Oikeiston nousu voi rikkoa Euroopan sisältäpäin

 

Pysyykö tähtilippu edelleen salossa? Tekoälyn tekemä luomus

Saksassa natsimörkö nosti karvaista päätään äärioikeistolaisen AfD:n (Vaihtoehto Saksalle) voitettua Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit lähes ehdottomaan enemmistöön oikeuttavalla äänisaaliilla. AfD:n voitto on kuitenkin vain yksi kapea sivuvirta koko oikeisto-Tonavassa, joka Euroopassa virtaa. 

Saksi-Anhaltin vaalitulos huomioitiin läpi vanhan mantereen. Sisäpoliittisten rintamien kasaantuminen oikealle päin on tosiasia useissa Euroopan mahtimaissa - ja myös Suomessa. Toisen maailmansodan jälkeen oikeistolaisuutta on jostain syystä pidetty pahempana ääriliikkeenä kuin vaikkapa vastaavaa äärisiirtymää vasemmalle. Periaatteessa mitkään ääriliikkeet eivät ole demokratialle hyvästä, mutta samalla ne kuuluvat olennaisena demokratian sisältämään poliittiseen vapauteen. Pitkälti ääriliikkeiden aiheuttaman vallankumousriskin vuoksi meilläkin on olemassa edustuksellinen demokratia, jonka tehtävä on estää liiallinen vallan keskittyminen yksiin käsiin. Ja edustuksellinen demokratia on ollut suhteellisen toimiva ratkaisu - ainakin tähän saakka. 

Oikeistolainen Eurooppa kääntyy sisäänpäin

Sodan jälkeen kansallisvaltioiden ideologiaa on koetettu ajaa alas ja muuttaa Eurooppaa enemmän kohti Yhdysvaltain kaltaista liittovaltiota. Kansallisvaltiolle kuuluvia tehtäviä on liu'utettu EU:n päättäviin elimiin ja yleiseurooppalaisia käytäntöjä on siirretty koskemaan kaikkia jäsenmaita yli kansallisten päätöksentekijöiden. Jokainen Suomessakin muistaa kurkkudirektiivin tai tietää nykyiset paskat pullonkorkit. Ei noita ideoita täällä Suomessa keksitty, mutta täällä niitä kuitenkin toteutetaan.

Euroopan Unionin ongelma on alusta saakka ollut, että sen jäsenmaat tulevat kovin erilaisista maantieteellisistä ja poliittisista todellisuuksista ja niiden poliittinen historia on toisistaan poikkeava. Portugalin aroille ja Lapin erämaahan eivät kaikki säännöt päde samalla tavalla. Koko Euroopan Unionin olemassaolon ajan on Suomessakin kuulunut vahvoja soraääniä sille, pitääkö Suomen kuulua EU:iin vai ei. Euroopan unionia pidetään epätasa-arvoisena jäsenmailleen ja ongelmaksi koetaan myös vahva epätasapaino maksajien ja saajien välillä. 

EU-jäsenyys on tuonut Suomelle vakautta, taloudellisesti helppoja aikoja sekä suuren lähimarkkinan heti Itämeren takana. Osana Euroopan Unionia olemme saaneet nauttia vanhan mantereen talousveturien antamasta vetoavusta ja rahallisista etuuksista. Ilman EU:ta emme olisi liidelleet näinkään pitkälle talouden myötätuulissa. EU:n merkitys on viime vuosina vielä korostunut, kun talouspakotteiden ja sotilaallisen yhteistyön vuoksi Eurooppa on tiivistänyt rivejään Venäjää vastaan. Jopa Venäjälle tuli yllätyksenä, kuinka vahvasti Euroopan maat nousivat yhteisrintamassa sitä vastaan Ukrainan puolustuksessa. Se on vain yksi ranskalainen viiva pitkässä listassa vääriä arvioita, jotka Putin teki hyökätessään Ukrainaan.

Oikeistolaiseen ideologiaan kuuluu vahva kansallisvaltioiden tuki sekä erottelu meidän ja muiden välille. Oikeistohallitusten aikaan valtiot kääntyvät enemmän sisään- kuin ulospäin ja poliittinen fokus keskittyy maan sisäisten asioiden hoitamiseen. Sisäinen turvallisuus korostuu ja rajat omaan maahan haluttaisiin pitää enemmän kiinni kuin auki. 

Valitettavan usein oikeistolaisesta ideologiasta kyetään näkemään vain maahanmuuttovastaisuus, rasismi ja totalitarismi. Nuo kaikki ovat ikäviä lieveilmiöitä, mutta tänä päivänä eivät edes suurin uhkakuva, mikä oikeistolaiseen valtakeskusteluun etenkin Euroopassa liittyy.

Vaarana koko Euroopan Unionin kaatuminen

Kansallisvaltio-ideologian korostuminen on Euroopan Unionille myrkkyä. Yhteisön suurin uhka on se, että se murenee sisältäpäin, koska silloin kehitystä ei pysäytä kukaan. Jos useampi EU-jäsenmaa  toteaa jatkavansa poliittista tietä itsenäisenä ja irtoaa EU:sta, syntyy kierre, jossa koko rakenne murtuu.

Ja Euroopan Unionin murtuminen on asia, jota Venäjä toivoo enemmän kuin mitään muuta. Yhtenäistä EU:ta vastaan Venäjällä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta poliittisesti tai edes sotilaallisesti. Tilanne muuttuu olennaisesti, jos jäsenmaat joutuvat hoitamaan puolustusta yksin tai edes kahdenkeskisin sopimuksin. Tilanne olisi kaoottinen myös Suomelle. 

