Heikentynyt kulutus luo hiipivän laman

Kuva Pixabay / fotoblend

 

Olen jo jonkin aikaa joutunut työn kautta pohtimaan Suomeen tullutta hiipivää lamaa. Kulutuskäyrä on loiventunut ja ihmisten rahankäyttö on selvästi harkitumpaa kuin aiemmin. Kun rahat eivät kaikkeen riitä, siirrytään tarvehierarkian mukaiseen jaotteluun. Jos maha on tyhjä, jäävät Loboutinit kauppaan. Tai jos valittavana on kasvohoito tai sähkölasku, niin valitettavasti kasvohoito jää tekemättä.

Kuva Pixabay / Steinarhovland

Hiipivä lama on kulutuksen pysähtymistä

Suomen talous syöksyi Palanderin lailla alamäkeen 90-luvun alussa. Kyseessä oli pitkälle edennyt rahamarkkinoiden ylikuumentuminen yhdistettynä sakkaavaan idänkauppaan. Silloinkin kotimaisen rahatalouden ongelmien yksi syypää löytyi itärajan takaa. Lama-ajan Suomi oli suojaton globaaleja markkinaheilahteluja vastaan. Kansallisen valuutan kantokyky oli heikko ja parilla pakollisella devalvaatiolla nostettiin ulkomaisen lainarahan hintaa niin, että velanmaksu kävi useille yrittäjille ylivoimaiseksi. Konkurssi-tsunami tappoi sekä yritykset että mahdollisuuden kuluttaa. Käytännössä koko talous seisahtui muutamaksi vuodeksi.

Nyt meneillään oleva hiipivä lama on erilainen. Sillä ei ole varsinaista alkua, eikä sillä tule olemaan samanlaista loppua. Siihen ovat johtaneet useat pienet tekijät, joista suuri osa on meistä riippumattomia. Myös laman oireet ovat  erilaiset. Konkurssiaalto on kyllä vellomassa, mutta se jakautuu useammalle vuodelle. Etenkin rakennusalalla tapahtuvat konkurssit karsivat joukosta myös epätervettä ainesta, vaikkakin suurin osa yrityksistä joutuu maksuvaikeuksiin heistä johtumattomista syistä. 

Suurin syy lamalle on yksityisten kulutuksen hiipumisessa. Kun raha ei kierrä, ei talous toimi. Nykyinen markkinatalous perustuu pitkälti palveluihin ja kulutukseen. Jos rahaa ei ole, karsitaan ensimmäisenä palveluista ja kun palveluita ei käytetä, ei kiertoon riitä polttoainetta. Sinällään yksinkertaista siihen saakka, kunnes pureudutaan kulutuksen seisahtumisen syihin. 

Kuva: Pixabay / Pefertig

Raha ei kierrä, jos sitä ei ole. Ja sitä ei tule, jos se on liian kallista

Kulutus on käytännössä aina rahaa. Se on joko omaa rahaa tai velkaa. Tällä hetkellä velkaraha on kalliimpaa kuin vuosikymmeniin. Se tekee ihmisistä harkitsevia. Suurempia hankintoja, kuten autoja ja asuntoja, harkitaan tavallista pidempään, jolloin kierto seisahtuu. Ja jos puhutaan suuremmista hupikulutukseen käytettävistä hankinnoista, kuten kesämökeistä tai purjeveneistä, niin homma on melko totaalisen seis. 

Autojen osalta harkintaan vaikuttavat myös muut tekijät. Autojen hinnat nousevat ja valikoima kasvaa. Kun mietitään jälleenmyyntiarvoa ja jälkimarkkinaa, ei oikeaa vastausta ole olemassakaan. Mikä on nyt uutena ostetun bensa-auton arvo seitsemän vuoden päästä? Millainen hankinta on käytetty sähköauto? Onko hybridi sittenkään onnistunut kompromissi noiden kahden välillä vai pelkkä susi jo syntyessään? Ja kuka uskaltaa tarttua Dieseliin, kun sen verokohtelu on täysin mielivaltaista. Ja mikä ylipäätään on eri polttoainemuotojen saatavuus ja hintakehitys. Itse en ainakaan antaisi mitään suositusta kenellekään, enkä tällä hetkellä edes harkitse vaihtoa.

Velkarahan kalleus pakottaa myös supistamaan kulutusta, vaikkei sitä juuri huvitukseen käyttäisi. Jos asuntolainan korkomenot kasvavat, on kasvu pois omasta kulutuksesta. Nämä muutamat sataset voivat yksilön kannalta olla siedettäviä, mutta kun ne sataset kertautuvat vaikka kampaamojen tai kauneushoitoloiden asiakkaissa, niin se on yrittäjälle ongelma.

