Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste avioliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avioliitto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Suhteet 2.0


 

Kehittyvälle ja onnellisuuteen pyrkivälle elämälle ominaista on liikkua. Kontrasti syntyy siitä, että elämä pyrkii staasiin eli vakiinnuttamaan asiat kulkemaan toistuvasti samaa rataa. Rutiinit tuovat turvaa ja luovat vakautta, mutta samalla pysäyttävät liikkeen.

Uuden ajan tunnusmerkkejä on, että elämän suunnan ei edes tavoitella olevan lineaarinen ja vertikaalinen. Kun aloitin työelämässä 25 vuotta sitten, ainoat tavoitteeni olivat vakituinen työ ja nousujohteinen ura. Se elämäntapa uuvutti minut ja teki elämästä epämukavaa. Itselle epärealististen ja sopimattomien tavoitteiden vuoksi jouduin urille, jotka ahdistivat. Oli hankalaa taistella vastaan, kun kuitenkin toteutin elämäntapaa, jota minulta odotettiin. Se, mitä minun piti muutoksen eteen tehdä, oli onnellistua ja muuttaa elämäntapaa itselle sopivaksi, vaikka se sukupolvikokemusta vastaan sotikin.

Tuo vanha elämäntapa on nykysukupolvien myötä romutettu. Työelämän vakaus on vähentynyt kaikilla aloilla niin paljon, että kukaan ei oikeasti usko eläkevirkoihin. Ensinnäkään tulevaisuudessa ei tule olemaan eläkkeitä ja toisaalta, nopeat suhdanteiden tai vaikka maksupohjan muutokset tekevät jopa vakaasta virkamiestyöstä epävarmaa. Lopulta nekin alat, joilla työllisyys olisi taattu (vaikkapa hoitotyö), rikkovat pysyvyyden ja staattisuuden sisäisellä epävarmuudella.

Moderni työelämä koostuu nopeammista sykleistä. Syklien takana ovat työnantajan puolelta markkinoiden virtaukset ja yksilöiden puolelta elämäntavan muutokset. Nyt työelämän aloittavat tavoittelevat toisenlaista uraa – tai uria kuin minä aikoinaan. Sitoutuminen mihinkään työhön, ei ole tarkoituksella pysyvää. Työelämässä on erilaisia vaiheita ja siirtymiä tehdään eri suuntiin. Vertikaalisen siirtymän sijaan siirrytään lineaarisesti tehtävästä toiseen oman mielenkiinnon mukaan. Toisaalta taas välillä voi olla tarve siirtyä lineaarisesti alaspäin. Otetaan ”happihyppyjä” oravanpyörästä ja tehdään pari vuotta töitä matalammalla sykkeellä tai ollaan sivussa koko työelämästä. Helposti vaihdetaan tehtäviä kevyempiin tai sitten muutetaan kokonaan toisella alalle, jotta oma energiataso saadaan säilytettyä.



Tavoitteina yksilöllisyys, vapaus ja joustavuus

Työelämän päämäärät ovat muuttuneet. Pysyvyyden ja turvallisuuden sijaan korostetaan tarvetta saada työelämästä taloudellista tukea muulle elämälle. Työlle ei enää haluta uhrata aikaa ja energiaa, joka olisi pois yksityiselämästä. Ajan ja energian säästön vuoksi ollaan valmiita antamaan periksi rahallisista tekijöistä. Ajasta on tullut rahaa tärkeämpää.

Toisaalta taas työpäivän sisältöön halutaan jotain lisää. Jos työlle uhraa kolmanneksen elämästään, siitä pitää voida nauttia. Itse työn tulee antaa yksilölle enemmän kuin vain kylmää käteistä ja lomarahat. Yhä harvempi käy työssä rahan takia. Tai sitten työpäivän tarkoitus on vain tuottaa rahaa esim. harrastuksille, matkustamiselle tai muulle itselle merkittävämmälle. Samalla se tarkoittaa, että sitoutuminen työhön on todella ohutta.

Työnantajat ovat monilla aloilla ottaneet hopealusikan kauniiseen kouraan ja rakentaneet työhön enemmän joustoa. Työn tekeminen ei välttämättä tapahdu enää työpaikalla – tai edes samassa kaupungissa tai maassa. Koronasulkujen vuodet opettivat paksukalloisemmankin työnantajan siihen, että työn tulosten ja fyysisen läsnäolon yhteys on olematon. Ihminen, joka ei halua sitoutua työhön ja luistelee, tekee sen samalla tavalla toimistossa kuin kotonaankin.

Myös työn suorittamisen ja ajan välinen yhteys rapautuu. Enää ei ole tarkkaa työaikaa. Minimissään se tarkoittaa joustavaa työaikaa, jossa työn aloitus ja lopetus tehdään sovitussa toleranssissa. Tulevaisuudessa työn ja ajan yhteys katkeaa kokonaan. Työn muuttuessa aika onkin oikeastaan huono mittari tulosten mittaamiseen. Aikaa olennaisempaa on kytkeä työn mittaaminen tavoitteisiin tai suoritteisiin. Työnantajilta se vaatii sitä, että työtä pystytään mittaamaan luotettavasti, aukottomasti ja tasa-arvoisesti eri tekijöiden kesken.

Pulaan joutuvat alat, joilla tuotanto on vakioitua ja pyörii 24/7. Suorittavaa tehdastyötä on hankalaa siirtää kotiin ja tuotannon pyöriessä koko ajan, ei työaikojen joustoa voida toteuttaa. Nämä alat joutuvat ponnistelemaan todella lujaa kilpailussa tulevaisuuden tekijöistä. Myös perinteisesti hyväpalkkaiset alat, ovat vaarassa joutua pulaan, kun taistellaan työvoiman saatavuudesta. Kun raha ei enää kiinnosta, on haastavaa saada myytyä kolmessa vuorossa katkeamattomasti tehtävää työtä nuoremmille.

Vielä suuremmassa suossa seisoo hoitoala. Onneton johtaminen, heikentynyt rahoituspohja ja suoranainen työntekijäpula syövät koko alan mainetta. Vanhat tekijät lopettavat, uusia ei tule – ja mikä pahinta, jopa koulutuspaikat jäävät tyhjiksi. Se tarkoittaa jäljelle jäävien kuorman kasvua ylisuureksi ja lopulta viimeisetkin poistuvat rivistä uupumisen takia. Harvojen rivien täyttäminen jatkuvilla ylitöillä on kuin housuun kuseminen pakkasella – lämmittää hetken, mutta halvaannuttaa lopussa.

Työn merkitys kokonaisuutena tulee pienenemään. Toivottavasti tulevaisuudessa päästään tilanteeseen, jossa ihmisen asemaa ei mitata työn kautta, eikä yksilön identiteetti rakentuisi enää niin voimakkaasti siihen, mitä hän tekee elääkseen. Nykyisin kun tapaamme uuden ihmisen, pyrimme rakentamaan hänestä kuvaa usein sillä, että tiedustelemme, mitä hän tekee työkseen. Tulevaisuudessa toivottavasti toisin.

Yksilöllisyyden korostuminen tuottaa harmaita hiuksia myös työehtosopimusten tekemiseen. Työelämän vaateiden muuttuessa yksilöllisemmiksi, on entistä vaikeampaa sopia työehtoja massojen kautta. Kyse ei ole ehtojen tasosta, vaan joustavuudesta ja yksilöllisyydestä. Tähän saakka työehtosopimusten sokkelina on ollut sopiminen palkoista ja rahallisista korvauksista. Tulevaisuudessa raha-asioiden merkitys pienenee ja tilalle tulee tarve sopia työelämän joustoista – missä työtä tehdään, milloin sitä tehdään, millaisia vapaita on mahdollista pitää tai kuinka työntekijä voi liikkua tehtävästä toiseen. Kuinkas nämä niputetaan yhteen kovakantiseen kirjaan?

