Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakentaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakentaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. helmikuuta 2019

Reikä paikattu - remontin loppu

 


Tiedän, että palatte halusta kuulla, kuinka onnettomasti alkanut remonttimme on jatkunut - ja kerron, vaikkette haluaisikaan kuulla. Jopa remontin päätekijä, mestari Pedersen, oppi toisena viikonloppuna sanonnnan, että "jos ei muuta, niin saahan tästä hyvän tarinan blogiin".

Viime viikolla jäätiin siihen kohtaan, että seinään oli saatu tehtyä reikä, joka kaipasi täytettä. Hiukan ongelmallisesti käynnistynyt purku oli onnistuneesti saatu päätökseen ja oli kokoamisen vuoro. Mestari lähti viikoksi tekemään leipätöitään ja jätti minulle tarkat ohjeet, kuinka viikon aikana edettäisiin, jotta seuraavana viikonloppuna homma saataisiin valmiiksi. Minun osaksi jäi puuosien maalaus hajunestomaalilla sekä uretaanieristeen rakentaminen puretun tilalle.

Rautakauppa - miesten maailma

 

Ensimmäisenä meidän tietenkin täytyi lähteä hankkimaan tarvekaluja, joilla seinään saataisiin täytettä. Tämä tiesi reissua paikalliseen mies-markettiin eli rautakauppaan. Rautakauppa on jännä paikka. Sinne harvoin mennään shoppailemaan vailla oikeata asiaa. Ja maallikot, kuten minä, eivät astu mies-marketin ovesta sisään vapaaehtoisesti juuri koskaan. Jaa, miksikö?

No, koska rautakaupassa vallitsevat aivan omanlaisensa lait ja siellä pärjäävät vain kovimmat kundit, jotka "puhuvat kieltä". Kun tällainen keski-ikäinen tuulipukukansan edustaja astuu ovesta sisään, niin yleensä kaikki myyjät kaikkoavat tiehensä. Amatöörin kanssa myyjä jotuu tuhlaamaan aikaa kolme kertaa sen mitä ammattimiehen. Ja sen lisäksi, että maallikko ei tiedä, mitä on vailla, niin kaiken hänen ostamansa käyttö täytyy kysyä ja varmistaa kolmeen kertaan.  Mitä paremmin osaat ilmaista itseäsi rakennustermein ja lyhentein sitä varmemmin saat asiasi hoidettua. Niin tälläkin kertaa.
Vihaan lääkäreitä, hammaslääkäreitä koetan vältellä muuten vain, mutta kaikkein epämukavin olo tulee rautakaupassa. Itsellä on tunne, että kaikki miehet tietävät nämä jutut, mutta itselle ne ovat puhdasta hepreaa. Meihin miehiin on kuitenkin sisäänrakennettu mieskuva, jonka mukaan se ei ole mies eikä mikään, jos ei valmistu talo. Ja minä puhun hiton huonoa rautakauppaa.

Myyjän silmiin syttyy valo - "tästä selvitään!"
- Jaa, että vaneria - millaista - havu, koivu, pinnoitettu?
(Vitunvitunvittu, miksen kysynyt tätä rakennus-senseiltä ennen lähtöä!)
- Vaikea sanoa, kun en ole aiemmin tarvinnut moista...
Se legendaarinen silmien pyöräytys ja seuraava kysymys...
- Mihis sitä tarvittaisiin?
(mitenkähän tämä kerrotaan raksaksi?)
- No sillä pitäisi päällystää reikä seinässä?
- Jaahas, ulko- vai sisäseinässä? Jääkö se päällimmäiseksi vai tuleeko sen päälle vielä jotain? Onko rakenne kantava ja minkä paksuista vaneria olis tarvis?
- Ööö, tuota sisäseinään ja paksuus 9 milliä, ei ehkä ole kantava, eikä varmaan tartte olla sitä kalleinta.
Myyjän silmiin syttyy valo - "tästä selvitään!"
- Sit varmaan kelpaa perus-havu, paljos sitä tarvittais?
(Ammattimies heittää tähän tietenkin osuvat slangisanat ja lopettaa monologin tiedusteluun hinnasta tyyliin "Kai tästä hinnasta jotain koputellaan päältä pois?". Minä sen sijaan olin niin onnellinen siitä, että sain tavarat ostettua Suomen rahalla ja pääsen hengissä ja suhteellisin pienin henkisin kolhuin ulos, ettei tinkiminen tai minkään sortin koputtelu edes käynyt mielessä!)

