Pakkorauha Ukrainaan

Kuva luotu tekoälyn avulla

Palataanpa syntymäpäivätunnelmista takaisin karuun arkeen ja poliittiseen todellisuuteen. Viime viikolla paljastui, että Yhdysvallat on sorvannut 28-kohtaista rauhansopimusta, jonka avulla Ukrainan ja Venäjän välinen sota saataisiin viimein loppumaan. Sota itsessään käy kohti neljännen vuoden loppua ja luultavasti molemmat osapuolet ovat kypsiä solmimaan rauhan. Ongelmana on osapuolten totaalisen erilainen näkemys sodanjälkeisestä ajasta. 

Rauhansuunnitelma on laadittu yhteistyössä Venäjän kanssa - unohtaen sekä EU että Ukraina

Viimeisin rauhansuunnitelma paljastui uutistoimisto Axioksen kautta. Sen mukaan Yhdysvallat on neuvotellut Venäjän viranomaisten kanssa 28-kohtaisesta rauhansuunnitelmasta, jonka päämääränä olisi sekä lopettaa Ukrainan sota että saada myös vakaammat sotilas- ja talouspoliittiset olot koko Eurooppaan. 

Hämmennystä asiassa on aiheuttanut se, että rauhansuunnitelman alkutaipaleella on unohdettu sekä EU että Ukraina. Jos koko Eurooppaa koskevia rauhanehtoja lähdetään kasaamaan, olisi varmaan syytä kuunnella myös EU:n mielipiteitä ja toiveita. Ja Ukraina sodan toisena osapuolena - sekä hyökkäyksen kohteena - olisi ehdottomasti tasaveroinen kumppani jo alkutaipaleella. Toki kyseessä on vasta luonnos, jota ei virallisesti ole edes esitelty, vaan pelkästään "vuodettu" tahallisesti julkisuuteen. Mielenkiintoistat on se, että taustatyö on tehty piilossa ja Yhdysvaltain sekä Venäjän kesken. Herää väkisin kysymys, kuinka paljon Yhdysvallat tekee myyräntyötä Venäjän hyväksi taustalla.

Lehtitietojen mukaan sopimuksen pääkohdat ja rauhanehdot ovat (vahvasti suoristettuna):

- Sota loppuu ja Ukrainan itsenäisyys vahvistetaan.

- Sopimuksen myötä syntyy hyökkäämättömyyssopimus Venäjän ja Ukrainan välille sekä myös Venäjän ja Euroopan (tai Naton) välille. Kaikki kolmenkymmenen vuoden aikaiset epäselvyydet (mm. rajakiistat ja sotilaalliset uhkakuvat) tulisivat tällä samalla sopimuksella ratkaistuksi.

- Ukrainan Nato-jäsenyys ei olisi sopimuksen myötä enää mahdollinen. Tämä tulisi myös kirjata perustuslakiin niin, ettei jäsenyys olisi mahdollista edes myöhemmin.

- Vastavuoroisesti Ukrainalle tarjotaan turvatakuut, joiden laajuus ja mekanismi vaihtelevat eri lähteissä. Kyseessä lienee kuitenkin Naton viidettä artiklaa muistuttava lauseke. Sekin on epäselvää, seisooko turvatakuiden takana Nato, EU vai joku muu. Jotenkin vähän yllättää se, että YK on hampaattomana jätetty pois koko prosessista.

- Ukrainan asevoimien koko rajataan 600.000 henkilöön. Tähän verrokkina, että Suomen armeijan sodan ajan vahvuus on karvan alle 300.000 henkilöä ja reservissä on noin 870 000 henkilöä. Ukrainan väkiluku on kuitenkin lähes 7-kertainen Suomeen verrattuna (41 miljoonaa). 

- Naton joukkoja ei sijoitettaisi Ukrainaan, mutta ilmavoimia (Eurooppalaisista maista) sijoitettaisiin Puolaan.

- Venäjä saisi alueluovutuksia Ukrainalta. Alueiden koko ja tarkemmat rajaukset puuttuvat tai ainakin tiedot vaihtelevat lähteittäin. Ilmeisesti sopimuksessa puhutaan ainakin nyt jo miehitetystä Donbassin alueesta.

- Venäjän kielen ja Venäjän ortodoksisen kirkon asema virallistetaan Ukrainassa.