Kokonaisuutena yksilöllisyyden korostuminen tekee hallaa liittoajatukselle. Yksilöt eivät helposti koe haluavansa olla osa isompaa joukkoa. Vaikka luulisi, tämä ei helpota työnantajien taakkaa. Taistelu hyvistä tekijöistä kovenee ja monilla aloilla syntyvät työntekijöiden markkinat. Tällöin työehtosopimusten ulkopuolinen riisto ei olekaan mahdollista, vaan riistäjäksi muuttuu työntekijä. Vaikka tällä hetkellä asia näyttää mahdottomalta, niin tämä tulee tapahtumaan myös hoitoalalla. Jossain vaiheessa hoitovaje kasvaa niin suureksi, että neuvotteluissa syöttövuoro siirtyy työntekijöille.



Entäs ne parisuhteet?

Yksityiselämässä työn ulkopuoliset suhteet pirstoutuvat. Perinteisen ydinperhemallin tilalle syntyy uusia parisuhde- ja perhemalleja. Tulevaisuudessa ei välttämättä sitouduta yhteen kumppaniin. Sitoutumisen taso kevenee ja toisaalta taas kumppanien määrä voi olla jotain muuta kuin yksi. Suhteet eivät ehkä perustu yhteiseen osoitteeseen, vaan pelkästään sopimukseen olla yhdessä, kunnes toisin todetaan. Tässäkin yksilöllisyys korostuu ja samaan aikaan ”sallittu normisto” muuttuu. Ero vanhojen ja uusien normien välillä kasvaa ja sukupolvien välinen ymmärrys toistensa elintavoista hämärtyy. Yhtä paljon kuin nuorempien on hankala ymmärtää, miksi pitäisi pakolla sitoutua avioliittoon, joka ei toimi, voi vanhempien olla vaikea ymmärtää polyamorista tai vapaata avioliittoa. Ennen ymmärrystä pitäisikin tulla salliminen.

Parisuhteista haetaan eri asioita kuin ennen. Vakauden ja lisääntymisen sijaan suhteiden tehtävä on tuottaa onnellisuutta kahdelle (tai useammalle) yksilölle. Ennen yksilöt palvelivat parisuhdetta – nykyisin taas suhde palvelee kahta yksilöä.

Ennen puhuttiin avioparien yhteenkasvamisesta. Nykyään ideaalitilanteessa tavoitellaan sitä, että kaksi yksilöä kasvaa samaan suuntaan.

Suhteiden toivotaan jättävän tilaa omalle ajalle ja tilalle. Omat harrastukset, ystävät ja pidemmälle vietynä omat, erilliset asuinpaikat, vaikka eläisikin parisuhteessa. Suhde toimii niin kauan kuin toisen kanssa on mukavaa ja niin kauan kuin suhde sallii oman kasvun ja vapauden. Perinteisen parisuhdemallin kautta tätä on hankalaa ymmärtää. Siksi tarvitaankin uudenlaista näkemystä ja uusia suhdemuotoja.

Jatkuvuuden kannalta tilanne on monimutkainen. Suhteeseen on hankala hankkia lapsia, jos suhteen kesto on häilyvä. Lapsi on edelleen parinkymmenen vuoden kestotilaus, jota ei voi perua. Ja tällaisen sitoutumisen yhteensovittaminen vaihtuviin parisuhteisiin kuulostaa monimutkaiselta. Ja samalta se näyttää myös syntyvyystilastoissa. Lapsia syntyy vuosi vuodelta vähemmän.



Uudet parisuhteet

Parisuhteiden yksi olennainen olemassaolon peruste on ollut seksuaalisuuden toteuttaminen. Seksi kuului pitkään vain pariskuntien yhteiseen, salattuun elämään ja sitä on toteutettu kahden kesken. Tähän syynä on ollut avioliiton toimiminen jatkuvuuden alustana ja toisaalta parisuhteen ja kirkon välinen vahva yhteys. Miehen ja naisen välinen, kahdenkeskinen, parisuhde noudattaa kirkon perinteistä kaavaa ja se on määrittänyt normia, johon on pyritty. Nyt kun kirkon side yksilöihin löystyy tai jopa katkeaa, muodostuvat parisuhteet vapaammista lähtökohdista. Parisuhteissa yksilö hakee maksimihyötyä itselleen ja sitä kautta ne muodot, jossa tuo hyöty toteutuu.

Rakkaus ja onnellisuus on yhtä lailla sallittua miehen ja naisen sijaan myös miesten tai naisten välisille suhteille. Rakkaus ei tunne sukupuolta, eikä onnellisuus katso genitaaleja.

Parisuhteisiin tulee myös uusia muotoja. On ihmisiä, jotka haluavat sitoutua toisiinsa, mutta eivät halua asua yhdessä. Yhteistä kotia ei perusteta mihinkään, mutta kahdenkeskiseen parisuhteeseen sitoutuminen on yhtä vahvaa kuin saman katon alla. Toiset taas eivät halua sitoutua yhteen kumppaniin, vaan perustaa polyamorisia suhteita, joissa kumppaneita on useampia. Ja jotkut taas haluavat sitoutumisen tason olevan joillain tasolla kiinteää ja toisaalta vapaata. Avoimissa suhteissa on mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi seksuaalisuutta useampien kumppaneiden kanssa yhdessä sovituin säännöin.

Uudet parisuhdemuodot tuntuvat omasta näkökulmasta oudoilta, mutta ymmärrän taustan. Yksilöllisen elämäntavan toteuttaminen vaatii rohkeutta muokata normeja ja rohkeutta toteuttaa itseään. Individualistisen ajattelutavan takana on löytää itselle sopivin elämäntapa ja sen toteuttamistapa.

Jos vertaa perinteistä ydinperhe- ja parisuhdemallia yksilöllisen elämäntavan normeihin, on helppo ymmärtää, miksi perinteinen malli vaikuttaa ahtaalta. Kun mihinkään ei haluta sitoutua pysyvästi, miksi parisuhde olisi erilainen?



Perinteisen parisuhdemallin kriisi?

Tutkimusten mukaan uskollisuus on parisuhteissa edelleen korkealle arvostettu ominaisuus. Jos tuota verrataan uusiin parisuhdemuotoihin, tulee mieleen, että myös perinteisen parisuhteen sivuseiniä on ollut pakko väljentää uskollisuuden toteutumiseksi.

Uskon (ja pyhästi toivon), että tämän päivän suhteissa kommunikaatio toimii aiempia sukupolvia paremmin. Myytti puhumattomasta suomalaisesta miehestä, on toivottavasti samassa romukopassa asemaansa alistuvan vaimon kanssa. Puhumalla omista haluista ja toiveista saadaan myös perinteisissä parisuhteissa toteutettua enemmän yksilön haavemaailmaa suhteen kaikilla tasoilla. En usko perinteisen parisuhteen katoavan mihinkään. Edelleen löytyy ihmisiä, jotka haluavat sitoutua toisiinsa pysyvästi ja edelleen on pariskuntia, jotka haluavat keskenään tuottaa jälkeläisiä yhteiseen kotiin.

Mutta samalla hyväksyn sen, että suhteiden kirjoon tulee perinteisen mallin rinnalle myös muita suhdemuotoja. Uskon hyvin vahvasti yksilön onnellisuuteen ja onnellisuuden tavoitteluun yhtä lailla työ- kuin parisuhteissa. Elämässä ei juuri muita tärkeitä päämääriä ole kuin löytää itselle onnellisin tie, jota kulkea. 

Ja keski-ikäisesti sanottuna – se, mikä ennen tuomittiin pervoiluna, on tulevaisuuden normaalia monimuotoisuutta. Parempi vain adaptoitua.


lauantai 24. heinäkuuta 2021

Vuosikymmen yhteiseloa


 

Heinäkuussa vietimme vaimoni kanssa tinahääpäivää, eli laillista ja siunattua liittoa on takana nyt ensimmäinen vuosikymmen. Kymmenen vuotta saman ihmisen kanssa opettaa ketä tahansa. Kun yhtälöön lisätään ikuisen talovelan lisäksi nippu lapsia, niin oppikoulusta aletaan päästä jo todelliseen elämän korkeakouluun.

