Sairastuvan majurina etäpäivällä

 

Tämä viikko oli vauhdikkaampi kuin olisin toivonut. Perhesirkukseen iski mahapöpö, joka kaatoi petiin estraditaiteilijan kerrallaan ja teki jopa minusta sairastuvan majurin pariksi päiväksi. Mieleen tuli väkisin serkkupojan määritelmä isän roolista perheessä. Hänen mukaansa isä on apumoottori, joka otetaan käyttöön, kun päämoottori on tilapäisesti huollossa tai jopa rikkoontumisen vuoksi telakalla. Nyt tuo tilanne kyllä lävähti poskille aika täysillä. Kuten olen ennenkin sanonut, niin nostan hattua, näytän peukkua ja annan päälle vielä hurjansuuret respectit niille vanhemmillle, jotka ovat lasten kanssa kotona. Ei nimittäin tuo kotihoitokaan ole ihan kevyttä puuhaa.

Tähän liittyykin mainio tarina tämän päivän työelämästä. Normaalistihan, jos kaikkia brobushkoja  tarkkaan luetaan, olisi pitänyt mennä lääkäriin ja antaa ylipalkkaisen yliopiston käyneen tohtorin kertoa sama, minkä tiesin itsekin - eli että työkunto ei nyt ole standardit täyttävää ja on paree levätä hetki. Luultaasti levon pituudesta olisimme olleet eri mieltä, mutta mikäpä minä olen väittelemään oppineiden kanssa.

Nyt kuitenkin oikaisimme pari mutkaa. Soitin esimiesnaiselleni ja sovimme, että teen kuntoni mukaan päivän etänä. Jos kunto ei salli, niin lepään, mutta päätös on oma (Siis työntekijää voi oikeasti vastuuttaa huolehtimaan kunnostaan, ettäs tiedätte). Ja itse asiassa etänä taisin saada jopa enemmän aikaan kuin töissä.

Ja jos lasketaan yhteiskunnallisia kustannuksia, niin aika paljon halvemmaksi tuli olla kotona, katsokaas näin:

Vaihtoehto 1 - El Protocoll
Menen lääkäriin ja kulutan lekurin aikaa sen vartin verran. Sillä välin joku oikeasti kipeä joutuu odottamaan ja jonon loppupäässä jonkun aika lipsahtaa ajan lineaarisesta luonteesta johtuen seuraavan päivän puolelle. Tästä seurauksena saan sairaslomaa kolme päivää eli olen kolme päivää pois rivistä. Kustannukset ovat siis lääkärin palkka, sen jonossa viimeisen palkka, kun hän joutuu odottamaan omaa vuoroaan vuorokautta pidemmälle sekä noiden päälle työnantajan pussista lähtevä kolme päivän palkka, josta ei edes saa kela-korvauksia. Minusta kaikkia häviävät.

Työkaverit katsoisivat yli kulmiensa ja miettisivät, että kuolis pois, niin loppuis kärsimys.

Vaihtoehto 2 - Ylitunnollisen työntekijän dilemma

Toinen vaihtoehto olisi ollut se, jota olen itse suosinut menneinä vuosina. Kun peilistä katsottuna pää ja sen kaikki ulokkeet ovat paikallaan ja aisteista suurin osa toimii keskivertoihmisen tavoin, niin ihminenhän on käytännössä työkuntoinen. Tällöin tunnollinen veikkonen menee toimistolle sulostuttamaan puoliruumiinkaltaisella olemuksellaan työystäviään. Työkaverit katsoisivat yli kulmiensa ja miettisivät, että kuolis pois, niin loppuis kärsimys.

Tämän seurauksena oraksella oleva tauti leviää kaikkiin toimiston muihin työntekijöihin, eikä se omakaan olo parane. Pahimmillaan siis olisin itse sairastanut kuumetta viikon verran ja mennyt sen jälkeen lääkäriin ja levännyt vielä viikon. Tänä samana aikana myös toimiston muu väki olisi ottanut muutaman päivän saikkua ja tuo koko lysti olisi lopulta maksettu työnantajan piikistä. Vaikea minun tässäkään vaihtoehdossa on nähdä voittajia.

Ja samalla säännöllä me pelasimme tuon pienimmän lapsen suhteen. Kun perheessä on tautia, jonka voi olettaa tarttuvan, jätimme lapsen suosiolla kotiin, vaikka hän terve olikin. Terveen lapsen olisimme voineet viedä sinne hoitajien iloksi ja samalla siinä olisi tullut levitettyä tautia kymmeneen muuhun perheeseen. Paljonkos siitä olisi tullut kustannuksia, kun seuraavalla viikolla kipeiden lasten vanhemmat olisivat jonossa kiidättäneet hoitovapaalappuja omille työnantajilleen ja hoitaneet lapsiaan kotona.

Ja oli etäpäivässä toki henkinenkin hyöty. Kun olin itse kotona, ei minun tarvinnut miettiä, miten siellä pärjätään tai pärjätäänkö. Ja tietenkin, jos olisi ollut koko päivän pois, niin illalla raivattavaksi olisi saattanut jäädä melkoinen sotku. En itsekään olettaisi,että kipeät ihmiset hoitavat omia jälkiään päivän aikana. Saman taudin kokeneena nimittäin tiesin, että tuo pikku-pirulainen vie kropasta voimat ja toimintakyvyn melko lailla totaalisesti.

Noista ajoista olemme onneksi jo laskeutuneet puusta myös toimistotyön suhteen.

