeen. Kränä ei ottaisi paketista vastuuta, joten Topsun oli itse selvitettävä paketin kohtalo. Ja selvitys alkaisi sillä, että hän kävisi läpi koko toimitusketjun hänestä taaksepäin. Seuraava puhelu lähtisi siis kuorma-autoa kuljettaneelle tontulle. Kuorma-auto olisi tutkittava vielä kerran.
Kuorma-auton kuljettaja vastasi omasta tallistaan. Hän oli juuri pesemässä autoaan ja kutsui Topsun mieluusti tutkimaan auton tavaratilat. Kuorma-auton kuski oli vanha ja kokenut ja ymmärsi hyvin, mikä huoli Topsulla asiasta oli. Hän auttaisi nuorta tonttua mielellään. Tonttu lohdutteli Topsua kertomalla vielä pari tarinaa hänen edeltäjästään. Kuljettaja-tonttu kertoi, kuinka entisen tontun aikaan paketteja katosi vähän väliä ja niitä etsittiin milloin mistäkin. Tosin aina ne löytyivät vanhan varasto-tontun omilta jäljiltä.
Topsu sulki varaston oven ja otti hyllyltä lyhdyn. Ulkona satoi lunta ja Topsun jälkeen jäi pienistä tontuntossuista tasainen jono jälkiä. Kuorma-autojen talli oli lelutehtaan vieressa ja sinne oli lyhyt matka kävellä. Lumi putosi taivaalta suurina hiutaleina ja peitti Korvatunturin valkoiseen vaippaan. Talojen katolle kinostui paksu kerros pumpulia ja koko maisema oli hiljainen.
Topsu asteli hitain askelin lumessa. Hän saapui kuskien ovelle ja koputti oveen. Tuttu kuski tuli avaamaan oven. Hän tarjosi ensimmäisenä Topsulle lämmintä kaakaota ja pyysi hänet istumaan kuorma-autotallin keittiöön.
Lämmin kaakao maistui Topsusta taivaalliselta. Siinä kaakaota siemaillessaan hän kyseli vanhalta kuskilta, millaista Korvatunturilla oli ollut ennen. Kuski kertoili tarinoita siitä, kuinka pukin paja oli ollut nykyistä paljon pienempi. Lahjat oli varastoitu pukin kodin yhteen huoneeseen ja sieltä ne oli lastattu porojen rekeen yksissä tuumin. Jopa Pukki itse oli ollut mukana pakkaamassa ja lastaamassa lahjoja. Sittemmin koko Korvatunturi oli laajentunut. Lapset saivat nykyisin niin paljon lahjoja, että niiden valmistamista varten oli pakko rakentaa erillinen lelutehdas. Eivätkä lahjat mahtuneet enää mihinkään takahuoneeseen, vaan niille oli tehtävä oma varastonsa, jota Topsu nyt hoiti. Kuorma-porotkin oli lopulta ollut pakko vaihtaa oikeisiin kuorma-autoihin.
Kun kaakaot oli hörpitty, oli aika tarkistaa auto vielä kerran. Huolellisesti taskulamppujen kanssa Topsu ja kuski tutkivat autosta jokaisen neliösentin. Paketti jäi edelleen kateisiin. Topsu huokaisi vielä kerran syvään. Hän kertoi kuskille puhelustaan Kränälle ja sanoi, että pelkäsi mennä kolkuttelemaan tehtaan ovia.
- Älä välitä Kränästä. Hän on ollut sellainen aina onnettomuudestaan saakka.
- Mistä onnettomuudesta? En ole kuullutkaan.
- Niin tosiaan, olet sen verran nuori. No minäpä kerron
Sitten kuski kertoi tarinan siitä, kuinka Kränästä oli tullut niin kärttyisä. Nuorena tonttuna Kränä oli ollut ihan tavallinen tehtaassa leluja valmistava tonttu. Sitten vanha varastotonttu oli päättänyt tehdä hänelle kepposen. Varastotonttu oli soittanut tehtaalle ja jekuttanut,että häneltä puuttui vielä laatikollinen joulun minttukaramelleja. Hätäpäissään Kränä oli jäänyt tehtaalle ylitöihin tekemään karkkeja ja lopulta nukahtanut tehtaan takaovelle lastatessaan laatikoita kuormaporon kyytiin. Sitten olikin sattunut onnettomuus. Kuormaporo oli syönyt Kränän tonttulakin, kun Kränä oli nukkunut. Tontuille lakki oli pyhääkin pyhempi esine. Jokainen tonttulapsi sai elämässään vain yhden tonttulakin ja se luovutettiin juhlallisesti sen jälkeen, kun tonttu on läpäissyt tonttuakatemian viimeisenkin kurssin. Ja lakin luovutustilaisuudessa vannotettiin kaikkia tonttulapsia pitämään lakistaan hyvää huolta, sillä lakki oli ainutkertainen, eikä varalakkia ollut olemassa.
