Kuinka suursodat syntyvät

Kuva luotu tekoälyn avustuksella

 

Pakko palata tässä julkisessa päiväkirjassa taas maailmanpolitiikan arkipäivään, koska globaalisti tapahtumia on käytännössä koko ajan. Lisäksi pienten yksittäisten tapahtumien sivuvirrat voivat merkitä jotain suurempaa - tai olla yhtä paljon merkkaamatta mitään. Tämän viikon ykkösuutiset tulevat - ylläripylläri - Yhdysvaltojen toimesta. Trump joukkoineen kaappasi Venezuelan presidentti Nicolás Maduron ja toimitti hänet Yhdysvaltoihin säilöön. Valta siirrettiin amerikkamyönteiselle ja ennen kaikkea maan öljyvaroista aiemmin vastanneelle Delcy Rodríguezille. 

Jo sinällään toisen itsenäisen maan johtajan syrjäyttäminen väkivalloin rikkoo luultavasti suurinta osaa kansainvälisistä laista. Tekoa suurempaa on suurvaltamalli, jota nyt aletaan noudattaa. Kansainvälisten sopimusten sijasta kuunnellaan enää vahvimpien lakeja, joissa isompi voi tehdä pienemmälle mitä huvittaa kenenkään estämättä. Lienee nyt jo turha sanoa, että Venezuelan tapauksessa (kuten Ukrainan, Palestiinan yms.) YK on ollut täysin hampaaton. Ihmettelen kansallisvaltioiden halukkuutta ylläpitää toimimatonta ja itsessään kohtuuttoman raskasta valtamekanismia, joka on hyödytön. Pelkästään Suomen jäsenmaksut YK:n suuntaan ovat yli kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

En ota kantaa, oliko Maduron syrjäyttäminen väärin tai oikein. Enkä usko, että Maduro edes oli syyllinen siihen, että Yhdysvallat lähti ristiretkelle Etelä-Amerikkaan. Suurempi syy olivat luultavasti Venezuelan käsittämättömän suuret öljyvarat sekä maan vasemmistolainen hallintoperinne. Venezuela, kuten Kuubakin, ovat kuuluneet vahvasti Venäjän etupiiriin Etelä-Amerikassa ja ovat siten Yhdysvalloille hankala pala purtavaksi. Kuubalta ovat talouskriisi sekä epävakaat poliittiset olot syöneet kaikki kulmahampaat, mutta Venezuelan tilanne on toinen. Nyt kun Venäjä on jäänyt melko yksin, alkavat epäsuositummatkin kaverit kelvata. Siirtämällä Venezuelan hallinnon omiin käsiin, eliminoi Yhdysvallat Venäjän uhkaa Etelä-Amerikassa kauemmas. Lisäksi se syö Venäjän uskottavuutta kumppanina myös muualla. Pala kerrallaan on Putinin diktatuurista tullut poliittinen hylkiö, jonka kanssa halutaan kaveerata vain rahasta.

Mitä tekee Kiina?

Yhdysvaltojen Venezuelan retki osoittaa, että tämän päivän - ja etenkin huomisen - maailmassa puhuvat aseet ja suora toimintavalta. Venezuelan jälkeen on kansainvälisen yhteisön kovin paha mennä sanomaan Kiinalle, ettei Taiwania saisi vallata. Ja veikkaan, että puhutaan enää viikoista, kun Kiina aloittaa oman operaationsa Kiinanmerellä. Uskon, että Kiinassa osataan lukea peliä ja valtausmanööverit tehdään pikaisesti Yhdysvaltojen aloittaman valloituskierroksen jälkeen. (Luojan kiitos olen näissä arvailuissani yleensä ollut enemmän väärässä kuin oikeassa...)

