Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämänohjeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämänohjeet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. helmikuuta 2019

Elämän neljä tukijalkaa 2/2







Jatkan koska lupasin - halusitte tai ette! Viimeksi pääsin siihen saakka, että elämässä rajallinen ja sitä kautta arvokkain omaisuutemme on aika, jota ei enää alun jälkeen valmisteta. Jokainen minuutti, jonka hukkaamme, kirjataan elämän kirjanpidossa suoraan tappioksi, eikä siihen palata. Mutta toisaalta jokaisen vapaan tahdon sisällä on päättää se, kuinka oman aikansa kuluttaa.
Lisäksi tulin siihen lopputulokseen, että niin ikävää kuin se onkin, raha pyörittää tätä maailmaa. Ilman rahaa ei toimeen tule. Vastavuoroisesti taas jokaisen omassa harkinnassa on se, kuinka paljon rahaa elämässään tarvitsee. Ja sitä kautta on vapaasti valittavissa se, miten paljon omaa aikaa ja energiaa on valmis tuhlaamaan rahan keräämiseksi. 

Tänään sitten loput.

Myös tiikerit hoitavat terveyttään vesijalkapallolla.
 

Terveys vaikuttaa kaikkeen

 
Minulle kolmas elämän tukijalka on terveys. Terveyttä ylläpitämällä voimme vaikuttaa siihen, kuinka paljon meillä on aikaa ja jos emme siihen ajan kokonaismäärään, niin ainakin ajan laadulliseen sisältöön. Terveyteen minä lasken kaksi eri osa-aluetta - fyysisen ja psyykkisen terveyden. Kumpikin vaikuttaa elämäämme tasan saman verran.

Fyysinen terveys syntyy siitä, että syö terveellisesti, liikkuu riittävästi ja lepää tarpeeksi. Itse koetan liikkua ja toisinaan se jopa onnistuu. Olen ihminen, joka vihaa juoksemista, pitää kävelystä ja sietää hiihtämistä. Mikään noista ei taatusti pääse menemään överiksi. Lempipaikkani liikunnalle on kuntosali. Olen melskannut rautojen parissa kuusitoistavuotiaasta saakka eli karkeasti reilun neljännesvuosisadan. No rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että on siinä muutamia vuosien pituisia taukoja ollut. Välillä kiinnostus vaan sammuu ja rauta maistuu paskalle. Sitten taas maataan kotona sohvalla, kunnes kasvanut maha peittää television ja tulee aika alkaa liikuttamaan itseä. Olen jälleen vaiheessa, jossa teen tuttavuutta salin kanssa ja koetan hakea uudelleen itselleni "kakkoskotia".

Ruokavaliossa taas tarjolla on tuhansia eri vaihtoehtoja. Jotkut tykkää lihasta ja jotkut lihattomasta. Toisille on must juttu seurata kaikkia superdieettejä ja muotivirtauksia ja sitä kautta tuntea koko ajan tekevänsä jotain oman terveyden tai hyvinvoinnin eteen. Jokainen tavallaan.
Itse vannon puhtaasti tavallisen perusruokavalion nimeen. Ihminen on loppujen lopuksi kahdella jalalla kävelevä polttomoottoritoiminen monitoimikone ja ruuan tehtävä on toimia tuolle polttomoottorille energianlähteenä. Ei tietenkään ole keneltäkään pois se, että tuon energian nauttii mahdollisimman miellyttävässä ja itselle sopivimmassa paketissa.

Terveyden kääntöpuoli onkin se, että sen annetaan hallita liikaa elämää. Terveydestä tehdään jumala, jolle uhrataan kaikki liikenevä aika ja sitä kautta myös raha. Liikunnan ja tervellisten elämäntapojen tarkoitus muuttuu orjasta isännäksi. Yhtä vaarallista on julistava terveysfasismi, jossa omaa totuutta julistetaan ainoana oikeana ja kuvitellaan, että maailma parantuu sillä, kun jokainen saadaan dieetille tai ainakin noudattamaan itämais-suufilais-hindulaista ruokavaliota, joka pelastaa varmasti maailman.
Yhtä haitallista on kuvitella, että terveyden voi hankkia pelkästään syömällä purkista oikean kombinaation ravinteita ja lisäaineita. Terveellinen elämä on kokonaisuus, jonka eteen täytyy tehdä töitä ja nähdä vaivaa. Liikkumisen ainoa keino suorittaa, on nostaa perse ylös sohvalta ja liikkua. Mikään ihmevempain tai pilleripurkki ei voi tuota oikaista. Sitten kun perusliikunta, riittävä uni ja terveellinen ruokavalio ovat reilassa, niin voi alkaa hifistellä. Itsekin olen vannoutunut arginiinin ystävä ja uskon siihen, että energiavajeen koittaessa saan argista apua arkeen.

