Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehisyys. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. tammikuuta 2019

Mies rakentaa - grilllin kokoamisen ABC

 

Mies rakentaa, koska miehen kuuluu rakentaa. Se on meihin miehiin sisäänrakennettu ominaisuus. Ja tuo ominaisuus ei ole mitenkään tahdosta tai taidosta riippuvainen. Se ei katso fyysisiä tai taidollisia ominaisuuksia, vaan vasara tarttuu magneetin lailla niin langanlaihan insinöörin kuin tukkiniskaisen duunarinkin kouraan. Emme voi väistää työkalujen kutsua ja hillitöntä vimmaa luoda käsillämme esiin lautakasasta taidetta. 
 
Miehelle rautakauppa on sama kuin naiselle vaate- tai kenkäkauppa. Hypistelemme jokaista työkalua ja sovitamme kouraamme niin pyörösahaa kuin sähköviilaakin. Emme välttämättä osaa käyttää yhtään noista vehkeistä tai emme edes tiedä, mihin osaa niistä käytetään, mutta näemme työkalujen sisältävän potentiaalin. Jokaiseen työkaluun on sijoitettu sisään taidetta, jota tuolla "makitalla" voi luoda. Uskomme myös vakaasti, että taito rakentaa on suljettu tuon työkalun sisään. Jokainen, joka ostaa kuviosahan, osaa myös automaattisesti tehdä sillä sahalla tarvittavat kuviot. Tuosta syystä meillä miehillä on yleensä autotallien hyllyt väärällään erilaisia, osin jopa täysin käyttämättömiä, työkaluja. Koska eihän koskaan tiedä, milloin....

Itse olen sukupolveni tyypillinen edustaja. Suurimmat avuni rakentamisessa liittyvät työkalujen hankintaan. Erotan kyllä muurauskauhan ja kakkulapion toisistaan, mutta osaan käyttää hyvin vain toista. Kasasta lautaa en todennäköisesti saisi aikaan juuri muuta kuin tikkuja sormiin ja pari haavaa kämmeniin. Jos haluaisin aiheuttaa pomminvarman avioeron itselleni, niin tekisin sen todennäköisesti siten, että lupautuisin rakentamaan vaimolleni hänen unelmiensa talon - siis omin käsin ja pitkästä tavarasta. Silti minunkin sieluani jäytää toisinaan luomisen tuska, joka pakottaa ottamaan työkalut kouraan ja luomaan jotain näkyvää.

Tällä kertaa rakentamisen kohteeksi ilmestyi kuin luojan lahjana kaasugrilli. Entinen grillimme oli muuttunut seitsemän lihavan vuoden jälkeen hyödyllisestä hengenvaaralliseksi, kun polttimet ja kaasukanavat olivat syöpyneet suolan ja ajan ansiosta puhki ja ensimmäinen poltin oli jo keskeltä halki. Grilli oli nähnyt jo riittävän määrän porsaan ulkofilettä ja oli aika päästää se päiviltään.
Uuden mieleisen grillin etsiminen alkoi muistuttaa jo auton etsimistä. Mieleisen mallin ja sopivan hinta-laatu-suhteen esiin kaivaminen kesti yli yhden kesän ja grillejä käytiin katselemassa kaikki lähikaupat läpi. Kansia auottiin ja tutkittiin parilavaihtoehdot. Tarkistettiin sivukeittimet ja alakaappien ovet, mutta mikään ei ollut "se oikea". Kunnes koitti päivä, jolloin rakastuin. Pahaksi onneksi rakkauteni kohde oli kaupan viimeinen ja vastaavaa piti lähteä etsimään Imatralta saakka. Onneksi löytyi edes sieltä.
Alku, kun kaikki oli vielä hyvin paketissa. Kaivoin esiin työkalujakin yli todellisen tarpeen.

Ja siitä se ajatus sitten lähti

Olo oli kuin jouluna, kun availin paketteja ja vertasin kokoelmaa kokoamisohjeen räjäytyskuvaan.

