Puoli vuotta yrittäjän juhlaa – tai arkea

Puutyö Hjerppen tekemä logokyltti

Helmikuun lopussa yritykseni Lappeen Hierontastudio täytti kunniakkaat puoli vuotta. Takana on siis sen verran arkea, että uskaltaa katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä on tullut opittua. Niin kuin olen ennenkin sanonut, kirjoitan blogia lukijoille, mutta sen lisäksi itselleni muistoksi. Kunhan tätä yrittäjän taivalta on (toivottavasti) kuljettu kymmen vuotta, ovat ajatukset taatusti muuttuneet ja kehittyneet. Silloin on hauska muistella, miltä oman taipaleen alkumetrit ovat näyttäneet.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Alkutaival on ollut odotetun vauhdikas – ja toisaalta taas odottamattoman tapahtumarikas. Alun suunnitelmat ovat muuttuneet ja tarkentuneet. Mukaan on tullut lisämomentteja ja toisaalta taas monet stepit ovat toteutuneet aika lailla kuten oletinkin. 

Tärkein asia on se, että työ tuntuu tällä hetkellä minulle oikealta. Asiakkaat ovat loistavia ja työn arki on jopa mukavampaa kuin luulin. Työhuoneelle säntään aina juoksujalkaa ja vaikka illat vähän venähtävät, niin omaan piikkiin tekee mielellään. Kun näen asiakkaan palaavan pöydälle, tiedän onnistuneeni. Noita onnistumisen elämyksiä on puoleen vuoteen todellakin riittänyt. Tälläkin hetkellä kalenteri on myyty koko ajan noin viikoksi eteenpäin. Olen edelleen kiitollinen ja ihmeissäni jokaisesta asiakkaasta, joka luokseni löytää. Markkinoinnin mekaniikka on mielenkiintoinen, kun sen tuloksia näkee omassa varauskalenterissa.

Ja kuten aina, asiat eivät mene kuin suunnittelee. Ajattelin palkkatyön ja yrittämisen välistä symbioosia noin puolen vuoden aikajänteellä. Nyt olen jatkanut tuota aikajännettä mielessäni vielä pidemmälle. Korona-aika aiheuttaa yritykselle epävarmuutta ja sen sietämiseksi tarvitsen vielä taloudellista selkänojaa. Kaverini tosin sanoi, että olen jopa liiankin varovainen. Se varmaan pitää paikkaansa, mutta niin kauan kuin koko valtakunta elää puolittaisessa kriisitilantessa, ei selkänoja voi olla liian korkea. 

Alkuun on mahtunut myös onnekas sattuma, kun pääsin syventämään omaa osaamistani Suomen Hierojakoulujen palveluksessa. Toimin Kotkan yksikössä tuntiopettajana ja vedän parina viikonloppuna kuukaudessa monimuotoryhmää. Opettaminen on antanut omaan tekemiseen todella paljon. Näen työni toisella tapaa ja onhan se aika mahtava tunne nähdä toisten oppivan minun tekemisen kautta uutta ammattia. Mitään helppoa opettaminen ei ole – se sisältää aina pienen riittämättömyyden tunteen sekä tietenkin ajankäytöllisesti lisätöiden tekeminen on kaaosta lisäävä. Onneksi oppilaat ovat mahtavia ja sallivat ”yhdessä oppimisen”-metodini. Joudun opettelemaan tavallaan lennossa yhden ammatin vielä entisten päälle ja hajottamaan aikaani vielä useampaan osaan. 

Yrittäminen on myös pelkoa ja epävarmuutta

Tällaiselle paatuneelle lomarahahutsulle yrittäjän epävarmuuteen tottuminen on toisinaan kamalaa. Ainakin alussa, kun kalenterissa oli kokonaan tyhjiä päiviä ja en tiennyt, miten markkinointi toimii tai mistä löytäisin asiakkaat, vietin kynsiä pureskellen unettomia öitä miettien, olinko sittenkin polkaissut suonsilmään. Yrittäjällä ei ole turvana kuukausipalkkaa, joka kilahtaa tilille aina samana päivänä. Jokainen penni tulee – tai on tulematta – omista käsistä, ja kun nuo kädet lepäävät, ei rahaakaan tule. 

Alussa olin varma, etteivät asiakkaat löydä minua. Olin varma, etten osaa myydä tai markkinoida ja vielä varmempi siitä, että kaikki muut onnistuvat työssään minua paremmin ja vievät kaikki asiakkaat. Itseluottamus rakentuu asiakas kerrallaan. Jokainen asiakas on kuin pieni legopalikka siinä, että uskallan luottaa omaan työhöni ja siihen, että osaan hoitaa asiakkaani oikein. En edelleenkään pidä itseäni minään sensei-tason osaajana, mutta uskon oman työni tuloksiin ja siihen, että pystyn tarjoamaan asiakkaille jotain sellaista, jonka vuoksi kannattaa tulla toistekin. 