Valitettavasti heikko EU pelaa myös Trumpin pussiin. Suhde Yhdysvaltoihin on tällä hetkellä EU:ssa kaksijakoinen. Toisille Yhdysvallat on punainen vaate, kun toiset maat taas hakeutuvat edelleen lännen jättiläisen kainaloon. Ja valitettavasti Yhdysvaltojen markkinat ja mahti ovat sitä luokkaa, että ilman sitä yhdelläkään kansallisella taloudella ei ole helppoa. Yhdysvallat seisoo myös vaa'ankieliasemassa suhteessa Natoon. Ilman Yhdysvaltojen tukea, ei Naton mandaatti ole riittävä. Ja Euroopan puolustus linkittyy tällä hetkellä vahvasti juuri Nato-maiden asevoimiin.

Vaikka EU ei kokonaisuutena murtuisikaan, hidastuu viime vuosina alkanut yhteistyön kehitys merkittävästi, mikäli kansalliset päätöksentekoelimet päättävät keskittyä maiden sisäisten asioiden hoitamiseen. Koko Euroopan Unioni on sen kokoluokan himmeli, että siinä on tasan kaksi vaihdetta - sitä ajetaan joko täysillä tai ei ollenkaan. Mitään puolivillaista tanssivaa kongressia ei kenenkään kannata ylläpitää. 

Edes äärioikeistolaisuus ei ole pelkkää natsismia

Meistä kukaan ei halua palata totalitarismiin, tai äärioikeistolaiseen natsismiin. Eikä meillä sen isompaa kaipuuta ole kommunismin kulta-aikoihin. Mutta silti Saksi-Anhaltin vaalit voittaneella AfD:llä on selkeitä pointteja, joilla se houkuttelee äänestäjiä. En siis halua missään nimessä puhua puolueen puolestapuhujana tai asian edistäjänä, mutta kaikissa ääriliikkeissä on syytä ymmärtää, mistä suosio johtuu. Pelkkä itku ja vaikerrus ei auta. 

AfD:n vaaliohjelmassa korostettiin Saksalaisten kansallistunteen ja nationalististen periaatteiden voimistamista vaatimalla Saksan lipun näkymistä kouluissa ja kansallislaulun liittämistä koulutilaisuuksiin (verratkaapa tätä meidän pikkuiseen Suvivirsi-kohuun). Vahvan maahanmuuton vastustamisen lisäksi korostuvat isänmaallisuus ja eräänlainen paluu perinteisiin arvoihin. Äärioikeistolaisuuden voima on kansallistunteen voimistamisessa sekä sisäisen turvallisuuden vahvistamisessa. Näillä pyritään luomaan selkeä "me vastaan muut" -asetelma. AfD haluaa hillitä maahanmuuttoa sekä helpottaa haitta-maahanmuuton kitkemistä karkotuksin ja palautuksin.

Saksan, kuten koko keskisen Euroopan, ongelmat maahanmuuttajien kanssa ovat toista luokkaa kuin Suomessa - vielä. Euroopan keskuksissa maahanmuuttajien määrä sekä heidän aiheuttamansa ongelmat ovat arkipäivässä näkyviä ja vastakkainasettelu kantaväestön kanssa voimistuu sitä mukaa, kun maahanmuuttajien määrä kasvaa. Näkyvät ongelmat ja häiriöt saavat äänestäjät kaipaamaan vahvempaa poliisia, vahvistettua sisäistä turvallisuutta sekä nopeita toimia maahanmuuton hillitsemiseksi. Tätä samaa argumenttia käytetään myös Suomessa. Myös meillä kuuluu koko ajan poliittista argumentointia haitta-maahanmuuton kitkemiseksi ja palautusprosessin tehostamiseksi. Enkä tietyissä tapauksissa ole asiasta edes eri mieltä. Meillä asioita hoidellaan turhan pehmoisin käsinein ja tehostamalla palautusprosessia meillä olisi mahdollisuus lisätä kaikkien maassa asuvien turvallisuutta. 

Samalla lailla bensaa äänestäjille on EU:n vastustaminen ja vastuun ottaminen takaisin kansallisiin käsiin. Venäjän kriisin ja Yhdysvaltojen poliittisen sekoilun aiheuttamat talousvaikeudet on helppo kääntää siihen, että syy ongelmiin on isossa EU:ssa ja itse tehtynä pärjättäisiin paremmin. Ja Saksan tapauksessa asia voi hyvin olla niin. Se on nettomaksaja ja Euroopan talousveturi, joka vetää monia pienempiä perässään. En ihmettele halua jättää pienet oman onnensa nojaan, irrota kahlitsevasta Euro-politiikasta ja siirtää Saksa takaisin saksalaisille. Meillä Suomessa suhde Euroopan Unioniin on monimutkaisempi ja irtaantuminen vaikeampaa. 

Ongelmakohtien populistiset pikaratkaisut yhdistettynä vahvaan Saksa-propagandaan ovat olleet ainakin Saksi-Anhaltissa toimiva kombo. Ja pahoin pelkään, että sitä samaa tullaan näkemään vielä lisää. 

Demokratian ydin on puolueiden monimuotoisuudessa

Miksi AfD voittaa ja miksi se saa niin suuren enemmistön? Se osaa houkutella kannattajia argumenteilla, jotka vetoavat. Se tarjoaa helpot ratkaisut ongelmiin, jotka ovat näkyviä. Jos maahanmuutto haittaa, niin lopetetaan se. Jos sähkö on ekologisesti tuotettuna kallista, niin tuotetaan se muilla tavoin halvemmalla. Helppoja ja lyhytnäköisiä ratkaisuja äänestäjän on helpompi uskoa ja omaksua. On paljon hankalampaa omaksua se, että maapalloa kannattaa hoitaa niin, että siitä jää jotain tulevillekin sukupolville, vaikka se nyt maksaakin enemmän. 