Keskustelun päätteeksi olemme molemmat tyytyväisiä - minä sen vuoksi, että säästyin totaaliselta nöyryytykseltä ja myyjä sen vuoksi, että seuraava asiakas voi olla tarkemmin taakilla tarpeistaan. Oli onnekas sattuma, että kohdallemme osui myyjä, joka pystyi muuntamaan perus-Suomen sujuvaksi rautakaupaksi.

Ja myymälän puolta moninverroin pahempi paikka on noutopiha, josta "isot tavarat" haetaan. Sieltähän puuttuu se lopullinen inhimillisyys ja sääli, jota meitä amatöörejä kohtaan tunnetaan. Menimme siis seuraavaksi pyörimään noutopihalle. Jokaisen hyllyn edessä on auto peräkärrin kanssa tai rakennusliikkeen paku odottamassa vuoroaan. Edestakaisin suihkii miehiä trukeillaan ja jokainen asiakkaista haluaisi saada omat tavaransa heti-just-ja-nyt. Minäkin koetin heilutella lappuamme heidän trukkien edessä kuin Formuloiden ruutulippua. Pitkällisen yrittämisen jälkeen herrasmies raottaa trukin ikkunaa. Olimme sattumalta löytäneet oikean paikan. Kaveri viittasi tyynesti peukalollaan oikean pinon luo ja lähti kävelemään kuitattuaan lapun. Tavarat kasassa - vaikein osuus hoidettu ja seuraavaksi turaamaan amatöörin käsillä seinää!!

Paremmalla väellä on seinätkin hopeaa (tai alumiinipaperia)

Kun itse tekee....

 

Kultaisella 70-luvulla kaltaiseni rakennusalan amatöörit olisi jätetty pakkaseen luonnon armoille. Silloin jokaisen kansalaisen sisäänrakennettuihin ominaisuuksiin kuului taito käyttää työkaluja ja muodostaa lautatavarasta kokonainen asumus. Meillä nyky-keski-ikäisillä tuo taito on enää harvoilla ja valituilla. En kuulu siihen joukkoon. Onneksi työmaan mestari kuuluu.

Sain siis ohjeet, joiden mukaan toimitaan. Ja ohjeet oli annettu oikeaoppisesti niin kuin pienelle lapselle. Ainoa, mikä puuttui, oli kaavapiirros, jossa tikku-ukot suorittavat työn kaikki vaiheet. Sekään ei olisi ollut liikaa. Osaamaton nimittäin miettii koko ajan tehdessään, että jotain menee varmasti pieleen ja sen jälkeen kaikki aloitetaan alusta. Niin tälläkin kertaa. Hankkimamme uretaani ei ollut samanlaista kuin seinässä oleva (mutta myyjän mukaan ainoaa tavaraa, mitä oli varastossa - arvatkaa, aloinko kiistämään?!). Soitto Mestari Pedersenille ja varmistus, että homma on bueno.
Seuraavaksi huomasimme, että uudesta seinän palasta tuli muutaman millin ohuempi kuin aiemmasta. Jälleen soitto mestarille - homma edelleen bueno. Ja sitten levyt seinään ja suutetta väliin. Olen koettanut elää sen opin mukaan, että tehdessään ihminen joko voittaa tai oppii - ei koskaan häviä. Tälläkin kertaa sain arvokkaan opetuksen. Löysää uretaanivaahtoa ei kannata muovailla paljaalla sormella - sen uretaanin joutuu nimittäin vuolemaan siitä sormesta puukolla/viilalla/hiomapaperilla/kynsiviilalla - ja se tekeää kipeää. Tuon ehkäisemiseksi on uretaanipurkin mukana muovihansikkaat sekä varoitus, jonka mukaan tuotetta ei kannata paljain käsin koskea. Arvatkaa luinko ja vaikka olisin lukenut, niin arvatkaa olisinko uskonut. Siinä sitten meni yksi kappale rouvan kynsiviiloja pilalle, kun hioin sormenpäästä uretaanivaahtoa pois. Anteeksi vaimo, ostan joskus uuden.
Kun olimme saaneet oman osamme valmiiksi, niin jäimme odottamaan mestarin tuomiota. Perjantaihin oli pitkä aika odottaa....