Keski-ikäisten avioliitot ovat täysin onnellisia vain Instagramin kuvissa. Ruuhkavuosina arkielämä ei useimpina päivinä ole pelkkää onnea ja rakkautta, vaan puhdasta henkiinjäämistaistoa. Kun multitaskaamisen kalenteroitu paskamyrsky heittää kunnolla kikkareita tuulettimeen, ei ensimmäisenä ole mielessä kodin tanskalaisvaikutteinen vaalea sisustus tai iltapäivälehtien kuvaama harmonis-tantrinen erotiikka, vaan pikemminkin sitä miettii, mihin eineksiä jaksaa ehkä pistää mikroon ennen kuin silmät painuvat vastustamatta umpeen. Fantasiatkin liittyvät siihen, että näkisi kerran viikossa edes kympin uutiset. Sitä sitten jatkuu vuodesta toiseen, kunnes yhtenä päivänä huomaat talon tyhjentyneen ja katsot edelleen samalla sohvalla vaimon kanssa Emmerdalen uusintoja ja oman parisuhteen sijaan mietit, miksi Moira ja Cain eivät saa välejään sovittua.

Kun katson vuosia taaksepäin, ei elämä ole juurikaan samanlaista enää. Elämä on muuttunut, me olemme muuttuneet ja ympäristö on muuttunut. Valitettavasti pienin näkyvä muutos on tapahtunut talovelan loppusaldossa. Muutos on opettanut ja kasvattanut. Tässä on joitakin asioita, joita olen oppinut avioparien yhteiselämästä ja sen lainalaisuuksista.



Rutiinit – perhearjen pelastus ja tuho

Rutiinit ovat parisuhteille sekä pelastus että tuho. Jos vertaa elämää ilman parisuhdetta ja toisaalta taas suhteessa, on suurin ero rutiineissa. Perheissä asiat menevät ajastaan tuttuihin uomiinsa ja pikkuhiljaa elämä kietoutuu samojen arjen toimintojen ympärille. Se on turvallista, se on taatusti ennustettavaa ja luo perustan yhteiselämälle.

Toimivat parisuhteet tarvitsevat rutiineja, jotta arkielämä rullaa. Rutiinien kautta elämänhallinta helpottuu, kun asioita ei tarvitse suunnitella ja keksiä uudelleen joka päivä. Mutta parhaillekin parisuhteille liialliset rutiinit ovat myös surma. Jos kyky ajatella toisin ja kyky uudistua tai kasvaa, katoaa kokonaan, suhde näivettyy. Ihminen kaipaa, että sen uteliaisuutta ruokitaan ja sitä, että saamme rutiineiden lisäksi myös uusia syötteitä. Sen vuoksi olemme lomareissun jälkeen niin energisiä. Olemme poikenneet rutiineistä ja saaneet vaihtelua.

Rutiinit voivat olla myös tuhoisia. Kun arki nojaa vain totuttuihin tapoihin, aletaan elämää ajaa samoja raiteita automaattiohjauksella. Mennään tuttuja teitä ja totuttuja reittejä. Ei oteta riskejä, vaan pikemminkin turvaudutaan tuttuun, jotta onnistuminen on varmaa.

Liika ennustettavuus tekee elämästä tylsää ja tylsyys taas tappaa luovuuden. Jos asiat tehdään aina samoin, se ei kannusta ajattelemaan asioita eri tavalla. Ja eri tavalla ajattelua tarvitaan, jotta voi tapahtua kasvua ja kehitystä. Kasvua sekä kehitystä tarvitaan väistämättä, sillä maailma ympärillä muuttuu, vaikka emme sitä haluaisikaan. Rutiineiden rikkominen valmistaa meitä muutokseen.



Muutos – hallittu kasvu eri suuntiin

Muutos elämässä tapahtuu pienin askelin. Sitä ei edes huomaa ennen kuin tarkastelet elämääsi taaksepäin vuosien taa. Muutos tapahtuu väistämättä. Se tapahtuu yksilöissä ja se tapahtuu parisuhteissa. Muutokseen meitä pakottaa ympäristön muuttuminen. Pienten lasten kanssa eletään eri tavalla kuin teinien ja teinihelvetin jälkeen elämä muuttuu, kun lapsista tuleekin aikuisia. Samassa suhteessa muuttuu myös aikuisten keskinäinen suhde. Kolmekymppistä vaimoa kiinnostavat todennäköisesti (ja toivottavasti) eri asiat kuin samaa vaimoa vuosikymmen myöhemmin.

Pyörimme elämässämme kuin teräskuula flipperissä. Jokainen osuma ja kolhu heittää meitä eri suuntaan. Löydämme työpaikkoja, menetämme työpaikkoja, koulutamme itseämme ja muutamme elämän suuntaa. Koemme ongelmia terveyden kanssa ja kohtaamme menetyksiä. Jokainen tapahtuma elämässä muokkaa meitä ja muokkaus saa meidät katsomaan itseämme ja toisiamme eri lailla.

Varmaan jokainen meistä tuntee parin, joka on eronnut, koska osapuolet ovat kasvaneet eri suuntaan. Ongelma ei ole kasvu tai edes eri suunta. Kaikissa suhteissa kasvetaan, mutta kasvun tulee tapahtua jossain harmoniassa. Kasvun ei myöskään tarvitse tapahtua samaan suuntaan, vaan yhteisymmärryksessä.

Parhaissa parisuhteissa selvitään muutoksista, koska ymmärretään, että muutos on välttämättömyys ja selviämisen tae on muutoksen hyväksyminen. Ja jotta kasvua voi tapahtua, on molemmilla oltava sietokykyä sille, että emme pysy samanlaisina läpi elämän.

Oman kasvun lisäksi on tajuttava kasvu myös toisesssa. Harva pari kasvaa samalla tavalla, samaan tahtiin ja samaan suuntaan. Olemme jokainen yksilöitä ja meillä on omat tarpeemme ja mielenkiinnon kohteet – jotka vielä vaihtelevat läpi elämän. Pariskunnan kasvu samaan suuntaan on jopa epätodennäköistä, eli suurimman osan pareista pitäisi erota eri suuntiin kasvamisen vuoksi. Myös kestävien parisuhteiden osapuolet kasvavat eri suuntiin, mutta he ymmärtävät sen ja sallivat sen myös toiselle.



Kommunikaatio – puhu kaksi sanaa, mutta kuuntele kolme.

Muutoksen mahdollistaja ja tae on kommunikaatio. Vaikka käytännössä parisuhteet vaativat aina ajatuksenlukutaitoja, niin paras – ja yleensä helpoin – tapa selvitä, on kommunikoida toisen kanssa. Puheessa toimii porttiteoria. Jotta kommunikaatio toimii, on sen oltava jatkuvaa ja jotta se on jatkuvaa, ei kannata odottaa, että toisen suusta tulee koko ajan suuria ajatuksia. Yhteinen puhe lähtee aina pienistä jutuista ja kohoaa kohti suurempia ja vaikeampia ajatuksia. Karkeasti ottaen – jos et osaa kertoa pieniä asioita, on turha odottaa, että parisuhteen todelliset solmut ratkeavat omin avuin.

