Oikeiston nousu voi rikkoa Euroopan sisältäpäin

 

Pysyykö tähtilippu edelleen salossa? Tekoälyn tekemä luomus

Saksassa natsimörkö nosti karvaista päätään äärioikeistolaisen AfD:n (Vaihtoehto Saksalle) voitettua Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit lähes ehdottomaan enemmistöön oikeuttavalla äänisaaliilla. AfD:n voitto on kuitenkin vain yksi kapea sivuvirta koko oikeisto-Tonavassa, joka Euroopassa virtaa. 

Saksi-Anhaltin vaalitulos huomioitiin läpi vanhan mantereen. Sisäpoliittisten rintamien kasaantuminen oikealle päin on tosiasia useissa Euroopan mahtimaissa - ja myös Suomessa. Toisen maailmansodan jälkeen oikeistolaisuutta on jostain syystä pidetty pahempana ääriliikkeenä kuin vaikkapa vastaavaa äärisiirtymää vasemmalle. Periaatteessa mitkään ääriliikkeet eivät ole demokratialle hyvästä, mutta samalla ne kuuluvat olennaisena demokratian sisältämään poliittiseen vapauteen. Pitkälti ääriliikkeiden aiheuttaman vallankumousriskin vuoksi meilläkin on olemassa edustuksellinen demokratia, jonka tehtävä on estää liiallinen vallan keskittyminen yksiin käsiin. Ja edustuksellinen demokratia on ollut suhteellisen toimiva ratkaisu - ainakin tähän saakka. 

Oikeistolainen Eurooppa kääntyy sisäänpäin

Sodan jälkeen kansallisvaltioiden ideologiaa on koetettu ajaa alas ja muuttaa Eurooppaa enemmän kohti Yhdysvaltain kaltaista liittovaltiota. Kansallisvaltiolle kuuluvia tehtäviä on liu'utettu EU:n päättäviin elimiin ja yleiseurooppalaisia käytäntöjä on siirretty koskemaan kaikkia jäsenmaita yli kansallisten päätöksentekijöiden. Jokainen Suomessakin muistaa kurkkudirektiivin tai tietää nykyiset paskat pullonkorkit. Ei noita ideoita täällä Suomessa keksitty, mutta täällä niitä kuitenkin toteutetaan.

Euroopan Unionin ongelma on alusta saakka ollut, että sen jäsenmaat tulevat kovin erilaisista maantieteellisistä ja poliittisista todellisuuksista ja niiden poliittinen historia on toisistaan poikkeava. Portugalin aroille ja Lapin erämaahan eivät kaikki säännöt päde samalla tavalla. Koko Euroopan Unionin olemassaolon ajan on Suomessakin kuulunut vahvoja soraääniä sille, pitääkö Suomen kuulua EU:iin vai ei. Euroopan unionia pidetään epätasa-arvoisena jäsenmailleen ja ongelmaksi koetaan myös vahva epätasapaino maksajien ja saajien välillä. 

EU-jäsenyys on tuonut Suomelle vakautta, taloudellisesti helppoja aikoja sekä suuren lähimarkkinan heti Itämeren takana. Osana Euroopan Unionia olemme saaneet nauttia vanhan mantereen talousveturien antamasta vetoavusta ja rahallisista etuuksista. Ilman EU:ta emme olisi liidelleet näinkään pitkälle talouden myötätuulissa. EU:n merkitys on viime vuosina vielä korostunut, kun talouspakotteiden ja sotilaallisen yhteistyön vuoksi Eurooppa on tiivistänyt rivejään Venäjää vastaan. Jopa Venäjälle tuli yllätyksenä, kuinka vahvasti Euroopan maat nousivat yhteisrintamassa sitä vastaan Ukrainan puolustuksessa. Se on vain yksi ranskalainen viiva pitkässä listassa vääriä arvioita, jotka Putin teki hyökätessään Ukrainaan.

Oikeistolaiseen ideologiaan kuuluu vahva kansallisvaltioiden tuki sekä erottelu meidän ja muiden välille. Oikeistohallitusten aikaan valtiot kääntyvät enemmän sisään- kuin ulospäin ja poliittinen fokus keskittyy maan sisäisten asioiden hoitamiseen. Sisäinen turvallisuus korostuu ja rajat omaan maahan haluttaisiin pitää enemmän kiinni kuin auki. 

Valitettavan usein oikeistolaisesta ideologiasta kyetään näkemään vain maahanmuuttovastaisuus, rasismi ja totalitarismi. Nuo kaikki ovat ikäviä lieveilmiöitä, mutta tänä päivänä eivät edes suurin uhkakuva, mikä oikeistolaiseen valtakeskusteluun etenkin Euroopassa liittyy.

Vaarana koko Euroopan Unionin kaatuminen

Kansallisvaltio-ideologian korostuminen on Euroopan Unionille myrkkyä. Yhteisön suurin uhka on se, että se murenee sisältäpäin, koska silloin kehitystä ei pysäytä kukaan. Jos useampi EU-jäsenmaa  toteaa jatkavansa poliittista tietä itsenäisenä ja irtoaa EU:sta, syntyy kierre, jossa koko rakenne murtuu.

Ja Euroopan Unionin murtuminen on asia, jota Venäjä toivoo enemmän kuin mitään muuta. Yhtenäistä EU:ta vastaan Venäjällä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta poliittisesti tai edes sotilaallisesti. Tilanne muuttuu olennaisesti, jos jäsenmaat joutuvat hoitamaan puolustusta yksin tai edes kahdenkeskisin sopimuksin. Tilanne olisi kaoottinen myös Suomelle. 

Valitettavasti heikko EU pelaa myös Trumpin pussiin. Suhde Yhdysvaltoihin on tällä hetkellä EU:ssa kaksijakoinen. Toisille Yhdysvallat on punainen vaate, kun toiset maat taas hakeutuvat edelleen lännen jättiläisen kainaloon. Ja valitettavasti Yhdysvaltojen markkinat ja mahti ovat sitä luokkaa, että ilman sitä yhdelläkään kansallisella taloudella ei ole helppoa. Yhdysvallat seisoo myös vaa'ankieliasemassa suhteessa Natoon. Ilman Yhdysvaltojen tukea, ei Naton mandaatti ole riittävä. Ja Euroopan puolustus linkittyy tällä hetkellä vahvasti juuri Nato-maiden asevoimiin.

Vaikka EU ei kokonaisuutena murtuisikaan, hidastuu viime vuosina alkanut yhteistyön kehitys merkittävästi, mikäli kansalliset päätöksentekoelimet päättävät keskittyä maiden sisäisten asioiden hoitamiseen. Koko Euroopan Unioni on sen kokoluokan himmeli, että siinä on tasan kaksi vaihdetta - sitä ajetaan joko täysillä tai ei ollenkaan. Mitään puolivillaista tanssivaa kongressia ei kenenkään kannata ylläpitää. 

Edes äärioikeistolaisuus ei ole pelkkää natsismia

Meistä kukaan ei halua palata totalitarismiin, tai äärioikeistolaiseen natsismiin. Eikä meillä sen isompaa kaipuuta ole kommunismin kulta-aikoihin. Mutta silti Saksi-Anhaltin vaalit voittaneella AfD:llä on selkeitä pointteja, joilla se houkuttelee äänestäjiä. En siis halua missään nimessä puhua puolueen puolestapuhujana tai asian edistäjänä, mutta kaikissa ääriliikkeissä on syytä ymmärtää, mistä suosio johtuu. Pelkkä itku ja vaikerrus ei auta. 