Taiwan on ollut Kiinalle kivi kengässä Maon ajoista lähtien. Kommunistisen vallankumouksen ja Maon voittaman sisällissodan jälkeen Tšiang Kai-šek joukkoineen pakeni silloiselle Formosalle ja julisti saaren itsenäiseksi Kiinasta. Asia jäi kaivamaan Mao Zedongia ja nyt hänen vankkumatonta faniaan Xi Jinpingiä. Kiina ei hyväksy Taiwanin itsenäisyyttä ja katsoo alueen kuuluvan samaan Kiinaan kuin kaiken muunkin lähipiirissään. Tripolaarisesti ajatellen Kiina pyrkii varmistamaan Aasian herruuden itsellään ja se tulee aiheuttamaan ongelmia alueen pienempien kansallisvaltioiden lisäksi myös Yhdysvalloille. 

Kansainvälisestä yhteisöstä puuttuvat tällä hetkellä kaikki tasapainottavat elementit. Yhteisiä sopimuksia kunnioitetaan tasan verran kuin se itselle sopii ja jos ei sovi, tehdään toisin. Niin teki Venäjä, niin tekee Yhdysvallat ja niin tulee tekemään myös Kiina. Vastavoimia estämään voimatoimia ei ole, kun ennen aseellisena käsikassarana tunnettu Yhdysvallat on ottanut toisenlaisen - muista erottautuvan - roolin. Kun kansainvälisen yhteisön aseellinen vastavoima on poissa käytöstä, ei mikään estä suurempia asemahteja tekemästä omia päätöksiä. Vika on siinä, että olemme nojanneet liikaa Yhdysvaltojen pysyvän aseineen niin sanottuna järjen äänenä. 

Trumpin puheet Grönlannista ovat perus-trumppailua vakavampia

Venezuelaa vaarallisempia Euroopalle ovat Trumpin puheet siitä, että Yhdysvallat aikoo vallata, ottaa tai ostaa Grönlannin itselleen. Yhdysvallat perustelee kantaansa kansallisella turvallisuudella. Mikäli Yhdysvallat ei saarta valtaa itselleen, tulee sinne heidän näkemyksensä mukaan joko Venäjän tai Kiinan tukikohtia. Eli Yhdysvallat alkaa rakentaa jo maailmankarttaa jonkinlaista suurempaa konfliktia varten. 

Toinen mitä Trump selvästi vaikuttaisi ajavan, on Yhdysvaltojen irrottamista Natosta sekä syvemmästä yhteistyöstä vanhan mantereen kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen on Eurooppa ja Yhdysvallat niputettu yhteen länsiliittoumaksi, jonka vastavoimana toimi ensin kommunistinen regiimi ja myöhemmin selkeästi Venäjä ja myöhemmin myös Kiina. Nyt tuo rakkaus on Trumpin mielestä lakastunut ja on aika siirtyä uusille urille. Yhdysvallat alkaa polkea latua yksin omaan suuntaansa vailla päämääriä estäviä kumppaneita. 

Tekemällä minkään peliliikkeen Grönlannin suhteen, on länsiliittouman sidos vaarassa purkautua lopullisesti. Eurooppa ja EU eivät voi antaa Grönlannin luisua pois Tanskan käsistä ihan vaan, koska Yhdysvallat sitä haluaa. Ja toisaalta taas eivät Euroopan valtiot oikein voi asettua Yhdysvaltoja vastaankaan.

Yhteenmuurattu länsiliittouma on maailmansotien jälkeen tarkoittanut pitkälti sitä, että Euroopan turva on amerikkalaisissa aseissa. Monille maille se on tarkoittanut sitä, että maan puolustus nojaa paljon Nato-joukkoihin ja oma aseellinen miehistö sekä kalusto ovat minimaalisen pieniä. Jos Suomen kokoisella maalla on Euroopan vahvin tykistö, se ei ole pelkästään Suomen vahvuutta, vaan yhtä paljon muiden heikkoutta. 