Sama kehitys voisi olla Suomessa täysin mahdollista. Eikä se johdu äärioikeiston tai äärivasemmiston hyvyydestä, vaan muiden huonoudesta. Ääriliikkeet saavat tasan sen tilan, minkä muut puoleet niille antavat. Eikä ratkaisu ole ääriliikkeiden kieltäminen tai demonisointi. Politiikkaan ja ennen kaikkea demokratiaan kuuluu mielipiteiden monimuotoisuus sekä se, että asioista voidaan olla myös äärimieltä (outo termi, mutta varmaan ymmärrettävä).

Demokratia perustuu kansalaisaktiivisuuteen, edustuksellisuuteen sekä siihen, että edustajisto on kansansa kuva. Demokratia toimii silloin, kun ihmiset toteuttavat kansalaisvelvollisuuttaan ja äänestävät. Silloin kansan kuva muodostuu täysimittaisena ja vääristymättömänä. Jokaiselle äänestäjälle annetaan sama määrä vaalivaluuttaa - yksi ääni.

Eli ongelma ei ole oikeistossa tai vasemmistossa. Ongelmana on se, että oikeisto tekee sen, mihin muut puolueet eivät pysty. Se saa oman kannattajakuntansa käyttämään ääntään suuremmalla osallistumisprosentilla kuin muut. Populismi houkuttelee äänestämään, koska äänestäjä kokee saavansa äänelleen parhaan vastineen. 

Kaikilla puolueilla on käytössä samat työkalut, samanveroiset ehdokaslistat sekä sama äänestäjäkunta, joiden joukosta oma kannatus suodattuu. Minkään puolueen kannattajalla ei ole käytössään yhtä henkilökohtaista ääntä enempää. Vaalien tuloksen ratkaisee toisaalta puolueiden ohjelma, mutta vielä enemmän se, kuka saa omat kannattajansa parhaiten liikkeelle. 

Demokratia vääristyy passiivisuuden ja hiljaisen hyväksynnän vuoksi. Jos käytän hieman 1940-luvun retoriikkaa, niin Natsi-Saksan ongelmana eivät olleet natsit, vaan se hiljainen enemmistö, joka hyväksyi heidän tekonsa. 

Demokratia kaatuu siihen, että joku pelaa sen läpi

Trump teki saman Yhdysvalloissa. Hän houkutteli populistisilla lupauksilla ja massiivisella näkyvyydellä omat äänestäjänsä uurnille suuremmalla prosentilla kuin vastustajat. Lienemme kaikki yhtä mieltä siitä, että paras ei todellakaan niissä vaaleissa voittanut. Ei paras - vaan se, joka käytti demokratiaa hyväkseen parhaiten. 

Ja sama suomeksi. Perussuomalaisten menestyksen takana on heidän kykynsä houkutella ihmiset äänestämään. Siinä, missä kanta-demarit tai hiljaiset keskustalaiset jäävät kotiin, lähtevät persu-kannattajat uurnille. Ja tällöin oikeiston kannatus saa yliedustuksen suhteessa kansan todelliseen mielipiteeseen.

Ja sitten news flash kaikille. Se vaalitulos ei korjaannu jälkeenpäin itkemällä somessa tai tekstaripalstoilla. Äänestyksen tulokseen voi vaikuttaa vain äänestämällä ja sen jälkeen tulos on demokratian pelisäännöillä hyväksyttävä. Jo muutamissa viime vaaleissa on nähty ilmiö, että äänestysprosentti putoaa kierros kierrokselta, mutta valitus vaalien jälkeen kasvaa. 

Käytännössä demokratia ei toimi, eikä edustuksellisuus toteudu, jos äänestysprosentti pyörii viidessäkymmenessä. Silloin puolet kansasta päättää kaikkien asioista. Suomessa ainakin tulevissa vaaleissa aiempaa suurempi osa vaalityöstä tulisi pistää nimenomaan aktivointiin ja kansallisvelvollisuuden täyttämiseen. Niiden passiivisten joukosta löytyvät puuttuvat kannattajat.

Suomessa suurten puolueiden kannattaisi mennä opettelemaan poliittista retoriikkaa. Enää kansa ei luota entiseen tapaan ammattipoliitikoihin, vaan äänestäjät kaipaavat itselleen oikeaa ja sopivinta edustajaa. Pääministeri Orpo on puolueelleen heikko keulakuva siksi, että hänessä ei ole mitään mediaseksikästä tai äänestäjiin vetoavaa. Ja vielä vähemmän sitä löytyy demareiden Lindtmanista. Tällä hetkellä vetovoimaisimmat keulakuvat puolueilleen ovat Vihreiden Sofia Virta sekä Vasemmiston Minja Koskela. He ovat tajunneet parhaiten, miten tätä peliä pelataan. Naama on esillä - hyvässä ja pahassa. Rapa lentää, mutta jokainen klikkiotsikko, somevastustus sekä kannanotto pyöräyttää algoritmimyllyä kovemmille kierroksille. Se taas kumuloi suoraan näkyvyyden kokonaismäärään. Käytännössä siis jokainen vasta-argumentti on lopulta voittava ääni, koska se lisää näkyvyyttä. Ja näkyvyys lopulta ratkaisee sen, mistä ehdokkaasta jää vahvin (ei välttämättä paras) mielikuva. Ja tulos on hämmästyttävä. Tällä hetkellä vasemmistolle povataan yli yhdentoista prosentin kannatusta. Se on äärimmäisen kova tulos sille aatesuunnalle.

