Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. heinäkuuta 2025

Keski-ikäisten ihmisten huonon omantunnon lähteet

Kuva Pixabay / WenPhotos


Huono omatunto on keski-ikäisten ihmisten kroonistunein kansansairaus. Se puhkeaa viimeistään sen jälkeen, kun talouteen saapuu ensimmäinen lapsi ja jatkuu niin kauan, kunnes joko unohdamme kärsiä siitä tai sitten elämä armahtaa muuten lopullisesti. Kärsimme omantunnon tuskista liittyen eri rooleihin elämässä. Aika ajoin tunnemme olevamme huonoja vanhempia lapsillemme, huonoja lapsia vanhemmillemme, kehnoja puolisoita toinen toisillemme ja muutenkin tunnemme, että suoriudumme elämästään korkeintaan välttävin arvosanoin. Useimmilla meistä suurin kriitikko katsoo peilistä aamuisin.

Koska elämä on kiireistä, taantunutta ja monella tapaa erilaisten risteyskohtien värittämää, painimme kroonisesti riittämättömyyden tunteen ja epäonnistumisten kanssa - ja usein häviämme. Seikkailu elämän roolien viidakossa johtaa siihen, että lopputulos on 24/7/365 yhtäjaksoinen kaaos, jossa aika ei riitä mihinkään ja kaikki tehtykin jää kesken.

Asiaa ei helpota yhtään se, että elämästä tulee haastavampaa vuosi vuodelta. Työelämän kuormitus kasvaa sitä mukaa kuin vanhenemme ja oma suorituskykymme laskee. Eli pienemmillä resursseilla pitäisi saada entistä enemmän aikaan. Yhtälö on usein mahdoton. 

Ja sama pätee vanhemmuuteen. Se, mikä ennen oli luonnollinen elämäntapa, on muuttunut suorittamiseksi. Vanhemmuudesta on tullut temppurata, jossa keskiössä ovat lapset ja heidän kannattelunsa menestyjiksi. Enää ei riitä sama kuin 80-luvulla - kaikki menee hyvin, jos lapset säilyvät hengissä aikuisuuteen ja ne saa potkittua kotoa pellolle.

Mistä kaikesta me podemme huonoa omaatuntoa? 

Kuva: Pixabay / Camera-Man


1) Riittämätön vanhempi

Tunnen usein riittämättömyyttä vanhempana. Koska teen paljon töitä, ei aika riitä siihen, että voisin antaa sen määrän huomiota lapsille, jonka he ansaitsevat. Helppo vastaus on totta kai se, että tekisin vähemmän töitä. Se taas johtaisi toiseen huonon omantunnon alalajiin. Siihen, että haluan tarjota lapsille tietyn tasoisen elämän ja resurssit, mikä onnistuu vain tienaamalla riittävästi.

Olen lama-ajan lapsi. Omassa takaraivossa jyskyttävät valitettavan pysyvinä muistoina ajat, jolloin rahat eivät oikeasti riittäneet mihinkään. Omalla kohdallani se on johtanut taloudelliseen varmisteluun. Olen koettanut pitää huolen siitä, että töitä tehdään aina, kun niitä on, koska joskus tulee aika, ettei niitä ole. Tätä kutsutaan nimellä yrittäjän dilemma. Yrittäjä haalii itselleen kaikki mahdolliset työt, koska jossain universumissa on mahdollisesti olemassa aika, että työt ovat loppu ja rahaa ei tule. Onko se todellista? No ei tietenkään ole, mutta näin se ajatusketju menee. 

Parinkymmenen vuoden vanhemmuuden perusteella voin todeta, että lapsille annettu aika on aina parhaiten sijoitettua aikaa. Se on myös kaikkein kallisarvoisinta aikaa, sillä se ei koskaan palaa. Lapset kasvavat, muuttuvat taaperoista naperoiksi, naperoista teineiksi ja lopulta aikuisiksi. Heidän tarpeensa vanhempien suuntaan vähenevät vuosi vuodelta ja meidän merkityksemme heidän elämässään pienenee - halusimme sitä tai emme. Siinä on jotain yhtä aikaa suloista ja katkeraa. Lapsista on vaikea luopua lapsina, mutta ei voi olla tuntematta ylpeyttä siitä, että he muuttuvat itsenäisiksi yksiköiksi. Lopputulos on hauska ja hankala tunteiden sekamelska. 
Kuva: Pixabay /LeoEspina


2) Riittämätön lapsi vanhemmille

Meidän sukupolvemme on edellisiin verrattuna erilaisessa asemassa siksi, että me joudumme pitämään enemmän huolta myös omista vanhemmistamme. Se johtuu kahdesta seikasta. Toisaalta vanhempamme elävät pidempään kuin edeltävät sukupolvet, jolloin vietämme heidän kanssaan enemmän aikaa kuin ennen. Tämä on totta kai suuri onni, mutta toisille se voi olla myös taakka. Pidempi elämä tarkoittaa sitä, että elämä jatkuu vanhuudessa. Nuoruus ja aktiivinen keski-ikä pysyvät suunnilleen samanmittaisina. Ja ihmisen vanheneminen tarkoittaa väistämättä sitä, että vastaan tulee myös ongelmia niin fyysisen kuin henkisen jaksamisen kanssa. 

Parantunut ravinto ja terveydenhuolto sekä lääketieteen kehitys jatkavat ihmisen elinikää - ainakin fyysisesti. Mutta valitettavasti prosessoripuoli muuttuu kestävämmäksi hitaammin. Sen vuoksi kamppailemme usein muistiongelmaisten läheisten kanssa. Muistamaton ihminen vaatii paljon huolenpitoa ja aiheuttaa jatkuvaa huolta läheisille. Hän on tapaturma- ja onnettomuusaltis, mikä jyskyttää lapsen harteilla koko ajan.

Vastavuoroisesti yhteiskunnan tuki vanhustenhoidossa heikkenee jatkuvasti. Yhä enemmän vastuunkanto jää läheisten harteille, koska hoitoa ei ole saatavilla tai siihen ei ole varaa. Asiaa ei helpota sekään, että olemme hajaantuneet eri puolille maata tai jopa maapalloa. Jos pari sukupolvea sitten saatettiin asua kolmen sukupolven yhteistaloudessa, niin nyt eri sukupolvien fyysinen etäisyys saatetaan laskea tuhansissa kilometreissä. Pidempi etäisyys ei suinkaan hälvennä huolta, vaan tekee vain asioiden hoitamisesta vaikeampaa.

Kuva: Pixabay / sippakorn


3) Kuinka kohtelen itseäni

Poden huonoa omaatuntoa siitä, kuinka kohtelen itseäni. Valitettavan paljon laiminlyön oman sieluntemppelini perushuoltoa. Turhan usein liikunta jää väliin ja vaihtuu sohvan kutsuvaan nurkkaan. Tiedän kivuliaan hyvin, että tämä laiminlyönti kostautuu itselleni ajan kanssa. Fyysinen työ vaatisi parempaa kunnon ylläpitoa. Keho kuluu ja sitä pitäisi vastavuoroisesti treenata kohtaamaan ajan hampaan tekemät syömäjäljet. Yhtä hyvin tiedän myös sen, että fyysinen jaksaminen edesauttaa henkistä jaksamista. Hyvä lenkki, kävely tai salitreeni antavat buustia, jonka avulla myös mieli kevenee. Sen sijaan sohvalla hyvin istuttu ilta ei sitä tee. Olo on sumuinen, väsynyt ja vetämätön. Veikkaan, että jos Newton olisi elänyt, niin hänen painovoiman seuraava laki olisi koskenut sohvan muodostamaa magneettikenttää, joka vetää ihmistä puoleensa. 

Kirjoitin pari viikkoa takaperin myös suhteestani alkoholiin ja siitä, kuinka olen alkanut keventää kuormaa. Vaikka tämä mielipide voi olla hieman epäsuosittu, niin alkoholi on elimistölle myrkkyä. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän juomisen vaikutukset tuntuvat kehossa. Se ei minullekaan tarkoita totaalikieltäytymistä, vaan asioiden järkevöittämistä. Turhat annokset poistamalla kiittävät vatsa ja pää. 

Minun suurin yksittäinen ongelmani on huono nukkuminen. Vaikka koetan pitää unirytmin tasaisena ja säännöllisenä, ei se aina onnistu. Toisinaan katson sarjoja tai elokuvia yömyöhään tai sitten pari drinkin jälkeen kärsin heikoista yöunista. Molemmat häiriöt ovat itseaiheutettuja - ja siten melko turhia. Hyvä yöuni pitää meidät suorituskykyisenä ja antaa energiaa päivään, jossa sitä tarvitaan. Paljonko unta sitten on tarpeeksi?

Nukun noin 6-7 tuntia yössä. Koetan käydä nukkumaan yhdentoista aikaan ja yleensä herään kuuden jälkeen, jotta olen seitsemältä hesarini lukeneena ja isolla kahvimukilla tankattuna valmis kohtaamaan päivän haasteet. Joskus viikonloppuna onnistun nukkumaan pidempään - se on luksusta. Kroonisten univelkojen lyhennysten kuittaaminen on makeinta maailmassa. Kun kroppa on levännyt saatuaan vaikka yhdeksän tuntia lähes yhtäjaksoista unta, se suorastaan kehrää. Noin pitkien unien onnistuminen tosin on lottovoittoon verrattavissa oleva sattuma.

Kuva: Pixabay / Zhugher


4) Menneiden valintojen aiheuttama huono omatunto

Suorittaja-sukupolven edustajana olen ehtinyt tekemään kaikenlaista. CV on tässä iässä jo kunnioitettavan pitkä ja kuljetulle polulle on mahtunut enemmän ylä- ja alamäkiä kuin tour de francessa. Elämän nykytila on menneiden valintojen summa. Osa meistä osaa suhtautua itseensä armollisemmin ja hyväksyy sen, että kaikki valinnat eivät mene nappiin. Itselläni ongelma on, että en osaa vieläkään olla itselleni riittävän armollinen valintojeni suhteen. Virheet ja väärät valinnat opettavat, ne kasvattavat vahvemmin meistä sellaisia, mitä olemme. Ja virheetön ihminen ei ole elämäänsä elänyt, vaan pelkästään varmistellut, että elämä jää elämättä ja nauttimatta. 

En itsekään ymmärrä näitä "en päivääkään vaihtaisi pois"-tyyppejä. Minä vaihtaisin - jopa vuosia tai melkein vuosikymmeniä. Rehellisesti puhuttuna opin elämään ja hyväksymään itseni lopullisesti vasta neljänkympin korvilla. Kasvuprosessini oli hidas ja kitukasvuinen kuin vaivaiskoivun elo Lapin tuntureilla - eikä lopputuloskaan sen kummoisempi ole ollut. Johtuen tuosta pohjoisen ilmaston pitkästä ja hitaasta kasvukaudesta, olen viidenkympin kohdalla luultavasti onnellisempi ja enemmän sinut itseni kanssa kuin koskaan ennen. Minulle ikääntyminen sopii.

Elämään kuuluvat virhevalinnat. Normaaliin kiertokulkuun kuuluu, ettei siinä mennä suoraa linjaa kohti onnistumista. Välillä mennään metsään, oikaistaan ja tehdään asiat uusiksi. Sitä prosessia nimitetään kasvuksi. Meidät erottaa toinen toisistamme se, kuinka suhtaudumme omiin virhevalintoihin ja kuinka otamme opiksemme epäonnistumisista. Ne, jotka myöntävät virheensä ja ottavat opikseen, kasvavat nopeimmin ja varmimmin. Heistä tulevat ne metsien jykevät punahongat.

