Koronan jälkeen koulukaan ei ole entisellään

Korona tyhjensi koulut ja siirsi sekä oppilaat että opettajat toistaiseksi kotiopetukseen. Molempien kansanosien arki muuttui radikaalisti hetkessä. Kehitys, jossa opetusta siirretään pois koulurakennuksista, on ollut käynnissä jo muutamia vuosia, mutta etenkään peruskoulumaailma ei ollut valmistautunut näin hurjaan nykäykseen. Pakko on kuitenkin pirun hyvä opettaja.

Etäopinnot tukevat työelämän ohessa tapahtuvaa opiskelua

Etäopetus, verkko-opetus ja ylipäänsä kaikki paikkaan sitomaton opetus on tutumpaa peruskoulun ulkopuolella. Lyhytkoulutuksissa verkko-opetusympäristöjä on kehitetty tehokkaasti jo vuosia. 

Myös ammattikorkeakoulut sekä avoimet yliopistot ovat siirtäneet opetusta hivakkaa vauhtia verkkoon. Verkko-opiskelu on tuonut opintojen piiriin koulusta sekä fyysisesti etäämpänä olevat ihmiset että sellaiset opiskelijat, joille opiskelujen ainoa vaihtoehto on käydä koulua toimistoajan ulkopuolella. 

Etäopiskelu tukee loistavasti jatkuvan oppimisen periaatetta. Nyt työmarkkinoille tulevat milleniaalit opiskelevat työuransa aikana vähintään viisi eri ammattia. Se tarkoittaa, että työelämä ja opiskelu menevät koko ajan enemmän limittäin. Opinnoille on oltava mahdollisuus joustaa enemmän niin, että oppiminen on mahdollista yhtä aikaa työn tekemisen kanssa. 

Opiskelussa riittää oppimista

Olen sivusta seurannut ammatillisen etäopetuksen alkutaipaletta karanteenin aikana. Kun seuraa jo toisen lapsen taivallusta peruskoulun jälkeisessä maailmassa, alkaa omaan päähän syntyä hyvää perspektiiviä opetuksen tasosta sekä tavoitteiden toteutumisesta.

Ammatillinen koulutus ei ole luokkaopetuksenakaan kaikilta osin niillä raiteillä, sen pitäisi olla. Välillä tuntuu, että oppilaita enemmän hukassa ovat opettajat tai koko koulun tavoitteet. Totta kai näkemykseni on kapea ja syntyy vain parin lapsen kautta, mutta omituisen paljon noissa kokemuksissa on yhteneväisyyttä. 

Opetus ei kuulosta vanhemman korvaan riittävän tavoitteelliselta ja siitä puuttuu kunnianhimo. Koulun perimmäinen tarkoitus tuntuu olevan säilöä lapset sisäänsä tietyksi ajaksi, laittaa silmät kiinni ja toivoa, että opetus tarttuu lapsiin itsestään. 

Kurssien sisällä löysää on liikaa. Aikaa kulutetaan paljon hukkaan. Ehkä opetuksen tavoitteet ovat liian yksinkertaiset, jolloin kursseille varattua aikaa ei saada käytettyä järkevästi - sen seurauksena tunneista tulee aikaa kuluttavaa joogailua. Fiksut lapset tunneilla turhautuvat ja hölmömmillekin jää aikaa keksiä kaikkea muuta puuhaa kuin oppiminen. Yllättävää on se, kuinka levotonta opiskelu on oppilaitoksessa, johon kaikki tulijat ovat vapaaehtoisesti hakeneet.

Eikä tämä uusi etäopiskelu tunnu tekevän poikkeusta. Maanantaina kävin lapsen kanssa läpi excelin perusjuttuja ja opetin kuulemma 10 minuutissa saman verran kuin koulussa kahdessa tunnissa. Siitäpä vähän perspektiiviä. Eikä kyse varmasti ole minun opetukseni korkeasta tasosta.

