LUUKKU – PAKETTIJAHTI JATKUU
Jouluaattoon oli enää muutama päivä ja kadonneen paketin arvoitus oli edelleen ratkeamatta. Tonttunelikko heräsi jouluaterian jälkeiseen aamuun ja nuuhki keittiöstä tulevaa riisipuuron tuoksua. Edellisillan mässäilyn jälkeenkin oli jokaisella vähän nälkä. Keittiössä raataneet tontut kantoivat saliin suuret padalliset hyvin hautunutta puuroa, jonka päälle sai ripotella mielin määrin kanelia ja sokeria.
Edessään höyryävät puurokulhot, tonttunelikko alkoi taas miettiä pakettia. Arvoitus kaipasi ratkaisua ja nelikko oli päässyt todella lähelle pakettia. Mutta joka kerta kadonnut yksisarvinen oli lipsahtanut heidän näpeistään ja jäänyt kateisiin.
- Mitä me nyt tiedämme paketista?
- No ensinnäkin se on kateissa. Ja viimeksi sen on hakenut joku porotaksia esittänyt.
- Niin, ja joku ei halua meidän löytävän sitä ja tekee kaikkensa estääkseen sen löytymisen.
- ….joku, joka ei kaihda likaisia temppuja
Kaikki tuntui nyt olevan umpikujassa. Hiljaisina neljä tonttua mietti, miten he voisivat jatkaa tästä eteenpäin. Enää ei ollut yhtään vihjettä, mikä auttaisi.
- Mennään kysymään neuvoa Pukilta. Hän osaa varmasti auttaa meitä eteenpäin, sanoi Tiina
- Se voisi olla hyvä idea. Sitä paitsi Pukki tietää kaiken, mitä Korvatunturilla tapahtuu. Hän saattaisi arvata sen, kuka esitti porotaksia, jatkoi Topsu ajatusta.
- Hyvä idea pikku-tontut! Mennäänpä heti Pukin luo.
Joulupukki oli myös oman puurokulhonsa kimpussa, kun tonttunelikko töytäsi hänen konttoriinsa. Pukin kulho oli moninverroin tonttujen puurokulhoa isompi ja puuroa oli maustettu tuhdilla annoksella sokeria ja kanelia. Kanelia oli pukin parrassa asti.
- No mikäs tonttupartiota nyt lennättää? Kysyi Pukki hyväntuulisena. Joko paketin arvoitus on ratkennut?
- Hei Pukki. Siksi tulimmekin. Arvoitus ei ota mitenkään ratketakseen ja tässä on sattunut kyllä ihan kaikenlaista. Me kävimme Topsun kanssa jopa Lappeenrannassa asti – vahingossa tosin ja täysin ilman omaa syytämme.
- No jopas nyt jotakin. Voisinko minä olla jotenkin avuksi?
- Siksi tulimme. Emme enää itse keksi, kuinka pääsemme paketin jäljille. Ja jotenkin tuntuu, että meillä ei ole pelkkää epäonnea paketin metsästämisessä.
- Miksi niin?
- Meille on sattunut sarja niin erikoisia sattumia, että tuntuu kuin joku haluaisi estää meitä löytämästä pakettia.
- Niin, ensin minä jouduin pakettikoneeseen, sitten metsästimme poroa läpi yön ja kaiken hulluuden päätteeksi me päädyimme vielä Lappeenrantaan postisäkissä.
- No kyllähän tuo kieltämättä erikoiselta kuulostaa. Mutta Korvatunturilla ei pitäisi olla mitään tuollaista ilman, että minä tiedän siitä. Kai te tiedätte, että Pukki näkee ja kuulee kaiken....
- Kyllä Pukki! Sanoi tonttupartio yhteen ääneen.
Pukki suki aikansa partaansa ja sitten hänen silmiinsä tuli välähdys.
- No niin tietenkin. Serlokki muistatko sinä PLOP:in?
- Porojen Lainaus ja Osto Päiväkirjan – tietenkin. Pukki sinä olet nero!!
Pikku tontut katsoivat hämmästyneinä, koska he eivät olleet koskaan kuulleet PLOP:sta. Pukki, Serlokki ja myös Elmeri taas olivat innoissaan, koska he olivat keksineet ehkä ratkaisun siihen, miten huijari-porotaksin jäljille päästiin.
- Niin tosiaan Topsu ja Tiina. Jokainen poro, joka on Korvatunturilla, on merkitty kirjaan. Jos mistä tahansa tallilta käy lainaamassa poroa tai jo jonnekin hankitaan uusi poro, täytyy tehdä merkintä PLOP:iin...
- ...Porojen Lainaus ja Osto Päiväkirjaan. Totta kai! Eli se, joka on lainannut poroa leikkiäkseen porotaksia, on joutunut kuittamaan poron lainauksen päiväkirjaan.
- Kiitos Pukki – sinusta tosiaan oli apua.
- Oli ilo olla Tonttupartiolle avuksi. Olette olleet ahkeria ja tehneet hyvää työtä. Niin muuten Topsu ja Tiina – mitä sille Lappeenrannan Postimestari Pottoselle kuului?
- Ihan hyvää. On hänen ansiotaan, että ehdimme takaisin ennen joulua.
- Pistetäänpä muistiin. Vien hänelle jotain kivaa lahjapaketissa tänä vuonna siellä päin piipahtaessani.
Tonttupartio suuntasi nyt matkansa konttoriin, jossa PLOP:ia säilytettiin. Kaikkien askel oli kevyt, sillä he olivat saaneet nauttia upean juhla-aterian ja nyt heillä oli taas vihje, joka saattoi auttaa kadonneen paketin löytämisessä.
PLOP oli oikeasti tietokoneessa oleva arkisto, johon tehtiin tallennus aina, kun poroa lainattiin, vaikka kuinka pieneksi aikaa. Tietokonetta hoiti yksi konttoristitonttu, joka oli työn touhussa, kun tonttukvartetti töytäisi hänen toimistoonsa.
- Päivää, arkistotonttu! Saisimmeko kenties vilkaista PLOP:ia?
- Kas Serlokki, mukava nähdä! Miksi haluatte nähdä PLOP:n – onko teiltä poro kenties kateissa?
- Tavallaan. Me tarvitsemme tietoa yhden tietyn poron lainaajasta. Olemme ratkaisemassa kadonneen paketin arvoitusta ja tämä voi olla se ratkaiseva vihje, jota tarvitaan.
