Oppiminen aikamiehenä on haastava jobi

Viimeksi pääsin ketterästi aloittamaan tätä opiskeluteemaa, johon nyt keskityn vähän tarkemmin. On ollut melkoinen yllätys, kuinka paljon oppiminen on muuttunut lähes parissakymmenessä vuodessa eli siitä, kun viimeksi koetin aivolohkoihin väkisin pakata uutta tietoa.

Muutosta on tapahtunut eniten itsessä. Sen lisäksi ovat muuttuneet opetusmetodit sekä opetusvälineet. On aiempaa helpompi saada tietoa monella eri tavalla ja opiskelu on metodeiltaan monipuolisempaa. Tämän olen huomannut jo nuorison koulunkäynnistä. Peruskoulussakin perinteisen luokkahuone- ja pänttäysmetodin rinnalle - ja ohi - on noussut monimuoto-oppiminen, joka tukee omaehtoista tiedonhankintaa ja sitä, että opiskelijan on mahdollista saada sama tieto tavalla, mikä tukee parhaiten henkilökohtaista oppimiskykyä.

Kuvaa, tekstiä ja värejä yhdistävä värityskirja osoittautui nappihankinnaksi

Keloon tarttuu tieto heikosti

Oma oppimiseni on nuoruusvuosista hidastunut aika lailla. Yhden asian oppimiseen tarvitaan huomattavasti suurempi toistomäärä kuin teinivuosina. Lukiossa vielä asiat menivät päähän parilla lukukerralla, kun nyt saan parilla lukukerralla ehkä selville, mistä on kyse. Tiedon tartuttamiseen keloon tarvitaan välillä sekä moottorisaha että leka.

Yhtä vaikeaa on tiedon pitäminen pään sisässä. Kerran ulkoa opitut asiat tippuvat muistista kuin humalaisen tavarat taskusta. Etenkin kieliopinnoissa olen huomannut, että jos ei koko ajan treenaa, niin opittu tieto yksinkertaisesti unohtuu nopeasti päästä. Jos et kolmeen päivään avaa Duolingoa, viimeksi opitut sanat tuntuvat venäjän sijaan täydeltä heprealta - kirjaimellisesti!

Miksi tieto ei tartu?

Olen löytänyt pari juurisyytä sille, miksi tieto ei umpipuiseen kelokalloon tartu. Ensimmäinen syy on se, että tiedon kriittinen arviointi on kasvanut merkittävästi. Mitä vanhemmaksi tulee sitä tarkemmin arvioi (alitajuisesti tai tarkoituksella), mitä tietoa päänsä sisään haluaa tallettaa. Oppiessa herää se tärkein kysymys "miksi?", johon vastaaminen kertoo, otanko tiedon vastaan vai annanko sen soljua persumaisten mielipiteiden lailla korvannipukasta toiseen kulkematta oppimiskeskusten kautta.

Itsen motivointi on oppimisessa se tärkein tekijä. Ilman oikeaa motivaatiota eivät parhaatkaan leikkikalut tai oppimismetodit auta siinä, että tieto tarttuisi pysyvästi.

Kärsivällisyys on näissä hommissa hyve. Tulee antaa itselleen aikaa oppia ja aikaa omaksua. Muutamassa kuukaudessa olen jotakuinkin selvittänyt, kuinka paljon pystyn vuorokaudessa opiskelemaan tehokkaasti ja sen, millaisissa osissa saan tietoa kartutettua. Ja voi pojat, että se oppimäärä on alussa pieni. Tällä hetkellä pystyn opiskelemaan ihan 100% painotuksella noin 3*45 min jakson. Sen jälkeen jo hieman ruostunut ja harvahampainen iso ratas alkaa pyöriä enemmän tai vähemmän tyhjää ja lukemisesta saatu hyöty pienenee merkittävästi.

Tuossa määrässä on melkoinen ero siihen, kun lukiossa saattoi kirjoituksiin lukea 8-10*45 min päivässä ja toistaa samaa kuukauden verran. Ja osa siitäkin asiasta oli sellaista, mikä ei juurikaan kiinnostanut...

Ne perkeleen aikavarkaat

Toinen päätoimisesta opiskelusta muuttunut tekijä on ajankäyttö. Jo viimeksi kerroin, kuinka nuorena päätoimisesti opiskellessa suurimmat ajatusta häiritsevät tekijät olivat se, että mietti keskioluen ja naisseuran riittävää saatavuutta (toista sai rahalla ja toista ei edes rahalla). Nykyisin taas yhdellä keski-ikäisen ajatusten radalla kiertävät työn lisäksi perhe- ja rahahuolet sekä terveydestä ja liikunnasta huolehtiminen. Keski-ikäisen elämä on yksi suuri dominotorni, jossa huolta on pidettävä samaan aikaan useammasta palikasta, jottei koko torni pääse romahtamaan heikoimman lenkin petettyä.