Mestari saapuu - hommat etenee

 

"Siin on ysimillin havusta tehty paikkolevy ja Gyprocit seinäss....kittausta vailla"

Perjantaina mestari saapui työmaalle ja odottelimme tuomiota. Se tulikin pienen miettimisen jälkeen: "Toi on ihan hyvä"

Amatöörin korvissa tuon tason tuomio kuulostaa siltä kuin saisi "Tanssii tähtien kanssa" Jormalta kympin. Itsetunto kohoaa, selkäranka suoristuu ja sitä mielessään tilaa jo takapihalle taapelin lautoja ja pari letkaa tiiliä, josta seuraavana rakentaisin kokonaisen talon - kun kerta olen Jumalan lahja suomalaiselle käsityölle.

Viikonlopun aikana sain käsittämättömän arvokasta oppia perusrakentamisesta ja siitä, kuinka helppoa remontointi voi olla - KUN SEN OSAA! Kaltaiselleni maallikolle on aina yhtä ihmeellistä se, kun joku osaa käyttää käsiään, käyttää työkaluja ja luoda jotain uutta. Seurasin varmaan lapsellisen näköisenä kaikkia työvaiheita ja käytin sitä ainoaa työkalua, jota Visan lisäksi osasin eli työmaan imuria.

Rivakasti puretun seinän paikalle nousi uusi ja ehjä kokonaisuus. Ja sunnuntaiaamuna ihailimme kättemme (hieman liioitellen) jälkeä. Seinät oli levytetty, kitattu, maalattu ja listoitettu. Lopputulos oli silmiä hivelevän komea.

Kun sitten viimein keräilin lattian suojapaperit pois ja siivosin loput jäljistä, olin viikonlopusta aivan poikki. Nostin Visan ja imurin käytöstä väsyneet käteni pystyyn ja totesin rouvalle.

Me ei remontoida enää ikinä - mitään!

Lopputulos on suorastaan ihmeellisen komea

Reikä seinässä

 

- Täällä haisee
- Nääh, se on vaan tuo teini, joka haisee
- No ei ole - minä soitan ammattilaiselle!

Tällaisella dialogilla alkoi tällä hetkellä vielä päättymätön seikkailumme, joka on saanut aikaan sen, että yhden makuuhuoneen seinä on auki ja poika on joutunut muuttamaan olohuoneeseen. Elämme siis niin kuin esi-isämme, jolloin koko porukka nukkui siellä, missä neliöitä sattui olemaan, eikä termiä "oma huone" juuri tunnettu.

Minullahan on kaksi heikkoa aistia. Toinen on hajuaisti ja toinen on aisti, joka antaa periksi silloin, kun olen väärässä. Toisesta on haittaa harvemmin (ehkä eniten silloin, kun en haista itse tuottamiani hajuja), mutta toinen käy toisinaan parisuhteen päälle. Onneksi vaimo alkaa reilun kymmenen vuoden koulutuksella jo oppia siihen, että hän saa olla oikeassa, vaikken minä sitä tunnusta.