AfD:n vaaliohjelmassa korostettiin Saksalaisten kansallistunteen ja nationalististen periaatteiden voimistamista vaatimalla Saksan lipun näkymistä kouluissa ja kansallislaulun liittämistä koulutilaisuuksiin (verratkaapa tätä meidän pikkuiseen Suvivirsi-kohuun). Vahvan maahanmuuton vastustamisen lisäksi korostuvat isänmaallisuus ja eräänlainen paluu perinteisiin arvoihin. Äärioikeistolaisuuden voima on kansallistunteen voimistamisessa sekä sisäisen turvallisuuden vahvistamisessa. Näillä pyritään luomaan selkeä "me vastaan muut" -asetelma. AfD haluaa hillitä maahanmuuttoa sekä helpottaa haitta-maahanmuuton kitkemistä karkotuksin ja palautuksin.

Saksan, kuten koko keskisen Euroopan, ongelmat maahanmuuttajien kanssa ovat toista luokkaa kuin Suomessa - vielä. Euroopan keskuksissa maahanmuuttajien määrä sekä heidän aiheuttamansa ongelmat ovat arkipäivässä näkyviä ja vastakkainasettelu kantaväestön kanssa voimistuu sitä mukaa, kun maahanmuuttajien määrä kasvaa. Näkyvät ongelmat ja häiriöt saavat äänestäjät kaipaamaan vahvempaa poliisia, vahvistettua sisäistä turvallisuutta sekä nopeita toimia maahanmuuton hillitsemiseksi. Tätä samaa argumenttia käytetään myös Suomessa. Myös meillä kuuluu koko ajan poliittista argumentointia haitta-maahanmuuton kitkemiseksi ja palautusprosessin tehostamiseksi. Enkä tietyissä tapauksissa ole asiasta edes eri mieltä. Meillä asioita hoidellaan turhan pehmoisin käsinein ja tehostamalla palautusprosessia meillä olisi mahdollisuus lisätä kaikkien maassa asuvien turvallisuutta. 

Samalla lailla bensaa äänestäjille on EU:n vastustaminen ja vastuun ottaminen takaisin kansallisiin käsiin. Venäjän kriisin ja Yhdysvaltojen poliittisen sekoilun aiheuttamat talousvaikeudet on helppo kääntää siihen, että syy ongelmiin on isossa EU:ssa ja itse tehtynä pärjättäisiin paremmin. Ja Saksan tapauksessa asia voi hyvin olla niin. Se on nettomaksaja ja Euroopan talousveturi, joka vetää monia pienempiä perässään. En ihmettele halua jättää pienet oman onnensa nojaan, irrota kahlitsevasta Euro-politiikasta ja siirtää Saksa takaisin saksalaisille. Meillä Suomessa suhde Euroopan Unioniin on monimutkaisempi ja irtaantuminen vaikeampaa. 

Ongelmakohtien populistiset pikaratkaisut yhdistettynä vahvaan Saksa-propagandaan ovat olleet ainakin Saksi-Anhaltissa toimiva kombo. Ja pahoin pelkään, että sitä samaa tullaan näkemään vielä lisää. 

Demokratian ydin on puolueiden monimuotoisuudessa

Miksi AfD voittaa ja miksi se saa niin suuren enemmistön? Se osaa houkutella kannattajia argumenteilla, jotka vetoavat. Se tarjoaa helpot ratkaisut ongelmiin, jotka ovat näkyviä. Jos maahanmuutto haittaa, niin lopetetaan se. Jos sähkö on ekologisesti tuotettuna kallista, niin tuotetaan se muilla tavoin halvemmalla. Helppoja ja lyhytnäköisiä ratkaisuja äänestäjän on helpompi uskoa ja omaksua. On paljon hankalampaa omaksua se, että maapalloa kannattaa hoitaa niin, että siitä jää jotain tulevillekin sukupolville, vaikka se nyt maksaakin enemmän. 

Sama kehitys voisi olla Suomessa täysin mahdollista. Eikä se johdu äärioikeiston tai äärivasemmiston hyvyydestä, vaan muiden huonoudesta. Ääriliikkeet saavat tasan sen tilan, minkä muut puoleet niille antavat. Eikä ratkaisu ole ääriliikkeiden kieltäminen tai demonisointi. Politiikkaan ja ennen kaikkea demokratiaan kuuluu mielipiteiden monimuotoisuus sekä se, että asioista voidaan olla myös äärimieltä (outo termi, mutta varmaan ymmärrettävä).

Demokratia perustuu kansalaisaktiivisuuteen, edustuksellisuuteen sekä siihen, että edustajisto on kansansa kuva. Demokratia toimii silloin, kun ihmiset toteuttavat kansalaisvelvollisuuttaan ja äänestävät. Silloin kansan kuva muodostuu täysimittaisena ja vääristymättömänä. Jokaiselle äänestäjälle annetaan sama määrä vaalivaluuttaa - yksi ääni.

Eli ongelma ei ole oikeistossa tai vasemmistossa. Ongelmana on se, että oikeisto tekee sen, mihin muut puolueet eivät pysty. Se saa oman kannattajakuntansa käyttämään ääntään suuremmalla osallistumisprosentilla kuin muut. Populismi houkuttelee äänestämään, koska äänestäjä kokee saavansa äänelleen parhaan vastineen. 

Kaikilla puolueilla on käytössä samat työkalut, samanveroiset ehdokaslistat sekä sama äänestäjäkunta, joiden joukosta oma kannatus suodattuu. Minkään puolueen kannattajalla ei ole käytössään yhtä henkilökohtaista ääntä enempää. Vaalien tuloksen ratkaisee toisaalta puolueiden ohjelma, mutta vielä enemmän se, kuka saa omat kannattajansa parhaiten liikkeelle. 

Demokratia vääristyy passiivisuuden ja hiljaisen hyväksynnän vuoksi. Jos käytän hieman 1940-luvun retoriikkaa, niin Natsi-Saksan ongelmana eivät olleet natsit, vaan se hiljainen enemmistö, joka hyväksyi heidän tekonsa. 

Demokratia kaatuu siihen, että joku pelaa sen läpi

Trump teki saman Yhdysvalloissa. Hän houkutteli populistisilla lupauksilla ja massiivisella näkyvyydellä omat äänestäjänsä uurnille suuremmalla prosentilla kuin vastustajat. Lienemme kaikki yhtä mieltä siitä, että paras ei todellakaan niissä vaaleissa voittanut. Ei paras - vaan se, joka käytti demokratiaa hyväkseen parhaiten. 

Ja sama suomeksi. Perussuomalaisten menestyksen takana on heidän kykynsä houkutella ihmiset äänestämään. Siinä, missä kanta-demarit tai hiljaiset keskustalaiset jäävät kotiin, lähtevät persu-kannattajat uurnille. Ja tällöin oikeiston kannatus saa yliedustuksen suhteessa kansan todelliseen mielipiteeseen.

Ja sitten news flash kaikille. Se vaalitulos ei korjaannu jälkeenpäin itkemällä somessa tai tekstaripalstoilla. Äänestyksen tulokseen voi vaikuttaa vain äänestämällä ja sen jälkeen tulos on demokratian pelisäännöillä hyväksyttävä. Jo muutamissa viime vaaleissa on nähty ilmiö, että äänestysprosentti putoaa kierros kierrokselta, mutta valitus vaalien jälkeen kasvaa. 