Ammattikoululla olisi valtava potentiaali tuottaa yhteiskuntaan kilpailukykyistä ja tasokasta työvoimaa ja niitä peruspilareita, joita täällä tarvitaan entistä enemmän. Mutta tällä hetkellä se näyttää täyttävän tehtävänsä vähän ontuen. Jos alalle, missä podetaan voimakasta työvoimapulaa, saadaan 12:sta aloittaneesta opiskelijasta valmistumaan tasan yksi kappale, niin koululla on vakava peiliin katsomisen paikka.

Ja vielä kertauksena se, että en tarkoita teilata koko ammattikoulu-alaa, vaan kertoa oman kokemukseni kahden suht läheisen esimerkkitapauksen kautta.

Mihin pakkoetäopetus johtaa

Tällä hetkellä luodaan koulumaailmassa ryskyen ennakkotapausta tulevaisuuteen. Vaikka karanteeni loppuu, niin siitä saatuja kokemuksia etäopetuksesta tullaan soveltamaan jatkossa monessa asiassa. Koulut joutuvat nyt pakolla kehittämään opetusmuotoja, joita voi soveltaa etäopetukseen. Olisi typerää heittää noita oppeja hukkaan, kun niillä voidaan helpottaa monien oppilaiden arkea sekä saada aikaan merkittäviä säästöjä. 

Koululaitos on tulosvastuullinen toimiala. Sen on pystyttävä toimimaan ja tuottamaan niissä raameissa, jotka se kuntatalouden tai valtion rahoituksen kautta saa. Kun kuntatalous kiristyy vuosi vuodelta, se tarkoittaa samalla, että myös koulujen on rukattava säästöruuvia tiukemmalle koko ajan. Koulut ovat inhottavassa pakkoraossa, kun vähällä rahalla pitäisi pystyä tuottamaan korkeaa laatua.

Yhtä vaikea asia on oppilasmäärän pudotus sekä koko yhteiskuntaa koskeva kaupungistuminen ja keskittyminen. Koska lapsenteko on nykynuorille enemmän yäk kuin ennen, niin vuosikurssien koko ohenee kuin keski-ikäisen miehen tukka. Pienenevät ikäluokat nostavat opetuksen hintaa per yksilö sekä pakottavat kokoamaan luokat yhteen yhä suuremmalta alueelta. 

Kuoliniskun saavat peruskoulun osalta kaikki kyläkoulut ja muut pienemmät yksiköt. Lisäksi säästöt pakottavat tasapäistämään opetusta. Yhteiskunnassa, jossa oppilaiden poikkeavuudet lisääntyvät, on opetusta pakko yhdenmukaistaa - eli käytännössä ne, joilla on jo valmiiksi vaikeaa, kärsivät eniten. 

Mikä on lopputulos? Meillä ei ole tarjolla pienempiä opetuksen yksiköitä. Meillä ei ole tarjota erityisopetusta, eikä meillä ole tarjota vaihtoehtoja. Erityistarpeisten lasten on pärjättävä muiden joukossa ja koetettava räpiköidä oppivelvollisuus läpi vaikka verta pierren. Ja niin se monille tapahtuukin.

Tähän etäopetus olisi yksi hyvä mahdollisuus. Lapset, jotka eivät pärjää isoissa oppilasryhmissä tai oppilaat, jotka tarvitsevat oppimisrauhaa, voisivat joissakin tapauksissa hyötyä etäopetuksen mahdollisuudesta. 

Vastaisku taksirallille

Jokunen vuosi sitten tein työtä, jossa läksin usein liikkeelle kuuden aikaan kohti milloin mitäkin Suomen kaupunkia. Talvisaikaan joka suunnassa oli yksi yhteinen tekijä. Seitsemän aikoihin alkoi maanteiden varsilla näkyä heijastinliivein varusteltuja pieniä lapsia, jotka odottivat koulutaksia. Heidän koulupäivänsä alkoi tunnin tai kaksi ennen muita - ja jatkui saman verran toiseen suuntaan. 

Moniko noista lapsista olisi mahdollista siirtää ainakin osin etäopetuksen piiriin? Kun etäopetuksen metodit sekä välineet kehittyvät, niin väitän, että hyvä etäopetus on parempaa kuin keskinkertainenkaan lähiopetus. Tai minkäänlainen opetus, jota annetaan lapselle, joka istuu taksissa joka päivä muutaman tunnin. 

