Katson sohvalta pienen kiharapään touhuja. Kasasta leluja on tullut keskikokoisen yhteiskunnan kokoinen leikki täynnä toimintaa. Jokaisella palikalla ja muovieläimellä on oma roolinsa ja leikkiä johtaa yksinoikeudella kapelimestari, jonka suu käy tasaiseen tahtiin antaen leluille neuvoja ja käskyjä. En voi kuin ihailla lapsen mielikuvitusta, joka saa muunnettua yksinkertaisen muovipalikan eläväksi olennoksi. Alan miettiä, mitä toivoisin tuosta ihmisentaimesta kasvavan?
Isompien suhteen toivo alkaa olla mennyttä. Kasvatuksen positiivisiin aspekteihin vaikuttavat tekijät olisi pitänyt laskea viljavaan maahan jo vuosia sitten. Nyt kun ensimmäiset kolkuttelevat aikuisuuden portteja, niin voi enää vain toivoa, että joitain viisauksia on kotoa saatu syötettyä. Meidän vanhempien esittämät toiveet ovat vain toiveita. Viisas ja harkitsevainen nuori tekee itse päätöksen - joko ratkaisuvaihtoehtoja puntaroiden tai silmät kiinni suunnistaen.
Tuo nuorin on sen sijaan vielä siinä iässä, että kasvatuksella hänen elämänsä suuntaa voidaan bonsaimaisesti ohjailla johonkin suuntaan. Välillä tuollainen kolmevuotias vaikuteimuri ottaa kyllä onkeensa kaikista ei-niin-toivotuista jutuista, mutta vanhempien viisaudet putoavat korvien ulottuvilta kuin rasva teflonpannusta. Lapset ovatkin siinä suhteessa jänniä olentoja, että niihin syöttää erilaisia kasvatustapahtumia koko lapsuuden ajan, mutta lopputulosta ei näe ennen kuin aikuisena. Lastenkasvatusta voisikin nimittää pitkän aikavälin tuuripeliksi.
Jos saisin valita ne jutut, joita toivon lapsistani tulevan, niin tässä olisi short list
1) Luku- ja kirjoitustaito
Vaikka nykynuoriso tuntuu valuvan kovaa vauhtia takaisin muinaisen Egyptin tasolle kommunikoidessaan pääsääntöisesti hymiöin, emojein ja mystisin kirjainlyhentein, niin väitän silti, että hyvä luku- ja kirjoitustaito ovat tulevaisuudessakin mainettaan tärkeämpiä ominaisuuksia. Ja vaikka maailma läpisomeutuisi kuinka pitkälle tahansa, niin tieto ympäröivästä todellisuudesta imaistaan silti silmien läpi aivoihin. Tällä hetkellä saan itse ihailla, kuinka sanat avautuvat kirjain kerrallaan lapselle ja nyt hän hahmottelee joitakin kirjoitettuja sanoja. Oivaltamisen ilo paistaa pienistä silmistä ja tuntuu, että noiden pienten taitojen kautta lapsi kasvaa noin puoli metriä päivässä.
Oma oppini ja viisauteni, jos sitä sellaisena voi pitää, on lähes täysin kirjoista opittua. Lukeminen ja opiskelu pelastivat minut nuorena kouluun ja sitä kautta täysijärkisenä työelämään. Kirjat ovat opettaneet minulle paljon sellaista, mitä en ole omin silmin koskaan nähnyt ja jotenkin sitä toivoisi, että sama jatkuisi myös seuraavalle sukupolvelle.
Pelkän mekaanisen lukutaidon lisäksi paljon tärkeämpää on se, että lapset oppisivat lukemaan asioita kriittisesti ja arvioimaan aina tiedon todenperäisyyttä. Tänä päivänä minua harmittaa suunnattomasti kaikenlaisen kvasitiedon määrä. Minun lapsuudessa totuus tuli sanomalehdistä ja radiosta. Totta kai tuokin median tuottotapa oli yksipuolista, mutta totta se ainakin oli. Lehdissä ei tänäkään päivänä kirjoiteta varmistamatonta tietoa ja lehdet myös kantavat vastuun aina tuottamastaan tiedosta.