Meille uusavuttomille on siunaus, että nykyisin kaikki rakennettava on tehty valmiiksi pureskeltuun muotoon. Grillikin oli pakattu yhteen isoon laatikkoon, jonka sisällä kaikki osaset oli pakattu vielä pienempiin laatikoihin. Olo oli kuin jouluna, kun availin paketteja ja vertasin kokoelmaa kokoamisohjeen räjäytyskuvaan. Tässä mallissa kokoamisohje oli kaiken lisäksi selkeä ja osat oli piirretty tunnistettaviksi.

Suurin elkein kaivoin varastosta vielä työkalupakin esille, koska pidin urakkaa sen verran suurena, että siihen taatusti tarvitsee kaikki mahdolliset vääntimet ja puristimet. Todellisuudessa kaikki työkalut, löytyvät tuosta alta.

Tämän enempää ei työkaluja tähän projektiin tarvinnut.
Paras keksintö oli kuitenkin ns. miljoonalaatikko, joka siis pitää sisällään kaikki ruuvit ja muut pikkutarvikkeet, jotka pystyy pudottamaan terassin lautojen alle. Nuo osat olivat kätevässä pahvipakkauksessa, jossa oli merkattuna kukin ruuvityyppi omaan pikkulokeroonsa ja nuo lokerot sai avattua yksi kerrallaan. Eli tyypillinen yhden pussin ruuvisekoitus oli hylätty ja tehty uusavuttomille asia sata kertaa helpommaksi. Ja kruununa vielä se, että jokaista ruuvityyppiä oli ekstrakappaleet lokerossa "Spare parts". Ilmeisesti grillin valmistaja tiesi, että me tumpelot pudottelemme vähintään ruuvin tai kaksi jonnekin sellaisiin paikkoihin, josta niitä ei ennen seuraavaa jääkautta kaiva kukaan esille.

Valmistuu, valmistuu

Hanslankariksi projektiin otin perheen lähes nelivuotiaan elosalaman. Ja hauskaahan meillä oli. Kuunneltiin radio Nostalgiaa ja ruuvailtiin osat paikalleen. Nelivuotiaan pinna on muuten noissa hommissa vielä lyhyempi kuin keski-ikäisen. Ehkä noin kolmetuhatta kertaa kuului korvanjuuresta kysymys "Isi, milloin tämä on valmis?". Eikä haslankari edes innostunut Radio Nostalgiasta...
Osat levällään ja tästä pitäisi grilli saada aikaan
Kuten asiaan kuuluu, niin saatuani koko alatason valmiiksi, huomasin, että alin osa on väärinpäin. Eli purkuun meni ja uusiksi. Mutta tässäkään vaiheessa umpiteräksestä olevat hermoni eivät levähtäneet. Hanslankari hieman ihmetteli, että voiko tuossa muka tehdä virheen. En vaivautunut oikaisemaan, että kyseessä ei oikeastaan ollut virhe, vaan näkemysero valmistajan kanssa. Pohjalevyn olisi toki voinut jättää, kuten olin sen koonnut (tosin ovia ei olisi saanut asennettua).

Suurin pelkoni näissä projekteissa on se, että jokin osa puuttuu ja koko homma jää kesken. Sitä osan puuttumista odottaa aina viimeiseen saakka ja monta kertaa se on kyllä toteutunutkin. Mutta tällä kertaa kaikki osat, ruuvinreiät ja ruuvit sekä muut lärpyttimet olivat osuneet oikeaan pakettiin. En myöskään onnistunut pudottamaan yhtään ruuvia kateisiin eli minulle jäi koko "varapatruunalaatikko" käyttämättä.

Tavallaan miehistä itsetuntoa harmitti homman helppous. Vaikka kätensä jäljen kyllä tunsi koko ajan, niin homma tuntui menevän reilaan vähän liian helposti. Onko nämä nykyiset koottavat sarjat pureskeltu jo liiankin valmiiksi? Mutta toisaalta sitä mukaa, kun ihmisten kyvyttömyys itse tekemiseen heikkenee, niin koottavien sarjojen rakentamisen on pysyttävä mukana. Seuraavalle sukupolvelle voi haasteeksi riittä se, että saavat edes pahvilaatikon auki ilman ulkopuolista apua.