Jos voisin aloittaa elämäni uusiksi, niin tietäisin, miten se pitäisi elää. Ihmisen elämän dilemma on se, että teemme nuorena ratkaisuja, joiden oikeellisuuden - tai virheellisyyden - näkee vasta aikuisena. Ja vasta aikuisena oikeasti tietäisi, miten elämä pitää elää. Eikä tätä oppia voi edes siirtää seuraavalle sukupolvelle, sillä leikin sääntöjen mukaan jokaisen sukupolven pitää vetää se elämä vihkoon omalla tavallaan. Paska peli - paskat säännöt. 

Kuva: Pixabay / tvjoern


5) Huono puoliso

Jokaisen ihmisen vuorokaudessa on samat 24 tuntia, jotka jaamme mieleisellämme tavalla. Kultaisen keskitien jaolla nukkumiseen menee 1/3 vuorokaudesta, työhön uhraamme 1/3 vuorokaudesta ja viimeinen kolmannes on sitä meidän omaa aikaa, jonka jaamme perheen, kotitöiden, harrastusten, ystävien ja kaiken muun elämään olennaisena kuuluvan sälän kesken. 

Useimpien keski-ikäisten elämän (anteeksi stereotypiani!!) primääririnki koostuu puolisosta, lapsista ja omasta lähisuvusta. Kun lapset ovat pieniä tai vanhemmat vanhoja, ne imaisevat juuri tuosta omasta ajasta merkittävän osan. Legendaaristen ruuhkavuosien aikaan perheen vanhempien (yhden tai useampien) aika kuluu puhtaasti lasten ja kodin eteen tehtävään työhön ja jonnekin sinne treenikuljetusten, viikkosiivousten ja kauppareissujen väliin koetetaan survoa myös aikuisten aika. Ruuhkavuosien aallokossa suurin kärsijä on juuri parisuhde.

Valitettavan usein aikuisten välinen suhde on se niin sanottu joustava elementti elämässä. Se taipuu, joustaa, antaa periksi ja välillä katoaa, kun ajalle ja huomiolle on tärkeämpiä ottajia. Se parisuhde on myös elävä elementti elämässä. Jos sitä ei ruoki ja vaali, se myös kuolee. Aikuisten välisestä suhteesta tulee puhtaasti funktionaalinen bisnes-suhde, jossa ainoastaan hoidetaan asioita, eikä toinen toista. 

Hyvä parisuhde kestää myrskyt ja se kestää myös ne ajat, jolloin sille ei riitä aikaa. Mutta se kaikki vaatii työtä. Pysyäkseen hengissä parisuhde vaatii huomiota ja toimiakseen se vaatii, että sillä on merkitystä nimenomaan aikuisten välisenä suhteena. Funktionaalinen kämppis-suhde, jossa pelkästään jaetaan työt tasaisesti keskenään ja piirrellään suorat viivat perhekalenteriin, ei ole parisuhde. On surullista nähdä, kuinka monien ihmisten suhteet kaatuvat ajan ja huomion puutteeseen. Ne kaatuvat, koska niissä annetaan liikaa periksi kaikelle muulle. Työt vievät aikaa, lapset vievät aikaa, koti vie aikaa. Ja lopulta sitä energiaa ei riitä enää muuhun. Iltaisin sänkyyn kaatuu kaksi elävää ruumista, joiden viimeinen mielenkiinnon kohde on se vieressä makaava toinen aikuinen.

Ehkä ongelma on siinä, että sitä parisuhdetta ei nähdä riittävän tärkeänä. Kuvitellaan liikaa, että parisuhteen voi siirtää loputtomiin syrjään tai eletään elämää, jossa joskus tulee aika, jolloin aikuisten suhde kaivetaan jostain varaston perukoilta ja otetaan uudelleen käyttöön.

Parisuhteen ongelma on myös se, että siitä on tehty liikaa suorittamista. Arjen kiireetöntä oleilua ei nähdä arvokkaana, vaan haetaan turhankin paljon elämyksiä. Elämää ei ole eletty, jos ei Kreikan valkeita rantahietikoita ole nähty kolme kertaa vuodessa. Joskus parhaaseen parisuhteeseen riittää kiireetön ilta kotona kaksin ilman puhelimia, lapsia tai someja.

Suomessa ollaan huolissaan lapsiluvun pienenemisestä. Lapsiluku ei tule kasvamaan, jos ei opita ensin elämään kaksin aikuisten kesken. Perheen sokkeli valetaan aikuisten suhteesta ja vasta kun perusta on riittävän tukeva, voidaan sen päälle rakentaa tukeva perhe, jossa lapsille on hyvä kasvualusta. 

Kuva: Pixabay / Trudi90


Grande final - kuinka huonon omantunnon kanssa tulee toimeen

Huonon omantunnon tuskia ei saa napista käännettyä pois. Ne seuraavat meitä halusimme tai emme. Se tavallaan kuuluu siihen keski-ikäisen ihmisen peruspakettiin. Lohtua tunnontuskiin ei kannata hakea pullosta, eikä niitä voi siirtää muidenkaan hartioille. Tästä elettäväksi tarkoitetusta elämästä on valitettavasti selvitettävä ihan itse. 

Paras lääke huonoon omaantuntoon ovat itsearmo ja maalaisjärki. On opittava antamaan itselle anteeksi se, ettei ole täydellinen tai että omat kyvyt ovat aina vajavaiset. Tämä pätee yhtä lailla vanhemmuuteen, arkielämään kuin parisuhteeseenkin. Oman vajavaisuuden hyväksymisessä auttaa myös tieto siitä, että me kaikki keski-ikäiset seisomme samassa suossa.

Kaikkia elämässä tehtyjä virheitä ei saa millään korjattua, eikä tarvitsekaan. Nuo pintaan tulleet kolhut antavat jokaisen elämälle ne persoonalliset muodot ja ohjaavat meitä kohti parempaa minää - jos niistä osaa ottaa opikseen. Virheiden välttelyä tärkeämpää onkin ottaa niistä opiksi. 

Paras lääke huonoon omaantuntoon ovat kuitenkin hyvä huumori ja ystävät. Kun omia murheitaan oppii jakamaan jonkun hyvän ystävän kanssa, huomaa mieltä painavien huolten olevan lopulta arkisia. Ja pienellä keittiö-sosiologisella istunnolla moni pieni ongelma saadaan ratkottua ja elämä menee entistä kevyemmin eteenpäin. 

Henkilökohtaisesti paras lääkkeeni elämän vastoinkäymisissä on hurtti huumori ja se, että asioihin pystyy suhtautumaan riittävällä keveydellä, vaikka joskus vituttaakin. Suurin osa arkielämän ongelmista on joko merkityksettömiä tai sellaisia, ettei niihin itse voi vaikuttaa. Merkityksettömät asiat kannattaa ohittaa ja niihin asioihin, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata uhrata turhan paljon energiaa. Pääasia on uskoa, että elämä kantaa ja näyttää tiensä. 

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Suhteet 2.0


 

Kehittyvälle ja onnellisuuteen pyrkivälle elämälle ominaista on liikkua. Kontrasti syntyy siitä, että elämä pyrkii staasiin eli vakiinnuttamaan asiat kulkemaan toistuvasti samaa rataa. Rutiinit tuovat turvaa ja luovat vakautta, mutta samalla pysäyttävät liikkeen.

Uuden ajan tunnusmerkkejä on, että elämän suunnan ei edes tavoitella olevan lineaarinen ja vertikaalinen. Kun aloitin työelämässä 25 vuotta sitten, ainoat tavoitteeni olivat vakituinen työ ja nousujohteinen ura. Se elämäntapa uuvutti minut ja teki elämästä epämukavaa. Itselle epärealististen ja sopimattomien tavoitteiden vuoksi jouduin urille, jotka ahdistivat. Oli hankalaa taistella vastaan, kun kuitenkin toteutin elämäntapaa, jota minulta odotettiin. Se, mitä minun piti muutoksen eteen tehdä, oli onnellistua ja muuttaa elämäntapaa itselle sopivaksi, vaikka se sukupolvikokemusta vastaan sotikin.

Tuo vanha elämäntapa on nykysukupolvien myötä romutettu. Työelämän vakaus on vähentynyt kaikilla aloilla niin paljon, että kukaan ei oikeasti usko eläkevirkoihin. Ensinnäkään tulevaisuudessa ei tule olemaan eläkkeitä ja toisaalta, nopeat suhdanteiden tai vaikka maksupohjan muutokset tekevät jopa vakaasta virkamiestyöstä epävarmaa. Lopulta nekin alat, joilla työllisyys olisi taattu (vaikkapa hoitotyö), rikkovat pysyvyyden ja staattisuuden sisäisellä epävarmuudella.

Moderni työelämä koostuu nopeammista sykleistä. Syklien takana ovat työnantajan puolelta markkinoiden virtaukset ja yksilöiden puolelta elämäntavan muutokset. Nyt työelämän aloittavat tavoittelevat toisenlaista uraa – tai uria kuin minä aikoinaan. Sitoutuminen mihinkään työhön, ei ole tarkoituksella pysyvää. Työelämässä on erilaisia vaiheita ja siirtymiä tehdään eri suuntiin. Vertikaalisen siirtymän sijaan siirrytään lineaarisesti tehtävästä toiseen oman mielenkiinnon mukaan. Toisaalta taas välillä voi olla tarve siirtyä lineaarisesti alaspäin. Otetaan ”happihyppyjä” oravanpyörästä ja tehdään pari vuotta töitä matalammalla sykkeellä tai ollaan sivussa koko työelämästä. Helposti vaihdetaan tehtäviä kevyempiin tai sitten muutetaan kokonaan toisella alalle, jotta oma energiataso saadaan säilytettyä.



Tavoitteina yksilöllisyys, vapaus ja joustavuus

Työelämän päämäärät ovat muuttuneet. Pysyvyyden ja turvallisuuden sijaan korostetaan tarvetta saada työelämästä taloudellista tukea muulle elämälle. Työlle ei enää haluta uhrata aikaa ja energiaa, joka olisi pois yksityiselämästä. Ajan ja energian säästön vuoksi ollaan valmiita antamaan periksi rahallisista tekijöistä. Ajasta on tullut rahaa tärkeämpää.

Toisaalta taas työpäivän sisältöön halutaan jotain lisää. Jos työlle uhraa kolmanneksen elämästään, siitä pitää voida nauttia. Itse työn tulee antaa yksilölle enemmän kuin vain kylmää käteistä ja lomarahat. Yhä harvempi käy työssä rahan takia. Tai sitten työpäivän tarkoitus on vain tuottaa rahaa esim. harrastuksille, matkustamiselle tai muulle itselle merkittävämmälle. Samalla se tarkoittaa, että sitoutuminen työhön on todella ohutta.

Työnantajat ovat monilla aloilla ottaneet hopealusikan kauniiseen kouraan ja rakentaneet työhön enemmän joustoa. Työn tekeminen ei välttämättä tapahdu enää työpaikalla – tai edes samassa kaupungissa tai maassa. Koronasulkujen vuodet opettivat paksukalloisemmankin työnantajan siihen, että työn tulosten ja fyysisen läsnäolon yhteys on olematon. Ihminen, joka ei halua sitoutua työhön ja luistelee, tekee sen samalla tavalla toimistossa kuin kotonaankin.

Myös työn suorittamisen ja ajan välinen yhteys rapautuu. Enää ei ole tarkkaa työaikaa. Minimissään se tarkoittaa joustavaa työaikaa, jossa työn aloitus ja lopetus tehdään sovitussa toleranssissa. Tulevaisuudessa työn ja ajan yhteys katkeaa kokonaan. Työn muuttuessa aika onkin oikeastaan huono mittari tulosten mittaamiseen. Aikaa olennaisempaa on kytkeä työn mittaaminen tavoitteisiin tai suoritteisiin. Työnantajilta se vaatii sitä, että työtä pystytään mittaamaan luotettavasti, aukottomasti ja tasa-arvoisesti eri tekijöiden kesken.