- Selvä homma – on ilo olla mestarietsivän avuksi. Muistatko vielä, kun se joulupukin reki oli kateissa ja jouluun oli aikaa enää muutama päivä?
- Ho ho hoo – no todellakin muistan. Ei uskoisi, että Korvatunturin suurin yksittäinen esine voi kadota, mutta niin se vain hävisi.
- Ja lopputulos oli, että reki oli vain vuosihuollossa, mutta siitä unohdettiin ilmoittaa, nauroi myös arkistotonttu vedet silmissä.
- No niin, palataanpa päiväjärjestykseen. Siis toissapäivänä on joku lainannut poroa, jota on käytetty huijari-porotaksina. Miten me löytäisimme kyseisen poron?
- Hmmmm, visainen pulma. Toissapäivänä on lainattu....odotas....viisitoista eri kertaa poroa, ja niistä viidessä tapauksessa lainattiin myös rekeä. Millaisesta reestä tässä olisi kyse?
- Taksireki – eli aika pieni
- Jälkelle jää enää kolme lainaajaa. Osaatteko sanoa kellonaikaa?
- Postimestari Breivi sanoi, että paketti käytiin kahden ja kolmen välillä hakemassa. Eli poroa on lainattu hieman ennen kahta.
- Homma on selvä. Jäljelle jää vain yksi lainaaja.
- Sen on pakko olla meidän mystinen pakettivarkaamme, huudahti koko partio yhteen ääneen!
Jännitys oli käsinkosketeltava. Kaikki neljä tonttua kurkkivat kilpaa tiskin yli nähdäkseen, kuka oli lainannut poroa ja leikkinyt taksia. Arkistotonttu katsoi ruutua ihmeissään ja raapi partaansa.
- Mitä nyt? Onko jotain hullusti?
- No tavallaan. Yleensä, kun poroa lainataan, merkitään lainaajaksi koko nimi. Tässä lainauksessa on kuitenkin vain nimikirjaimet, VS. Eikä mitään muuta.
LUKU – SALAPERÄINEN VS
Tiina, Topsu, Serlokki ja Elmeri olivat kaikki hämmästyksestä mykkinä. Arvoitus, jonka piti ratketa, menikin entistä enemmän solmuun. Millä kummalla kaikista Korvatunturin tontuista seulottiin ne, joiden nimikirjaimet olivat VS. Nuo kaksi kirjainta voisivat tarkoittaa mitä vain.
- Tämä on turhauttavaa! Me emme ikinä saa ratkaistua tätä pulmaa. VS voi olla kuka vain – vaikka Ville Salminen tai Veera Suomalainen....
- Tai miksei Vaarallinen Salaliittolainen tai Valehteleva Sutkauttelija. Noilla kahdella kirjaimella ei tee mitään, puuskahti Topsukin.
- Veikkaan, että Korvatunturilla on kymmeniä tonttuja, joiden nimikirjaimet ovat VS. Minäkin tunnen muutaman
- Olisiko kenessäkään heissä pakettikaappajan vikaa? Veisteli Tiina
Tonttupartio mietti asiaa hiljaa itsekseen. Tuntui kuin pakettivaras ja huijaritaksi olisi aivan kielen päällä, mutta kukaan ei vaan osannut yhdistää nimeä ja kirjaimia toisiinsa. Serlokki sai viimein ahaa-elämyksen.
- Kuules virkailija-tonttu. Näetkö sinä, mistä se poro on lainattu? Mehän voisimme käydä kysymässä suoraan tallilta, muistaisiko joku siellä, minkä näköinen tonttu oli tuo salaperäinen VS.
- Juu, näen minä. Tämän poron ja reen yksikkö on vuokrattu kaakkois-tallilta. Siellähän ei montaa poroa olekaan, joten on hyvin mahdollista, että joku muistaa kyseisen lainaajan.
- Kiitos paljon. Sinusta oli iso apu. Harmillista, että PLOP ei tällä kertaa auttanut meitä löytämään huijari-taksia, mutta päästiin sentään eteenpäin. Nyt partio liikkeelle – suunta kohti kaakkois-tallia!
Kaakkois-tallille oli hieman matkaa. Se oli yksi Korvatunturin syrjäisimmistä talleista,josta lainattiin yleensä poroja vain raskaisiin kuormatöihin. Siellä oli varmuuden vuoksi myös pienempiä rekiä ihmisten kuljettamiseen. Joulupukki tarvitsi todella paljon erilaista kuljetuskalustoa, sillä kuljetettavaa Korvatunturilla kyllä riitti. Välillä käytiin hakemasas järeitä joulukuusia takametsästä ja välillä taas lastattiin isoja paketteja välivarastoihin.
Elmeri oli tallissa tuttu näky. Kaikkien porotallien vanhana tallimestarina Elmeri kävi säännöllisesti talleissa katselemassa, että porot voivat hyvin ja samalla katsomassa, että tallien henkilökunnalla oli asiat reilassa. Elmerin tunsivat talleilla kaikki ja samoin Elmeri tunsi jokaisen, joka työskenteli talleilla.
- Päivää Elmeri, olet erikoiseen aikaan liikkeellä
- Päivää, päivää tallitontut. Tulen tällä kertaa hieman erikoisemmalla asialla. Etsimme nimittäin yhtä porovaljakon vuokraajaa, joka oli jättänyt vain nimimerkin PLOP:iin.
- Ai se mysteerimies. Hän soitti tänne ja sanoi, että hänellä on itsensä Pukin lupa lainata meidän nopeinta porovaljakkoa. Kukaan ei edes nähnyt hänen käyvän sisällä ja valjakon piti olla tuossa ulkona valmiina.
- Entä ne nimikirjaimet?
- Ne hän ilmoitti puhelimessa. Emme tietenkään kyselleet sen enempää, koska tyyppi sanoi olevansa Pukin asialla. Onko jotain sattunut?
- No tavallaan on ja tavallaan ei. Ei mitään sellaista, mistä teidän pitäisi olla huolissaan.
- Muistaisitteko, mihin aikaan tuo puhelu tuli?
- En ihan tarkkaan, mutta se oli aika lailla puolta tuntia ennen kuin kaveri tuli hakemaan valjakkoaan. Muistan, kun meille tuli hirveä kiire valjastaa poro reen eteen ja ajaa se tuohon talon eteen. Porukalla ihmettelimme, millaisella tontulla on noin kamala kiire vielä muutama päivä ennen joulua.