Tälläkin kertaa jouduin tunnustamaan, että kana voi olla munaa viisaampi. Kutsuimme paikalle ammattihaistelijan, joka haistoi heti, että seinässä on jotain pielessä. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet, että joskus talon purkaminen voi olla hel-ve-tin paljon vaikeampaa kuin kasaaminen.
Suomalainen ajattelee ensimmäisenä sitä, että mitähän vakuutusyhtiö tästä sanoo. Siis viis siitä, että seinä voi olla mätänemistilassa ja asumisvaarallinen - tärkeintä on saada vakuutusyhtiö tämän remontin taakse. Vakuutusyhtiöstä on tullut meille sellainen Jumala, että tilitämme heille säännöllisesti palkastamme osuuden, mutta korvausta vaadittaessa alamme pelkäämään, että entäs jos sieltä ei korvausta tulekaan? Mitä jos tämä on jotenkin meidän vika? Ja seuraavaksi sitten taas modernien tietolähteiden kimppuun (Suomi24, vauva.fi ja kaksplus keskustelupalstat ensimmäisenä).
Ja mitä ihmiset kirjoittavat keskustelupalstoille? No kaikki ne kauhutarinat, joissa vakuutusyhtiö on kieltäytynyt maksamasta, koska ilmeni, että talo oli käyttökiellossa, pariin kertaan poltettu ja asumiskelvottomaksi tuomittu vuosia aikaisemmin. Noilla ajatuksilla sitten vapisevin käsin laittelin vahinkoilmoitusta sähkö-internetiin.

Meidän onneksi vakuutusyhtiöstä soitteli miellyttävä tarkastaja, joka kiitteli vuolassanaisesta (ammattibloggaajan tekemä, niin kuinkas muuten) vahinkoilmoituksesta ja antoi jatkolle ohjeet.Tällä hetkellä näyttää siis hyvältä ja jos jatkuu samanlaisena, niin taidan kiusallani kirjoittaa kaikille juorukeskustelupalstoille yhden positiivisen kirjoituksen vakuutusyhtiöstä.

No kukas tämän korjaa?

 

Jos jäisimme odottamaan vakuutusyhtiön korvauspäätöstä ja mahdollisesti tilaisimme paikalle rakennusyhtiön korjaamaan yhtä seinää, niin kuukausi olisi odottamisessa lyhyt aika. Veikkaan, että poika kyllästyisi meidän aikuisten lailla olohuoneessa asumiseen ja muuttaisi pois. Se ei välttämättä olisi huono idea, mutta toteutetaan se mieluummin suunniteltuna kuin olosuhteiden pakottamana.
Minun rakennustietouteni rajoittuu jotakuinkin siihen, että tiedän, mistä päästä vasaraa pidetään kiinni ja erotan risti- ja talttapää ruuvimeisselit toisistaan (voin toki käyttää niitä väärinpäin). Eli minun varaani talon isäntänä korjausta ei voi laskea.

Tässä vaiheessa estradille astuukin lankomies - kahdella jalalla kävelevä Luojan lahja, joka ymmärtää rakentamisesta enemmän kuin minä elämästä. Hyvä, etten polvillani kiittänyt miestä, kun hän suostui pelastamaan meidät tälläkin kertaa pulasta. Tosin eipä tiennyt hänkään, että talomme on tehty kestämään ja tulisi vastustamaan kaikin mahdollisin keinoin purkamista. Lankomiehestä uhkaakin kovaa vauhtia tulla yksi lisähahmo tähän blogin henkilögalleriaan - sen verran usein meidän perhettä saa olla auttamassa.

Tämähän se siellä haisi - vettynyt lastulevy. Tässä on jo päällimmäinen kerros otettu irti ja pahimmat on jäljellä.
Hanslankariksi lankomiehelle myimme puoliammattilaisen vanhimman lapsen. Tämä olisi hyvää oppia tulevalle alan miehelle ja samalla uskoimme itsekin, että huoneen asukkaana hän luultavasti tekisi töitä tuplasti tarkemmin kuin missään muualla - omaa pesäänsä hän siinä korjasi. Ja nuorelle miehelle muutenkin hyvä opetus - mikään ei ole niin helppoa kuin miltä päällisin puolin näyttää. On Luojan lykky, että siihen poikaan on osunut muita geenejä kuin näitä köyhän miehen runebergin.
 