Joulupukki oli kuitenkin antanut Kränälle hänen onnettomuutensa anteeksi, koska oikeastaan vikahan ei ollut Kränän, vaan vanhan varastotontun. Mutta punaisen lakin sijaan Kränä sai tilalle vain harmaan, paljon arkisemman lakin. Eikä Kränä sen koommin ollut pitänyt varastonhoitajista – tai oikeastaan kenestäkään muustakaan.
- Mutta älä huoli – tunnen Kränän lähimmän avustajan Tiinan, joka luultavasti haluaa auttaa meitä ongelmassamme. Mennään tehtaalle niin, ettei Kränä huomaa ja pyydetään Tiinaa tarkistamaan paketin kohtalo.
- Voi kiitos – pelkäsin sitä Kränää niin paljon. Tosin ymmärrän kyllä, miksi hän on niin äkäinen.
Topsu ja kuski kävelivät lelutehtaan takaovelle. Kuski koputti varovasti takoven vieressä olevaan ikkunaan ja kuiskasi
- Tiina-tonttu, tule avaamaan. Minulla on sinulle vieras.
Ikkunasta pilkisti ensin pala punaista lakkia ja sitten kirkkaan siniset tyttötontun silmät, jotka tarkkaavaisena katsoivat tulijoita. Huomatessaan kuskin Tiinan kasvoille syttyi hymy ja hän tuli juoksujalkaa avaamaan oven.
- Aaro-setä! Kiva nähdä, mikäs sinua tänne lennättää?
Tiina-tonttu kapsahti setänsä kaulaan ja halasi tätä pitkään. Ilmeisesti kuski, siis Aaro ja Tiina olivat läheisiä toisilleen. Pian setä osoittikin Topsua ja kertoi hänen ongelmastaan sukulaistytölleen. Tiina katsoi arvioivasti Topsua.
- Ei kai tämä ole niitä varastomiesten metkuja, joista Kränä aina kertoo?
- Ei tosiaan – tämä on valitettavasti totisinta totta. Minulta puuttuu yksi paketti ja ilman sitä ei tämä joulu tule onnistumaan.
Tiina-tonttu avasi tietokoneelta lelutehtaan tuotannon kirjanpidon ja tarkisti kaikki tuotetut määrät. Topsulta kateissa oleva Halaava Yksisarvinen oli tosiaan tämän joulun hittilahja, sillä sitä oli tuotettu kolmella eri linjalla yhteensä tuhansia kappaleita. Mutta valitettavasti kirjanpidon mukaan jokainen tehty Yksisarvinen oli myös kääritty pakettiin ja laitettu kuorma-auton kyytiin.
Tiina, Topsu sekä Aaro istuivat aivan hiljaa. Kadonnut Yksisarvinen oli siis olemassa, mutta sen olinpaikka oli tuntematon. Tiina oli todellakin halunnut auttaa, mutta lopputulos oli, että Topsu oli entistäkin suuremmassa pulassa.
- Nyt ei enää auta muu kuin tunnustaa tämä Joulupukille.
- Mutta älä huoli, eihän se sinun vikasi ole, Tiina lohdutteli Topsua.
- No tavallaan ei ja tavallaan on. Jos tehdas on paketin tuottanut ja Aaro on sen kuljettanut, niin muita syyllisiä ei jäljelle jää kuin minä. Ja olen ensimmäistä – sekä ilmeisesti samalla viimeistä – vuotta varastovastaavana. Tuskin Pukki antaa minun enää toiste hoitaa näin vastuullista tehtävää, jos ensimmäisenä vuonna lapset jäävät ilman lahjojaan.
- No älähän nyt liioittele Topsu, Aarokin lohdutti. Pukki on kyllä ymmärtäväinen. Ja jos vertaa edellisen varasto-tontun aikaansaannoksiin, niin yhden paketin katoaminen on vielä pientä. Muistan, kun kerran meiltä katosi kokonainen kuorma-autolastillinen paketteja, jotka tosin löytyivät myöhemmin postitoimistosta. Kyllä sitä silloinkin juostiin joka paikka läpi....
- No ei kai tässä auta kuin lähteä Pukin pakeille, Topsu totesi huokaisten
- Minä lähden mukaasi, sanoi Tiina. Tehdas on tuotantonsa tehnyt ja minulla ei ole enää muutakaan tehtävää. Etsitään paketti yhdessä ja pelastetaan joulu.
- Kiitos Tiina, olet hyvä ystävä. Kaksi silmäparia on tosiaan parempi kuin yksi.
Aaro palasi takaisin autotallille jatkamaan keskenjäänyttä autonpesua. Tiina ja Topsu lähtivät kohti Joulupukin taloa. He kävelivät kaksistaan valaistua polkua myöten ja kertoilivat toisilleen juttuja jouluistaan.
- Minä tiedän, Tiina-tonttu hihkaisi. Pelastetaan tonttujen pelastuspartio.
- Ja ensimmäisenä tehtävänä on pelastaa pikku Lotan joulu ja etsiä kadonnut paketti.
- Eli ratkaisemme kadonneen paketin arvoituksen!!
Kumpikin tonttu innostui ideasta niin, että he etenivät lähes juoksujalkaa Pukin talon pihaan. Siellä he astuivat suureen eteiseen, jossa oli vastaanotto. Vastaanotossa heitä oli vastassa oli Joulupukin luottotonttu Toljanteri, joka vartioi, ettei Pukkia häirittäisi turhaan.