Jos edelleen uskotaan, että demokratia on ainoa toimiva ratkaisu johtaa Suomea, sen toimivuuden eteen pitää tehdä töitä. Ensinnäkin voittajaksi haluavien pitää saada itselleen uskottavuutta. Uskottavuus tulee järkevillä, omiin äänestäjiin vetoavilla kannanotoilla, suorilla ja rohkeilla ratkaisuehdotuksilla sekä näkymällä ihmisten arjessa. Väitän, että vielä tulevissakin vaaleissa äänisaalista kerätään makkaraa grillaamalla ja ihmisiä kättelemällä. Se on sitä vaalien alla tarvittavaa lähitaistelua. 

Mutta lähitaistelun lisäksi on opeteltava myös politiikan dronehommat. Iso osa kannattajista ja potentiaalisista äänestäjistä selaa päivät pitkät Tiktokia. Se on jo muutamissa viime vaaleissa ollut voittoisa strategia nimenomaan populistisille liikkeille. Se voi olla sitä myös muille. Jos tämän hetken valtapuolueet haluavat tavoittaa äänestäjiään, on mentävä sinne, mistä heidät löytää. Ja sanoma on puettava sellaiseen muotoon, että sen tajuaa nopesti ja yksiselitteisesti lyhyelle videolle oksennettuna. Populismia vastaan voi taistella vain sen omin asein - mutta järkevästi. Pitää siis opetella puhumaan demaria tiktokiksi tai keskustella keskustaa kameran edessä.

Omia äänestäjiä tärkeämpää on saada ylipäätään äänestysprosentti kasvamaan. Se on saatava nousemaan niin ylös, että vaalien lopputulos edustaa oikeasti kansaa. Jos äärisuunnat ovat sittenkin vallalla, niin se on kansan tahto, eikä sille voi mitään. Mutta matalalla äänestysprosentilla jää vaaleista aina vähän valju maku ja tunne, että oikein tämä ei mennyt.

Venäjän pelko on viisauden alku

En ehkä niinkään pelkää äärioikeiston nousua Suomessa. Joensuussa 1990-luvulla eläneenä ilmiöön on jo tottunut. Totta kai rasismin, eriarvoisuuden ja helpon populismin nousu pistää kulmia kurttuun, mutta en näe sitä isona ongelmana vielä. Lisäksi uskon edustuksellisen demokratian voimaan siinä, että valta hajautuu pahimmassakin skenaariossa niin pieniin osiin, ettei varsinaista vahinkoa pääse tapahtumaan. 

Suurempi ongelma on iso kuva. Jos Eurooppa alkaa pirstoutua takaisin kansallisvaltioihin, on pikkuinen Suomi suuremmassa pulassa kuin koskaan. Meidän nykyisellä taloustilanteella, viennin ongelmilla ja geopoliittisella sijainnilla ei meillä ole suuria mahdollisuuksia vastata Venäjän uhkaan ilman jonkinlaista sivustatukea. Kun tähän soppaan lisätään se, että EU:n heikentyessä, heikkenee todennäköisesti myös Nato. Ja Nato-kortin haaleneminen lisää Venäjän kierroksia entisestään. Jäämme turhan hyvin tarjottimelle Keski-Euroopan laidalta. 

Venäjä on ja tulee olemaan Suomen suurin uhka. Tällä hetkellä kaikki vaaratekijät ovat kohtalaisesti hallussa, kun meillä on pään päällä sekä Nato- että EU-sateenvarjot. Ilman niitä tilanne muuttuisi olennaisesti. Meillä ei ole varaa antaa EU:n sortua. Se ei ole rakenteena täydellinen, eikä se aina palvele Suomen etua, mutta silti se on parasta, mitä meille on tällä hetkellä tarjolla. 

Amerikan autokratia uhkaa koko maailman taloutta

 

Yhdysvaltain ulko- ja talouspolitiikasta on tullut todellista Jumalan teatteria. Päivä päivältä meno on yhtä suurta sekoilua vailla varsinaista linjaa tai päämäärää. Päätöksenteon kaoottisuus, mielivaltaisuus sekä suoranainen riidanhaastaminen tekevät tulevaisuuden arvioimisesta käytännössä mahdotonta. Ennen suhteellisen vakaa maailman läntinen talousveturi sekä turvallisuuspoliisi on nyt suuressa kaaoksessa, jonka aallot vellovat Atlantin yli Eurooppaan ja jopa Aasiaan saakka.

Presidentinvaaleissa kävi juuri niin huonosti kuin kansanvaltaisessa demokratiassa on mahdollista. Käytännössä Donald Trump hullunkurisen esikuntansa kanssa teki demokraattisen vallankumouksen. Se vaatii satumaista sattumaa - tai meidän kannalta huonoa tuuria. Tämä temppu on hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvin jopa demokraattista päätöksentekokoneistoa voi höynäyttää, jos kanalaiset eivät pidä huolta omasta äänestään.

Suomalaisten - tai  edes Eurooppalaisten - kannalta on hankala nähdä, miten valtaan voidaan saattaa tuollainen mielipuoli, jolla ei ole muuta päämäärää kuin ajaa omaa etuaan ja aiheuttaa kaaosta joka puolella. Mutta oman maan kansalaisten kannalta ratkaisu ei olekaan niin hullu. Trumpin päämäärähän on ollut vakauttaa Yhdysvaltain sisämarkkinoita, parantaa omaa kilpailukykyä ja turvata sisämarkkinaa hankaloittamalla ulkopuolisten tuotteiden pääsyä Yhdysvaltojen markkinoille. Donald Trump pelaa klassista protektionismin peliä, joka tosin 2020-luvulla olisi pitänyt jättää sinne historian kirjoihin, mihin se kuuluu. 