Takamatkaa opiskelulle otetaan jo siinä, että oppimisen alle minäkin teen kahdeksan tunnin työpäivän. Ja sen päälle ovat vielä normaalit koti- ja perhe-elämään liittyvät rutiinit. Näin ollen opiskelu tapahtuu niinä aikoina, "kun ei ole muuta". Ja kun sitä muutakin on koko ajan....

Aika on tunnestusti resurssi, jota on käytössä vain rajallinen määrä, eikä sitä valmisteta yksilön tarpeisiin minuuttiakaan lisää. Tällöin yhden lisämomentin ottaminen elämään tarkoittaa automaattisesti sitä, että jotain on jätettävä pois ja elämästä on karsittava "muuta" opiskelujen vaatiman ajan. Ja karsimisessakin on oltava järki mukana. Esimerkiksi Unesta on huonoa karsia - ainakaan pitkäksi aikaa. Enkä suosittele perheenkään siirtämistä hyllylle opintojen ajaksi. Läheiset kaipaavat ja tarvitsevat huomiota ja jos karsit perheen elämäsi ulkopuolelle, saatat pian olla lopullisesti yksin kirjoinesi.

Minä olen koettanut karsia pois turhaa kulkemista. Telkkaria en juurikaan iltaisin katsele ja muut ei-tarpeelliset-menot olen koettanut pudottaa minimiin. Ja valitettavasti nyt opiskelujen ajaksi saa hupilukeminenkin olla hieman taka-alalla. Minulle suurin turha aikasyöppö on ollut some, jonka käyttöä olen myös koettanut hillitä. Ihan raa'asti kellottamalla olen huomannut, että esim. Instagramissa saan kulumaan tunnin todella helposti. Sinne somelaan vaan jotenkin sujahtaa ja jää kellumaan ilman mitään hajua ajankulusta. Ja hieman tämä opiskelu on päässyt näkymään täällä blogin puolellakin.

Omaa ajankäyttöä voi tehostaa sillä, että tekee opiskelusta kalenteroinnin. Jo edellisviikolla määrittää itselleen tavoitteet sekä aikamäärän, minkä opiskelulle käyttää. Kalenterointi on ikään kuin itselle annettu lupaus suorittaa opintoja. Ja kukas sitä nyt itselleen valehtilisi?

Helpointa on ottaa lukuhommille sellaista aikaa, mikä ei kuulu kenellekään. Minulle se aika on yleensä kello 22-23 iltaisin. Silloin olen vielä lähes tajuissani oppimaan, mutta tuolloin ajalle ei ole juurikaan muita ottajia. Se, mikä jää väliin, on telkkarin tuijottelu tai muu epämääräinen sohvalla nuokkuminen.

Toinen kätevä ajanjakso minulle on viikonloppuaamut. Silloin muu perhe on aika tiukasti omissa touhuissaan (tai nukkuu) ja opiskeluille on tarjolla hyvä, rauhallinen jakso. Valitettavasti tuo on tähän saakka ollut sitä aikaa, jonka olen käyttänyt kirjoittamiseen, blogien suunnitteluun tai lukemiseen.

Anatomian aputyökalut, puhelin ja appi

Oppimista edistävät hyvä motivaatio sekä aputyökalut

Kaiken oppimisen perusta on käsitys siitä, miksi opiskelee ja mihin tähtää. Ilman opintojen perimmäistä syytä ja tavoitetta, on turha edes lähteä haarapussit olalla opintielle. Tätä samaa olen koettanut tolkuttaa myös nuorisolle. Opiskelkaa mitä opiskelette, kunhan allekirjoitatte opintojen tavoitteet ja oppimisen syyn. Motiivin lisäksi on tarpeen myös tietää alusta saakka opintojen päämäärä. Joutavanpäiväinen haahuilu epämääräisten opintojen viidakossa voi olla hyvää ajankulua, mutta se jääkin pelkästään ajankuluksi.

Minua oppimisessa auttaa koulussa käytetty monimuoto-opetus. Oppia tarjoillaan eri muodoissa yhdistäen teoriaa ja käytäntöä. Lisäksi teoriaa tarjoillaan eri viestimien kautta niin, että hyödyksi käytetään kuvaa, ääntä sekä videota. Tärkeintä minulle on, että teoriassa opitut asiat saa itse testata käytännössä. Teoriassa käydyn luun paikan oppii parhaiten, kun paikan saa itse kaivella esiin elävästä ihmiskehosta.

Olen huomannut, että jokaiselle on oma tapansa ja keinonsa oppia.Toiselle sopii äänen kautta opiskelu, kun toinen tarvitsee 3D-mallinnoksen hypisteltäväksi. Ja sitten on se, jolle ainoa oikea tapa on päntätä luita ja lihaksia ulkoa peräkkäin niin pitkään, että tieto tekee pesän takaraivon kulmaan.