- Päivää Toljanteri
- Kas Tiina, päivää päivää. Mikäs sinut tänne lennättää. Ja sinulla on näköjään mukanasi uusi varastovastaava. Päivää Topsu.
Topsu oli yllättynyt, että Toljanteri tiesi hänet. Mutta toisaalta – hänen tehtävänsä oli tietää kaikki, mitä Korvatunturilla tapahtui.
- Päivää herra Toljanteri. On kunnia tavata teidät.
- Höpsis, olen ihan pelkkä Toljanteri vain. Ja on mukavaa tavata sinut Topsu. Olet ahkeroinut varastossa ja olen kuullut työstäsi pelkkää hyvää. Mikäs teidät kaksi tänne lennättää?
- No sepä se, kun minun työssäni on nyt pieni kauneusvirhe, joka minun täytyy käydä tunnustamassa Joulupukille. Olen nimittäin kadottanut yhden paketin.
- Voi hirvitys – sehän kuulostaa kyllä vakavalta. Mennäänpä sitten Pukin luo. Tämä täytyy selvittää pikimiten.
- Me olemme perustaneet Tonttupartion, hihkaisi Tiina-tonttu. Se kyllä selvittää kadonneen paketin arvoituksen.
- No mutta siinäpä loistava idea, Toljanteri tokaisi. Nyt sitä partiota todella tarvitaan!
Toljanteri johdatteli kolmikon läpi Joulupukin talon sokkeloisten käytävien. Topsu ei koskaan ollut käynyt näin pitkällä Pukin talossa. Hän oli aiemmin vain nähnyt vastaanottoaulan. Eikä hän ollut aiemmin tavannut itse Pukkiakaan.
Käytävien varsilla oli useita ovia, joissa luki, mitä kyseisissä huoneissa tehtiin. Vakoojatontuilla oli oma sisäänkäyntinsä ja sen edessä vartioi kaksi tonttua, jotka katsoivat epäluuloisesti kaikkia ohikävelijöitä. Vakoojatonttujen työ oli niin salaista ja tarkasti vartioitua, että heidän ovestaan ei ilman lupaa saanut mennä kukaan muu kuin yksikön johtaja tai Joulupukki.
Muiden ovien takana oli muun muassa asiakaspalvelun tilat sekä koko Korvatunturin puhelinkeskus. Asiakaspalvelussa otettiin vastaan kaikki lahjoihin liittyvät kysymykset ja valitukset. Jokainen puhelu käsiteltiin ja asiakkaille vastattiin. Joulupukki oli erittäin ylpeä omista asiakaspalvelijoistaan.
Puhelinkeskus taas välitti kaikki Korvatunturin sisäiset puhelut paikasta toiseen. Siellä tiedettiin aina jokaisen tontun olinpaikka ja se, miten kenetkin sai kiinni. Puhelinkeskusta hoiti vanha Santra-tonttu, joka oli ollut Korvatunturilla töissä jo monta sataa vuotta. Santra kertoi usein tarinoita, kuinka ennen viestit välitettiin lähetti-tonttujen avulla. Santra kertoi lähetille viestin, joka vei sen sitten vastaanottajalle. Paljon oli edistytty niistä ajoista, kun nykyisin joka tontulla oli radiopuhelin mukanaan.
Ja käytävän perällä oli Pukin oma toimisto. Sinne johtivat suuret ja jyhkeät puuovet. Toljanteri koputti oveen varovasti ja jäi odottamaan. Lopulta oven takaa kuului kumea käsky astua peremmälle. Topsua jännitti kovasti, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mutta rohkeasti hän astui sisään Pukin toimistoon.
Pukki istui kiikkutuolissaan ja katseli uteliaana tulijoita. Hän hymyili nähdessään Tiinan ja toivotti molemmat tervetulleeksi.
- Kas Tiina ja Topsu, mikä mukava yllätys. Mitäs teillä on mielessä?
- Tuota noin, aloitti Topsu. Minun on tunnustettava Pukille jotain. Olen tehnyt kamalan virheen
- No, ei kai se sentään noin vakavaa ole, Pukki auttoi
- On se. Olen nimittäin kadottanut yhden paketin. Olen tarkistanut oman varastoni ja Tiina on tarkistanut tehtaan. Lahja on kyllä tehty, mutta sitä ei löydy mistään.
- Harmillista, todella harmillista, sanoi Pukki miettivänä. Mutta ei tämä maailman vakavin asia ole. Jos lahja on kerta tehty, se löytyy varmasti jostain.
- Kiitos Pukki – olen ollut niin huolissani, etten tiedä, miten päin olisin. Mitä me nyt teemme?
- Hmm, minulla on kyllä idea. Toljanteri – soitapa vakoojatonttujen ylipäällikkö paikalle. Me tarvitsemme nyt heidän apuaan.
Toljanteri otti nopeasti puhelimen käteensä ja näppäili numerot. Hän pyysi vakoojatonttujen ylipäällikköä sapumaan nopeasti ja pian ovelta kuuluikin koputus.