Käytämme rahaa tietyssä järjestyksessä (ainakin suurin osa meistä). Päällimmäisenä tililtä lähtevät asumis-, ruoka- ja terveysmenot. Sen jälkeen rahaa käytetään puolipakollisiin menoihin, kuten vaatteisiin ja harrastuksiin. Nimitän näitä puolipakollisiksi, koska ne ovat erittäin tarpeellisia, mutta niissä on selkeä karsimisen mahdollisuus verrattuna vaikka asumismenoihin. Sähköä on pakko ostaa, mutta housujen ostossa on valinnanvaraa enemmän. Joko ne jättää ostamatta tai ostaa halvemmat.

Viimeisenä rahanmenossa tulee niin sanottu hupikulutus. Se on sellaista kulutusrahaa, joka ei ole elämisen kannalta olennaista ja jonka pois jättäminen ei varsinaisesti uhkaa elämänlaatua, mutta tekee elämästä ehkä vähemmän mukavaa. Tällaista hupikulutusta ovat vaikka suoratoistopalvelut, kauneudenhoito- ja hyvinvointipalvelut. Nyt varmaan ymmärrätte, miksi olen asiasta kovinkin huolissani.

Me olemme siinä vaiheessa, että hupikulutusta on alettu jo karsimaan. Olen keskustellut tästä yrittäjäkollegoiden kanssa, jotka toimivat joko omalla alallani tai vastaavilla. Kulutus on selvästi hitaampaa, mutta ei kokonaan seis. Kampaamoissa ja hierojalla jätetään joka toinen kerta väliin tai kauneushoitolassa karsitaan kalliimpia hoitoja ja otetaan hieman pelkistetympi kokonaisuus. Hupikulutuksen väheneminen näkyy jopa suomalaisille rakkaassa alkoholinkulutuksessa. Ravintoloiden ovi ei käy niin tiuhaan kuin ennen ja kaljahanallakin on lepovuoro monta kertaa illassa. 

Kuva: Pixabay / aszak

Rakentamisen seisahtuminen ja pankkien nihkeys näkyy

Hiipivä lama kohtelee alueita epätasaisesti. Meillä kaakossa ongelmana on turistien puute ja rakentamisen pysähtyminen. Asuntorakentamisessa ei uusia hankkeita ole alkanut, eikä niitä ole edes näkyvissä. Eikä rakentaminen kannata, jos potentiaalisia ostajia ei löydy. 

Korjausrakentaminen vetää ilmeisesti vielä kohtuullisesti. Jos asuntoa ei ole mahdollisuutta vaihtaa, voi vanhaa sentään remontoida. Niillä yrityksillä, jotka hoitavat remontti- ja korjausrakentamista, on töitä vähintään kohtuullisesti. Samoin vanhojen asuntojen kauppa vetää jollain tapaa. Se taas on riippuvainen pankkien suopeudesta. Lainansaanti on vaikeampaa, jos kohde ei ole remonttivapaa ja riskitön. Pankkien suhtautuminen rahoitukseen on mennyt enemmän kieltäväksi kuin sallivaksi ja paljon kuuleekin tarinoita, miten rahoitus kohteelta on evätty, koska pankki näkee siinä ongelman. 

Asuntokaupan taantuma johtuu siitä, että niin ostajat kuin pankkikin kyttäävät etelä-Karjalan talouden näkymiä. Talouden näkymät vaikuttavat vahvasti siihen, mitä asuntojen hintakehitys tulee olemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jos edessä on paikallistalouden romahdus (vaikkapa esimerkkinä jonkun isomman toimijan loppuessa), romahtavat asuntojen hinnat. Silloin ei uuden kerrostaloasunnon ostaminen kannata, koska sillä tekee isot tappiot. Tämä on nähtävissä jo Imatralla. Asuntojen hinnat ovat romahtaneet sille tasolle, että uusien rakentaminen ei ole järkevää. Rakennuskustannukset ovat joka paikassa suunnilleen samat, jolloin tappio asunnon ostossa kasvaa heikoilla alueilla. Konkreettisesti ja rautalangasta väännettynä. Ei ole järkevää ostaa uutta kahdensadantuhannen asuntoa, jos myydessä siitä saa korkeintaan satatuhatta. Eikä sellaista kohdetta rahoita yksikään järkevä pankki.

Toinen ongelma varsinkin etelä-Karjalassa on se, ettei muualta ole tänne tarpeeksi tulijoita. Asuntotilanne on paikallisten osalta kyllästetty ja jotta uusien asuntojen rakentaminen kannattaisi, pitäisi muuttotappio saada käännettyä voitoksi. Se taas vaatii työpaikkoja, mikä kysyy investointihalukkuutta. Investointihalukkuus taas vaatisi uskoa alueen tulevaisuuteen. Ja niin kauan, kun naapurissa rajalle tuodaan enemmän panssarivaunuja kuin turistibusseja, ei usko idän ihmeeseen nouse. 

