19. LUUKKU – MAAHISTEN LAPSI
- Olen pahoillani Sala, että joudun kertomaan tämän sinulle vasta nyt, aloitti Joulupukki varovasti. Tiedän, että olette olleet Sulon kanssa veljekset ja muistat hänet varmaan pienestä saakka. Mutta totuus on, että te ette ole oikeasti veljeksiä, vaikka hämmästyttävän samannäköisiä olettekin.
- Nyt en ymmärrä, pukki?
- Sulo on oikeasti tullut perheeseenne pienenä tonttuna....tai oikeastaan pienenä maahisena. Hänet oli joskus jätetty tähän Pukin talon portaille korissa ja mukana oli lappu, jossa pyydettiin kasvattamaan hänestä kiltti ja kunnollinen tonttu. Sulo oli niin pieni, ettei hän luultavasti ainakaan silloin ollut vielä ilkeä, tavallinen vauva vain.
- Eli tarinat maahisista ovat totta?
- Kyllä ne ovat. Minä jopa tunnen maahisten kuninkaan. Tapaamme toisiamme aina savusaunomisen merkeissä. Meillä on sellainen salainen paikka, jossa kukaan ei meitä näe ja saamme jutella rauhassa maailmojemme asiat.
- Millaisia ne maahiset sitten oikein ovat? Olen kuullut, että he ovat hurja kansa, jota kaikki pelkäävät. Kaikkia tonttulapsiakin pelotellaan maahisilla ja sanotaan, että jos tonttu ei ole kunnolla, niin maahinen hänet varastaa.
- Ne ovat puheita vain Topsu-rakas. Maahiset ovat oikeasti todella arkaa kansaa. He asuvat metsän keskellä turvemajoissa ja elävät luonnosta. Ruokansa maahiset keräävät marjoista ja kasveista ja puut ovat heidän ystäviään. Poroja ne tuntuvat pelkäävän todella paljon. Kerran törmäsimme Petterin kanssa metsässä marjoja keräävään maahis-joukkoon ja ne juoksivat pakoon niin, että marjaämpärit kaatuivat pitkin mättäitä.
- Entä ne tarina maahisten korvista? Pitävätkö ne paikkansa?
- Että maahiset erottaisi tontuista korvien muodoista? Pelkkää tarinaa kaikki. Kun historiaa tutkitaan taaksepäin, niin tontut ja maahiset ovat lähtöisin samasta maasta. Sitten kahdelle suvulle tuli riitaa ja toisesta puolikkaasta tuli tonttuja ja toisista maahisia.
- Tuota harva taitaa tietää....
- Ei tiedäkään, ja se harmittaa maahisia kovasti.
- Mutta entä Sulon tarina – se jäi vähän kesken
- Niin Sala...siis me etsimme Sulo-vauvalle sopivaa tonttuperhettä, kun ei häntä voinut heitteillekään jättää. Sitten sattuman oikusta sinä olit aivan Sulon näköinen ja perhe Sulolle oli löytynyt. Niin te sitten kasvoitte rinta rinnan ja teistä tuli veljeksiä. Harmi vain, että Sulossa oli jokin ilkeää sisällä ja hänestä tuli kovin toisenlainen kuin sinusta.
- Minä pidin häntä aina veljenäni, sanoi Sala surullisen kuuloisesti.
- Veljesi hän onkin. Mutta nyt hän on kyllä tehnyt sellaisen töllöntyön, että tuosta on vaikea enää päätä silittää. Toivottavasti saamme pahimmat kuitenkin estettyä.
Pukki tarinoi vielä maahisten maasta sekä siitä, kuinka tontut ja maahiset olivat loppujen lopuksi aivan samanlaisia, mutta kumpikin puoli piti toisiaan aivan syyttä suotta erilaisena. Vuosia kestäneet epäluulot olivat ajaneet nuo kaksi maailmaa erilleen toisistaan, eikä kovinkaan moni enää muistanut, että erilaisesta elämästään huolimatta nuo kaksi olivat lähtöisin samasta pisteestä.
- Pukki, olisiko mahdollista, että Sulo olisi saanut tuon salaisuuden selville ja siksi päättänyt sabotoida joulun? Kysyi Topsu lopulta.
- Eihän tuossa nyt ole mitään järkeä. Miksi pitäisi kostaa joululle, jos saa selville, että ei olekaan tonttu, haastoi Tiina Topsun ajatusta.
- No varmaan siksi, että Sulo suuttui siitä, että häneltä oli tämä salaisuus pimitetty kaikki nämä vuodet. Ihmisestä voi tulla kovin katkera, jos tuntee itsensä kaltoin kohdelluksi.
- Kyllä se mahdottomalta kuulostaa, että Sulo tietäisi olevansa maahinen, vastasi Pukki lopulta. Siitä asiasta ei tiedä kovinkaan moni. Minä – ja muori tietenkin sekä Salan vanhemmat. Niin ja taisin minä siitä kirjoittaa päiväkirjaani myös.
- Missä säilytät vanhoja päiväkirjojasi? Voisimmeko me nähdä niitä?
- Ne ovat varmassa tallessa tuolla meidän kellarissa. Siellä on perällä yksi huone, joka on kyllä lukittu visusti, joten tuskin Sulo sinne osaisi mennä.
- Voi ei – kuule Pukki. Se huone on luultavasti juuri se sama, jonne Sulo lukitsi ensin Salan ja sitten myös meidät.
- Salaisuus taisi ratketa, otti myös Serlokki osaa keskusteluun. Se huone oli nimittäin tyhjä, kun me sinne jouduimme.
- Se kyllä selittäisi sen, miksi Sulo tahtoo tuhota joulun. Mutta paljastaa se muutakin, vastasi Pukki pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Mitä ajattelet? Sanoi Sala.
- Jos Sulo tietää, että on oikeasti Maahinen, niin on luultavaa, että hän on menossa maahisten luo kysymään, miksi hänestä luovuttiin pienenä.
- Aivan! Eli Sulo löytyy luultavimmmin jostain Maahisten valtakuntaan menevän tien varrelta. Olitko Pukki kirjoittanut jotain ohjeita Maahisten maasta päiväkirjaan?
- Kyllä tosiaan kirjoitin. Hienoa Lapset! Meillä on vielä aikaa pelastaa joulu, jos liikumme ripeästi. Sulo on suunnannut kulkunsa kohti Tonttuvuorta. Siellä on Maahisten maa ja siellä on myös riittävän suuria piilopaikkoja, jonne minun rekeni ja kaikki lahjat saisi piilotettua. Tässä me tarvitsemme kyllä apua. Kysytään maahisten kuninkaalta, tahtoisiko hän auttaa meitä.