Pulaan joutuvat alat, joilla tuotanto on vakioitua ja pyörii 24/7. Suorittavaa tehdastyötä on hankalaa siirtää kotiin ja tuotannon pyöriessä koko ajan, ei työaikojen joustoa voida toteuttaa. Nämä alat joutuvat ponnistelemaan todella lujaa kilpailussa tulevaisuuden tekijöistä. Myös perinteisesti hyväpalkkaiset alat, ovat vaarassa joutua pulaan, kun taistellaan työvoiman saatavuudesta. Kun raha ei enää kiinnosta, on haastavaa saada myytyä kolmessa vuorossa katkeamattomasti tehtävää työtä nuoremmille.

Vielä suuremmassa suossa seisoo hoitoala. Onneton johtaminen, heikentynyt rahoituspohja ja suoranainen työntekijäpula syövät koko alan mainetta. Vanhat tekijät lopettavat, uusia ei tule – ja mikä pahinta, jopa koulutuspaikat jäävät tyhjiksi. Se tarkoittaa jäljelle jäävien kuorman kasvua ylisuureksi ja lopulta viimeisetkin poistuvat rivistä uupumisen takia. Harvojen rivien täyttäminen jatkuvilla ylitöillä on kuin housuun kuseminen pakkasella – lämmittää hetken, mutta halvaannuttaa lopussa.

Työn merkitys kokonaisuutena tulee pienenemään. Toivottavasti tulevaisuudessa päästään tilanteeseen, jossa ihmisen asemaa ei mitata työn kautta, eikä yksilön identiteetti rakentuisi enää niin voimakkaasti siihen, mitä hän tekee elääkseen. Nykyisin kun tapaamme uuden ihmisen, pyrimme rakentamaan hänestä kuvaa usein sillä, että tiedustelemme, mitä hän tekee työkseen. Tulevaisuudessa toivottavasti toisin.

Yksilöllisyyden korostuminen tuottaa harmaita hiuksia myös työehtosopimusten tekemiseen. Työelämän vaateiden muuttuessa yksilöllisemmiksi, on entistä vaikeampaa sopia työehtoja massojen kautta. Kyse ei ole ehtojen tasosta, vaan joustavuudesta ja yksilöllisyydestä. Tähän saakka työehtosopimusten sokkelina on ollut sopiminen palkoista ja rahallisista korvauksista. Tulevaisuudessa raha-asioiden merkitys pienenee ja tilalle tulee tarve sopia työelämän joustoista – missä työtä tehdään, milloin sitä tehdään, millaisia vapaita on mahdollista pitää tai kuinka työntekijä voi liikkua tehtävästä toiseen. Kuinkas nämä niputetaan yhteen kovakantiseen kirjaan?

Kokonaisuutena yksilöllisyyden korostuminen tekee hallaa liittoajatukselle. Yksilöt eivät helposti koe haluavansa olla osa isompaa joukkoa. Vaikka luulisi, tämä ei helpota työnantajien taakkaa. Taistelu hyvistä tekijöistä kovenee ja monilla aloilla syntyvät työntekijöiden markkinat. Tällöin työehtosopimusten ulkopuolinen riisto ei olekaan mahdollista, vaan riistäjäksi muuttuu työntekijä. Vaikka tällä hetkellä asia näyttää mahdottomalta, niin tämä tulee tapahtumaan myös hoitoalalla. Jossain vaiheessa hoitovaje kasvaa niin suureksi, että neuvotteluissa syöttövuoro siirtyy työntekijöille.



Entäs ne parisuhteet?

Yksityiselämässä työn ulkopuoliset suhteet pirstoutuvat. Perinteisen ydinperhemallin tilalle syntyy uusia parisuhde- ja perhemalleja. Tulevaisuudessa ei välttämättä sitouduta yhteen kumppaniin. Sitoutumisen taso kevenee ja toisaalta taas kumppanien määrä voi olla jotain muuta kuin yksi. Suhteet eivät ehkä perustu yhteiseen osoitteeseen, vaan pelkästään sopimukseen olla yhdessä, kunnes toisin todetaan. Tässäkin yksilöllisyys korostuu ja samaan aikaan ”sallittu normisto” muuttuu. Ero vanhojen ja uusien normien välillä kasvaa ja sukupolvien välinen ymmärrys toistensa elintavoista hämärtyy. Yhtä paljon kuin nuorempien on hankala ymmärtää, miksi pitäisi pakolla sitoutua avioliittoon, joka ei toimi, voi vanhempien olla vaikea ymmärtää polyamorista tai vapaata avioliittoa. Ennen ymmärrystä pitäisikin tulla salliminen.

Parisuhteista haetaan eri asioita kuin ennen. Vakauden ja lisääntymisen sijaan suhteiden tehtävä on tuottaa onnellisuutta kahdelle (tai useammalle) yksilölle. Ennen yksilöt palvelivat parisuhdetta – nykyisin taas suhde palvelee kahta yksilöä.

Ennen puhuttiin avioparien yhteenkasvamisesta. Nykyään ideaalitilanteessa tavoitellaan sitä, että kaksi yksilöä kasvaa samaan suuntaan.

Suhteiden toivotaan jättävän tilaa omalle ajalle ja tilalle. Omat harrastukset, ystävät ja pidemmälle vietynä omat, erilliset asuinpaikat, vaikka eläisikin parisuhteessa. Suhde toimii niin kauan kuin toisen kanssa on mukavaa ja niin kauan kuin suhde sallii oman kasvun ja vapauden. Perinteisen parisuhdemallin kautta tätä on hankalaa ymmärtää. Siksi tarvitaankin uudenlaista näkemystä ja uusia suhdemuotoja.

Jatkuvuuden kannalta tilanne on monimutkainen. Suhteeseen on hankala hankkia lapsia, jos suhteen kesto on häilyvä. Lapsi on edelleen parinkymmenen vuoden kestotilaus, jota ei voi perua. Ja tällaisen sitoutumisen yhteensovittaminen vaihtuviin parisuhteisiin kuulostaa monimutkaiselta. Ja samalta se näyttää myös syntyvyystilastoissa. Lapsia syntyy vuosi vuodelta vähemmän.



Uudet parisuhteet

Parisuhteiden yksi olennainen olemassaolon peruste on ollut seksuaalisuuden toteuttaminen. Seksi kuului pitkään vain pariskuntien yhteiseen, salattuun elämään ja sitä on toteutettu kahden kesken. Tähän syynä on ollut avioliiton toimiminen jatkuvuuden alustana ja toisaalta parisuhteen ja kirkon välinen vahva yhteys. Miehen ja naisen välinen, kahdenkeskinen, parisuhde noudattaa kirkon perinteistä kaavaa ja se on määrittänyt normia, johon on pyritty. Nyt kun kirkon side yksilöihin löystyy tai jopa katkeaa, muodostuvat parisuhteet vapaammista lähtökohdista. Parisuhteissa yksilö hakee maksimihyötyä itselleen ja sitä kautta ne muodot, jossa tuo hyöty toteutuu.

Rakkaus ja onnellisuus on yhtä lailla sallittua miehen ja naisen sijaan myös miesten tai naisten välisille suhteille. Rakkaus ei tunne sukupuolta, eikä onnellisuus katso genitaaleja.

Parisuhteisiin tulee myös uusia muotoja. On ihmisiä, jotka haluavat sitoutua toisiinsa, mutta eivät halua asua yhdessä. Yhteistä kotia ei perusteta mihinkään, mutta kahdenkeskiseen parisuhteeseen sitoutuminen on yhtä vahvaa kuin saman katon alla. Toiset taas eivät halua sitoutua yhteen kumppaniin, vaan perustaa polyamorisia suhteita, joissa kumppaneita on useampia. Ja jotkut taas haluavat sitoutumisen tason olevan joillain tasolla kiinteää ja toisaalta vapaata. Avoimissa suhteissa on mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi seksuaalisuutta useampien kumppaneiden kanssa yhdessä sovituin säännöin.

Uudet parisuhdemuodot tuntuvat omasta näkökulmasta oudoilta, mutta ymmärrän taustan. Yksilöllisen elämäntavan toteuttaminen vaatii rohkeutta muokata normeja ja rohkeutta toteuttaa itseään. Individualistisen ajattelutavan takana on löytää itselle sopivin elämäntapa ja sen toteuttamistapa.

Jos vertaa perinteistä ydinperhe- ja parisuhdemallia yksilöllisen elämäntavan normeihin, on helppo ymmärtää, miksi perinteinen malli vaikuttaa ahtaalta. Kun mihinkään ei haluta sitoutua pysyvästi, miksi parisuhde olisi erilainen?



Perinteisen parisuhdemallin kriisi?

Tutkimusten mukaan uskollisuus on parisuhteissa edelleen korkealle arvostettu ominaisuus. Jos tuota verrataan uusiin parisuhdemuotoihin, tulee mieleen, että myös perinteisen parisuhteen sivuseiniä on ollut pakko väljentää uskollisuuden toteutumiseksi.

Uskon (ja pyhästi toivon), että tämän päivän suhteissa kommunikaatio toimii aiempia sukupolvia paremmin. Myytti puhumattomasta suomalaisesta miehestä, on toivottavasti samassa romukopassa asemaansa alistuvan vaimon kanssa. Puhumalla omista haluista ja toiveista saadaan myös perinteisissä parisuhteissa toteutettua enemmän yksilön haavemaailmaa suhteen kaikilla tasoilla. En usko perinteisen parisuhteen katoavan mihinkään. Edelleen löytyy ihmisiä, jotka haluavat sitoutua toisiinsa pysyvästi ja edelleen on pariskuntia, jotka haluavat keskenään tuottaa jälkeläisiä yhteiseen kotiin.

Mutta samalla hyväksyn sen, että suhteiden kirjoon tulee perinteisen mallin rinnalle myös muita suhdemuotoja. Uskon hyvin vahvasti yksilön onnellisuuteen ja onnellisuuden tavoitteluun yhtä lailla työ- kuin parisuhteissa. Elämässä ei juuri muita tärkeitä päämääriä ole kuin löytää itselle onnellisin tie, jota kulkea. 

Ja keski-ikäisesti sanottuna – se, mikä ennen tuomittiin pervoiluna, on tulevaisuuden normaalia monimuotoisuutta. Parempi vain adaptoitua.


lauantai 9. toukokuuta 2020

Koronaviikko ehkä 7 tai 8 - torju kyllästyminen



Viikon kuumin kysymys blogissa on, että "Voiko omaan perheeseen kyllästyä?". Kyllä voi - ja kun elämä ajelee samaa arjen rautatietä päivästä toiseen, se on jopa ymmärrettävää. Kun kaikki kulkemaan luodut perheenjäsenet sullotaan vapaaehtoisella pakolla tiilenpäitä lukemaan, alkaa parhaissakin läheissuhteissa esiintyä mikrovaurioita. Ei kukaan jaksa loputtomiin hengailla vain "ihan vaan meidän kesken".

Pieni kyllästyminen ei tarkoita, että perheestä pitäisi päästä eroon - saatikka, että perhettä pitäisi vaihtaa. Eikä kyllästyminen tarkoita, että se keskinäinen rakkaus tai halu olla yhdessä lopullisesti vähenisi. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että urautumiselle ja elämän yksiulotteisuudelle täytyy tehdä jotain. Jos tilat tuntuvat ahtaalta, ainoa parantava tekijä on tuulettaa. Normaalissa arjessa olemme sekä yhdessä että erikseen. Tapaamme muita ihmisiä ja käymme kodin ulkopuolella.

Olemme nyt ajelleet tätä koronajunaa ehkä kahdeksisen viikkoa (koska en pidä tukkimiehenkirjanpitoa, ajantaju häviää). Päivät kulkevat piinallisen samaa rataa ja voin melkein silmät ummessa mennä arkipäivät aamusta iltaan tekemättä isoakaan harha-askelta. Ja kyllä - vähitellen minuakin alkaa väkisin kyllästyttää.