Puolivälin krouvi, oluen paikka

Puolessavälissä kokoamista olin jo varma, että tämä homma valmistuu. Päätin siis antaa itselleni vapauden ottaa yhden talkoo-oluen. Siinä Kukkoa siemaillessani katselin kätteni jälkiä ja ihailin taitojani. Työnjälki oli tähän saakka priimaa ja sellaisena päätin sen pitää loppuun saakka.
Tässä vaiheessa hanslankarini oli jo saanut tarpeekseen ja makasi olohuoneen lattialla padi käsissään katselemassa lastenohjelmia. Kohautin olkapäitäni ja mielessäni totesin, että siinäpähän opettelee itse joskus oman grillinsä kokoamisen. Ja kierossa mielessä toivoin, että saisi miehekseen spagettivartaloisen insinöörin, joka ei jaksa edes vasaraa kädessä pidellä. Tulisivat sitten kumpainenkin polvillaan pyytämään, että opettaisin grillin kokoamisen salat. Hah!

Lopputulos hivelee silmiä - ja miehistä itsetuntoa

Viimein koitti hetki, että istutin parilat paikalleen ja homma oli valmis. Tarkistin, että kaikki osat oli käytetty ja pahvilaatikot olivat tyhjiä. Lisäksi vertasin kuvaa vielä kokoamisohjeen kuvaan ja totesin kuvan vastaavan taideteostani. Pienen hiljaisen hetken seisoin uudenuutukaisen grillin edessä, kytkin kaasupullon kiinni ja napsautin kevyellä ranneliikkeellä tulevan lihankäristäjän eloon. Kaunis sininen liekki lehahti eloon parilan alle ja kesäkaverini henkäili ympäristöönsä nestekaasun luomaa lämpöä.
Olin onnistunut työssäni ja miehinen itsetuntoni oli saanut jälleen yhden taputuksen selkäänsä. Kiitin mielessäni sekä nyt jo nukkuvaa hanslankaria, talkoo-oluen tehnyttä Laitilan virvoitusjuomatehdasta ja ruuvimeisseliä, joka oli mahdollistanut työni tuloksen. Aloin jännityksellä odottaa tulevaa päivää, jolloin ritilälle lyötäisiin ensimmäiset makkarat ja teräksinen ruokatehdas pääsisi näyttämään piilevät kykynsä.

Lopputulos hivelee silmää
 
Grillaaminen on kesäpuuhien suosikkini ja ainoa keino, jolla pääsen meidän perheessä loistamaan ruuanlaitossa. Siksi työkalut on mukava olla mieleiset. Tähän uuteen grilliin hommasin vielä savustuslaatikon, joten meinaan laajentaa osaamistani pihvien- ja makkaranpaistosta eteenpäin. Saa nähdä, opettaako appiukko minulle kalojen savustamisen salat, sillä siinä hommassa hän on mestari.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Mitä miehen tulee olla

Tämä teksti sai ideansa Suurlähettiläiden biisistä, joka osuvasti kertoo siitä, kuinka haastavaa on olla kunnon mies, joka kelpaa kaikilla elämän osa-alueilla. Tuo biisi sai omatkin ajatukseni lentoon ja aloin miettimään mieheyttä sillä ajatuksella, kuinka paljon meidän miesten maailma on muuttunut isiemme ajoista.

Kerro mitä kaikkee miehen tulee olla
Mitä miehen tulee olla kerro beibi mulle
kun en usko naistenlehtiin
haluun olla oikee sulle
komeaa ja kaunista
samaan aikaan kilttiä ja tuhmaa
hoikkaa ja hauista
ilmeessä älyä ja uhmaa
kokemusta täytyy olla
mutta sopivasti poikamainen
eksotiikka plussaa on
kunhan on suomalainen


Työmies
Isiemme aikaan miehet olivat joko johtajia tai rehellisiä duunareita. Suuri osa työpaikoista oli suorittavassa työssä, jossa viikkorytmi koostui viideltä saunaan ja kuudelta putkaan-meiningistä. Lähiöiden kerrostaloista purkautui tasainen massa haalariasuisia miehiä tehtaisiin töihin ja sama letka Ladoja ja Toyotoja palasi illalla neljän aikaan takaisin. Perjantaina käytiin alkossa ja aloitettiin viikonloppu "pitkällä saunalla". Eläkettä ei juuri odotettu, koska harvat sitä näkivät. Läski, suola, tupakka ja lyijyllinen bensa piti huolen siitä, että kansaa kannettiin "viimeisille nokosille" reilusti ennen kuuttakymmentä.