- Kiitos paljon, tämä auttaa. Ja älkää olko huolissanne, tämä ei ole vakavaa.
Serlokki kutsui tonttupartion koolle ja alkoi kertoa suunnitelmaansa. Kaikki Korvatunturin puhelut kulkivat puhelinkeskuksen kautta, joten tuon puhelun alkuperä oli tietenkin nähtävissä. Nyt tonttupartion oli mentävä suoraan siis puhelinkeskukseen ja alettava selvittää, kuka oli mystinen VS, joka oli väittänyt olevansa Pukin asialla. Kukaan ei tietenkään oikeasti luullut, että Pukki olisi jotenkin osallinen paketin katoamiseen tai huijari-taksin ilmestymiseen.
Nelikko liikkui lähes juoksujalkaa eteenpäin. Arvoituksen ratkaisu oli viipynyt jo liian kauan ja nyt aika uhkasi oikeasti loppua. Pukin lähtöön ei ollut kamalan paljoa aikaa ja kadonnut paketti oli saatava kyytiin. Ja mikä pahinta – tuo pakettihuijari oli käyttänyt jopa Pukin nimeä porotaksihuijauksessa.
Puhelinkeskusta johti kärttyisä vanha tonttu Taavetti. Taavetti ei pitänyt Serlokista, eikä Elmeristä. No rehellisesti sanottuna Taavetti ei pitänyt kenestäkään. Siksi jopa vanhempia tonttuja pelotti mennä kyselemään puhelinkeskukseen tietoja erikoisesta puhelusta.
Varoen tonttunelikko lähestyi Taavetin pöytää. Taavetilla oli silmälasit otsalla ja silmät kiinni. Hän näytti nukkuvan, vaikka tontut arvasivatkin hänen vain teeskentelevän, ettei hänen olisi tarvinnut auttaa. Taavetin tietokone oli hänen edessään auki ja siellä näkyi selvästi puhelinloki, johon kaikki puhelut kirjaantuivat. Lista koneen ruudulla juoksi eteenpäin sitä mukaa kuin puheluja Korvatuturilla soiteltiin.
- Mitä asiaa teillä on? Kysyi Taavetti silmät edelleen kiinni.
- Niin päivää Taavetti-tonttu. Me tarvitsisimme hieman apua erään puhelun selvittämiseksi.
- Tämä ei ole mikään tietotoimisto. En voi auttaa teitä, sillä kaikki puhelutiedot on lueteltu salaisiksi, eikä yksityisyydensuojan vuoksi voi sellaisia tietoja jakaa kelle tahansa.
- Niin, ymmärrän, sanoi Serlokki alentuneella äänellä.
Tiina ja Topsu supisivat keskenään jotain samalla, kun Serlokki ja Elmeri koettivat kaksissa miehin saada Taavetilta lupaa katsoa puhelintilastoja. Mutta Taavetti oli kova pala. Hän ei antanut periksi, vaikka Serlokki vetosi Joulupukin lupaan selvittää kadonneen paketin arvoitus.
- Tuota Taavetti, minä haluaisin nähdä, millaisia uusia puhelinmalleja teillä on täällä keskuksessa. Olen kuullut, että kaikki hienoimmat puhelimet tulevat täällä työskentelevien tonttujen käyttöön? Tiina puhui ja samalla iski vavihkaa silmää Serlokille.
- Niin tosiaan – me Tiinan kanssa olemme todella innokkaita Instagramin käyttäjiä, niin etsimme puhelinta, jossa olisi todella hyvä kamera. Lähde kiltti Taavetti näyttämään meille jotain hienoimpia malleja? Olet kuulemma itsekin melkoinen kuvaaja.
- Krhm....vai vielä Instragram, tuhahti Taavetti, mutta nousi kuitenkin tuoliltaan. No tulkaahan sitten pienet kuvaajatontut.
Tiina ja Topsu tiesivät, että Taavetti oli oikeasti innokas kuvaaja, eikä koskaan voinut olla esittelemättä hienoimpia otoksiaan niistä kiinnostuneille. Korvatunturilla oli tiedettyä, että jos Taavetilta kysyi yhtään mitään Instragramista tai valokuvista, sai kuunnelle monen tunnin esitelmän eri kameroiden parhaista ominaisuuksista.
Kun Taavetti ja pikku-tontut lähtivät katsomaan kameroita, jäi Serlokki vaivihkaa taustalle. Tiina ja Topsu olivat keksineet ovelan juonen johdatella Taavetti pois koneen äärestä, jotta Serlokki pääsisi tutkimaan puhelintilastoja rauhassa.
LUUKKU – PUHELIN, JOTA EI OLE OLEMASSA
Kun Taavetti ja pikku-tontut katosivat nurkan taakse, meni Serlokki nopeasti Taavetin koneelle (ja kaikille pienille kotitontuille tiedoksi, että näin ei saa toimia kukaan muu kuin etsivätonttu – ja hänkin vain äärimmäisessä pakettihädässä!). Taavetti selasi puhelinlokia taaksepäin aina siihen päivään, jolloin porotaksia esittänyt huijari oli puhelunsa soittanut. Hetken tilastoja katseltuaan, Serlokki löysi etsimänsä. Listassa näkyi vain yksi ainoa puhelu, joka oli soitettu kaakkois-tallille ja kellonaikakin osui juuri oikeaan.
Listan mukaan puhelu oli soitettu alanumerosta 3371, joka oli Serlokille tuntematon. Onneksi Taavetin koneessa oli myös kattava puhelinluettelo, josta näkyivät kaikkien Korvatunturien alanumeroiden sijainti ja omistaja. Taavetti selasi luetteloa etsiessään oikeaa puhelinta...
3368 KEITTIÖVASTAAVA – MUONA-TONTTU
3369 JOULUPUKIN MUORI
3370 JOULUPUKIN TOIMISTO
3371 JOULUPUKIN TOIMISTON VARANUMERO
3372 VAKOOJATONTTU SALA (Numeroa ei saa kertoa kenellekään!)
3373 VAKOOJATONTTUJEN SALAINEN TUHMUUSVINKKIPUHELIN
Tuo numero oli siis tästä Pukin päämajasta ja puhelimen väitettiin oikeasti kuuluvat Joulupukin toimistolle. Mutta miksi ihmeessä Pukin konttorista olisi soitettu ja varattu poro, jolla käytiin varastamassa kadonnut joululahja?