LUUKKU – VANHA MESTARIETSIVÄ SAAPUU PAIKALLE
Sisään astui kiireisen ja ärtyneen näköinen tonttu. Hän oli itse vakoojatonttujen ylipäällikkö Sala, joka katsoi epäluuloisesti sekä Tiinaa että Topsua. Sitten hän rykäisi ja kääntyi Joulupukin puoleen.
- Arvon Pukki, Sala-tonttu paikalla käskettynä. Kuinka voin palvella?
- No ensinnäkin ottamalla vähän rennommin, jos mitenkään mahdollista. Eikö tuollaisesta jäykistelystä saa jo vatsahaavan?
- Hmph, Pukki laskenee leikkiä. Minun asemassani ei ole varaa ottaa rennosti. Tuolla ulkona on tuhmuutta täynnä oleva maailma, josta minun pitää ottaa selvää. Olen niin vastuullisessa asemassa, että joudun pitämään varani koko ajan.
- Ja minäkö en, hohotteli pukki hiljaa. No jäykistele sinä vaan, mutta meillä on pieni ongelma, jonka Topsu toi juuri tietooni. Voisit ehkä auttaa meitä.
- Vai niin, tässä on siis Topsu-tonttu. Sen sähläävän varastomestarin sähläävä perillinen. Mitäs nyt on sattunut?
- Me...meiltä on kadonnut paketti. Sellainen Halaava Yksisarvinen.
Sala katsoi Topsua niin läpitunkevasti, että Topsua pelotti. Oli selvää, että Sala ajatteli jokaisen olevan syyllinen, kunnes toisin todistetaan.
- Tämä oli odotettavissa. Enkös minä Pukki sanonut, että tämä nuori tonttu on liian pieni vastaamaan koko varastosta.
- Ja höpö höpö Sala! Topsu on hoitanut varastoa tänä vuonna hienosti. Enkä usko paketin katoamisen johtuvan Topsun työstä. Nyt tarvitaan apua. Muistatko, vieläkö vanha etsivä-tonttu Serlokki on talossa?
- Serlokki – se vanha huurupää?! Hän on kyllä vanhainkodissa, mutta luulin jo hänen päänsä pehmenneen niin paljon, ettei hänestä ole juuri apua....minulla olisi kyllä nuorempia etsiviä saaavilla?
- Ei, ei, ei – en kaipaa nyt sinun vakooja-armeijaasi hämmentämään Korvatunturille. Suurin osa tontuista pelkää teitä jo muutenkin, enkä toivo yhtään nuuskijaasi pyörimään tänne juuri ennen vuoden tärkeintä päivää. Käy hakemassa Serlokki tänne – hän osaa hoitaa asian huomaamattomasti.
- Me voimme kyllä etsiä Serlokin, sanoi Tiina-tonttu innoissaan. Voimme auttaa Serlokkia tutkimaan. Me olemme juuri perustaneet Tonttu-partion, jonka ensimmäinen tehtävä on selvittää kadonneen paketin arvoitus.
- Vai vielä lapsista koostuva tonttupartio, hymähti Sala. Te tuskin löytäisitte pakettia, vaikka se olisi kääritty vilkkuviin neon-valoihin ja varustettu sumutorvella. Kaikkea sitä kuulee....
- Älä aliarvioi meitä, Tiina vastasi närkästyneenä. Tulet vielä yllättymään.
- Olen samaa mieltä Tiinan kanssa, Pukki auttoi. Luotan näihin kahteen lapseen ja uskon, että he selvittävät, mihin kadonnut paketti on joutunut. Ja nyt Tiina ja Topsu – seuraavana menette tonttujen vanhainkodille etsimään Serlokin. Hänestä on teille paljon apua.
Tiina ja Topsu lähtivät juoksujalkaa ulos Pukin toimistosta. Tonttujen vanhainkodille oli jonkin verran matkaa ja he tarpoivat sen yhä kovenevassa lumisateessa. Kadonneen paketin arvoitus oli ratkaistava nopeasti, jotta Pukki pääsisi lähtemänä aattoiltana matkaan.
Pian vanhainkodin valot häämöttivät edessä. Vanhainkoti oli paikka, jonne tontut pääsivät lepäämään, kun olivat liian vanhoja tekemään töitä. Vanhainkodissa oli tontuille järjestetty ohjelmaa ja siellä he saivat kaikessa rauhassa muistella menneitä aikoja. Eri osastojen tontut kiikkuivat salissa kilvan kertoillen toinen toistaan hurjempia juttuja ja yleensä nukahtaen kesken lauseen.
Topsu ja Tiina astuivat sisään saliin. Vanhat tontut kääntyivät katsomaan nuoria uteliaina ja pian he jo kyselivätkin, ketä lapset olivat tulleet tapaamaan.
Topsu ja Tiina kertoivat etsivänsä Serlokkia ja kuulivat, että vanha etsivä olisi omassa kammarissaan nokosilla. Vanhukset kehottivat Tiinaa ja Topsua herättämään tontun, koska ilman herätystä vanha etsivä saattoi nukkua vaikka kellon ympäri. Kun tontut olivat lähdössä kohti Serlokin kammaria, kuuli Topsu tutun äänen takaansa.