- Sellainen ongelma meillä on, että porot taitavat kaikki olla Sulolla, otti myös Elmeri osaa puheeeseen.
- Ei suinkaan. Veikkaan, että Sulo unohti kaakkois-tallin. Se on niin pieni ja syrjäinen, että se helposti unohtuu. Siellä olisi vielä sen verran poroja, että saamme allemme isomman reen, joka vie meidät kaikki Tonttuvuorelle.
Ripeääkin ripeämmin kaikki pukivat päälleen paksut talvivaatteet ja suuntasivat kulkunsa kohti kaakkois-tallia. Elmeri oli ollut oikeassa. Sulolta oli unohtunut tarkistaa kaakkois-tallin porojen tilanne ja siellä oli kalustoa, jolla pääsi helposti liikkeelle. Kaakkois-tallin tontut olivat pudota pyllylleen hämmästyksestä, kun Pukki tuli talliin sisälle ja pyysi tonttuja varustamaan itselleen suuren reen, jolla pääsisi eteenpäin vaikka kuinka paksussa hangessa. Hämmästyksestä toivuttuaan tontut saivatkin porot reen eteen nopeasti.
- Pukki, meillä on sellainen ongelma, että kun Petteri on Sulolla, ei meillä ole poroa, joka valaisisi meidän tietämme. Miten me näemme tuolla metsässä ajaa valoitta?
- Olet muuten oikeassa Topsu. Petteri on ollut minulle aina korvaamaton apu pimeässä. Ja hänen nenänsä avulla olen tähän asti nähnyt jokaisessa maailmankolkassa. Nyt kun Petteriä ei ole, niin taidammekin ollakin hieman pulassa.
- Minä tiedän! Huusi Tiina. Muistatteko sen Glitter-tontun? Siinä on meille oiva apu tähän ongelmaan. Ja uskon, että hän kyllä haluaa auttaa meitä – ja Pukkia - erittäin mielellään. Käydään hakemassa hänet heti kyytiin, niin valaistus on taattu.
Niinpä porovaljakko karautti ensimmäisenä takaisin Pukin talolle. Glitter-tonttu löytyi lopulta siivoamasta kellaria, mihin hän oli viimeksi jäänytkin. Pieni ja suloinen tonttutyttö oli iloinen nähdessään uudet ystävänsä taas. Ja vielä iloisempi hän oli päästessään mukaan ratkaisemaan kadonneen joulun arvoitusta. Glitter-tonttu lupasi valaista hymyllään koko matkan, eikä valon määrä ainakaan paljoa Petterille hävinnyt.
Nyt alkoi todellinen takaa-ajo ja matka kohti Tonttuvuorta.
Glitter-tontun kirkkaus valaisi polkua Tonttupartion ja pukin edellä. Pukki tunsi tien Tonttuvuorelle ja kaakkois-tallin porot olivat innoissaan päästessän vetämään itsensä Pukin rekeä. Onneksi tallilla oli ollut riittävän iso reki heille kaikille. Valitettavasti se oli raskas tukkireki, joka ei metsässä ollut kaikkein nopein kulkupeli. Pukki istui ohjaajan paikalla Serlokin kanssa. Heidän takanaan istuivat Sala ja Elmeri ja pikku-tontuille oli jätetty takapenkki. Glitter-tonttu istui etummaisen poron selässä. Matkalla hän lauloi joululauluja ja riimitteli joulurunoja. Glitter-tontulla oli valtavan kaunis lauluääni, joka säesti porojen askeleita uuteen rytmiin.
Edes Serlokki ei ollut käynyt Tonttuvuorella koskaan. Matka oli pitkä ja sen vaaroista varoiteltiin aina kaikkia tonttuja. Todellisuudessa tonttuja haluttiin varoittaa menemästä turhaan maahisten maille. Mitään varsinaista polkua ei Tonttuvuorelle vienytkään, vaan Pukkikin suunnisti sinne maamerkkien ja tähtien avulla.
Kaikkia jännitti. Ei ollut mitään varmuutta siitä, että Sulo olisi Tonttuvuorella. Se oli vain kaikkein vahvin aavistus, eikä Suloa ainakaan Korvatunturilta löytynyt. Sieltä oli jokainen neliösentti kammattu. Kaikki talot ja tallit oli käyty läpi ja kaikilta tontuilta oli kyselty, oliko Salan näköistä Suloa näkynyt. Jopa Salan salaisimmat vakoojatontut valjastettiin etsimään kadonnutta rekeä ja paketteja. Oikeastaan ainoa jäljelle jäänyt paikka etsiä Suloa, oli Tonttuvuori.
Sade jatkui yhä kiivaampana. Metsä täyttyi lumesta ja puiden oksatkin taipuivat paksujen kasojen alla. Porojen jalkoja alkoi taival painaa, eikä rekikään kulkenut enää niin luistavasti eteenpäin. Taukoja oli matkan aikana pidettävä yhä useammin. Onneksi Muori oli laittanut mukaan kunnon eväät sekä monta termospullollista lämmintä kaakaota.
- Pukki, kohta emme enää pääse täällä metsässä eteenpäin. Lunta sataa koko ajan kovemmin ja reki menee hitaammin.
- Totta, huomasin saman. Ja Sulo saa vielä enemmän etumatkaa, koska hän pääsi matkaan reilusti ennen tätä kovinta lumisadetta. Täytyy vain toivoa, että meidän ei tarvitse yöpyä missään luolassa välillä. Se hidastaisi matkaa liikaa.
- Sekin on tälllä reissulla jo koettu, tirskuivat Tiina ja Topsu. Ja tällä kertaa meillä on sentään kunnon eväät matkassa.
- Meidän täytyy vielä yrittää päästä eteenpäin. Jatketaanpa matkaa.
Metri metriltä matka eteni. Hitaasti, mutta varmasti reki kulki paksussa hangessa. Porot läähättivät, mutta jalka toisensa jälkeen nousi ylös, kun Glitter-tonttu kannusti poroja askeltamaan entistä lujempaa.
Sitten tapahtui onnettomuus. Lumihangen sisällä oli ensin kohonnut puun kanto ja sen vieressä valtava kuoppa. Reen jalas tarttui kantoon kiinni ja lopulta koko jalas lähti irti liitoksistaan. Reki erkani uraltaan ja osui vahingossa kuoppaan. Se kaatui kovasti rämähtäen päälaelleen ja kaikki matkustajat jäivät reen alle ansaan.