- Ukrainan jälleenrakennukseen sijoitetaan 100 miljardia dollaria Venäjän jäädytetyistä varoista. Sen lisäksi EU sitoutuu investoimaan Ukrainan jälleenrakennukseen toiset 100 miljardia. Investointien tuotoista Yhdysvallat saisi 50%.

- Venäjälle taataan pääsy takaisin maailman talouteen, muun muassa pakotteiden purku sekä G8-jäsenyys.

Yhdysvaltalaisittain tehty Venäjä-myönteinen ehdotus

Edelleenkin kyse on vasta luonnoksesta ja sen ensimmäisestä vaiheesta ja suunnitelmiin on otettu kantaa vasta epävirallisesti. Mutta vahvasti tässä haisee Venäjän nuoleskelu ja houkuttelu rauhaan - sekä vastavuoroisesti Ukrainan käden vääntäminen pakkorauhaan ja alueluovutuksiin. Suurin osa ehdoista on täysin Venäjän näkökulmasta kirjoitettu ja suurimpana kärsijänä myös sodan jälkeen olisi Ukraina.

Yhdysvalloilla, tai myöskään EU:lla, ei ole Venäjän suuntaan juurikaan enempää kynsiä pakottaa sitä rauhaan. Taloudelliset sanktiot on vedetty niin pitkälle kuin mahdollista ja enempään ei pystytä. Eikä edes EU:n sisäinen kuri ole niin hyvä, että pakotteet olisivat veden- tai ruplanpitävät. Tavaraa Euroopan Unionin alueelta valuu Venäjälle edelleen ja osa Euroopan maista käy joko julkista tai salaista polttoainekauppaa itäisen naapurin kanssa. Valitettavasti vain mallioppilas Suomi kurjistaa omia olojaan ja huolehtii pakotteiden 100% toteutumisesta. Tämän jäljet näkyvät täällä kaakossa melko karuina.

Ukrainan suuntaan vääntömomenttia on enemmän. Ukrainan talous ja sotavoimien liike perustuu puhtaasti Yhdysvaltojen sekä EU:n antamaan rahalliseen ja aseelliseen apuun. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos aselastit jäävät saapumatta, loppuu rintamalta liike ja edessä on pakkoluovutus. Yhdysvallat tietää tämän, eikä pelkää käyttää sitä hyväkseen. Jo nyt on ehditty väläytellä vaihtoehtoa, että Yhdysvallat rajaa aseapua, mikäli rauhansopimus ei herätä kiinnostusta. 

Rauhanehdot ovat erittäin kovat ja epäedulliset, kun ajatellaan, että Ukraina on sotaan täysin syytön. Sopimuksen henki on se, että sotaan on kaksissamiehin lähdetty, eikä tässä enää syyllisiä kaivata, vaan pelkästään Lahtista ja konekivääriä. Tässä tuoksahtaa vahva kyykyttämisen henki. Ukraina on helpompi pakottaa rauhaan ja on ilmeisen selvää, että Venäjän talous kestää sotaa pidempään kuin kukaan asiantuntija osasi etukäteen laskea. Putinin pakottaminen rauhaan voisi olla mahdoton tehtävä jopa Trumpille.

Yhdysvaltain osalta sopimus on herkullinen. Se saisi Ukrainaan tehtyjen investointien tuotoista puolet. Ja sen lisäksi sillä on erilliset sopimukset maan raaka-ainevarojen hyödyntämisestä. Tässä on syytä muistaa, että Yhdysvallat on sodan kestäessä ollut Ukrainan suurin rahallinen ja aseellinen tukija. On oikeutettua, että se saa sijoittamalleen "pääomalle" myös tuottoa sodan jälkeen. Ja rahan lisäksi Ukrainan tulee olemaan erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa Atlantin yli. 

Kiina, talous ja Kiinan talous

Rauhaa aletaan neljännen sotavuoden lähestyessä loppuaan kaivata kiivaasti. Molemmat osapuolet lienevät jo ylikypsiä veivaamaan samalla rintamalinjalla edestakaisin. Ukrainan siviiliväestön sietokyky on ylittänyt inhimilliset rajat jo moneen kertaan, eikä rintamalle ole enää lähettää samalla tavalla uutta henkilöstöä korvaamaan kaatuneita. Ja yhtä väsyneitä lienevät sotilaat rintaman vastapuolella. Venäläisten sotilaiden into sotia rintamalla on ollut kyseenalaista koko sodan ajan, eikä uutta miehistöä tunnuta saavan paikalle edes pakottamalla. Jossain vaiheessa sodasta tulee Putinille vakava sisäpoliittinen ongelma, jonka hallinta olisi mahdotonta. Ulkoministeri Lavrovin mystinen katoaminen kielii, että jopa sisäpiirin välit rakoilevat. Se voisi hyvin merkitä hallinnollista kaaosta diktatuurissa.