Käytännössä demokratia ei toimi, eikä edustuksellisuus toteudu, jos äänestysprosentti pyörii viidessäkymmenessä. Silloin puolet kansasta päättää kaikkien asioista. Suomessa ainakin tulevissa vaaleissa aiempaa suurempi osa vaalityöstä tulisi pistää nimenomaan aktivointiin ja kansallisvelvollisuuden täyttämiseen. Niiden passiivisten joukosta löytyvät puuttuvat kannattajat.

Suomessa suurten puolueiden kannattaisi mennä opettelemaan poliittista retoriikkaa. Enää kansa ei luota entiseen tapaan ammattipoliitikoihin, vaan äänestäjät kaipaavat itselleen oikeaa ja sopivinta edustajaa. Pääministeri Orpo on puolueelleen heikko keulakuva siksi, että hänessä ei ole mitään mediaseksikästä tai äänestäjiin vetoavaa. Ja vielä vähemmän sitä löytyy demareiden Lindtmanista. Tällä hetkellä vetovoimaisimmat keulakuvat puolueilleen ovat Vihreiden Sofia Virta sekä Vasemmiston Minja Koskela. He ovat tajunneet parhaiten, miten tätä peliä pelataan. Naama on esillä - hyvässä ja pahassa. Rapa lentää, mutta jokainen klikkiotsikko, somevastustus sekä kannanotto pyöräyttää algoritmimyllyä kovemmille kierroksille. Se taas kumuloi suoraan näkyvyyden kokonaismäärään. Käytännössä siis jokainen vasta-argumentti on lopulta voittava ääni, koska se lisää näkyvyyttä. Ja näkyvyys lopulta ratkaisee sen, mistä ehdokkaasta jää vahvin (ei välttämättä paras) mielikuva. Ja tulos on hämmästyttävä. Tällä hetkellä vasemmistolle povataan yli yhdentoista prosentin kannatusta. Se on äärimmäisen kova tulos sille aatesuunnalle.

Jos edelleen uskotaan, että demokratia on ainoa toimiva ratkaisu johtaa Suomea, sen toimivuuden eteen pitää tehdä töitä. Ensinnäkin voittajaksi haluavien pitää saada itselleen uskottavuutta. Uskottavuus tulee järkevillä, omiin äänestäjiin vetoavilla kannanotoilla, suorilla ja rohkeilla ratkaisuehdotuksilla sekä näkymällä ihmisten arjessa. Väitän, että vielä tulevissakin vaaleissa äänisaalista kerätään makkaraa grillaamalla ja ihmisiä kättelemällä. Se on sitä vaalien alla tarvittavaa lähitaistelua. 

Mutta lähitaistelun lisäksi on opeteltava myös politiikan dronehommat. Iso osa kannattajista ja potentiaalisista äänestäjistä selaa päivät pitkät Tiktokia. Se on jo muutamissa viime vaaleissa ollut voittoisa strategia nimenomaan populistisille liikkeille. Se voi olla sitä myös muille. Jos tämän hetken valtapuolueet haluavat tavoittaa äänestäjiään, on mentävä sinne, mistä heidät löytää. Ja sanoma on puettava sellaiseen muotoon, että sen tajuaa nopesti ja yksiselitteisesti lyhyelle videolle oksennettuna. Populismia vastaan voi taistella vain sen omin asein - mutta järkevästi. Pitää siis opetella puhumaan demaria tiktokiksi tai keskustella keskustaa kameran edessä.

Omia äänestäjiä tärkeämpää on saada ylipäätään äänestysprosentti kasvamaan. Se on saatava nousemaan niin ylös, että vaalien lopputulos edustaa oikeasti kansaa. Jos äärisuunnat ovat sittenkin vallalla, niin se on kansan tahto, eikä sille voi mitään. Mutta matalalla äänestysprosentilla jää vaaleista aina vähän valju maku ja tunne, että oikein tämä ei mennyt.

Venäjän pelko on viisauden alku

En ehkä niinkään pelkää äärioikeiston nousua Suomessa. Joensuussa 1990-luvulla eläneenä ilmiöön on jo tottunut. Totta kai rasismin, eriarvoisuuden ja helpon populismin nousu pistää kulmia kurttuun, mutta en näe sitä isona ongelmana vielä. Lisäksi uskon edustuksellisen demokratian voimaan siinä, että valta hajautuu pahimmassakin skenaariossa niin pieniin osiin, ettei varsinaista vahinkoa pääse tapahtumaan. 

Suurempi ongelma on iso kuva. Jos Eurooppa alkaa pirstoutua takaisin kansallisvaltioihin, on pikkuinen Suomi suuremmassa pulassa kuin koskaan. Meidän nykyisellä taloustilanteella, viennin ongelmilla ja geopoliittisella sijainnilla ei meillä ole suuria mahdollisuuksia vastata Venäjän uhkaan ilman jonkinlaista sivustatukea. Kun tähän soppaan lisätään se, että EU:n heikentyessä, heikkenee todennäköisesti myös Nato. Ja Nato-kortin haaleneminen lisää Venäjän kierroksia entisestään. Jäämme turhan hyvin tarjottimelle Keski-Euroopan laidalta. 

Venäjä on ja tulee olemaan Suomen suurin uhka. Tällä hetkellä kaikki vaaratekijät ovat kohtalaisesti hallussa, kun meillä on pään päällä sekä Nato- että EU-sateenvarjot. Ilman niitä tilanne muuttuisi olennaisesti. Meillä ei ole varaa antaa EU:n sortua. Se ei ole rakenteena täydellinen, eikä se aina palvele Suomen etua, mutta silti se on parasta, mitä meille on tällä hetkellä tarjolla. 

Kuinka suursodat syntyvät

Kuva luotu tekoälyn avustuksella

 

Pakko palata tässä julkisessa päiväkirjassa taas maailmanpolitiikan arkipäivään, koska globaalisti tapahtumia on käytännössä koko ajan. Lisäksi pienten yksittäisten tapahtumien sivuvirrat voivat merkitä jotain suurempaa - tai olla yhtä paljon merkkaamatta mitään. Tämän viikon ykkösuutiset tulevat - ylläripylläri - Yhdysvaltojen toimesta. Trump joukkoineen kaappasi Venezuelan presidentti Nicolás Maduron ja toimitti hänet Yhdysvaltoihin säilöön. Valta siirrettiin amerikkamyönteiselle ja ennen kaikkea maan öljyvaroista aiemmin vastanneelle Delcy Rodríguezille. 