- Kas Topsu – mitenkäs varastolla on joulu mennyt? Vanha varastotonttu oli huomannut seuraajansa ja luuli tietenkin, että Topsu oli tullut tapaamaan häntä.
- No, mikäs meillä. Paketteja toisensa perään, hyllytystä ja kirjanpitoa. Kyllähän te tiedätte.
- Tiedän, tiedän. Ei kai mitään ole kateissa, kun etsitte Serlokkia?
- Eeeii suinkaan. Olen vain kadottanut....öööö...avaimeni, ja tarvitsemme hieman konsulttiapua. Kaikki paketit ovat ehdottomasti tallessa ja hyllytettynä.
Vanha tonttu aloitti juuri kertomaan, kuinka hänen aikanaan töitä paiskittiin vielä aatonaattona, kun Tiina ja Topsu poistuivat paikalta. He lähtivät kiireesti pois salista ennen kuin joutuisivat kuulemaan vanhan varastotontun juttuja pidemmälle.
Serlokin huone löytyi käytävän perältä. Topsu koputti oveen varovasti ja koska vastausta ei kuulunut, astuivat nuoret tontut rohkeasti Serlokin huoneeseen. Sänky oli tyhjä, eikä ketään näkynyt missään. Topsu ja Tiina astuivat rohkeasti katsellen ympärilleen. Serlokin huone oli täynnä valokuvia, joissa näkyi tuttuja hahmoja Korvatunturilta. Juuri, kun Topsu oli ottamassa yhtä valokuvaa käteensä, kuului selän takaa:
- Haa! Vanhat korvani kuulivat oikein. Tänne oli kuin olikin tulossa varkaita!
Tiina ja Topsu jähmettyivät paikalleen kuin naulittuna. Verhon takaa ojentui kävelykeppi ja sitä piteli valokuvista tutun näköinen hahmo.
- No niin rosvot, laittakaas valokuvat takaisin paikalleen, niin minä soitan poliisit.
- Päivää herra Serlokki. Emme me ole rosvoja – eikä Korvatunturilla ole kyllä poliisiakaan. Minä olen Topsu ja tämä toinen tonttu vieressäni on Tiina. Tulimme tänne, koska tarvitsemme apuasi.
- Jaa tosiaan, eihän Korvatunturilla ole poliisia, koska eihän täällä ole rosvojakaan. Millaista apua te sitten oikein tarvitsette
- Me olemme perustaneet Tonttupartion, ja haluaisimme, että liityt mukaan, höläytti Tiina ennen kuin Topsu ehti vastata Serlokille mitään.
- ...niin tosiaan. Tämä on nyt hieman noloa, mutta minä olen siis Joulupukin lahjavaraston vastaava ja minulta on kateissa yksi paketti, jonka etsimiseen tarvitsemme apuasi.
- Ja jos saamme selvitettyä tämän, niin varmaan Pukki antaa meidän jatkaa Tonttupartion toimintaa, hihkui Tiina innoissaan.
Serlokki raapi harmaantunutta päätään ja mietti ankarasti. Vuosiin hänen apuaan ei oltu tarvittu mihinkään ja vanhaa tonttua hieman arvelutti, miten tällaisen ongelman ratkaisu onnistuisi.
- Olen minä tosiaan muutaman pähkinän ratkaissut... Mutta minulla on ikää jo sen verran, että tokko minusta mitään apua teille olisi
- Voi Serlokki, suostu nyt auttamaan. Lupaan, että jos autat meitä, saat sen jälkeen nukkua vaikka joka päivä ylimääräiset päiväunet.
- No olkoon menneeksi. Enhän voi jättää nuoria tonttuystäviäni pulaan.
- Voi kiitos Serlokki, sanoi Topsu melkein kyyneliä silmissään.
LUUKKU – ETSINTÄ ALKAA
- Mutta me tulimme juuri sieltä. Kadonnut Yksisarvinen on varmasti tehty, minä tarkistin sen omakätisestä, sanoi Tiina-tonttu.
- Olet varmaan oikeassa, vastasi Serlokki. Mutta vaikka se olisi tehty, sitä ei välttämättä ole lähetetty. Tilatkaapa lapset porotaksi, niin lähdetään liikkeelle. Haluan päästä takaisin tänne ennen iltauutisia ja iltapalaa. Keittiön emäntä paistaa meille aina näin torstaisin lettuja, enkä koskaan ole myöhästynyt iltapalalta lettupäivänä.
Serlokki puki päälleen tonttupuvun ja kruunasi kokonaisuuden kuluneella tonttulakillaan. Hän otti mukaansa pienen pussukan, johon hän sujautti vielä suurennuslasin, tulitikut sekä taskulampun. Lopulta hän seisoi huoneensa ovella ryhdikkäänä valmiina lähtöön. Oli kuin vanhukseen olisi tullut uutta virtaa hänen päästessään uuden pulman kimppuun.