Tänään taas tieto nuorille tulee useita epävirallisia reittejä myöten ja tiedon joukossa on enemmän epätotuuksia kuin totuuksia. Seurasin pari vuotta sitten yhden rikosuutisen leviämistä sekä virallisissa kanavissa että nuorten maailmassa. Siinä vaiheessa, kun sanomalehti vielä selvitti tapahtuman taustoja ja selvitti, mitä oikeasti tiedetään tapahtuneen, oli meidän keittiönpöydässä nuorisolla jo "varma tieto" tekijästä, hänen kansallisuudestaan ja teon motiiveista - lienee sanomattakin selvää, että lopulta mikään noista "varmoista tiedoista" ei pitänyt paikkaansa. Mihin kaikkeen nuo "varmat tiedot" olisivatkaan pahimmillaan voineet johtaa?
2) Avoimuus erilaisuutta kohtaan
Maailma muuttuu ja se vaati, että uuteen on pystyttävä sopeutumaan ja erilaisuutta on opittava sietämään aivan toisella tavalla kuin ennen. Muutos ei ole aina uhka, eikä erilaisuus saavu aina tavoitteenaan lanata kaikki vanha maan tasalle.
Erilaisuus lisääntyy kaikin tavoin. Me ihmiset muutumme koko ajan erilaisiksi ja kuilu kahden edellisen sukupolven välillä kasvaa koko ajan suuremmaksi. Minäkin vihaan pääsääntöisesti lähes kaikkea nuorisomusiikkia, Samoin kummastelen nuorison tapaa pukeutua tai kauhistelen joidenkin nuorison edustajien käytöstapojen puutetta. Mutta kun katson rehellisesti peiliin, niin tuskin nuoriso pitää minustakaan musiikkimakuni tai vaatteideni vuoksi. Ja huonokäytöksisiä löytyy meissä keski-ikäisissä taatusti vähintään saman verran kuin nuorisossa. Sietäminen, oppiminen ja kärsivällisyys ovat hyveitä, jotka johtavat rauhalliseen yhteiseloon.
Lisäksi maailman avautuminen johtaa siihen, että kohtaamme ilmiöitä, joita emme ennen ole kohdanneet aiemmin. Voin rehellisesti sanoa, että Joensuulaisessa maisemassa et 90-luvun alussa törmännyt muslimeihin, mustiin tai juuri homoihinkaan. Nyt taas samaa toria kiertäessäni on kirjo samanlainen kuin muissakin keskisuurissa kaupungeissa. Kaikkien ihmisten juuret eivät saata olla Pohjois-Karjalaisessa peruskalliossa, mutta yhtä hyvin he toria osaavat kiertää ja minun käsitykseni mukaan tänne mahtuu ihmisiä maailman eri kolkista.
Toivonkin lasteni näkevän erilaisuuden myös mahdollisuutena itseään kohtaan. Kun ei keskity sulkemaan ketään elinpiirinsä ulkopuolelle, niin nuo muut toimivatkin voimavarana ja mahdollisuutena.
3) Kyky elää elämää, jossa voi toteuttaa itseään ja jahdata unelmiaan
Oma missioni elämässä on saada ihmiset uskomaan aikuisemmallakin iällä unelmoimiseen ja siihen, että onnellisuus lisääntyy sitä kautta, kun ihminen luo unelmia ja jahtaa niitä. Omille lapsilleni toivon kaikkein eniten sitä, että he pienestä pitäen uskaltavat unelmoida ja toteuttaa unelmiaan - huolimatta siitä, kuinka hulluja nuo unelmat ovat. Minusta unelmat ovat elämän moottori, joka kuljettaa meitä eteenpäin ja jonka kautta omat päämäärämme tulevat todeksi.
Kyky unelmoida tuo mukanaan kyvyn nähdä oman elämän potentiaalit ja mahdollisuudet sekä nousta omien kykyjen yläpuolelle. Ihmisen itsensä on oltava ensimmäinen, joka uskoo siihen, että joskus myös mahdoton on mahdollista, kun sen eteen tekee töitä.