Puhumatta ei parisuhteissa pärjää. Olen usein miettinyt puhetta – tai sen puutetta. Mikään parisuhde ei koskaan ala puhumattomana. Jokin saa aikaan sen, että yhteinen puhe lakkaa. Luulen, että kommunikaation tappaa sen käyttö muuna kuin viestinnän välineenä. Jos puheesta puuttuu kuuntelu, toisen mielipiteiden kunnioitus ja arvostus, niin puhe muuttuu kommunikaatiosta aseeksi ja vallankäytön välineeksi. Olen joutunut seuraamaan pareja, joilta puheesta puuttuu toisen arvostus ja mielipiteen kunnoitus. Sen lopputulos on, että omaa puhetta käytetään vain arvostelemaan toista ja siten alentamaan tai sitten oman vallankäytön välineenä ylentämään itseä. Yhtä paha kumpikin. Viallinen kommunikatio synnyttää epätasapainoa ja epätasa-arvoa. Toinen valtaa puheen itselleen ja käyttää sitä vain alistaakseen toista. Lopputulos on, että vain toinen puhuu – ja toinen ei kuuntele.

Yhtä paha on sekin, ettei mielipiteitään kerro. Omien halujen, pelkojen tai mieltymysten kertomatta jättäminen vie toiselta pois mahdollisuuden auttaa, oppia, olla tukena tai mukautua. Onnistuneissa parisuhteissa ollaan toisen edessä paljaana, eikä pimeitä nurkkia löydy. Omien mielipiteiden kertominen on luottamista. Luottamista siihen, että toinen sietää minun epävarmuuteni ja sallii mielipiteeni, vaikka ne eroaisivat omistani.

Onnistunut kommunikaatio sisältää kaikki puheen eri tasot. Siihen kuuluu kauniin rakkauspuheen lisäksi myös yhtä lailla arjen viestintä tai riitely. Onnistuneet suhteet vaativat kaikkien puheen tasojen onnistumista – ainakin jollain tasolla.

Jopa puhettakin tärkeämpää on kuuntelu. Jokaisella meistä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Janoamme huomiota ja haluamme, että meidät noteerataan. Se sama ärsyttävä huomionkipeys, joka on pienillä lapsilla, löytyy myös kaikista aikuisista, mutta sivistyneenä versiona. Jos emme tule kuulluksi, lopetamme myös pikkuhiljaa puhumisen. Puhe, joka ei tuota tulosta, on tarpeetonta ja tulee sen vuoksi hylätyksi. Jos jotain olen elämäni varrella oppinut, niin sen, että hyvä kuuntelutaito on jokaisen tie menestykseen parisuhteissa. Et voi oppia toisesta mitään, jos et kuuntele, mitä hän sanoo.

Lapsiperheissä kommunikaation hiipumista voi olla vaikea huomata. Puheessa on helppo mennä pelkästään toiminnan tasolle. Huonotkin parisuhteet pysyvät horjuen pystyssä, kun puhe pidetään turvallisesti arjen toiminnassa. Sovitaan, kuka hoitaa, mitä hoitaa ja milloin hoitaa. Puheessa näkyy toiminta, mutta ei tunne. Sillä tavoin voi huomaamatta mennä vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Kulissit paljastuvat vasta sitten, kun ei enää ole lapsia, joiden taakse voisi piiloutua.

Ei ole ihme, että parit eroavat monesti sen jälkeen, kun lapset lähtevät omilleen. Tyhjän kommunikaation takaa paljastuu ihminen, jota et enää tunne ja josta et ole enää kiinnostunut. Toiminnan kommunikaatio menettää merkityksensä, eikä tilalle tule mitään. Kiireisimpinä vuosina vaatiikin kykyä nähdä toinen aikuinen kaiken arjen sopimispuheen takaa.

Ja uskokaa tai älkää, mutta suurin yhteisen kommunikaation este ovat kommunikaatiovälineet. Valitettavan usein yhteisen puheen väliin tulevat älylaitteet, joiden avulla toinen sulkee itsensä omaan maailmaan – ja samalla toisen ulottumattomiin. On vaikea lähestyä toista, jos mielenkiinto on suuntautunut maailmaan, jonka ikkunat avautuvat puhelimen näytöltä.




Uteliaisuus - kuinka löytää toinen uudelleen ja uudelleen

Jotta kommunikaatio on mahdollista, on toisesta oltava kiinnostunut. Parisuhteissa vaikeaa on ylläpitää kiinnostusta, kun toisen kanssa elää 24/7 saman katon alla. Siksi suhteet tarvitsevat erilaisia ajankäytön tasoja. On osattava viettää aikaa yhtä lailla erillään kuin yhdessäkin. Jos omaa aikaa ei löydy, se syö ilmaa koko parisuhteelta. Minkään pariskunnan ei ole tarkoitus elää aina kylki kyljessä kiinni, vaan aikaa on osattava viettää primääriryhmän ulkopuolella. Pieni piipahdus kavereiden kanssa saa näkemään oman elämänsä ulkopuolelta, ja kaipaamaan sitä. Se antaa perpektiiviä ja asemoi itsen suhteessa muihin.

Uteliaisuuteenkin tarvitaan kaksi. On totta kai jokaisen vastuulla olla kiinnostunut toisesta, mutta myös jokaisella on vastuulla herättää kiinnostusta toisessa. Kaikki parisuhteissa tapahtuva, on aina kahden kauppa, eikä mikään suhde toimi niin, että se nojaa vain toisen hartioihin. Uteliaisuuden herättäminen on sitä vaikeampaa mitä pidempään eletään yhdessä. Rutiinit vievät mielenkiintoa uteliaisuudelta ja toisen miellyttäminen ei tunnu tärkeältä, kun aikavarkaita on joka puolella.

Liitot rakennetaan rauhan aikaan, mutta niiden lujuutta testataan kriiseissä. Jos perusta on heikko, niin liitto kuin liitto särkyy, kun se kohtaa vastoinkäymisiä. Jos arjesta puuttuu luottamus, usko toiseen tai yhteinen kommunikaatio, niin selviämisen mahdollisuudet myrskyssä ovat olemattomat. Ja suhteita koetellaan koko ajan. Tulee vastoinkäymisiä, jotka rapauttavat luottamusta, kommunikaatio rapautuu arjen alle tai kiinnostus toiseen lakastuu yrityksen puutteeseen. Parisuhteet vaativat remontointia ja jatkuvaa kunnostusta, kuten vanhat rakennukset. Perusta ei saa koskaan rapautua, jos meinaa pitää katon pään päällä. Huollon puute tapaa enemmän parisuhteita kuin home omakotitaloja.




Fyysinen läheisyys – kosketuksen porttiteoria

Iltapäivälehdet toitottavat etenkin kesäisin päivästä toiseen, miten parisuhteita ylläpidetään sängyssä. On totta, että ainoa asia, mikä erottaa parisuhteen muista suhteista, on fyysinen kanssakäyminen. Mutta lehtiotsikoiden markkinoima fyysinen puoli on vain jäävuoren kapea huippu. Liittojen fyysisyyten pätee sama porttiteoria kuin kommunikaatioon. Ilman pientä, ei ole myöskään isoa.

Jos terapeutteja on kuuleminen, niin liittojen suurin ongelma on seksi. Minusta se kuulostaa kärjistykseltä ja siltä, että mutkat vedetään oikein kunnolla suoraksi. Veikkaan, että lähempänä totuutta on parisuhteiden yleinen läheisyyden puute. Porttiteorian ensimmäinen portti jää menemättä läpi, kun arjen kiireet ja toimeliaisuus blokkaavat perusläheisyyden ja kommunikoinnin, mikä johtaa väistämättä siihen, että parisuhteen aikuisten aika loppuu. Ongelma on se, että parit huomaavat vain tuon viimeisen askeleen, eli seksin, puuttumisen ja luulevat liiton kaatuvan siihen.

Seksuaalinen kanssakäyminen on lopputulos kaikelle muulle. Ja jos se loppuu, on syytä etsittävä kaikesta siitä, mitä tapahtuu ennen makuuhuonetta. Halu ei synny itsestään, vaan se syntyy johdannaisena, lopputuotteena. Lopputuotetta ei taas synny ilman raaka-aineita. Parisuhteessa raaka-aineita ovat kommunkaatio, kosketus ja kiinnostus. Vaikka kuulostaakin kliseeltä, niin toimivimmat halun herättäjät ovat puhe, kuuntelu ja kosketus. Pitsit, piiskat ja muut hepeneet tulevat vasta noiden jälkeen.