Omalle kyllästymiselle ja väsymiselle täytyy tehdä jotain. Murjottaminen ja mykkäkoulu ovat helvetin huonoja ratkaisuja - ei niin, että asiasta mitään tietäisin, mutta olen kuullut. Kelpo ratkaisu olisi varmaan tuottaa elämään uutta sisältöä ottaen huomioon tilanteen sallimat rajat. Vaikka elo on suljettu melko lailla rajattuun ympäristöön, voi aina kehittää jotain "pientä". Pienessä, kierossa mielessäni loin muutaman kohdan elvytyspaketin karanteenin turruttamiin perheisiin.

Tässäpä siis viisi keinoa torjua kyllästymistä:


1) Kutsu puoliso treffeille

Kun perhe on 24/7 kylki kyljessä kiinni, jää aikuiten aika väkisin vähiin. Parisuhteet ovat koetuksella, kun jaloissa pyörii alati lapsia ja omaa tilaa vanhempien kesken ei löydy edes kivenkolosta. Normaalissa arjessa etenkin lapset käyvät kotona vain syömässä ja nukkumassa. Aikuisten on paljon helpompaa varastaa pieni tuokio kahden kesken ja lapset sekä muut häiriötekijät on todennäköisempää saada raivattua pois jaloista. 

Vaikka elämä on poikkeuksellista, on myös aikuisten oma aika syytä säilyttää. Poikkeustilan siirtäminen parisuhteeseen, voi tarkoittaa koko suhteen jäähtymistä ja lopputulos voi olla merkintä valtakunnallisessa erosarakkeessa. Kaikkien parisuhdeterapeuttien ykkösohje onkin, että töitä on tehtävä, koska mitään ei saa ilmaiseksi.

Puolison voi helposti kutsua pienille treffeille. Ravintolan sijaan treffit voivat olla salaiset aamukahvit ennen kuin lapset heräävät tai se voi olla shampanja-picnic olohuoneen lattialla, kun lapset ovat nukkumassa. Ja jos aikaa ei muuten löydy, niin radikaalein ratkaisu on laittaa lapset keskenään pihalle ja ovet lukkoon saatesanoilla "Vettä on pullossa, ruokaa on kylmälaukussa ja ovikelloa saa soittaa, jos jostain vuotaa verta tai ruumiinosien määrä ei täsmää alkuperäiseen". 

Treffit saa aikaan myös vaikka yhteisestä ruuanlaitosta. Lapsia ei tunnetusti keittiöön saa kuin pakolla syömään - muina aikoina ne penteleet osaavat loistaa vain poissaolollaan. Ottakaa lasi viiniä, kuunnelkaa hyvää musiikkia ja tehkää yhdessä ruokaa. Kuin huomaamatta löydät ehkä viereltäsi sen saman tyttösen/poikasen, johon joskus vuosia aiemmin tutustuit.

Treffit syntyvät ajasta ja ajatuksesta, eivät vain tilasta ja tekemisestä. 



2) Viettäkää luontoretki takapihalla

Karanteeniajan vitsauksia on, että matkoille ei pääse, eikä oikein kotoakaan voi liikkua. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi tehdä omia pikku retkiä. Kukaan ei kiellä ottamasta telttaa ja makuupusseja ja viettämästä vaikka luontoretkeä takapihalla. 

Perheretki alkaa pienestä kävelystä lähimetsässä sekä asiaankuuluvista eväistä. Jos lähellä ei ole metsää, voi aina ajaa kaupungin luontopoluille tai ulkoilualueille. Tai kävelkää vaikka järven rantaan ja ihailkaa vapaana vellovaa ulappaa. Voileivät sekä termarikahvi luovat elämyksen, joka irrottaa arjesta. Iltaruuaksi metsäretkellä tarjotaan syntisen rasvaista makkaraa, trangialla tehtyä retkimuonaa sekä tietenkin jotain makeaa. 

Metsäretken jälkeen voitte kerääntyä telttailemaan. Kertokaa kummitusjuttuja tai iltasatuja ja nukkukaan raittiissa ilmassa. Kääriytykää makuupussien kahisevaan lämpöön ja kuunnelkaa ympäristön ääniä. Meillä se tarkoittaa pururadalta kuuluvaa kävelysauvojen naputusta sekä tunnin välein kaahaavia tavarajunia, mutta onhan se silti erilaista.

Vaikka läheisyys ei katoa, vaan pikemminkin lisääntyy, muutos tulee siitä, että läheisyys suljetaan toisenlaiseen kuoreen. Pako pyykkien ja likaisten astioiden keskeltä uuteen maisemaan, piristää ja saa näkemään elämän toisella tapaa. Aina ei tarvitse lähteä kauas, että tuntee tekevänsä jotain erilaista.



3) Pitäkää levyraati

Kaikki tätä blogia lukeneet tietävät, että nuorisomusiikki on käytännössä paskaa. Kuunnelkaa hetki Eevil Stöötä ja olette valmiita tappamaan itsenne - tai ylipäänsä jonkun. Ja tuota sontaa nuoriso työntää korvistaan sisään tuntitolkulla vapaaehtoisesti. Itse asiassa en edes muista, miltä teini-ikäisten korvat näyttävät, koska ne on yleensä puettu jonkinlaisiin kuulokkeisiin. 

Mutta entäpä jos kyse on ymmärtämättömyydestä? Entä jos oppisimme pitämään nuorison musiikista, kun siihen saisi perusteellisen peruskurssin. Uskon jopa, että lapsetkin mieluummin opettaisivat kuulemaan heidän musiikkiaan oikein sen sijaan, että joutuvat sietämään kalkkisten murhaavia katseita. 

Kun olin lapsi, ei musiikkia näkynyt mistään. Jopa kuuntelu oli vaikeaa ennen kuin Radio Mafia keksittiin 1990. Käytännössä ainoa paikka nähdä minkäänlaisia musiikkivideoita oli Levyraati-niminen tv-ohjelma. Jonneille tiedoksi, että Levyraadissa arvostelijaraati kuunteli musiikkikappaleita ja antoi niille arvosanan sekä pienen kipakan arvion. Tuossa voisi olla ideaa myös perheen kesken.

Kokontukaa sohvalle soittamaan vuoronperään omia suosikkibiisejänne. Siinä saisi uutta näkökulmaa musiikkiin ja samalla voisi pakottaa nuorison kuuntelemaan kerrankin kunnon musiikkia. Nykyaikahan ei pakota vain kuuntelemaan musiikkia, vaan hommaa voi laittaa hifimmäksi videoiden kautta. Musiikin avulla myös tuon alati liikkuvan nuorison saattaisi saada istumaan paikallaan edes tunniksi.

Niin ja eihän tätä tarvitse rajoittaa vain musiikkiin. Kukaan ei kiellä pitämästä levyraatia vaikka tube-videoista, TikTokeista tai podcasteista. Tärkeintähän on tutustua toisen aikakauden maailmaan ja keksiä, mitä siellä nuorison luurien sisällä liikkuu. 

Vaikka nuorisomusiikki toisinaan hieman kääntää V-nuppiani kaakkoon, olen silti onnellinen, että oman perheen nuoriso ylipäänsä kuuntelee musiikkia. Minulle musiikki on ollut läpi elämän eräänlainen tunteiden kanavoimistapa. Kuuntelen usein musiikkia täsmäämään omiin tunnetiloihini ja koetan kertoa musiikin avulla myös itselleni, mitä mielessä liikkuu. Tätä samaa näen myös nuorisossa - ja se on hyvä.

4) Viettäkää leffailta

Elokuviin ei pääse, mutta mikään ei estä tekemästä leffateatteria omaan kotiin. Kuten jo ennustin, Netflixin ja muiden striimauspalveluiden tilaajamäärät räjähtivät koronakriisin alun jälkeen. Se tarkoittaa, että elokuvia on tarjolla. Valitettavan usein vaan jokainen katsoo omaa elokuvaansa omassa talon omassa nurkassa omilta laitteiltansa. Yhteisöllisyys uupuu. 

Hankkikaa kunnolla mässyä ja poppareita. Laittakaa verhot kiinni ja sulkekaa puhelimet. Etsikää elokuva, jota jokainen voi katsoa. Älkääkä tyytykö perinteisiin vaihtoehtoihin, vaan etsikää jotain uutta ja yllättävää. 

Yhteisen elokuvan löytäminen on sitä vaikeampaa mitä enemmän eri ikäistä sakkia perheessä elää. Mutta vuosikymmenen lasten kanssa eläneenä olen aika varma, että sopiva vaihtoehto löytyy, kun näkee vaivaa. Aikuisille tekee joskus hyvää katsoa ns. lasten elokuvia, koska niitä on yleensä rakennettu usealle tasolle, jolloin lapsi näkee elokuvan eri tavalla kuin aikuinen.

Ja jos Netflix on tavoittamattomissa, on olemassa halvempiakin vaihtoehtoja. Yle Areena on nyt kriisin aikana parantanut juoksuaan ja tarjoaa katsottavaa kaikenikäisille. Lisäksi halpa vaihtoehto on vaikka selata tori.fi -valikoimaa ja ostaa toisten käytettyjä. Vaikka maa on kiinni, niin posti sentään kulkee.


5) Ulkomaanmatkasimulaattori

Minä kaipaan matkoille. Kaipaan vaikka sitä, että pääsen Viipuriin syömään ja ostoksille. Siis ylipäänsä sitä, että voin näyttää passiani tiukkailmeiselle tullivirkailijalle ja pääsen käymään vieraassa paikassa. Tämä yhteen osoitteeseen sulkeminen tekee sitä.

Mutta voisihan sitä rakentaa ulkomaanmatkasimulaattorin. Pientä viitseliäisyyttä se vaatii - ja hyvää mielikuvitusta. Mutta ei se tekemätön paikka ole.



Tallinnan laivalle

Otetaan aluksi hieman kevyempi versio eli mennään perheen kesken Tallinnan laivalle. 

Homma alkaa sillä, että pakkaatte matkalaukkuihin vaatteet sekä tarvittavat tykötarpeet. Sitten hyppäätte paikallisbussiin ja ajelette sillä edestakaisin muutaman tunnin. Kaikkein autenttisin tunnelma tulee, jos pystytte valitsemaan aamuyön reittibussit. Niissä on humalaisia matkaajia suunnilleen sama konsentraatio kuin Tallinnan reissubusseissa. Tätä optiota en tietenkään suosittele pienten lasten vanhemmille.

Kun bussimatka on ohi, sulloudutte kaikki laukkuinenne asunnon tuulikaappiin. Siinä jonotatte sitten "laivaan" reilun puolisen tuntia tiukasti yhteen ahtautuneina. Tunnelmaa lisätäksenne voitte äänittää kaiuttimiin soimaan virolaisella aksentilla tehtyjä kuulutuksia Tax-free shopin avautumisesta sekä risteilyn kuumista tarjouksista. Tässä vaiheessa on aiheellista kirota laivan henkilökunnan hitautta sekä kovaan ääneen kailottaa siitä kylmästä oluesta, joka kohta odottaa laivan pubissa.

Kun lopulta pääsette laivaan, on vuorossa hyttiin majoittuminen. Koko perhe sulloutuu yhteen huoneeseen ja koettaa saada matkalaukut mahtumaan sisään. Perheen jäsenten sängyt on sijoitettu huoneeseen niin, että turhan lattiapinta-alan määrä on rajoitettu minimiin. Jos simulaatio halutaan viedä loppuun saakka, on pihalle tuotu pieni bajamaja simuloimaan laivahytin minikokoista vessaa - mutta tämä versio on vain varakkaimmille. Loppujen simulaatiota voi tehostaa sillä, että kaikki saavat käydä vain vessassa ja iltasuihku tehdään kokonaisuutena pelkästään Wc:n käsisuihkulla huljutellen.