Jenkkiläisen protektionismin edellinen valtakausi oli presidentti Hooverin aikakaudella 1930-luvulla. Silloin pyrittiin sisätaloutta voimistamaan sillä, että ulkomaisten tuotteiden hintaa nostettiin ja sisämarkkinan kilpailukykyä parannettiin. Tuolloin protektionismista rakennettiin lääkettä lamaan sortamaan talouteen. Huonosti siinä kävi silloin ja vielä huonommin käy tänä päivänä. Jo 1930-luvulla seurauksena oli kaaos ja syvempi lama.

Globaalit markkinat ovat mafiankaltainen verkosto, josta ei noin vain voi erota tai alkaa sooloilla. Tänä päivänä jokainen - suurempikin - kansantalous on riippuvainen toinen toisistaan. Ja mitä suuremmasta taloudesta on kyse, sitä suurempia ovat riippuvuudet. Myynti- ja ostomarkkinoiden lisäksi erittäin merkityksellisiä ovat rahoitusmarkkinat. Nytkin Yhdysvallat sortuu laiminlyömään sitä faktaa, että sen suurin velkariippuvuus on juuri Kiinaan, jota se koettaa kurittaa ylimääräisillä tulleilla. Vaikka valtioiden lainoja pidetäänkin monesti lähinnä akuankka-rahana, on jopa Yhdysvallat pulassa, jos Kiina päättää pistää lainansa lunastukseen. 

Lisäksi Trumpin haave sisämarkkinoiden vahvistamisesta raskaan tullipolitiikan avulla, on harhaa. Jos lenkkareita ei tuoda Aasiasta, ei niitä kyllä tehdä Yhdysvalloissakaan. Etenkään kun samainen Trump pyrkii potkimaan maasta ulos ne työntekijät, jotka voisivat edes suostua tekstiilitehtaisiin alle minimipalkan. Eli kun tullisodan loppulaskun maksaa kuluttaja, maksavat amerikkalaiset Nikeistään tuplahinnan. Kansalaisten ostovoima katoaa ja kulutukseen perustuvan markkinan liike pysähtyy. Ja kaikista maailman maista juuri Yhdysvallat on se markkina, jota ei saisi pysäyttää.

Suurin uhka osakemarkkinoissa

Trumpin epävakaa (mieli ja) politiikka ovat suurin uhka osakekursseille. Pelkät uhkaukset tullirajasta Yhdysvaltain ja muiden maiden välille lähes romahdutti Yhdysvaltain pörssin. Samalla tavalla kurssit myös nousivat ylös, kun tullipuheita alettiin vetää takaisinpäin. Väkisin tulee mieleen, että tilapäinen osakekurssien lasku tehtiin siksi, että Donaldin hyväosaiset ystävät pääsivät halvalla tankkaamaan osakkeita. Nopea lasku nimittäin takasi hyvät voitot heille, joilla oli perstaskussa löysää käteistä ja sopiva aika ostaa. Suomessa tuollaisesta keinottelusta heilahtaisi häkki.

Suomessa tuo heilahtelu näkyy eniten suursijoittajien kursseissa. Suomalaisilla eläkeyhtiöillä on valtava tukku sijoituksia kiinni Yhdysvalloissa. Osakekurssien heilahtelu aiheuttaa varmasti unettomia öitä sijoituksista vastaavissa. Se myös vaikeuttaa investointeja rahastoihin, jotka perustuvat amerikkalaisiin sijoituksiin. Pahimmillaan kurssiheilahtelu saa aikaan sen, että yhtiöt menettävät arvoaan niin paljon, että toiminta loppuu. Silloin osakepotti voi muuttua nopeasti vähäarvoisesta kokonaan arvottomaksi.

Tässä on kuitenkin syytä muistaa osakekaupan ensimmäinen sääntö - yleensä se, joka menee alas, nousee myös ylös, jos on aikaa odottaa. Kun Yhdysvaltain nykyinen tötöily on poliittista, on sillä myös päätepisteensä. Tämä hurlumhei-politiikka loppuu viimeistään reilun kolmen vuoden päästä - todennäköisemmin jo 1,5 vuoden päästä kun senaatissa vaihtuu valta. Ja kun valtaan saada joku selväjärkisempi, on menokin ehkä vakaampaa.

Turvassa ei ole turvallisuuspolitiikkakaan

Valitettavasti Yhdysvaltojen sekoilu aiheuttaa turvallisuusuhkia koko Euroopassa. Yhdysvallat on NATO:ssa suurin peluri ja sen takana on koko maailman asearsenaalista liian merkittävä osa. NATO:n ja sitä kautta Euroopan turvallisuustilanteen heikkeneminen pelaa suoraan Venäjän pussiin. Jos keskisen Euroopan puolustuspolittiinen tilanne alkaa näyttää sortumisen merkkejä, on se Putinille suora kutsu alkaa suunnitella Puolan tai Baltian marssia. Yhdysvallat on ollut Euroopan itärajan suurin turva, joka on taatusti pitänyt Venäjän rajan oikealla puolella.

Tätä vastaan tarvittaisiin nopeasti peliliikkeitä, joissa Euroopan puolustusta vahvistetaan yhteisin varoin ja päämäärin. Asetuotantoa tulisi lisätä nopeasti niin, että riippuvuus Yhdysvalloista vähenee ja turvallisuus on aiempaa enemmän omissa käsissä. Lisäksi tarvitaan alueen yhteistä puolustustahtoa ja politiikkaa. Eurooppa on alettava nähdä kansallisvaltioiden sijaan yhtensä puolutustettavana alueena, josta vastuussa ovat kaikki itärajasta Atlantin rantaan saakka. Populaation puolesta Eurooppa päihittää Venäjän 4-1, mutta tahtokysymykset ovatkin sitten eri asia. 