Luojan kiitos Suomi on pitänyt yllä puolustusvalmiuttaan yllä läpi kaikkien vuosikymmenten. Sen lisäksi meillä on osattu varautua Venäjän uhkaan jo vuosia ennen muita Euroopan maita. Kalustoa on päivitetty, lisätty sekä miehistön koulutuksesta on huolehdittu, vaikka uhka ei ole kirjoitettu kuin pääesikunnan mustaan kirjaan - ja sinnekin hailakalla musteella. Nyt tuo varautuminen tulee joka tapauksessa tarpeeseen - toivottavasti ei koskaan täyteen käyttöön. Ainoa ongelma on huoltovarmuuden maantieteellinen heikkous ja oman tuotannon kapeus.

Trump tuntuu noudattavan täysin uutta doktriinia, jossa se on kiinnostunut vain omista eduistaan ja aikoo ottaa, ostaa, vallata tai hankkia muilla keinoin kaiken, minkä haluaa. Ukrainassa sitä kiinnostavat luonnonvarat, Venezuelassa öljy ja Grönlannissa oma turvallisuus. Trump ei mielestään tarvitse Euroopalta mitään, mutta joutuu toimimaan maanosan turvatakuina ja etäpoliisina saamatta mitään vastineeksi. Koko toisen hallintokauden läpi Trump on kritisoinut muiden kuin Yhdysvaltojen maksujen pienuutta Natolle sekä heikkoa osallistumista USA:n ulkopuolelta. Trumpin näkemyksen mukaan muut Nato-maat ovat pelkkiä hangaround-jäseniä, kun Yhdysvallat joutuu kantamaan täyden vastuun.

Tässä jätetään kätevästi huomioimatta, että tuo samainen Nato elättää suurelta osin Yhdysvaltojen massiivista asetuotantoa ja laajeneva markkina tietää Yhdysvalloille lisää tuloja. Kun Yhdysvallat myi pelkästään viime vuonna noin kaksisataa F-35 hävittäjää, jonka hinta on 100 miljoonaa kappale, on kaupan arvo yksinään 20 miljardia (verrokkina koko Suomen valtion menoarvio on noin 90 miljardia). Ja hävittäjät ovat vain pieni osa katalogista.

Näin ne sodat ovat ennen alkaneet

Jos luetaan historiankirjoja - ja miksipä emme lukisi - huomataan, että suuremmat sodat ovat alkaneet syvistä talouskriiseistä, kansallisesta tyytymättömyydestä tai puhtaasta oman edun tavoittelusta. Sodilla on koetettu paikata sisäpoliittista epävarmuutta, vajentunutta valtionkassaa tai alueellisia erimielisyyksiä. Tällä hetkellä kaikki noista ovat jollain tapaa aktiivisia. 

Talouskriisi kyykyttää koko Eurooppaa ja erittäin vahva oikeistovirtaus nostaa päätään. Kansallisvaltiot alkavat varmistella omia rajojaan ja rajaavat ulkopuolisten pääsyä maahan. Eripura ei niinkään liity valtioiden välisiin kiistoihin, vaan maahanmuuttovirtoihin. Seurasin uudenvuoden aaton juhlinnasta kerättyjä videoita, joissa Saksassa ja Hollannissa mellakoitiin ihan huolella. Videoiden otsikoissa väitettiin mellakoitsijoiden olevan islamisteja. Eli vastustus eivät välttämättä kohdistukaan yleisesti maahanmuuttajiin, vaan pelkästään tietystä suunnasta tai oikeastaan uskontokunnasta tuleviin maahanmuuttajiin. Kun en asiaa  millään tapaa tunne, kommentoin vain noita otsikoita. Mutta meno oli kyllä rajua. Ilotulitusraketteja ammuttiin suoraan ihmisjoukkoihin, niillä ammuttiin pelastushenkilökuntaa ja toiminnan tuloksena ainakin Hollannissa paloi Vondelkerk kirkko. Ei ihan kevyttä kamaa noin juhlapäiväksi.