Ne miehistä, jotka olivat johtajia pystyivät keskittymään puhtaasti johtamiseen. Käytännössä se tarkoitti pitkää lounasta, jonka päätteeksi käytiin neuvottelemaan tärkeistä asioista kabinetin pöydässä samalla, kun koko pöytäseurue peittyi tasaiseen tupakansavuun. Työteosta ei tarvinnut juuri huolehtia, sillä johtajalla oli alapääjohtaja, jolla oli ylialajohtaja, joka käskytti puolestaan osastopäällikköä tekemään työt, jotka lopulta tekivät sihteerit. Organisaatioissa oli niin monta tasoa, että pääkonttorin nimitaulukin piti taitella haitarille. Urakehitys nousi tasaisella kierteellä aina lähettipojasta pääjohtajaksi asti. Ylioppilas oli herra ja maisteri lähes jumala.

Tänä päivänä ei tehdastöitä juuri ole. Miehet luovat ykkösistä ja nollista dataa, jota sitten myydään markkinamiesten avulla nuorison suut ja silmät täyteen. Suurin innovaattori on devaaja, joka saa markkinoille appsin, jota ladataan eri storeissa miljoonia. Koska työajat ovat liukuvia ja työaika käsitteenä muutenkin on katoava luonnonvara, niin tämän hipsteri-devaajan saattaa nähdä tekemässä töitä lähikahvilassa tai vaikka lasten kanssa leikkikentällä. Alkosta käydään hakemassa jotain kahdeksan euron viiniä, jota suositeltiin keskustelupalstalla tai viinikerhon kuukausikirjeessä. Nuoria miehiä ei enää tapa läski eikä tupakka, sillä kumpikin löytyy nykyisin uhanalaisten ja vaarallisena kiellettyjen listalta. Sen sijaan henki karkaa stressin takia tai siksi, että krooninen läskinpelko ajaa lenkkipolulle, jossa sykemittari huijaa ottamaan askeleita ripeämmin kuin sydän kestää. Ja jos ei juoksu tapa, niin viimeistään se, että joogassa vääntelet itseltäsi niskan mutkalle.

Johtajia ei enää ole. Työpaikalla on vain rooleja, joista joihinkin sattuu kuulumaan päätöksenteko. Käyntikortissa lukee toimitusjohtajan sijasta "Selfmade-startup-CEO". Johtajat ovat oppineet tekemään jopa työt itse, koska sataportaiseen organisaatioon ei millään firmalla ole rahaa. Ja mikä pahinta - nyt on opittu jo siihen, ettei johtaminen olekaan miesten yksinoikeus. Jos firmaan etsitään pomoa, niin haastatteluja odottaa samalla penkillä parikymppinen liimatukka-ekonomi, viisikymppinen konkari sekä nippu naisia. Pikkuhiljaa päästään meilläkin eroon naisjohtajakammosta. Varmaan se kabineteista kadonnut tupakansavu on selkeyttänyt ajattelua. 

