Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuinka tulen onnelliseksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuinka tulen onnelliseksi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 5 - viisi parasta asiaa keski-iässä




Välillä eksyn tästä blogin perusaiheesta eli keski-ikäisyydestä ja sen eri olomuodoista. Tähän viiden kohdan listalle on siis paikallaan laittaa yksi keski-ikäisyyttä kuvaava lista. 


Keski-ikä näyttäytyy ulospäin harmaana ja hankalana ikänä - vähän niin kuin aikuisten murrosikänä. Se on ulkoiselta habitukseltaan vähän harmaa, nuhjuinen ja joskus kovin ikävä. Keski-ikäiset luopuvat unelmistaan hypätessään urapyörään ja lasten tuomiin ruuhkavuosiin. He kulkevat samoissa vaatteissa vuodesta toiseen ja kantavat automarketista sitä samaa ikuista sika-nautaa ja broilerin koipi-reittä. Ei perkele - se ei ole koko kuva, eikä totuus!

Keski-ikäisyyden puolivirallisena sanansaattajana on suoranainen velvollisuuteni löytää keski-iästä positiivisia ja iloisia asioita. Ohessa siis viisi asiaa, miksi keski-ikä on hyvä ikä:

1) Elämänkokemus ja viisaus

Keski-ikäiset ovat siinä iässä, että heillä alkaa olla elämää yhtä paljon takana kuin edessä. Siis neljäänkymmeneen vuoteen on kerätty jonkinlainen kokemuspankki ja tuosta pankista on hyvä ottaa myös talletuksia ulos.


Minä ainakin tiedän tänä päivänä aika hiton paljon enemmän kuin parikymppisenä, mutta toisaalta en vielä ole saavuttanut putoushahmo Aino Inkeri Ankeisen tasoista katkeruutta elämälle. Näen elämässä mahdottoman paljon potentiaalia ja asioita, jotka täytyy tehdä ja nähdä. Katson elämässä enemmän eteen- kuin taaksepäin. Elämässä peruutuspeilin kautta ajaminen on suunnilleen yhtä hyödyllistä ja järkevää kuin autollakin.

Elämää osaa myös arvioida riittävän kriittisesti. Mihinkään ääliömäisyyksiin ei ihan helpolla lähde mukaan. Toisaalta taas ei ole liian varovainen, jotta ei uskaltaisi tarttua tilaisuuteen kun sellainen ovelle koputtaa. Oma sokeapisteeni on ehkä siinä, että aina ei tajua noita tilaisuuksia. Sitä miettii, että elämässä kaipaa "jotain uutta", mutta toisaalta taas ei tiedä tai ymmärrä, missä ne "jotkin uudet" jutut ovat.

2) Keski-ikäinen ei häpeä!

Huomasin eräänä päivänä, että olin lähdössä ruokakauppaan siten, että päällä olivat collegehousut ja jalassa Kuomat, joiden varret oli vedetty lahkeiden päälle. Takkina oli "joku hyllystä löytynyt" ja ulkoasu siis....no keski-ikäinen. Ohitsekiitävän sekunnin mietin, että näytän samalta kuin isäni kaksikymmentäviisi vuotta sitten, kohautin olkapäitäni ja lähdin kauppaan. En minä muita varten pukeudu, vaan omaa mukavuuttani varten.

Keski-ikäistä ei hävetä juuri mikään. Itselleni vapauttavin kokemus aikuisella iällä on ollut se, kun tajusin, etten välitä muiden ihmisten mielipiteistä tuon taivaallista. Elämää eletään itseä, eikä muita, varten ja se tarkoittaa, että tuo elämä on suoritettava sellaisin arvosanoin, että peili kiittää. Peili onkin keski-ikäisen ainoa sovelias kriitikko. Minulla tuon asian tajuamiseen meni melkein neljäkymmentä vuotta. Toiset oppivat läksynsä nopeammin ja elävätkin ehkä astetta kreisimmän nuoruden.

Me keski-ikäiset olemme juuri sitä porukkaa, joka laulaa karaokessa sydämensä kyllyydestä aikuista naista ja Mombasaa ja me olemme niitä, joille pukeutumisessa käytännöllisyys ajaa aina ulkonäön ohi. Tuskin näet keski-ikäistä kulkemassa talvipakkasella nilkat paljaana ilman pipoa, mutta teini-ikäisille kyseinen pukeutumismuoto on univormuun verrattava joukkotyperyyden ilmentymä. Keski-ikäinen hakee elämän mäkihypyssä enemmän pituus- kuin tyylipisteitä.