Itse menetin uskoni liikuntaan pari vuotta sitten, kun isäni kuoli. Ajattelin, että jos maksimaalisen terveellisiä elämäntapoja viettänyt ja paljon liikuntaa harrastava mies voi kuolla noin vain, niin miksi uhraisin aikaa liikunnalle. Tuon saman ennenaikaisen kuoleman saa aikaan vähemmälläkin vaivalla kuin hiihtämällä tonnitolkulla talvessa. No nyt alkaa taas järki palaamaan pääkoppaan ja olen alkanut löytää liikunnasta iloa. Vielä vuosienkin jälkeen voin sanoa, että minulle paras mahdollinen avaus viikonlopulle on se, kun pääsen aamulla suht aikaseen kuntosalille ottamaan kunnon hiet ja siihen päälle saunaan.

Viimeinen terveyteen täysillä vaikuttava asia on mielenterveys. Minusta tärkein asia on se, että ihmisellä on tavoitteita ja päämääriä - eli käytännössä unelmia. Unelmoiva ihminen on sellainen, joka tuntee elävänsä ja menevänsä eteenpäin. Eteenpäin menevä ja katsova ihminen taas tuntee tuulenvireen kasvoillaan ja - tuntee elävänsä.

Sen lisäksi hyvään mielenterveyteen vaikuttaa positiivinen asenne elämään ja maailmaan ylipäänsä. Monet hukkaavat tolkuttomasti energiaa suhtautumalla maailmaan negatiivisesti ja vihamielisesti. Tuhlaamme energiaa katkeruuteen ja vihaan unohtaen samalla sen, että tuo aika, jonka hukkaamme, ei palaa ja energia, jota käytämme maailman mustaamiseen, voisi positiivisena tuottaa jotain hyvää. Esimerkiksi Suomen kesä on sellainen, joka todella vaatii vannoutunutta positiivisen asenteen omaksumista.

Kilpikonnatkin tarvitsevat muita lajitovereita - vaikka sitten harjoitellakseen pukkihyppelyä.

Jokainen tarvitsee jonkun

Viimeisenä elämän tukipilarina pidän muita ihmisiä. Jokainen meistä tarvitsee jonkun tai joitakin ympärilleen. Jokaisella on myös pääosin vapaus valita, kenen kanssa aikaansa viettää. Sukulaisia ei ehkä voi valita, mutta ystävät, työtoverit, naapurit ja harrastuskaverit ovat melko lailla vapaasti valittavissa - ainakin se, kuinka paljon heidän kanssaan viettää aikaa.

Yleensä ihmisen lähipiiri koostuu omasta perheestä. Joillakin siihen kuuluu puoliso ja lapsia, mutta pidän kyllä yhtä arvokkaana sitä elämäntapaa, jossa lapset jätetään yhtälön ulkopuolelle. Elämässä tärkeintä on elää niin, että elämä maistuu parhaalta - ja itselle oikealta. Elämän pääsääntö ylipäänsä on se, että kaikissa ratkaisuissa tulee olla itselleen rehellinen ja uskollinen.

Samaan tyyliin olen ajatellut kumppanin valinnasta. En jaksa uskoa siihen, että ainakaan minun Jumala on kiinnostunut siitä, seurusteleeko keskenään eri- vai samanmerkkiset ihmiset. Suurempana syntinä näen sen, että elämää hukkaa itselleen väärässä elämässä vaikkapa pakkoheterona. Ja kun nämä homohetero-jutut eivät edes ole valintoja, vaan osa ihmistä, johon ei omilla valinnoilla voi vaikuttaa.

Toiset taas elävät elämänsä kokonaan ilman puolisoa. Heille tärkeimmät ihmiset löytyvät ystävistä, työtovereista tai vaikka harrastuspiiristä. Eli ei se yksinäinenkään yksin elä, mutta hänen lähipiirinsä koostumus ja kiinteys on toisenlainen.

Miksi ihmeessä tarvitsemme toisia ihmisiä?

Ihminen on loppujen kuitenkin laumaeläin. Muiden ihmisien tarkoitus elämässämme on se, että voimme jakaa ajatuksiamme jonkun kanssa. Pään sisällä vellovat ajatukset ja mahtavat ideat on saatava kertoa jonnekin. Muut ihmiset ovat meille myös eräänlainen peili tai mittari ihmisyyteen. Muiden kautta näemme, olemmeko samanlaisia vai erilaisia.

Nykyaikana ajatusten jakaminen onkin helpottunut. Emme tarvitsekaan fyysistä ihmistä, jolle ajatukset jaetaan, vaan meille riittää se, että mielipiteemme tulee näkyviin Twitterissä, lehden tekstiviestipalstalla. Ja sitten hulluimmat koostavat mielipiteistään jopa blogin ja pakkosyöttävät ajatuksiaan lukijoille.

Oma lähipiirini koostuu ensisijaisesti omasta perheestä, joka siis myös varastaa suuren osan ajastani. Toinen piiri minulle ovat työkaverit. Jos elämästään jakaa kolmanneksen jonkun sakin kanssa, niin on itselle fiksuinta koettaa löytää ihmisiä, joiden seurassa viihtyy. Ja kolmas rinki muodostuu ystävistä ja sukulaisista. Heitä ehkä näkee harvemmin, mutta pidän heitä silti yhtä tärkeinä kuin noita kahta muutakin rinkiä.