- Eihän tässä ole taas mitään järkeä.... pudisti Serlokki päätään.
Seuraaavana Serlokki kävi pelastamassa pikkutontut Taavetin kynsistä. Taavetti oli juuri esittelemässä oman Päärynä-Special -puhelimensa kuvausominaisuuksia, kun Serlokki meni väliin ja sanoi, että Tonttupartiolla on nyt hätätilanne ja heidän olisi lähdettävä heti. Pikkutontut näyttivät ilmeillään, että pelastus oli tullut enemmän kuin tarpeeseen
- Huh, kiitos Serlokki. Pelastit meidät viime hetkellä Ehdimme jo katsella ehkä noin tuhat kuvaa Taavetin viime kesän Kroatian reissulta. Kuinka paljon ihminen voi rakastaa itsensä kuvaamista?! Siellä oli selfie uimarannalta, selfie kauppakeskuksesta, selfie taksissa ja selfie joka ikisessä paikassa, jossa Taavetti oli käynyt. Näen noista selfieistä vielä painajaisiakin.
- Mutta sitä et Tiina voi sitä kieltää, etteivätkö kuvat olisi olleet laadukkaita.
- No en todella, mutta onko koko elämä pakko jakaa jossain Instragramissa! Puuskahti Tiina.
- Mutta Serlokki – sinä ymmärsit ilmeisesti juonemme?
- Se oli lois-ta-vaa pikkutontut. Teissä on todella ainesta etsiviksi. Ensin ihmettelin, mitä ihmettä te nyt sekoilette, mutta sitten silmäniskusta ymmärsin vihjeen.
- Mitä löysit?
- Jotain erikoista, mitä en ymmärrä?
- Eikö sitä puhelinta näkynyt listassa?
- Näkyi, todellakin näkyi. Löysin sen puhelun listasta. Mutta puhelin, josta se soitettiin, on listojen mukaan Joulupukin toimistossa
- JOULUPUKIN TOIMISTOSSA?!?? Kauhistelivat pikku-tontut kilpaa.
- Ei kai Pukki ole oikeasti sekaantunut tähän?
- No ei tietenkään hassut! Mutta valitettavasti meidän on mentävä kysymään asiasta Pukilta.
Tontut menivät taas kerran Joulupukin ovelle ja koputtivat hiljaa oveen. Saatuaan luvan he menivät sisään, tällä kertaa vähän nolostellen.
- No mutta tontut rakkaat. Miksi tuollainen ilme?
- Me olemme edelleen sen paketin perässä....
- Totta kai. Voinko olla jotenkin avuksi.
Serlokki selitti, miten porotallille oli soitettu ja esiinnyttä, että oltiin Pukin asialla. Sitten Serlokki tunnusti pukille hieman nolona, että he olivat huijanneet Taavetin pois paikaltaan saadakseen tutkia puhelinlokia (Lukijoille muuten tiedoksi, että pukille ei voi koskaan puhua muuta kuin totta. Edes tontut eivät voi valehdella joulupukille. Tätä harvat tietävät, mutta paljastettakoon se tässä tarinassa viimein). Serlokille oli suunnaton helpotus, kun pukki räjähti nauramaan kuultuaan Tiinan ja Topsun juonesta.
- Voi hyvä ihme teitä pieniä tonttuja. Te osaatte kyllä olla juonikkaita!! Näyttikö Taavetti niitä lomakuviaan yhtä innokkasti kuin aina?
- No todellakin näytti – kyllästymiseen saakka. Nyt me tiedämme, miten Taavetin Kroatian loma on mennyt....
- Mutta Serlokki – en vieläkään tajua, miksi olet noin synkän näköinen. Etkö löytänyt puhelua sieltä listasta?
- Löysin – ja sehän tässä ongelma onkin. Se puhelu oli soitettu alanumerosta 3371, joka on puhelinluettelon mukaan Joulupukin konttorin varanumero. Sanooko tuo alanumero sinulle mitään?
- Odotas vähän, kun muistelen..... Sala halusi yksi vuosi, että minulla on käytössä myös toinen numero, jos jotain pääsisi sattumaan. Se numero kuitenkin poistettiin minulta ja Sala taisi viedä sen jonnekin. Tuota kannattaa kysyä suoraan Salalta. Hän ehkä tietää siitä enemmän.
- Vai että Vakoojamestari Salalta..... Auttaisiko hän meitä?
- Kyllä luulen, kun vaan kerrotte, miten tärkeällä asialla olette.
Tonttupartio mietti asiaa hetken. Sala ei ollut mitenkään innoissaan auttanut heitä aiemmin. Mikään ei taannut sitä, että hän tällä kertaa olisi yhtään myötämielisempi. Mutta Pukki rohkaisi tonttuja tarttumaan toimeen heti.
Salan toimiston ovi oli samalla käytävällä Pukin toimiston kanssa. Tontut kävelivät sinne hetkessä ja uskaltautuivat koputtamaan oveen. Sala tuli itse avaamaan oven ja katsoi tonttupartiota ihmeissään.
- Mikäs amatöörietsiviä tänne lennättää? Tarvitsetteko kenties neuvoja, kuinka ammattilaiset selvittävät arvoituksia? Sala ei edes peitellyt ivallisuuttaan.
- Emme tosiaan. Mutta meillä on yksi puhelu, jonka alkuperää haluaisimme selvittää ja pukki sanoi, että sinä voisit ehkä olla avuksi.
- Jaa....no jos Pukki on niin sanonut, niin ehkä tällä kertaa uhraan hetken ajastani teille.
- Meillä on siis ongelmana, että kaakkois-tallille on soittanut joku ja väittänyt olevansa Pukin asialla. Tuo soitto oli tehty numerosta 3371 ja kun kysyimme Pukilta numerosta, hän sanoi, että sinä tietäisit siitä ehkä enemmän.
- Numero ei kyllä soita minulla mitään kelloja....Miksi Pukki väitti moista?
- Se oli ollut joku Pukin toimiston varanumero, joka on otettu pois käytöstä.
- No siinähän selitys sitten on
- Mutta ei olemattomasta numerosta voi soittaa puheluita?
Sala oli miettivät näköinen. Hän ehkä muisteli numeron kohtaloa. Mutta sitten hän sanoi.