Koko Suomen osalta ongelma on kaikenlaisten kulutustuotteiden hintojen nousu. Vaikka hinnat kasvaisivat maltillisesti, nousu hiipii kulutukseen skaalan kautta. Eli pienikin nousu vaikuttaa, jos nousua tapahtuu jokaisessa tuotteessa. Tämä ongelma taas on yleis-eurooppalainen ja johtuu monesta ristikkäisestä kriisistä. Tänne pussinperälle vaikutus on ehkä suurempi kuin vaikka keski-Eurooppaan.

Kolmas etenkin hupikulutukseen vaikuttava tekijä on myös hallituksen tukia kiristävä politiikka. Kun tukirahat pienenevät, supistuu yksittäisen ihmisen kulutus minimiin. Rahaa ei oikeasti jää enää muuhun kuin ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin. Tässä syntyykin pieni moraalinen ongelma. Olen itsekin vahvasti sitä mieltä, että turhia tukimarkkoja pitää karsia. Meillä ei yksinkertaisesti ole laajaan tukiverkkoon enää rahaa ja jotta veroaste ei kasva kulutusta ehkäiseväksi tekijäksi, on pystyttävä säästämään.

Toisaalta taas tukiverkon tiukkeneminen näkyy omassa kukkarossa. Jos hupikulutus pysähtyy, ei minulla ole asiakkaita. Ja hallituksen kannalta taas - jos hupikulutus pysähtyy, ei arvonlisäkertymä pysy ennallaan ja yrittäjien maksamat tuloverotkin pienenevät. Tämän päälle tietenkin se, että lopettavat yritykset siirtyvät tilikirjassa debet-puolelta creditille. Oikeaa vastausta ongelmaan ei ole olemassakaan, vaan kyse on arvovalinnoista. Teet miten tahansa, teet väärin. 

Kuva: Pixabay

Oma talous huolettaa, mutta ei vielä pelota

Pohdin asiaa totta kai omalta kannaltani. Tällä hetkellä kulutuksen seisahtuminen ei näy viivan alla. Kalenteri täyttyy ehkä hitaammin, mutta täynnä se on edelleen. Sen takaavat laaja asiakaskunta ja varmaan se, että omat hommani osaan hoitaa niin hyvin, että asiakkaat pysyvät asiakkaina. 

Mutta helpolla raha ei tule. Pärjääminen pakkokulutuksen ulkopuolella vaatii joustavuutta, näkyvyyttä ja sitä, että yhtään hutia ei voisi lyödä. Tällä hetkellä esimerkiksi viime hetkellä perutut ajat ovat vaikeampia myydä kuin ennen. Niiden uudelleenmyynti vaatii selkeästi enemmän aikaa ja vaivaa kuin aiempina parina kesänä. 

Itse olen kuitenkin toiveikas sekä oman työn että etelä-Karjalan suhteen. Tällä hetkellä kaupungin organisaatio toimii aktiivisesti ja edelleen löytyy yrittäjiä, jotka uskaltavat ottaa riskejä ja tuottaa uutta. Esimerkiksi City-ravit oli tällaisesta huippuesimerkki. Hullu idea, mutta keräsi yleisöä ja sai varmaan liikkeelle sekä ihmiset että rahan. Vieläkin kaipaan sitä, että tänne saataisiin uusia työllistäviä yrityksiä ja kaipaan myös sitä, että löytyisi enemmän vielä jengaa raahata kotimaisia turisteja katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Tietä on jo raivattu, mutta maalissa ei olla. 

Luotan myös omiin asiakkaisiini. Vuosien mittaan pysyvää ja aktiivista asiakaskuntaa on kerääntynyt ja uskon totta kai omaan kykyyni palvella sekä vanhojen että uusien asiakkaiden tarpeita. Ja etenkin alkukesästä on jopa uusia asiakkaita kiitettävästi mahtunutkin kalenteriin. Y.rittäjyys on aina uskoa omaan tekemiseen.

Kyllä tämä tästä :)

Ps. Enää viikko töitä ja sitten koittaa parin viikon hengähdystauko, jee!!

Taloudellisesti alavireinen syksy tulossa

 

Syksyn ennusmerkit näyttävät Suomessa kohtalaisen, tai oikeastaan kohtuuttoman, synkiltä. Seuraan yleensä suhteellisen tarkalla silmällä huutokauppa-sivustoja ja viime aikoina on konkurssihuutokauppojen määrä ollut selvässä kasvussa. Alkuvuodesta 2023 on konkurssien määrä viime vuoteen kasvanut noin viidenneksen. 