Koska lähipiiriin sijoitetaan aikaa ja energiaa, on luonnollista, että tuo tuhlaaminen kannattaa tehdä niin, että se kannattaa. Eli Suomeksi sanottuna, aikaa ei kannata uhrata ihmisille, joiden seurassa ei viihdy tai jotka eivät anna sinulle yhtään mitään. Elämän mittaan meidän jokaisen lähipiiriin tulee ja sieltä lähtee ihmisiä. Kasvamme, muutamme, elämämme muuttuu ja ihmissuhteemme muuttuvat. On vain luonnollista, että kaikki ihmiset eivät vierellämme kulje läpi elämän. Mutta vastaavasti, kun kulkee silmät auki, niin läpi elämän voimme löytää uusia ihmisiä, joiden seurassa viihtyy ja joille haluaa aikaansa jakaa. Uusia ihmisiä tulee harrastuksista, naapurustosta, työpaikoilta tai sitten "ihan vaan jostain".

Nykyaika on tuottanut myös uudentyyppisiä ystäviä. On porukka, joiden kanssa pidetään yhtä lähes ainoastaan virtuaalimaailmassa. He ovat Facebook-, Whatsapp- tai Twitter-kamuja ja ainoa merkki heistä ovat tykkäykset ja kommentit omissa postauksissa tai viesti puhelimessa silloin tällöin. En pidä tätäkään ystävyydenmuotoa huonompana kuin vanhaa kunnon face-to-face-ystävyyttä. Päinvastoin, virtuaaliystävyys tuo lähemmäs ihmiset, jotka voivat olla fyysisesti kaukanakin ja nykyteknologia (tuo sana on niiiiiin keski-ikäinen!!) mahdollistaa sen, että voimme jakaa ajatuksia (siis lähimmäisyyden perimmäinen tarkoitus!) etäisyydestä huolimatta. Minulle esimerkiksi Whatsapp on yksi suurimmista ystävyydenhoitokanavista. Sitä kautta vaihdan paljonkin viestejä ihmisten kanssa, joita en saata fyysisesti tavata pitkiin aikoihin.

Nuorisolle olenkin asteen verran kateellinen siitä, että he osaavat käyttää virtuaalikanavia meitä keski-ikäisiä paljon notkeammin. Heillä on ilmeisen laaja ja moniulotteinen tuttavapiiri, joka tuntuu kattavan fyysisesti koko Suomen. Osan kanssa nuoriso on tekemisissä lähinnä virtuaaliteitse ja ilmeisesti koko ystävyys on syntynyt verkon pimeissä nurkissa. Olisikin mielenkiintoista lukea jotain tutkimusta modernista ystävyydensynnystä ja ystävyyden kiinteydestä. Ovatko nuo nuorison suosimat verkkokaveruudet kiinteydeltään verrattavissa perinteiseen kaveruuteen?

Jos joku sattuu tällaisen gradun tai tutkimuksen tuntemaan, niin vinkatkaapa.

Korkeasaaren pelinjohtajalla on viuhka levällään ajolähdön merkiksi

Neljä neljästä

Nyt olen koettanut hieman valottaa omaa elämänfilosofiaani teille. Pääkohtana on se, että aikaa meillä on rajallinen määrä, joten se kannattaa kuluttaa viisaasti. Töitä on jokaisen tehtävä, mutta on kaikkien itse päätettävissä, kuinka paljon haluaa aikaa ja energiaa uhrata työlle. Ja sama pätee muuhunkin elämään. Terveydestä kannattaa pitää huolta, jotta elämänlaatu paranee ja pysyy hyvänä loppuun saakka, mutta on yhtä lailla fiksua varoa, ettei terveydenhoidosta tule orjan sijasta isäntää. Ja muut ihmiset ovat meille jokaiselle rikkaus, mutta piiri kannattaa valita itse ja hyvin.
Toivottavasti nämä herättivät jotain ajatuksia lukijoissa. Ensi kerralla jotain kevyempää

Tämän tekstin kuvasaalis kuvaa Etelä-Karjalaista kotieläimistöä luonnollisessa ympäristössään.

Takapihan pioni täydessä loistossaan.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 2 - Nämä asiat täytyy tehdä kerran vuodessa

Keski-iän kiireisimpien vuosien aikataulut täyttyvät normaaleista rutiineista ja siitä, että samoja asioita tehdään päivästä toiseen. Jo pelkät arkielämän askareet kuormittavat kalenteria niin, että arki on monesti pelkkää lentoa paikasta toiseen. Et erota, mikä viikonpäivä on ennen lauantaita ja sekin vain sen takia, että päivässä jää pitkästä aikaa kahdeksan tuntia enemmän saattaa kodin kaaosta hallitummaksi.

Ongelma ei suinkaan ole se, että tekemistä olisi liikaa, vaan se, että keski-ikäisille ei tehdä noin viidentoista vuoden ajaksi pidempiä vuorokausia. Todellisuudessa pitäisi olla valtion hallinnoimma ruuhkavuosiajasto, josta jaettaisiin aina erillisestä hakemuksesta vuodeksi kerrallaan 36 tunnin vuorokausia niille äiti- ja isäraukoille, joilla arjen askareet uhkaavat jäädä tekemättä liian lyhyen vuorokauden takia. Pitkällä vuorokaudella taattaisiin se, että aikaa jäisi rutiinien ulkopuolella myös niin sanottuun huvitteluun ja vapaa-aikaan. Tuota aikaa jaettaisiin harkinnanvaraisesti sen vuoksi, etteivät työnarkomaanit insinöörit huijaisi valtiota ja käyttäisi aikaa oman työriippuvuutensa ruokkimiseen tai toisaalta peliriippuvaiset teinit käyttäisi pidempiä vuorokausia vaikka joutavaan pleikan pelaamiseen.