Rauhaan ajaa myös se, että viitteitä Kiinan ja Venäjän lähentymisestä on ollut näkyvissä. Kiinan talous heiluu pienessä kriisiaallokossa. Euroopan sekä Yhdysvaltojen markkinoiden hiipuessa sitä alkaa kiinnostaa myös Venäjältä tuleva raha. Miljarditaloutta on pakko pyörittää ja kauppaa on temu-roskalla päästävä käymään. Sen vuoksi talous ajaa Kiinaa ja Venäjää toistensa syliin.

Euroopalle sodan loppuminen olisi piristysruiske, jota yhteistalous tarvitsee kiihkeämmin kuin aikoihin. Rahan liike on Suomen lisäksi heikentynyt myös keski-Euroopan massatalouksissa, joten parinsadan miljardin investointiaalto Ukrainaan olisi enemmän kuin tarpeen. Rauhan myötä teollisuuden ja tuotannon pyörät saataisiin pyörimään jopa Suomessa vilkkaammin. Iso investointi valmiiksi maksetulla rahalla pyöräyttää markkinoita läpi Euroopan, aina pohjolassa saakka.

Sen lisäksi rajojen avaaminen itään kasvattaisi kauppaa ja investointeja Venäjän suuntaan, mikä olisi toinen suoraan rahasuoneen iskevä ruisku. Idealistit sanovat, ettei Venäjään voi luottaa tai investoida, koska se oli sodan syypää ja muutenkin epäluotettava kumppani. Monien suuryritysten kassaa kiristää edelleen se, kuinka ne ajettiin pois Venäjän markkinoilta ja taakse jäi pitkä rivi saatavia. Mutta rahan liike ei kuuntele ideologiaa. Raha menee sinne, missä sille on koti. Venäjän talous tulee imemään itseensä länsirahaa samalla sekunnilla kun markkinat avautuvat. Talous ja tilaisuus on aivan liian suuri hylättäväksi.

Ja sama pätee Suomeen. Vaikka itsekin olen vakaasti sitä mieltä, että itärajan saisi muurata lopullisesti umpeen, tulevat markkinavoimat kampeamaan rajan auki heti, kun rauha on solmittu. Kaakkois-Suomessa rahaa ja rajaa kaivataan kipeämmin kuin missään muualla Suomessa. Meille jokainen ostoseuro tulisi tarpeeseen, koska viime vuosien alamäki on niin jyrkkä, että herkimpiä hirvittää. 

Tuleeko Ukrainaan rauha?

Tulee se, mutta ei tällä sopimuksella, ellei ehtoja sorvata paremmin myös sodan toista osapuolta kuulevaksi. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että Ukraina on demokratia - toisin kuin Venäjä. Ukrainan kansa, eivätkä sen päättäjät, taivu pakkorauhaan. Luulen, että siellä sotatie pysyy valittuna niin kauan, kunnes Venäjän syyllisyys sotaan todetaan ja rauhanehdot ovat sen mukaiset. Ja tätä linjaa tukee myös EU. Vaikka Yhdysvallat uhoaa rahahanojen sulkemisella, on EU:lla tarpeeksi vääntömomenttia pitää sota tasapuolisena.

En myöskään usko, että Yhdysvaltojen tyyli toimia rauhanpakottajana olisi tässä konfliktissa paras mahdollinen. Luulen, että pakkorauhan tiellä seisoo Ukrainan lisäksi myös Eurooopan Unioni sekä myös Nato. Vaikka Yhdysvallat pitää Natoa omana leikkikalunaan, on siinä mukana (onneksi) myös muita valtaelementtejä. Rauhansopimuksen henki - ja ylipäätään Yhdysvaltojen nykyisen johdon tyyli - kielii vahvasti siitä, että Yhdysvallat pyrkii jollain aikajänteellä eroon koko transatlanttisesta yhteistyöstä. Kaikki viime vuosien toimenpiteet ovat tähdänneet jonkinlaiseen isolaatioon ja itsehallintaan, jossa Yhdysvallat rakentaa muurin ympärilleen ja pyrkii hallitsemaan liikettä maahan ja maasta ulos täysin omista lähtökohdistaan katsoen. Tällainen isolaatio saattoi toimia 1930-luvun vähemmän globaalissa maailmassa, mutta ei enää nykyisin. 