Fakta on se, että Suomi tyhjenee maaseudulta alkaen. Tämä kehitys tuntuu väistämättömältä, mutta jotenkin koetan itse nähdä tuon väistämättömän pakon toiselle puolen. Palvelujen puute on vain yksi tekijä elämässä. Sen vastavoimia voisivat olla halvempi asuminen, terveellisempi ja turvallisempi asuinympäristö sekä eri lailla virikkeellinen ympäristö. Tuon näkymän laajentaminen vaatii vain sen, että on kyettävä poistamaan esteet sen tieltä. (perkele, että sitä joskus onnistuu kuulostamaan peri-kepulaiselta sitä tarkoittamatta)

Sanotaanko näin. En muuttaisi maalle, jos joutuisin laittamaan lapseni odottamaan talvipakkasessa taksia seitsemän aikaan joka aamu. En muuttaisi maalle, jos opetuksen hyöty valuisi siihen, että lapseni on väsynyt jatkuvasta matkustamisesta sekä vittuuntunut siitä, että hänen päivänsä ovat joka päivä kaksi tuntia pidemmät kuin muiden.

Muuttaisin maalle, jos tekisin siellä itse etätöitä. Jos lapset voisivat opiskella suurimman osan kotoa käsin ja saada etäopetusta. Ymmärrän, että ainakaan pieniä lapsia ei voi kokonaan siirtää etäopetukseen. Oppivelvollisuudella on hintansa. Mutta on eri asia istua koulutaksissa viitenä aamuna viikossa verrattuna vaikka yhteen tai kahteen päivään. 

Ja paljonko kunnat säästävät siinä, että syrjäteitä ei seilaa useita koulutakseja joka aamu? 

Erikoistuminen ja keskittäminen

Jos Suomessa on yhdelle alalle muutama guru-opettaja, niin heitä ei ole mahdollista kierrättää joka koulussa. Käytännössä saman opetusalan opetuksen taso vaihtelee eri kaupungeissa, koska opettajien taso vaihtelee. Toisissa kaupungeissa opetus tuottaa täysiä timantteja, kun muualla oppilaat jäävät korkeintaan grillihiilen asteelle.

Entä jos tuota korkeatasoista opetusta olisi mahdollista jakaa lankoja pitkin myös muualle. Jos huippuopettajia voitaisiin käyttää etäkursseilla ja heidän tietouttaan jaettaisiin etänä eri alueille. Tai entä kun alan erikoiskursseja on mahdollista järjestää opetuksen takia vain rajattu määrä. Saataisiinko noille kursseille enemmän vastinetta, jos opetusta olisi mahdollista seurata myös etänä? 

Etäopetuksen kehittäminen vie aikaa

Etäopetuksen maailma ei ole valmis. Se ei ole valmis opettajille, eikä se ole valmis oppilaille. Opettajilla ei ole vielä tarvittavaa repertuaaria työkaluja, joilla verkko-opetus olisi täysin lähiopetukseen verrattavaa. Tekniikka kuitenkin kehittyy ja muuttuu. Jokainen etänä annettu tunti antaa opetukseen lisää syvyyttä ja tekeminen synnyttää lopulta työkalut sekä menetelmät, jotta opetuksen taso nousee normaalin opetuksen rinnalle - ja osin myös ohi.

Ensimmäinen kehitettävä asia on pedagogiikka. Verkko-opetusta ei voi viedä läpi samalla tavalla kuin lähiopetusta. Oppilasta ei ole mahdollista tukea samalla tavalla kuin luokkahuoneessa, mutta oppilasta on mahdollista tukea yhtä tehokkaasti kuin luokassa. Se vain vaatii sen, että opetuksen opiskelu tähtää nimenomaan verkko-opetuksen metodeihin. 

Tähän pätee sama kuin ensimmäisiin verkkokouksiin työelämässä. Kun kymmenen vuotta sitten testattiin ensimmäisiä verkkokokouksia, lopputulos oli aika kaaosta. Silloin eivät toimineet tekniikka eikä ihmiset. Kaistan lisäksi meinasi loppua myös osallistujien usko.