Ulkona lumisateessa kolmikko odotteli pienen tovin porotaksia ennen kuin he pääsivät lähtemään takaisin tehtaan suuntaan. Paksussa lumessa kahden poron vetämä ahkio liukui liukkaasti eteenpäin, vaikka painoa olikin kolmen tontun verran.
Tehtaalle päästyään, Serlokki halusi ensimmäisenä tarkistaa varastokirjanpidon. Vaikka Tiina vannoi tarkistaneensa kaikki kirjat, ei Serlokki antanut periksi. Hän mutisi vain, ettei hänestä tullut mestarietsivää siten, että hän jätti jonkin kiven kääntämättä.
- Hmmm,hmmm, hymisi Serlokki tutkiessaan kirjoja. Tämäpä mielenkiintoista, todellakin.
- Mikä niin? Kysyivät Topsu ja Tiina yhteen ääneen.
- Se, että tosiaan kaikki Halaavat Yksisarviset on tehty, eikä virhekappaleitakaan näy tavallista enempää. Mutta jossain tuolla postituksessa on kyllä epäilyttäviä lukuja. Lähdetään tutkimaan tuotantolinjan loppupäätä. Näytäpä Tiina meille tietä, kun tunnet paikat parhaiten.
Tiina tosiaan tunsi tehtaan käytävät kuin omat taskunsa ja hän pujoteli heidät nopeasti hihnan toiseen päähän, mistä valmiit lelut tulivat ulos ja menivät kohti paketointia. Serlokki tutki hiljaisena tuotantohihnan mutkia ja koetti selvittää, mihin kadonnut Yksisarvinen olisi voinut joutua.
Lopulta kolmikko pääsi tehtaan postitukseen. Siellä Serlokki alkoi tutkia postittajatontun päiväkirjaa löytääkseen vihjeen, mikä auttaisi heitä eteenpäin. Tiina ja Topsu seurasivat etsivä-tontun puuhailuja innoissaaan.
Siinä heidän seisoessaan Topsu tunsi äkkiä nykäisin tonttukaapunsa niskassa ja hetkessä hän kohosi ylöspäin kohti kattoa. Topsun takki oli tarttunut kiinni yhteen koneen tarttumakourista, ja nyt tuo koura hilasi häntä pitkin tuotantohihnaa paketointikonetta kohti. Jos hihnaa ei saataisi pysähtymään, joutuisi Topsu kohta lahjapakettiin.
- Apua, Apua!!! Jäin kiinni johonkin. Auttakaa!
- Miten sinä sinne pääsit, huusi Tiina huolissaan.
- En tiedä, ilmeisesti takkini tarttui johonkin. Pysäytä kone äkkiä.
- Pysy paikallasi, minä sammutan hihnan.
- Pysyn, pysyn – mihin minä tästä muka pääsisin.
Tiina juoksi pysäyttämään koneen ja äkkiä hihna pysähtyikin. Topsu ei tällä kertaa päätynyt pakettiin, mutta jäi kyllä killumaan katonrajaan. Tiina kävi hakemassa tikkaat, joiden avulla hän päästi Topsun pinteestä. Päästessään maahan Topsu suorastaan vapisi. Hän oli säikähtänyt ilmalentoaan aika lailla.
- Mitä ihmettä tapahtui? Kuinka jouduit tuonne ylös?
- En todellakaan tiedä. Tunsin vain nykäisyn kaavussani ja sitten sitä lennettiin.
- Menit ilmeisesti liian lähelle liukuhihnaa ja koura tarttui sinuun.
- Niin sen on täytynyt olla. Tosin omasta mielestäni en edes seissyt niin lähellä hihnaa....
Koska muutakaan fiksua selitystä ei ollut, todettiin tapahtuma vahingoksi ja sen jälkeen nuoret tontut keskittyivät auttamaan Serlokkia, joka edelleen tutki postitushihnan papereita.
- Lapset, kuulkaas – taisin löytää jotakin.
- Mitä ihmettä – löysitkö kadonneen paketin?
- En suinkaan, mutta täällä on käsinkirjoitettu muistilappu, jossa sanotaan
”YKSI HALAAVA YKSISARVINEN JÄI KUORMASTA. POROTALLIN ELMERI KÄY HAKEMASSA SEN JA TOIMITTAA VARASTOLLE”
- Hahaa – siinähän se arvoituksen ratkaisu on. Meidän kadonnut Yksisarvinen ei siis koskaan tullut kuljetukseen ja sen takia sitä ei kuormasta löytynyt. Mutta porotallin Elmeri ei kyllä käynyt kertaakaan varastolla, pohdiskeli Topsu itsekseen.
- Sitten meidän on mentävä käymään porotallilla kyselemässä. Pistetäänhän töppösiä toisen eteen, Serlokki sanoi innokkaasti. Letut odottavat jo syöjäänsä!
Samassa hetkessä, kun tontut tekivät lähtöä, sammui koko tehtaasta valot. Ilmeisesti viimeinen talossa ollut tonttu oli lähdössä pois ja huomasi salissa palavan valot. Topsu, Tiina ja Serlokki jäivät keskelle pimeyttä. Edes ikkunoista pilkottava valo ei näyttänyt enää tietä, jolla kolmikko olisi löytänyt tehdassalista ulos.