- Minulla on ajatus – seuratkaapa minua
LUUKKU – SALAN SALAISET KAMMIOT
Vakoojatonttu Salan toimistossa oli luonnollisesti salaovi, joka johti toimiston takana olevalle käytävälle. Sieltä rappuset alkoivat viettää jyrkästi alas, eikä ikkunoita näkynyt missään. Sala johdatti Tonttupartiota vauhdikkaasti eteenpäin. Käytävän varrella palavien soihtujen liekit väpättivät ja tonttulakkien varjot tanssahtelivat seinällä. Sala piti melkoista vauhtia, eikä tonttunelikko meinannut millään pysyä vauhdissa mukana.
- Mihin sinä Sala meitä oikein viet, kysyi Serlokki ihmetellen
- Ajattelin näyttää teille Korvatunturin tyr..... siis tyrmäävän hienot kellaritilat, joissa säilytämme vanhoja arkistoja. Ajatelin pistää teidät vanki...siis vankinta tietä kohti totuutta siitä kadonneesta puhelinnumerosta. Aion auttaa siinä, että joudutte varmasti kaikki putkaan....ei kun siis että joudutte selvittämään juurta jaksaen tämän arvoituksen.
- Sala, sinä puhut todella kummallisia. Onko sinulla varmasti kaikki hyvin?
- On toki, paremmin kuin koskaan. Minä olen vain niin innoissani, kun saan auttaa teitä tämän arvoituksen ratkaisussa, että sanatkin sekoavat.
Tiina ja Topsu olivat ihmeissään. Salan käytös oli niin outoa, että se vähän pelotti. Aiemmin Sala oli ollut todella ynseä, eikä halunnut amatööritonttujen sotkevan mitään, mutta nyt hän oli jopa yliystävällinen johdattaessaan nelikkoa salaisuuden jäljille. Tässä haisi jokin – ja pahasti.
- Tuota, Sala – tiedätkö sinä sen puhelinnunmeron, joka on kateissa.
- Joo, toki, ei kun siis en missään nimessä. Tai on minulla tietenkin aavistus siitä. Olenhan aito vakoojatonttu, joka tietää kaiken.
- Entä onko sinulla sitten aavistus siitä, kuka se salaperäinen VS on, joka esiintyi porotaksina? Topsu jatkoi kyselyään.
- Totta kai on....ei kun ei siis tietenkään ole.
- Sala, sinä puhut nyt todella sekavia. Oletko sinä varmasti ihan kunnossa?
- Juu, olen. Olen vain niin vaikuttunut teidän etsivänaidoistanne, että meinaa housut revetä.
Portaat loppuivat ja eteen tuli pitkä käytävä täynnä lukittuja ovia. Serlokille paikka oli tuttu. Se oli vanha varasto, jonne ennen oli tuotu lahjoja, jotka valmistettiin paljon ennen joulua. Täällä alavarastossa oli tilaa säilyttää paketteja pidempiä aikoja. Varastoa ei kuitenkaan oltu käytetty enää vuosiin ja Serlokki ihmettelikin, miksi heidät oli tuotu tänne. Serlokin tietojen mukaan varastohuoneet olivat täysin tyhjillään ja hylättyjä.
- Sala, miksi toit meidät tänne vanhalle varastokäytävälle. Eihän täällä ole mitään.
- Onhan täällä. Täällä säilytetään kaikkein suurimpia salaisuuksia, joiden ei haluta paljastuvan kenellekään.
- Kuten sitä kadonnutta puhelinta?
- Öööö, niin juuri. Sitä tarkoitin.
- Käytävän päässä oli muita paksumpi ovi, jossa oli valtavan kokoinen lukko. Sen edessä Sala pysähtyi ja avasi oven mukanaan olleella avaimella. Lukko narahteli avaimen pyöriessä sen sisällä. Ovi avautui kirskuen ja sen takana oli pelkkä musta huone. Huoneen sisällöstä ei paljain silmin erottanut mitään. Sala ojensi soihdun Serlokille ja totesi
- Kas niin Mestarietsivä Serlokki. Vastaus arvoitukseenne on tuolla huoneessa. Päästän teidät tutkimaan sitä kaikessa rauhassa. Mutta olkaa nopeita, sillä minulla on hieman kiire.
Tonttupartio ryntäsi yksissä tuumin huoneeseen katsomaan, mitä Sala halusi heille näyttää. Serlokin kädessä oleva soihtu valaisi huoneen seiniä ja siellä ei näkynyt mitään. Koko varastokoppi oli aivan tyhjä.
- Sala, mitä ihmettä.... ehti Tiina kysyä, kun ovi heidän takanaan pamahti kovasti narahtaen kiinni. Tontut ehtivät vain kuulla, kuinka avain kääntyi lukossa ja sen jälkeen Salan kiireiset askeleet kaikuivat käytävän seinistä.
- Sala!! Mitä tämä tarkoittaa?! Huusi Serlokki lukitussa ovessa olevien kaltereiden välistä, mutta ei saanut huudolleen mitään vastausta.
Tonttupartio kerääntyi ihmetellen soihdun valokeilaan. Kaikki katsoivat toinen toisiaan ja kukaan ei aluksi osannut sanoa mitään. Sitten Topsu läimäytti kämmenellä otsaansa.
- VS, voi meitä onnettomia, toheloita ja yksinkertaisia tontuntolvanoita.
- Mitä tarkoitat?
- VS on tietenkin Vakoojatonttu Sala. Sala on ollut koko ajan tämän takana. Hänellä on pääsy joka paikkaan ja hän on varmaan laittanut vakoojatonttunsa seuraamaan meitä ja estämään arvoituksen ratkaisemisen.
- Mutta miksi ihmeessä? Hänhän on Pukin luottotonttu. Miksi hän sotkeentuisi tällaiseen?
- Koska hän ei ole oikea Sala, kuului vaimea ääni tonttujen takaa.
Kaikki kääntyivät katsomaan taaksepäin ja soihdun valo valaisi takimmaisen nurkan. Siellä istui tonttu, jonka lakki oli vinossa silmillä. Tonttu istui lattialla kädet sylissä ja katseli tulokkaita. Tonttupartio katsoi ilmestystä ihmeissään.
- No kukas sinä olet ja mitä sinä teet täällä?