Oppimista ja opettamista

Opin koko ajan jotain uutta. Alussa olin kaikesta yrittämiseen liittyvästä aivan pihalla, mutta onneksi löysin ympärilleni verkoston, joka jeesaa. On mahtavia kollegoita, joilta voi kysyä ja on kirjanpitäjä, joka jaksaa selittää yksinkertaisetkin asiat auki. Ja mikä tärkeintä – on perhe, joka tukee ja auttaa. Vaimo ja lapset ovat taatusti joutuneet joustamaan tavallista enemmän, koska illat venyvät ja viikonloppuisin olen opettamassa. Toivottavasti tulee vielä aika, että homma muuttuu kaaoksesta edes hallituksi kaaokseksi ja saan maksaa velkoja takaisin. 

Uskon niin, että yrittämisestä tietää jotain vasta sitten, kun ensimmäinen toimintavuosi on kokonaan takana ja näkee, miten tulos asettuu. Jos ensimmäisen vuoden jälkeen viivan alla on plussaa, niin sitten voi uskoa jo itsekin työhönsä ja kykyynsä yrittää. Tuohon hetkeen on puoli vuotta matkaa jäljellä ja työtä riittää.

Luojalle kiitos internetin ihmeellisestä maailmasta. Netin kautta olen löytänyt kanavat markkinointiin ja netin loputtomista syövereistä löytyy myös vastaus useimpiin kysymyksiin, joita mielessä pyörii. En edes voi kuvitella, miten hankalaa firman pystyttäminen ja pyörittäminen on ollut aikana ennen nettiä. 

Yrittäminen on muutakin kuin tekemistä

Eniten minua on yllättänyt se, että yrittämisessä on niin monta eri puolta. Vaikka toimin hierojana, on se vain osa työstä, jota yrityksessäni teen. Paljon menee aikaa siihen, että suunnittelen markkinointia ja myyntiä. Aikaa menee pöydän ulkopuolella siihen, että kontaktoin asiakkaita ja koetan keksiä uusia tulonlähteitä. Päässä pyörii suunnitelmia, miten hommaa saisi kehitettyä ja aina on tietenkin unelmia, joita haluan vielä toteuttaa. Tunnettu fakta on, että yrittäjä on ikiliikkuja, joka ei pysähdy koskaan, vaan oppii, kehittää ja muuttaa toimintaa vastaamaan kysyntää. No tuohon nyt on matkaa, mutta tässä risteyksessä jo odottelen lähtökuopissa.

Myös byrokratia ottaa osansa. Laskuja tulee ja laskuja myös menee. On tehtävä kirjanpitäjälle omat aineistonsa ja pidettävä yllä tavaravarastoja. On muistettava yhtä lailla hoitaa eläkemaksut, ennakkoverot kuin työhuoneen siivouskin. Kaikki noista töistä ovat verrattain kaukana perustyöstä, mutta yrityksen kannalta aivan yhtä tärkeitä. Ja kukaan muuta niitä ei tee kuin minä itse.

Miltä nyt tuntuu?

Juuri nyt kaikki tuntuu hyvältä. Työt etenevät vauhdikkaasti ja valtakunnassa riehuvasta korona-epidemiasta huolimatta olen saanut tehdä töitä asiakkaiden hyväksi ja firman eteen. Käytännössä velkaa ei ole kuin itselle ja jokainen kuukausi on tuottanut jotain – jos ei muuta niin hyvää mieltä. Eli löysästi katsottuna tämä voitaneen katsoa onnistuneeksi. 

En edelleenkään koe olevani erityisen yrittäjähenkinen. En hae ahnaasti kauppaa tai myy ikenet veressä hieronta-aikoja kaikkialla missä liikun. Ja silti kauppaa syntyy niin, että kaikki myytävät ajat menevät. Olen oppinut myynnistä sen verran, että sellaista tuotetta on helppo myydä, johon uskoo ja silloin homma tulee aika luonnostaan. 

Olen saanut uutta oppia aivan valtavasti kuluneen puolen vuoden aikana. Yrittäminen opettaa tulemaan toimeen omillaan, mutta se opettaa myös rakentamaan verkostoja ja kysymään apua. Kun teet töitä yksin, ei ole sitä kuuluisaa ”toista”, joka tekisi työt puolestasi tai jolle voit jättää roskisten tyhjentämisen tai muut ikävät työt. Opettavaista on myös se, että saat rahaa vain siitä, mitä teet. Huomasin, että olin aivan liekeissä, kun pääsin opettamaan yrittäjyyteen liittyviä opintoja koulussa omille oppilailleni. 

Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman harmaalta. Maaliskuu sulkee monet paikat ja eläminen menee koko ajan ahtaammalle. Lomautukset, konkurssit ja kasvava työttömyys vähentävät kotitalouksien varoja ja valitettavasti hyvinvointi on yksi ala, josta nipistetään ensimmäisenä – toki ymmärrettävästi. Mutta silti uskon omaan työhön ja siihen, että pärjään. 

Voikaa hyvin ja pysykää terveenä – ja pitäkää hengissä myös ne pienet yrittäjät, jotka ympärillänne koettavat selvitä kaaoksesta huolimatta.