Minulle tehokasta on myös oppia ryhmässä. Opiskeluryhmässä kaikilla on yhtenäinen päämäärä ja motivaatio. Ryhmässä opiskelu tekee kokonaisuudesta yksilöitä vahvempaa. Yleensä kahdestatoista opetuslapsesta joku tajuaa asian ensin ja pystyy ehkä selittämään sen muille eri tavoin. Eikä kyse ole tietenkään opetuksen huonosta tasosta,vaan ennemminkin näkökulmaerosta. Ammattimainen opettaja näkee asiat eri tavoin kuin "maallikko". Ryhmäopiskelussa oppimista auttavat myös toisaalta ryhmän sosaalinen paine oppimiseen, mutta vielä enemmän keskinäinen tsemppaus, jossa heikommatkin vedetään mukaan samaan veneeseen.

Oppimisen aputyökalut

Nykyajassa on myös muita hyviä puolia, jotka auttavat oppimaan. Tekninen kehitys on tuonut oppimisen aputyökaluiksi sovelluksia, joista näkee esim. anatomiaa eri tavoin kuin paperisesta 2D-mallinnoksesta. Meidänkin ryhmässä yksi kaveri bongasi puhelimeen saatavan lihakset ja luut 3D-versiona esittelevän appin, joka varmaan löytyy nyt jo useimmista puhelimista (myös minun). Sen kanssa ei paljon tarvitse arpoa, mistä ja minne ne lihakset kulkevat.

Omaa oppimistani tukee huomattavasti anatomian värityskirja, jonka hommasin heti opiskelujen aluksi. Värittäminen voi kuulostaa hieman lapselliselta, mutta se on erittäin hyvä tapa oppia. Värittäessä tulee siihen kuvaan keskityttyä ja samaa paikkaa tuijottaa sen verran pitkään, että paikat jäävät pidempikestoiseen muistiin.

Ja on värityskirjassa sekin hyvä puoli, että perheen viisivuotiaan kanssa voi viettää yhteisiä väritystuokioita. Lapsiparka on tähän mennessä tuijotellut erinäisenkin tunnin ihmisen anatomiaa sisältäviä lihasten kuvia ja luurankoja. Toivon mukaan nuo opinkappaleet jäisivät hänelle mieleen positiivisina viboina, eivätkä minään painajaisina...

Haastavaa, mutta täysin hallittavissa

Oppiminen tällä iällä on aika lailla haastavampaa kuin teinivuosina. Minusta se on silti hallittavissa oleva asia. Keski-iässä osaa olla itselleen armollinen ja antaa aikaa oppia. Samoin motivaation kaivaminen ja ylläpito on varmaan helpompaa kuin nuorena, jolloin mieli pomppi yhdestä mieliteosta toiseen keskustan kannatuksen lailla. Nyt osaa helpommin asettaa itselleen pidempikestoisia maaleja, joissa tähtäin pysyy varmasti.

Oppiminen on hitaampaa ja vaatii enemmän aikaa - jota siis ei ole ainakaan yhtään enempää käytettävissä. Tuo aika on vaan taiottava jostain ja jokainen halukas sitä kyllä löytää - jälleen kerran - kun motivaatio ja päämäärät ovat hallussa. Ja onneksi kärsivällisyys on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat kasvaneet samaan tahtiin iän myötä.

Oppiminen vaatii hieman apua, mutta sitä on nyt enemmän tarjolla kuin nuorena. Ihmettelen edelleen, kuinka ihmiset pärjäsivät ilman älykännyköitä ja netin mukanaantuomaa rajatonta tiedonmäärää.

Pontti loppuu - Ra(s)kas Keski-ikä jatkaa eloaan

Loppuun vielä infoa tämän blogin kohtalosta. Kaakon Viestintä on ilmoittanut, että heidän molemmat blogiportaalinsa - Pontti ja sisarportaali Starbox - loppuvat maaliskuun lopussa. Syynä lopettamiselle on se, että portaalien sisältöä ei saatu muutettua riittävässä määrin kaupalliseksi ja liiketoimintaa pyörittävän yrityksen ei kannata toimia kannattamattomilla alueilla.

Tämä pakottaa meidät bloggaajat tekemään omat ratkaisumme. Minä päätin, että rakas mentaalikotini "Ra(s)kas Keski-ikä" jatkaa eloaan siellä, mistä se Ponttiin aikoinaan tulikin. Olen nyt jo jonkin aikaa julkaissut blogitekstit kahdessa paikassa eli sekä Pontissa että myös bloggerissa.

Maaliskuun jälkeen Ra(s)kas Keski-ikä löytyy siis osoitteesta
http://neljankympinpesu.blogspot.com/

Hyvää alkavaa kevättä kaikille!