Suomelle suurin etu olisi nyt saada Ukrainaan nopeasti rauha ja samalla vakiinnutettua Euroopan sisäinen taloudellinen tilanne. Rauha Ukrainassa avaisi tietä saada taloutta parempaan kuntoon niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Venäjän uhka on Suomelle kaikkien pahin. Se vaikuttaa innokkuuteen investoida Suomeen ja sitä kautta se nostaa myös Suomeen valuvan rahan hintaa. Kallis raha taas tekee hallaa kilpailukyvylle. Täytyy taas kerran todeta, että Luojan kiitos olemme osa yleis-eurooppalaista talousjärjestelmää. Ilman EU:ta vaikutukset Venäjän sodasta olisivat katastrofaaliset.

Valitettavasti niin pitkään, kun Venäjän uhka on todellinen, on Suomen sijoitettava yhteistä rahaa entistä enemmän puolustukseen. Rahoitusta on pakko lisätä sen varmistamiseksi, että huonoimmassakaan tapauksessa emme jäisi pulaan. Me jokainen maksamme epävarmasta turvallisuustilanteesta.

Ja tässä kohtaa otan kantaa maamiina-asiaan. On fiksua, jopa pakollista, että irtaannumme Ottawan sopimuksesta ja turvaamme itärajaa jalkaväkimiinoin. Harvaanasutulle ja väkiluvultaan pienelle maalle miinojen käyttö antaa etua lukumäärältään suurempaa vihollista vastaan. Se on ainoita keinoja, jolla voimme tasoittaa mahdollisuutta hyökkäyksen tapahtuessa. Miina on ainoastaan puolustuksellinen ase, jolla varaudumme siihen, että tänne joku pyrkii tunkeutumaan. Se on totta kai epäinhimillinen ase, mutta suurempaa epäinhimillisyyttä tuottaa se, joka tänne haluaa hyökätä. Toivon, että jalkaväkimiinat löytävät nopeasti tiensä takaisin armeijan varastoihin. 

Markkinat löytävät aina uomansa

Hämmästelen Yhdysvaltain hallinnon lyhytnäköisyyttä ja kapeakatseisuutta. Joskus tuntuu, että siellä on annettu potkut jokaiselle oikealle asiantuntijalle, joka tuota hulluutta voisi suitsia. Ei tarvitse katsoa historiaa kahta vuotta kauemmas, kun näkee, mitä moderneista kansainvälisistä markkinoista pitää tietää. Kun Venäjää kohtaan asetettiin pakotteet, meillä oli hetken pulaa maakaasusta ja öljystä. Mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin kukaan ei edes puhu Venäjän kaasuriippuvuudesta. Markkinat löytävät aina uudet uomansa, ja niistä ei välttämättä haluta enää jälkeenpäin perääntyä. Venäjän kaasullekin on löydetty korvaajat ja vaikka Ukrainan sota loppuisi huomenna, ei mikään takaa Venäjän pääsyä Euroopan kaasumarkkinoille, ainakaan heille sopivalla hinnalla.

Sama pätee Yhdysvaltoihin. Tullitariffipolitiikka ajaa Eurooppaa ja Aasiaa lähemmäs toisiaan. Tästä on nähty jo merkkejä, kun Kiina tekee suoraa lähentymistä kohti Euroopan markkinaa. Globaali napa toki siirtyy itään, mutta markkinat selviävät kyllä ilman Yhdysvaltojakin. Kauppaa tehdään valtioiden välillä, vaikka Donald Trump muuraisi tiilimuurin koko maansa ympärille. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun vanha lokkitukka lähtee? Yhdysvaltojen voi olla vaikeampaa päästä mukaan yhteismarkkinoihin. Sama pätee puolustuspolitiikkaan. Jos Eurooppa löytää yhteisen sävelen sekä asemarkkinoiden luomisessa ja keskinäisessä kaupankäynnissä, vähenee riippuvuutemme NATO:sta ja Yhdysvalloista. Se vaatii toki aikaa, mutta vielä enemmän tahtoa. 

Yhdysvaltojen nykyisen talouspolitiikan seuraus on kaaos lähinnä sisämarkkinoissa. Meille muille se tarkoittaa heilahtelua sijoituksissa ja kauppasuhteissa, mutta ei mitään lopullista ongelmaa. Donald Trump on määräaikainen poliittinen häirikkö, jonka jäljet jossain vaiheessa loppuvat ja valta vaihtuu hyvin suurella todennäköisyydellä tasaisempaan kaveriin. Tällöin tämä neljän vuoden sekopäisyys on toivottavasti pelkkä muisto vain. Valitettavasti näiden neljän vuoden aikana suurimmat kärsijät löytyvät Yhdysvaltain sisältä, juuri he, jotka tämän samaisen Donaldin sinne valtaan äänestivät.

P.S. En osta Teslaa - en ikinä!!