- Apua, mitä tapahtui? Huusi Tiina
- Reki kaatui ja jäimme sen alle. Ovatko kaikki kunnossa, varmisteli Pukki. Tiina on ainakin äänestä päätellen, mites Topsu? Sala? Elmeri? Serlokki?
- Kunnossa kaikki, vaikkakin vähän tärähtäneitä. Olipa se kumaus!
- Kyllä. Tämä reki taisi nyt nähdä viimeisen päivänsä samalla kertaa. Ja meidän matkamme stoppasi tähän.
- Onko kukaan nähnyt Glitter-tonttua?
- Hän ei joutunut tänne reen alle, koska matkusti poron selässä.
Pukki sytytti pienen tuikun ja katsoi tilannetta liekin valossa. Reki oli tosiaan kaatunut kuopan päälle ja koko joukkio oli sen alla ansassa. Iso reki oli niin painava, etteivät he edes yhdessä saaneet sitä nostettua päältään. Jälleen kerran Tonttupartio oli pulassa.
Sitten joku koputti heidän korvien juuressa. Napakka rummutus kuului suoraan heidän yläpuoleltaan ja seuraavaksi joku kysyikin:
- Halojata halloo, ollaankos siellä kunnossa?
- Kunnossa kyllä, mutta vähän pinteessä myös. Voitteko kenties auttaa?
- Toki, toki. Odotelkaas hieman, niin me porukalla nostamme tämän reen paikaltaan. Pihkana vie, siitähän näkyy olevan jalas irti.
- Kiitos paljon, olisimme tosiaan pinteessä ilman apua.
Nopeasti reki kohosi pois heidän päältään. Tonttupartio ja Pukki huokaisivat helpotuksesta. Reki oli hieman kärsineen näköinen, kun siitä irronnut jalas sojotti väärään suuntaan. Porot olivat kiltisti jääneet reen ympärille metsään odottamaan, josko Pukki pääsisi pinteestä. Glitter-tonttu riensi halaamaan ensimmäisenä kaikkia pelastuneita ja sen jälkeen hän kertoi, kuinka oli säikähtänyt ensin reen kaatumista ja sen jälkeen tuota metsästä tullutta joukkiota, joka nyt oli pelastanut pulaan joutuneen Tonttupartion.
Pukki ja muut kääntyivät katsomaan, kuka tuo pelastava enkeli oli. Metsässä oli kahdenkymmenen miehen joukkio. He näyttivät aivan tontuilta, mutta heidän vaatteensa olivat erilaiset. Päässä ei ollut tonttulakkia, vaan jonkinlainen karvalakin ja lippalakin sekoitus. Takki oli ruskean ja vihreän sekoitusta ja niin pitkä, että se ulottui nilkkoihin saakka. Jalassa pelastajilla oli karvaiset tallukkaat, joiden varsissa helisivät pienet hopeiset kulkuset.
- Arvid, vanha ystäväni! Sinäkös se meidät pelastitkin.
- Kas Pukki, mukava nähdä, vaikka vähän ikävämmissä merkeissä. En tunnistanut rekeäsi.
- Tämä on varareki. Kerron kohta, mitä oikealle reelle tapahtui. Mutta lapset – tämä tässä on Arvid, Maahisten kuningas. Hän ja hänen joukkionsa pelastivat meidät.
- Hei Arvid ja kiitos. Olisimme todella olleet pulassa ilman teitä.
- Mitäpä tuota. Näimme metsässä tämän Glitter-tontun kirkkaan valon ja päätimme tulla tutkimaan, mistä se on lähtöisin. Sitten törmäsimme tähän teidän rekeen ja lopun tiedättekin.
- Glitter-tonttu pelasti meidät jälleen. Taidat tosiaan olla se satuhahmo, jonka tehtävä on pelastaa pelastajat pulasta.
Glitter-tonttu punasteli saamastaan huomiosta, mutta oli onnellinen saadessaan uusia ystäviä. Oli tosiaan hauska sattuma, että Glitter-tonttu oli useamman kerran osunut paikalle, kun pelastajaa kaivattiin.
- Arvid, mitä te teette metsässä tällaisella myrskyllä. Normaalistihan te vietätte tämän ajan majan lämmössä takkatulen ääressä?
- Lähdimme partioon, sillä metsässä oli nähty valtava reki täynnä paketteja. Totta kai tiedämme, että joulu on tulossa, mutta sinä Pukki tuskin ajelet täällä pitkin metsiä pari iltaa ennen joulua. Halusimme selvittää, kuka ajelee maillamme.
- No tämäpä olikin tärkeä tieto. Etsimme Sulo-nimistä tonttua. Muistat varmaan Salan kaksoisveljen, joka tuli meille vaihdokkaana vuosia sitten. Nyt hän aikoo estää joulun tulon ja kaappasi minulta sekä porot, reen että paketit.
- Voi taivas, tätä se minun uneni tiesi!
21. LUUKKU – YLÖS VUORENRINNETTÄ
- Vai näit sinä tästä jo ennusunia Arvid? Kysyi Pukki varovasti
- Kyllä. Toissayönä näin, että joku halusi estää joulun kokonaan tänä vuonna. Unessa oli karannut poro, jota ohjasti tuntematon tonttu. Nyt tajuan, että se tuntematon olikin siis Sulo. Heräsin sänky aivan hiestä märkänä, kun ajattelin, miten surullista olisi, jos lapset jäisivät ilman lahjoja.
- Ja nyt se uni on käynyt toteen. Sulo tosiaan aikoo estää koko joulun tänä vuonna. Hän kaappasi minun rekeni ja lastasi kaikki varaston paketit sen kyytiin. Nyt koko Sulo tuntuu karanneen jonnekin maailman ääriin.
- Ei hän missään maailman äärissä ole. Seurasimme reen jälkiä hetkisen ja ne näyttivät kohoavan tuonne ylärinteelle. Siellä on nyt todella paljon lunta, joten montaa piilopaikkaa sieltä ei löydy. Niitä lahjoja on niin paljon, että luultavasti Sulon on pakko olla smaragdiluolassa. Koko vuorella on kolme isompaa luolaa. Yhdessä niistä nukkuu karhu ja toinen on niin ylhäällä, ettei sinne pääse porolla edes lähelle.
- Eli jäljelle jää vain smaragdiluola. Sinne suuntaamme siis seuraavana.
- Ei enää tänä iltana. Nyt alkaa ilta pimetä ja vuorella on tuntemattoman todella vaarallista liikkua. Lisäksi lunta on satanut niin paljon, että vuorella on varottava myös lumivöyryjä.