No, ettei mopo karkaisi täysin käsistä, niin tein viiden kohdan elämää parantavan listan niistä asoista, jotka jokaisen ruuhkavuoden rasittaman tulisi tehdä kerran vuodessa. Jokaisella näistä kohdista on oma tarkoituksensa, mutta koko homman pääpointti on se, että aina silloin tällöin on hyvä ottaa kunnon irtiotto arjesta ja tehdä jotain, mihin arki ei yletä.

1) Vie puolisosi treffeille

Heti alkuun anteeksipyyntö, jos joukossa on sinkkuja tai muuten puolisottomia. Ajatelkaa positiivisesti, että teillä on mahdollisuus (toivottavasti) viedä treffeille kenet tahansa ja milloin tahansa.

Keski-iässä olen itse huomannut, että aikuisten välinen parisuhde pääsee lakastumaan. Kiire, ajanpuute sekä ylipäänsä se, että ajalle on enemmän ottajia kuin antajia, saa aikaan sen, että parisuhden pääsee väljähtymään. Papille tunnustetun aamenen jälkeen aikaa käyvät varastamaan työ, koti ja lapset. Ja pikkuhiljaa vaimo/mies muuttuu vain heippalapuksi keittiönpöydän kulmalla. Elämässä  tulee vaihe, jossa parisuhteen eteen tulevat vuodet, jolloin töitä liiton elättämiseksi on tehtävä aika lailla hartiavoimin. Ne asiat, jotka tulivat nuoressa parisuhteessa itsestään, alkavatkin vaatia suunnittelua ja ajan sekä energian järjestämistä.

Olen tainnut ennenkin sanoa, etten suinkaan ole avioliiton osaajana mitään "ivy league"-tasoa, vaan ehkä enemmänkin kunnallisen virkamiehen korkeuksissa. Mutta hyvänä puolena on se, että sentään tiedän, missä menen pieleen ja mitä pitäisi tehdä. Ongelma on enemmän tuolla toteuttamispuolella.

Parisuhteelle tekisi hyvää viedä kerran vuodessa puoliso treffeille. Ja tämä kaikki vielä pitkän kaavan mukaan. Eli ensin tulisi esittää treffikutsu (vaikka sen heippalapun kääntöpuolelle) ja sen jälkeen viettää kunnon ilta kaksin. Pääasia on, että pääsisi pois kotoa tutuista vangitsevista ympyröistä ja saisi olla kaksin ilman yhtään lasta lahkeesta roikkumassa.

Treffeillä vietetään aikaa yhdessä ja tutustutaan toiseen, niin kuin muillakin treffeillä. Koetetaan selvittää, mikä se toinen on miehiään tai naisiaan ja tietenkin myös samalla tutkitaan, johtavatko nämä treffit pidemmälle. Parhaat treffit voivat johtaa jopa tuohon allaolevaan kakkoskohtaan.

Jo yksi ilta antaa mahdollisuuden saada kosketusta puolisoon taas puolisona ja aikuisena kumppanina, eikä vain yhtökumppanina. Voitte tehdä jotain tai olla tekemättä, mutta pääasia on, että puhutte kerrankin toinen toisillenne. Sieltä heippalapun takaa löytyy yllättäen taas se sama ihminen, jonka kanssa koko ruuhkavuoden teatteri on aikoinaan perustettu ja pienen hengähdystauon jälkeen arkikin todennäköisesti maistuu makeammalle (tai ainakin siedettävälle).

Ja mikä parasta, kun kumpikin puoliso kutsuu toisen kerran vuodessa treffeille, niin sehän tekee jo treffit per puoli vuotta. Päihittää ison osan sinkuistakin!

2) Vietä yö hotellissa

Kerran vuodessa tulisi jokaisen perheen pakata kassit ja häipyä yöksi hotelliin. Vaikka rahaa on vähän ja ajastakin on pulaa, niin poistuminen kotiympyröistä tuulettaa aivoja oikein kunnolla. Hotellien hyvänä puolena on se, että siellä tarjotaan ruokaa ilman, että sitä tarvitsee itse tehdä. Siellä siivotaan ilman, että kukaan nalkuttaa tai pyytää korjaamaan omat jälkesi ja ylipäänsä hotelleissa saa olla juuri niin rennosti kuin sielu sietää. Ja mikä parasta - hotellista lähdetään sen vuorokauden jälkeen pois, eli jos käytävillä tulee vastaan ihmisiä, jotka katsovat vinoon meluavaa joukkoanne, niin voitte olla varma, että heitä ette tule tapaamaan enää toiste.