Näyttää valitettavasti siltä, että Ukrainan kriisin alullepanema Euro-talouden kriisi lyö aaltoina Suomeen. Toipumisaikaa koronan jälkeen ei ollut, joten puskureita ennen seuraavaa massiivista kriisiä ei ehtinyt kertyä. Sen lisäksi voimakas hintojen nousu ja etenkin lainarahan kallistuminen vie yrityksiä kannattavuusviivan alapuolelle. 

Ja niin kauan kuin rahan hinta pysyy korkealla, ovat riskissä kaikki ne toimialat, jotka joutuvat toimintaansa lainarahalla tukemaan. Tästä syystä jälleen kerran rakentaminen pysähtyy ja konkursseissa realisoidaan tukuittain rakennusliikkeiden irtaimistoa. Vika ei läheskään aina ole yrittäjän tai huonon talous-suunnittelun. Nyt vain kaikki talouden tunnusmerkit osoittavat samaan aikaan väärään suuntaan, jolloin selviytymisen mahdollisuudet kapenevat.

Yhtä ongelmallista on vientialojen kriisi. Sellua ei kannata tehdä ja paperista ei saada sitä hintaa, mitä tekeminen maksaa. Se tarkoittaa, että tuotantoa Suomessa ajetaan hitaammille kierroksille ja osittain vaarana on kannattamattoman liiketoiminnan lakkauttaminen. Ilman vientituloja joudumme pyörittämään taloutta omavaraisesti ja se vaikeuttaa kasvun mahdollisuuksia.  

Monet Euro-maat ovat nostaneet palkkoja Suomea enemmän vastatakseen paremmin nousevien hintojen hidastamaan kulutukseen. Suomessa ratkaisu ei ole niin suoraviivainen. Olemme suhteellisen kaukana Euroopan sydämestä ja sen tuomasta synergiasta ja tällä hetkellä olemme geopoliittisesti todella ongelmallisessa pussissa. Meidän ja Keski-Euroopan välissä on Itämeri, joka on sotilaspoliittisesti tulenarka alue. Tuo kaikki hankaloittaa rahoituksen ja viennin vauhdittamista. Kun tähän yhtälöön lisätään epävakaa hallitus, on rahan hinta Suomeen tuotuna kohtuuttoman korkea. Tällä hetkellä sijoittajien usko Suomeen on koetuksella ja jos rahaa tarjotaan, on se kohtalaisen hintavaa. 

Toinen ongelma löytyy suomalaisesta palkkarakenteesta. Palkkoja korotetaan hillitysti siksikin, että meillä palkankorotukset vaikuttavat suoranaisen palkan lisäksi palkan sivukuluihin. Eli jos palkkoja nostetaan Hollantilaisittain 10%, nousevat palkkojen lisäksi myös sivukulut Ja sitä kautta ajetaan työnantajien suorittamat maksut ylöspäin, mikä taas nostaa hintoja, mikä taas aiheuttaa sen, että palkan ostovoima ei kasvakaan samassa suhteessa kuin palkat nousevat. Minusta Suomessa noudatettu palkkamaltti on ainoa tie siihen, että hintojen nousua saadaan pidettyä jollain tapaa kurissa. Tosin - mitäpä minä kurjana yksityisyrittäjänä palkkamaltista tiedän. 

Kiinan laineet heiluttavat myös Eurooppaa

Kansainvälisesti tilanne jatkuu yhtä sekavana kuin tähänkin saakka. Venäjä jatkaa otsaluunsa hakkaamista Ukrainassa. Vaikka turpaan tulee ja miehiä kuolee, niin periksi ei anneta. Lopputuloksena en edelleenkään voi nähdä mitään hyvää Venäjälle. Se syöksee oman taloutensa kohti kivistä keskiaikaa ja nousu takaisin sivistysvaltioiden joukkoon kestää joka tapauksessa vuosia. 

Diktatuuritalouteen on vaikeaa houkutella uusia sijoittajia. Rahaa ei Venäjälle tule liikenemään muuta kautta kuin viennistä ja silloinkin kyseessä ovat ostajan markkinat. Tämä kriisi on tehnyt kaikista Euroopan maista erittäin varovaisia Venäjän suhteen, eikä yksikään maa tule laskemaan Venäjän energian varaa samaa painoprosenttia kuin ennen kriisiä. Lisäksi kanavat energiavajeen korvaamiseksi on jo luotu, joten Venäjällä voi olla vaikeuksia päästä takaisin energiamarkkinoille. 

Lisäksi sijoittajia on vaikeaa vakuuttaa yhteiskunnan vakaudesta. Jo pelkkä sota ja sen tuomat miestappiot vaikuttavat talouden elpymiskykyyn. Lisäksi venäläistä pääomaa on viety maasta pois turvaan ja on hyvin vaikea uskoa, että äiti-Venäjä saisi oligarkki-miljoonia palaamaan huomaansa. Parempi miljoonat taskussa ja pää paikallaan kuin jotain muuta.