- Olet oikeassa kuningas Arvid.
- Tulette tänä iltana meidän vieraaksemme Maahisten maille. Eiköhän me lämmitetä oikein kuuma savusauna ja pikkutontutkin saavat tutustua kaukaisiin serkkuihinsa.
- Joo, kivaa!! Huusivat Tiina ja Topsu yhteen ääneen.
Topsu mietti, että heille opetetut pelot maahisista olivat pelkkiä tarinoita. Ainakaan nämä heidän tapaamansa maahiset eivät olleet millään lailla pelottavia, vaan päinvastoin sydämellisiä ja mukavia heppuja. Niin usein ennakkoluulot syntyvät tietämättömyydestä. Kaikki meistä pelkäävät asioita, joita emme tunne. Maahisistakin jutut olivat lähteneet liikkeelle vain siksi, että kukaan ei oikeastaan tuntenut heidän elämäänsä, eikä ollut päässyt tutustumaan maahisten maailmaan.
Eniten Topsu ja Tiina odottivat kumpikin sitä, että pääsisivät lämmittelemään ja pois täältä lumen keskeltä. Reen kaatuessa kaikki heidän vaatteensa olivat kastuneet ja kädet olivat läpimärät. Vilu ravisteli pieniä tonttuja jo kovasti. Lumen sataminen oli hieman hellittänyt, mutta metsä oli aivan ummessa. Edes heidän omia jälkiään ei enää hangessa ollut näkyvissä. Ilman maahisia he todennäköisesti eksyisivät lopullisesti tänne korpeen.
Maahiset lähtivät johdattamaan heitä lumesta piittaamatta. Tuo tomera joukko tallusti paksussa lumessa eteenpäin varmasti ja suuntaa empimättä. Joukkion perässä syntyi tasainen polku, joka kiemurteli puiden välissä. Pienet askeleet tekivät tasaista helminauhaa kohti maahisten kylää. Matka ei onneksi ollut ylettömän pitkä. Rikkinäinen reki oli jätetty metsään ja porot seurasivat joukkiota viimeisenä. Tyytyväisinä ne tallustivat valmista polkua pitkin.
Maahiset asuivat pienissä turvemajoissa. Keskellä metsää nökötti kymmeniä majoja, jotka sulautuivat metsään niin, että asiaa tietämätön ei olisi erottanut niitä sammalmättäistä. Nyt, kun lunta oli paljon, ei majoista näkynyt kuin kattoharja, jonka sivussa oli pieni savupiippu, josta nousi ohuen ohuita savukiehkuroita. Vain hyvin pienet valotuikut pääsivät kajastamaan ikkunoista ulospäin. Koko kylä oli kodikkaan näköinen, vaikkakin aivan toisenlainen kuin Korvatunturi.
Kuningas Arvidin maja oli keskellä kylää. Sen ovi oli muita jykevämpää tammea ja maja oli kooltaankin isompi kuin muut. Keskellä majaa oli pitkä pöytä ja sen vieressä takka, jossa loimusi tuli täydessä liekissä. Maja oli lämmin. Sen seinustaa reunusti penkkirivi, joka oli päällystetty kutsuvan näköisillä turkiksilla. Topsu, Tiina, Serlokki ja Elmeri menivät lämmittelemään pakkasessa kohmettuneita sormiaan takan ääreen. Joulupukki taas tunsi suurimman osan majan maahisista ja he tulivat iloisina tervehtimään vanhaa ystäväänsä. Glitter-tonttu tapansa mukaan etsi uusia ystäviä ja halasi maahisia kiitokseksi heidän tarjoamastaan avusta.
Seuraavana majassa tarjottiin illallista. Pöytiin kannettiin valtavat vadilliset kasvisruokaa ja marjoja. Illallinen oli niin herkullinen, että sen päälle ei voinut käydä muuta kuin makaamaan penkille turkisten päälle. Uni tulikin yllättäen silmään jokaiselle tontulle.
Illalla maahisten kylässä lämmitettiin sauna. Kaikki kyläläiset kävivät samassa saunassa, joka olikin valtavan kokoinen. Penkkejä oli monessa rivissä allekkain ja saunan keskellä oli valtava kiuas. Kiuaskivien raoista loimusivat liekit, jotka samalla valaisivat mustia seiniä. Tonttuja ja maahisia oli saunassa lauteiden täydeltä. Vaikka saunatonttu puuttuikin, olivat maahisten löylyt oivalliset.
Pikkutontut tutustuivat oman ikäisiinsä maahislapsiin, jotka opettivat tontut kiipeilemään puissa sekä kaivamaan upeita lumiluolia. Tonttujen omat vaatteet pistettiin saunaan kuivamaan ja siksi aikaa Topsu ja Tiina saivat päälleen lainaksi maahisten paksut sarkatakit sekä lakit. Ne olivatkin paljon tonttuvaatteita lämpöisemmät ja niillä kelpasi leikkiä metsässä.
Kun ilta viimein päättyi, tehtiin tontuille siskonpeti Arvidin majan lattialle takan eteen. Siinä oli niin lämmin nukkua, että tontut vallan unohtivat ulkona riehuneen lumimyrskyn ja pakkaset. Yksi kerrallaan tonttujen silmät menivät väkisin kiinni, kunnes takan edestä kuului enää tasaista tuhinaa.
Pukki ja Arvid istuivat vielä kahdestaan tuvan pöydän ääressä. Heidän edessään olivat kupilliset höyryävää teetä, jota kumpikin sekoitteli hiljakseen. Päivä oli ollut pitkä ja huomenna olisi noustava lumiselle vuorelle.
- Mitä aiot tehdä Sulolle, kun näet hänet?
- Varmistan, että lapset saavat lahjansa. Olen toki pahoillani, että Sulo koetti pilata joulun, mutta uskon silti, ettei hän sisimmässään ole niin ilkeä. Luulen, että tämä kaikki johtuu siitä, että hän sai selville olevansa maahinen, eikä osannut käsittää asiaa.
- Miten Sulo sai asian selville?
- Hän kaiveli vanhoja päiväkirjojani, joissa asiasta kerrottiin. Sulo ei kysynyt asiasta keneltäkään, vaan teki omat päätelmänsä. Vanha salaisuus teki Sulon vihaiseksi ja hän päätti kostaa varastamalla joulun. Se on kyllä väärin, mutta haluan antaa hänelle toisen mahdollisuuden.
- Otatko Sulon takaisin Korvatunturille?
- Jos hän haluaa. Korvatunturi on kaikkien tonttujen koti, myös Sulon.