Seksittömyys tappaa suhteet, mutta syy seksittömyyteen on muualla. Ilman fyysistä läheisyyttä ei mikään parisuhde toimi. Se ei toimi siksi, että ihmiset pariutuvat läheisyyden vuoksi. Jos parisuhteen läheisyys loppuu, syntyy tyhjiö, joka täytyy automaattisesti. Aina se ei tarkoita, että tilalle tulee toinen ihminen. Läheisyydenpuutteen voi korvata harrastus, työ, alkoholi tai muu viihdyke, joka saa huomion pois siitä, että todellinen ongelma on toimimaton parisuhde. Läheisyydessä on kyse tunteesta, jonka se synnyttää. Jos tunne ei synny luonnostaan, ihminen pyrkii synnytämään tunteen muuta kautta.

Lehdet puhuvat pettämisestä parisuhteen tuhona. Tosiasiassa pettäminen on lopputulos tai oire, ei päättymisen syy. Halua pettää ei synny, jos elämässä ei ole tilaa, jonka vieras ihminen täyttää. Mutta ymmärrän kyllä iltapäivälehti-parkojakin. Ei ole kovinkaan mediaseksikästä puhua kädestä pitämisestä tai pelkistä hyvänyönpusuista, kun voi kirjoittaa isolla otsikolla kimppakivasta. Harmillista lehtien otsikoissa on se, että se antaa monille väärän kuvan arkisen parisuhteen hoitamisesta ja saa kiinnittämään huomion vääriin asioihin.




Vaikea laji, jossa voittajat syntyvät pienten tekojen kautta

Vuosikymmen avioliittoa on opettanut, että parisuhde ei helpoimmillaankaan ole yksinkertainen laji. Se opettaa halukasta joka päivä ja kasvattaa aikuisista vielä aikuisempia. Parisuhteen onnistujat syntyvät pienten tekojen kautta. Toimivissa parisuhteissa on puhetta, kuuntelua, uteliaisuutta ja fyysistä läheisyyttä. Hyvissä parisuhteissa on kummallakin aikuisella halua kasvaa, mutta myös halua sallia kasvu toiselle. Onnistuneissa liitoissa ymmärretään, että elämä ei säily samanlaisena läpi vuosien, ja vahvuus syntyy siitä, että osaa valmistautua siihen, että itse muuttuu ja kumppani myös. Kukaan meistä ei voi tietää, mitä vastoinkäymisiä elämä tuo tullessaan. Ainoa, mitä voimme, on valmistautua kaikkeen ja tukea toista hänen kasvussaan. Parisuhteen voima on siinä, että kaksi ihmistä on yhdessä vahvempia kuin kaksi yksilöä erillään.

Kun alussa puhuin, että parisuhde on elämän korkeakoulu, niin samalla tavalla lopputulos muotoutuu koulutodistuksen lailla. Tärkeintä ei ole saada aikaan täyttä kymppiriviä, vaan se, että tulos on tasainen ja nousujohteinen luokasta toiseen. Jokainen on kyvykäs oppimaan, jos on halua oppia. Ja vaikeissa tilanteissa on nykyisin myös apua saatavilla. Onpa suhteen ongelma mikä tahansa, niin maailma on pullollaan asiantuntijoita, joita voi pyytää antamaan ulkopuolista näkökulmaa.

Tässä tekstissä puhun vain opeista, joita olen saanut. Kunnon keittiösosiologin tavoin tiedän paljon asioita teoriassa, mutta käytännössä olen oppiprosessissa vielä keskentekoinen. Ja hyvä niin – elämän pitää mielenkiintoisena se, että sitä ei ole pelannut läpi. Enkä usko muutenkaan, että täydellistä parisuhteen taitajaa löytyy. On inhimillistä, että teemme virheitä, otamme niistä oppia ja kasvamme.

Avioliiton ensimmäinen vuosikymmen on ollut hyvä alku. Se on opettanut, kouluttanut ja kasvattanut. Se on varmaan tehnyt sitä meille molemmille. Mikään helppo vuosikymmen tämä ei kummallekaan ole ollut. Mutta helppouden vastapainoksi se on ollut myös antoisa. Parisuhde on ollut hyvä kasvualusta kahdelle yksilölle. Meidän vahvuutemme on ollut se, että sallimme kasvun toiselle, ymmärrämme elämän muuttumisen ja hoidamme kriisit yhtenä rintamana. Uskon siihen, että olemme yhdessä kahta yksilöä vahvempia.


Pahoittelut turhankin pitkästä tekstistä, mutta tämä aihio on pyörinyt mielessä muutaman päivän ja ilmeisesti pientä kirjoittamisen tarvetta on kertynyt sielun perukoilla. Onnittelut niille, jotka pääsivät loppuun saakka – ja kiitos taas lukemisesta.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Mitä miehen tulee olla

Tämä teksti sai ideansa Suurlähettiläiden biisistä, joka osuvasti kertoo siitä, kuinka haastavaa on olla kunnon mies, joka kelpaa kaikilla elämän osa-alueilla. Tuo biisi sai omatkin ajatukseni lentoon ja aloin miettimään mieheyttä sillä ajatuksella, kuinka paljon meidän miesten maailma on muuttunut isiemme ajoista.

Kerro mitä kaikkee miehen tulee olla
Mitä miehen tulee olla kerro beibi mulle
kun en usko naistenlehtiin
haluun olla oikee sulle
komeaa ja kaunista
samaan aikaan kilttiä ja tuhmaa
hoikkaa ja hauista
ilmeessä älyä ja uhmaa
kokemusta täytyy olla
mutta sopivasti poikamainen
eksotiikka plussaa on
kunhan on suomalainen


Työmies
Isiemme aikaan miehet olivat joko johtajia tai rehellisiä duunareita. Suuri osa työpaikoista oli suorittavassa työssä, jossa viikkorytmi koostui viideltä saunaan ja kuudelta putkaan-meiningistä. Lähiöiden kerrostaloista purkautui tasainen massa haalariasuisia miehiä tehtaisiin töihin ja sama letka Ladoja ja Toyotoja palasi illalla neljän aikaan takaisin. Perjantaina käytiin alkossa ja aloitettiin viikonloppu "pitkällä saunalla". Eläkettä ei juuri odotettu, koska harvat sitä näkivät. Läski, suola, tupakka ja lyijyllinen bensa piti huolen siitä, että kansaa kannettiin "viimeisille nokosille" reilusti ennen kuuttakymmentä.

Ne miehistä, jotka olivat johtajia pystyivät keskittymään puhtaasti johtamiseen. Käytännössä se tarkoitti pitkää lounasta, jonka päätteeksi käytiin neuvottelemaan tärkeistä asioista kabinetin pöydässä samalla, kun koko pöytäseurue peittyi tasaiseen tupakansavuun. Työteosta ei tarvinnut juuri huolehtia, sillä johtajalla oli alapääjohtaja, jolla oli ylialajohtaja, joka käskytti puolestaan osastopäällikköä tekemään työt, jotka lopulta tekivät sihteerit. Organisaatioissa oli niin monta tasoa, että pääkonttorin nimitaulukin piti taitella haitarille. Urakehitys nousi tasaisella kierteellä aina lähettipojasta pääjohtajaksi asti. Ylioppilas oli herra ja maisteri lähes jumala.