Suurin maailman talouden ongelma on - jälleen kerran - Kiina. Kiinan talouden kasvu on hidastunut ja sen kokoisen höyryveturin hiipuminen tekee maailmantalouteen valtavat laineet. Kiina on viimeisen vuosikymmenen ollut rahoitusmarkkinoiden Roope Ankka, jonka luo ovat ryömineet isännät niin lännestä kuin idästäkin. Nyt kun mahtitalouden kirstun nyörit kiristyvät, on seurauksena rahan hinnan nousu ennestään. Ja mikä pahinta - Kiinan myöntämät luotot voivat mennä monilla maksuun, kallein seurauksin. Yhtä lailla Euroopassa kuin Yhdysvalloissa on pelkona lainojen takaisinperintä. Etenkin rapakon takana on kiinalaisrahalla rahoitettu isoja hankkeita ja lainakulujen noustessa tai lainojen mennessä lunastukseen, voi jopa Yhdysvaltojen talous kokea pientä kriisinpoikasta.

Talouden alakulo voi myös ajaa Kiinan ja Venäjän yhä tiukempaan kumppanuuteen. Kahdesta vierekkäisestä talousrammasta voi hyvin saada harsittua yhteen yhden terveen kumppanuuden - etenkin kun sitä säestää vielä väestökolmiossa sopivasti oleva Intia. Tuollainen kolmikko keikauttaisi jo maailman talouden keskipistettä kohti itää. Ja se ei tiedä hyvää Euroopalle tai Amerikoille.

 

Yksityistalouksien kriisi nurkan takana

Jos ei mene lujaa kaikilla yrityksillä, ei lujaa mene kaikilla yksityistalouksillakaan. Halpojen lainojen aikaan omaa elämää lainoitettiin takimmaiseen tappiin saakka ja velkaa otettiin talon lisäksi autoon, mökkiin, asuntovaunuun, veneeseen, moottoripyörään, huonekaluihin ja mihin sitä nyt satuttiin myöntämään. Maltilliset korot pitivät myös kulut maltillisina ja sen lisäksi käytössä oli lyhennysvapaita, joita ahkerasti hyödynnettiin. Nyt kun korot kiipeävät, kiipeävät kaikkien lainojen kulut samassa suhteessa. Itselläni on tällä hetkellä niin skitsofreeninen tilanne, että asuntolainan korko on korkeampi kuin autolainan, joka kuitenkin on jollain tapaa kulutusluotto. 

Korkojen nousu iskee kotitalouksiin vähitellen. Jos lainat ovat sidottuna 12kk Euriboriin, saattaa korkotason nousu tulla maksimissaan vuoden viiveellä, mutta tulee joka tapauksessa. Sen lisäksi ainakin fiksuilla on takataskussa säästöjä tai sijoituksia, joita purkamalla omaa taloutta saa tekohengitettyä jonkin aikaa. Mutta jos tulojen ja velan suhde on epäterve, ei tekohengitys kestä kauaa. Edessä on omaisuuden pakko-realisointi ja pahimmassa tapauksessa henkilökohtainen konkurssi. Ne ovat kaikki surullisia ja tarpeettomia tapahtumia, joita tulemme näkemään vielä vuoden sisään paljon.

Laman lapsena muistan, kun samaa rallia ajettiin edellisen kerran. Ennen 90-luvun lamaa elettiin rahatalouden hulluja vuosia, kun vapautuneiden rahamarkkinoiden seurauksena rahaa suorastaan tuputettiin käteen, koska kulutusta piti ruokkia. Lopputulos oli se, että valtiontalouden kriisin iskiessä monilla oli käsissään velkaa enemmän kuin maksukyky salli. Itseäni se on muistuttanut näihin päiviin saakka siten, että koetan välttää jokaista ylimääräistä lainaerää viimeiseen saakka. Mieluummin olen mökittä ja moottoripyörättä kuin velkaisena ja unettomana.

Kulutus pyörittää modernia taloutta

Nykyisen markkinatalouden vitsaus on se, että se pyörii kulutuksen varassa. Rahan pitää pysyä liikkeessä, että yhteiskunta toimii täysillä kierroksilla. Jos raha pysähtyy, pysähtyy myös yhteiskunta. Tällä hetkellä rahan liike on hidastumaan päin. Raa'asti sanottuna jos kuluttajien tulot uppoavat puhtaisiin elämisen menoihin, ei ylijäämää kulutukseen synny. Se ei riitä pyörittämään kotimaista markkinaa. Lopputulos on, että palvelualat jämähtävät ja uudistuminen pysähtyy. Jo nyt tuosta on selvät merkit näkyvissä. Rakennustoiminta etenkin kaakossa on seis ja asuntokauppakin on hiljentynyt merkittävästi. Lopputulos on se, että hinnat laskevat. Nyt eletäänkin ostajan markkinoita - jos kenellä sattuu rahaa vielä olemaan. 