Sentti kertaa sentin paloina pihalle

 

Päällimmäinen kerros lähti melko kiitettävästi. Kyseessä perus-gyproc, joka oli laitettu paikalleen 2006 ja tehty kaikkien oppien mukaan. Tässä vaiheessa hymyilytti vielä tekijöitäkin.
Kipsilevyn alta paljastui tyypillinen 70-80 lukujen seinäpinnoite, joka oli lastulevystä tehty. Talomme on kuitenkin Makro-talojen elementtitalo, jossa mikään ei ole niin kuin muualla maailmassa. Meille Makrotalolaisille pitäisi ollakin joku kriisiryhmä, jossa näitä kokemuksia voisi vertailla ja olisi ainakin kaveri, joka ymmärtäisi todella mustaa raksahuumoria.

Makrotaloissa on nimittäin seinät rakennettu elementeistä, joissa rakenteena on tiilestä päin lueteltuna tuulensuojalevy, joka on liimattu 100mm uretaaniin ja tuon uretaanin toiseen päähän on liimattu tuo lastulevy. Rakenne on aivan saa...nan hyvä - niin kauan, kun sitä ei tarvitse purkaa. Eli makrot tehtiin kerralla valmiiksi ja siihen rakenteeseen ei passaisi puuttua muun kuin purkupallon siinä vaiheessa, kun talo olisi lopullisesti tuomittu kuolemaan.

Tuo lastulevy ei nimittäin lähtenyt irti kuin sentti kertaa sentin paloina ja kun kävin katsomassa työn edistymistä (en osallistunut, koska vaimo on kieltänyt koskemasta mihinkään terävään - koskee työkaluja ja alkoholijuomia), niin hikeä puski sekä mestarin että hanslankarin pää, eikä oikein hymykään irronnut.

Suurin pala lastulevyä, joka seinästä oli saatu irti yhtenä kappaleena.

Kun lastulevy oli saatu taltattua irti, niin siellä alla ei suinkaan ole mitään villaa,vaan uretaanilevyä. Sinällään hyvä, koska seinän kosteus olisi villaseinässä voinut tehdä isompaa vahinkoa. Kutsuimme vaihteeksi haistelijan uudelleen paikalle, kun seinä oli tilassa auki. Haistelija sanoi, että edelleen haisee, vaikka tienoo olikin kuivaa kuin minun huumorini. Eli tuo märän lastulevyn haju on kuin ääriaatteet - leviävät supernopeasti väärään paikkaan, pysyvät tiukasti paikallaan, eivätkä meinaa lähteä kun päälle maalaamalla.

Lastulevyn alta löytyi kaunis ja herkkä kasaritapetti, merkit puolipaneloinnista sekä ihastuksen huutoja aiheuttanut uretaanilevytys.
Seuraavaksi kävimme sitten uretaanieristeen kimppuun. Parhaaksi tavaksi purkaa eriste osoittautui uretaanin sahaaminen osiin ja sen jälkeen taltalla osat irti. Lopputulos oli se, että lattialla oli jumalaton kasa neliösentin kokoisia uretaanin palasia sekä yksi hikinen sosiologi. Valehtelematta voin sanoa, että yhtään kirosanaa ei tässä vaihessa enää herahtanut huulilta - olin jo antanut talolle periksi. Mennään Makro sinun ehdoillasi tämä erä - mutta taistelu jatkuu.

Tutustuimme muuten tähän Makrotalojen erikoisuuteen jo aikoinaan kylpyhuonetta purettaessa. Seinistä löytyi silloin laatan ja kipsilevyn alta sulahtanut lastulevy, jota sai melkein kaapia lusikalla irti rungosta. Varmaan tosi terveellistä tehdä pesuhuoneeseen lastulevystä ja hengittämättömästä uretaanista kocktail. Ei ihme, jos me 70-luvun lapset puhua höperehdimme mitä sattuu, kun olemme pesuhuoneiden formaldehydihuuruja hengitelleet. Silloin luulimme, että tuo uretaanihöpötys koski vain pesuhuonetta - vähänpä tiesimme....