Nyt taas työtä on mahdollista tehdä kokonaan etänä ja verkkopalaverit ovat useilla työpaikoilla arkipäivää. Niiden toimivuus ei tekniikan tai osallistujien suhteen häviä peruskokoukselle muuten kuin tarjoiluiltaan. Ja samaa uskon myös opetuksesta.

Opetus kehittyy, kun sitä halutaan kehittää ja oppilaat kehittyvät verkkomaailmaan, kun heidän on pakko ja heitä kärsivälllisesti siihen koulutetaan. Nykylapset kasvavat toisenlaiseen maailmaan. Verkko on heille luonnollinen pelikenttä ja opetusmaailman rakentaminen virtuaalisesti on todennäköisesti nuorille helpompaa kuin meille aikuisille.

Muutosta vaatii myös vanhemmuus. On lörppähousuvanhempien vika, jos lasta ei opeteta kantamaan vastuuta omasta työstään. Edes vanhemmat eivät voi seistä lapsen takana seuraamassa, että lapsi pyrkii ottamaan vastaan annetun opetuksen tai tekee tehtävänsä- tulipa se mistä tuutista ja missä formaatissa tahansa. Mutta vanhemmat voivat - ja heidän pitää - kasvattaa lapsensa kantamaan itse vastuuta. 

Silti uskon, että Suomi voi olla etäopetuksen kärkimaa maailmassa. Meillä on historiaa siitä, että hajallaan murjottava kansa saadaan sivistettyä ja koulutettua maailman huipulle. Nyt olisi paikka päästä takaisin opetuksen kärkimaihin ja kehittää etäopetuksesta vientituote muualle maailmaan. 

Kauniiksi lopuksi

Ollaanpa rehellisiä. Koulumaailma on muuttunut siitä, kun minun sukupolveni oli koulussa. Suomi on onnistunut paskomaan maailman hienoimman koulusysteemin säästämällä sen pilalle ja unohtamalla kunnianhimon sekä halun menestyä ja olla tiedon valtatien paalupaikalla. Tavoitteiden mukana on kuollut myös välittäminen yksilöstä sekä halu kantaa vastuu heikommista. Koulu ei ole enää monelta osin oppimisen ja sivistyksen paikka, vaan se on korkeintaan ihmissäilömö lapsille. 

Syitä on monia. Kuntatalouden kurjistuminen on merkittävin - ja valitettavan ymmärrettävä - syy. Säästäminen ei voi olla näkymättä lopputuloksessa. Toiseksi koulumaailman kehitys ei ole seurannut ihmisissä tapahtunutta muutosta. Uusien ongelmien kimppuun käydään liian usein vanhoin työkaluin. 

Vieläkin näkee, että ulkomailta saakka tullaan Suomeen ihmettelemään ilmaista ja kaikille tarjottavaa opetusta - aivan turhaan. Toki koulumme on ilmainen kaikille ja siellä on suomalaisen sosiaalidemokratian helmiä, joista monissa maissa voidaan vain haaveilla. Mutta siellä on myös hurjan paljon pieleen menneitä asioita, jotka olisi voitu hoitaa fiksummin. Nämä ovat niitä asioita, joista maksamme tulevaisuudessa vielä kalliin hinnan.

Koulu on helvetti lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia tai jotka eivät pysty sopeutumaan ylisuuriin koulu- ja luokkakokoihin. Koulu on helvetti lapsille, jotka kärsivät melusta, huonosta sisäilmasta tai siitä, että kiinteistöjen heikko hoito tai väärä rakennustapa ovat pilanneet lasten käyttöön suunnitellut rakennukset. Koulu on helvetti myös opettajille, jotka joutuvat painimaan vaillinaisin työkaluin käytöshäiriöisten lasten kanssa, joiden vanhempia ei kiinnosta tai joiden vanhemmilla ei ole kykyä tai halua hoitaa asioitaan vanhempina tai yhteiskunnan jäseninä. Koulu on myös entistä enemmän helvetti lapselle, jota kiusataan tai joka joutuu pelkäämään joka aamu kouluun menemistä. Jotenkin minulla on fiilis, että ennen nuo asiat osattiin hoitaa paremmin.