Monet hifistelijät tietenkin vetävät tämänkin överiksi ja vievät koko perheen hienosti ulkomaille tai risteilylle, mutta jo pienestäkin irtiotosta saa koko perheelle virtaa. Hotelleja löytyy nykyisin kaikista hyvin varustelluista kaupungeista ja kylistä ja yksi hotelliyö ruokineen on suurimmalle osalle perheistä mahdollisuuksien rajoissa.

Homman juju on siinä, että poistuminen kotoa vapauttaa energiaa, jota muuten käyttäisit kodin siivoamiseen ja järjestelyyn. Iso osa arjen energiasta menee siihen, että siivoat paikkoja ja järjestelet pois lattialla lojuvia vaatteita tai leluja. Toinen aikaa vievä asia on ruuan teko ja jälkien raivaus. Hotellissa tuo kaikki aika on käytettävissä muuhun. Sotkut ja lattialle jätetyt vaatteet eivät häiritse silmää, koska ne raivaa joku muu. On kerrankin aikaa ja energiaa lähteä vaikka koko perheen kesken lenkille tai uimaan tai sitten olla vaan.

Olin jossain vaiheessa elämää aika usein hotelleissa yötä ja siellä elämiseen tavallaan tottui. Parasta hotelleissa on minusta se A-luokan aamiainen. Voit astella herättyäsi suoraan alakerran ruokahuoneeseen ja ottaa tarjottimen täyteen ruokaa, jota et itse viitsisi kotona valmistaa. Syömiselle ei ole kiire ja lisääkin löytyy tarvittaessa.

Joskus tietenkin tekisi hyvää päästä hotelliin kaksin vaimon kanssa, mutta se on kokonaan toinen tarina. Sen plussat saattaisivat olla jossain muuallakin kuin hyvässä aamiaisessa.

3) Vietä somevapaa viikko

Somesta on tullut meille aikasyöppö, joka täyttää ne hetket, jolloin meillä ei ole mitään järkevää tekemistä. Ne hetket, jolloin emme tee kotitöitä, otamme puhelimen käteen ja selaamme somen antamaa uutisvirtaa. Se tarkoittaa sitä, että aivoihin työnnetään jatkuvalla syötöllä pureksittavaa ja pää ei koskaan lepää.

Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin ja lakko teki hyvää. Ilman somea olet muiden mielipiteiden ulottumattomissa ja käytät aivojasi aktiivisesti ajatteluun, etkä vain passiivisesti feedin omaksumiseen. Some ja sen antamat syötteet ovat yllättävän koukuttavia jopa keski-ikäiselle, noista teineistä puhumattakaan. Meillä kotona keskustellaan nykyisin melkein päivittäin siitä, että teini-ikäiset roikkuvat netissä lähes 24/7 ellei heitä hieman suitsi. Netti- ja someriippuvuus on yhtä vaarallista ja koukuttavaa kuin muutkin riippuvuudet.

Tässä homman johtolankana on se, että ilman somea tarkkailisimme ajankäyttöämme sekä sitä, kuinka paljon elämämme riippuu muiden antamista mielipiteistä ja vaikutteista. Se aika, jonka käytämme nyt someen, olisi mahdollista käyttää myös muuhun. Minä ainakin tunnen aika usein piston sydämessäni, kun huomaan, että leikkiessäni pienimmän kanssa selaan samalla puhelinta tai padia. Nyt olen koettanutkin hylätä kaikki sähköiset lärpyttimet kirjahyllyyn leikkihetken ajaksi, jotta huomio olisi lapsen täysin jakamattomasti. Jo tuollainen kolmevuotias huomaa herkästi, jos et ole hänen kanssaan 100% ja osaa myös osoittaa hyvin pienen somekateuden.

Samoin on hyvä välillä tutkiskella sitä, kuinka paljon olemme riippuvaisia muiden mielipiteistä ja kommenteista. Viikon somepaasto on hyvä ja suhteellisen helppo tapa vapauttaa aivoista energiaa omaan ajatteluun.

Kun vielä joku keksisi riittävän hyvän porkkanan sille, että nuo teinien käsiin kasvaneet puhelimet ja tabletit saataisiin irrotettua tajunnanvirrasta vaikka sitten pariksi vuorokaudeksi.

4) Hemmottele itseäsi-päivä

 Usein meiltä unohtuu hemmotella häntä, jonka pitäisi olla se kaikken tärkein. Siis se sama tyyppi, jonka kanssa on pystyttävä elämään ja tulemaan toimeen sattui mitä tahansa. Puhun tietenkin meistä itsestämme. 

Olisiko liioiteltua järjestää kerran vuodessa päivä, jossa hemmottelet itseäsi? Varaat ehkä hieronnan ja käyt syömässä tai kaljalla kaikessa rauhassa. Naiset taitavat tämän asian ehkä meitä miehiä paremmin, sillä heille käsittääkseni kampaaja, kosmetologi tai käsijalkahoito vastaa juuri tätä itsen hemmottelua. Ja jos katsoo kampaajalta palaavaa naista kotona, niin kyllä hän vaikuttaa siltä, että on rentoutunut - kaunistumisen lisäksi.