Toivon myös, että lapsillani säilyy kyky innostua uusista asioista ja myös uskallus kokeilla uusia asioita. Totta kai toivon, että he tulevat näkemään maailmaa paljon enemmän kuin itse sitä ole nähnyt ja luultavasti tulen näkemään. Matkailuun sijoitettu raha tuo sijoituksen takaisin henkisenä kasvuna ja oppina erilaisuudesta.
Tähän olen koettanut käyttää KKK-menetelmää mahdollisimman paljon. Tuohan sisältää sen, että lasta Kehutaan, Kannustetaan ja Kiitetään asioista. Kotoa lähtevä positiivinen boogie saa lapsen uskomaan itseensä ja omiin kykyihinsä ja luottamaan siihen, että maailmassa pärjää, kun uskaltaa yrittää. (Tätä ei siis pidä sekoittaa siihen Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaan lakana päässä hihhulointiin, joka toki sekin kannustaa omanlaiseensa luovuuteen, mutta ei ehkä lapsille sopivalla tai lakia kunnoittavalla tavalla)
4) Kyky tulla toimeen omillaan
Haluan lapsistani normaaleja veroja maksavia kansalaisia. Minulle ei ole merkityksellistä, mitä he tekevät työkseen tai harrastavat, kunhan pysyvät lain ja asetusten sisäpuolella. Mieluummin näen lasten lähtevän touhuihinsa onnellisina kuin että kulkisivat turpa mutturassa tekemässä työtä, joka ei tee muuta kuin rikkaaksi.
Työn lisäksi toivoisin, että lapsista kasvaa kaikin puolin itsenäisiä ja omat asiansa hoitavia aikuisia, jotka tulevat toimeen omillaan. Pahin pelkoni on, että nurkistamme löytyy vielä kahdenkymmenen vuoden päästä kolme nenänkaivajaa, jotka eläkkeen maksupäivänä tulevat pyytämään viikkorahaa ja autoa lainaksi. Ajatuskin puistattaa.
5) Usko ihmisen hyvyyteen
Viime aikojen uutisten jälkeen on vaikea ajatella pelkkiä positiivisia ajatuksia eläinlajista nimeltä ihminen. Osa meistä tuntuu olevan maapallolla pelkästään aiheuttaakseen kaaosta ja tuhoa. Ja nuo tuhon tekoset suuntautuvat pahiten juuri täysin sivullisiin ja sitä kautta viattomiin ihmisiin. Lopputulos on sama, olipa kyseessä ISIS-terroristien teot Tukholmassa, Yhdysvaltojen ohjusiskut Syyriassa tai Venäläisten tekemät tykistökeskitykset Ukrainassa.
Siltikään en usko, että oikea reaktio on sulkea kaikki rajat ja kääntyä sisäänpäin uskoen, että maailman pahuuden voi siten välttää. En jaksa uskoa kaiken väkivallan ja kaaoksen katoavan sillä, että keskitymme täällä Suomessa tuijottamaan vain omaa napaamme ja suljemme korvat maailman tapahtumilta.
Kun eli lapsuuttaan 90-luvun Joensuussa, niin näki, mihin kaikkeen tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus voivat johtaa. Tänä päivänä tuo sen aikainen ulkomaalaisvastainen aate tuntuu asteen verran lapselliselta. Ja yhtä lapsellista on käyttää tuota samaa ymmärtämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta vaaliaseena, kuten nyt tehdään eri puolilla Eurooppaa - ja myös Suomessa. En ole koskaan kokenut olevani mikään maailmanhalaaja ja minusta rikolliset kuuluu lähettää takaisin paluupostissa sinne, mistä he ovat tulleet - huolimatta siitä, mikä siellä odottaa. Mutta en voi mitenkään uskoa siihen, että on oikein vihata toista ihmistä puhtaasti perustuen uskontoon, ihonväriin tai vaikka seksuaaliseen suuntautumiseen. Tämän perusperiaatteen toivon siirtyvän myös eteenpäin lapsilleni. Minun vakaa uskoni on, että suvaitsevaisuus rakentaa parempaa maailmaa.
Hupsista - teksti meni hieman syvemmälle kuin oli tarkoitus, mutta toivottavasti lukijoista löytyy samanhenkisiä ja samoilla tavoitteilla varustettuja ihmisiä!