- Minä olen Vakoojatonttu Sala – siis se oikea Vakoojatonttu Sala. Olen ollut täällä jo jonkin aikaa vangittuna. Olette ensimmäiset tontut, joita olen nähnyt aikoihin.
- Jos sinä olet oikea Sala, niin kukas tuo toinen sitten on? Hän on esiintynyt Salana ja myös Pukki on luullut häntä sinuksi.
- No jos katsotte kasvojani, niin näette, että olemme samannäköiset. Tuo toinen on kaksoisveljeni Sulo.
- Teillä ei taida tuo vakoojageeni kulkea suvussa? Veisteli Tiina katkerana.
- Joo, ei kulje. Jospa kerron teille hieman taustaa. Sulo on tosiaankin kaksoisveljeni, joka ei koskaan ole sulattanut sitä, että minusta tuli vakoojien päällikkö. Hän itse olisi halunnut päästä töihin Pukin lahjavarastoon. Sulo odotti vanhan tontun eläkkeellejäämistä ja oli viimeinen niitti, kun varastovastaavaksi nimitettiin joka Tapsu-tonttu.
- Topsu, korjasi Topsu. Minä olen se uusi varastotonttu. Enkä tiennyt, että Sulon piti se paikka saada....
- Ei se ole sinun vikasi. Ei Sulosta olisi koskaan tullut hyvää varastovastaavaa. Hän on pahantuulinen, katkera ja huolimaton. Luultavasti siksi hän keksikin juonen kadottaa yhden paketeista, jotta sinä Topsu saisit potkut varastovastaavan työstä ja hän luuli pääsevänsä siihen tilalle.
- Eli Sulo on ollut tämän kaiken takana koko ajan?
- Kyllä. Ensin Sulo onnistui huijaamaan minut tänne kellariin ja lukitsemaan minut tähän pimeään huoneeseen. Sen jälkeen hän on ilmeisesti valjastanut minun vakoojaverkostoni omaan juoneensa vakoilemaan teitä ja estämään paketin löytämisen. Olen pahoillani Serlokki. Tiedän, että olet mestarietsivä, mutta nyt kohtasit liian pahan vastustajan.
- Älä huoli Sala, ei tämä sinunkaan vikasi ole. Nyt tärkein kysymys on, että miten pääsemme täältä pois.
- En tiedä. Minulla on ollut aikaa miettiä sitä, eikä ratkaisua ole vielä tähän mennessä löytynyt.
18. LUUKKU – APUA OUDOSTA LÄHTEESTÄ
Tonttunelikko ja Sala – se oikea Sala - olivat tiukasti vankina Joulupukin talon kellarissa. Ainoa valo huoneeseen tuli Serlokin pitämästä lyhdystä sekä käytävällä palavaista soihduista, joiden liekit lepattivat heittäen varjoja seinille. Koko kellari oli aivan hiljainen. Yläkerran vilske oli liian kaukana kuuluakseen kellariin saakka. Topsua ja kumppaneita harmitti, että he olivat menneet väärän Salan ansaan niin helposti ja oikeaa Salaa harmitti, ettei hän voinut auttaa tonttunelikkoa pois pinteestä.
- Miten kummassa me pääsemme täältä?
- Emme mitenkään, jos emme saa jostain apua. Olen koettanut huutaa ja kolistella joka paikkaa, mutta tämä kellarihuone on kuin putka, josta ei ulospääsyä ole. Olisi pelkkää sattumaa, että tänne tulisi joku auttamaan.
- Tiedätkö, mikä Sulon lopullinen suunnitelma on?
- Hän aikoo ilmeisesti estää koko joulun. Se paketin kadottaminen oli vain ensimmäinen askel suuressa juonessa. Oikeasti hän aikoo estää Pukin lähtemisen maailmalle. Hän haluaa, että tulee vuosi, jolloin kukaan ei ole iloinen, eikä yksikään lapsi saa lahjoja.
- Sulo on julma ja ilkeä tonttu, puuskahti Tiina.
- Sulo oli sellainen jo pienenä. Hän sai tonttulakinkin vain isämme ansiosta. Sulo ei oppinut koulussa yhtään tonttutaitoja ja keskittyi pääasiassa olemaan muille ilkeä ja keksimään kepposia toisten oppilaiden päänmenoksi. Joskus kyllä mietin, onko hän oikea tonttu ollenkaan.
- Olen kyllä kuullut, että maahiset olisivat tehneet tontuista vaihdokkaita, että saisivat omia lapsiaan ujutettua Korvatunturille, mutta luulin sen olevan pelkkiä tarinoita, sanoi Elmeri vuorostaan.
- Eivät ne ole tarinoita. Kuulin noita samoja juttuja, kun olin vielä etsivänä. Jonain vuonna jopa etsimme yhtä maahislasta tonttujen joukosta, mutta häntä ei koskaan löytynyt. Sanottiin, että maahisia on vaikea erottaa tontuista muuten kuin heidän korviensa muodon perusteella. Ja kun tontuille on yleensä lakki päässä, niin korviahan emme näe. Kaikki tonttulapset pitäisi tutkia heidän nukkuessaan, kun lakki on kerrankin pois päästä.
- Löytyikö se maahislapsi?
- Ei, en usko sellaista olevan olemassakaan.
- No Sulo kyllä täyttää kaikki tunnusmerkit, naurahti Salakin.
Kaikkien mahat kurnivat, sillä seikkailu teki jokaisen nälkäiseksi. Eväitä vain sattui olemaan matkassa vähänlaisesti. Jokainen kaiveli taas kerran taskujaan makupalojen toivossa, mutta saalis jäi valitettavan laihaksi. Tiinalta löytyi pussillinen pähkinöitä ja Topsu oli puolestaan pihistänyt jouluruualta kupillisen rusinoita. Elmerin taskusta löytyi muutama porkkana, jotka tosin oli alunperin tarkoitettu poroille, mutta kelpasivat nyt hyvin tonttujenkin ruuaksi. Serlokki otti tonttulakin päästään ja sen alta paljastui varsinainen herkkukätkö. Serlokin hätävarastoon kuului yksi pussillinen lakritsia sekä pussillinen makoisia hedelmäkarkkeja.
- Kunnon etsivä varautuu aina siihen, että hommat menevät pieleen, nauroi Elmeri, kun kaikki eväät jaettiin tasan syöjien kesken.
- Et sinäkään sentään varautunut tiirikalla, vaikka etsivä oletkin, nauroi Sala saadessaan pitkästä aikaa jotain syödäkseen.