Työtä voi tehdä muuallakin kuin työpaikalla

Palkkaorjia sisäänsä sulkevat toimistot kehitettiin teollisena aikana, jotta kaikki työntekijät olisivat työnantajan tarjoamien tilojen, työkalujen ja valvonnan piirissä. Toimistoilla matkittiin siis tehtaasta tuttua järjestelmää, jossa työnantaja määrittää ostamalleen työpanokselle suorituspaikan ja -ajan ja myös valvoo, että työtä tehdään normimäärä. Yleensä toimistossa tehtiin suorituspohjaista työtä, joka ennen tätä ultramodernia ATK-aikaa oli vielä suht mitattavissa.

Noista ajoista olemme onneksi jo laskeutuneet puusta myös toimistotyön suhteen. Työkalut ovat siirrettävissä paikasta toiseen ja suoritteetkaan eivät enää ole samalla tavalla mitattavia kuin ennen. Jos arvata saan, niin tulevaisuudessa isoin osa toimistotyöstä tullaan irrottamaan fyysisestä työpaikasta ja työnantajat eivät tule panostamaan kovinkaan suuriin toimistoneliöihin. Sen sijaan yleistymään tulevat ns. toimistohotellit sekä monikäyttötoimistot, joissa on yhteiskäyttöön tarkoitettuja paikkoja reilusti alle vakituisen henkilömäärän. Näitä työpisteitä käyttävät ne sielut, jotka sattuvat kulloinkin paikalla olemaan.

Tämän päivän tekniset vempeleet ovat vapauttaneet meidät fyysisen työpaikan ja työn tekemisen välisestä yhteydestä. Työtä voi tehdä ihan samalla tavalla laiturin nokassa, keittiönpöydän ääressä kuin toimistossakin. Toki mikään ei korvaa työyhteisön antamaa tukea ja ideariihimäistä apua, mutta teoriassa voit olla työkavereihin koko ajan yhteydessä - on lyncit, puhelimet ja sähköpostit, jolla kenet tahansa saa kiinni online. Meidät modernit palkkaorjat se vapauttaa monesta asiasta. Etäpäivällä ei tarvitse pukea paitaa, jossa on napit tai paitaa ylipäänsä. Samoin se vapauttaa siitä, että joutuisit ajamaan työmatkaa tai odottamaan lounastuntia. Jos olet kova syömään, niin etäpäivänä voit syödä koneen ääressä vaikka kolme lounasta - itsehän ne siihen hommaat.

Etäpäivien taas sanotaan vastuuttavan tekijöitä toimistopäiviä enemmän. Höpö höpö ja huomenna lisää - tuo on jonkun vallastaan pitävän toimisto-Stalinin keksintöä. Monessako toimistossa on fyysisesti koko ajan läsnä oleva toimistopäällikkö, joka kyttää selän takana suoritusten syntymistä? Se, joka haluaa laiskotella, tekee sen samalla tavalla toimistossa kuin kotonakin. Ja jos työyhteisössä on ihminen, joka suhtautuu työntekoon työaikana lähtökohtaisesti vastentahtoisesti, niin sitä ei paranna se, että tyyppi sidotaan nahkaremmilllä toimistotuoliin kiinni. Työhaluton ei pakolla tulosta tee.

Ajattelutyön ja rauhaa vaativat työtehtävät kannattaa hoitaa etänä

Minusta etäpäiville parhaiten sopivat suunnittelutyöt sekä tehtävät, jotka vaativat työrauhaa. Itse piirtelin maanantain prosessikaaviota ihan perinteisesti paperille. Kun oli keskeytymätön työrauha, sain valmista aikaiseksi yllättävän paljon ja yllättävän nopeasti. Toimistossa vastaava homma ei olisi valmistunut yhden kokonaisenkaan työpäivän aikana. Luulisin, että noin parin minuutin välein olisin joutunut keskeyttämään työt vastatakseni kysymyksiin, puheluihin tai muuten osallistumalla toimiston yleispörinään. Ja joka kerta, kun olisin työn keskeyttänyt, olisi aloittaminen vaatinut pienen käynnistelyn ("missäs minä olinkaan menossa"). Lopputulos olisi ollut tasoltaan heikompi ja tekeminen olisi vaatinut pidempään.

Itse ajattelin siirtää etäpäiville myös päiviä, jotka sisältävät paljon puheluita. Itse ärsyynnyn siitä, jos minulle soittaa vaikkapa puhelinmyyjä, jonka taustalta kuuluu muiden puhe. Minulle tulee fiilis, että keskustelija ei puhu minun kanssani henkilökohtaisesti, vaan olen pelkästään nimi soittotehtaan listalla (mikä useimmiten on tietenkin totta). Mutta kun soittajan takaa ei kuulu mitään, niin syntyy fiilis, että tässä keskustellaan henkilö henkilölle, eikä kukaan muu kuule tai ole osallinen puheluun. Jaatteko fiiliksen?

Samoin etäpäivälle osuvat hyvin myös nämä hoitovapaapäivät. Jos vanhempi voi tehdä kotoa käsin töitä samalla, kun hoitaa kipeää lasta, niin tuo ei minusta ole hoitovapaata, vaan enemmän etäpäivää. Ja juu - toki ymmärrän, että kaikissa ammateissa ei etätyön tekeminen ole mahdollista.

Itse olen ollut sellaiset kymmenen vuotta työssä, jossa etäpäivien tekeminen ja työnteko kotoa käsin on ollut mahdollista. Tuon ansiosta olen nähnyt, kun lapset ovat lähteneet ensimmäistä kertaa eskariin ja kouluun ja noina päivinä olen hoitanut kipeitä lapsia enemmän kuin kerran. Samalla olen aina tehnyt myös työt vähintään hyvällä pieteetillä. Näinä päivinä koen, että voittajia ovat olleet sekä minä että työnantaja.