Jo sinällään toisen itsenäisen maan johtajan syrjäyttäminen väkivalloin rikkoo luultavasti suurinta osaa kansainvälisistä laista. Tekoa suurempaa on suurvaltamalli, jota nyt aletaan noudattaa. Kansainvälisten sopimusten sijasta kuunnellaan enää vahvimpien lakeja, joissa isompi voi tehdä pienemmälle mitä huvittaa kenenkään estämättä. Lienee nyt jo turha sanoa, että Venezuelan tapauksessa (kuten Ukrainan, Palestiinan yms.) YK on ollut täysin hampaaton. Ihmettelen kansallisvaltioiden halukkuutta ylläpitää toimimatonta ja itsessään kohtuuttoman raskasta valtamekanismia, joka on hyödytön. Pelkästään Suomen jäsenmaksut YK:n suuntaan ovat yli kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

En ota kantaa, oliko Maduron syrjäyttäminen väärin tai oikein. Enkä usko, että Maduro edes oli syyllinen siihen, että Yhdysvallat lähti ristiretkelle Etelä-Amerikkaan. Suurempi syy olivat luultavasti Venezuelan käsittämättömän suuret öljyvarat sekä maan vasemmistolainen hallintoperinne. Venezuela, kuten Kuubakin, ovat kuuluneet vahvasti Venäjän etupiiriin Etelä-Amerikassa ja ovat siten Yhdysvalloille hankala pala purtavaksi. Kuubalta ovat talouskriisi sekä epävakaat poliittiset olot syöneet kaikki kulmahampaat, mutta Venezuelan tilanne on toinen. Nyt kun Venäjä on jäänyt melko yksin, alkavat epäsuositummatkin kaverit kelvata. Siirtämällä Venezuelan hallinnon omiin käsiin, eliminoi Yhdysvallat Venäjän uhkaa Etelä-Amerikassa kauemmas. Lisäksi se syö Venäjän uskottavuutta kumppanina myös muualla. Pala kerrallaan on Putinin diktatuurista tullut poliittinen hylkiö, jonka kanssa halutaan kaveerata vain rahasta.

Mitä tekee Kiina?

Yhdysvaltojen Venezuelan retki osoittaa, että tämän päivän - ja etenkin huomisen - maailmassa puhuvat aseet ja suora toimintavalta. Venezuelan jälkeen on kansainvälisen yhteisön kovin paha mennä sanomaan Kiinalle, ettei Taiwania saisi vallata. Ja veikkaan, että puhutaan enää viikoista, kun Kiina aloittaa oman operaationsa Kiinanmerellä. Uskon, että Kiinassa osataan lukea peliä ja valtausmanööverit tehdään pikaisesti Yhdysvaltojen aloittaman valloituskierroksen jälkeen. (Luojan kiitos olen näissä arvailuissani yleensä ollut enemmän väärässä kuin oikeassa...)

Taiwan on ollut Kiinalle kivi kengässä Maon ajoista lähtien. Kommunistisen vallankumouksen ja Maon voittaman sisällissodan jälkeen Tšiang Kai-šek joukkoineen pakeni silloiselle Formosalle ja julisti saaren itsenäiseksi Kiinasta. Asia jäi kaivamaan Mao Zedongia ja nyt hänen vankkumatonta faniaan Xi Jinpingiä. Kiina ei hyväksy Taiwanin itsenäisyyttä ja katsoo alueen kuuluvan samaan Kiinaan kuin kaiken muunkin lähipiirissään. Tripolaarisesti ajatellen Kiina pyrkii varmistamaan Aasian herruuden itsellään ja se tulee aiheuttamaan ongelmia alueen pienempien kansallisvaltioiden lisäksi myös Yhdysvalloille. 

Kansainvälisestä yhteisöstä puuttuvat tällä hetkellä kaikki tasapainottavat elementit. Yhteisiä sopimuksia kunnioitetaan tasan verran kuin se itselle sopii ja jos ei sovi, tehdään toisin. Niin teki Venäjä, niin tekee Yhdysvallat ja niin tulee tekemään myös Kiina. Vastavoimia estämään voimatoimia ei ole, kun ennen aseellisena käsikassarana tunnettu Yhdysvallat on ottanut toisenlaisen - muista erottautuvan - roolin. Kun kansainvälisen yhteisön aseellinen vastavoima on poissa käytöstä, ei mikään estä suurempia asemahteja tekemästä omia päätöksiä. Vika on siinä, että olemme nojanneet liikaa Yhdysvaltojen pysyvän aseineen niin sanottuna järjen äänenä. 

Trumpin puheet Grönlannista ovat perus-trumppailua vakavampia

Venezuelaa vaarallisempia Euroopalle ovat Trumpin puheet siitä, että Yhdysvallat aikoo vallata, ottaa tai ostaa Grönlannin itselleen. Yhdysvallat perustelee kantaansa kansallisella turvallisuudella. Mikäli Yhdysvallat ei saarta valtaa itselleen, tulee sinne heidän näkemyksensä mukaan joko Venäjän tai Kiinan tukikohtia. Eli Yhdysvallat alkaa rakentaa jo maailmankarttaa jonkinlaista suurempaa konfliktia varten. 

Toinen mitä Trump selvästi vaikuttaisi ajavan, on Yhdysvaltojen irrottamista Natosta sekä syvemmästä yhteistyöstä vanhan mantereen kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen on Eurooppa ja Yhdysvallat niputettu yhteen länsiliittoumaksi, jonka vastavoimana toimi ensin kommunistinen regiimi ja myöhemmin selkeästi Venäjä ja myöhemmin myös Kiina. Nyt tuo rakkaus on Trumpin mielestä lakastunut ja on aika siirtyä uusille urille. Yhdysvallat alkaa polkea latua yksin omaan suuntaansa vailla päämääriä estäviä kumppaneita. 

Tekemällä minkään peliliikkeen Grönlannin suhteen, on länsiliittouman sidos vaarassa purkautua lopullisesti. Eurooppa ja EU eivät voi antaa Grönlannin luisua pois Tanskan käsistä ihan vaan, koska Yhdysvallat sitä haluaa. Ja toisaalta taas eivät Euroopan valtiot oikein voi asettua Yhdysvaltoja vastaankaan.

Yhteenmuurattu länsiliittouma on maailmansotien jälkeen tarkoittanut pitkälti sitä, että Euroopan turva on amerikkalaisissa aseissa. Monille maille se on tarkoittanut sitä, että maan puolustus nojaa paljon Nato-joukkoihin ja oma aseellinen miehistö sekä kalusto ovat minimaalisen pieniä. Jos Suomen kokoisella maalla on Euroopan vahvin tykistö, se ei ole pelkästään Suomen vahvuutta, vaan yhtä paljon muiden heikkoutta. 

Luojan kiitos Suomi on pitänyt yllä puolustusvalmiuttaan yllä läpi kaikkien vuosikymmenten. Sen lisäksi meillä on osattu varautua Venäjän uhkaan jo vuosia ennen muita Euroopan maita. Kalustoa on päivitetty, lisätty sekä miehistön koulutuksesta on huolehdittu, vaikka uhka ei ole kirjoitettu kuin pääesikunnan mustaan kirjaan - ja sinnekin hailakalla musteella. Nyt tuo varautuminen tulee joka tapauksessa tarpeeseen - toivottavasti ei koskaan täyteen käyttöön. Ainoa ongelma on huoltovarmuuden maantieteellinen heikkous ja oman tuotannon kapeus.

Trump tuntuu noudattavan täysin uutta doktriinia, jossa se on kiinnostunut vain omista eduistaan ja aikoo ottaa, ostaa, vallata tai hankkia muilla keinoin kaiken, minkä haluaa. Ukrainassa sitä kiinnostavat luonnonvarat, Venezuelassa öljy ja Grönlannissa oma turvallisuus. Trump ei mielestään tarvitse Euroopalta mitään, mutta joutuu toimimaan maanosan turvatakuina ja etäpoliisina saamatta mitään vastineeksi. Koko toisen hallintokauden läpi Trump on kritisoinut muiden kuin Yhdysvaltojen maksujen pienuutta Natolle sekä heikkoa osallistumista USA:n ulkopuolelta. Trumpin näkemyksen mukaan muut Nato-maat ovat pelkkiä hangaround-jäseniä, kun Yhdysvallat joutuu kantamaan täyden vastuun.