Tonttujen istuessa ringissä ja mutustellessa eväitä, alkoi käytävällä kajastaa uusi valo, jota kukaan ei tunnistanut. Kaikki ryntäsivät kilpaa ovelle katsomaan, oliko joku vihdoin löytänyt heidät, mutta käytävän valo oli niin kirkas, että kaikkien piti siristellä silmiään. Tulijasta erottui vain hämärä hahmo kaiken kimallukset keskeltä.
Vihdoin tuo kirkas valo tuli ovelle ja kurkisti sisään. Kyseessä oli ihmeellisen kirkas pieni tonttulapsi, jolla oli vaaleat kiharat hiukset ja koko tonttupuku oli täynnä glitteriä. Glitter heijasteli hänen puvustaan luoden valoa tontun ympärille.
- Tarvitsetteko te kenties apua, tonttu kysyi hennolla äänellä
- Kyllä kiitos, huusivat kaikki yhteen ääneen iloisina
- Kukas sinä muuten olet ja miten sinä olet tänne osautunut?
- Minä olen Glitter-tonttu. Olen tonttujen oma satuhahmo, jota ei oikeasti ole edes olemassa. Minun tehtäväni on pelastaa ne, jotka ovat pelastamassa muita ja joutuneet pulaan.
- Älä huijaa! Sanoi Serlokki nauraen.
- No oikeasti olen Glitter-tonttu, mutta toimin täällä pääasiassa siivoojana. Huomasin, että Sala tuli täältä kellarista kiireisenä ja jätti huolimattomuuttaan kaikki väliovet auki. Minä olen sitten sulkenut ovia hänen jäljessään ja päädyin tänne. Huomasin valoa käytävän päässä ja löysin teidät. Ketäs te sitten olette ja miksi olette lukittuna sinne?
- Minä olen oikea Sala – se, joka jätti ovet auki on kaksoisveljeni Sulo, joka koettaa estää joulun tulon. Sulo lukitsi tänne kellariin ensin minut ja sen jälkeen tämän tonttupartion, joka oli pääsemässä Sulon jäljille.
- Niin, me siis olemme tonttupartio, joka etsi alunperin yhtä kadonnutta pakettia, mutta päätyi lopulta paljastamaan huijari-porotaksin, joka olikin Salan ilkeä kaksoisveli. Pelkän paketin pelastamisen sijaan taidamme tänä vuonna pelastaa koko joulun.
Kiireessä Sulo oli jättänyt lukitun kellarikomeron avaimen oveen ja glitter-tonttu päästi vangitut tontut pulasta. Kaikki halasivat glitter-tonttua ja kiittivät häntä vuolaasti avusta. Sen jälkeen he ryntäsivät juoksujalkaa ylös kohti Salan toimistoa tavoittaakseen sieltä jo lähteneen Sulon. Glitter-tontu huusi vielä heidän peräänsä
- Onnea joulun pelastukseen Tonttupartio. Toivottavasti saatte Sulon kiikkiin ja löydätte sen paketin.
- Kiitos kaikesta Glitter-tonttu. Kun tämä on ohi, kutsumme sinut Tonttupartion kunniajäseneksi.
Salan toimisto oli kuin pommin jäljiltä. Kaikki paperit oli viskottu hujan hajan sekaisin ja lattiat olivat papereita täynnä. Kaapit ja laatikot oli tyhjennetty ja jopa Salan salaisimmat arkistot oli levitelty huoneesen. Sulo oli selvästi koettanut peitellä jälkiä, ettei Tonttupartio saisi selville, mikä hänen suuri suunnitelmansa on.
Nyt Tonttupartion piti tehdä sotasuunnitelma. Jokaiselle jäsenellä oli työssä oma tehtävänsä ja tehtävät jaettiin sovussa. Salan tehtävä oli mennä Joulupukin luo ja kertoa, mitä oli tapahtunut. Sala joutui siis kertomaan, että kaiken takana oli hänen ilkeä kaksoisveljensä ja samalla hän joutui kertomaan, että tänä vuonna koko joulu oli vaarassa.
Elmeri meni porotallille varmistamaan, että Pukin porovaljakko sekä reki olivat tallessa. Oli luultavaa, että Sulo oli juoninut myös niin, ettei Joulupukki pääsisi matkaan. Topsu puolestaan sai varmistaa, että varastossa olivat kaikki tavarat tallessa. Koska Sulo oli katkera menetettyään Varastomestarin paikan, saattoi olla mahdollista, että myös varastossa oli käyty.
Tiina ja Serlokki sen sijaan saivat lähteä kaksissa tuumin etsimään Suloa eri puolilta Korvatunturia. Jos joku olisi nähnyt vilauksenkin Salan näköisestä Sulosta, niin se saattaisi auttaa löytämään ilkeä tonttu, joka uhkasi koko joulua.
Kaikki lähtivät tehtäviinsä. Nyt oli Tonttupartion vuoro pelastaa joulu!
LUUKKU – TOTUUS SULOSTA
Tiina ja Serlokki kiersivät Korvatunturin katuja etsien vinkkejä, jotka paljastaisivat, minne Sulo oli kadonnut. Jälkeäkään Salan kaksoisveljestä ei löytynyt. Oli kuin maa olisi syönyt koko tontun. Mikään ihme se ei ollut, sillä Sulo oli oppinut veljeltään vakoojatontun parhaat katoamistemput.
Tonttukaksikko kyseli ohikulkijoilta, oliko Salan näköistä tonttua näkynyt missään. Kukaan ei ollut huomannut, että kylänraitilla olisi ollut yhtään vakoojatonttua. Ja yleinen luulo olikin, että vakoojat olisivat vielä tällä hetkellä työssään tarkistamassa viimeisiä lasten tekemiä tuhmuuksia.
- Serlokki, tämä on toivotonta. Yhden tontun etsiminen Korvatunturilta on kuin etsisi neulaa heinäkasasta.
- Älä luovuta Tiina. Pakko sen tontunkuvatuksen on olla täällä jossain. Ei hän mitenkään ole voinut päästä karkuun. Joku on varmasti nähnyt hänet.
Serlokki suorastaan puhisi kiukusta. Hän oli harmissaan siitä, että Sulo oli päässyt huijaamaan kaikkia ympärillään ja yhtä paljon Serlokkia suututti se, että Sulo oli onnistunut houkuttelemaan hänetkin alakerran varastoon lukkojen taakse. Moiset temput kävivät entisen mestarietsivän kunnian päälle.