- Ei Sulo ole tonttu.
- Kyllä hän meille on aina tonttu. Ja sitä paitsi maahisten ja tonttujen ero on niin pieni, ettei sitä edes huomaa. Näitkö tänäänkin, kun Topsun ja Tiinan päälle puettiin samanlaiset vaatteet, niin heitä ei erottanut maahislapsista mitenkään.
- Olet oikeassa Pukki. Ehkä meidän pitäisi muutenkin lähentää maidemme kansoja toisiinsa.
- Jospa ensi kesänä tekisimme vaikka yhteisen retken. Te maahiset voisitte opettaa meille paljon luonnosta ja siellä liikkumisesta.
- ….ja te tontut taas meille vaikka hirsitalojen rakentamisesta sekä kirjoittamisesta.
- Tämä on sovittu.
Pukki ja Arvid sopivat vielä, että lähtö vuorelle olisi aikaisin aamulla. Sinne lähtisi koko Tonttupartio sekä maahisten parhaat oppaat. Vuorilla liikkuminen olisi vaarallista lumivyöryjen takia sekä siksi, että nyt satanut lumi oli peittänyt alleen rotkolaaksoja, joihin ei ollut hyvä astua. Ilman maahisten apua eivät tontut selviäisi matkasta. Ja Arvid koki, että Sulon aikaansaama ongelma oli osin heidänkin syytään. Maahiset olivat lähettäneet Sulon tonttujen kasvatettavaksi ja salaisuus olisi pitänyt ehkä sittenkin paljastaa aikaisemmin.
LUUKKU – SULON JÄLJILLE
Aamulla tonttupartio oli valmiina lähtöön jo ennen auringonnousua. Kaikki tontut seisoivat rivissä Pukin edessä. Partiota johtivat Arvidin maahiset, jotka johdattaisivat Tonttupartion oikeaa kautta kohti Tonttuvuoren huippu. Arvid oli lainannut Tonttupartiolle kaikkein parhaat suunnistajansa, jotka tunsivat vuoren kuin omat taskunsa.
Tonttuja pelotti. Kukaan heistä ei ollut aiemmin käynyt Tonttuvuorella. Itse asiassa Topsu ja Tiina eivät olleet käyneet millään muullakaan vuorella. Tonttuvuoren kiviset ja jyrkät polut näyttivät pienistä tontuista mahdottomilta kiivetä. Mutta Pukki rohkaisi heitä sanoen, että he olivat rohkeita Tonttupartiolaisia ja että Pukki kyllä pitäisi huolen heistä vuorellakin.
Polku Tonttuvuorelle lähti heti maahisten kylän takaa. Pikkuhiljaa tie nousi korkeammalle ja puut vaihtuivat kiviin ja kallioihin. Kiivettyään tuokion Topsu kääntyi katsomaan taakseen ja ihasteli vuorelta avautuvaa maisemaa. Korkealta katsottuna maahisten kylä näytti pikkuruiselta, eikä maahisia erottanut enää paljaalla silmällä. Topsun mielestä Sulo oli ollut hullu, kun oli ajanut Pukin reellä tänne saakka – ja vielä tästäkin ylemmäs.
Smaragdiluola häämötti kaukana edessä. Polku kiemurteli pitkin vuoren rinnettä ja näkyi päättyvän suuren luolan suulle. Välissä oli valtava luminen kanjoni, jonka yli oli mentävä. Arvidin maahiset kertoivat, että kanjoni peitti lumisen rotkon, jonne ei kannattanut pudota. Pudotusta tuli niin paljon, että siitä ei pieni tonttukaan selviäisi.
Partio suuntasi polkua myöten luolalle. He pysähtyivät lyhyen matkan päähän luolan pimeästä suusta. Tontut katsoivat jännittyneinä, näkyisikö Sulosta jotain jälkiä, mutta luola pysyi hiljaisena.
- Sulo, tule esiin. Minä tiedän sinun olevan siellä! Huusi Pukki kovalla äänellä.
Pukin huudolla ei ollut mitään vaikutusta. Odotettuaan hetken Pukki huusi entistä kovemmalla äänellä.
- Sulo-tonttu, alapas tulla Pukin luo sieltä. Me ehdimme vielä pelastaa joulun.
Taaskaan ei vähään aikaan näkynyt mitään, mutta sitten luolasta pilkisti ensin poron pää ja sen jälkeen näkyviin tuli tonttulakki. Hämmästyttävän paljon Salan näköinen tonttu tuli luolasta. Hänen poskensa olivat aivan mustat noesta ja tonttulakkikin oli nuhraantuneen näköinen. Karkumatka oli ilmeisesti käynyt Sulonkin voimille.
- Hei Sulo, mukava nähdä, sanoi Sala ensimmäisenä.
- Tuskin on ”rakas velipoika”, vastasi Sulo ivallisesti.
- Minä olen edelleen sinun veljesi, vaikka olisit syntyjäsi maahinen. Ei sisarusten välinen rakkaus sula noin vähästä.
- Vai vähästä! Minun koko elämäni on ollut valhetta. Olen luullut kasvaneeni tontuksi, mutta olenkin ollut aina tuhma maahinen, joista tontut kertovat tarinoitaan.
- Eivät maahiset ole tuhmia. Me olemme olleet heidän vierainaan ja maahiset ovat ihan samanlaisia kuin me tontutkin. Näethän sen siitäkin, että olemme samannäköisiä.
- Mutta tontut ovat aina pitäneet maahisia tuhmina. Minä päätin siis olla maahisten kaltainen ja tuhmailla oikein kunnolla. Ajattelin, että jos kerran olen maahinen, ei tänä vuonna tarvita joulua ollenkaan.
- Olet väärässä Sulo, jatkoi Sala puhettaan. Me tontut ja maahiset olemme pohjiltamme ihan samanlaisia. Ja joulu on lasten juhla, ei sitä saa viedä heiltä pois.
- Sinä olet Sala, suuri vakoojatonttu, minä taas Sulo, pelkkä vaihdokas ja maahinen. Kukaan ei pidä minusta, enkä koskaan ole sinun veroisesi.
- Minä pidän sinusta, kuului Salan vierestä. Glitter-tonttu oli astunut esiin ja hymyili kauniisti Sulolle. Hän sanoi uudelleen.
- Minä pidän sinusta Sulo, olen aina pitänyt.
- Oletko?
- Kyllä, sinä olet aina ollut minun suosikkini.