Tänä päivänä ei tehdastöitä juuri ole. Miehet luovat ykkösistä ja nollista dataa, jota sitten myydään markkinamiesten avulla nuorison suut ja silmät täyteen. Suurin innovaattori on devaaja, joka saa markkinoille appsin, jota ladataan eri storeissa miljoonia. Koska työajat ovat liukuvia ja työaika käsitteenä muutenkin on katoava luonnonvara, niin tämän hipsteri-devaajan saattaa nähdä tekemässä töitä lähikahvilassa tai vaikka lasten kanssa leikkikentällä. Alkosta käydään hakemassa jotain kahdeksan euron viiniä, jota suositeltiin keskustelupalstalla tai viinikerhon kuukausikirjeessä. Nuoria miehiä ei enää tapa läski eikä tupakka, sillä kumpikin löytyy nykyisin uhanalaisten ja vaarallisena kiellettyjen listalta. Sen sijaan henki karkaa stressin takia tai siksi, että krooninen läskinpelko ajaa lenkkipolulle, jossa sykemittari huijaa ottamaan askeleita ripeämmin kuin sydän kestää. Ja jos ei juoksu tapa, niin viimeistään se, että joogassa vääntelet itseltäsi niskan mutkalle.

Johtajia ei enää ole. Työpaikalla on vain rooleja, joista joihinkin sattuu kuulumaan päätöksenteko. Käyntikortissa lukee toimitusjohtajan sijasta "Selfmade-startup-CEO". Johtajat ovat oppineet tekemään jopa työt itse, koska sataportaiseen organisaatioon ei millään firmalla ole rahaa. Ja mikä pahinta - nyt on opittu jo siihen, ettei johtaminen olekaan miesten yksinoikeus. Jos firmaan etsitään pomoa, niin haastatteluja odottaa samalla penkillä parikymppinen liimatukka-ekonomi, viisikymppinen konkari sekä nippu naisia. Pikkuhiljaa päästään meilläkin eroon naisjohtajakammosta. Varmaan se kabineteista kadonnut tupakansavu on selkeyttänyt ajattelua. 

Aviomies

Kun palataan isiemme aikaan, niin aviomiehellä oli kaksi vaatimusta. Toinen oli se, että osasi olla hiljaa, kun vaimo puhui ja toinen oli kyky elättää perheensä. Avioliitot eivät perustuneet keskusteluille tai tunteille, vaan käytännön elämälle. Avioliitto oli toimiva silloin, kun laskut oli maksettu ja lainat lyhennetty. Avioliitto saavutti kulmionaatiopisteensä sinä päivänä, kun aravalainan viimeinen erä kuitattiin pankille ja tilattiin samalla ensimmäinen Kanarianmatka. Avioliitossa oli selkeät roolit, joita ei suotta menty sotkeman. Miehen tehtävä oli lukea lehtiä ja olla viisas, kun taas naisen rooliin kuului hoitaa koti ja olla kaunis. Tuohon aikaan tiskaava mies oli taatusti homo - tai siis olisi ollut, jos "niitä" olisi ollut olemassa. Noilla säännöillä pärjättiin niin pitkälle, että avioliitot saatiin kestämään yhtä olympiadia pidemmälle. Onnellisuus ei ollut avioliitolle mikään mittari.
Avioliiton erotiikalle oli varattu tiukka ajanjakso, joka osui lauantaisin saunan jälkeen lottoarvonnan ja urheiluruudun väliin. Siinä mentiin suoraan sanoista tekoihin, jotta liigakierroksen maalikooste ei suotta jäisi näkemättä. Asennot olivat samat kuin ampumahiihdossa - makuu ja pysty.
No entäpä tänään. Aamut alkavat lauseelle "Rakas, miltä sinusta tuntuu" tai "Armas, mitä sinä ajattelet...". Tunteista puhumattomuus on muuttunut arvostetusta kansanluonteesta jonkin sortin diagnosoiduksi sairaudeksi ja puhumattomia miehiä pidetään jotenkin outoina. Mitä ikinä tapahtui sanonnalle "vaikeneminen on kultaa"? Ja mitä kertoo meistä se, että tunnetuin miespuolinen bloggaajammekin on rakkausbloggaaja, jonka tekstit ovat tunteita ja kyyneleitä täynnä?!

 Samoin on menty koskemaan kultaiseen työnjakoon. Lehtiä lukevat enää harvat, eikä miesten viisauskaan ole yksinoikeus. Minäkin väitän jopa osaavani tiskata (olematta yhtään homo) ja käytän sujuvasti kaikkia pesukoneita ja kuivuria. Sen sijaan renkaidenvaihtoaikaan ei takanani näy jonossa yhtään naispuolista halukasta osallistumaan. Eli tasa-arvossakin on vielä kehittämistä.

Johtuuko sitten noista koventuneista vaatimuksista, vai yksilönheikkoudesta, mutta avioliittojen kestoikä on laskenut samalle tasolle toisen maailmansodan etulinjan vänrikin elinajanodotteen kanssa. Eli ensimmäisen avioliiton alkaessa on toinen liittolaisista jo toinen jalka tinderin välissä katsomassa seuraavaa, koska "elämässä pitää olla se vapaus täynnä elämyksiä". 

Entäpä tuo erotiikka sitten. Jos lukee toimivan seksielämän oppaita, niin huippurakastajalla tulee olla neljä kättä, kaksi jalkaa ja ainakin kolme päätä, jotta suoriutuu kaikista tyydyttämisen vaiheista. Erilaisia tyylisuuntauksia syntyy joka viikko uusia niin, että viimeisistä fetisseistä en minäkään tunne nimeltä kuin 50%. Hyvä lauantain erotiikka alkaa suitsukkeiden polttamisella ja yhteisellä kolmen tunnin tantraistunnolla, jonka jälkeen puhutaan tuokio tunteista ennen kuin riisutaan sukat. Sitten jos jossain vaiheessa tulee sen perinteisen aktin aika, niin mieheltä vaaditaan taipumista asentoihin, joista sirkuksen akrobaatitkin vain unelmoivat. Jos naiselle ehdottaa lähetyssaarnaajaa, niin vastaukseksi tulee "ai se Dingon biisi 90-luvulta?"

Isämies

"Vanhaan hyvään aikaan" isien rooli oli toimia pelotteena. He istuivat kulmat kurtussa sohvannurkassa radiota kuunnellen ja odottivat keittiöstä sanoja "Jos ette nyt tottele, niin isä antaa teille selkään...". Silloin isä tiesi, että hänen aikansa on tullut. Siinä, missä äidit olivat kasvatusvastuussa ja toimivat roolissa kasvattaja-opettaja-lohduttaja, niin miehille oli varattu roolit poliisi-tuomari-vanginvartija. 
Meidän isiä ei nähty leikkimässä olohuoneen lattialla barbeilla tai kuskaamassa lapsia pitkin kyliä leikkitreffeille tai liikuntapuistoon. Lapset leikkivät pihalla keskenään ja pleikkareiden sijasta pihapelit rakennettiin tikuista, kävyistä ja kivistä. Suurin evoluutio taisi olla jalkapallo tai pihalätkä.

Vaan nytpä tuo isyys on saavuttanut syvyyttä. Minäkin leikin pienimmän kanssa sujuvasti nukkeleikkejä, enkä koe miehisyyttäni yhtään uhatuksi. Pidän lasten kanssa olemisesta. Pienillä on kiinnostavia ajatuksia ja kuuntelen heidän juttujaan suurella mielenkiinnolla. Välillä tuntuukin, että perheen suurin viisaus elää tuolle pienimpien korvien välissä. 

Olen myöskin kovasti koettanut ottaa osaa kasvatustapahtumiin. Sitä en osaa luvata, onko antini sen suurempaa kuin muutamien hassujen laulujen opettamista sekä sen suuren salaisuuden paljastaminen, että isin sormea vetämällä tuleekin samalla vetäneeksi pierunapista. Olen myös rikastuttanut lapsen maailmaa erinäisillä saduilla, joissa yllättäen isi on suurin sankari. Eli anti on rikasta, mutta ei oppikirjapohjaista. Edelleen olen antanut vaimolleni suurimman vastuun niistä asioista, jotka tuota lapsen kehitystä vievät eteenpäin. Ehkä se minun roolini peruskuvaus tuleekin lapsen lauseessa "isi on hassu".