Yhdysvalloissa koko maa on sisäpoliittisesti jakautunut kahtia. On trumpistit ja muut. Sisäpoliittista epävakautta on kätevää korjata kiinnittämällä huomio muualle - vaikka Venezuelaan. Nimellisesti ollaan korjaamassa vuosia sitten käsiin levinnyttä huumeongelmaa, mutta oikeasti saadaan kansalaisten huomio muualle kotipesästä ja samalla rapautuvaa kannatusta voidaan kosiskella läpi syvien rivien. Jos Yhdysvaltojen huumeongelmaa halutaan ratkaista, olisi luonnollisin iskukohde jossain Venezuelaa lähempänä. Harmi vain, ettei Meksikolla ole samanlaisia öljyvaroja kuin Venezuelalla.

Ja samaa tekee Venäjä. Kun talous oli kuralla, lähdettiin Ukrainaan sitä paikkaamaan. Venäjän hyökkäyksen syynä ei ole ollut muu politiikka kuin talouspolitiikka. Putinin kleptokratia oli varastanut itse itsensä niin tyhjiin, että oli pakko etsiä uusi kohde. Ukraina oli sopivan lähellä ja sopivan rikas. Kohteen tiedustelu ja ennakkoarviot menivät pieleen ja lopputuloksena on satojatuhansia miehiä arkussa ja kriisi jolle ei onnellista loppua ole vieläkään näkyvissä. 

Niin paljon kuin tämä harmittaakin sanoa, niin Kiina on tämän tripolaarisen amentokratian (hulluinvallan) ainoa järkevästi ja loogisesti ajatteleva napa. Se pysyy taustalla kaikissa muissa konflikteissa kuin omissaan. Se ei valitse puoliaan, vaan tasapainottelee osapuolten välissä. Sillä on selkeästi oma agendansa, jota se valmistelee, mutta se odottaa oikeaa hetkeä iskeä. Tähän Kiinalla on myös varaa, koska sen talous ei vielä sakkaa yhtä rajusti kuin Yhdysvaltojen, Euroopan, Venäjästä puhumattakaan. Kiinalaisen sananlaskun mukaan "Kärsivällisyys on viisauden kumppani".

Olen sotatieteilijöiden kanssa samaa mieltä, että Euroopalla on todella kiire varustautua mahdollisesti laajentuviin kriiseihin. Puutetta on monien maiden osalta sekä materiaalissa että miehistössä. Laiminlyötyjä vuosikymmeniä ei kiritä muutamassa vuodessa, mutta työ on aloitettava. 

Ongelma on jo pelkästään puolustusteollisuudessa. Materiaalintuotanto on annettu muille kuin omille tehtaille ja suuri osa sotamateriaalista on tuontitavaraa. Jos kävisi niin, että tämä koko kriisi levähtää Euroopan laajuiseksi ja Yhdysvallat kieltäytyy tukemasta (tai on vaikka vastapuolena), ei meillä ole riittävästi omaa tuotantoa vastaamaan kysyntää. Keski-Eurooppa on talousalueena suuri ja sen resurssit ovat riittävät, joten se pystyy kirimään tuotantovajetta nopeammin. Mutta entäs Suomi? Me olemme edelleen ja tulemme olemaan täällä pohjolan perukoilla pitkien huoltomatkojen päässä. Kun kranaatit loppuvat, ei niitä enää Itämeren kautta tänne enää tuoda, jos tarkoitus on lennättää niitä itärajan taakse.

Kukaan järkevä, inhimillinen, ihminen ei halua sotaa. Mutta historian valossa ihmiskunta ajautuu syvempään kriisiin säännöllisin väliajoin ja hyvin usein hommat eskaloituvat sodiksi. Vaikka kriisiä ei tulisi tai nyt voimistuvat jännitteet laukeaisivat, on hyvä muistaa, että viisas varautuu ajoissa ja riittävästi. Kun virtaukset osoittavat, että Venäjä ei ole pyrkimässä rauhaisaan rinnakkaiseloon Euroopan kanssa ja Yhdysvallat koettaa kaikin keinoin vetäytyä aseellisen tukirangan roolistaan, ei meille raukoille muuta jää kuin pitää huolta itse itsestämme.