Hauskaa viikkoa!
Tämä on blogi keski-ikäisestä ihmislapsesta, joka on selviytynyt tähän asti ilman käyttöohjetta. Täällä kerron perheestä, työstä, vanhenemisesta, yhteiskunnasta ja elämästä –kaikissa harmaan sävyissä. Ra(s)kas Keski-ikä on julkinen päiväkirja, henkilökohtainen terapiahuone ja paikka, jossa voin olla väärässäkin, kunhan olen vakuuttava. Elämä ei ole kiiltokuvaa. Tänne kirjoitan niin kuin koen, näen ja joskus täysin väärin ymmärrän. Elämästä saa tekemällä hyvän. Tai ainakin hyvän tarinan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päämäärät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päämäärät. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
Menestyjät
Luen kohtalaisen paljon. Iso osa lukemistostani koostuu elämänkerroista, joissa pääosissa seikkailevat muusikot, urheilijat, näyttelijät tai poliitikot. Yhteistä noille kaikille on se, että he edustavat omalla alallaan poikkeuksellisen menestyneitä ihmisiä. Ihailen ihmistä, joka saavuttaa tekemisillään menestystä, mutta vielä enemmän ihailen sitä, että ihminen noudattaa oman unelmansa kutsua ja seuraa sitä vaikka mihin. Kirjojen lukeminen saa minutkin pohtimaan, miksei minusta koskaan tule menestyjää. Ja mikä ylipäänsä on menestyjä?
Menestyksen avaimet
Kun lukee riittävän monta elämänkertaa, käy selväksi, että päästäkseen huipulle, alalla kuin alalla, täytyy täyttää tietyt elementit. Kirjoitin tätä tekstiä varten muistiinpanoja ja huomasin, että menestykseen johtava tie on kovin erilainen kuin monesti luulisi. Tie huipulle on harvoin helppo ja vielä harvemmin suora. Onnistuakseen täytyy tehdä hurjan paljon töitä. Menestys ei ole sattumaa.
Tärkeintä on unelma
Ilman unelmaa ei ole mitään. Unelma antaa päämäärän, jota kohti kuljetaan ja suunnan lisäksi se antaa tavoitteen. Unelma on se, mitä tavoitellaan ja ilman päämäärää ei matka etene. Unelma on myös se tekijä, joka ajaa eteenpäin silloinkin, kun kaikki tuntuu menevän päin persettä. Ilman unelmaa tuskin Hanoi Rocksin pojat olisivat nousseet Tukholman kaduilta Los Angelesiin ja ilman unelmaa ei Mika Häkkinen olisi noussut sairaalan vuoteelta maailmanmestariksi.
Unelma kantaa myös silloin, kun olet tekemässä jotain, mihin kukaan muu ei usko. Kuuntelin yksi ilta räppäri Cheekiä televisiossa. Ohjelmassa hän kertoi, miten oli aloittanut räppäämisen aikana, jolloin kukaan muu ei sitä vielä tehnyt. Kertoi, että ensimmäiset riimit olivat aivan paskoja ja ei oikein meinannut uskoa itsekään tekemiseen. Kuitenkin lopputuloksen taitavat Suomessa tietää kaikki. Now that's the spirit!!
Unelma ja unelmaan uskominen on minulle ehkä se, jota eniten kadehdin menestyneissä. Heillä on ollut pienestä pitäen joku suunta, johon kulkea, kun itse vielä tässä neljänkympin jälkeen mietin, että minkä risteyksen valitsen ja mihin ne eri tiet voisivat johtaa. Olen myös juuri tuollainen allamainittu varmistelija, joka yrittää aina pitää toisen oven auki, jotta on paikka, mihin mennä, jos yksi ovi sulkeutuu. Minun luonteella ei oikein yrittäjäksi uskaltaisi ryhtyä - ainakaan yksin.