Kun majoitus on saatu tehtyä loppuun, on vuorossa legendaarinen seisova pöytä sekä tax free -ostokset. Keittiöön on tuotu loputon määrä savulohta sekä katkarapuja ja niiden kaverina on kumiperunoita sekä ylikypsäksi haudutettua naudan paistia. Tunnelma tulee siitä, että jokainen perheenjäsen pyrkii saamaan lautaselleen ensimmäisenä eniten syötävää. Mitä enemmän jonossa käytetään kyynärpäitä, sen aidompi tunnelma on.

Aikuisille on laitettu pyödän kulmalle kolmen litran tonkka sekä valkoviiniä että punaviiniä. Viiniä otettaessa on joka kerta syytä kovaan ääneen todeta, että "juodaas nyt, kun kerta on ilmaista!".

Tax free shop on tehty yhteen erilliseen huoneeseen. Myymälään on koottu vintiltä kerättyjä "design-vaatteita", joihin on ripustettu hintalaput. Siinä sitten kilpaa ostetaan vaatteita, jotka ostohetkellä näyttävät aivan täydellisiltä, mutta jotka kotona todennäköisesti jäävät kaapinperukoille häpeämään. Yhden henkilön rooliksi jää päivitellä laivan halpoja hintoja sekä miettiä, paljonko ne Viron eurot on Suomen euroiksi käännettynä.

Vanhemmille on malliksi käyty kaupasta pari laatikkoa Pirkka-olutta, joiden päälle on tulostettu hieman fiinimmät etiketit. Noita kaljalaatikoita sitten kuljetellaan pitkin takapihaa liian heppoisilla olutkärryillä. Parhaat pisteet saa, jos olutkärrin saa kumoon ja tölkit leviävät vekkulisti pitkin pihamaata. 

Ilta päättyy siihen, että lapset pakotetaan aikaisin nukkumaan ja vanhemmat pukevat päälleen yökerhotamineet ja menevät yökerhoon. Alkuillasta soitetaan kaiuttimista täysillä vironkielistä käännöspoppia ja loppuillasta hoilotetaan karaokea niin, että naapuritkin kuulevat perheen olevan matkoilla. Korkeissa laseissa on värikkäitä drinkkejä sateenvarjoineen ja tähtisädetikkuineen.

Jos perheessä on aikuisempia lapsia, heidät voi simulaatiossa palkata baarin työntekijöiksi. Roolin oikea vetäminen vaatii ylimielisen asenteen sekä täydellisen kielitaidottomuuden. Ja lisäpisteitä suorituksesta saa, jos onnistuu toimittamaan tilaukset väärin. "Ai sa halusi lonkero ja fisu, ma luuli, ett se ol punkero ja kosu".

Siinä sitten, kun koko iloinen perhe herää aamulla samasta huoneesta voi todeta, että olipahan risteily.


Kanarian saarille

Seuraava matka vaatii hieman pidemmälle vietyä roolisuorittamista. Aloitus tässäkin on samanlainen eli pakataan tavarat (mielellään hieman isompi matkalaukku kuin edellisessä simulaatiossa) ja lähdetään bussilla kohti "lentokenttää". 

Bussimatkan päätteeksi kaikki ahtautuvat lentokoneeseen kolmeksi tunniksi. Toimiva lentokone saadaan aikaan sullomalla keittiönpöydän tuolit liian ahtaasti yhteen ja istumalla omat polvet suussa ja naapurin niska nenässä kiinni sellaiset kolmisen tuntia. Toki matkan viihtyvyyttä voi kasvattaa näyttämällä matkustamon etualalla matkatelkkarista jotain espanjaksi dubattua Uuno Epsanjassa-elokuvaa.

Koneessa tarjoillaan tietenkin mikrolämmitettyjä eineksiä. Paras vaikutelma tulee, kun einesten lämmitys jätetään sopivasti kesken niin, että ruuan toinen laita on tulikuuma ja toinen suunnilleen jääkaappitilassa. 

Lentokoneen jälkeen hypätään taas bussiin ja matkustetaan "hotellille". Tässä kätevin tapa simuloida on ajaa toiselle puolen kaupunkia - mielellään sinne räkäisimpään lähiöön - ja kävellä siellä matkalaukkujen kanssa puolisen tuntia. Jos uskallusta riittää, voi paikallisilta ihmisiltä kysellä, että "jokos se "Hotel Azul y Blanca" ois tässä lähellä?". Ja suomalainen ei kielitaidottomuuttaan tunnusta, vaan kaikki kysymykset tehdään espanjaksi sanakirjaa hyväksi käyttäen (jonneille tiedoksi, että sanakirja on paperille painettu Google translator).

Hotelliksi kelpaa tietenkin samanlainen huonesimulaatio, joka jo tehtiin tuossa Tallinnan laiva- casessa. Koska ollaan ulkomailla, niin hanavettä ei tietenkään voi suositella juotavaksi, vaan huoneeseen varataan litroittain taskulämmintä pullovettä.

Majoittumisen jälkeen koko perhe menee uima-altaalle ottamaan aurinkoa ja nauttimaan etelän lämmöstä. Autenttisen tunnelman luomiseksi on Tokmannilta haettu vitosen kahluuallas, joka on täytetty haalealla vedellä. Ja vaikka tässä haetaan aitoa tunnelmaa, en silti suosittele ketään virtsaamaan uima-altaaseen. 

Jos takapihan lämpötila ei riitä, voi lämpöä lisätä pienten terassilämmittimien avulla. Niillä saa tunnelman helposti kohotettua hikisiin lukemiin.

Seuraavana olisi tuliaisten vuoro. Perheestä valitaan yksi henkilö esittämään paikallista paitakauppiasta. Paitakauppiaan valikoimiin on halpakaupasta käyty juuri ja juuri koossa pysyviä mahdollisimman räikeänvärisiä t-paitoja, joihin on tussilla kirjailtu teksti "I love Gran Canaria". Paidoista sitten huonosti murtaen Suomea puhuva perheenjäsen huutelee "Perkkele, viddu, osta paita kaunis nainen, sulle paras hinta, pakkanen perkkele".

Illalla vietetään tietenkin sikajuhlat. Grillissä tehdään kunnon annokset possua, joka valellaan tuhdilla määrällä grillikastiketta. Lisäksi isä ja äiti valellaan riittävällä määrällä punaviiniä, jotta he jaksavat tanssia Zorbasta aamuun saakka. Sikajuhlien päätteeksi jokainen perheenjäsen ottaa vielä lusikallisen risiiniöljyä, jotta saadaan varmistettua asiaankuuluva turistiripuli seuraavaksi päiväksi.

Tätä matkailua sitten jatketaan oman jaksamisen sekä kukkaron mukaan joko viikko tai kaksi. Todennäköistä on, että Suomen kesässä ei rusketus ihoon pääse tarttumaan, mutta ongelman estämiseksi suosittelen käyttämään itseruskettavaa voidetta. Sitten ruskettuneena on kiva ottaa muutamia valokuvia altaalta sekä huikeista maisemista.

Jännityksen vuoksi on syytä lähettää sukulaisille itse tehdyt kortit Kanarialta varustettuna kateutta herättävillä teksteillä. Suosituimpia tekstejä ovat "Viini on halpaa ja aurinko kuumaa" tai sitten "missään ei ole näin kauniita naisia kuin kanarialla - ja Kotkassa" sekä tietenkin "Täällä huojuvat palmut - ja minä".

Näillä eväillä sitä pahinta kaukokaipuuta saakin kätevästi torjuttua!!

Kestäkää vielä hetki ystävät, kesäkuussa alkaa Suomikin ehkä aukeamaan. 

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Pyykkärin narinaa



- Hei, kuka on laittanut Mirkku-Marjaanan sukat miun pyykkien joukkoon, oikeesti!!
- Onko joku nähny miun mustia leggareita?
- Hei, joko miun uus Addun huppari on pesty?
- Missä on kaikki miun puhtaat sukat?!

Kotityöt, nuo parisuhteen, jakamisen ja rakkauden mittari sekä iltapäivälehtien vakio-otsikko niille päiville, jolloin ei maailmassa tapahdu mitään muuta. Kotityöt ovat yksi yhteiskuntamme suurimpia työllistäjiä. Ne antavat työtä sadoille avioerojuristeille, lastensuojelulle, kiinteistönvälittäjille sekä kodinkonekauppiaille. Lähes jokaiseen mahdolliseen kotityöhön on kehitetty apulaite, jonka avulla töiden sujuvuutta ja nopeutta on edistetty. Ja lähes jokainen noista laitteista on keksitty siinä vaiheessa, kun perheiden miespolot ovat joutuneet ottamaan vastuuta kotityön roolipelaamisessa. 

Meille miehille kotityöt ovat vielä suhteellisen tuore keksintö. Jos minäkin olisin syntynyt vaikkapa 50-luvulla, niin eipä tarvitsisi kotona muuta kuin keittiönpöydän ääressä lukea lehtiä, tupakoida ja odottaa seuraavia sotia. Ja kun sotia ei enää tuolloin ollut, niin sanomalehtien lukemisen lomassa olisi ollut aikaa katsoa, kuinka vaimo hoitaa toisella kädellä kotia ja toisella lapsia.

Meidän perheessä kotityöt eivät näyttele suurtakaan roolia avioeron keskinäisen nahistelun joukossa. Saamme riittävästi kyllä kinaa tärkeämmästäkin asioista. Jaamme vaimon kanssa kotityöt suunnilleen niin, että se tekee, joka ehtii. Ja valitettavasti jo tässäkin sirkuksessa ehtimisen kanssa on aina välillä niin ja näin - eli käytännössä kaksikaan käsiparia ei riitä kaikkeen.

Vaikka olen mies, niin väitän silti osaavani suorittaa kaikki talon työt. Jos joskus käy lopulta niin, että vaimoni hylkää minut, niin astiat tulevat luultavasti tiskattua ja pyykitkin pestyä. No niin, nyt on sitten rakennettua aasille silta, kovin ohkainen, mutta silti silta tuohon pyykinpesuun.

Aikaa vievä kotityö - pah!

 

Pyykinpesua pidetään suotta kovin työteliäänä kotityönä. Osa ihmisistä kokee vaikeaksi ja vaivalloiseksi työntää pyykkejä koneeseen ja nostaa niitä sieltä pois. Jos katsotaan todellista suoritusaikaa, niin pyykinpesu vie illasta sen puoli tuntia. Ja pyykkejä ripustaessa voi - aivan oikein - kuunnella vaikka Aamulypsyn uusintoja. Itse asiassa usein koetan kerätä kotitöitä peräkkäin sen verran, että voin kulkea napit korvilla mitään kuulematta sen tunnin verran. Siitä ilosta ihan mielelläni hoitelen pyykkejä ja vaikka tiskaan astiat.

Jos verrataan pyykinpesua perheen todellisiin haalarihommiin - kuten kaupassakäyntiin ja ruuanlaittoon, niin kovin vähällä tuon koneen kanssa leikkiessä pääsee. Minä olen saanut Luojalta lahjaksi vaimon, joka tekee ruokaa ja käy kaupassa (mutta ei sen enemmän mielellään kuin minäkään - olemme ehkä niitä kauppakassi-palvelun ihmisiä luonnostaan). Mutta työtä se nyt kuitenkin vähän vaatii, että viiden ihmisen kamppeet pysyvät puhtaina ja jokaisella riittää vaatetta, mitä pitää päällä.