Serlokki kaiveli mukanaan kantaamansa pussukkaa ja löysi lopulta taskulampun.
- Onneksi en koskaan lähde kotoa ilman tätä. Näytäpä Tiina meille tietä, niin päästään pois täältä pimeydestä. Jos olisin vähääkään taikauskoinen, sanoisin, että kaksi onnettumuutta näin lyhyellä aikaa ei voi olla sattumaa.
- Totta tosiaan – se Topsun ilmalento ja nyt valojen sammuminen. On kuin meitä vainoaisi joku kirous.
- Vai haluaako joku, ettemme selvitä kadonneen paketin arvoitusta? Lisäsi Tiina vettä myllyyn.
- Älä ole hassu Tiina. Miksi joku muka haluaisi estää meitä ratkaisemasta arvoitusta? Ainakin kaikki Korvatunturilla haluavat, että Pukki pääsee matkaan ajoissa.
Samaa mieltä oli Serlokki. Hänen mielessään siinsivät jo keittiön letut ja iso kökkö omenahilloa. Tiina ja Topsu sen sijaan näkivät kadonneen paketin arvoituksessa uuden käänteen. Ehkä kyseessä olikin salaliitto, jolla Pukin matkaanlähtöä haluttiin viivästyttää.
Viimein tontut pääsivät ulos pimeästä tehtaasta ja lähtivät kävelemään kohti pienen matkan päässä sijaitsevaa porotallia. Tallilla valmistauduttiin jo pikkuhiljaa aattoiltaan. Poroja harjattiin valmiiksi matkaa varten ja niille annettiin jo ekstra-annos jäkälää illalla, jotta ne jaksaisivat lentää läpi taivaan aina ihmisten koteihin.
LUUKKU – PEHKUJEN KAHINAA POROTALLILLA
Porotallin ovella seisoi kaksi vartijatonttua. Yleensä tallilla sai poroja käydä silittelemässä ja ruokkimassa aivan vapaasti, mutta ennen jouluaattoa poroille haluttiin antaa rauha keskittyä heidän tärkeään työhönsä. Ilman lentävää porovaljakkoa ei Pukin matka lasten luo olisi mahdollista. Ja aattoillan lento oli poroillekin valtava ponnistus. Kun reki palasi tyhjänä kierrokseltaan, olivat porotkin aivan läkähtyneitä pitkästä lennosta.
Ovella seisovat tontut tunnistivat Serlokin hahmon ja tervehtivät häntä iloisesti. Serlokki esitteli mukanaan kulkevat pikkutontut ja kertoi, että he olivat tulleet tapaamaan Elmeriä. Topsu eikä Tiinakaan ollut koskaan käynyt porotalissa sisällä ja he katselivat koko rakennusta hämmästyneinä.
Ovivartijat päästivät kolmikon sisään ja neuvoivat, että Elmeri löytyisi luultavasti ruokkimasta poroja. Oli eläinten lounasaika ja tallissa työskentelevät tontut lappoivat kärryistä poroille jäkälää ja heinää. Tallissa kävi kova vilske ja sieltä täältä kuului joululaulujen rallatusta. Porot olivat jokainen omissa karsinoissaan ja niistä näkyi käytävälle vain pää ja toinen toistaan komeammat sarvet.
Serlokki, Tiina ja Topsu kävelivät pitkin käytäviä ja koettivat löytää Elmerin. Serlokki tunsi Elmerin ennestään ja koetti löytää tämän lakkia muiden seasta. Päästyään perimmäiseen nurkkaan Elmeri löytyikin puhelemasta Petteri Punakuonon kanssa.
- Kas Serlokki, mikäs sinua tänne lennättää? Etkö enää viihtynyt vanhainkodissa?
- Päivää Elmeri! Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa. Viime kerta taisi ollakin silloin, kun Petterin kilikello katosi ja sitä metsästettiin pitkin Korvatunturia.
- No niin taisi olla. Se olikin reissujen reissu. Tuollaisen pienen hopeisen kellon löytäminen tällaisesta paikasta keskellä talvea ei ole mikään helppo tehtävä.
- Ja lopulta se löytyi kultasepän luota kiillotettuna. Joku oli vain unohtanut vieneensä kellon sepälle.
- Kyllä, niin siinä taisi käydä.
- Nuoret tontut kuuntelivat innoissaan vanhojen tarinointia. Korvatunturilla siis saattoi kadota tavaroita muiltakin. Topsua tieto helpotti. Hän oli ollut aivan maassa, koska luuli olevansa aivan onneton tumpelo kadotettuaan paketin.
- Niin tosiaan – mikä teitä kolmea tänne porotallille nyt lennättää?
- Me olemme perustaneet Tonttupartion ja meillä on nyt ensimmäinen tehtävä, intoili Tiina taas kerran.
- Vai Tonttupartion? No sehän kuulostaa jännittävältä. Ketä kaikkia tonttupartioon sitten kuuluu ja mitä se tekee?
