Pakkorauha Ukrainaan

Kuva luotu tekoälyn avulla

Palataanpa syntymäpäivätunnelmista takaisin karuun arkeen ja poliittiseen todellisuuteen. Viime viikolla paljastui, että Yhdysvallat on sorvannut 28-kohtaista rauhansopimusta, jonka avulla Ukrainan ja Venäjän välinen sota saataisiin viimein loppumaan. Sota itsessään käy kohti neljännen vuoden loppua ja luultavasti molemmat osapuolet ovat kypsiä solmimaan rauhan. Ongelmana on osapuolten totaalisen erilainen näkemys sodanjälkeisestä ajasta. 

Rauhansuunnitelma on laadittu yhteistyössä Venäjän kanssa - unohtaen sekä EU että Ukraina

Viimeisin rauhansuunnitelma paljastui uutistoimisto Axioksen kautta. Sen mukaan Yhdysvallat on neuvotellut Venäjän viranomaisten kanssa 28-kohtaisesta rauhansuunnitelmasta, jonka päämääränä olisi sekä lopettaa Ukrainan sota että saada myös vakaammat sotilas- ja talouspoliittiset olot koko Eurooppaan. 

Hämmennystä asiassa on aiheuttanut se, että rauhansuunnitelman alkutaipaleella on unohdettu sekä EU että Ukraina. Jos koko Eurooppaa koskevia rauhanehtoja lähdetään kasaamaan, olisi varmaan syytä kuunnella myös EU:n mielipiteitä ja toiveita. Ja Ukraina sodan toisena osapuolena - sekä hyökkäyksen kohteena - olisi ehdottomasti tasaveroinen kumppani jo alkutaipaleella. Toki kyseessä on vasta luonnos, jota ei virallisesti ole edes esitelty, vaan pelkästään "vuodettu" tahallisesti julkisuuteen. Mielenkiintoistat on se, että taustatyö on tehty piilossa ja Yhdysvaltain sekä Venäjän kesken. Herää väkisin kysymys, kuinka paljon Yhdysvallat tekee myyräntyötä Venäjän hyväksi taustalla.

Lehtitietojen mukaan sopimuksen pääkohdat ja rauhanehdot ovat (vahvasti suoristettuna):

- Sota loppuu ja Ukrainan itsenäisyys vahvistetaan.

- Sopimuksen myötä syntyy hyökkäämättömyyssopimus Venäjän ja Ukrainan välille sekä myös Venäjän ja Euroopan (tai Naton) välille. Kaikki kolmenkymmenen vuoden aikaiset epäselvyydet (mm. rajakiistat ja sotilaalliset uhkakuvat) tulisivat tällä samalla sopimuksella ratkaistuksi.

- Ukrainan Nato-jäsenyys ei olisi sopimuksen myötä enää mahdollinen. Tämä tulisi myös kirjata perustuslakiin niin, ettei jäsenyys olisi mahdollista edes myöhemmin.

- Vastavuoroisesti Ukrainalle tarjotaan turvatakuut, joiden laajuus ja mekanismi vaihtelevat eri lähteissä. Kyseessä lienee kuitenkin Naton viidettä artiklaa muistuttava lauseke. Sekin on epäselvää, seisooko turvatakuiden takana Nato, EU vai joku muu. Jotenkin vähän yllättää se, että YK on hampaattomana jätetty pois koko prosessista.

- Ukrainan asevoimien koko rajataan 600.000 henkilöön. Tähän verrokkina, että Suomen armeijan sodan ajan vahvuus on karvan alle 300.000 henkilöä ja reservissä on noin 870 000 henkilöä. Ukrainan väkiluku on kuitenkin lähes 7-kertainen Suomeen verrattuna (41 miljoonaa). 

- Naton joukkoja ei sijoitettaisi Ukrainaan, mutta ilmavoimia (Eurooppalaisista maista) sijoitettaisiin Puolaan.

- Venäjä saisi alueluovutuksia Ukrainalta. Alueiden koko ja tarkemmat rajaukset puuttuvat tai ainakin tiedot vaihtelevat lähteittäin. Ilmeisesti sopimuksessa puhutaan ainakin nyt jo miehitetystä Donbassin alueesta.

- Venäjän kielen ja Venäjän ortodoksisen kirkon asema virallistetaan Ukrainassa.

- Ukrainan jälleenrakennukseen sijoitetaan 100 miljardia dollaria Venäjän jäädytetyistä varoista. Sen lisäksi EU sitoutuu investoimaan Ukrainan jälleenrakennukseen toiset 100 miljardia. Investointien tuotoista Yhdysvallat saisi 50%.