En kokonaan tuomitse tätä nyt esitettyä suunnitelmaa. Siinä on todella hyviäkin elementtejä ja erityisen hyvää on aktiivinen pyrkimys saada rauha aikaan. Ja koska kyseessä on todellakin vasta luonnos ja esitys, voi lopputulos olla alkuperäistä paljon parempi. Maailmanhistorian fakta on, että jokainen sota loppuu joskus. 

Amerikan autokratia uhkaa koko maailman taloutta

 

Yhdysvaltain ulko- ja talouspolitiikasta on tullut todellista Jumalan teatteria. Päivä päivältä meno on yhtä suurta sekoilua vailla varsinaista linjaa tai päämäärää. Päätöksenteon kaoottisuus, mielivaltaisuus sekä suoranainen riidanhaastaminen tekevät tulevaisuuden arvioimisesta käytännössä mahdotonta. Ennen suhteellisen vakaa maailman läntinen talousveturi sekä turvallisuuspoliisi on nyt suuressa kaaoksessa, jonka aallot vellovat Atlantin yli Eurooppaan ja jopa Aasiaan saakka.

Presidentinvaaleissa kävi juuri niin huonosti kuin kansanvaltaisessa demokratiassa on mahdollista. Käytännössä Donald Trump hullunkurisen esikuntansa kanssa teki demokraattisen vallankumouksen. Se vaatii satumaista sattumaa - tai meidän kannalta huonoa tuuria. Tämä temppu on hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvin jopa demokraattista päätöksentekokoneistoa voi höynäyttää, jos kanalaiset eivät pidä huolta omasta äänestään.

Suomalaisten - tai  edes Eurooppalaisten - kannalta on hankala nähdä, miten valtaan voidaan saattaa tuollainen mielipuoli, jolla ei ole muuta päämäärää kuin ajaa omaa etuaan ja aiheuttaa kaaosta joka puolella. Mutta oman maan kansalaisten kannalta ratkaisu ei olekaan niin hullu. Trumpin päämäärähän on ollut vakauttaa Yhdysvaltain sisämarkkinoita, parantaa omaa kilpailukykyä ja turvata sisämarkkinaa hankaloittamalla ulkopuolisten tuotteiden pääsyä Yhdysvaltojen markkinoille. Donald Trump pelaa klassista protektionismin peliä, joka tosin 2020-luvulla olisi pitänyt jättää sinne historian kirjoihin, mihin se kuuluu. 

Jenkkiläisen protektionismin edellinen valtakausi oli presidentti Hooverin aikakaudella 1930-luvulla. Silloin pyrittiin sisätaloutta voimistamaan sillä, että ulkomaisten tuotteiden hintaa nostettiin ja sisämarkkinan kilpailukykyä parannettiin. Tuolloin protektionismista rakennettiin lääkettä lamaan sortamaan talouteen. Huonosti siinä kävi silloin ja vielä huonommin käy tänä päivänä. Jo 1930-luvulla seurauksena oli kaaos ja syvempi lama.

Globaalit markkinat ovat mafiankaltainen verkosto, josta ei noin vain voi erota tai alkaa sooloilla. Tänä päivänä jokainen - suurempikin - kansantalous on riippuvainen toinen toisistaan. Ja mitä suuremmasta taloudesta on kyse, sitä suurempia ovat riippuvuudet. Myynti- ja ostomarkkinoiden lisäksi erittäin merkityksellisiä ovat rahoitusmarkkinat. Nytkin Yhdysvallat sortuu laiminlyömään sitä faktaa, että sen suurin velkariippuvuus on juuri Kiinaan, jota se koettaa kurittaa ylimääräisillä tulleilla. Vaikka valtioiden lainoja pidetäänkin monesti lähinnä akuankka-rahana, on jopa Yhdysvallat pulassa, jos Kiina päättää pistää lainansa lunastukseen. 

Lisäksi Trumpin haave sisämarkkinoiden vahvistamisesta raskaan tullipolitiikan avulla, on harhaa. Jos lenkkareita ei tuoda Aasiasta, ei niitä kyllä tehdä Yhdysvalloissakaan. Etenkään kun samainen Trump pyrkii potkimaan maasta ulos ne työntekijät, jotka voisivat edes suostua tekstiilitehtaisiin alle minimipalkan. Eli kun tullisodan loppulaskun maksaa kuluttaja, maksavat amerikkalaiset Nikeistään tuplahinnan. Kansalaisten ostovoima katoaa ja kulutukseen perustuvan markkinan liike pysähtyy. Ja kaikista maailman maista juuri Yhdysvallat on se markkina, jota ei saisi pysäyttää.