Tässä jätetään kätevästi huomioimatta, että tuo samainen Nato elättää suurelta osin Yhdysvaltojen massiivista asetuotantoa ja laajeneva markkina tietää Yhdysvalloille lisää tuloja. Kun Yhdysvallat myi pelkästään viime vuonna noin kaksisataa F-35 hävittäjää, jonka hinta on 100 miljoonaa kappale, on kaupan arvo yksinään 20 miljardia (verrokkina koko Suomen valtion menoarvio on noin 90 miljardia). Ja hävittäjät ovat vain pieni osa katalogista.

Näin ne sodat ovat ennen alkaneet

Jos luetaan historiankirjoja - ja miksipä emme lukisi - huomataan, että suuremmat sodat ovat alkaneet syvistä talouskriiseistä, kansallisesta tyytymättömyydestä tai puhtaasta oman edun tavoittelusta. Sodilla on koetettu paikata sisäpoliittista epävarmuutta, vajentunutta valtionkassaa tai alueellisia erimielisyyksiä. Tällä hetkellä kaikki noista ovat jollain tapaa aktiivisia. 

Talouskriisi kyykyttää koko Eurooppaa ja erittäin vahva oikeistovirtaus nostaa päätään. Kansallisvaltiot alkavat varmistella omia rajojaan ja rajaavat ulkopuolisten pääsyä maahan. Eripura ei niinkään liity valtioiden välisiin kiistoihin, vaan maahanmuuttovirtoihin. Seurasin uudenvuoden aaton juhlinnasta kerättyjä videoita, joissa Saksassa ja Hollannissa mellakoitiin ihan huolella. Videoiden otsikoissa väitettiin mellakoitsijoiden olevan islamisteja. Eli vastustus eivät välttämättä kohdistukaan yleisesti maahanmuuttajiin, vaan pelkästään tietystä suunnasta tai oikeastaan uskontokunnasta tuleviin maahanmuuttajiin. Kun en asiaa  millään tapaa tunne, kommentoin vain noita otsikoita. Mutta meno oli kyllä rajua. Ilotulitusraketteja ammuttiin suoraan ihmisjoukkoihin, niillä ammuttiin pelastushenkilökuntaa ja toiminnan tuloksena ainakin Hollannissa paloi Vondelkerk kirkko. Ei ihan kevyttä kamaa noin juhlapäiväksi.

Yhdysvalloissa koko maa on sisäpoliittisesti jakautunut kahtia. On trumpistit ja muut. Sisäpoliittista epävakautta on kätevää korjata kiinnittämällä huomio muualle - vaikka Venezuelaan. Nimellisesti ollaan korjaamassa vuosia sitten käsiin levinnyttä huumeongelmaa, mutta oikeasti saadaan kansalaisten huomio muualle kotipesästä ja samalla rapautuvaa kannatusta voidaan kosiskella läpi syvien rivien. Jos Yhdysvaltojen huumeongelmaa halutaan ratkaista, olisi luonnollisin iskukohde jossain Venezuelaa lähempänä. Harmi vain, ettei Meksikolla ole samanlaisia öljyvaroja kuin Venezuelalla.

Ja samaa tekee Venäjä. Kun talous oli kuralla, lähdettiin Ukrainaan sitä paikkaamaan. Venäjän hyökkäyksen syynä ei ole ollut muu politiikka kuin talouspolitiikka. Putinin kleptokratia oli varastanut itse itsensä niin tyhjiin, että oli pakko etsiä uusi kohde. Ukraina oli sopivan lähellä ja sopivan rikas. Kohteen tiedustelu ja ennakkoarviot menivät pieleen ja lopputuloksena on satojatuhansia miehiä arkussa ja kriisi jolle ei onnellista loppua ole vieläkään näkyvissä. 

Niin paljon kuin tämä harmittaakin sanoa, niin Kiina on tämän tripolaarisen amentokratian (hulluinvallan) ainoa järkevästi ja loogisesti ajatteleva napa. Se pysyy taustalla kaikissa muissa konflikteissa kuin omissaan. Se ei valitse puoliaan, vaan tasapainottelee osapuolten välissä. Sillä on selkeästi oma agendansa, jota se valmistelee, mutta se odottaa oikeaa hetkeä iskeä. Tähän Kiinalla on myös varaa, koska sen talous ei vielä sakkaa yhtä rajusti kuin Yhdysvaltojen, Euroopan, Venäjästä puhumattakaan. Kiinalaisen sananlaskun mukaan "Kärsivällisyys on viisauden kumppani".

Olen sotatieteilijöiden kanssa samaa mieltä, että Euroopalla on todella kiire varustautua mahdollisesti laajentuviin kriiseihin. Puutetta on monien maiden osalta sekä materiaalissa että miehistössä. Laiminlyötyjä vuosikymmeniä ei kiritä muutamassa vuodessa, mutta työ on aloitettava. 

Ongelma on jo pelkästään puolustusteollisuudessa. Materiaalintuotanto on annettu muille kuin omille tehtaille ja suuri osa sotamateriaalista on tuontitavaraa. Jos kävisi niin, että tämä koko kriisi levähtää Euroopan laajuiseksi ja Yhdysvallat kieltäytyy tukemasta (tai on vaikka vastapuolena), ei meillä ole riittävästi omaa tuotantoa vastaamaan kysyntää. Keski-Eurooppa on talousalueena suuri ja sen resurssit ovat riittävät, joten se pystyy kirimään tuotantovajetta nopeammin. Mutta entäs Suomi? Me olemme edelleen ja tulemme olemaan täällä pohjolan perukoilla pitkien huoltomatkojen päässä. Kun kranaatit loppuvat, ei niitä enää Itämeren kautta tänne enää tuoda, jos tarkoitus on lennättää niitä itärajan taakse.

Kukaan järkevä, inhimillinen, ihminen ei halua sotaa. Mutta historian valossa ihmiskunta ajautuu syvempään kriisiin säännöllisin väliajoin ja hyvin usein hommat eskaloituvat sodiksi. Vaikka kriisiä ei tulisi tai nyt voimistuvat jännitteet laukeaisivat, on hyvä muistaa, että viisas varautuu ajoissa ja riittävästi. Kun virtaukset osoittavat, että Venäjä ei ole pyrkimässä rauhaisaan rinnakkaiseloon Euroopan kanssa ja Yhdysvallat koettaa kaikin keinoin vetäytyä aseellisen tukirangan roolistaan, ei meille raukoille muuta jää kuin pitää huolta itse itsestämme. 

Niin kuin minä sen muistan - 50's sarja osa 2

 

Elämää pitää välillä katsoa taaksepäin. Olen viime päivät muistellut elämääni vuosikymmeniä taaksepäin. Jokainen meistä näkee ympäröivän maailman eri tavoin ja varmaan jokaiselle jäävät mieleen eri asiat. Tätä kirjoittaessa olen koettanut hakea kuluneista viidestäkymmenestä vuodesta highlightit, jotka ovat jättäneet jonkinlaiset muistikuvat. En siis ole tehnyt google-hakuja tai käyttänyt tekoälyä, mutta päivämäärät ja asioiden oikean järjestyksen olen tarkistanut lopuksi. Aika on siinä mielessä jännän venyvä käsite, että asiat erottuvat aikajanalle eri tavalla. Kyseessä ei varmaan ole maailmanhistoriassa merkittävimmät tapahtumat, mutta jollain tapaa nämä resonoivat omaan elämään tai ovat sattuneet sellaiseen saumaan, että muistiin jää jotain pysyvää.