- Venäjälle taataan pääsy takaisin maailman talouteen, muun muassa pakotteiden purku sekä G8-jäsenyys.

Yhdysvaltalaisittain tehty Venäjä-myönteinen ehdotus

Edelleenkin kyse on vasta luonnoksesta ja sen ensimmäisestä vaiheesta ja suunnitelmiin on otettu kantaa vasta epävirallisesti. Mutta vahvasti tässä haisee Venäjän nuoleskelu ja houkuttelu rauhaan - sekä vastavuoroisesti Ukrainan käden vääntäminen pakkorauhaan ja alueluovutuksiin. Suurin osa ehdoista on täysin Venäjän näkökulmasta kirjoitettu ja suurimpana kärsijänä myös sodan jälkeen olisi Ukraina.

Yhdysvalloilla, tai myöskään EU:lla, ei ole Venäjän suuntaan juurikaan enempää kynsiä pakottaa sitä rauhaan. Taloudelliset sanktiot on vedetty niin pitkälle kuin mahdollista ja enempään ei pystytä. Eikä edes EU:n sisäinen kuri ole niin hyvä, että pakotteet olisivat veden- tai ruplanpitävät. Tavaraa Euroopan Unionin alueelta valuu Venäjälle edelleen ja osa Euroopan maista käy joko julkista tai salaista polttoainekauppaa itäisen naapurin kanssa. Valitettavasti vain mallioppilas Suomi kurjistaa omia olojaan ja huolehtii pakotteiden 100% toteutumisesta. Tämän jäljet näkyvät täällä kaakossa melko karuina.

Ukrainan suuntaan vääntömomenttia on enemmän. Ukrainan talous ja sotavoimien liike perustuu puhtaasti Yhdysvaltojen sekä EU:n antamaan rahalliseen ja aseelliseen apuun. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos aselastit jäävät saapumatta, loppuu rintamalta liike ja edessä on pakkoluovutus. Yhdysvallat tietää tämän, eikä pelkää käyttää sitä hyväkseen. Jo nyt on ehditty väläytellä vaihtoehtoa, että Yhdysvallat rajaa aseapua, mikäli rauhansopimus ei herätä kiinnostusta. 

Rauhanehdot ovat erittäin kovat ja epäedulliset, kun ajatellaan, että Ukraina on sotaan täysin syytön. Sopimuksen henki on se, että sotaan on kaksissamiehin lähdetty, eikä tässä enää syyllisiä kaivata, vaan pelkästään Lahtista ja konekivääriä. Tässä tuoksahtaa vahva kyykyttämisen henki. Ukraina on helpompi pakottaa rauhaan ja on ilmeisen selvää, että Venäjän talous kestää sotaa pidempään kuin kukaan asiantuntija osasi etukäteen laskea. Putinin pakottaminen rauhaan voisi olla mahdoton tehtävä jopa Trumpille.

Yhdysvaltain osalta sopimus on herkullinen. Se saisi Ukrainaan tehtyjen investointien tuotoista puolet. Ja sen lisäksi sillä on erilliset sopimukset maan raaka-ainevarojen hyödyntämisestä. Tässä on syytä muistaa, että Yhdysvallat on sodan kestäessä ollut Ukrainan suurin rahallinen ja aseellinen tukija. On oikeutettua, että se saa sijoittamalleen "pääomalle" myös tuottoa sodan jälkeen. Ja rahan lisäksi Ukrainan tulee olemaan erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa Atlantin yli. 

Kiina, talous ja Kiinan talous

Rauhaa aletaan neljännen sotavuoden lähestyessä loppuaan kaivata kiivaasti. Molemmat osapuolet lienevät jo ylikypsiä veivaamaan samalla rintamalinjalla edestakaisin. Ukrainan siviiliväestön sietokyky on ylittänyt inhimilliset rajat jo moneen kertaan, eikä rintamalle ole enää lähettää samalla tavalla uutta henkilöstöä korvaamaan kaatuneita. Ja yhtä väsyneitä lienevät sotilaat rintaman vastapuolella. Venäläisten sotilaiden into sotia rintamalla on ollut kyseenalaista koko sodan ajan, eikä uutta miehistöä tunnuta saavan paikalle edes pakottamalla. Jossain vaiheessa sodasta tulee Putinille vakava sisäpoliittinen ongelma, jonka hallinta olisi mahdotonta. Ulkoministeri Lavrovin mystinen katoaminen kielii, että jopa sisäpiirin välit rakoilevat. Se voisi hyvin merkitä hallinnollista kaaosta diktatuurissa.