Aviomies

Kun palataan isiemme aikaan, niin aviomiehellä oli kaksi vaatimusta. Toinen oli se, että osasi olla hiljaa, kun vaimo puhui ja toinen oli kyky elättää perheensä. Avioliitot eivät perustuneet keskusteluille tai tunteille, vaan käytännön elämälle. Avioliitto oli toimiva silloin, kun laskut oli maksettu ja lainat lyhennetty. Avioliitto saavutti kulmionaatiopisteensä sinä päivänä, kun aravalainan viimeinen erä kuitattiin pankille ja tilattiin samalla ensimmäinen Kanarianmatka. Avioliitossa oli selkeät roolit, joita ei suotta menty sotkeman. Miehen tehtävä oli lukea lehtiä ja olla viisas, kun taas naisen rooliin kuului hoitaa koti ja olla kaunis. Tuohon aikaan tiskaava mies oli taatusti homo - tai siis olisi ollut, jos "niitä" olisi ollut olemassa. Noilla säännöillä pärjättiin niin pitkälle, että avioliitot saatiin kestämään yhtä olympiadia pidemmälle. Onnellisuus ei ollut avioliitolle mikään mittari.
Avioliiton erotiikalle oli varattu tiukka ajanjakso, joka osui lauantaisin saunan jälkeen lottoarvonnan ja urheiluruudun väliin. Siinä mentiin suoraan sanoista tekoihin, jotta liigakierroksen maalikooste ei suotta jäisi näkemättä. Asennot olivat samat kuin ampumahiihdossa - makuu ja pysty.
No entäpä tänään. Aamut alkavat lauseelle "Rakas, miltä sinusta tuntuu" tai "Armas, mitä sinä ajattelet...". Tunteista puhumattomuus on muuttunut arvostetusta kansanluonteesta jonkin sortin diagnosoiduksi sairaudeksi ja puhumattomia miehiä pidetään jotenkin outoina. Mitä ikinä tapahtui sanonnalle "vaikeneminen on kultaa"? Ja mitä kertoo meistä se, että tunnetuin miespuolinen bloggaajammekin on rakkausbloggaaja, jonka tekstit ovat tunteita ja kyyneleitä täynnä?!

 Samoin on menty koskemaan kultaiseen työnjakoon. Lehtiä lukevat enää harvat, eikä miesten viisauskaan ole yksinoikeus. Minäkin väitän jopa osaavani tiskata (olematta yhtään homo) ja käytän sujuvasti kaikkia pesukoneita ja kuivuria. Sen sijaan renkaidenvaihtoaikaan ei takanani näy jonossa yhtään naispuolista halukasta osallistumaan. Eli tasa-arvossakin on vielä kehittämistä.

Johtuuko sitten noista koventuneista vaatimuksista, vai yksilönheikkoudesta, mutta avioliittojen kestoikä on laskenut samalle tasolle toisen maailmansodan etulinjan vänrikin elinajanodotteen kanssa. Eli ensimmäisen avioliiton alkaessa on toinen liittolaisista jo toinen jalka tinderin välissä katsomassa seuraavaa, koska "elämässä pitää olla se vapaus täynnä elämyksiä". 

Entäpä tuo erotiikka sitten. Jos lukee toimivan seksielämän oppaita, niin huippurakastajalla tulee olla neljä kättä, kaksi jalkaa ja ainakin kolme päätä, jotta suoriutuu kaikista tyydyttämisen vaiheista. Erilaisia tyylisuuntauksia syntyy joka viikko uusia niin, että viimeisistä fetisseistä en minäkään tunne nimeltä kuin 50%. Hyvä lauantain erotiikka alkaa suitsukkeiden polttamisella ja yhteisellä kolmen tunnin tantraistunnolla, jonka jälkeen puhutaan tuokio tunteista ennen kuin riisutaan sukat. Sitten jos jossain vaiheessa tulee sen perinteisen aktin aika, niin mieheltä vaaditaan taipumista asentoihin, joista sirkuksen akrobaatitkin vain unelmoivat. Jos naiselle ehdottaa lähetyssaarnaajaa, niin vastaukseksi tulee "ai se Dingon biisi 90-luvulta?"