Pesu ja kuivaus

 

Hommasimme jokin aika sitten yhdeksän kilon pesukoneen - se vähensi viikottaista pyöritettävien koneellisten määrää yllättävän paljon. Seiskakiloinen kone pyöri joka ilta ja keskimäärin sillä rullattiin puolitoista koneellista per päivä seitsemän vuoden ajan. Sitten tuli hetki, jolloin avioliittomme ensimmäinen pyykkikone totesi, että hänelle riittää. Hyvä suoritus yhdeltä koneelta - ehdotimme hänelle valkoisen ruuusun ritarikunnan mitalia, mutta ehdotus ei mennyt läpi. Vaihto isompaan oli fiksu ratkaisu!

Koneen lisäksi meille kriittisen tärkeä laite on kuivuri. Rumpumallinen kuivuri ravistelee pyykeistä pölyt irti ja kuivaa pyykit sellaiseksi, että saamme päivässä menemään helposti läpi kaksi koneellista pyykkiä korista hyllylle. Lisäksi kuivuri auttaa siinä, ettei mitään lakanavuoria kuivu keskellä olohuonetta kostuttamassa huoneilmaa ja mädättämässä taloa. Koneellisesta pyykkiä tulee yllättävän paljon vesihöyryä huoneilmaan ja kosteus väärässä paikassa on talon surma. Tietäkääpä tuo lapset, jotka tätä luette!

Pesussa ahdistavinta on se pyykkien lajittelu. Lapsikin tietää, miten pyykit värikoodataan - eli aina setti punaista valkoisten joukkoon, jotta kirkas valkoinen murtuu kivasti pastellisävyyn. Ja hyvällä setillä mustaa valkoisten joukossa saa pyykkeihin aina tyylikästä harmaata. Nyt onkin vallan ihanaa, kun teinien vaatteissa valkoinen on jälleen kerran muotiväri. Huomaa jotenkin, että tuo valkoista käyttävä sakki ei itse pese pyykkejään. No, enää muutama vuosi Toniseni, muutama vuosi...

Ja sitten se kerääminen

 

Itselleni mystisin vaihe pyykkien pesemisessä on kuivien pyykkien kerääminen. Kun on viisi ihmistä, niin koneellisesta syntyy viisi pinoa. Meillä etenkin pyykit pinotaan kuivaustelineen päälle ja odotetaan, että jokainen ottaa omansa. Siis korostan vielä - teinikansan ainoa tehtävä on ottaa pesty, kuivattu ja ripustettu/viikattu pyykki kuivaustelineeltä ja siirtää ne omaan kaappiinsa. Arvatkaapa, onnistuuko? Joo, vitut!

Jos koko pyykkihuolto ei menisi tukkoon, niin luultavasti jättäisin pyykit tuolta osin pesemättä. Mutta valitettavasti sitä hajua, eikä kodinhoitohuoneen kaaosta kestä sikakaan, joten pakkohan pyykkiä on pestä.

Lajittelussa ongelmallisinta minulle on pyykkien erottelu. Tuon pienimmän pyykit vielä erottaa - niissä kun on kaikissa sen Elsan kuva. Samoin erotan meidän miesten pyykit toisistaan - eli tunnistan omani ja loput miesten vaatteista menevät toiselle. Lisäksi toisen miespuoilsen vaatteissa on sama logo joka kappaleessa tai jos ei ole, niin vaatteet ovat urheiluvaatteeksi tunnistettavia. Ja jos olette lukeneet blogiani aikaisemmin, niin minä ja urheiluvaatteet sijaitsemme eri kaapeissa. Enkä aio tulla omastani ulos.

Mutta nuo naiset.... Talossa asuu kaksi naista, jotka ovat samankokoisia ja käyttävät samantyyppisiä vaatteita. Tooosi helppo erottaa heidän vaatteensa toisistaan. Ja jotta homma ei menisi turhan helpoksi, nämä kaksi vaatekaksosta vielä vaihtavat vaatteita toistensa kanssa. Tässä viime viikolla käyty keskustelu:

- Oletko nähnyt sitä sinistä fleceä?
- ??
- No sitä sinistä, joka oli pyykissä! (äänenpaino vienosti kiristyen, ikään kuin puhuisimme kadonneesta Da Vincin maalauksesta)
- Ai sitä, joo se on Asko-Petterin (nimi muutettu) pyykeissä, sehän on hänen.
- No kun ei oo enää! A-P (nimi edelleen muutettu) antoi sen mulle, koska ei enää käytä sitä. Minähän sanoin siitä sinulle viime viikolla! (Täysin kielioppien vastaisesti painotus lauseen kaikilla sanoilla - eikä tippaakaan onnellisuutta, vaikka Da Vinci paikallistettiin).

Loinkin pienen vinkkilistan, kuinka pyykkien kaaos saadaan pidettyä hallussa. Tämä siis näin keski-ikäisen miehen käytännön näkökulmasta:

1) Nimikoi vaatteet
Jo päiväkodista tuttu menetelmä, jossa jokaisen osakkaan vaatteet merkataan joko nimellä tai nimikirjaimilla (ei toimi meillä, koska minulla ja pienimmällä ovat samat nimikirjaimet!). Tällöin on niskalapusta helppo tsekata, kenen vaate on kyseessä. Ja jos niskalappu sattuu puuttumaan, niin valkoisen Adidaksen hupparin alahelmaan voi kivasti kirjoittaa vanhoilla kaunokirjaimilla omistajan nimen.

Tästä hienostuneempi versio olisi rakentaa jokaiselle viivakoodi tai QR-koodi, jonka perusteella pyykkien kerääjä voisi piipata vaatteen ja katsoa, kenelle se kuuluu. Tällainen tekno-ominaisuus saattaisi saada jopa teinit pyykkihuollosta.

2) Väri- tai kokokoodatkaa vaatteet

Jos ei halua nimikoida vaatteita, niin silloin on mahdollista tehdä perheen kesken paikallinen sopimus, jossa sovitaan, kuka käyttää minkäkin värisiä vaatteita. Kun yhdelle antaa punaiset vaatteet, niin sitä väriä eivät sitten muut käytä. Ja jos joku haluaa vaihtaa väriä, niin se sovitaan, kuten muuallakin, paikallissopimus uudelleen neuvottelemalla. Etenkin naisväelle tämä voi tuottaa ongelmia, kun heillä tuo vaatteiden väri vaihtelee mielialojen mukaan.

Kiistattomana haittapuolena on se, että mahdollisuus joutua koulukiusatuksi kasvaa eksponentiaalisesti, jos käyttää aina samaa väriä (ellei arvonnassa satu henkilökohtaiseksi väriksi musta).

Tämän systeemin lisäetuna on tietenkin se, että pyykkitelineelle kootut vaatepinotkin näyttävät paljon järjestelmällisemmiltä, kun niissä on ainoastaan väri per pino. Ja kun nuo vaatepinot notkuvat telineellä useampia päiviä. niin kivempi sitä yhtenäistä värimaailmaa on katsoa.
Jos taas väreistä ei päästä sopuun, niin sitten jokaiselle annetaan oma vaatekoko. Tämä on ehkä epäreilu etenkin kasvavia lapsia kohtaan. Lasten vaatekoko kun muuttuu pari pykälää jopa vuoden aikana. Sitten jos käy niin, että seuraava koko onkin jo varattu, niin lapsipolo kulkee liian pienissä vaatteissa läpi vuoden. Ei ehkä paras idea.

3) Merkkikoodaus

Seuraava ehdotus olisikin se, että jokaiselle annetaan omat vaatemerkit. Siinä, missä yksi käyttää Adidasta, niin toiselle annetaan Nike. Ja meille vanhemmille annetaan joku halpamyymälämerkki. Ja kun merkit on valittu, niin niitä ei sitten vaihdeta- ei vaikka naapurimerkin mallistossa olisi just se "maailman fäijönein huppari!" tai "just ne farkut, jotka on revitty ihan eri tavalla kuin muut" tai "maailman lyhimmät nilkkasukat, jotka paljastaa jo varpaatkin".
Minulta tämä onnistuisi helposti - minun merkkini olisi "anonymous&cheap".

4) Ehdoton vaihtokielto

Ja viimeinen vinkki perheille on se, että niitä vitun vaatteita ei sitten vaihdeta keskenään. Jokainen ostaa omat vaattensa ja pitää ne omassa kaapissaan. Sitten, kun Mikko-Matiaksella (nimi muutettu) on punaiset S-koon Adidakset, niin siinä valinnassa pysytään aina siihen saakka, kunnes vaatekaappi siirtyy uuteen osoitteeseen.

Näillä pienillä ja yksinkertaisilla ohjeilla meidän kaikkien perheellisten elämä sujuu helpommin ja riidatta. Noinkin mitättömästä asiasta kuin pyykinpesusta on aivan turhaa riidellä, koska vakavampiakin asioita kotona on (kuten ruuanlaitto tai kaupassakäynti).

Hauskaa viikonloppua!

torstai 31. tammikuuta 2019

Pako Arjesta

Parisuhde on kuin puuvene. Sitä täytyy hoitaa ja huoltaa, jotta se pysyy pinnalla. Ilman huoltoa Oy Perhe Ab:n rakenne pääsee ravistumaan ja pahimmillaan koko paatti uppoaa Saimaan aaltoihin. Onneksi niin veneet kuin parisuhteetkin voi viedä välillä telakalle, jossa pikkuviat korjataan ja pahimpiin kolhuihin annetaan ensiapua. 
 
Parhaatkin parisuhteet ovat keski-iän ja ruuhkavuosien myrskyissä joskus täysin aaltojen vietävinä. Kyse ei ole täysin parisuhteen lujuudesta tai taidosta elää yhdessä. Kyse on myös siitä, että ympäristöstä elämään tunkee niin paljon ylimääräisiä tekijöitä, että "aikuisten elämä" joutuu hyllylle odottamaan vuoroaan. Aikaa varastavat vuorollaan työt, lapset, harrastukset, kodinhoito, taloudelliset haasteet sekä kaikki muut normaalielämän odotetut ja odottamattomat asiat. Kun aikavarkaita on riittävästi, niin vuorokauden tunnit käyvät väkisin vähiin ja joskus jopa loppuvat kesken. 

Meille avautui kuin varkain tilaisuus karata vaimon kanssa kaksin - tosin vain yhdeksi yöseuduksi. Päätimme jättää lapset ja kodin ja lähteä viettämään aikaa hieman kaksin. (Siis ei ne lapset keskenään jääneet tyhjään kotiin, vaan mummolaan hyvään hoitoon - kiitos taas Mummo&Ukki!!)
Kevään korvilla meillekin oli pesiytynyt avioparin sijaan kahta vuoroa duunaava työskentelytiimi. Kun riittävän kauan viettää aikaa vaimosta erillään, niin sitä huomaa, että pois jäävät pikkuhiljaa keskustelut, hymyt ja kosketukset ja tilalle tulee kulmien kurtistukset ja kovin lyhytsanainen keskustelu. Riitaa alkoi syntyä jo pienimmästäkin kipinästä ja molemmilla oli mitta täynnä...no varmaan koko arkea. Oli todellakin aika tehdä irtiotto!