Seinää säkissä - huom! raekoko

 

Korjaussuunnitelma

 

No nyt on purkutyöt tehty - haju on kadonnut ja ensi viikolla alkaa kasaaminen. Kuten huomaatte, niin rakennusbloggaajana olen yhtä amatööri kuin rakentamisessa. Mutta märän seinän lisäksi haistoin tässä niin mehukkaan jutun, että pakkohan tämä oli vetää tänne blogin puolelle.
Ensi viikolla tehdään hommat toisinpäin. Ammattihaistelijan vinkin perusteella maalataan nuo puuosat hajua estävällä maalilla ja sen jälkeen rakennellaan seinään uretaanit takaisin ja aletaan levytys. Koko hommassa oli taivaallisen paljon tuuria, sillä kosteus ei ollut mennyt rakennepuihin saakka, joten purku rajoittuu eristeisiin ja pintalevyihin. Onneksi minun ei tarvitse tehdä muuta kuin hommata kylmää käteistä ja neuvotella vakuutusyhtiön kanssa. Loppu saattaisi jäädä puolitiehen.

torstai 31. tammikuuta 2019

Mies rakentaa - grilllin kokoamisen ABC

 

Mies rakentaa, koska miehen kuuluu rakentaa. Se on meihin miehiin sisäänrakennettu ominaisuus. Ja tuo ominaisuus ei ole mitenkään tahdosta tai taidosta riippuvainen. Se ei katso fyysisiä tai taidollisia ominaisuuksia, vaan vasara tarttuu magneetin lailla niin langanlaihan insinöörin kuin tukkiniskaisen duunarinkin kouraan. Emme voi väistää työkalujen kutsua ja hillitöntä vimmaa luoda käsillämme esiin lautakasasta taidetta. 
 
Miehelle rautakauppa on sama kuin naiselle vaate- tai kenkäkauppa. Hypistelemme jokaista työkalua ja sovitamme kouraamme niin pyörösahaa kuin sähköviilaakin. Emme välttämättä osaa käyttää yhtään noista vehkeistä tai emme edes tiedä, mihin osaa niistä käytetään, mutta näemme työkalujen sisältävän potentiaalin. Jokaiseen työkaluun on sijoitettu sisään taidetta, jota tuolla "makitalla" voi luoda. Uskomme myös vakaasti, että taito rakentaa on suljettu tuon työkalun sisään. Jokainen, joka ostaa kuviosahan, osaa myös automaattisesti tehdä sillä sahalla tarvittavat kuviot. Tuosta syystä meillä miehillä on yleensä autotallien hyllyt väärällään erilaisia, osin jopa täysin käyttämättömiä, työkaluja. Koska eihän koskaan tiedä, milloin....

Itse olen sukupolveni tyypillinen edustaja. Suurimmat avuni rakentamisessa liittyvät työkalujen hankintaan. Erotan kyllä muurauskauhan ja kakkulapion toisistaan, mutta osaan käyttää hyvin vain toista. Kasasta lautaa en todennäköisesti saisi aikaan juuri muuta kuin tikkuja sormiin ja pari haavaa kämmeniin. Jos haluaisin aiheuttaa pomminvarman avioeron itselleni, niin tekisin sen todennäköisesti siten, että lupautuisin rakentamaan vaimolleni hänen unelmiensa talon - siis omin käsin ja pitkästä tavarasta. Silti minunkin sieluani jäytää toisinaan luomisen tuska, joka pakottaa ottamaan työkalut kouraan ja luomaan jotain näkyvää.