Omasta näkövinkkelistä meno ei todellakaan näytä parhaalta mahdolliselta. Tilanne on täysin erilainen kuin koronan aikaan. Silloin ihmisillä oli kyllä rahaa, mutta ei keinoja kuluttaa sitä. Omassa yritystoiminnassa korona-vuodet eivät tehneet minkäänlaista lovea talouteen. Eikä sitä ole vielä näkyvissä nytkään, mutta hieman enemmän tilanne pelottaa. On ymmärrettävää, että jos kulutukseen käytettävät rahat vähenevät, niin en minä kärkipäässä ole, mihin niitä rahoja käytetään. 

Oma pelastukseni on se taloudellinen fakta, että rahat eivät koskaan lopu kaikilta yhtä aikaa. Riittävän laaja asiakaskunta auttaa siinä, että asiakkaita riittää, vaikka talous kohtelee kaltoin. Samoin onnekseni liiketoimintani on jakaantunut kahtia, jolloin toisen liiketoiminta-alan heikkenemistä voi kompensoida voimistamalla toista liiketoiminnan osaa. Ja kolmas - ja paras - turva asiakaskatoa vastaan on se, että laadukkaalla työllä saa asiakkaat pidettyä paremmin myös huonompina aikoina. Monesti palveluiden suhteen pätee se tosiasia, että jos rahaa on käytettävissä vähän, se käytetään mieluiten laadukkaasti. Tähän minun on pakko luottaa, koska minullahan ei muuta resurssipankkia ole kuin omat käteni. 

Tuli hieman synkähkö kirjoitus. Mutta olen pitänyt blogiani lukijoiden lisäksi itselleni päiväkirjana ja muistojen aarreaittana. Sen vuoksi on hyvä kirjata ylös myös sitä maailmaa, jossa elämää on tullut elettyä. Vuosien päästä nämäkin ajatukset olisivat päässeet unohtumaan, jos en niitä tänne virtuaali-päiväkirjaani raapustaisi. Blogit ovat viihdelukemisen lisäksi myös ajankuvaa. Hyvällä tuurilla joku graduntekijä jossain saattaa tätäkin harhaista keittiö-sosiologiaa pitää sopivana lähdemateriaalina ja silloin nämä sanat ovat vähintään lunastaneet paikkansa. Tai kuka tietää, jos ihmiskunta tuhoutuu ja meistä jää pienille vihreille miehille Marsista tutkittavaksi vain tämä virtuaali-pilvi-höttö, niin saavat sentään hekin oman osansa suomalaisesta talous-synkistelystä ja lyhyen oppimäärän maailmantaloudesta.

Päättämätön Oy Suomi Ab

Toisinaan nämä kirjoitusten aiheet antavat odottaa itseään. Tälläkin viikolla meni lähes koko viikko ohi ilman mitään ideaa siitä, millaista leipää ja sirkushuvia voisin lukijoilleni tarjoilla. Viikon pelasti tämän aamun Etelä-Saimaa. Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka oli kirjoittanut erittäin osuvan kolumnin siitä, kuinka eteläinen naapurimme Viro painelee meistä molemmilla kaistoilla ohi kehityksessä ja kilpailussa. Arvostan Pekan kirjoituksia ja ajatuksia suuresti. Joitakin satoja kertoja samassa kahvipöydässä istuneena tiedän miehen pään ja sielun olevan täynnä jonkin sorttista kansanviisautta ja ennen kaikkea käytäntöön sovellettavaa maalaisjärkeä. 
 
Tyhjensin lukuhetken päälle aamiaispöydässä toisenkin muumimukillisen kahvia ja kävin miettimään, miksi me suomalaiset olemme jämähtäneet Euroopan takariviin. Kun katsotaan aikajännettä toisen maailmansodan jälkeen, niin Oy Suomi Ab on ollut monella eri tavalla menestystarina, josta on voitu jakaa esimerkkejä niin itään kuin länteenkin. Nyt on jokin muuttunut, mutta mikä? Ohessa omien aivojeni tuotokset siitä, miksi se juna jätättää aina Suomen asemalla.

Päättämätön ei kehity

 

Meitä suomalaisia vaivaa päättämättömyys. Emme osaa  tai uskalla päättää, mikä meille on tärkeintä ja toisaalta, mistä voisimme luopua. Olemme muun reuna-Euroopan kanssa samassa pitkässä taloudellisen alavireen (huom. ei laman) junassa ja se tarkoittaa, että jaettavaa hyvää on koko ajan vähemmän. Kun jaettavaa on vähän, se tarkoittaa, että on pystyttävä päättämään kuka saa ja kuka jää ilman. Meiltä tuo jakosuhteen päättämisen kyky tuntuu puuttuvan totaalisesti.