Isien lisäksi muutosta on lapsissakin. Nykyajan lapset eivät pärjää metriäkään ilman puhelinta, padia tai muuta elektronista lärpytintä. Jos maailmasta katoaisi intenet, niin meillä istuisi miljoona lasta sohvalla silmissään tyhjä katse, sillä elämänlanka on katkennut. Jos lapsen heittää pihalle leikkimään, niin lopputulos on, että viiden minuutin päästä se sama lapsi kynsii ovea kuin kissa vaatien päästä sisälle, koska netitön ulkoilma on liian valoisa, raikas ja kylmä hänen makuunsa ja "kaveritkin on vaan netissä". Jos lapselle annat kepin, kävyn ja kiven leikkikaluksi, niin noin 110% varmuudelle se keppi on tökätty silmään, kivi on lentänyt ikkunaan ja käpy tungettu...nenään.

Kaiken kaikkiaan mieheys on kokenut suuren muutoksen. Vaatimustaso sille, että voit kutsua itseäsi mieheksi, on noussut sellaisiin sfääreihin, että mieheyttä täytyy todella rakentaa. Ei ole helppoa olla hipsteri-devaaja-osallistuva isä-kodinhengetär-kasvattaja. Meidän rooliamme uhkaavat yhtä aikaa nouseva naisvoima, joka hamuaa paikkaamme niin johtajina kuin renkaanvaihtajinakin ja maailma, jossa tasa-arvo uhkaa kaataa kaikki raja-aidat (ehkä kuitenkin sitä renkaanvaihtoa lukuunottamatta). Mieheys on muuttunut pikkuhiljaa voimalajista taitolajiksi, jossa pärjätäkseen täytyy osata pukea maripaita oikein päin ja mennä rohkeasti leikkikentälle. 

Vaikka itse olen täällä kultaisen keski-iän paremmalla puolella, niin väitän oppivani päivä päivältä enemmän näitä mieheyden uusia saloja. Osaan pukea barbin uskottavasti ja koetan jopa osallistua lastenkasvastuksen merkittäviinkin osa-alueisiin. Mutta tukkaa en letitä, enkä myöskään loiki lenkkipolulla ihonmyötäisissä juoksutrikoissa - jotain pyhää on minunkin periaatteissani.

Hyvää viikonloppua kaikille!
 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Hei me erotaan!

Ja heti aluksi siis varmennan, että me ei todellakaan erota, mutta monet keski-ikäiset.

Kävin viikolla kaverini kanssa lounaalla ja ystäväni avautui ongelmista kotirintamalla. Asiat olivat luistaneet lujaa alamäkeen ja edessä olisi ilmeisesti ositus kahteen ja uusi elämä. Tuo tarina on meille keski-ikäisille piinallisen tuttu. Muistelen muutamilta viime vuosilta useampia samansuuntaisia keskustuja ja myös samanlaisia lopputuloksia. Senpä takia piti vähän tutkia asiaa....

Suomalaiset avioliitot

Suomessa solmitaan vuodessa noin 25 tuhatta avioliittoa. Avioeroja taas vuodessa saadaan aikaan noin 13,5 tuhatta kappaletta. Ensimmäiset avioliitot solmitaan keskimäärin noin kolmenkymmenen ikävuoden kohdilla ja erot taas tulevat vastaan noin neljässäkympissä. Siis keskimäärin ensimmäisen avioliiton vanhenemisikä on noin kymmenen vuotta.  Ensimmäinen avioliitto päätyy eroon noin 39% todennäköisyydellä. Tämähän on selvästi alle puolet, jolloin joskus yleisestikin kuultu puheenparsi "kaikkihan eroavat" johtuu siitä, ettemme näe metsää puilta eli emme kykene huomaamaan niitä liittoja, jotka elävät ja voivat hyvin.

Viimeisessä viidessä vuodessa solmittujen avioliittojen määrä on pudonnut noin viisituhatta kappaletta vuodessa, mutta erojen määrä sen sijaan on pysynyt lähes samoilla tuhansilla. Ilmeisesti tuo helppo ja ah niin pakanallinen avoliitto uhkaa vanhaa instituutiota.

Miks me erotaan?

Koska olen edelleenkin sosiologi, niin eron syitä oli pakko hieman penkoa ja mikäs sen parempi lähde kuin julkkisjuorut. Siellä yleisimmät eron syyt olivat "Kasvoimme erilleen", "Suhteeseen astui kolmas osapuoli", "Tuli arki vastaan" tai sitten nuo erilaiset ongelmatapaukset, kuten alkoholi, huumeet, väkivalta tai vakavat mielenterveyden häiriöt. Jos noita viimeksi mainittuja ongelmaisia ei lasketa, niin ihmisten suurin ongelma tuntuu olevan arkielämän sietämättömyys ja kommunikaation puute.

Kasvoimme erilleen

Ihmiset eivät varsinaisesti kasva erilleen. Mutta kun aikaa kuluu, niin jossain vaiheessa huomataan, että ei olla kasvettu samaan suuntaan. Käytännössä siis on kulunut aikaa ilman, että kumpikaan on vaivautunut selvittämään, mitä sen asuinkumppanin päässä liikkuu ja mitkä ovat hänen tavoitteensa elämässä. Ja kun arkikommunikaatio ei sisällä minkäänlaisia avioliiton kehityskeskusteluja, niin lopputulos on se, että puhe pysyy turvallisella arkialueella koskien lapsia, kotitöitä ja perheen pyörittämistä. Puhetta siis syntyy, mutta sen sisältö on nolla. Se, että perheen imurointivuorot saadaan jaettua tasan, ei tarkoita, että siistissä talossa asuu onnellisia ihmisiä. Minä uskon, että ihmiset kasvavat kyllä samaan suuntaan, jos vaan on halua nähdä oman navan lisäksi myös sen toisen napa sekä sen sisältämät tavoitteet ja halut. Onnellisia ihmisistä tuskin tulee vain sillä, että tehdään samoja juttuja ja tykätään samoista asioista, vaan sillä, että ymmärretään toista ja halutaan tukea myös toisen tavoitteita.

Tuli arki vastaan

Tämä tapahtuu joka maanantai. Valitettavasti etenkin nuorilla aviopareilla on vääränlaiset odotukset siitä, mitä ihmisten arkielämä on yhdessä. Aikuisten kesken elämä on vielä kohtalaisen helppoa ja siinä ei suurempia ylämäkiä saa aikaan, mutta siinä vaiheessa, kun kuvioon astuu lapsi ja usein vielä useampia pieniä lapsia, niin parisuhde joutuu todella koetukselle. Silloin arki tulee vastaan ja hakkaa sinua imurinputkella ohimoon. Tässä vaiheessa se avioliiton arki todella testataan. Omassa tuttavapiirissäni tässä vaiheessa kyydistä hyppää usein perheen mies, joka "ei vaan kestä arkea" tai "haluaa omaa tilaa". Sitä tilaa ei todellakaan perheestä löydy, mutta sitä voi sinne perheen sisälle kyllä rakentaa - sekä miehelle että naiselle.

Arjen suhteen odotuksemme ovat pielessä senkin vuoksi, että ihailemme vääriä asioita. Ihanteena pidetään esimerkiksi isovanhempiemme tilannetta, jossa yhteistä arkea elettiin kymmeniä vuosia ja siedettiin rajujakin juttuja yhdessä. Me haluaisimme olla noita samoja ihmisiä, mutta emme vaan voi. Emme voi, koska maailma on muuttunut ja ihmisen onnellisuuskäsite on muuttunut. Entinen hyvän elämän -käsite oli kovin toisenlainen kuin nykyisin. Emme enää tyytyisi niin vähään määrään onnellisuutta tai paremmin sanottuna - emme enää pystyisi löytämään onnnellisuutta niin vaatimattomista asioista kuin isovanhempamme.