3) Olemme valmiimpia kohtaamaan epäonnistumisia ja pettymyksiä

Kun on aikuista elämää nähnyt parikymmenä vuotta, niin siihen on jokaiselle mahtunut jonkinlaisia kolhuja ja epäonnistumisia. On ehdittyä eroamaan, näkemään työttymyyttä ja konkursseja. Osa on nähnyt vakavampiakin sairauksia ja kokenut terveyden kannalta hankalia hetkiä. Melkein jokaiselta on kuollut joku läheinen ystävä tai sukulainen ja elämän realiteeteista on saanut mojovia iskuja kummallekin korvalliselle.


Tuo kaikki on kuitenkin valmistanut meitä siihen, että osaamme kohdata epäonnistumisia ja takaiskuja entistä paremmin. Suurimmalla osalla meistä luonne on kuin aapasuolla kasvava vaivaiskoivu. Varreltaan vähäinen, mutta säätä kestävä - runko saattaa taipua ja natista, mutta katkea se ei millään.

Itse olen kokenut yllämainituista elämän perushaitoista suurimman osan. Nyt huomaan, että se on opettanut suhtautumaan elämään suurella kunnioituksella. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että silmät avautuvat ja pääsen omin avuin sängystä ylös  (en tosin ähkäisemättä ja yhdellä loikalla). Olen kiitollinen siitä, että ympärillä on lauma terveitä lapsia ja perhe, jota näkee joskus jopa saman pöydän ääressä. En myöskään taivu elämän ongelmien alle. Jos elämä antaa kaksi lapiollista, niin niistä toinen sisältää kaikilla meillä paskaa - mutta se toinen lapiollinen ei. Ja vaikka välillä elämä tuntuu hankalalta ja työläältä, niin se on ohimenevää. Sitten taas välilllä löydät itsesi kävelemästä aurinkoisen Saimaan jääkannen päällä nauttimassa kevään ensimmäisistä auringonsäteistä.

4) Oikeat mittasuhteet

Olen huomannut itsessäni viime vuosina sen, että tullakseni onnelliseksi en tarvitse niin suuria juttuja kuin ennen. Onni löytyy monesti pienistä, arkisista, asioista ja onnellisuutta osaa kaivaa jopa harmaan arjen keskeltä. Haaveilen edelleen isoista asioista (lottovoitosta ja maailmanympärimatkasta), mutta tullakseni onnelliseksi en odota noiden haaveiden toteutuvan. Tänä aamuna olin onnellinen siitä, että sain nukkua puoli tuntia normaalia pidempään.

Olen myös oppinut tajuamaan sen, että ajan ja energian haaskaaminen huonon sään, korkean verotuksen tai huonon olympiamenestyksen valitteluun on puhdasta ajanhukkaa ja sekin energia kannattaa haaskata johonkin, mihin voi vaikuttaa tai mitä voi parantaa. 

Keski-ikäiselle syntyy aiempaa tarkempi mielikuva siitä, mikä on pientä ja mikä isoa. Syntyy ymmärrys siitä, että kaiken ei tarvitse olla isoa ja suurta, vaan onni tulee myös monista pienistä asioista. On taito ymmärtää elämän mittasuhteet, mutta on viisautta osata muuttaa noita mittasuhteita itselle mieluisaksi.

5)  Pystymme vieläkin aloittamaan alusta

Olen joskus kirjoittanut siitä, että olisi hauskaa, jos olisi nykyinen viisaus parikymppisen kropassa. Tuo ajatus on kypsynyt mielessä ja olen sitä mieltä, että en vieläkään olisi liian vanha aloittamaan elämää alusta. Ei niin, että sille oisi mitään tarvetta, mutta ainahan elämän potentiaalit on hyvä pitää mielessä. Nyt olen hieman tarkentanut mielipidettäni siihen suuntaan, että keski-iässä on hyvä tajuta se, että vaikka takana on reilut neljäkymmentä vuotta elämää, niin hyvällä tuurilla edessä on samanmoinen urakka eli aikaa on!