Jos kurkataan historian kirjan sivuja taaksepäin, niin nähdään, että vastaavaa ongelmaa ei ole ennen tätä päivää ollut. Tähän saakka rahoituspohja ja velanottokyky ovat riittäneet siihen, että on voitu jakaa niin paljon, että jotakuinkin kaikille tarvitseville riittää. Olemme ensimmäistä kertaa pakkotilanteessa, jossa on pakko sanoa osalle tarpeista "Valitettavasti ei tällä kertaa". Kuka on sitten se, joka sanoo, mikä nyky-Suomessa on tarpeetonta ja keneltä se rahoitus otetaan pois? Nykyisen hallituksen aikana on kuultu useampiakin ehdotoksia siitä, että yhteisin varoin tuettuja palveluja tulisi rajoittaa. Mikään noista ei ole lopullisesti ottanut tulta alleen - jos ei (p)onnetonta kiky-sopimusta lasketa.

Tätä päättämättömyyttä ei edesauta mitenkään se, että koko kansalta tuntuu puuttuvan todellinen leaderi. Yrityksessä on hallitus, joka antaa toimitusjohtajalle sävelet, joita noudattaa. Noista sävelistä rakennetaan lopulta sinfonia nimeltä strategia. Strategia on yrityksen tiekartta, joka kertoo, mihin yritys on matkalla ja mitä se tavoittelee. Strategiaan on aukikirjoitettuna se, mitä tavoitellaan, millä aikajänteellä ja miksi. Onko Oy Suomi Ab:lla moista strategiaa? No, tai onko meillä toimitusjohtajaakaan, joka voisi moista strategiaa noudattaa.

Meissä suomalaisissa on ehkä sen verran slaavilaista verta, että kaipaisimme korokkeelle vahvaa johtajaa, joka vaikeassa tilanteessa sanoo ja päättää, mitä seuraavaksi tehdään, jottei koko firma karahda konkurssiin. Kekkosen ihailijoita on helppo naureskellen syyttää nostalgikoiksi, mutta kun katsotaan talouden ja politiikan käyriä, niin eniten ne osoittivat koiliseen Kekkosen aikaan. Ja turha sanoa, että ajat olivat yhtään helpommat. Väitän tässä maassa asuneena, että yhdestäkään 2000-luvun vellihousupääministeristä ei löydy sitä määrää "cojohenesia", jolla tällaista vellihousukansaa vedettäisiin suosta ylös.

Kaikkia ei voi miellyttää

 

Päättämättömyyden toinen puoli on se, että politiikka pyrkii miellyttämään tasapuolisesti kaikkia. Tällä hetkellä mikään hallitus, puolue tai poliitikko ei uskalla tai halua tehdä strategisia linjanvetoja, jotka yltäisivät yli vaalikauden. Tämä siksi, että vallassa pysyminen vaatii strategian optimointia vaalikaudelle, jotta nenä pysyy pinnalla vaalien jälkeenkin.

Toisaalta taas kuuluisa "kansan poliittinen muisti" on niin lyhyt, että minkään puolueen ei kannata kurottaa yli vaalien. Etuuksien ja palvelujen karsiminen niin, että tulos näkyisi aikajänteellä 5-10 vuotta tai siitä pidemmälle johtaa vaaleissa armotta tappioon ja sitä kautta siirtymistä politiikan kakkosriviin. Ja kuten kaikki formulafanaatikot tietävät - kakkosrivistä on hiton vaikea voittaa.
Pyrkimys miellyttää kaikkia on johtanut siihen, että kaikki puolueet hakevat kilpaa ainoastaan Gaussin käyrän keskikohdan suosiota. Lopputuloksen näkee siinä, että vanhasta oikeistolaisesta kokoomuksesta on tullut demareitakin demarimpi ja keskustan vihreä on haalistunut niin paljon, että sitä on mahdotonta erottaa valkoisesta seinästä. Toimiva demokratia vaatii mielipiteitä, jotka oikeasti eroavat toisistaan. Ikävä sanoa, mutta Perussuomalaisilla oli hyvä sauma nousta kestävään menestykseen juuri erilaisuutensa kautta. Valitettavasti tuo sauma hitsattiin umpeen sisäisellä riitelyllä, ylisuureksi paisuneella populismilla ja suoranaisella pelleilyllä.

Kun puolueiden erot ovat tasoittuneet, niin politiikan valokeilaan vaihtuvat puolueiden sijaan henkilöt. Tämä on avannut niin meillä kuin muuallakin oven populismille, jossa yhden asian kautta pyritään todellisiin pikavoittoihin. Kun valokeilan osoittaa yhteen kohtaan, niin varjoihin on helppo piilottaa paljon isompiakin ongelmia. Populismin seurauksena päätään nostavat mm. äärioikeisto sekä politiikan todelliset sirkuspellet.