- Tämä on aivan turhaa. Lähdetään takaisin Pukin luo. Toivottavasti Topsulla ja Elmerillä on ollut parempi tuuri.
- Toivotaan todellakin niin. Tämä katastrofi on mennyt jo niin pitkälle, ettei enempää harmia kaivata.
Topsu meni vuorostaan juoksujalkaa takaisin pakettivarastolle. Mennessään hän rukoili, että varastolla olisi kaikki kunnossa. Hän oli ollut huolissaan yhden kadonneen paketin puolesta ja pienen tontun hermot tuskin kestäisivät enempää.
Jo kaukaa Topsu näki, että pakettivaraston valtava lastausovi oli raollaan. Topsu muisti, että hän oli varmasti sulkenut oven ja laittanut sen myös lukkoon. Nyt joku oli ilmeisesti käynyt varastossa. Topsu pisti silmänsä kiinni ja toivoi varovasti, että Sulo olisi tullut toisiin aatoksiin ja palauttanut paketin takaisin varastoon. Kai tuhmemmallakin tontulla oli omatunto näin joulun alla?
Varaston pihalla ei näkynyt mitään jälkiä. Koveneva lumisade oli peittänyt mahdolliset askeleet ja varaston pihalla oli näkyvissä vain valkeaa. Ainoat jäljet, jotka kielivät voron visiitistä näkyivät lastauslaiturilla. Sinne oli jonkun jaloista karissut muutamia lumikokkareita, joista meni vana sisälle varastoon. Topsu raotti pikkuisen auki olevaa ovea ja sytytti varaston valot.
- Eiiiii.... parahti Topsun suusta huomaamatta. Tämä ei voi olla totta.
Koko varasto oli tyhjennetty, viimeistä pakettia myöten. Joka ikinen hylly, jotka Topsu oli pakannut, olivat nyt vailla paketteja. Yhtään lelua tai tavaraa ei oltu jätetty. Topsu kiersi valtavan hallin päästä päähän ja sama tyhjyys oli joka paikassa.
- Se kurjaakin kurjempi rosvon ryökäle. Se mädän lanttulaatikon hajuinen rikkinäinen kuusenkoriste. Tämän se lipeäkala saa vielä maksaa, kiehui Topsu.
Oli selvää, ettei paketteja voinut lastata kuin yhteen paikkaan. Ja Topsu aavistikin, ettei Porotallilla myöskään kaikki ollut kunnossa.
Elmeri meni porotallille autuaan tietämättömänä siitä, mitä Topsu jo tiesi. Porotalli näytti Elmeristä kummallisen hiljaiselta ottaen huomioon, että siellä piti olla täysi vilske päällä. Porotallin ovi oli lukossa ja sisällä ei näkynyt valoja. Elmeri kiersi kummissaan koko tallin ympäri ja ihmetteli, mihin ihmeeseen tallitontut olivat kadonneet.
Onneksi Elmerillä oli mukanaan avaimet, joilla hän pääsi sisälle. Oven avattuaan hän sytytti valot ja katseli tyhjää porotallia kummissaan. Yhtään poroa ei pilttuussa näkynyt, eikä kyllä tallitonttujakaan. Ympärillä oli vain hiljaisuus. Elmeri huhuili ympäriinsä ja koetti keksiä, mihin kaikki olivat kadonneet. Lopulta Petterin pilttuusta, kaikkein takimmaisesta nurkasta kuului tasaista tömistystä. Sinne päästyään Elmeri löysi kaikki tallitontut sidottuina narulla.
- Mitäs täällä on tapahtunut? Ja missäs porot ovat?
- Se oli se vakoojatonttu Sala. Hän tuli tänne ja kertoi ensin, että Pukin reki sekä valjakko pitää viedä erikoishuoltoon. Mutta kun soitimme Rekihuoltoon kysyäksemme asiasta, ei siellä tiedetty asiasta mitään. Silloin Sala suuttui ja vangitsi meidät syyttäen meitä joulun pilaamisesta.
- Se ei ollut Sala, vaikka siltä näyttikin. Kyseessä oli Salan ilkeä velipuoli Sulo, jolla on oikeasti tarkoitus peruuttaa koko joulu. Mitä hän sitten teki?
- No hän valjasti pukin reen ja lähti ajamaan täältä kovaa vauhtia poispäin. Mennessään hän vain nauroi, että tänä vuonna on vain yksi lapsi, joka saa lahjoja.
- Tämä on kamalaa! Minun täytyy lähteä Pukin luo.
Elmeri ja Topsu tulivat samaan aikaan Joulupukin talolle. He olivat hengästyneitä, sillä kumpikin oli juossut koko matkan. Hengästyneinä he huusivat yhteen ääneen.
- Reki ja porot on viety!
- Lahjat on varastettu!
- Mitä?!
- Mitä?!
Tiina ja Serlokki ilmestyivät parahiksi kuulemaan, mikä katastrofi Korvatunturilla oli meneillään, Koko Tonttupartio oli uutisista luonnollisesti kauhuissaan. Ilman lahjoja, rekeä ja poroja, ei joulusta tullut yksinkertaisesti mitään. Välivarastoissa olevat lahjat eivät riittäisi, eikä Pukki pääsisi matkaan ilman rekeä.
- Tämä on kerrottava Pukille välittömästi
Nelikko tömisti sisään Pukin konttoriin enempiä koputtamatta. Ennen moinen ei olisi käynyt päinsä, mutta nyt olikin totistakin totisempi tosi kyseessä. Konttorissa Pukki ja oikea Sala istuivat odottelemassa Tonttupartiota. He katsoivat huolissaan tulijoita.
- Pukki, nyt meillä on käsissä kaikkien aikojen katastrofi, sanoi Serlokki ensimmäisenä.
- Koko lahjavarasto on tyhjä...
- ...poro ja reki on varastetttu
- ….eikä Sulosta näy jälkeäkään koko Korvatunturilla.
- Mitä me nyt teemme?
Pukki istui hiljaa ja pyysi Tonttupartiota istumaan. Hän pyysi Salaa myös mukaan ja sanoi.
- Olen pahoillani Sala. Minun on aika kertoa totuus veljestäsi. Et ehkä tiedä ihan kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!