Nämä asiat minä muistan menneestä elämästä

Urho Kekkosen kuolema 1986 – kekkoslovakian hautajaiset

Ensimmäinen vahva muistikuva jostain todella merkittävästä oli Urho Kekkosen kuolema vuonna 1986. Vaikka asian merkitystä koko Suomella tuskin kaikki tajusivat, oli selvää, että siihen päättyi yksi ajanjakso koko Suomen historiassa. Suomi siirtyi pienin askelin pois Neuvostoliiton valtapiiristä kohti lopullisesti itsenäistä, puolueetonta ja omin jaloin seisovaa valtiota.

Kekkonen ei ollut minun presidenttini – olin siihen vielä liian nuori. En myöskään tajunnut sitä merkitystä, joka Kekkosella oli ollut sodanjälkeiselle Suomelle. Myöhemmin historiaa luettuani (ja jotain jopa ymmärrettyäni) olen oppinut arvostamaan sitä työtä, jota UKK teki maamme eteen.

Minun muistikuvani liittyvät jonkinlaiseen konkreettiseen suruun. Sen jälkeen en ole kokenut samanlaista ”maan isän” kuolemaa. Koko Suomi pysähtyi, hautajaiset näytettiin televisiossa ja vanhemmat vakavoituivat. Voisin kuvitella, että marsalkka Mannerheimin kuoltua oli samanlaiset fiilikset.

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus 1986

Tämän muistan kirkkaasti. Neuvostoliitossa ”räjähti” ydinvoimala, jonka jälkeiset laskeumat ylsivät Suomeen saakka. Ihmisiä kehotettiin välttämään syömästä sieniä ja poroja teurastettiin valtavia määriä, koska niiden epäiltiin syöneen säteilyä sisältänyttä jäkälää.

Kyseessä oli ensimmäinen massiivinen ydinonnettomuus, joka aiheutti normaalin tietämättömyydestä ja kokemuksen puutteesta johtuvan paniikin. Vähän vastaavaa ylivarautumista tapahtui Koronan aikaan. Kun ei tiedetä, mennään tiukemmalla kammalla. Ydinvoiman turvallisuutta alettiin onnettomuuden jälkeen kyseenalaistamaan enemmän kuin koskaan ennen tuota ja säteilyonnettomuudet – samoin kuin ydinjätteen säilytys – otettiin yleiseen keskusteluun. Tšernobylin jälkeen ydinvoimasta tuli ”likaisempaa”.

Kuvan lähde: MTV

Mikkelin panttivankidraama – 1986

Tästä minulla on uutisiin ja radioon liittyvät mielikuvat. Panttivankien ja kaappaajien autoa seurattiin Helsingin Jakomäestä aina Mikkeliin saakka, missä uhrit sekä kaappaajat sisältänyt auto lopulta räjähti. Asiaa puitiin vielä pitkään lehdistössä, koska poliisin katsottiin syyllistyneen turhaan voimankäyttöön. Epäselväksi jäi, räjähtikö kaappaajien auto poliisien luotien takia vai räjäyttivätkö kaappaajat auton itse. Hahmona tapauksesta jäi mieleen poliisiylijohtaja Olli Urponen (jossain komediasarjassa Mulli Turpanen)

Koko 80-luku oli pankkiryöstäjien kulta-aikaa. Harva se päivä sai lehdestä lukea, miten joku konttori oli ryöstetty ja käteiset siirtyivät korottomana pikaluottona haulikkomiesten matkaan. Se kertoi yhtä paljon siitä, että pankin konttoreita oli joka nurkalla kuin siitä, että silloisessa lintukodossa kaikki turvallisuustekijät ja varautuminen rikollisuuteen oli lapsenkengissä.

Euro-terrorismi – koko 1980-luku

Tämän päivän Eurooppaa pidetään vaarallisena ja terrorismia jotenkin modernina keksintönä. Kuitenkin koko keskinen Eurooppa eli terrorismin pelossa 1980-luvun. Lapsuuden uutisissa toistuivat kirjainyhdistelmät IRA, ETA, RAF. Terroristi-iskut tehtiin pommeina kaupunkien keskustoihin, lentokonekaappauksina sekä kidnappauksina. Kohteena olivat länsi-Saksa, Iso-Britannia samoin kuin Ranska ja Espanja. Terrorismi kumpusi vähemmistöjen oikeuksista samoin kuin erittäin voimakkaasta vasemmiston ja oikeiston liikehdinnästä. Poliittiset mielipide-erot olivat nykyistä voimakkaampia ja jakolinjat paljon syvempiä kuin tämän päivän konsensus-politiikassa.

Koko lapsuuden ajan terrorismi ja sota riehuivat myös lähi-idässä - aivan kuten tänäänkin. Israel pommitti jo tuolloin Beirutin maan tasalle (aivan kuten tänäänkin) taistellessaan PLO:ta ja Yasser Arafatin joukkoja vastaan. Kun Israelin kulmille saatiin jonkinlainen staasi aikaan, alkoi sota ensin Iranin ja Irakin välillä ja sitten pikkuhiljaa myös Yhdysvallat aloitti oman ristiretkensä 90-luvulla taistellen Kuwaitissa, Irakissa ja lopulta Afganistanissa.

Jonkinlainen hatara mielikuva minulla on myös Afganistanin sodasta, jossa Neuvostoliitto kävi hakemassa verta nenästään Yhdysvaltain tukemia Mujahidineja vastaan. Omat mielikuvat liittyvät ehkä Neuvostoliiton joukkojen vetäytymiseen 80-luvun lopussa.

Maapallolla on sodittu siis koko ajan, kun olen ollut elossa. Tulipalojen paikka, voimakkuus ja osapuolet ovat vaihtuneet. Kansallisvaltioiden välisistä sodista on vaihdettu erilaisiin sisällissotiin sekä kansanryhmien välisiin konflikteihin. Euroopan mantereella laajin käyty sota lienee ollut Jugoslavian sisällissota 90-luvun puolessavälissä.

Kuvan lähde: YLE

AIDS ja homovastaisuus

Tämä muistikuva selvisi tarkennuksissa jo 80-luvulle, kun luulin sen koskettavan vasta vuosikymmentä myöhempää aikaa. Mutta 1983 alettiin lehdissä puhua homoseksuaalien keskuudessa leviävästä sukupuolitaudista, joka johtaa kuolemaan. Muistikuvissa näen aina saman lääkärin, joka oli televisiossa puhumassa taudin leviämisestä ja ehkäisystä (varmistin, että kyseessä on lääkäri Sirkka-Liisa Valle).

AIDS:ia pelättiin ja sen tarttumista kammottiin. Eihän se ensimmäinen sukupuolitauti tässä maassa ollut, mutta se oli viimeinen niitti, joka sai kaikki kansalaiset huolehtimaan ehkäisystä. Pahinta taudissa oli sen yhdistäminen homoseksuaalisuuteen. Seksuaalinen tasa-arvo oli ottanut ensimmäiset askeleet, kun homous poistettiin tautiluokituksesta sekä rikoslaista, mutta AIDS:n myötä se otti isoja askelia taaksepäin. AIDS:n yhteydessä puhuttiin jopa homorutosta. 