Tällä kertaa rakentamisen kohteeksi ilmestyi kuin luojan lahjana kaasugrilli. Entinen grillimme oli muuttunut seitsemän lihavan vuoden jälkeen hyödyllisestä hengenvaaralliseksi, kun polttimet ja kaasukanavat olivat syöpyneet suolan ja ajan ansiosta puhki ja ensimmäinen poltin oli jo keskeltä halki. Grilli oli nähnyt jo riittävän määrän porsaan ulkofilettä ja oli aika päästää se päiviltään.
Uuden mieleisen grillin etsiminen alkoi muistuttaa jo auton etsimistä. Mieleisen mallin ja sopivan hinta-laatu-suhteen esiin kaivaminen kesti yli yhden kesän ja grillejä käytiin katselemassa kaikki lähikaupat läpi. Kansia auottiin ja tutkittiin parilavaihtoehdot. Tarkistettiin sivukeittimet ja alakaappien ovet, mutta mikään ei ollut "se oikea". Kunnes koitti päivä, jolloin rakastuin. Pahaksi onneksi rakkauteni kohde oli kaupan viimeinen ja vastaavaa piti lähteä etsimään Imatralta saakka. Onneksi löytyi edes sieltä.
Alku, kun kaikki oli vielä hyvin paketissa. Kaivoin esiin työkalujakin yli todellisen tarpeen.

Ja siitä se ajatus sitten lähti

Olo oli kuin jouluna, kun availin paketteja ja vertasin kokoelmaa kokoamisohjeen räjäytyskuvaan.

Meille uusavuttomille on siunaus, että nykyisin kaikki rakennettava on tehty valmiiksi pureskeltuun muotoon. Grillikin oli pakattu yhteen isoon laatikkoon, jonka sisällä kaikki osaset oli pakattu vielä pienempiin laatikoihin. Olo oli kuin jouluna, kun availin paketteja ja vertasin kokoelmaa kokoamisohjeen räjäytyskuvaan. Tässä mallissa kokoamisohje oli kaiken lisäksi selkeä ja osat oli piirretty tunnistettaviksi.

Suurin elkein kaivoin varastosta vielä työkalupakin esille, koska pidin urakkaa sen verran suurena, että siihen taatusti tarvitsee kaikki mahdolliset vääntimet ja puristimet. Todellisuudessa kaikki työkalut, löytyvät tuosta alta.

Tämän enempää ei työkaluja tähän projektiin tarvinnut.
Paras keksintö oli kuitenkin ns. miljoonalaatikko, joka siis pitää sisällään kaikki ruuvit ja muut pikkutarvikkeet, jotka pystyy pudottamaan terassin lautojen alle. Nuo osat olivat kätevässä pahvipakkauksessa, jossa oli merkattuna kukin ruuvityyppi omaan pikkulokeroonsa ja nuo lokerot sai avattua yksi kerrallaan. Eli tyypillinen yhden pussin ruuvisekoitus oli hylätty ja tehty uusavuttomille asia sata kertaa helpommaksi. Ja kruununa vielä se, että jokaista ruuvityyppiä oli ekstrakappaleet lokerossa "Spare parts". Ilmeisesti grillin valmistaja tiesi, että me tumpelot pudottelemme vähintään ruuvin tai kaksi jonnekin sellaisiin paikkoihin, josta niitä ei ennen seuraavaa jääkautta kaiva kukaan esille.

Valmistuu, valmistuu

Hanslankariksi projektiin otin perheen lähes nelivuotiaan elosalaman. Ja hauskaahan meillä oli. Kuunneltiin radio Nostalgiaa ja ruuvailtiin osat paikalleen. Nelivuotiaan pinna on muuten noissa hommissa vielä lyhyempi kuin keski-ikäisen. Ehkä noin kolmetuhatta kertaa kuului korvanjuuresta kysymys "Isi, milloin tämä on valmis?". Eikä haslankari edes innostunut Radio Nostalgiasta...
Osat levällään ja tästä pitäisi grilli saada aikaan
Kuten asiaan kuuluu, niin saatuani koko alatason valmiiksi, huomasin, että alin osa on väärinpäin. Eli purkuun meni ja uusiksi. Mutta tässäkään vaiheessa umpiteräksestä olevat hermoni eivät levähtäneet. Hanslankari hieman ihmetteli, että voiko tuossa muka tehdä virheen. En vaivautunut oikaisemaan, että kyseessä ei oikeastaan ollut virhe, vaan näkemysero valmistajan kanssa. Pohjalevyn olisi toki voinut jättää, kuten olin sen koonnut (tosin ovia ei olisi saanut asennettua).