All in
Menestys on johdannainen sille, että ihmisellä on unelma, jota hän seuraa. Menestys ei olekaan pelkkää mainetta ja kunniaa, vaan loppujen lopuksi se on todeksi tullut unelma. Menestyneet muusikot tai urheilijat ovatkin yleensä kovin sinut saadun maineen kanssa, sillä sen eteen on tehty järjestelmällisesti töitä vuosia ja vuosikymmeniä. Urheilulajille tai musiikille on annettu kaikki mitä annettavissa on ja mitään toista vaihtoehtoa ei todellisuudessa ole ollutkaan. Se, joka haluaa menestyä, pelaakin aina all in. Kaikki panokset laitetaan samaan koriin ja toivotaan, että se riittää.
Suomalaiseen yhteiskuntaan on sisäänleivottu liiallinen varmistelu ja turvaverkkoihin nojaaminen. Se estää esimerkiksi monien lahjakkaiden yrittäjien uskalluksen ottaa riskejä ja hypätä oman idean perässä. Meille on opettu, että viisas pitää kaikki ovet avoinna ja turvaa aina reittinsä myös toista kautta. Ilman uskallusta riskit jäävät ottamatta ja mahdollinen menestyskin saavuttamatta. Pahinta minusta on vielä se, että julkisuudessa naureskellaan ja pidetään hulluina niitä, jotka sijoittavat kaikki unelmaansa ja ottavat joskus päättömiäkin riskejä. Vai kehuttiinko Hjallista silloin, kun hän esitteli idean Hartwall-areenan rakentamisesta?
Muistatteko nuoruudesta sen huippukiekkoilijan, joka heilui kanssanne kotibileissä vielä kolmen aikaan? Tuskin muistatte, sillä ne, jotka halusivat menestyä, olivat siihen aikaan nukkumassa, koska aamulla oli treenit tai pelireissu. Ja vaikkei ollutkaan, niin elämäntapa oli uhrattu yhtä päämäärää varten.
Lahjakkuus ei riitä, vaan voi olla jopa haitta
Monet menestyneimmät urheilijat sanovat, etteivät loppujen lopuksi olleet edes kaikkein lahjakkaimpien joukossa silloin, kun aloittivat lajin. Menestys on tullut työn kautta ja tehty työ on lopulta tuottanut tuloksen. Kovimmat lahjakkuudet saattavatkin olla ratkaisevassa iässä laiskoja harjoittelijoita, koska silloin menestystä saa vielä ilman kovaa treeniä. Se taas johtaa siihen, ettei kovan työteon moraali ui selkärankaan. Ja siinä vaiheessa, kun lahjakkaalta loppuu potku, kovan työn tehneet lunastavat palkintonsa. On toki heitäkin, jotka suhtautuvat omaan lahjakkuuteensa nöyrästi ja ovat valmiita tekemään lujaa duunia, vaikka lahjat antavatkin hieman etua. Ilman kovaa työtä ei käytännössä voi menestyä.
Muistatteko sen lätkäjannun, joka ala-asteella dominoi kenttää ja naureskeli teille putkihokkareille luisteleville - minkähän takia hänestä ei tullut "änäri"-jätkää? No sen takia, että lahjakkuus riitti D-junnutasolle, jonka jälkeen vähemmän lahjakkaat, mutta kovemmin harjoitelleet, painoivat ohi ja veivät edustuspaikat.
Jokainen epäonnistuu
Ne, joista kirjoitetaan kirjoja tai joita haastatellaan televisiossa, ovat vain pieni vähemmistö suhteessa kaikkiin heihin, jotka menestystä tavoittelevat. Jokaista menestynyttä laulajaa kohden on tuhat sellaista, joilla usko, lahjat, tai työnteon määrä eivät riitä loppuun saakka. Jokaista suomalaista NHL-kiekkoilijaa kohden kaukalossa on ollut yrittämässä satoja nuoria pelaajia, joista ei lopulta tullut ammattilaista.
Emme menesty, koska emme usko omaan tekemiseen. Mutta emme menesty myöskään, koska pelkäämme epäonnistumista. Koetamme kaikin keinoin vältellä sitä, että huomaamme tehneemme konkurssin tai pelkäämme, että joku nauraa tekemisillemme. Epäonnistumisen pelko blokkaa monia mahdollisia yrittäjiä ja tekee monista lahjakkaista kirjoittajista pöytälaatikkolyyrikkoja.