Päättämätön Oy Suomi Ab

Toisinaan nämä kirjoitusten aiheet antavat odottaa itseään. Tälläkin viikolla meni lähes koko viikko ohi ilman mitään ideaa siitä, millaista leipää ja sirkushuvia voisin lukijoilleni tarjoilla. Viikon pelasti tämän aamun Etelä-Saimaa. Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka oli kirjoittanut erittäin osuvan kolumnin siitä, kuinka eteläinen naapurimme Viro painelee meistä molemmilla kaistoilla ohi kehityksessä ja kilpailussa. Arvostan Pekan kirjoituksia ja ajatuksia suuresti. Joitakin satoja kertoja samassa kahvipöydässä istuneena tiedän miehen pään ja sielun olevan täynnä jonkin sorttista kansanviisautta ja ennen kaikkea käytäntöön sovellettavaa maalaisjärkeä. 
 
Tyhjensin lukuhetken päälle aamiaispöydässä toisenkin muumimukillisen kahvia ja kävin miettimään, miksi me suomalaiset olemme jämähtäneet Euroopan takariviin. Kun katsotaan aikajännettä toisen maailmansodan jälkeen, niin Oy Suomi Ab on ollut monella eri tavalla menestystarina, josta on voitu jakaa esimerkkejä niin itään kuin länteenkin. Nyt on jokin muuttunut, mutta mikä? Ohessa omien aivojeni tuotokset siitä, miksi se juna jätättää aina Suomen asemalla.

Päättämätön ei kehity

 

Meitä suomalaisia vaivaa päättämättömyys. Emme osaa  tai uskalla päättää, mikä meille on tärkeintä ja toisaalta, mistä voisimme luopua. Olemme muun reuna-Euroopan kanssa samassa pitkässä taloudellisen alavireen (huom. ei laman) junassa ja se tarkoittaa, että jaettavaa hyvää on koko ajan vähemmän. Kun jaettavaa on vähän, se tarkoittaa, että on pystyttävä päättämään kuka saa ja kuka jää ilman. Meiltä tuo jakosuhteen päättämisen kyky tuntuu puuttuvan totaalisesti.

Jos kurkataan historian kirjan sivuja taaksepäin, niin nähdään, että vastaavaa ongelmaa ei ole ennen tätä päivää ollut. Tähän saakka rahoituspohja ja velanottokyky ovat riittäneet siihen, että on voitu jakaa niin paljon, että jotakuinkin kaikille tarvitseville riittää. Olemme ensimmäistä kertaa pakkotilanteessa, jossa on pakko sanoa osalle tarpeista "Valitettavasti ei tällä kertaa". Kuka on sitten se, joka sanoo, mikä nyky-Suomessa on tarpeetonta ja keneltä se rahoitus otetaan pois? Nykyisen hallituksen aikana on kuultu useampiakin ehdotoksia siitä, että yhteisin varoin tuettuja palveluja tulisi rajoittaa. Mikään noista ei ole lopullisesti ottanut tulta alleen - jos ei (p)onnetonta kiky-sopimusta lasketa.

Tätä päättämättömyyttä ei edesauta mitenkään se, että koko kansalta tuntuu puuttuvan todellinen leaderi. Yrityksessä on hallitus, joka antaa toimitusjohtajalle sävelet, joita noudattaa. Noista sävelistä rakennetaan lopulta sinfonia nimeltä strategia. Strategia on yrityksen tiekartta, joka kertoo, mihin yritys on matkalla ja mitä se tavoittelee. Strategiaan on aukikirjoitettuna se, mitä tavoitellaan, millä aikajänteellä ja miksi. Onko Oy Suomi Ab:lla moista strategiaa? No, tai onko meillä toimitusjohtajaakaan, joka voisi moista strategiaa noudattaa.

Meissä suomalaisissa on ehkä sen verran slaavilaista verta, että kaipaisimme korokkeelle vahvaa johtajaa, joka vaikeassa tilanteessa sanoo ja päättää, mitä seuraavaksi tehdään, jottei koko firma karahda konkurssiin. Kekkosen ihailijoita on helppo naureskellen syyttää nostalgikoiksi, mutta kun katsotaan talouden ja politiikan käyriä, niin eniten ne osoittivat koiliseen Kekkosen aikaan. Ja turha sanoa, että ajat olivat yhtään helpommat. Väitän tässä maassa asuneena, että yhdestäkään 2000-luvun vellihousupääministeristä ei löydy sitä määrää "cojohenesia", jolla tällaista vellihousukansaa vedettäisiin suosta ylös.

Kaikkia ei voi miellyttää

 

Päättämättömyyden toinen puoli on se, että politiikka pyrkii miellyttämään tasapuolisesti kaikkia. Tällä hetkellä mikään hallitus, puolue tai poliitikko ei uskalla tai halua tehdä strategisia linjanvetoja, jotka yltäisivät yli vaalikauden. Tämä siksi, että vallassa pysyminen vaatii strategian optimointia vaalikaudelle, jotta nenä pysyy pinnalla vaalien jälkeenkin.

Toisaalta taas kuuluisa "kansan poliittinen muisti" on niin lyhyt, että minkään puolueen ei kannata kurottaa yli vaalien. Etuuksien ja palvelujen karsiminen niin, että tulos näkyisi aikajänteellä 5-10 vuotta tai siitä pidemmälle johtaa vaaleissa armotta tappioon ja sitä kautta siirtymistä politiikan kakkosriviin. Ja kuten kaikki formulafanaatikot tietävät - kakkosrivistä on hiton vaikea voittaa.
Pyrkimys miellyttää kaikkia on johtanut siihen, että kaikki puolueet hakevat kilpaa ainoastaan Gaussin käyrän keskikohdan suosiota. Lopputuloksen näkee siinä, että vanhasta oikeistolaisesta kokoomuksesta on tullut demareitakin demarimpi ja keskustan vihreä on haalistunut niin paljon, että sitä on mahdotonta erottaa valkoisesta seinästä. Toimiva demokratia vaatii mielipiteitä, jotka oikeasti eroavat toisistaan. Ikävä sanoa, mutta Perussuomalaisilla oli hyvä sauma nousta kestävään menestykseen juuri erilaisuutensa kautta. Valitettavasti tuo sauma hitsattiin umpeen sisäisellä riitelyllä, ylisuureksi paisuneella populismilla ja suoranaisella pelleilyllä.

