Ensimmäisen poikkeusviikon fiilikset

Ehkä kaikkien aikojen paras ja osuvin mukiteksti

Ensimmäinen poikkeustilan aikainen viikko on taisteltu. Meidän perhe on toistaiseksi selvinnyt ilman isompia ongelmia - Luojalle siitä iso kiitos ja hali. Muutoksia on toki tapahtunut ja elämä on jollain tapaa erilaista kuin normiarjessa. Veikkaan, että se on sitä kaikille.

Otimme pienimmän pois eskarista jo maanantaista saakka, kun alkoi näyttää siltä, että julkiset toiminnot laitetaan joka tapauksessa kiinni. Nyt ollaan vietetty päivät kaksistaan - tai no kolmistaan,  kun keskimmäinenkin on kotona, joskaan hänen läsnäoloaan ei juuri huomaa.

Tämä meidän perheen pienin painos on vallan mainio tyyppi. Ilmeisesti hän on kasvanut suoraan tähän minun etätyömaailmaan, koska meillä tämä viikko ei ole mitenkään vaikeuttanut yhdessäoloa. Oikeastaan päinvastoin. Lapsen kanssa on jopa leppoisampaa ilman aamuherätyksiä, pukemisia ja eskarin vienti-noutoja.

Sattuman kautta minulla on ollut töissä kiireisin viikko aikoihin ja olen ollut luureissa kiinni tavallista enemmän. Mutta lapsi on tehnyt omiaan naapurihuoneessa ja välillä käynyt ovella kurkkaamassa, että vieläkö se palaveri jatkuu. Olen ohjeistanut lasta, että iskä on palaverissa ja en luultavasti kuule huutoasi, mutta jos on asiaa, niin saa keskeyttää. Uskon lapsen kokevan olonsa turvallisemmaksi, kun tietää, ettei jää yksin, vaikka on itsekseen. Ja uskokaa tai älkää - lapsi ei ole kertaakaan keskeyttänyt palaveria. Pari kertaa olen pyytänyt häntä esittäytymään virtuaaliselle työyhteisölleni, mutta vielä ei rohkeus ole riittänyt kameran eteen.

Toki meillä on aika lailla treeniä takana tästä työ-loma-kotoilu-yhdistelmästä viime kesältä. Nyt tuo homma on jalostunut vielä fiksummaksi, kun lapsi osaa itse keksiä enemmän tekemistä ja käyttää sähköisiä vehkeitä omatoimisesti. Eli joo, en siis käy enää edes vaihtamassa muumi-DVD:tä toiseen.

Lapsen kanssa kotoilussa olennaista on rytmitys ja se, että lapselle muistaa antaa huomiota ja läheisyyttä kesken työpäivänkin. Joskus riittää, että käyt kyselemässä kuulumisia ja joskus lapsi istuu sylissä ja "tekee töitä" muutaman minuutin. Tärkeintä on huomio ja läheisyys, ei tekeminen itsessään.

Tekemisen ja huomion lisäksi olennaista ovat ulkoilu ja ruokailu. Ulkoilusta ovat meidän osalta huolehtineet naapurin lapset. Omasta mukulasta on kasvamassa sen luokan sohvaperuna, että sen ulos saaminen vaatii rautakangen, mutta onneksi naapurustossa on aktiivisempia ikätovereita. Meillä on "ehkä pientä haastetta" siinä, että opettaisimme myös meidän soffapotun olemaan aktiivisempi tuossa kavereiden pyytämisessä ulos.

Isompi ja pienempi etätyöläinen

Työyhteisö muuttuu

Töissä kriisiajan näkee selvemmin. Kun porukkaa on enemmän etänä, palaverikäytännöt muuttuvat ja monta asiaa täytyy tehdä eri tavoin. Meillä töissä on porukka koottu päivällä puoleksi tunniksi palaveriin, jossa käydään läpi kuulumiset ja rupatellaan muita mukavia. Sillä tavalla sakki ei täysin erakoidu, vaan pysyy joku yhteisöllisyys.

Lisäksi olen nauttinut yhdet virtuaali-whatsapp-aamukahvit vanhan työyhteisöni kanssa. Oli hauska kokemus juoda yhteiset sumpit ja vaihdella kuulumisia. Tämä uusyhteisöllisyys ei loppujen lopuksi vaadi mahdottomia. Vain tiedon siitä, että on täällä muitakin samassa jamassa. Veikkaan, että virtuaalikahvit saavat jatkoa. Ja muutenkin nyt yhteisöllisyydessä luovuus on valttia!

Virtuaalikahvitteluun ei muuta tarvita kuin kahviporukan whatsapp-ryhmä ja se, että joku huhuilee muut kahville. Siitä se juttu sitten starttaa itsestään. Hassuinta nyt olikin se, kun yksi ryhmän jäsen vielä myöhästyi virtuaalisesta kahvihetkestä - luotan kuitenkin siihen, että näitä kahvituokioita tulee myös jatkossa niin, että viimeinenkin ehtii matkaan.

Näitä uusyhteisöjä leimaa rentous. Teamsissä huomaa, että kotoilun aikoina ei ole tarpeen juuri töihin ylipukeutua. Käytännössä kaikki ovat siellä sellaisina kuin ovat. Bad hair day on muuttunut casual hair dayksi ja business-pukeutuminen on sujuvasti korvattu "easy is more"-muodilla. Tai no tällä viikolla on kuultu jopa se, että "en avaa muuten kameraa, koska mulla ei ole vaatteita päällä".