Kuvan lähde: www.europeana.eu

Neuvostoliiton hajoaminen 1991 – Saksojen yhdistyminen 1990

Olin täysi-ikäisyyyden kynnyksellä, kun Euroopan kahtiajako purkautui. Vanha itäblokki murtui valtio kerrallaan ja lopputulos oli Neuvostoliiton vasallivaltioiden demokratisoituminen ja selkeä askel kohti länttä. Noiden asioiden merkitystä ei tajunnut tuolloin, kun ne tapahtuivat. Oli totta kai iso asia, että Neuvostoliitto purettiin, mutta teini-ikäiselle asian merkitys valkeni vasta vuosien päästä.

Neuvostoliiton hajoaminen oli ehkä pidempi prosessi, jonka lopputulos oli valmis vasta 90-luvun puolessavälissä. Sen sijaan Saksojen yhdistyminen tuntui nopeammalta ratkaisulta. Minulla on aika selkeä muistikuva ohjelmista, joissa näytettiin Berliinin muurin murtuminen ja Itä-Saksalaisten ”ossien” valuminen länteen. Katkeamaton jono Trabanteja suuntaamassa Checkpoint Charlielta kohti entistä Länsi-Saksaa.

Mieleen ovat jääneet myös erilaiset demokratisoitumis-aallot esimerkiksi Romaniassa, jossa silloinen diktaattori Nikolae Ceausescu tapettiin ja kansa vyöryi presidentinpalatsiin tuhoamaan ja ryöstelemään.

Lama 1990-1995

Lama jätti syvimmät muistijäljet, joista monet ovat aktivoituneet ja konkretisoituneet vasta nyt kun Suomi marssii kohti uutta hiljaista lamaa. Joka paikassa oli tyhjiä toimitiloja, joita kukaan ei halunnut vuokrata. Kauppakeskuksissa olleet eri pankkien konttorit tyhjenivät, kun pankit kaatuivat rytinällä.

Muistan työttömyyden niin omassa perheessä kuin kavereiden perheissä. Töitä ei ollut missään, eikä niitä edes jaksettu hakea, koska tyhjän sai pyytämättäkin. Koko maa eli kansallisen masennuksen piirissä ja joka paikka oli harmaata ja taantunutta. Uutiset kertoivat kuukausi toisensa jälkeen kasvavista työttömyysluvuista sekä konkurssien määristä. Syntyi tokmannistuminen, kun halpakaupat löivät itsensä läpi. Kalliimmista kaupoista ei ollut vara ostaa mitään.

Politiikan voimahahmona hääri Iiro Viinanen, jonka toimenpiteitä kirottiin ja koko miestä pidettiin aikanaan varmaan saatanan ruumillistumana. Nyt taas tiedetään paremmin, että silloinen talouspolitiikka oli ainoa mahdollinen. Ja verrattuna tämän päivänä oikeistopolitiikkaan toimenpiteet olivat pehmoisia.

Suomessa kansa ei käynyt kaduille kapinoimaan, vaikka kaikki meni päin persettä. Ehkä tajuttiin, että kaikki meistä seisovat samassa suossa ja kapinointi ei auttaisi mitään. Suomessa olot olivat laman kourissakin melko hyvin verrattuna muihin maihin. Työttömyysturva ja sosiaalisturva pyörivät ja jotain rahaa oli tarjolla.

Verrattuna 90-luvun lamaan meillä menee paljon huonommin nyt. Rahan liike on pysähtynyt ja hallituksen tekemät heikennykset ovat pakottaneet ihmiset poteroihin. Eriarvoistuminen on lisääntynyt ja ihmisten keskinäinen luottamus sekä luottamus valtioon ovat kateissa. 

Tänä päivänä viennillä on vaikeuksia, kun tarjotut tuotteet eivät markkinoille kelpaa tai hinta ei ole kilpailukykyinen. Menneessä lamassa paperi-, puu- ja metalliteollisuus toivat edelleen vientimarkkoja ja rahan liike oli olemassa.

Osasyynä lamaan oli sama kuin tänäänkin – Venäjä. Suomen vienti Neuvostoliittoon loppui, kun koko maa hajosi alta. Ja vientiä Venäjälle haittasivat maan epävakaiset poliittiset ja taloudelliset olot. Olimme nojanneet liian vahvasti itävientiin ja samalla laiminlyöneet laiskuuttamme länsimarkkinoiden mahdollisuudet.

Lähde: people.com

Freddie Mercuryn kuolema – 1991

Olin löytänyt Queenin musiikin varmaan vuotta tai kahta aikaisemmin ja luukutin LP-soittimesta Innuendoa aina, kun se oli mahdollista. Queenin musiikki ja ennen kaikkea Freddien ääni olivat jotain käsittämätöntä – biisien tempo, rehellinen rock yhdistettynä erittäin taitavaan laulamiseen iskivät tajuntaan kuin Korkeajännityksen 10 000 volttia.

Sitten tuli hetki, kun Freddie kuoli. Muistan hetken vielä tänä päivänä aivan kristallinkirkkaasti. Olin kotona silloisen tyttöystäväni kanssa ja silloinen nuoren pojan maailma pysähtyi. Freddie Mercury oli ensimmäinen artisti, jonka kuolema kosketti.

Queen ei ole muuten tänä päivänäkään poistunut soittolistalta. Edelleen se vastaa tiettyyn tunnetilaan täydellisesti. Välillä biisit vaihtuvat, suosikit muuttuvat, mutta Freddie laulaa ikuisesti.

Saman vuoden tammikuussa kuoli muuten Irwin. Siitä muistan enemmän uutiset lehdistä, miten Irwinin kuolema oli ennakoimaton ja äkillinen. Muistaakseni joitain vuosia aikaisemmin vanha renttu oli tehnyt taas yhden comebackin ja keikkaili täysillä, kunnes meno lopulta pysähtyi muistaakseni Vaalimaan tulliin.

MM-95

Minun sukupolvelle lienee aika lailla jokaisen muistoissa jääkiekon maailmanmestaruus 1995. Ennen tuota maagista vuotta olimme tottuneet lähtemään kaukalosta nenä veressä alkukarsintojen jälkeen. Meillä pyyhkivät lattiaa kaikki A-sarjan joukkueet vuoronperään, eikä kukaan oikeasti uskonut, että Suomi voisi koskaan olla maailmanmestari.

Tuon maailmanmestaruuden jälkeen urheilun kiistaton ykköspaikka parrasvaloissa oli jääkiekolla. Kotimainen liiga, pelaajavienti NHL:n ja koko lajin näkyvyys Suomessa hyppäsivät nextille levelille. Vuosikymmeniin ei puhutta jalkapallosta, koripallosta tai mistään muusta pallosta. 

Jääkiekon maailmanmestaruus oli myös jonkinlainen symboli laman päättymiselle. Suomikin pystyi onnistumaan jossain, joten tie ylöspäin oli auki. Se oli onnistuminen, jota koko maa tarvitsi.

Suomen liittyminen Euroopan Unioniin – kansanäänestys 1994

Vanhoista arkistoistani löysin vielä paperisen ilmoituksen äänioikeudesta koskien EU-kansanäänestystä. Olin säästänyt lapun luultavasti siksi, että kyseessä olivat ensimmäiset vaalit, joissa sain äänestää. Kyseessä ei ollut vain neuvoa-antavat äänestys, vaan taistelu taantumuksen ja kehityksen välillä. Suomen historia siihen saakka oli ollut Neuvostoliiton kainalossa kyhjöttämistä ja varovaista taiteilua idän ja lännen välillä. Suomelle oli kunnia-asia pysyä puolueettomana ja neutraalina kumpaankin suuntaan. Kyse ei ollut kuitenkaan valinnasta, vaan geopoliittisesta pakosta. Liittyminen Euroopan Unioniin oli selkeä askel länteen sekä selkeä kannanotto pois näennäisestä puolueettomuudesta.