Omassa hemmottelupäivässä tekisit vain niitä asioita, joista itse nautit. Varaat nautinnon itsellesi ilman mitään huonoa omaatuntoa siitä, että järjestät jutut itse itsellesi. Jokainen saa tietenkin hemmotellun fiiliksen eri asioista. Toiselle se voi olla pääsy lätkämatsiin ja toiselle hyvä sikari ja lasi viskiä takapihalla. Kolmas taas tykkäisi mennä elokuviin tai vaikka shoppailemaan. Nämä siis ehkä miehisemmästä näkökulmasta.

Miten sitten itse viettäisin hemmottelupäivän minulta minulle?

No luultavasti päivä sisältäisi astetta pidemmät yöunet, hyvän aamiaisen, kävelylenkin ja sen päälle hyvän hieronnan. Illalla taas nauttisin kunnon pihvistä kera lasillisen punaviiniä ja jälkiruuaksi hyvän sikarin ja lasin sievästi ikääntynyttä viskiä. Ja ettei totuus unohtuisi, niin tietenkin se, että kuulisin Aamulypsyn keskeytymättä ja kokonaan (se tosin alkaa jo kuudelta eli heti tuli ristiriita noiden pitkien yöunien kanssa). 

5) Raapaise kunnon kännit

Tätä nyt en tietenkään suosittele heille, joilla on alkoholin kanssa todettuja ongelmia johtuen ylikulutuksesta, mutta muille voi olla terapeuttista ottaa kerran vuodessa sellainen reipas nollauskänni.

Minulle alkoholi ei ole enää niin hyvä ystävä kuin nuorempana. Se johtuu varmaan pitkälti siitä, että omasta järvestäni olen juonut tarpeeksi suuren osan, jotta voin hyvillä mielin nauttia lopusta lasi, eikä pullo, kerrallaan. Silti etenkin syksyn pimeydessä ja kylmässä huikan väli lyhenee ja annoskoko kasvaa.

Mitä enemmän tulee ikää sitä huonommin alkoholi minulle sopii. Jälkijäristykset kuluttavat ja vievät tuhottomasti energiaa ja panos-tuotos-ajattelun mukaisesti reipas dokaaminen ei olekaan kaiken vaivan väärti. Ja ehkä olen nykyisin jo muutenkin sen verran sinut itseni kanssa, että osaan pöllöillä aivan riittävästi ilman alkoholin kasvattamaa valheellista itsevarmuutta.  

Näistä asioista johtuen olen koettanut pitäytyä nollauskänneissä tuossa kerta-vuodessa-jaksotuksessa.

Kunnon ryypyttelyyn tarvitaan hyvää seuraa. Se tarkoittaa samanhenkistä juomisesta nauttivaa ja itsensä hauskaan humalaan kiihdyttävää juoppolallia. Minkään sievistelijän tai synkistelijän kanssa ei pöytään kehtaa istua. Puhumattakaan heistä, jotka pyrkivät laittamaan jarrua sekä itselleen että siinä sivussa sinulle. Keski-ikäisten illat eivät kuitenkaan (yleensä) pääty mihinkään hillittyömyyksiin.

Aivojen nollaus tekee aina hyvää, kunhan ei tavaksi ota. Ehkä se muutaman sadan aivosolun uhraaminen Bacchukselle helpottaa keski-ikäisen ahdistusta tai sitten se blackout buuttaa systeemin uuteen iskuun. Pitäähän puhelimet ja tietokoneetkin välillä sammuttaa ja käynnistää uudelleen.

Todennäköisesti näiden iltojen hyvyys perustuu kuitenkin enemmän hyvään seuraan ja huonoihin juttuihin kuin alkoholiin, mutta meissä suomalaisissa tuo alkoholi vapauttaa estoja ja luo monesti edellytykset parhaille illoille. 

Ja lopuksi pakollinen kansanvalistusvirsi - hauskaa voi olla yhtä hyvin myös selvinpäin. Älkää dokatko liikaa ja liian usein!!

  

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Neljäkymppisen järki kaksikymppisen elämässä

Neljänkympin jälkeen on elänyt elämää sen verran, että voi muistaa asioita, jotka ovat tapahtuneet kaksikymmentä vuotta sitten. Kahdenkymmenen vuoden päästähän on todennäköisesti jo unohtanut enemmän kahdenkymmenen vuoden takaisista asioista kuin pystyy muistamaan. Eli nyt on optimaalinen hetki miettiä sitä, mitä tekisin toisin, jos voisin tällä järjellä palata kaksikymmentä vuotta taaksepäin.

Jokainen meistä elää elämäänsä omien valintojen ohjaamana. Päivittäin teemme kymmeniä valintoja, joista jokainen ei todellakaan osu oikeaan tai vie elämää suoraan eteenpäin. Nämä valinnat kuitenkin tekevät meistä lopulta sen ihmisen, joka olemme. Itse en todellakaan ole elänyt omaa suoraani 100% oikein ja olen tehnyt elämässäni välillä isojakin virheitä. Silti nenä on edelleen pinnan yläpuolella ja nyt osa noista vanhoistakin virheistä naurattaa (osa ei vieläkään).

Meillä jokaisella varmaan olisi omat sanansa sanottavana nuorelle itselle, mutta minä kertoisin nämä viisi asiaa, jotka kannattaisi ottaa harkintaan (tosin parikymppinen minä tuskin nelikymppistä minää kuuntelisi saati uskoisi....)