Suurin uhka osakemarkkinoissa

Trumpin epävakaa (mieli ja) politiikka ovat suurin uhka osakekursseille. Pelkät uhkaukset tullirajasta Yhdysvaltain ja muiden maiden välille lähes romahdutti Yhdysvaltain pörssin. Samalla tavalla kurssit myös nousivat ylös, kun tullipuheita alettiin vetää takaisinpäin. Väkisin tulee mieleen, että tilapäinen osakekurssien lasku tehtiin siksi, että Donaldin hyväosaiset ystävät pääsivät halvalla tankkaamaan osakkeita. Nopea lasku nimittäin takasi hyvät voitot heille, joilla oli perstaskussa löysää käteistä ja sopiva aika ostaa. Suomessa tuollaisesta keinottelusta heilahtaisi häkki.

Suomessa tuo heilahtelu näkyy eniten suursijoittajien kursseissa. Suomalaisilla eläkeyhtiöillä on valtava tukku sijoituksia kiinni Yhdysvalloissa. Osakekurssien heilahtelu aiheuttaa varmasti unettomia öitä sijoituksista vastaavissa. Se myös vaikeuttaa investointeja rahastoihin, jotka perustuvat amerikkalaisiin sijoituksiin. Pahimmillaan kurssiheilahtelu saa aikaan sen, että yhtiöt menettävät arvoaan niin paljon, että toiminta loppuu. Silloin osakepotti voi muuttua nopeasti vähäarvoisesta kokonaan arvottomaksi.

Tässä on kuitenkin syytä muistaa osakekaupan ensimmäinen sääntö - yleensä se, joka menee alas, nousee myös ylös, jos on aikaa odottaa. Kun Yhdysvaltain nykyinen tötöily on poliittista, on sillä myös päätepisteensä. Tämä hurlumhei-politiikka loppuu viimeistään reilun kolmen vuoden päästä - todennäköisemmin jo 1,5 vuoden päästä kun senaatissa vaihtuu valta. Ja kun valtaan saada joku selväjärkisempi, on menokin ehkä vakaampaa.

Turvassa ei ole turvallisuuspolitiikkakaan

Valitettavasti Yhdysvaltojen sekoilu aiheuttaa turvallisuusuhkia koko Euroopassa. Yhdysvallat on NATO:ssa suurin peluri ja sen takana on koko maailman asearsenaalista liian merkittävä osa. NATO:n ja sitä kautta Euroopan turvallisuustilanteen heikkeneminen pelaa suoraan Venäjän pussiin. Jos keskisen Euroopan puolustuspolittiinen tilanne alkaa näyttää sortumisen merkkejä, on se Putinille suora kutsu alkaa suunnitella Puolan tai Baltian marssia. Yhdysvallat on ollut Euroopan itärajan suurin turva, joka on taatusti pitänyt Venäjän rajan oikealla puolella.

Tätä vastaan tarvittaisiin nopeasti peliliikkeitä, joissa Euroopan puolustusta vahvistetaan yhteisin varoin ja päämäärin. Asetuotantoa tulisi lisätä nopeasti niin, että riippuvuus Yhdysvalloista vähenee ja turvallisuus on aiempaa enemmän omissa käsissä. Lisäksi tarvitaan alueen yhteistä puolustustahtoa ja politiikkaa. Eurooppa on alettava nähdä kansallisvaltioiden sijaan yhtensä puolutustettavana alueena, josta vastuussa ovat kaikki itärajasta Atlantin rantaan saakka. Populaation puolesta Eurooppa päihittää Venäjän 4-1, mutta tahtokysymykset ovatkin sitten eri asia. 

Suomelle suurin etu olisi nyt saada Ukrainaan nopeasti rauha ja samalla vakiinnutettua Euroopan sisäinen taloudellinen tilanne. Rauha Ukrainassa avaisi tietä saada taloutta parempaan kuntoon niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Venäjän uhka on Suomelle kaikkien pahin. Se vaikuttaa innokkuuteen investoida Suomeen ja sitä kautta se nostaa myös Suomeen valuvan rahan hintaa. Kallis raha taas tekee hallaa kilpailukyvylle. Täytyy taas kerran todeta, että Luojan kiitos olemme osa yleis-eurooppalaista talousjärjestelmää. Ilman EU:ta vaikutukset Venäjän sodasta olisivat katastrofaaliset.