Rauhaan ajaa myös se, että viitteitä Kiinan ja Venäjän lähentymisestä on ollut näkyvissä. Kiinan talous heiluu pienessä kriisiaallokossa. Euroopan sekä Yhdysvaltojen markkinoiden hiipuessa sitä alkaa kiinnostaa myös Venäjältä tuleva raha. Miljarditaloutta on pakko pyörittää ja kauppaa on temu-roskalla päästävä käymään. Sen vuoksi talous ajaa Kiinaa ja Venäjää toistensa syliin.

Euroopalle sodan loppuminen olisi piristysruiske, jota yhteistalous tarvitsee kiihkeämmin kuin aikoihin. Rahan liike on Suomen lisäksi heikentynyt myös keski-Euroopan massatalouksissa, joten parinsadan miljardin investointiaalto Ukrainaan olisi enemmän kuin tarpeen. Rauhan myötä teollisuuden ja tuotannon pyörät saataisiin pyörimään jopa Suomessa vilkkaammin. Iso investointi valmiiksi maksetulla rahalla pyöräyttää markkinoita läpi Euroopan, aina pohjolassa saakka.

Sen lisäksi rajojen avaaminen itään kasvattaisi kauppaa ja investointeja Venäjän suuntaan, mikä olisi toinen suoraan rahasuoneen iskevä ruisku. Idealistit sanovat, ettei Venäjään voi luottaa tai investoida, koska se oli sodan syypää ja muutenkin epäluotettava kumppani. Monien suuryritysten kassaa kiristää edelleen se, kuinka ne ajettiin pois Venäjän markkinoilta ja taakse jäi pitkä rivi saatavia. Mutta rahan liike ei kuuntele ideologiaa. Raha menee sinne, missä sille on koti. Venäjän talous tulee imemään itseensä länsirahaa samalla sekunnilla kun markkinat avautuvat. Talous ja tilaisuus on aivan liian suuri hylättäväksi.

Ja sama pätee Suomeen. Vaikka itsekin olen vakaasti sitä mieltä, että itärajan saisi muurata lopullisesti umpeen, tulevat markkinavoimat kampeamaan rajan auki heti, kun rauha on solmittu. Kaakkois-Suomessa rahaa ja rajaa kaivataan kipeämmin kuin missään muualla Suomessa. Meille jokainen ostoseuro tulisi tarpeeseen, koska viime vuosien alamäki on niin jyrkkä, että herkimpiä hirvittää. 

Tuleeko Ukrainaan rauha?

Tulee se, mutta ei tällä sopimuksella, ellei ehtoja sorvata paremmin myös sodan toista osapuolta kuulevaksi. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että Ukraina on demokratia - toisin kuin Venäjä. Ukrainan kansa, eivätkä sen päättäjät, taivu pakkorauhaan. Luulen, että siellä sotatie pysyy valittuna niin kauan, kunnes Venäjän syyllisyys sotaan todetaan ja rauhanehdot ovat sen mukaiset. Ja tätä linjaa tukee myös EU. Vaikka Yhdysvallat uhoaa rahahanojen sulkemisella, on EU:lla tarpeeksi vääntömomenttia pitää sota tasapuolisena.

En myöskään usko, että Yhdysvaltojen tyyli toimia rauhanpakottajana olisi tässä konfliktissa paras mahdollinen. Luulen, että pakkorauhan tiellä seisoo Ukrainan lisäksi myös Eurooopan Unioni sekä myös Nato. Vaikka Yhdysvallat pitää Natoa omana leikkikalunaan, on siinä mukana (onneksi) myös muita valtaelementtejä. Rauhansopimuksen henki - ja ylipäätään Yhdysvaltojen nykyisen johdon tyyli - kielii vahvasti siitä, että Yhdysvallat pyrkii jollain aikajänteellä eroon koko transatlanttisesta yhteistyöstä. Kaikki viime vuosien toimenpiteet ovat tähdänneet jonkinlaiseen isolaatioon ja itsehallintaan, jossa Yhdysvallat rakentaa muurin ympärilleen ja pyrkii hallitsemaan liikettä maahan ja maasta ulos täysin omista lähtökohdistaan katsoen. Tällainen isolaatio saattoi toimia 1930-luvun vähemmän globaalissa maailmassa, mutta ei enää nykyisin. 