Suurin pelkoni näissä projekteissa on se, että jokin osa puuttuu ja koko homma jää kesken. Sitä osan puuttumista odottaa aina viimeiseen saakka ja monta kertaa se on kyllä toteutunutkin. Mutta tällä kertaa kaikki osat, ruuvinreiät ja ruuvit sekä muut lärpyttimet olivat osuneet oikeaan pakettiin. En myöskään onnistunut pudottamaan yhtään ruuvia kateisiin eli minulle jäi koko "varapatruunalaatikko" käyttämättä.

Tavallaan miehistä itsetuntoa harmitti homman helppous. Vaikka kätensä jäljen kyllä tunsi koko ajan, niin homma tuntui menevän reilaan vähän liian helposti. Onko nämä nykyiset koottavat sarjat pureskeltu jo liiankin valmiiksi? Mutta toisaalta sitä mukaa, kun ihmisten kyvyttömyys itse tekemiseen heikkenee, niin koottavien sarjojen rakentamisen on pysyttävä mukana. Seuraavalle sukupolvelle voi haasteeksi riittä se, että saavat edes pahvilaatikon auki ilman ulkopuolista apua.

Puolivälin krouvi, oluen paikka

Puolessavälissä kokoamista olin jo varma, että tämä homma valmistuu. Päätin siis antaa itselleni vapauden ottaa yhden talkoo-oluen. Siinä Kukkoa siemaillessani katselin kätteni jälkiä ja ihailin taitojani. Työnjälki oli tähän saakka priimaa ja sellaisena päätin sen pitää loppuun saakka.
Tässä vaiheessa hanslankarini oli jo saanut tarpeekseen ja makasi olohuoneen lattialla padi käsissään katselemassa lastenohjelmia. Kohautin olkapäitäni ja mielessäni totesin, että siinäpähän opettelee itse joskus oman grillinsä kokoamisen. Ja kierossa mielessä toivoin, että saisi miehekseen spagettivartaloisen insinöörin, joka ei jaksa edes vasaraa kädessä pidellä. Tulisivat sitten kumpainenkin polvillaan pyytämään, että opettaisin grillin kokoamisen salat. Hah!

Lopputulos hivelee silmiä - ja miehistä itsetuntoa

Viimein koitti hetki, että istutin parilat paikalleen ja homma oli valmis. Tarkistin, että kaikki osat oli käytetty ja pahvilaatikot olivat tyhjiä. Lisäksi vertasin kuvaa vielä kokoamisohjeen kuvaan ja totesin kuvan vastaavan taideteostani. Pienen hiljaisen hetken seisoin uudenuutukaisen grillin edessä, kytkin kaasupullon kiinni ja napsautin kevyellä ranneliikkeellä tulevan lihankäristäjän eloon. Kaunis sininen liekki lehahti eloon parilan alle ja kesäkaverini henkäili ympäristöönsä nestekaasun luomaa lämpöä.
Olin onnistunut työssäni ja miehinen itsetuntoni oli saanut jälleen yhden taputuksen selkäänsä. Kiitin mielessäni sekä nyt jo nukkuvaa hanslankaria, talkoo-oluen tehnyttä Laitilan virvoitusjuomatehdasta ja ruuvimeisseliä, joka oli mahdollistanut työni tuloksen. Aloin jännityksellä odottaa tulevaa päivää, jolloin ritilälle lyötäisiin ensimmäiset makkarat ja teräksinen ruokatehdas pääsisi näyttämään piilevät kykynsä.

Lopputulos hivelee silmää
 
Grillaaminen on kesäpuuhien suosikkini ja ainoa keino, jolla pääsen meidän perheessä loistamaan ruuanlaitossa. Siksi työkalut on mukava olla mieleiset. Tähän uuteen grilliin hommasin vielä savustuslaatikon, joten meinaan laajentaa osaamistani pihvien- ja makkaranpaistosta eteenpäin. Saa nähdä, opettaako appiukko minulle kalojen savustamisen salat, sillä siinä hommassa hän on mestari.