Tavoitteena toinen aikuinen

Hengähdystauon tavoitteena oli yksinkertaisesti taas löytää se toinen ihminen arjen takaa. Olla kahdestaan jossain, missä ei ole ylimääräisiä häiriöitä ja kokeilla, miltä tuntuu keskustella ilman, että kolmevuotias keskeyttää kymmenen sekunnin välein tai istua ravintolassa ilman, että tarvitsee murehtia tiskikoneen täyttämisestä tai tyhjentämisestä tai edes siitä, että jokainen syö mahansa täyteen ja saa sopivaa ruokaa.
Kieltämättä alussa tuntui oudolta puhua aikuisten kesken ja ilman lapsisuodatinta, mutta kyllä yhden yön reissu riitti siihen, että arki taas maistuu paremmalta. Aika äkkiä huomasi, että siinä vieressä on taas se toinen aikuinen, jonka kanssa on elämänsä meinannut jakaa. Ehkä ihmisten suurin virhe onkin se, että he lakkaavat jossain vaiheessa etsimästä ja antavat periksi.
Viikonloppu oli hauska kaikin puolin. Toki se tuli tuosta omaehtoisesta parisuhdeleiristä, mutta yhtä paljon positiivista vaikutusta oli myös paikalla, jossa kävimme. Siitä seuraavassa

Vaimon kanssa harmittelimme molemmat sitä, että kun vähissä ovat sekä rahat että aika, niin matkustaminen taitaa meidän perheeltä jäädä pelkäksi haaveeksi (jos ei lotto suo antejaan...). Keksimme idean kotilomasta, jossa päätetään koko perheen kesken, että viikonloppu onkin lomaviikonloppu. Eli pyykkiä ei pestä, kukaan ei siivoa ja astiatkin saavat olla kertakäyttöastioita tai sitten koko viikonloppu syödään lomanomaisesti ulkona.
Lisäksi tietenkin valvotaan tavallista myöhempään, juodaan lasilliset viiniä iltaisin ja kuunnellaan terassilla grillauksen lomassa parasta musiikkia ja ennen kaikkea ollaan yhdessä. Veikkaan, että tuollainen iskisi lapsiinkin, vaikka teinit kovin kotikielteisiä tuppaavat olemaankin. Mitäs tykkäätte, oisko ideaa?
Koko hotelli on kauniisti vanhasta remontoitu niin, että henki ja tunnelma ovat säilyneet.
Savon matkoilta olimme löytäneet tutun hotellin, joka oli kaikkea muuta kuin tavallinen (Huom! Tämä ei siis ole tuon hotellin mainoskirjoitus, vaikka se olisi moisen ansainnut). Saimi Hoyer on joukkoineen remontoinut entisestä Punkaharjun Valtionhotellista nykyisen Hotelli Punkaharjun, joka on sekä miljööltään että sisuksiltaan jotain muuta kuin ihan perus-Ässää.

Pieniä yksityiskohtia ja hyvää palvelua

Kun nousee Harjutieltä hotellin pihaan, niin ensimmäisenä kiinnittää huomion siihen, kuinka hienosti vanha hotelli istuu maisemaan. Hotellin historia yltää 1800-luvulle ja vanhan hengen aistii oikealla tavalla hotellin käytävillä. Paikka on entisöity lattiasta kattoon ja remontti on tehty huolella ja hyvällä maulla. Huoneita täyttävät pienet yksityiskohdat, jotka tekevät hotellista juuri persoonallisen ja erottaa sen tusinatuotteista. Itselle syntyi hieman sama fiilis kuin vanhoissa brittisarjoissa, joissa joutilas yläluokka kuluttaa aikaa kartanoiden käytävillä.
Huoneissa kiinnittävät huomiota pienet yksityiskohdat ja persoonallinen sisustus.
Kaikki lähtee siitä, että kun astut ovesta sisään, tunnet olevasi tervetullut kylään
Hotelli on kuitenkin hengetön ilman henkilökuntaa. Hyvän hotellin erottaa huonosta se, että siellä asiakkaita palvelee iloinen ja aidosti hymyilevä henkilökunta. Tätä efektiä kun ei voi feikata mitenkään. Kaikki lähtee siitä, että kun astut ovesta sisään, tunnet olevasi tervetullut kylään. Hotelli Punkaharjulla tämä oli onnistunut ensihetkestä alkaen - tunsimme jopa perisuomalaista noloutta, kun henkilökunta opasti meidät kädestä pitäen huoneeseen ja jopa tarjoutui kantamaan laukkumme. (Ilmeisesti se lordi-geeni puuttuu)

Ravintolan lista pakotti kokeilemaan uutta - ja oppimaan

Toki väsyneet matkamiehet kaipasivat illalla ruokaa ja päädyimme illallistamaan hotellin ravintolaan. Ravintolaan pätivät samat säännöt kuin koko hotelliin. Kokonaisuus syntyy kolmesta tasavahvasta osasesta - miljööstä, henkilökunnasta ja ruuasta. Pelkällä ruualla ei pääse kuin puoleenväliin, jos palvelu epäonnistuu tai miljöö häiritsee ruokarauhaa, mutta toisaalta huonokaan ruoka ei maistu, vaikka ympäristö ja palvelu olisivat mitä. Meitäkin hemmoteltiin ikkunapaikalla, josta oli suora näkymä harjulle ja rantaan. Voisin jopa vannoa, että pöydän sijainti on yksi koko maan parhaita - ja tämän illan se oli meidän. Voiko tuota maisemaa kunnioittaa muuten kuin juomalla lasilliset shampanjaa.
Yksi Suomen kauneimpia maisemia ravintolan pöydästä katsoen.
Tätä en olisi tilannut, jos listalla olisi ollut jotain perinteisempää - mutta onneksi ei ollut
Ruokalista noudattaa täysin hotellin linjaa. Valikoima on ehkä suppeampi, mutta se on vaihteleva ja erilainen. Perinteisille Rosson faneille en tuota ravintolaa suosittele, koska tulisitte todennäköisesti otsa kurtussa kotiin grillijonon kautta. Mutta ihmisille, jotka osaavat arvostaa hyviä ruoka-aineita ja kekseliäisyyttä sekä lähiluonnon antimia (esim. siankärsämö), ravintola on paras mahdollinen. Lista pakottaa ja houkuttelee kokeilemaan uutta.

Me päädyimme molemmat syömään hanhenrintaa. Aterian jälkeen totesimme yhdestä suusta, että tätä ei kyllä olisi tilattu, jos listalla olisi ollut jotain perinteisempää - mutta onneksi ei ollut. Kokemus oli maun ja erilaisuuden puolesta hyvä ja tilaisuuteen sopiva. Annokset olivat ainakin meille kooltaan passelit ja ruuan omia makuja oli kunnioitettu, eikä peitetty mihinkään pussikastikkeeseen.
Yhtä erilainen oli myös aamiainen. Mikään tarjottu ei ollut perinteistä hotelliaamiaista, mutta mekin perusnirsot keski-ikäiset poistuimme salista hymy huulilla - ja maha täynnä. Joskus tekee hyvää poistua omasta mukavuusruudusta - silloin voi oppia uutta.
Nakit ja pekoni oli korvattu lähiruualla ja tarjoiltiin hotellin oman astiasarjan tuotteista
Syönnin lomassa kiinnitimme huomiota ravintolan yksityiskohtiin. Pöydissä olevat astiastot olivat hotellin omaa sarjaa ja ympäristöön oli siroteltu paljon suomalaista lasia. Illallissalissa oli vielä käynnissä "matkamiesten illallinen", joten saimme samaan rahaan kuulla mm. hotellin emännän Saimi Hoyerin tarinoita maailmalta sekä esitelmää hotellin ja harjualueen historiasta.
Liekö tarkoituksella vai tahattomasti, mutta huoneen televisiosta näkyi vain kaksi kanavaa. Sekin pakotti siihen, että kun illallisen jälkeen köllähdimme sänkyyn, niin pakko oli keksiä puheenaiheet jostain muualta kuin lapsista tai televisiosta. Uskotteko muuten, jos sanon, että puolisostaan oppii uutta vielä vuosienkin jälkeen, kun raahaa hänet juttukaveriksi erämaahotelliin?
Laskukin tuli omassa kirjekuoressaan, eikä persoonattomana kuittina kouraan.
Tämä viikonloppu tiesi paikkansa monessa mielessä. Oli aika huimaa päästä vieraaksi Hotelli Punkaharjuun ja kokea tuon uusvanhan erämaahotellin erilaisuus ja vieraanvaraisuus. Henkilökunta sai meidät tuntemaan itsemme todella tervetulleeksi ja oli siinä ja siinä, ettemme lähtiessä menneet halaamaan sekä respan että ravintolan henkilökuntaa. Se nyt olisi ollut jo ehkä liikaa...
Mutta meille pariskuntana tuo viikonloppu oli enemmän kuin jokaisen maksetun pennin väärti. Kevään vaikeudet ja ongelmat tuntuivat etäisiltä ja meidän puuveneemme ui telakalta kyljet paikattuna ja paksusti tervattuna myrskyjä kestämään. Suosittelen lämpimästä tällaisen pienen parisuhdehappihypyn ottamista kaikille pareille, joita arki ahdistaa ja parisuhde kiristää vannetta väärästä päästä. Soutukelpoista venettä ei kannata tahallaan upottaa pienten pohjakosketusten vuoksi.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 2 - Nämä asiat täytyy tehdä kerran vuodessa

Keski-iän kiireisimpien vuosien aikataulut täyttyvät normaaleista rutiineista ja siitä, että samoja asioita tehdään päivästä toiseen. Jo pelkät arkielämän askareet kuormittavat kalenteria niin, että arki on monesti pelkkää lentoa paikasta toiseen. Et erota, mikä viikonpäivä on ennen lauantaita ja sekin vain sen takia, että päivässä jää pitkästä aikaa kahdeksan tuntia enemmän saattaa kodin kaaosta hallitummaksi.

Ongelma ei suinkaan ole se, että tekemistä olisi liikaa, vaan se, että keski-ikäisille ei tehdä noin viidentoista vuoden ajaksi pidempiä vuorokausia. Todellisuudessa pitäisi olla valtion hallinnoimma ruuhkavuosiajasto, josta jaettaisiin aina erillisestä hakemuksesta vuodeksi kerrallaan 36 tunnin vuorokausia niille äiti- ja isäraukoille, joilla arjen askareet uhkaavat jäädä tekemättä liian lyhyen vuorokauden takia. Pitkällä vuorokaudella taattaisiin se, että aikaa jäisi rutiinien ulkopuolella myös niin sanottuun huvitteluun ja vapaa-aikaan. Tuota aikaa jaettaisiin harkinnanvaraisesti sen vuoksi, etteivät työnarkomaanit insinöörit huijaisi valtiota ja käyttäisi aikaa oman työriippuvuutensa ruokkimiseen tai toisaalta peliriippuvaiset teinit käyttäisi pidempiä vuorokausia vaikka joutavaan pleikan pelaamiseen.

No, ettei mopo karkaisi täysin käsistä, niin tein viiden kohdan elämää parantavan listan niistä asoista, jotka jokaisen ruuhkavuoden rasittaman tulisi tehdä kerran vuodessa. Jokaisella näistä kohdista on oma tarkoituksensa, mutta koko homman pääpointti on se, että aina silloin tällöin on hyvä ottaa kunnon irtiotto arjesta ja tehdä jotain, mihin arki ei yletä.

1) Vie puolisosi treffeille

Heti alkuun anteeksipyyntö, jos joukossa on sinkkuja tai muuten puolisottomia. Ajatelkaa positiivisesti, että teillä on mahdollisuus (toivottavasti) viedä treffeille kenet tahansa ja milloin tahansa.

Keski-iässä olen itse huomannut, että aikuisten välinen parisuhde pääsee lakastumaan. Kiire, ajanpuute sekä ylipäänsä se, että ajalle on enemmän ottajia kuin antajia, saa aikaan sen, että parisuhden pääsee väljähtymään. Papille tunnustetun aamenen jälkeen aikaa käyvät varastamaan työ, koti ja lapset. Ja pikkuhiljaa vaimo/mies muuttuu vain heippalapuksi keittiönpöydän kulmalla. Elämässä  tulee vaihe, jossa parisuhteen eteen tulevat vuodet, jolloin töitä liiton elättämiseksi on tehtävä aika lailla hartiavoimin. Ne asiat, jotka tulivat nuoressa parisuhteessa itsestään, alkavatkin vaatia suunnittelua ja ajan sekä energian järjestämistä.