En kokonaan tuomitse tätä nyt esitettyä suunnitelmaa. Siinä on todella hyviäkin elementtejä ja erityisen hyvää on aktiivinen pyrkimys saada rauha aikaan. Ja koska kyseessä on todellakin vasta luonnos ja esitys, voi lopputulos olla alkuperäistä paljon parempi. Maailmanhistorian fakta on, että jokainen sota loppuu joskus. 

Kasvaako sodan uhka Euroopassa?

Kuva luotu tekoälyn avulla

 Tämä teksti menee enemmän tai vähemmän ajankuva- ja päiväkirjaosastoon. Sota Ukrainassa tuntuu junnaavan paikallaan ja alkukesän ponnistelut tulitauon tai rauhan eteen valuvat hiekkaan kuin beduiinin virtsa. Sodan loppua ei ole sen enempää näkyvissä kuin aiemminkaan - kauniista puheista huolimatta. 

Sen sijaan idän ja lännen välinen juopa kasvaa isommaksi. Yhdysvaltain aloittama tullisota uhkaa vyöryttää Kiinaa ja Venäjää lähemmäs toisiaan. Lisäksi on olettavaa, että Kiinan sisäinen talouskriisi pakottaa sitä keskittymään sekä omiin että Aasian sisäisiin asioihin. Vaikka luulisi, että Venäjän kanssa heilastelu ei juuri nyt ole ykkösprioriteettinä, taisimme luulla väärin. Kuvat Aasian kauhukaksikosta yhdessä Putinin kanssa aiheuttivat kylmiä väreitä varmaan jokaiselle. Sanat "pahan akseli" tulevat väkisin mieleen.

Taloudessa vanha totuus on, että kun kriisi tiukkenee, otetaan likaisemmat keinot käyttöön. Jos Kiinan talouden kriisi on niin syvä kuin uskotaan, on sen pakko syventää kumppanuutta niiden kanssa, jotka siihen helpoiten taipuvat ja joiden kanssa kauppaa ylipäätään voi käydä. Yksi näistä valtioista on mitä luultavimmin Venäjä. Venäjän kauppakumppanuudessa asemat ovat vähintään mielenkiintoiset. Venäjällä ei ole rahaa, mutta sillä on kaikkea muuta. Länsimaiden suuntaan pakotteet ovat pienentäneet kaikenlaisten tuotteiden kauppaa, mutta itään päin kauppaa tehdään edelleen. Ei ole kovinkaan suuri salaisuus, että etenkin Intian sekä luultavasti myös Kiinan uskotaan ostavan sekä öljyä että maakaasua Venäjän kentiltä. Tätä samaista öljyä valuu myös länteen, tosin se valkopestään jossain välillä. 

Toinen Venäjän hyvä puoli Kiinan kannalta on se, että sillä on luultavasti halukkuutta myös ottaa Kiinalta velkaa. Länsimaissa Kiinalta otetun velan määrä pienenee, koska Kiinan kanssa tehtävä kauppa katsotaan turhan riskaabeliksi. Ja kun raha ei käy kaupaksi, hidastuu jopa Kiinan kokoisen valtion talous. Venäjää riskit eivät pelota. Se on päättänyt pelata upporikasta tai rutiköyhää joka tapauksessa.

Tätä kautta koko maailman jakolinja uhkaa taas tulla idän ja lännen väliin - tosin piirua idemmäs kuin toisen maailmansodan jälkeen. 

Mistä päästäänkin päivän varsinaiseen asiaan...

Kuva luotu tekoälyn avulla

Mitä droneiskut Puolan maaperällä oikein olivat?

Viikolla uutisoitiin, että Venäjän lähettämiä droneja oli ammuttu alas Puolan maaperällä. Kyseessä oli joko selkeä provokaatio tai ainakin pienimuotoinen tunnustelu sille, miten länsi vastaa, kun sinne huudetaan. Puola on Venäjälle ikävä piikki lihassa Ukrainan kriisissä. Puolan kautta kulkevat sekä ihmiset että tavarat keski-Euroopasta Ukrainaan ja Puola on eräänlainen turvasatama myös Ukrainasta poispäin. Lisäksi Puola on näkyvästi tukenut Ukrainaa kriisissä ja ottanut aseman länsikoalition yhtenä vahvimmista Ukrainan puolestapuhujista. Tosin syykin on selkeä - jos Ukrainan kriisi päättyisi Venäjän voittoon, olisi seuraava kohde hyvin todennäköisesti Puola. Ja Puolan ykkösprioriteettinä on ratkaista ongelma vielä silloin, kun se pyörii Ukrainassa eikä Puolassa. Puolan yli on historian saatossa kävelty niin monilla saappailla, että maa tärisee vieläkin.