Valitettavasti niin pitkään, kun Venäjän uhka on todellinen, on Suomen sijoitettava yhteistä rahaa entistä enemmän puolustukseen. Rahoitusta on pakko lisätä sen varmistamiseksi, että huonoimmassakaan tapauksessa emme jäisi pulaan. Me jokainen maksamme epävarmasta turvallisuustilanteesta.

Ja tässä kohtaa otan kantaa maamiina-asiaan. On fiksua, jopa pakollista, että irtaannumme Ottawan sopimuksesta ja turvaamme itärajaa jalkaväkimiinoin. Harvaanasutulle ja väkiluvultaan pienelle maalle miinojen käyttö antaa etua lukumäärältään suurempaa vihollista vastaan. Se on ainoita keinoja, jolla voimme tasoittaa mahdollisuutta hyökkäyksen tapahtuessa. Miina on ainoastaan puolustuksellinen ase, jolla varaudumme siihen, että tänne joku pyrkii tunkeutumaan. Se on totta kai epäinhimillinen ase, mutta suurempaa epäinhimillisyyttä tuottaa se, joka tänne haluaa hyökätä. Toivon, että jalkaväkimiinat löytävät nopeasti tiensä takaisin armeijan varastoihin. 

Markkinat löytävät aina uomansa

Hämmästelen Yhdysvaltain hallinnon lyhytnäköisyyttä ja kapeakatseisuutta. Joskus tuntuu, että siellä on annettu potkut jokaiselle oikealle asiantuntijalle, joka tuota hulluutta voisi suitsia. Ei tarvitse katsoa historiaa kahta vuotta kauemmas, kun näkee, mitä moderneista kansainvälisistä markkinoista pitää tietää. Kun Venäjää kohtaan asetettiin pakotteet, meillä oli hetken pulaa maakaasusta ja öljystä. Mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin kukaan ei edes puhu Venäjän kaasuriippuvuudesta. Markkinat löytävät aina uudet uomansa, ja niistä ei välttämättä haluta enää jälkeenpäin perääntyä. Venäjän kaasullekin on löydetty korvaajat ja vaikka Ukrainan sota loppuisi huomenna, ei mikään takaa Venäjän pääsyä Euroopan kaasumarkkinoille, ainakaan heille sopivalla hinnalla.

Sama pätee Yhdysvaltoihin. Tullitariffipolitiikka ajaa Eurooppaa ja Aasiaa lähemmäs toisiaan. Tästä on nähty jo merkkejä, kun Kiina tekee suoraa lähentymistä kohti Euroopan markkinaa. Globaali napa toki siirtyy itään, mutta markkinat selviävät kyllä ilman Yhdysvaltojakin. Kauppaa tehdään valtioiden välillä, vaikka Donald Trump muuraisi tiilimuurin koko maansa ympärille. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun vanha lokkitukka lähtee? Yhdysvaltojen voi olla vaikeampaa päästä mukaan yhteismarkkinoihin. Sama pätee puolustuspolitiikkaan. Jos Eurooppa löytää yhteisen sävelen sekä asemarkkinoiden luomisessa ja keskinäisessä kaupankäynnissä, vähenee riippuvuutemme NATO:sta ja Yhdysvalloista. Se vaatii toki aikaa, mutta vielä enemmän tahtoa. 

Yhdysvaltojen nykyisen talouspolitiikan seuraus on kaaos lähinnä sisämarkkinoissa. Meille muille se tarkoittaa heilahtelua sijoituksissa ja kauppasuhteissa, mutta ei mitään lopullista ongelmaa. Donald Trump on määräaikainen poliittinen häirikkö, jonka jäljet jossain vaiheessa loppuvat ja valta vaihtuu hyvin suurella todennäköisyydellä tasaisempaan kaveriin. Tällöin tämä neljän vuoden sekopäisyys on toivottavasti pelkkä muisto vain. Valitettavasti näiden neljän vuoden aikana suurimmat kärsijät löytyvät Yhdysvaltain sisältä, juuri he, jotka tämän samaisen Donaldin sinne valtaan äänestivät.

P.S. En osta Teslaa - en ikinä!!