Vaaleista muistan valtavan mainostulvan, joka asiaa koskien oli näkyvissä. Joka paikassa oli ”Kyllä EY:lle” tai ”Ei EY:lle” tarroja, mainoksia, julisteita ja muuta sälää. Itse en nuorena nähnyt muuta tietä kuin liittymisen. Omat mielipiteeni tosin liittyivät vain matkustamisen helppouteen sekä ajatukseen tehdä töitä tai opiskella helpommin muualla Euroopassa.

Myös tämä liittyy lamasta selviytymiseen. Suomelle oli eheyttävää päästä mukaan keskisen Euroopan markkinoille ja päästä korvaamaan vanhaa ladakauppaa uusien kumppaneiden kanssa. Pitkässä juoksussa vielä rahauudistus ja yhteistalouden mukanaan tuoma vakaa korkotaso tekivät Suomelle hyvää.

Milleniumin pelko – 2000

Vuosi 2000 oli tuntemattomien pelkojen aikaa. Pelättiin kaikkien tietokoneiden menevän sekaisin, kun vuosituhat vaihtuu. Pelättiin ydinvoimaloiden sammumista tai pahimmassa tapauksessa ydinsodan alkamista, kun atk-järjestelmät menevät solmuun kellojen takia. Myös lentokoneet luultavasti tippuisivat maahan vuosituhannen ensimmäisellä kellonlyömällä.

Loppujen lopuksi itse vuosituhannen vaihtuminen ei jättänyt itselle mitään muistijälkiä. Muistan krääsän, jota myytiin ja vuosituhannen vuodenvaihde, jonka piti tulla – lopputulos 25 vuotta myöhemmin – ei mitään muistikuvaa.

Lähde: Iltalehti

WTC-iskut 2001

Televisiossa lentokone törmää pilvenpiirtäjään. Katson ruutua ja mietin, miksi tällaista elokuvaa näytetään keskellä päivää. Sitten jään tuijottamaan näkyä, jossa myös toinen lentokone törmää viereiseen rakennukseen. Mieli ei suostu uskomaan todeksi, että tällaista voi tapahtua.

Euro-terrorismin vuodet olivat jääneet kauas taa, mutta nyt uhka ei tule Euroopan keskeltä, vaan sen ulkopuolelta. Alkaa syntyä kahtiajako lännen ja kiihko-islamistien välille. Pilvenpiirtäjät romahtavat, ihmisiä kuolee ja on selvää, että Yhdysvallat ei jätä tätä tähän. Alkaa massiivinen terroristijahti, joka johtaa myös uuteen sotaan Persianlahdella.

Hard Rock Hallelujah – Lordi ja Euroviisut 2006

Sanotaan, että mikään takki ei käänny samalla tavalla kuin keskustapoliitikon sarkanuttu, mutta väärässä ovat. Vielä nopeammin kääntyy suomalaisen euroviisufanin takki, kun hävettävän huonoksi haukuttu biisi voittaa viisukisan.

Suomessa on sanonta, että helvetti jäätyy, kun tapahtuu kaksi asiaa. Kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden ja Suomi voittaa Euroviisut. Vuonna 2006 ilmeisesti jopa Saatana joutui ostamaan lämpöpatterit alakertaan.

Lordin kappaletta ja koko artistia pidettiin totaalisena floppina etukäteen. Tämä oli poikkeus siihen, kun sitä ennen (ja sen jälkeen) suomalaiset ovat aina ennakkosuosikkeja vedonlyönnissä. Suomalaisen hirviö-rockin mahdollisuuksiin ei uskonut edes oma äiti tai ainakaan naapuri. Silti ihme tapahtui.

Tämä oli aikaa, jolloin en ehkä niinkään katsonut Euroviisuja, mutta huuma jäi mieleen. Suomi oli enää jalkapallon maailmanmestaruuden päässä todellisesta menestysmaasta.

Koronasulku 2020-2022

Tämä on tuore asia, mutta tulee jäämään mieleen varmaan ikuisesti. Suomi ajettiin pitkäksi aikaa lockdowniin. Lapset vedettiin pois koulusta ja sekä opettajat että muu työväki joutuivat opettelemaan etätyön salat alusta saakka erittäin nopealla aikataululla. Tuli taudin pelko, johon kaikki eivät uskoneet. Tuli rokotteita, joita vastustettiin periaatesyistä.

Muistan, kun olin lapsen kanssa kotona. Pienin oli eskari-iässä ja he muodostivat kolmen lapsen kuplan naapurin lasten kanssa. Tämä oli vanhempien kesken yhteisesti sovittu. Olin kiitollinen siitä, että työelämäni mahdollisti kotona olemisen ja olin kiitollinen niistä naapureista ja lapsista, jotka antoivat lapselleni seuraa.

Minua ei oikeasti pelottanut korona tai tartunnat. Minua pelotti se, mitä tapahtuu, kun maa laitetaan kiinni. Olin juuri laittamassa firmaa pystyyn ja alku tuollaisessa tilanteessa ei ollut se ideaalein. Myöhemmin tosin on selvinnyt, ettei mitään normaalia tilannetta enää tulekaan.

Koronan jälkipyykkiä tullaan pesemään pitkään. Kotiin sulkeminen ei tee edes umpimielisille suomalaisille hyvää – ainakaan noin pitkinä annoksina. Moniin nuoriin jäi eristyksestä jälkiä, jotka purkautuvat vasta ajan myötä, jos sittenkään. Väitän, että sulkuajan lasku tulee olemaan suurempi kuin olisi ollut pitää maa täysin käynnissä. Mutta ratkaisut tehtiin oikein silloisesta näkökulmasta. En pidä sulkua virheenä, koska päätökset ja päätelmät tehtiin sillä tiedolla, joka silloin oli.

 *****

Näitä tarinoita riittäisi varmaan vähintään toisen yhtä pitkän tarinan aiheeksi, mutta on pakko laittaa jengat johonkin. Tämä kaikki tuli päähäni siis istumalla paikallaan ja muistelemalla. Nämä tarinat ovat muiden kuin itseni elämästä. Ne ovat maailmalla tapahtuneita hetkiä, jotka elävät edelleen muistoissa. Omassa elämässä on tapahtunut ihan erilaisia asioita, joista kerron lisää huomenna.

Mutta lopuksi vielä lista, mitä muuta tähän olisi voinut lisätä:

-          Falklandin sota – Margaret Thatcher 1982

-          Viron matkailun hullut vuodet 1990-2000-luvun alku

-          Itämafian pelko, nahkatakkimiehet ja pilukauppa 1990-luvulla

-          Topi Sorsakosken kuolema 2011

-          Juicen kuolema 2006

-          Olof Palmen murha 1986 – samoin Anna Lindhin murha 2003

-          Ebola 2014, Sars 2002, Hullun lehmän tauti 2003 ja muut kulkutaudit

-          Afrikan sisällissodat ja kansanmurhat (Somalia, Ruanda, Kongo)

-          Estonian uppoaminen 1994