Minun sukupolveni elämäntaiteilijat ovat vielä sitä ikäluokkaa, että olemme uskoneet pitkiin ja vakaisiin työuriin. Tavoite on ollut sellaisessa ammatissa, joka kantaa läpi elämän ja jonka piiristä töitä löytyy kaikkina aikoina. Todellisuushan on tänä päivänä se, että suhdanteet vaihtelevat koko ajan voimakkaammin ja nopeammin ja se ammatti, joka tänään on pop, voi kymmenen vuoden päästä olla huonoin mahdollinen työllistäjä. Kysykää vaikka oikolukijoilta tai käsinlatojilta.

Tämän päivän nuoret laskeutuvatkin jatkuvan koulutuksen ja muutoksen maailmaan. Lähes jokainen tänä päivänä ammattia opiskeleva tulee jossain elämänsä vaiheessa opettelemaan myös jonkin toisen ammatin. Syynä voi olla vaikea työllistyvyys, muutokset teveydentilassa tai sitten puhdas vaihtelunhalu. Muutos ei kuitenkaan ole mikään suuri tsunami, vaan enemmänkin elämään normaalina kuuluvaa värinää. Tuo sama asenne olisi hyvä oppia meidän muidenkin, koska työelämän lainalaisuudet koskettavat yhtä lailla niin vanhaa kuin nuorta.

Työelämän lisäksi tuo sääntö muutoksesta koskettaa kaikkea muutakin elämää. Elämän pysyvänä ohjenuorana tulisi olla se, että jokaisella on oikeus ja velvollisuus pyrkiä onnelliseen elämään ja sen eteen on oltava valmis joskus rohkeisiin ratkaisuihin ja päätöksiin. Elonkaaren viimeistäkään neljääkymmentä vuotta ei kannata haaskata elämään, joka ei tuo onnea tai tuota tyydytystä.Elämää kantavat eteenpäin haaveet ja niiden toteuttaminen.

Loppuun vielä perinteinen ja puolipakollinen lause mielensäpahoittajia varten, että meitä keski-ikäisiä on yhtä monenlaista persoonaa kuin on korvaparejakin. Nämä ovat minun ajatuksiani siitä, miksi elän tällä hetkellä ainakin joillain mittareilla elämäni parasta aikaa. Toivottavasti näistä saa joku muukin toivoa siihen, että kriisivuosien takaa pilkistää välillä aurinkokin. 

________

Tähän myös päättyy tämä elämänohjeiden sarja. Hauskaa oli kirjoittaa ja pohtia, mutta mitään helppoa näiden viiden listan keksiminen ei ollut. Itselle sain näistä listoista varmaan vähintään saman verran kuin lukijatkin, sillä huomasin kirjoittaessani oppivani hieman lisää elämästä ja itsestäni. Vanhaa jääkiekkosanontaa sanoen parhaat tulokset tulevat silloin, kun pistää lujaa kroppaa likoon.

 Aurinkoista viikonloppua kaikille!







lauantai 11. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 1 - viisi vinkkiä onnellisempaan elämään

Viime tekstissä lupasin kirjoittaa viisi viiden kohdan listaa siitä, kuinka elämästä tehdään askel kerrallaan parempi ja kuinka yksinkertaisilla ohjeilla voi auttaa ratkaisemaan ongelmia, joita ihmiset, perheet, parisuhteet ja elämät kohtaavat. Puolessavälissä viikkoa aloin miettiä, että homma ei olekaan niin helppo kuin luulin. Dilemma on sama kuin Batmanilla - ratkaistavia ongelmia on niin paljon ja käytössä vain yhdet kädet ja yksi pää. No oikeasti kirjoitin kyllä jo yhden tekstin valmiiksi, mutta se jäi tällä kertaa pöytälaatikkoon odottamaan, että sen aika tulee Piti siis aloittaa alusta ja uudelta kulmalta.

Luen itse kohtalaisen paljon blogeja. Tykkään erilaisista sekä erilaisten kirjoittajien blogeista. Minusta parhaat blogit ovat niitä, joissa kirjoittaja todella pistää itsensä likoon ja kertoo avoimesti itsestään ja omasta elämästään. Mitä henkilökohtaisempi blogi sitä kiinnostavampi se on. Näin miehenä voin jopa hyvillä mielin tunnustaa, että luen Sami Minkkisen rakkausblogia - sen takia, että siinä mies laittaa itsensä likoon ja kertoessaan itsestään, ajatuksistaan ja suhteestaan suureen intohimoonsa eli rakkauteen. Tuota samaa avointen korttien periaatetta olen koettanut noudattaa myös omassa tarinassani.

Mutta siis lyhyestä esipuheesta huolimatta ensimmäiseen listaan.