Glitter-tonttu ja Sulo katsoivat toisiaan hiljaa. Sulo kävi valtavaa kamppailua itsensä kanssa. Hän olisi halunnut tulla pois luolasta ja rynnätä halaamaan Glitter-tonttua. Sulo oli onnellinen, että maailmassa oli joku, joka piti hänestä juuri sellaisena kuin hän on – tonttu tai maahinen.
- Mutta nyt Sulo on aika tulla luolasta ulos ja jatkaa joulun viettoa, rikkoi Pukki lopulta hiljaisuuden.
- Ehkä olet oikeassa Pukki. Olen pahoillani, että tein tällaisen ilkeän tempun.
- Älä siitä huoli. Teit todella ajattelemattomasti, mutta kaiken ehtii vielä korjata. Jos pidämme kiirettä, ehdimme vielä Korvatunturille ja minä pääsen ajoissa matkaan. Sitten kaikki lapset saavat lahjansa.
- Annatko sinä Pukki minulle oikeasti anteeksi? Vaikka tein niin tuhmasti?
- Kyllä, Sulo. Teit väärin, mutta et mitään, mikä olisi peruuttamatonta.
Sulon silmäkulmasta tirahti iso kyynel, jonka hän pyyhkäisi nopeasti pois. Sen perään poskelle tuli toinen kyynel, joka tippui Sulon nutulle. Glitter-tonttu riensi nopeasti halaamaan Suloa. He olivat siinä pitkään kahdestaan ja pian luolasta tulivat Joulupukin reen oikeat porot katselemaan, mitä oli tapahtumassa.
Pukki ja tontut menivät luolaan katsomaan, olivatko reki ja paketit tallessa. Luola oli valtavan kokoinen. Sen keskellä paloi edelleen pieni nuotio. Reki ja paketit olivat nätisti luolan nurkassa. Paketit oli todella kauniisti lastattu rekeen. Yhtään pakettia ei ollut rutattu, vaan ne oli aseteltu samalla tavalla kuin Pukki itsekin ne asettelisi.
- Nyt meidän on saatava reki nopeasti alas vuorelta ja sen jälkeen menemme pikavauhtia Korvatunturille. Vaikka aikaa on, sitä ei kannata hukata yhtään minuuttia.
Pukki vislasi kaikki porot takaisin luolaan ja sen jälkeen hän valjasti Elmerin avulla jokaisen oikeille paikalleen. Petteri asettui keulille ja katsoi porolauman johtajana, että kaikki olivat valmiina lähtöön. Sen jälkeen Pukki lähti varovasti ohjaamaan rekeä ulos vuorelle.
Tonttupartio katsoi Pukin perään, kun reki valui alas vuorenrinnettä. Pukki ohjasti poroja tottuneesti ja porot vetivät rekeä pitkin vuoren kapeaa polkua.
- Miten sinä osasit ajaa tuota rekeä tänne ylös saakka, kysyi Glitter-tonttu Sulolta samalla, kun piti tätä kädestä kiinni.
- Olen harjoitellut porolla ajoa pienestä pitäen. Osaan käsitellä niitä ja tulen niiden kanssa helposti toimeen.
- Ihanaa, kun joulu on pelastettu! Huokaisi Topsu.
- Tämä oli todellinen seikkailu. Toivottavasti nyt kaikki käänteet ovat ohi.
- Meillä on vielä yksi arvoitus ratkaisematta. Sulo – mihin sinä piilotit sen Lotan Yksisarvisen?
- Ai niin, se on vielä piilossa. No voin minä sen kertoakin. Se on siellä leluvarastossa. Piilotin sen Topsu sinun alimpaan pöytälaatikkoosi.
- Eih.....
LUUKKU – ALAS TONTTUVUORELTA
Tontut lähtivät seuraamaan Pukin rekeä alas polkua. Reki kulki nopeaa vauhtia porojen kiidättämänä. Se oli raskas, sillä jokainen lapsille menevä paketti oli lastattu kyytiin, yhtä lukuunottamatta. Reen jalakset jättivät syvän vanan lumeen. Reki suorastaan kahlasi paksussa hangessa ja sen pohja otti usein kiinni hankeen.
Tontut ja maahiset kävelivät nopeasti kohti maahisten kylää. Kylä näytti yläilmoista pieneltä ja matka valtavan pitkältä. Sulo ja Glitter-tonttu kävelivät kahdestaan käsi kädessä edellä ja heidän perässään tulivat Arvidin maahiset. Sen jälkeen tallustivat vanhat tontut Elmeri ja Serlokki ja viimeisenä tulivat Sala, Topsu ja Tiina.
- Pukki menee melko lujaa. Toivottavasti ei vain kävisi mitään noilla kapeilla poluilla, varoitteli Topsu.
- Pukki osaa kyllä ja Petteri tuskin astuu harhaan.
- Mutta maahiset sanoivat, että polut ovat vaarallisia tällaisella sateella....
Ja juuri, kun Topsu oli lopettanut lauseen, kaikki näkivät, miten Pukin reki ohjautui vain muutaman sentin liikaa vasemmalla. Lumi reen alla sortui ja koko reki jäi kallelleen polun varteen. Pukki melkein putosi kyydistä ja hänen jalkansa jäi pahasti reen jalaksen alle. Pukin valtavan reen toinen puoli roikkui nyt tyhjän päällä ja Pukki itse oli ansassa.
- Eih, nyt me olemme taas pulassa, parahti Tiina.
- Tämä taitaa olla pahempaa. Sentin liikahdus tiputtaa paketit rotkoon ja joulu on mennyttä, sanoi Topsu hiljaa.
Sulo lähti juoksuun ja saavutti Pukin reen ensimmäisenä. Varovasti hän otti ohjat ja kiristi ne varmistaen samalla, etteivät porot lähtisi vauhkona juoksemaan väärään suuntaan. Sen jälkeen hän taitavasti irrotti porot valjaistaan niin, että ne pääsivät turvaan. Sulo viittoi muut luokseen.
- No niin, nyt maahiset ja tontut toimivat yhdessä. Meidän on varovasti vedettävä rekeä taaksepäin niin, että se saadaan turvallisille vesille. Muistakaa, että tämä reki painaa aivan valtavan paljon. Ja muistakaa, että Pukin jalka on tuon jalaksen alla. No niin, Topsu ja Tiina, tulkaa tänne eteen, sillä te olette kevyimpiä ja voitte astua tuon lumen päälle. Sitten Serlokki ja Elmeri. Ja loput maahiset sekä tietenkin rakas veljeni Sala – te otatte peräpäästä kiinni ja vedätte voimienne takaa. Onko selvä?