Isämies

"Vanhaan hyvään aikaan" isien rooli oli toimia pelotteena. He istuivat kulmat kurtussa sohvannurkassa radiota kuunnellen ja odottivat keittiöstä sanoja "Jos ette nyt tottele, niin isä antaa teille selkään...". Silloin isä tiesi, että hänen aikansa on tullut. Siinä, missä äidit olivat kasvatusvastuussa ja toimivat roolissa kasvattaja-opettaja-lohduttaja, niin miehille oli varattu roolit poliisi-tuomari-vanginvartija. 
Meidän isiä ei nähty leikkimässä olohuoneen lattialla barbeilla tai kuskaamassa lapsia pitkin kyliä leikkitreffeille tai liikuntapuistoon. Lapset leikkivät pihalla keskenään ja pleikkareiden sijasta pihapelit rakennettiin tikuista, kävyistä ja kivistä. Suurin evoluutio taisi olla jalkapallo tai pihalätkä.

Vaan nytpä tuo isyys on saavuttanut syvyyttä. Minäkin leikin pienimmän kanssa sujuvasti nukkeleikkejä, enkä koe miehisyyttäni yhtään uhatuksi. Pidän lasten kanssa olemisesta. Pienillä on kiinnostavia ajatuksia ja kuuntelen heidän juttujaan suurella mielenkiinnolla. Välillä tuntuukin, että perheen suurin viisaus elää tuolle pienimpien korvien välissä. 

Olen myöskin kovasti koettanut ottaa osaa kasvatustapahtumiin. Sitä en osaa luvata, onko antini sen suurempaa kuin muutamien hassujen laulujen opettamista sekä sen suuren salaisuuden paljastaminen, että isin sormea vetämällä tuleekin samalla vetäneeksi pierunapista. Olen myös rikastuttanut lapsen maailmaa erinäisillä saduilla, joissa yllättäen isi on suurin sankari. Eli anti on rikasta, mutta ei oppikirjapohjaista. Edelleen olen antanut vaimolleni suurimman vastuun niistä asioista, jotka tuota lapsen kehitystä vievät eteenpäin. Ehkä se minun roolini peruskuvaus tuleekin lapsen lauseessa "isi on hassu".

Isien lisäksi muutosta on lapsissakin. Nykyajan lapset eivät pärjää metriäkään ilman puhelinta, padia tai muuta elektronista lärpytintä. Jos maailmasta katoaisi intenet, niin meillä istuisi miljoona lasta sohvalla silmissään tyhjä katse, sillä elämänlanka on katkennut. Jos lapsen heittää pihalle leikkimään, niin lopputulos on, että viiden minuutin päästä se sama lapsi kynsii ovea kuin kissa vaatien päästä sisälle, koska netitön ulkoilma on liian valoisa, raikas ja kylmä hänen makuunsa ja "kaveritkin on vaan netissä". Jos lapselle annat kepin, kävyn ja kiven leikkikaluksi, niin noin 110% varmuudelle se keppi on tökätty silmään, kivi on lentänyt ikkunaan ja käpy tungettu...nenään.

Kaiken kaikkiaan mieheys on kokenut suuren muutoksen. Vaatimustaso sille, että voit kutsua itseäsi mieheksi, on noussut sellaisiin sfääreihin, että mieheyttä täytyy todella rakentaa. Ei ole helppoa olla hipsteri-devaaja-osallistuva isä-kodinhengetär-kasvattaja. Meidän rooliamme uhkaavat yhtä aikaa nouseva naisvoima, joka hamuaa paikkaamme niin johtajina kuin renkaanvaihtajinakin ja maailma, jossa tasa-arvo uhkaa kaataa kaikki raja-aidat (ehkä kuitenkin sitä renkaanvaihtoa lukuunottamatta). Mieheys on muuttunut pikkuhiljaa voimalajista taitolajiksi, jossa pärjätäkseen täytyy osata pukea maripaita oikein päin ja mennä rohkeasti leikkikentälle. 

Vaikka itse olen täällä kultaisen keski-iän paremmalla puolella, niin väitän oppivani päivä päivältä enemmän näitä mieheyden uusia saloja. Osaan pukea barbin uskottavasti ja koetan jopa osallistua lastenkasvastuksen merkittäviinkin osa-alueisiin. Mutta tukkaa en letitä, enkä myöskään loiki lenkkipolulla ihonmyötäisissä juoksutrikoissa - jotain pyhää on minunkin periaatteissani.

Hyvää viikonloppua kaikille!