Vähissä olevat viihdykkeet

Se harmittaa, että maailman uutiskuva kapenee. Totta kai tämä virus-pandemia on ykkösasia, eikä siitä oikein liikaa voi edes kirjoittaa. Mutta jotenkin kyllästyttää, että mitään muuta ei ole. Uutisoitavaa maailmalla on vähän, koska kaikki urheilusarjat ovat kiinni, konsertit on peruttu ja käytännössä iso osa huvittelupaikoista on suljettu. Uutisoinnin lähteet ovat kaventuneet lähes olemattomiin. Siinä saa parempikin päätoimittaja nyt raapia päätään, että saa kasaan luettavan lehden.

Onneksi on radio. Minun pääviihdykkeeni ovat SuomiPop, Aallon aamu tai sitten Radio Rockin heebot. Pujottelen sujuvasti eri kanavien välillä ja iltapäivisin pistän podcastit soimaan. Korviin valuva ääni rauhoittaa ja auttaa keskittymään työntekoon eri tavalla. 

Se, mitä toivoisin, olisivat virtuaalikonsertit. Olisin jopa valmis maksamaan siitä, että näkisin bändin soittavan livenä keikan, jonka sitten voisin sujuvasti striimata telkkariin ja istua nautiskelemassa punkkulasin ja vaimon kanssa. Toki samaa livestriimausta voi soveltaa vaikka teatteriin, stand upiin tai mihin vain tapahtumaan, mikä nyt on tauolla.

Suurin isku minulle on ollut kirjastojen sulkeminen. Oli ihmeellinen sattuma, että kävimme kirjastossa päivää ennen kuin niiden sulkemisesta kerrottiin. Otin vielä "vähän leveämmällä haravalla" itselleni luettavaa, joten seuraavat viikot kyllä pärjään. Ja kirjahyllyssä minulla on teoksia, jotka kestävät useamman lukukerran (ja taitaa siellä olla ihan lukemattomiakin kappaleita). 

Jos tutuilla sattuu tulemaan lukemisen puutetta, niin pistäkäähän viestiä, meiltä löytyy aika monenlaista tavaraa ja mielelläni lainaan. Kuulin jo jostain, että tori.fi:stä haalitaan tällä hetkellä eniten juuri kirjoja ja kuntoiluvälineitä. Ilmeisesti suomalaiset todellakin varustautuvat pidemmän ajan korona-piiritykseen.

Nuoruuskuvahaastetta kerrassaan

Tekemistä piisaa

En koe elämääni mitenkään hankalaksi. Edelleen ulkoilmassa voi liikkua huoletta. Pitkät kävelylenkit alkavassa keväässä piristävät mieltä ja nyt kun muut viihdykkeet vähenevät, juuri ulkoilun merkitys kasvaa. Ja kun kevät vielä karkaa pidemmälle, niin retkeilypolut ja luonnonpuistot tulevat todella tarpeeseen. Uskon muutenkin, että tänä keväänä tulee poluilla olemaan tavallista enemmän tungosta. Pistäkäähän kaupunkien matkailuihmiset markkinointia pystyyn, että parhaat paikat löytävät käyttäjiään.

Kun televisiossa tarjonta kyllästyttää, voi aina lukea tai kirjoittaa. Kuten muutkin ovat varmaan huomanneet, niin kirjoittamisen into alkoi minullakin todenteolla juosta nyt, kun ehkä muita virikkeitä on vähemmän. Huomaan keskittyväni paremmin ja istuvani muistikirjan ja koneen ääressä pidempiä aikoja ihan huomaamatta. 

Tietyllä tapaa myös sosiaalinen media on muuttunut - parempaan. Facebookissa kiertää hauska nuoruuskuvahaaste, jonka ajatus on kääntää ihmisten ajatuksia johonkin muuhun ja toki myös piristää kavereiden päivää. Enkä ihmettelisi yhtään, jos kotoilevat ihmiset muutenkin palaisivat paperisten valokuvien ääreen nyt, kun tekemistä joutuu jopa keksimään. Oman menneisyyden tonkiminen ja vanhoihin hyviin aikoihin palaaminen voi olla tarpeellista terapiaa monelle.

Muutenkin somessa virisi tällä viikolla tavallista yhteisöllisempi ja toisia tukeva ajattelumaailma. Se yhdistää kummasti, kun kaikki meistä seisovat tasa-arvoisena samassa kusessa, eikä kenelläkään ole viruksen käsistä ohituskaistaa. Yhteisöllisyyden synnyttämisessä auttaa tieto siitä, että tästä ei selvitä, jos ei toimita yhdessä. Taudin torjunnassa tärkeintä on, että kaikki toimivat omalta osaltaan sääntöjen mukaan ja pyrkivät ehkäisemään taudin leviämisen. Jokaisen panos on yhtä tärkeä.

Toki maailma pienenee. Nyt ollaan sit pääasiassa omalla porukalla. Valitettavasti luulen, että perheiden pakonomainen yhdessäolo heijastuu myös negatiivisesti. Jos perheissä voidaan huonosti muutenkin, tämä tilanne ei sitä korjaa. Ja jos ennen on päässyt ongelmia pakenemaan omiin aktiviteetteihin, niin nyt se escape room on suljettu. Paha aavistukseni on, että kriisin jälkivaiheissa nähdään pientä piikkiä synnytyssalien lisäksi myös erotilastoissa ja terapian ovilla. 

Ehkä tämä koko virus on joku maailman tapa käskeä meitä suuntaamaan katseemme lähemmäs huomaamaan ne ihmiset, jotka tässä vierellä ovat. Samoin tämä voi olla muistutus, että kaikki me tarvitsemme toinen toisiamme.

Nautinnollista viikonloppua, pitäkää itsestänne ja kaverista huolta!