Sulo oli luonnostaan johtaja. Hän ohjasi jokaista tekemään omaa tehtäväänsä ja rohkaisi pelokkaampia tekemään parhaansa. Yhdessä toimien he saisivat pelastettua reen, joka nyt roikkui jo puoliksi tyhjän päällä. Alas ei kannattanut katsoa, sillä siellä näkyi vain kymmeniä metrejä tyhjää, joka päätyi kiviseen kanjoniin.
- No niin, vetäkää! Yhdessä nyt! Ohjeisti Sulo porukkaa. Kaikki tekivät parhaansa. Hiki lakissa he vetivät ja reki nytkähti ensin sentin ja sitten toisen.
- He vetivät kerta toisensa jälkeen Sulon kannustaessa. Reki liukui Pukin jalan päältä ja Pukki voihkaisi kivusta. Reen alle jäänyt jalka näytti todella pahalta. Se oli vääntynyt outoon asentoon.
Reki oli saatu turvallisempaan paikkaan ja kaikki läähättivät. Painavan reen vetäminen oli vaatinut voimia ja jokainen oli aivan poikki. Mutta päätöksiä oli tehtävä nopeasti. Tähän ei voitu jäädä, vaan reki oli saatava alas vuorelta ja sen jälkeen Korvatunturille. Joulu oli jo nyt vaarassa, eikä Pukin tilanne näyttänyt yhtään paremmalta.
- Pukki, kuinka sinä voit? Kysyi Glitter-tonttu huolestuneena.
- Kiitos kysymästä Glitter-tonttu. En kovin hyvin. Jalkaa taisi sattua aika pahasti. Se tuntuu ehkä murtuneelta. En pysty astumaan sillä mihinkään. Miten minä niin ajoin sivuun....
- Ei se ollut sinun syysi, Pukki, sanoi Sulo. Tämä kaikki on minun syytäni. Jos en olisi varastanut rekeä ja poroja, niin kaikki olisi hyvin.
- Älä mieti sitä Sulo. Sinä toimit hienosti äsken. Sinussa on todellista johtajuutta.
Sulo punastui kehuista. Hän oli aina ajatellut, että jää maineikkaan veljensä varjoon, eikä ollut ajatellut, että hän voisi olla ihan yhtä hyvä kuin kuka tahansa muu. Sulo oli tosiaan johtanut väkeä luonnostaan enempiä miettimättä. Ilman Sulon neuvoja, ei rekeä olisi saatu pois polun varresta, eikä kukaan olisi osannut ohjeistaa pelastajia niin hyvin.
- Sulo, minulla on sinulle pyyntö? Sanoi Pukki
- Minulle? Mikä?
- Sinun pitäisi ajaa minut ja reki alas täältä vuorelta. Ja sen jälkeen Korvatunturille. Sinä olet oikeastaan ainoa, joka pystyy ajamaan noita poroja samalla tavalla kuin minä. Kukaan muu ei olisi pystynyt ohjastamaan rekeä ylös Smaragdiluolaan. Auttaisitko sinä minua?
- Totta kai Pukki. Se olisi kunniatehtävä.
- Sitten mennään.
Sulo valjasti porot reen eteen nopeasti ja varmasti. Hän varmisti vielä, ettei reki ollut vahingoittunut ja sitten he lähtivät nopeaa vauhtia alaspäin polkua. Pukki istui reessä takapenkillä ja voihki, kun jokainen töyssy satutti hänen jalkaansa.
Sulo oli taitava ohjastaja. Nopeasti poro ja reki katosivat näkyvistä. Tontut sekä Arvidin maahiset astelivat valmista polkua alas. Maahisten kylä siinsi jo lähempänä ja tontut huokaisivat helpotuksesta. Retki Tonttuvuorelle oli ollut raskas, mutta opettavainen. Koko Sulon tempauksen takana oli ollut pelko siitä, että on erilainen. Sulo oli ajatellut, ettei hänestä pidetä, jos hän ei ole samanlainen kuin muut. Ja totuus kuitenkin on, että jokainen on arvokas omana itsenään.
Tontut tulivat alas Maahisten kylään. Retken aikana maahiset olivat korjanneet rikki menneen varareen ja valjastaneet porot jo sen eteen. Tonttupartio kiitti kauniisti kuningas Arvidia heidän avustaan ja sen jälkeen he lähtivät Sulon tekemää polkua pitkin kohti Korvatunturia.
Elmeri ajoi rekeä, joka nyt kulki liukkaasti valmiilla polulla. Topsu ja Tiina istuivat saman viltin alla ja siemailivat kuumaa kaakaota. Joulu oli lopulta kuitenkin pelastettu, vaikka se välillä vaikealta näyttikin.
- Sala, mitä sinä ajattelet?
- Olen ylpeä veljestäni. Vaikka hän teki vähän tyhmästi, hän pelasti Pukin ja reen tuolla vuorella. On Sulon ansiota, että joulu on lopulta pelastettu.
- Sulo on aika virtuaali ajamaan rekeä. Tiesitkö sinä, että hän on noin taitava?
- En todellakaan. Veljeni kelpaisi vaikka Pukin hovikuskiksi.
- No jos en ole väärässä, niin siihen tehtävään hän joutuukin tänä vuonna. Hän saa sovittaa töllöilynsä sillä, että toimii Pukin kuskina jouluyönä. Pukin jalalla tuskin ajetaan rekeä tänä jouluna.
- No siinä oli rangaistusta kerrakseen.
Korvatunturin valot häämöttivät edessä. Pukin reki oli jo perillä ja siihen lastattiin viimeisiä tavaroita. Sulo oli noussut reen kyydistä ja haki kyytiin viimeistä pakettia – Lotan yksisarvista.
LUUKKU – JOULUAATTO
Pukin reki oli lastattu viimeistä piirtoa myöten täyteen. Se oli täynnä toinen toistaan kauniimmin paketoituja leluja. Reki oli niin painava, että jopa Petteriä epäilytti, saisivatko he sen lentämään.
Pukin jalka näytti pahalta. Siitä oli luultavasti jotain murtunut ja ilman apua ei lahjojen jakelu onnistuisi tänä vuonna. Pukki irvisteli taitellessaan nilkkaansa, jota särki kovasti.
- Tarvitsen todellakin apua tänä vuonna. En selviä yksin tästä urakasta. Lähtisitkö Sulo sinä minun kanssani reissuun? Sinä taidat olla ainoa, joka osaa ajaa tuota rekeä samalla lailla kuin minä?
- Pukki? Haluatko todella, että minä lähden kanssasi? Sen kaiken jälkeen, mitä olen tehnyt?