Äärioikeisto saatiin Euroopassa pidettyä kurissa vuosikymmeniä sillä, että ääriryhmien ulkopuoliset ryhmittymät vastustivat sitä yhtenä tiukkana rintamana. Nyt kun tuo rintama on rakoillut, niin rakosista tuulee kovin äärimmäinen viri. Itse seuraan erittäin huolestuneena Ruotsin tilannetta, jossa kansankodin rivit murenevat vaihtuen osin "ein reich, ein volk"-ajatteluun. Noista ääri-ilmiöistä ei mitenkään mitattuna voi seurata mitään hyvää. Toivon todella, että ilmiö ei pääse saapumaan ruotsinlautalla lahden tälle puolelle.

Politiikan pellet taas koostuvat kotimaassa kaiken maailman "Herra hakkaraisista", jotka ajautuvat politiikkaan sen vuoksi, että heitä tarvitaan naaraamaan ääniä puolueelleen. Julkisuus on alistettu toimimaan politiikan hyväksi ja suomalainen suhteellinen vaalitapa tuottaa aika suhteettomia tuloksia. Jälleen kerran Gaussin käyrä paljastaa petollisen luonteensa. Vaaleissa ehdokkaat valitaan puhtaasti sillä ajatuksella, että he tuovat eniten ääniä ja eniten ääniä on saatavissa käyrän keskikohdalta. Tällöin on melko luonnollista, että ehdokasvalinta tehdään sen perusteella, että ehdokas on tunnettu suurimmalle osalle. Ja paino sanalla tunnettu.

There is no such thing as bad publicity

Milläs Oy Suomi Ab nostetaan suosta?

 

Minä olen näissä asioissa pelkkä maallikkososiologi. Minun näkökulmastani tätä maata nostetaan sillä, että tehdään ensin päätös maan suunnasta. Tällä hetkellä elämme yli varojen, koska elätämme ylisuurta julkista sektoria. Ensimmäinen ja suurin ratkaistava ongelma on tulo- ja menorahan välinen epäsuhta. Tähän kuitenkin se rajaus, että Suomen on oltava edelleen Suomi - maa, joka pitää huolta myös vähäosaisistaan.

Tarvitaan kovia keinoja saada maahan lisää tulorahaa ja sitä kautta vakautta talouteemme. Rahaa tulee viennistä ja vientiä syntyy, kun tuotamme jotain, mitä muut haluavat. Ja valitettavasti innovaatiot jäävät syntymättä, jos puramme koko suomalaisen koulujärjestelmän tai ajamme sen niin ahtaalle, että opiskelusta tulee vain rikkaiden huvi. Jokainen asuntovelallinenkin tietää, että yli varojen eläminen on kovin lyhytnäköistä ja typerää. Eikä asia muutu, vaikka mittakaavan siirtää kotitaloudesta valtion kokoluokkaan.

Lisäksi tarvitaan kansallista yhtenäisyyttä. Tarvitaan sitä, että joku johtaa koko populaatiota strategian suuntaan. Ja näihin talkoisiin tarvitaan jokaista aina mamusta maalaiseen ja stadilaisesta saamelaiseen saakka. Vahvan johtajan löytäminen on vaikeaa, mutta minun näkemyksellä parhaat osaajat löytyvät yritysmaailmasta. Isommissa yrityksissä kovettuneet johtajatyypit pystyvät tekemään päätöksiä ja seisomaan myös niiden takana. Politiikan ongelma ja erotus yritykseen on se, että pestit johdossa ovat jo lähtökohtaisesti määräaikaisia ja on erittäin vaikeaa tehdä karsivaa politiikkaa niin, että sen kautta ostaa itselleen myös jatkopestin seuraavaan määräaikaiseen työsuhteeseen.
Lisäksi tarvitaan sitä, että politiikka annetaan ammattipoliitikoiden käsiin. Valitettavasti esimerkiksi keski-Suomalaisesta sahurista on mahdotonta tehdä uskottavaa politiikkoa, jos todellinen palo ei ole asioiden hoitamisessa, vaan pelkästään hämmentämisessä. On aivan sama, millä taustalla kukin tulee. Missistä ja iskelmälaulajasta saisi rakennettua varmasti politiikan ammattilaisen, mutta se vaatii oikeaa motivaatiota ja kovaa harjaantuneisuutta alaan. Tekihän antiikin Roomassa Caligulakin hevosesta senaattorin.

Edes politiikkaan ei tulla vain siksi "että se on niin fuckin' coolia". Nuo hämmentäjät saavat aikaan yhtä paljon vahinkoa kuin heistä voisi olla hyötyä oikeanlaisina tyyppeinä puolueidensa edustajina ja kansan todellisina edustajina.

Hieman raskaasta aiheesta huolimatta hyvää viikkoa kaikille!