Myös minä pelkään kroonisesti epäonnistumista. Pelko siitä, mitä muut ajattelevat, esti minua kirjoittamasta vuosia. Ajattelin, miten noloa olisi, jos joku näkisi kirjoitukseni ja nauraisi niille tai pitäisi niitä huonoina. Laatu tuskin on parantunut, mutta olen antanut periksi unelmalle ja työntänyt epäonnistumisen pelon taakse. Varmaan näille tekeleille moni nauraakin, mutta toivottavasti tällä kertaa oikeista syistä - siksi, että niissä on jotain viihdyttävää.
Muusikoissa ja miljonääreissä on suurin osa niitä, jotka ovat ottaneet kunnolla turpaan ennen kuin menestys on lopulta saavuttanut tekijän. Tällä hetkellä median kuumin nimi Donald Trumpkin on kokenut urallaan kovia ennen kuin lento lopulta oikeni ja hänestä tuli todellinen talouden - ja nyt myös politiikan - suurpelaaja. Muusikoiden ensimmäiset bändit ovat hyvin harvoin niitä, jotka lähtevät lentoon ja kirjailijoillakin on usein useampi teos alla ennen kuin se läpilyönti tulee. Heille vaan usein käy niin, että ne aiemmatkin teokset nousevat jälkikäteen arvoon arvaamattomaan.
Meillä konkurssin tehnyttä yrittäjää pidetään epäonnistuneena. Todellisuudessa meidän pitäisi nostaa tuolle kaverille hattua, sillä hän on yrittänyt ja saanut varmaan jotain oppia. Jos unelma kantaa, niin tuo yrittäjä pyyhkii nenän ja aloittaa uuden yrityksen. Ja parhaassa tapauksessa jokin noista yrityksistä johtaa lopulta myös menestykseen.
Kuka lopulta on menestynyt?
Jos kysytään, kuka on menestynyt, osoitamme usein julkisuudesta tuttua urhelijaa, muusikkoa tai näyttelijää - liikemiestä tai poliitikkoa. Todellisuudessa kuitenkin menestynyt on jokainen, joka on seurannut unelmaansa loppuun saakka. Yhtä lailla meidän tulisi arvostaa yksinhuoltajaäitiä, joka on taistellut jokaisesta lapsestaan veronmaksajan tai pienyrittäjää, joka työllistää itsensä lisäksi muita ja tarjoaa siten elannon useammalle ihmiselle. Menestystä ei mitata vain rahassa tai maineessa, vaan se mitataan siinä, miten ihmisen päämäärät ja unelmat toteutuvat.
Voisin jatkaa tämän kirjoittamista vaikka kokonaisen kirjan verran, mutta päästän lukijat tällä kertaa helpolla ja lopetan tähän. Minua nuo menestyneiden tarinat kiehtovat ja edelleen uteliaana ja arkana tutkin, josko minullekin vielä löytyisi se oma polku, jota seurata.
Menestyksen avaimet
Kun lukee riittävän monta elämänkertaa, käy selväksi, että päästäkseen huipulle, alalla kuin alalla, täytyy täyttää tietyt elementit. Kirjoitin tätä tekstiä varten muistiinpanoja ja huomasin, että menestykseen johtava tie on kovin erilainen kuin monesti luulisi. Tie huipulle on harvoin helppo ja vielä harvemmin suora. Onnistuakseen täytyy tehdä hurjan paljon töitä. Menestys ei ole sattumaa.
Tärkeintä on unelma
Ilman unelmaa ei ole mitään. Unelma antaa päämäärän, jota kohti kuljetaan ja suunnan lisäksi se antaa tavoitteen. Unelma on se, mitä tavoitellaan ja ilman päämäärää ei matka etene. Unelma on myös se tekijä, joka ajaa eteenpäin silloinkin, kun kaikki tuntuu menevän päin persettä. Ilman unelmaa tuskin Hanoi Rocksin pojat olisivat nousseet Tukholman kaduilta Los Angelesiin ja ilman unelmaa ei Mika Häkkinen olisi noussut sairaalan vuoteelta maailmanmestariksi.