Poliittisen vastaanoton lisäksi Venäjä testasi hyvin todennäköisesti myös lännen puolustusvalmiutta ja -halukkuuttta. Venäjää kiinnostaa, miten dronehyökkäykseen reagoidaan. Kuka reagoi ja millä voimalla. Isku on lisäksi Venäjälle riskitön. Euroopan minkään maan sotilaalliseen doktriiniin tuskin kuuluu välitön vastaisku, vaan pikemminkin perikristillinen toisen (ja ehkä kolmannenkin) posken kääntäminen. 

Mikäli olisin optimisti, voisivat iskut myös olla joko vahinko tai sitten jonkun villin rintamakenraalin yksittäinen hairahdus. Venäjän puolella rintamaa yleistilanne tuskin on sen koordinoidumpi kuin koko maan asiat yleensäkään. Tähän sirkukseen mahtuisi hyvin kenraali, joka pienessä sievässä päättäisi kokeilla, pääseekö dronella Puolaan. Jos (ja ihan vi...n iso jos) näin olisi, tuota komentajaa tuskin rintamalla ainakaan yhtenä kappaleena enää nähdään, joten lopullinen totuus tuskin selviää koskaan. 

Kuva on tekoälyn luoma

Joku on Taistelunsa lukenut

Jälleen kerran joudun toteamaan, että lukekaa historiaa, koska sieltä löytyy vastaus lähes kaikkeen. Venäjän provokaatio läntisen Euroopan puolella noudattelee samaa linjaa Hitlerin sotasuunnitelman kanssa. Hitler teki samanlaista "iske ja kuuntele"-tyyppistä politiikkaa toisen maailmansodan alla. Hän aloitti sodan marssimalla naapurimaihin ja testasi samalla, miten vastapuoli hänen toimiinsa reagoi. Toisen maailmansodan suurimpia jossitteluja onkin, olisiko suursota voitu välttää jyrkemmällä reagoinnilla Reininmaan, Itävallan tai Tsekkoslovakian alueliitoksiin. Ja olisiko Puolan valtaaminen pitänyt estää ja ryhtyä sotimaan heti, eikä odottaa, että rintamalinjat siirtyvät Englannin kanaalille saakka. 

Tätä samaa tekee luultavasti myös Venäjä. Se testaa nyt länsimaiden selkärankaa sekä kykyä että halua reagoida sen pieneen perseilyyn. Vaikka alueita ei varsinaisesti pyritä valloittamaan, tehdään pientä kiusaa Nato-rajojen yli koko ajan. Ja tätä kohinaa kasvatetaan koko ajan isommaksi. Halutaan saada selville, onko lännestä muuhunkin kuin vain puhumaan kahta kaunista ja kolmea hyvää. Tämä lännen on hyvä tiedostaa - ja myös lukea oma historiansa vielä kerran uudelleen. 

Luulisin, että Baltiassa tämä Venäjän kiusanteko aiheuttaa kulmien rypistelyä voimakkaammin. Venäjän nykyhallinnon mielipide on, että Baltian maat kuuluvat tulevaan suur-Venäjään ja lisäksi Venäjä kaipaa taas isompaa porttia itämerelle. Luultavaa on, että jos droneiskut jatkuvat, niiden kohteet ovat seuraavana jossain Suomea lähempänä. 

Kuva on tekoälyn luoma

Tarttis varmaan tehdä jotain?

Lännen on pakko alkaa valmistautumaan siihen, että sodan pitkittyessä kaikenlainen provosointi lännen suuntaan lisääntyy. Venäjä haluaa jakaa länsiliittouman pienempiin osiin ja Ukrainan tuki on tällä hetkellä lännelle vaikea asia. Tuen määrä on pitkälti riippuvainen Yhdysvaltojen tuesta ja kaikki tietävät, että se tuki taas riippuu täysin siitä, millainen päivä maan johtajalla on. Hyvänä päivänä hänen tukihanat sekä materiaaliapuhanat ovat täysin auki, mutta huonona päivänä kanta saattaa kääntyä täysin Venäjä-myönteiseksi, mikä jättäisi EU:n yksin puolustamaan Ukrainaa. Tämä taas on erittäin haastavaa, kun koko Euroopan talous yskii ja rahaa ei tunnu riittävän edes omiin tarpeisiin. Ukrainalle annettava tuki tulee olemaan vaikeiden keskustelujen alla tulevana talvena. 