Viiskertaa viis osa 1 - Viisi vinkkiä onnellisempaan elämäään

Onnellisuus on teema, jota pohdin paljon. Monesti sen takia, etten aina osaa olla elämästä niin onnellinen kuin pitäisi osata. Jos listaa elämänsä onnistumiset ja saavutukset, niin paperilla olen lähes "ivy league"-luokkaa. Silti se onnellisuuden tunne jää joskus arjen jalkoihin ja katoaa. Huomaat sitten istuvasi keittiönpöydän ääressä kahvikuppi kädessä pää riipuksissa, kun "jotain" puuttuu. Pohtimisen tuloksena olen tullut näihin viiteen lopputulokseen, kuinka onnellisuutta voi parantaa.

1) Elämässä pitää olla päämääriä

Jokaisen elämä tarvitsee päämääriä. Se tarkoittaa, että ihmisen pitäisi haaveilla jostain ja pyrkiä johonkin. Päämäärät ovatkin usein sama asia kuin unelmat ja kaikkihan tietävät faktan, että unelmaton ihminen odottaa vain multaa päänsä päälle. Elämä ei voi olla vain kellumista päivästä toiseen tai sen odottamista, että jotain hyvää tapahtuu, kun riittävän pitkään odottaa.

Päämäärät antavat elämälle suunnan ja kertovat, mihin se katse aamuisin laitetaan. Vaikka arki koostaa rutiineineen ja tapoineen lähes 90% elämästä, niin tuolla rutiinien takana pitäisi olla jotain muutakin, mitä odottaa. Haaveiden koolla ei ole merkitystä, eikä sillä, toteutuvatko ne kokonaan koskaan. Se, että minä unelmoin asioista, auttaa monesti silloin, kun mietin, että elämä on kahdeksana päivänä viikossa (maanantai vastaa tuplaa) sitä samaa, eikä valoa näy - ulkona tai pään sisällä. Silloin on hyvä ottaa esille lista siitä, mitä tässä elämässä on vielä tekemättä ja mistä haaveilee.

Haaveiden ja päämäärien listaaminen on muutenkin hyvä idea. Ei ole keneltäkään pois, jos hommaa pienen muistikirjan, johon kirjoittaa asiat, joita tavoittelee. Asioiden kirjoittaminen ylös tekee niistä paljon konkreettisempaa. On ikään kuin lupaisit itsellesi, että tämän vielä jonain päivänä teet. Jos haaveet pitää tiukasti pään sisällä, eikä niitä kerro edes itselleen ääneen, käy monesti niin, että tiukan paikan tullen alat luistaa ja hylkäät vaikeaksi koetun haaveesi. Harvat haaveet toteutuvat kerralla ja helposti. Yleensä käy niin, että eteen tulee odottamattomia esteitä ja hidasteita, jotka syövät uskoa asiaan.

Omat haaveeni ovat eläneet pitkän matkan. Opiskeluaikana haaveilin siitä, että joskus olisi varaa ostaa oma asunto. Vuokran maksaminen porvarin taskuun hieman närästi ja sitä kehitti haaveen, että "jonain päivänä...". No tuo haave on pariin kertaan jo toteutunut.

Samoin muistan, kun haaveilin ensimmäisestä omasta autosta. Katselin hieman kateellisena, kun kaverit cruisailivat autoillaan kylillä ja mietin, että tuohon on matkaa. Nyt taidan haaveilla enemmän siitä, että voisin elää autotonta elämää tai edes sellaista, jossa se auto ajaa itse itsensä ja saan vain istua kyydissä. Täydellistä julkisten käyttäjää minusta ei tule koskaan. Olen enemmän näitä "oma tila, omat tiet"-tyyppisiä matkantekijöitä.

Nyt haaveilen eniten ehkä siitä, että pääsisin vielä joskus näkemään enemmän maailmaa. Haaveilen matkustamisesta ja viime aikojen uutiset alkavat näyttää siltä, että maailma sulkeutuu maa kerrallaan. Epävarmuuden lisääntyessä hieman arveluttaa, että entä jos jotain jää näkemättä. Toisaalta taas maailmaan syntyy sellaisia alueita, joihin ei tavan kansalainen uskalla enää lähteäkään., lapsiperheestä puhumattakaan.

Ja totta kai lapsiperheen osana jotkut haaveet liittyvät lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Sitä toivoo, että lapsista tulisi täyspäisiä veronmaksajia, jotka jonain päivänä kantavat vastuunsa osakeyhtiö Suomen menestyksestä. Tiensä valitkoon kuitenkin itse.