- Tonttupartioon kuulumme me kolme, Tiina, Topsu ja tietenkin oikein kunniajäsenenä vanha etsivä Serlokki. Meidän tehtävämme on etsiä Korvatunturilla kaikki kadonneet tavarat ja selvittää arvoitukset, joita täällä tapahtuu. Nyt meillä on ensimmäinen tehtävä, Tiina jatkoi.
- Niin tosiaan, rykäisi Topsu. Minä olen varastovastaava ja minä taisin kadottaa yhden paketin. Olemme nyt tutkineet kaikki paikat ja jäljittäneet pakettia, eikä sitä tunnu löytyvän.
- Ja sitten me löysimme lelutehtaan postituksesta lapun, jossa luki, että sinä Elmeri olisit luvannut hakea paketin tehtaalta ja viedä sen varastolle, Serlokki säesti nuorempiaan.
- Jaahas, on siinä arvoitusta kerrakseen, raapi Elmeri päätään.
Elmeri suki pitkää partaansa ja mietikeli ankarasti. Ilmeisesti hänenkin muistinsa alkoi jo tehdä tepposet, kun kadonnut paketti ei soittanut mitään kelloja. Kunnes hänellä välähti.
- Aivan niin, nythän minä muistankin. Totta tosiaan – tehtaan postittajatonttu soitti minulle ja kertoi, että joku Yksisarvinen oli jäänyt kyydistä ja hän pyysi minua hakemaan paketin tehtaalta. Lupasin, että kun käytän poroja lenkillä, voin käydä varaston nurkilla ja toimittaa paketin jollekin Tapsulle, joka on uusi varastonhoitaja.
- Öö, hän tarkoitti varmaan Topsua, joka olen siis minä, Topsu punasteli.
- No, veitkö paketin sitten varastolle? Ja mihin sinä sen jätit, kuulusteli Serlokki vanhaa ystäväänsä.
- No kun minä en oikein muista....jotain minä sille paketille tein, mutta mitä
Samalla, kun ystävykset pohtivat paketin kohtaloa oli yksi pukin poroista hiipinyt kolmikon taakse. Eikä aikaakaan, kun se tavoitteli Topsun tonttulakin tupsua hampaillaan. Juuri kun se oli nyhtämässä lakkia Topsun päästä, karjaisi Tiina sitä päästämään irti.
- Nyt senkin karvainen kirppusäkki irti Topsun lakista!
- Mitä ihmettä?? huusivat Serlokki ja Elmeri yhteen ääneen
- Tuo hiivatin poro meinasi popsia Topsun lakin suuhunsa.
- Mitenkäs se nyt niin, omassa kopissaanhan niiden piti vielä olla, eikä vapaana, ihmetteli Elmeri lakkivarasta.
Porojen piti tosiaan olla vielä omissa karsinoissaan, mutta jollain konstilla yksi poro oli keplotellut itsensä ulos ja juuri nyt se hölkytteli säikähtäneenä hirmuista vauhtia kohti tallin ulko-ovea. Ja kauhukseen tontut huomasivat oven olevan sepposen selällään.
- Vauhtia nyt. Poro karkaa!!! Huusi Elmeri suoraa huutoa
- Voi ei, jätinkö minä oven auki, harmitteli Serlokki
- Et, minä suljin sen varmasti perässäsi, lohdutti Topsu.
Mutta kuka ikinä olikin oven jättänyt oven auki, sai aikaan sen, että vauhko poro pinkoi ulos ovesta kohti ulkoilmaa neljä tonttua perässään. Tontut juoksivat, minkä jaloistaan pääsivät, mutta valitettavasti poro päihitti heidän juoksukisassa. Ovelle päästyään ei porosta näkynyt muuta kuin lumessa etenevät kavionjäljet.
- Voi pihkuna, etten paremmin sano, manasi Elmeri
- Niin juuri, äsken oli kateissa paketti ja nyt vielä porokin kaupan päälle, säesti Serlokki
- Tätä ei usko enää kukaan. Olenkohan minä joku epäonnen tonttu, mietti Topsu itsekseen.
- Älä nyt tuollaisia mieti. Tämän täytyy olla vain huonoa tuuria.
Oli tosiaan erikoista, että poro oli päässyt aitauksesta. Ja yhtä erikoista oli, että ulko-ovi oli auki, vaikka Topsu muisti satavarmasti laittaneensa sen kiinni. Eikä kumpikaan noista onnettomuuksista voinut tapahtua täysin itsekseen. Oliko tässä takana jotain muuta kuin pelkkää huonoa tuuria?
Tontuilla ei kuitenkaan ollut enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä jäljestämään poroa lumihangesta. Aattoilta lähestyi ja Pukin lähtö ilman yhtä valjakon poroa olisi mahdotonta tehtävä. Yhden paketin katoamisesta vielä jotenkin selvittäisiin, mutta jos Pukki ei pääsisi ollenkaan matkaan, olisivat seuraukset katastrofaaliset. Pahimmassa tapauksessa koko joulu jouduttaisiin perumaan. Ja sitä ei Tonttupartio halunnut ottaa kontolleen. Siispä ripirapi poron perään, vaikka lunta satoikin vielä entistäkin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!