Unelma kantaa myös silloin, kun olet tekemässä jotain, mihin kukaan muu ei usko. Kuuntelin yksi ilta räppäri Cheekiä televisiossa. Ohjelmassa hän kertoi, miten oli aloittanut räppäämisen aikana, jolloin kukaan muu ei sitä vielä tehnyt. Kertoi, että ensimmäiset riimit olivat aivan paskoja ja ei oikein meinannut uskoa itsekään tekemiseen. Kuitenkin lopputuloksen taitavat Suomessa tietää kaikki. Now that's the spirit!!
Unelma ja unelmaan uskominen on minulle ehkä se, jota eniten kadehdin menestyneissä. Heillä on ollut pienestä pitäen joku suunta, johon kulkea, kun itse vielä tässä neljänkympin jälkeen mietin, että minkä risteyksen valitsen ja mihin ne eri tiet voisivat johtaa. Olen myös juuri tuollainen allamainittu varmistelija, joka yrittää aina pitää toisen oven auki, jotta on paikka, mihin mennä, jos yksi ovi sulkeutuu. Minun luonteella ei oikein yrittäjäksi uskaltaisi ryhtyä - ainakaan yksin.
All in
Menestys on johdannainen sille, että ihmisellä on unelma, jota hän seuraa. Menestys ei olekaan pelkkää mainetta ja kunniaa, vaan loppujen lopuksi se on todeksi tullut unelma. Menestyneet muusikot tai urheilijat ovatkin yleensä kovin sinut saadun maineen kanssa, sillä sen eteen on tehty järjestelmällisesti töitä vuosia ja vuosikymmeniä. Urheilulajille tai musiikille on annettu kaikki mitä annettavissa on ja mitään toista vaihtoehtoa ei todellisuudessa ole ollutkaan. Se, joka haluaa menestyä, pelaakin aina all in. Kaikki panokset laitetaan samaan koriin ja toivotaan, että se riittää.
Suomalaiseen yhteiskuntaan on sisäänleivottu liiallinen varmistelu ja turvaverkkoihin nojaaminen. Se estää esimerkiksi monien lahjakkaiden yrittäjien uskalluksen ottaa riskejä ja hypätä oman idean perässä. Meille on opettu, että viisas pitää kaikki ovet avoinna ja turvaa aina reittinsä myös toista kautta. Ilman uskallusta riskit jäävät ottamatta ja mahdollinen menestyskin saavuttamatta. Pahinta minusta on vielä se, että julkisuudessa naureskellaan ja pidetään hulluina niitä, jotka sijoittavat kaikki unelmaansa ja ottavat joskus päättömiäkin riskejä. Vai kehuttiinko Hjallista silloin, kun hän esitteli idean Hartwall-areenan rakentamisesta?
Muistatteko nuoruudesta sen huippukiekkoilijan, joka heilui kanssanne kotibileissä vielä kolmen aikaan? Tuskin muistatte, sillä ne, jotka halusivat menestyä, olivat siihen aikaan nukkumassa, koska aamulla oli treenit tai pelireissu. Ja vaikkei ollutkaan, niin elämäntapa oli uhrattu yhtä päämäärää varten.
Lahjakkuus ei riitä, vaan voi olla jopa haitta
Monet menestyneimmät urheilijat sanovat, etteivät loppujen lopuksi olleet edes kaikkein lahjakkaimpien joukossa silloin, kun aloittivat lajin. Menestys on tullut työn kautta ja tehty työ on lopulta tuottanut tuloksen. Kovimmat lahjakkuudet saattavatkin olla ratkaisevassa iässä laiskoja harjoittelijoita, koska silloin menestystä saa vielä ilman kovaa treeniä. Se taas johtaa siihen, ettei kovan työteon moraali ui selkärankaan. Ja siinä vaiheessa, kun lahjakkaalta loppuu potku, kovan työn tehneet lunastavat palkintonsa. On toki heitäkin, jotka suhtautuvat omaan lahjakkuuteensa nöyrästi ja ovat valmiita tekemään lujaa duunia, vaikka lahjat antavatkin hieman etua. Ilman kovaa työtä ei käytännössä voi menestyä.