2) Mittaa elämää omilla mittareillasi

Annamme monesti oman onnemme tiellä olla sen, että vertaamme sitä muiden elämään. Meitä harmittaa, kun toisilla tuntuu menevän niin paljon paremmin kuin muilla. Kulutamme omaa energiaamme siihen, että mietimme, kuinka paljon enemmmän naapurit tienaavat tai siihen, ovatko ystävämme meitä onnellisempia. Jotkut kadehtivat julkkiksia jopa siitä, kuinka helppoa elämä voi olla tai lottovoittajia siitä, kuinka hyvä tuuri heillä on. Koetamme pärjätä kilpailussa, jonka olemme luoneet päämme sisälle.

Elämää voi mitata vain niillä mittareilla, jotka olemme itse luoneet. Meidän itsemme on oltava oman menestyksemme tuomareita ja kerrottava, milloin voimme olla saavutuksiimme tyytyväisiä. Kukaan ei kuitenkaan elä samanlaista elämää kuin me ja emme voisi edes tehdä järkeviä vertailuja muiden elämään. Itse uskon siihen, että elämässä annetaan kahdella lapiolla - toinen luo kultaa ja toinen paskaa. Ja lapiollisten suhde on vakio, vaikka ne tulevat jokaiselle ehkä eri aikaan ja erilaisissa muodoissa.

Jossain vaiheessa elämää treenasin kuntosalilla melko aktiivisesti ja siellä tietenkin tutustui monenlaisiin ja monen kokoisiin ihmisiin. Paras oppi noilta ajoilta oli se, että et voi koskaan olla maailman suurin. Aina on joku, joka on sinua isompi ja vahvempi. Sen vuoksi ainoa, jonka kanssa sinun on kilpailtava ja pärjättävä, olet sinä itse. Kuitenkaan se, että kilpailet itsesi kanssa ei tarkoita sitä, että antaisit tasoitusta. Elämässään menestyneimpiä ovat ne, jotka määrittävät uskottavat mittarit ja ovat myös niille ankarimpia tuomareita.

3) Usko siihen, mitä teet

Elämässä ei tule onnelliseksi sillä, että sitä elää toisten kautta. Vanhemmat eivät tule onnelliseksi siitä, että elävät omaa unelmaansa lastensa kautta. Eivätkä lapsetkaan onnellistu siitä, että toteuttavat vanhempiensa haaveita. Emme myöskään onnellistu siitä, että teemme samaa kuin muut, vaikka se olisi kuinka muodikasta.

Uskon siihen, että onnellisen elämän salaisuus on siinä, että itse etsii ja löytää oman polkunsa. Sen vuoksi en oikein voi tuomita sitä, jos joku haluaa lukea ammatikseen vaikka slaavilaista kirkkohistoriaa, olipa työllistymisen todennäköisyys kuinka pakkasella tahansa. Hänelle tuo haave on yhtä voimakas kuin omani ovat minulle.

Tämä sama periaate pätee kaikkeen, mitä elämässämme teemme. Onpa kyse työelämästä, harrastuksista tai perheestä, niin ainoat ratkaisut, jotka kannattaa tehdä, ovat ne joihin varmasti uskot itse. Nuorille vinkiksi, että kun valitsette elämällenne tietä eteenpäin, niin sen vaikuttimen on tultava pään sisältä eikä ulkoa. Vaikka vanhempienne mielestä olisi järkevää opiskella lääkäriksi tai lakimieheksi, niin lopputulos kannattaa valita siitä, mikä on lopputulos neuvottelusta peilin kanssa. Peili tietää monesti enemmän kuin muut. Olen elämässäni tavannut useita hieman surullisia kohtaloita, joissa lapsi on lopulta rusentunut niiden paineiden alla, jotka vanhemmat ovat luoneet. Lopputulos on huono kaikille. Ja vastavuoroisesti meille vanhemmille vinkiksi, että lapsille kannattaa jättää tilaa elää omaa elämäänsä omine valintoineen. Lapsi on vähän niin kuin me vanhemmatkin - tyhmä ja yksinkertainen - mutta virheistään lapsikin oppii ja virheitä me teemme kaikki.