1) Matkusta

Mikään ei opeta niin paljon kuin matkustelu paikkaan, josta ei taksilla pääse helposti kotiin omaan sänkyyn. Vieraat kulttuurit opettavat paljon ja ennen kaikkea matkailu opettaa oman minän survival-taitoja. Sillä ei ole väliä, matkustatko kotimaassa, ulkomailla, erämaassa tai vaikka merellä. Se, että painelet uusiin maisemiin, tapaat uusia ihmisiä ja joudut selviämään oman mukavuusruudun ulkopuolella, pakottaa sinut kestämään itseäsi ja tulemaan toimeen muiden kanssa.

Itse olen päässyt valitettavan vähän matkailemaan kotimaan ulkopuolella. Tykkäisin matkustaa ja tykkäisin nähdä uusia paikkoja. Bucket listilläni on pitkä liuta paikkoja, jotka pitää nähdä ennen kuin kaihi vie näön ja rock-musiikki kuulon. Nuorena en itse tajunnut sitä, kuinka suuri maapallo on ja kuinka paljon ihmeellistä nähtävää kotimaan ulkopuolella voi olla. Onneksi sentään olen kotimaan päässyt matkustamaan lähes päästä päähän ja nähnyt Suomessa mahtavia paikkoja. Jo kotimaan läpi koluaminen opettaa paljon (toivottavasti lukijoissa on joku Haltin kuusikosta).

Reissaaminen kannattaa nimenomaan nuorena. Silloin lähteminen on vapaampaa ja matkustelu onnistuu helpommin. Rahaa ei ole silloinkaan, mutta toimeenkin tulee vähemmällä. Samoin nuorena uskaltaa enemmän ja on ennakkoluulottomampi lähtemään normi "las palmasien" ulkopuolelle. Toki lapsiperheetkin matkustelevat ja käyvät säännöllisesti ulkomailla. Meilläkin kyse on enemmän rahasta ja ajasta kuin periaatteesta.

2) Opiskele ammatti

Olen koulutuseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja pääaineena olen lukenut sosiologiaa. Koulutus on kohtuu hyvä, mutta mihin se on johtanut - ei yhtään mihinkään. Nykyiseen ammattiini olen  päässyt puhtaasti työkokemuksen, uutteran luonteen - ja suhteiden - avulla. Teille nuoret tiedoksi - maisteri ei ole ammatti!

Jos nyt olisin siinä valintatilanteessa, että menisin kouluun, hyppäisin suoraan sellaisen koulun penkille, jonka ovessa lukee - sinusta tulee kolmen vuoden päästä ammatin X edustaja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että menisin varmaan ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun. Kolmessa vuodessa olisin jonkin ammatin harjoittaja ja alkaisin maksaa yhteiskunnalle takaisin sitä velkaa, jonka kouluttaminen aiheutti.

Työelämä tänä päivänä on sellainen, että kukaan ei enää pärjää yhdellä tutkinnolla tai yhdellä ammatilla läpi työuran. Joudumme tai haluamme vaihtaa työpaikkaa ja ammattialaa. Todennäköisesti iso osa tulee jossain vaiheessa irtisanotuksi ja joillakin menee myös työkyky alkuperäiseen ammattiin. Tällöin ammatinvaihto on pakko eikä valinta.

Muutosvauhti on niin nopeaa, että työelämä ja koulutus ovat nivoutuneet yhteen. Iso osa työssäkäyvistä opiskelee koko ajan työnteon ohessa ja ammatinvaihtajia on jo melko nuorissakin ihmisissä. Nuoret uskaltavat tunnustaa itselleen, jos joku ammatti ei sovi itselle ja työttömyyden koittaessa, ovat valmiita etsimään uuden ammatin, joka todennäköisemmin työllistää entistä paremmin.

Itse luulin ihan oikeasti, että olen kaksikymppisenä niin viisas, että osaan tehdä ammatin suhteen sellaisen valinnan, jolla voin purjehtia eläkeikään. Väärin meni - sosiologin statuksella ei saa edes naisia.

3) Osta asunto niin nuorena kuin mahdollista

Asunto on lähes aina varma sijoitus, josta saat rahasi takaisin ja jonka vaihtoarvo säilyy. Asuntoja voi myydä ja niitä voi suurentaa tai pienentää tarpeen mukaan. Joka tapauksessa jokainen kuukausi, kun maksat asuntolainaa, tuo sinulle itsellesi tulevaisuudessa pääomaa. Siksi tuota pääomaa kannattaa alkaa kerryttämään niin nuorena kuin se on mahdollista.

Nuori, joka pääsee kaksikymppisenä kiinni omaan asuntoon, on nelikymppisenä maksanut lainaa pois ison läjän, mikä tarkoittaa sitä, että kun ruuhkavuodet iskevät ja rahalle olisi kovin tarvis, voi lainataakkaa jo keventää esim. pidentämällä laina-aikaa ja pienentämällä lyhennyksiä. Toisaalta taas kun lainaa on maksanut pienestä asunnosta, niin asunnonvaihto isompaan käy kätevämmin siinä tilanteessa, kun tilalle alkaa olla tarvis esim. lasten kautta. Ja yleensä asuntoja vaihtaessa edellisen asunnon arvo on ostohetkestä noussut, jolloin saat sijoituksellesi jopa kohtuullista korkoa. Vuokra-asumisesta ei jää muuta jälkeä kuin vuokranantajalta toiselle kulkeva vakuuspantti.