Selkeää on, että toisen maailmansodan kaltaista lepsuilua ei tule sallia. Provosointiin on vastattava samall amitalla ja kaikenlaiset hyökkäykset rajojen yli tulee torjua sillä voimalla, mitä se vaatii. Ja viimeistään nyt on luovuttava uskosta, että asiat ratkaistaan YK:n kautta. Sen mandaatti rauhanluomisessa on jo tähän mennessä osoittautunut mitättömäksi. YK on kriisinratkaisussa täysin rampa, kun kriisin pääpukarina on yksi turvallisuusneuvoston pysyvistä suurmaista.

Valitettavasti tämä koskettaa myös Suomea. Me emme ole täällä turvassa siltä, etteikö Venäjän droneja nähtäisi myös meidän ilmatilassa. Venäjältä kuuluu vielä toistaiseksi vain joutavaa sanahelinää propagandan muodossa, mutta siinäkin on viitteitä, että Suomea ei ainakaan Venäjän ylimpänä ystävänä enää pidetä. Eikä meillä todellakaan ole mitään erityisasemaa Venäjän joulukorttilistalla. Tiukan paikan tullen tänne tullaan varmasti samalla voimalla kuin muuallekin. 

Ratkaisut löytyvät Kiinasta ja taloudesta

Ykkösasia olisi saada koko Euroopan talous taas vetämään niin, että raha pyörii ja tuottaa lisäarvoa. Se vaatisi kauppakumppanuuksien korjaamista pikaisesti Yhdysvaltain sekä myös Kiinan suuntaan. Talouden hidastuminen ja hiipivä lama syövät pelivaraa sekä poliittiseen vääntöön että Ukrainalle annettavaan apuun. Tällä hetkellä kaikkien - myös Venäjän - etu on se, että kriisi pysyy Ukrainassa. Se taas vaatii sen, että Ukrainalla on rahaa ja materiaalia taisteluun. Piristyvä talous pitäisi myös lännen yhtenäisempänä, kun Ukrainan tukea on mahdollista antaa ilman pelkoa kansallisten talouksien kärsimisestä.

Seuraavien vuosien aikana EU:n on pakko varautua siihen, että Yhdysvaltain suoraan jakaman tuen varaan ei voi mitään laskea. Sen poliittinen ilmapiiri on tällä hetkellä niin sekavaa ja ailahtelevaa, että nojaaminen siihen olisi vaarallista. Valitettavasti tämä koskee myös NATO:a. Jenkit ovat NATO:n kiistaton veturi ja ykkösnyrkki. Ilman Yhdysvaltain vahvaa sotilaallista osallistumista jää koko sotilasliitto paperitiikeriksi. Ja tämän haistaa totta kai myös Venäjä - samoin Kiina.

Kiinalla on yllättävän suuri merkitys kriisin ratkaisussa - on ollut koko ajan. Kiinan luisuminen Venäjän vaikutuspiiriin voi olla sodan kannalta kohtalokas asia. Lisäksi Kiina todennäköisesti ajaa Ukrainan kriisin kautta myös omaa asiaansa. Sillä on ratkaistavana maan talouskriisin lisäksi myös Taiwanin ongelma. Jos NATO on kiireinen Ukrainassa, jää Aasia kokonaan Kiinan käsiin. 

Kypärä päähän

Isku Puolaan on suurempi asia kuin annetaan ymmärtää. Se on kiistaton fyysinen provokaatio EU:n ja samalla NATO:n maaperälle. Seuraavat viikot kertovat, jatkuuko Venäjän aloittama linja samanlaisena ja mihin suuntaan seuraavat iskut suunnataan. Jo nyt tiedustelu on antanut viitteitä, että iskuja suunniteltaisiin esim. Romanian suuntaan. Ehkä tosiaan menossa on testi koko EU:n länsirajalle.

Muuta vaihtoehtoa ei tällä hetkellä ole kuin odottaa ja toivoa, että rauhanneuvotteluissa päästäisiin nopeasti eteenpäin. Rauha Ukrainassa piristäisi Euroopan turvallisuutta mutta myös taloutta. Luottamus talouteen pudottaa rahan hintaa ja piristää kauppaa. Sitä kaikkea tarvitsee myös Suomi.