Kun puolueiden erot ovat tasoittuneet, niin politiikan valokeilaan vaihtuvat puolueiden sijaan henkilöt. Tämä on avannut niin meillä kuin muuallakin oven populismille, jossa yhden asian kautta pyritään todellisiin pikavoittoihin. Kun valokeilan osoittaa yhteen kohtaan, niin varjoihin on helppo piilottaa paljon isompiakin ongelmia. Populismin seurauksena päätään nostavat mm. äärioikeisto sekä politiikan todelliset sirkuspellet.

Äärioikeisto saatiin Euroopassa pidettyä kurissa vuosikymmeniä sillä, että ääriryhmien ulkopuoliset ryhmittymät vastustivat sitä yhtenä tiukkana rintamana. Nyt kun tuo rintama on rakoillut, niin rakosista tuulee kovin äärimmäinen viri. Itse seuraan erittäin huolestuneena Ruotsin tilannetta, jossa kansankodin rivit murenevat vaihtuen osin "ein reich, ein volk"-ajatteluun. Noista ääri-ilmiöistä ei mitenkään mitattuna voi seurata mitään hyvää. Toivon todella, että ilmiö ei pääse saapumaan ruotsinlautalla lahden tälle puolelle.

Politiikan pellet taas koostuvat kotimaassa kaiken maailman "Herra hakkaraisista", jotka ajautuvat politiikkaan sen vuoksi, että heitä tarvitaan naaraamaan ääniä puolueelleen. Julkisuus on alistettu toimimaan politiikan hyväksi ja suomalainen suhteellinen vaalitapa tuottaa aika suhteettomia tuloksia. Jälleen kerran Gaussin käyrä paljastaa petollisen luonteensa. Vaaleissa ehdokkaat valitaan puhtaasti sillä ajatuksella, että he tuovat eniten ääniä ja eniten ääniä on saatavissa käyrän keskikohdalta. Tällöin on melko luonnollista, että ehdokasvalinta tehdään sen perusteella, että ehdokas on tunnettu suurimmalle osalle. Ja paino sanalla tunnettu.

There is no such thing as bad publicity

Milläs Oy Suomi Ab nostetaan suosta?

 

Minä olen näissä asioissa pelkkä maallikkososiologi. Minun näkökulmastani tätä maata nostetaan sillä, että tehdään ensin päätös maan suunnasta. Tällä hetkellä elämme yli varojen, koska elätämme ylisuurta julkista sektoria. Ensimmäinen ja suurin ratkaistava ongelma on tulo- ja menorahan välinen epäsuhta. Tähän kuitenkin se rajaus, että Suomen on oltava edelleen Suomi - maa, joka pitää huolta myös vähäosaisistaan.

Tarvitaan kovia keinoja saada maahan lisää tulorahaa ja sitä kautta vakautta talouteemme. Rahaa tulee viennistä ja vientiä syntyy, kun tuotamme jotain, mitä muut haluavat. Ja valitettavasti innovaatiot jäävät syntymättä, jos puramme koko suomalaisen koulujärjestelmän tai ajamme sen niin ahtaalle, että opiskelusta tulee vain rikkaiden huvi. Jokainen asuntovelallinenkin tietää, että yli varojen eläminen on kovin lyhytnäköistä ja typerää. Eikä asia muutu, vaikka mittakaavan siirtää kotitaloudesta valtion kokoluokkaan.

Lisäksi tarvitaan kansallista yhtenäisyyttä. Tarvitaan sitä, että joku johtaa koko populaatiota strategian suuntaan. Ja näihin talkoisiin tarvitaan jokaista aina mamusta maalaiseen ja stadilaisesta saamelaiseen saakka. Vahvan johtajan löytäminen on vaikeaa, mutta minun näkemyksellä parhaat osaajat löytyvät yritysmaailmasta. Isommissa yrityksissä kovettuneet johtajatyypit pystyvät tekemään päätöksiä ja seisomaan myös niiden takana. Politiikan ongelma ja erotus yritykseen on se, että pestit johdossa ovat jo lähtökohtaisesti määräaikaisia ja on erittäin vaikeaa tehdä karsivaa politiikkaa niin, että sen kautta ostaa itselleen myös jatkopestin seuraavaan määräaikaiseen työsuhteeseen.
Lisäksi tarvitaan sitä, että politiikka annetaan ammattipoliitikoiden käsiin. Valitettavasti esimerkiksi keski-Suomalaisesta sahurista on mahdotonta tehdä uskottavaa politiikkoa, jos todellinen palo ei ole asioiden hoitamisessa, vaan pelkästään hämmentämisessä. On aivan sama, millä taustalla kukin tulee. Missistä ja iskelmälaulajasta saisi rakennettua varmasti politiikan ammattilaisen, mutta se vaatii oikeaa motivaatiota ja kovaa harjaantuneisuutta alaan. Tekihän antiikin Roomassa Caligulakin hevosesta senaattorin.

Edes politiikkaan ei tulla vain siksi "että se on niin fuckin' coolia". Nuo hämmentäjät saavat aikaan yhtä paljon vahinkoa kuin heistä voisi olla hyötyä oikeanlaisina tyyppeinä puolueidensa edustajina ja kansan todellisina edustajina.

Hieman raskaasta aiheesta huolimatta hyvää viikkoa kaikille!