Olen tainnut ennenkin sanoa, etten suinkaan ole avioliiton osaajana mitään "ivy league"-tasoa, vaan ehkä enemmänkin kunnallisen virkamiehen korkeuksissa. Mutta hyvänä puolena on se, että sentään tiedän, missä menen pieleen ja mitä pitäisi tehdä. Ongelma on enemmän tuolla toteuttamispuolella.

Parisuhteelle tekisi hyvää viedä kerran vuodessa puoliso treffeille. Ja tämä kaikki vielä pitkän kaavan mukaan. Eli ensin tulisi esittää treffikutsu (vaikka sen heippalapun kääntöpuolelle) ja sen jälkeen viettää kunnon ilta kaksin. Pääasia on, että pääsisi pois kotoa tutuista vangitsevista ympyröistä ja saisi olla kaksin ilman yhtään lasta lahkeesta roikkumassa.

Treffeillä vietetään aikaa yhdessä ja tutustutaan toiseen, niin kuin muillakin treffeillä. Koetetaan selvittää, mikä se toinen on miehiään tai naisiaan ja tietenkin myös samalla tutkitaan, johtavatko nämä treffit pidemmälle. Parhaat treffit voivat johtaa jopa tuohon allaolevaan kakkoskohtaan.

Jo yksi ilta antaa mahdollisuuden saada kosketusta puolisoon taas puolisona ja aikuisena kumppanina, eikä vain yhtökumppanina. Voitte tehdä jotain tai olla tekemättä, mutta pääasia on, että puhutte kerrankin toinen toisillenne. Sieltä heippalapun takaa löytyy yllättäen taas se sama ihminen, jonka kanssa koko ruuhkavuoden teatteri on aikoinaan perustettu ja pienen hengähdystauon jälkeen arkikin todennäköisesti maistuu makeammalle (tai ainakin siedettävälle).

Ja mikä parasta, kun kumpikin puoliso kutsuu toisen kerran vuodessa treffeille, niin sehän tekee jo treffit per puoli vuotta. Päihittää ison osan sinkuistakin!

2) Vietä yö hotellissa

Kerran vuodessa tulisi jokaisen perheen pakata kassit ja häipyä yöksi hotelliin. Vaikka rahaa on vähän ja ajastakin on pulaa, niin poistuminen kotiympyröistä tuulettaa aivoja oikein kunnolla. Hotellien hyvänä puolena on se, että siellä tarjotaan ruokaa ilman, että sitä tarvitsee itse tehdä. Siellä siivotaan ilman, että kukaan nalkuttaa tai pyytää korjaamaan omat jälkesi ja ylipäänsä hotelleissa saa olla juuri niin rennosti kuin sielu sietää. Ja mikä parasta - hotellista lähdetään sen vuorokauden jälkeen pois, eli jos käytävillä tulee vastaan ihmisiä, jotka katsovat vinoon meluavaa joukkoanne, niin voitte olla varma, että heitä ette tule tapaamaan enää toiste.

Monet hifistelijät tietenkin vetävät tämänkin överiksi ja vievät koko perheen hienosti ulkomaille tai risteilylle, mutta jo pienestäkin irtiotosta saa koko perheelle virtaa. Hotelleja löytyy nykyisin kaikista hyvin varustelluista kaupungeista ja kylistä ja yksi hotelliyö ruokineen on suurimmalle osalle perheistä mahdollisuuksien rajoissa.

Homman juju on siinä, että poistuminen kotoa vapauttaa energiaa, jota muuten käyttäisit kodin siivoamiseen ja järjestelyyn. Iso osa arjen energiasta menee siihen, että siivoat paikkoja ja järjestelet pois lattialla lojuvia vaatteita tai leluja. Toinen aikaa vievä asia on ruuan teko ja jälkien raivaus. Hotellissa tuo kaikki aika on käytettävissä muuhun. Sotkut ja lattialle jätetyt vaatteet eivät häiritse silmää, koska ne raivaa joku muu. On kerrankin aikaa ja energiaa lähteä vaikka koko perheen kesken lenkille tai uimaan tai sitten olla vaan.

Olin jossain vaiheessa elämää aika usein hotelleissa yötä ja siellä elämiseen tavallaan tottui. Parasta hotelleissa on minusta se A-luokan aamiainen. Voit astella herättyäsi suoraan alakerran ruokahuoneeseen ja ottaa tarjottimen täyteen ruokaa, jota et itse viitsisi kotona valmistaa. Syömiselle ei ole kiire ja lisääkin löytyy tarvittaessa.

Joskus tietenkin tekisi hyvää päästä hotelliin kaksin vaimon kanssa, mutta se on kokonaan toinen tarina. Sen plussat saattaisivat olla jossain muuallakin kuin hyvässä aamiaisessa.

3) Vietä somevapaa viikko

Somesta on tullut meille aikasyöppö, joka täyttää ne hetket, jolloin meillä ei ole mitään järkevää tekemistä. Ne hetket, jolloin emme tee kotitöitä, otamme puhelimen käteen ja selaamme somen antamaa uutisvirtaa. Se tarkoittaa sitä, että aivoihin työnnetään jatkuvalla syötöllä pureksittavaa ja pää ei koskaan lepää.

Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin ja lakko teki hyvää. Ilman somea olet muiden mielipiteiden ulottumattomissa ja käytät aivojasi aktiivisesti ajatteluun, etkä vain passiivisesti feedin omaksumiseen. Some ja sen antamat syötteet ovat yllättävän koukuttavia jopa keski-ikäiselle, noista teineistä puhumattakaan. Meillä kotona keskustellaan nykyisin melkein päivittäin siitä, että teini-ikäiset roikkuvat netissä lähes 24/7 ellei heitä hieman suitsi. Netti- ja someriippuvuus on yhtä vaarallista ja koukuttavaa kuin muutkin riippuvuudet.

Tässä homman johtolankana on se, että ilman somea tarkkailisimme ajankäyttöämme sekä sitä, kuinka paljon elämämme riippuu muiden antamista mielipiteistä ja vaikutteista. Se aika, jonka käytämme nyt someen, olisi mahdollista käyttää myös muuhun. Minä ainakin tunnen aika usein piston sydämessäni, kun huomaan, että leikkiessäni pienimmän kanssa selaan samalla puhelinta tai padia. Nyt olen koettanutkin hylätä kaikki sähköiset lärpyttimet kirjahyllyyn leikkihetken ajaksi, jotta huomio olisi lapsen täysin jakamattomasti. Jo tuollainen kolmevuotias huomaa herkästi, jos et ole hänen kanssaan 100% ja osaa myös osoittaa hyvin pienen somekateuden.

Samoin on hyvä välillä tutkiskella sitä, kuinka paljon olemme riippuvaisia muiden mielipiteistä ja kommenteista. Viikon somepaasto on hyvä ja suhteellisen helppo tapa vapauttaa aivoista energiaa omaan ajatteluun.

Kun vielä joku keksisi riittävän hyvän porkkanan sille, että nuo teinien käsiin kasvaneet puhelimet ja tabletit saataisiin irrotettua tajunnanvirrasta vaikka sitten pariksi vuorokaudeksi.

4) Hemmottele itseäsi-päivä

 Usein meiltä unohtuu hemmotella häntä, jonka pitäisi olla se kaikken tärkein. Siis se sama tyyppi, jonka kanssa on pystyttävä elämään ja tulemaan toimeen sattui mitä tahansa. Puhun tietenkin meistä itsestämme. 

Olisiko liioiteltua järjestää kerran vuodessa päivä, jossa hemmottelet itseäsi? Varaat ehkä hieronnan ja käyt syömässä tai kaljalla kaikessa rauhassa. Naiset taitavat tämän asian ehkä meitä miehiä paremmin, sillä heille käsittääkseni kampaaja, kosmetologi tai käsijalkahoito vastaa juuri tätä itsen hemmottelua. Ja jos katsoo kampaajalta palaavaa naista kotona, niin kyllä hän vaikuttaa siltä, että on rentoutunut - kaunistumisen lisäksi.

Omassa hemmottelupäivässä tekisit vain niitä asioita, joista itse nautit. Varaat nautinnon itsellesi ilman mitään huonoa omaatuntoa siitä, että järjestät jutut itse itsellesi. Jokainen saa tietenkin hemmotellun fiiliksen eri asioista. Toiselle se voi olla pääsy lätkämatsiin ja toiselle hyvä sikari ja lasi viskiä takapihalla. Kolmas taas tykkäisi mennä elokuviin tai vaikka shoppailemaan. Nämä siis ehkä miehisemmästä näkökulmasta.

Miten sitten itse viettäisin hemmottelupäivän minulta minulle?

No luultavasti päivä sisältäisi astetta pidemmät yöunet, hyvän aamiaisen, kävelylenkin ja sen päälle hyvän hieronnan. Illalla taas nauttisin kunnon pihvistä kera lasillisen punaviiniä ja jälkiruuaksi hyvän sikarin ja lasin sievästi ikääntynyttä viskiä. Ja ettei totuus unohtuisi, niin tietenkin se, että kuulisin Aamulypsyn keskeytymättä ja kokonaan (se tosin alkaa jo kuudelta eli heti tuli ristiriita noiden pitkien yöunien kanssa). 

5) Raapaise kunnon kännit

Tätä nyt en tietenkään suosittele heille, joilla on alkoholin kanssa todettuja ongelmia johtuen ylikulutuksesta, mutta muille voi olla terapeuttista ottaa kerran vuodessa sellainen reipas nollauskänni.

Minulle alkoholi ei ole enää niin hyvä ystävä kuin nuorempana. Se johtuu varmaan pitkälti siitä, että omasta järvestäni olen juonut tarpeeksi suuren osan, jotta voin hyvillä mielin nauttia lopusta lasi, eikä pullo, kerrallaan. Silti etenkin syksyn pimeydessä ja kylmässä huikan väli lyhenee ja annoskoko kasvaa.

Mitä enemmän tulee ikää sitä huonommin alkoholi minulle sopii. Jälkijäristykset kuluttavat ja vievät tuhottomasti energiaa ja panos-tuotos-ajattelun mukaisesti reipas dokaaminen ei olekaan kaiken vaivan väärti. Ja ehkä olen nykyisin jo muutenkin sen verran sinut itseni kanssa, että osaan pöllöillä aivan riittävästi ilman alkoholin kasvattamaa valheellista itsevarmuutta.  

Näistä asioista johtuen olen koettanut pitäytyä nollauskänneissä tuossa kerta-vuodessa-jaksotuksessa.

Kunnon ryypyttelyyn tarvitaan hyvää seuraa. Se tarkoittaa samanhenkistä juomisesta nauttivaa ja itsensä hauskaan humalaan kiihdyttävää juoppolallia. Minkään sievistelijän tai synkistelijän kanssa ei pöytään kehtaa istua. Puhumattakaan heistä, jotka pyrkivät laittamaan jarrua sekä itselleen että siinä sivussa sinulle. Keski-ikäisten illat eivät kuitenkaan (yleensä) pääty mihinkään hillittyömyyksiin.

Aivojen nollaus tekee aina hyvää, kunhan ei tavaksi ota. Ehkä se muutaman sadan aivosolun uhraaminen Bacchukselle helpottaa keski-ikäisen ahdistusta tai sitten se blackout buuttaa systeemin uuteen iskuun. Pitäähän puhelimet ja tietokoneetkin välillä sammuttaa ja käynnistää uudelleen.

Todennäköisesti näiden iltojen hyvyys perustuu kuitenkin enemmän hyvään seuraan ja huonoihin juttuihin kuin alkoholiin, mutta meissä suomalaisissa tuo alkoholi vapauttaa estoja ja luo monesti edellytykset parhaille illoille. 

Ja lopuksi pakollinen kansanvalistusvirsi - hauskaa voi olla yhtä hyvin myös selvinpäin. Älkää dokatko liikaa ja liian usein!!