Ja toisaalta taas - uskallan väittää, että isovanhempiemmekaan avioliitoista onnellisia ei ollut niin iso osa kuin luulemme. Se, mitä meidän pitäisi arvostaa on arjen kurjuuden sietäminen ja se, että tietyssä vaiheessa elämää arki on melko paskaa - mutta myös tietää se, että jossain vaiheessa tuo vaihe menee ohi ja elämä helpottaa. Arki ei selätä niitä, joilla pysyy usko tuohon tulevaan ja siihen, että harmaassakin on sävyjä. Avioliitto onkin pitkän aikavälin kestotesti, jossa kulumisen jäljet todella tulevat näkyviin.

Suhteeseen tuli kolmas osapuoli

Suhteeseen tulee uusia osapuolia siinä vaiheessa, kun usko kahdenväliseen elämään on mennyt. Suurimmassa osassa tapauksia, joita minä tiedän, kolmas osapuoli ei oikeasti ole syy veneen kaatumiseen, vaan pelkästään seuraus jollekin muulle. Yleensä vieraisiin pöytiin aletaan vilkuilla siinä vaiheessa, kun oman pöydän tarjonta on mennyt liian laihaksi tai syntyy yksinkertaisesti huomiovaje.

Avioliittoon ei kolmansia osapuolia pääse, jos ihmiset pitävät huolta parisuhteestaan. Ja tällä tarkoitan nimenomaan sitä aikuisten välistä parisuhdetta, jossa ovet pannaan kiinni ja ovelle lappu, jossa lukee "pääsy kielletty". Tuossa pelissä kun ei valitettavasti pärjää sillä, että pitää jääkaapissa aina puolison lempimakkaraa ja muistaa silittää kalsarit joka lauantai. Se parisuhde säilyy ainoastaan sillä, että siihen panostaa ja sen muistaa pitää hengissä niinäkin aikoina, kun ajalle on muita ottajia. Mutta vaikka aikavarkaita ja ajan varaajia on paljon, niin uskoisin, että parisuhteeseen sijoitettu aika on kuitenkin varustettu kaikkein parhaimmalla tuotto-odotuksella.

Ulkopuolisiin suhteisiin ei tietenkään ajauduta pelkän seksinpuutteen takia. Irto-, sala- ja seksisuhteita syntyy ihan puhtaasta huomionkaipuusta. Tähän pätee vähän sama kuin erilleen kasvamiseen. Jos et ole itse kiinnostunut omasta puolisostasi, niin todennäköisesti hän hakee jonkun, joka on kiinnostunut hänestä. Aikuiseen ihmiseen on kuitenkin jäänyt sen verran ripaus lasta, että hän kaipaa huomiota ja eniten juuri siltä primääriviiteryhmältään eli perheeltä. Mutta edelleenkin - vieraissa käyminen on oire, ei syy.

Alkoholi, huumeet ja väkivalta sen sijaan ovat niitä asioita, joissa yleensä on helpompi luovuttaa kuin koettaa pelastaa. Maailma on väärällään niitä naisia, jotka jäävät väkivaltaiseen avioliittoon uskoen parempaan maailmaan - sijoitus, jolle ei tuottoa tule löytymään. Sama on huumeidenkäyttäjissä. Elämä on niin rajallisen lyhyt aika, että sen uhraaminen narkkarin pelastamiseksi on minun mielestä liian suuri uhraus. On ihmisiä, jotka ajattelevat toisin ja sallin tuon heille.

Kerro, missä viisaaksi tullaan

Jos kirjoittaisin kirjan, niin se käsittelisi onnellisuutta. Se kertoisi siitä, miten ihminen voi tulla onnelliseksi ja miten elämää pitäisi harjoitella, jotta onnettomuus ja alakulo eivät vie elämästä kaikkea iloa. Avioliitot pysyvät onnellisina näillä ohjeilla:

1) Ole kiinnostunut

Välinpitämättömyys tappaa avioliitot. Jos et ole kiinnostunut toisesta osapuolesta, niin saat hänet kokemaan arvottomuutta ja teet vaimostasi/miehestäsi onnettoman. Siitä seuraa kostonkierre, jossa myös toinen lakkaa olemasta kiinnostunut sinusta - parisuhde kun on kahden kauppa. Lopputulos on, että kotona asuu kaksi puhumatonta mörköä ja vuosien mittaan huomataan -aivan oikein - ollaan kasvettu erilleen.

Hyvä testi on tämä - menkää kävelylle kahdestaan. Kokeilkaa, onko teillä muutakin puhumista kuin arki - siis lapset, kotityöt, verot, laskut, velat jne. Jos puhutte muustakin kuin noista, niin asiathan ovat hyvin. Jos taas pysytte ainoastaan turvallisilla harmailla alueilla, niin ehkä kannattaa tehdä jotain toisin.

2) Puhu kauniisti ja muista tärkeät asiat

Ihmisten hyvä olo toistensa kanssa lähtee siitä, että kunnioitat toista. Kunnoitus taas näkyy siinä, että kohtelet toista nätisti ja puhut kauniisti. Tuolloin se parisuhteen toinen puolikas huomaa, että välität ja haluaa olla kanssasi. Ja kun hän haluaa olla kanssasi, kasvatte samaan suuntaan, eikä väliin mahdu edes maanantain sanomalehti. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta ei ehkä olekaan. Usein arjen paineet ja haasteet tulee kipattua toisen niskaan ja välillä sitä huomaa, että toiselle puhuu kuin kodinhoitajalle. Jopa omassa täydellisyydessäni (toim.huom. sarkasmia) olen huomannut tuon synnin toistuvan turhan usein.

Ja toinen tärkeä arjen juttu on se, että muistat toiselle tärkeät asiat. Joillekin ne ovat syntymäpäivät ja toiselle taas se, että muistat tuoda lempisalmiakkia kaupasta. Olivatpa ne pieniä tai suuria asioita, niin niillä ostetaan parisuhteeseen debitiä ja kerrotaan, että olet tärkeä.

3) Hoida parisuhdetta

Parisuhde on koko perhe-elämän tukijalka ja sen liimaa kiinni se, että aikuisilla on keskinäinen parisuhde olemassa ja voimissaan. Kaikissa perheissä aikuiset kaipaavat omaa aikaa ja omaa keskinäistä suhdettaan. Sitä ei korvaa se, että olette maailman parhaat vanhemmat, rakastatte lapsia ehdoitta ja hoidatte kotia viimeisen päälle tai olette maailman rikkaimpai ja menestyneimpiä ja usein kauneimpia ihmisiä. Parisuhde syntyy aikuisten kesken ja sitä hoidetaan aikuisten kesken ja ilman tuota aikuisten välistä suhdetta koko liitto romahtaa.

Eikä se parisuhde pelkkkää seksiä ole, vaan sitä voi olla yhteinen aamiainen viikonloppuna, yö hotellissa, elokuvissa käynti tai vaikka salatreffit vajan takana ilman lapsia. Parisuhde on sitä, jossa näytät toiselle, mistä tämä kaikki on lähtenyt ja että olet edelleen kiinnostunut siitä samasta. Minäkin huomaan usein häviäväni lapsille sekä huomiossa että ajassa ja se harmittaa. Aikaa kuitenkin onneksi löytyy, jos sitä järjestää ja osaa etsiä.

Tulipas tästä pitkä teksti - lähdin kirjoittamaan tätä kesäpaikan keittiönpöydän ääressä vähän sillä ajatuksella, etten oikein keksinyt mitään hauskaa ja kepeää, mutta selatessani suunnitteluvihkoa huomasin tällaisen alun jostain ja muistin tuon lounaskeskustelun. Pahoittelut, jos ette jaksaneet lukea kaikkea (ai niin, ettehän näe silloin tätä loppuakaan!) ja kiitos teille, jotka kahlasitte loppuun!