Muistatteko sen lätkäjannun, joka ala-asteella dominoi kenttää ja naureskeli teille putkihokkareille luisteleville - minkähän takia hänestä ei tullut "änäri"-jätkää? No sen takia, että lahjakkuus riitti D-junnutasolle, jonka jälkeen vähemmän lahjakkaat, mutta kovemmin harjoitelleet, painoivat ohi ja veivät edustuspaikat.
Jokainen epäonnistuu
Ne, joista kirjoitetaan kirjoja tai joita haastatellaan televisiossa, ovat vain pieni vähemmistö suhteessa kaikkiin heihin, jotka menestystä tavoittelevat. Jokaista menestynyttä laulajaa kohden on tuhat sellaista, joilla usko, lahjat, tai työnteon määrä eivät riitä loppuun saakka. Jokaista suomalaista NHL-kiekkoilijaa kohden kaukalossa on ollut yrittämässä satoja nuoria pelaajia, joista ei lopulta tullut ammattilaista.
Emme menesty, koska emme usko omaan tekemiseen. Mutta emme menesty myöskään, koska pelkäämme epäonnistumista. Koetamme kaikin keinoin vältellä sitä, että huomaamme tehneemme konkurssin tai pelkäämme, että joku nauraa tekemisillemme. Epäonnistumisen pelko blokkaa monia mahdollisia yrittäjiä ja tekee monista lahjakkaista kirjoittajista pöytälaatikkolyyrikkoja.
Myös minä pelkään kroonisesti epäonnistumista. Pelko siitä, mitä muut ajattelevat, esti minua kirjoittamasta vuosia. Ajattelin, miten noloa olisi, jos joku näkisi kirjoitukseni ja nauraisi niille tai pitäisi niitä huonoina. Laatu tuskin on parantunut, mutta olen antanut periksi unelmalle ja työntänyt epäonnistumisen pelon taakse. Varmaan näille tekeleille moni nauraakin, mutta toivottavasti tällä kertaa oikeista syistä - siksi, että niissä on jotain viihdyttävää.
Muusikoissa ja miljonääreissä on suurin osa niitä, jotka ovat ottaneet kunnolla turpaan ennen kuin menestys on lopulta saavuttanut tekijän. Tällä hetkellä median kuumin nimi Donald Trumpkin on kokenut urallaan kovia ennen kuin lento lopulta oikeni ja hänestä tuli todellinen talouden - ja nyt myös politiikan - suurpelaaja. Muusikoiden ensimmäiset bändit ovat hyvin harvoin niitä, jotka lähtevät lentoon ja kirjailijoillakin on usein useampi teos alla ennen kuin se läpilyönti tulee. Heille vaan usein käy niin, että ne aiemmatkin teokset nousevat jälkikäteen arvoon arvaamattomaan.
Meillä konkurssin tehnyttä yrittäjää pidetään epäonnistuneena. Todellisuudessa meidän pitäisi nostaa tuolle kaverille hattua, sillä hän on yrittänyt ja saanut varmaan jotain oppia. Jos unelma kantaa, niin tuo yrittäjä pyyhkii nenän ja aloittaa uuden yrityksen. Ja parhaassa tapauksessa jokin noista yrityksistä johtaa lopulta myös menestykseen.
Kuka lopulta on menestynyt?
Jos kysytään, kuka on menestynyt, osoitamme usein julkisuudesta tuttua urhelijaa, muusikkoa tai näyttelijää - liikemiestä tai poliitikkoa. Todellisuudessa kuitenkin menestynyt on jokainen, joka on seurannut unelmaansa loppuun saakka. Yhtä lailla meidän tulisi arvostaa yksinhuoltajaäitiä, joka on taistellut jokaisesta lapsestaan veronmaksajan tai pienyrittäjää, joka työllistää itsensä lisäksi muita ja tarjoaa siten elannon useammalle ihmiselle. Menestystä ei mitata vain rahassa tai maineessa, vaan se mitataan siinä, miten ihmisen päämäärät ja unelmat toteutuvat.
Voisin jatkaa tämän kirjoittamista vaikka kokonaisen kirjan verran, mutta päästän lukijat tällä kertaa helpolla ja lopetan tähän. Minua nuo menestyneiden tarinat kiehtovat ja edelleen uteliaana ja arkana tutkin, josko minullekin vielä löytyisi se oma polku, jota seurata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