- Joulu on antamisen, ja anteeksiantamisen juhlaa. Nyt on aika unohtaa menneet ja keskittyä siihen, että kaikki lapset saavat lahjansa. Tarvitsen todella apua.
- Totta kai Pukki – minä lähden kanssasi.
Sala veti veljensä luokseen. Hän halusi vielä jutella Sulon kanssa ennen lähtöä.
- Sulo, tiedäthän, että olet minun veljeni? Vaikka olisit millainen tahansa, olet ainoa ja rakas veljeni.
- Tiedän, Sala. Anna anteeksi, mitä sanoin. Olen onnellinen, että minulla on kaltaisesi veli. Olin niin kateellinen siitä, mitä sinä olet ja harmissani siitä, etten olekaan oikea tonttu.
- Sinä olet oikea tonttu Sulo. Sinua oikeampaa ei olekaan. Ei tonttu ole se, mistä on kotoisin, vaan se, mitä on sisimmässään. Sinulla – niin kuin minullakin – on tontun sydän. Ei sillä ole mitään merkitystä, mistä olet tullut. Minulle olet veli – rakas veli.
- Kiitos, Sala. Minua hävettää, että aioin tuhota koko joulun.
- Älä mieti sitä enää. Voit saada kaiken vielä kuntoon, kun autat Pukkia.
- Sen teen.
Elmeri tarkisti porojen valjaat ennen lähtöä. Hän taputti Petterin selkää ja antoi viimeiset ohjeet joulun suurta koitosta varten. Petteri örähteli tyytyväisenä Elmerin silittelystä. Petteri odotti jo joulun urakkaaa. Tätä varten porot valmistautuivat koko vuoden. Sitten Elmeri vielä vinkkasi Sulon luokseen.
- Kuule Sulo, minä näin, kun ajoit poroja. Olet taitava, todella taitava porojen kanssa.
- Kiitos Elmeri, arvostan sanojasi.
- Kun minä olen tuota miettinyt....
- niin....
- Että kun minulla on tätä ikää jo aika lailla, enkä enää muutenkaan jaksa samalla lailla kuin ennen....äh tämä on nyt vähän vaikeaa
- niin....
- että jos sinä Sulo ottaisit tämän minun tallitonttujen päällikön paikan hoitaaksesi. En ole nähnyt noin lahjakasta tonttua porojen kanssa ja mielelläni menisin itse jo tuonne vanhainkodin puolelle.
- Oletko tosissasi?
- Kyllä. Minun on aika jäädä jo eläkkeelle nauttimaan vapaudesta ja siitä, että saan torstaisin lettuja ja hilloa vanhojen tonttujen kodissa.
- Voi hyvänen aika. Kyllä minä haluaisin olla tallitonttu. Olen aina rakastanut poroja ja niiden kanssa toimimista. Olisin ylpeä, jos saisin tehdä töitä niiden kanssa.
Ennen lähtöä Pukki halusi vielä jutella Topsun ja Tiinan kanssa. Hän viittoi pikku-tontut luokseen.
- Kiitos teille pikku-tontut. Tämä arvoitus ei olisi ikinä ratkennut ilman teidän apuanne. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että joulu on pelastettu. Te ette anteet periksi, vaikka välillä oli vähän vastoinkäymisiä. Jos sinä Topsu et olisi huomannut paketin puuttumista, kaikki olisi mennyt pieleen.
- Kiitos Pukki. Meille oli ilo olla avuksi. Ja toivottavasti Tonttupartio saa ratkaista arvoituksia jatkossakin.
- Jos se minusta on kiinni, niin todellakin saa. Aion nimittää teidät kummankin Joulupukin virallisen Tonttupartion edustajiksi.
Pukki vinkkasi Sulon rekeen ja he alkoivat tehdä lähtöä. Muori kiikutti molemmille vielä ison korin eväitä ja antoi Pukille suukon läksiäisiksi. Sulo asettui ajamaan rekeä ja katsoi Petteriä, joka nyökkäsi Sulolle.
Pukin reki lähti täyteen pakattuna taivaalle. Porot ottivat lennokkaat askeleet ja pian reestä ei näkynyt muuta kuin valoisa vana taivaarannassa. Joulu oli alkanut.
Tiina nojasi Topsuun ja katsoi taivaalle. Takana oli vauhdikas seikkailu ja kumpikin pikkutontuista oli väsynyt.
- Topsu, tämä on ollut todella pitkä viikko. Me olemme käyneet Lappeenrannassa, nukkuneet luolassa ja joutuneet putkaan. Sitten kiipesimme vuorelle ja silti joulu on pelastettu.
- Tiina, olet oikeassa. Tiedätkö, me pelastimme joulun tänä vuonna.
- Todellakin! Tonttupartio sai ensimmäisen tehtävänsä ratkaistua. Me olemme aika taitavia etsiviä, vai mitä?
- Kyllä! Ja tiedätkö mitä....
- No?
- Sinun kanssasi on ollut hauskaa ratkaista salaisuuksia. Toivottavasti saamme jatkossakin tehdä samanlaisia tehtäviä.
- Jos se minusta on kiinni, niin tästä eteenpäin kaikki Korvatunturin tehtävät tulevat teille ensiksi, puuttui Sala puheeseen.
- Mutta entä sinun agenttisi?
- Ei niistä yksikään ole teidän veroisianne. Ja minun agenttitontuille riittää kyllä puuhaa lasten tekemisten seuraamisessa. Topsu ja Tiina, te olette todellisia mestarietsiviä.
- Kiitos Sala.
Jouluyö muuttui mustaksi taivaaksi, jolle ensin syttyivät tähdet ja sen jälkeen taivaankatta piirsivät värikkäät revontulet. Koko taivas oli täynnä eri värisiä aaltoja, jotka tekivät tummasta kannesta elävän.
Glitter-tonttu katsoi taivaalle Pukin reen perään. Porovaljakosta ei näkynyt enää jälkeäkään. Luultavasti jossain ensimmäiset lapset saivat jo ensimmäiset paketit. Kun muilla tontuilla alkoi ensimmäinen vapaa pitkään aikaan, oli Pukin – ja Sulon – yö vasta alussa.
Haaveellisena Glitter-tonttu katsoi taivaalle. Vaikka siellä ei näkynyt Pukin reestä jälkeäkään, niin hän koetti katsoa, missä Pukki – ja Sulo olisivat menossa. Kun reki huomenna palaisi, olisi Glitter-tonttu ottamassa vastaan uutta ystäväänsä, Suloa.
Hyvää Joulua kaikille blogin lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!