Vuokra-asunnon kulujen ja lainanlyhennysten välinen ero on loppujen lopuksi erittäin pieni. Suurin riski on asunnonostajien korvien välissä. Siis ota riski ja rikastu.

4) Älä koskaan unohda ystäviäsi

Elämä muuttuu, ihmiset muuttavat ja tulee uusia elämäntilanteita. Aikuiset ihmiset rakastuvat, menevät naimisiin, eroavat ja muuttavat uudelleen. Kaikissa näissä myrskyissä kannattaa muistaa ne oikeat ystävät ja pitää ne lähellä.

Neljässäkympissä todellinen ystävystyminen on jo vähän vaikeaa. Kaikilla samanikäisillä tuntuu olevan valmiit kaveripiirit ja elämät. Kun liikkuu vähemmän harrastuksissa ja ulkona, niin vähemmän myös tapaa uusia ihmisiä. Omat ystäväni mahtuvat kahden käden sormiin ja todelliset pitkäaikaiset ystäväni lähes yhden käden sormiin. Heistä olen kyllä jokaisesta kiitollinen. Toki tunnustan, etten itsekään ole ystävyyksiäni hoitanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Ystävyys on siitä jännää, että se pysyy, vaikka yhteyttä pidetään vähemmänkin - kunhan pidetään. Joskus menee pitkiä aikoja, ettei kavereista kuule muuta kuin whatsappin kautta tai tekstiviestinä, mutta silti, kun kaverin tapaa, niin juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi. Itsellänikin on ystävä, jota olen nähnyt viimeisen viiden vuoden aikana kerran ja silti hän on luultavasti paras kaverini. Outoa, mutta aikuista.

Kannattaa siis nuorena hankkia ne todelliset ystävät ja pitää ne lähellä läpi koko aikuisuuden. On sitten ainakin arkulle kantajat....

5) Rakastu ja tee se monta kertaa

Pahoittelut, että tämä menee jo mies-sukupuolen näkökulmasta todellä ällölle puolelle ja vähänkään karskimmat kaverini lopettavat lukemisen jo otsikkoon.

Kun mietitään tunteita kahden vuosikymmenen ajalta, niin rakastuminen on niistä luultavasti voimakkain. Voimakkaimmasta tunteesta jää myös se voimakkain tunnejälki, johon voimme palata aina vuosien takaa. Itse pystyn muistamaan vuoden 1986 ja elokuvan La Bamba. Istuin tytön vieressä, johon olin ihastunut, mutta jonka kanssa en voinut kuvitellakaan syntyvän enempää. Silti tuo yksi elokuva jätti minuun lähtemättömän muistijäljen. Jälkikäteen voimakkaampia muistoja tuovat ne positiiviset tunteet (kun jonkun kanssa on synkannut) verrattuna negatiivisiin tunteisiin, (kuten erot ja rukkasten saamiset). Noita positiivisia tunteita kannattaa hakea, silläkin riskillä, että yrittämään joutuu useampia kertoja.

Suurin osa meistä jossain vaiheessa vakiintuu ja valitsee kumppanin, jonka kanssa elää (tai pyrkii elämään) lopun elämäänsä. Siinä vaiheessa on hyvä olla sinut omien tunteidensa ja tavoitteidensa kanssa. Ennen tuota hetkeä kannattaa kokea ja kokeilla eri vaihtoehdot pois.

Ruuhkavuosina elämä arkistuu ja rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Yhteenkuuluvuus, tiimipelaaminen ja aikataulutus merkkaavat aikuisille samaa kuin jalat-alta-vievä-rakastuminen nuorille. Tunne osoitetaan teoilla arjessa ja tarkoitus on sama, vaikka ulkonäkö on kovin toisenlainen. Enkä tiedä kestäisikö kukaan sitä, että kymmeniä vuosia heräisit joka aamu oman vaimon/miehen vierestä umpirakastuneena. Kai se tunteet turruttava arki on evoluution suojakeino uhkaavia sydäninfarkteja vastaan. Toki arjen keskellekin on hyvä luoda huippuhetkiä ja osoittaa myös muitakin parisuhdekykyjä kuin se, että saa kaikki lapset harjoituksiin ajallaan ja oikeaan paikkaan.

Ja lopuksi - sinä parikymppinen. Ei ole olemassa "sitä oikeaa". Olemme jokainen enemmän tai vähemmän vääriä toisillemme. Paras kumppani on se, jonka kanssa epäonnistumisetkin ovat siedettäviä ja onnistumiset yhtä juhlaa. Se, jonka kanssa tunnet itse olevasi onnellinen ja jonka kanssa jaksat jakaa paskimmankin päiväsi. Prinssit ja prinsessat kuuluvat kuitenkin satuihin, vaikka arki voi parhaimmillaan satua muistuttaakin.