4) 90/10 työnteko vs. lahjakkuus

Elämässä onnellisimpia eivät ole ne, jotka luottavat onneensa tai lahjakkuuteensa, vaan ne, jotka ovat valmiita tekemään onnen ja menestyksen eteen lujasti töitä. Eli ei riitä, että olemme luoneet elämäämme päämäärät, vaan niiden eteen on myös tehtävä töitä. En minäkään pääse matkustamaan sillä, että luen matkailublogeja, vaan matkustamisen eteen on tehtävä töitä ja luotava selkeä suunnitelma, säästettävä rahaa ja kaivettava aikaa.

Yhtä unelmaani elän kirjoittaessani tätä blogia. Haaveilen tietenkin, että jonain päivänä tekstit muuntuvat kirjaksi ja jäävät siis konkreettisesti elämään kansitetussa muodossa. Mutta jo tämä blogin kirjoittaminenkin vaatii työtä ja tiettyjä uhrauksia. Suunnittelen tekstejä pitkin viikkoa ja mietin, mitä haluan lukijoilleni tarjota. Kirjoitan paljon muistiinpanoja ja koetan aina muistella päivän varrelta parhaat palat muistikirjaan. Sen jälkeen alkaa kuumeisesti sen hetken etsiminen, että pääsen rauhassa kirjoittamaan ilman enempiä häiriöitä. Lapsiperheessä noita ajan ottajia on enemmän kuin vapaa-ajan tarjoajia. Hyvin harvoin siis vain istahdan pöydän ääreen ja heitän lonkalta vähän tekstiä ruudulle.

Lempilukemistoani ovat rock-bändien ja urheilijoiden elämänkerrat. Niissä kaikissa on yhteisenä nimittäjänä se, että menestyjät ovat luoneet itselleen päämäärät, uskoneet niihin vaikeinakin aikoina ja olleet valmiita tekemään töitä menestyksen saavuttamiseksi. Ja monesti vielä se menestys on ollut sivuseikka sille, että on saanut tehdä sitä, mistä on unelmoinut.

Menestyneimpiä eivät välttämättä olekaan ne yksilöt, joilla on nuoresta pitäen ollut lahja johonkin lajiin. Menestyneimpiä ovat usein ne, jotka ovat harjoitelleet itsensä ohi lahjakkaiden, mutta laiskojen. Metallican rumpali Lars Ulrich osasi hädin tuskin soittaa rumpuja Metallican aloittaessa, mutta kovalla työllä bändistä taottiin yksi maailman suurimpia raskaan musiikin menestystarinoita.

Lahjakkuus ei takaa menestystä, vaikka se sitä helpottaa. Menestyksen takaa helpommin se, että on valmis tekemään lujaa töitä menestyksen eteen ja uhraamaan asioita sen eteen, että unelmat toteutuvat. Blogin eteen minäkin luovun yöunistani tai pitkään nukutuista aamuista - ja kyllä se on aina sen arvoista!

5) Suhtaudu elämään positiivisesti

Onnellisimpia elämässä ovat ne ihmiset, jotka haluavat olla onnellisia. Kuulostaa tyhmältä, mutta on fakta. Jos joka aamu heräät onnettomana ja pahantuulisena, niin käytät aamussa mielettömän määrän energiaa siihen, että käännät elämää parempaan suuntaan tai pääset ylipäänsä ylös sängystä. Jos sen sijaan suhtaudut elämään lähtökohtaisesti positiivisin mielin, niin aamut saavat jo valmiiksi lentävän lähdön.

Jos elämään suhtautuu niin, että näkee uhkien sijasta mahdollisuuksia, on paljon helpompi myös uskoa siihen, että unelmat toteutuvat. Ainakin minun ongelmana on monesti se, että näen unelmieni tiellä olevat esteet ennemmin kuin ne asiat, jotka puoltavat unelman toteutumista ja edistymistä. Mielessäni aloitan lauseet sanoilla "en voi tehdä tuota, koska...". Esteiden näkeminen antaa aina hyvän tekosyyn lykätä unelmien toteuttamista ja vetäytyä negatiivisen verhon suojiin. Sitten voikin vanhana ja kurttuisena helposti syytellä muita siitä, että elämä jäi elämättä. Oikeasti - elämä on meidän omissa käsissämme ja uhriutumalla ei saavuta muuta kuin vitutuksen aiheuttaman sydänkohtauksen ennen aikojaan.

Mahdollisuuksien näkeminen vie elämää eteenpäin. Kun tutkimme maailmaa avoimin mielin, niin näemme siellä myös mahdollisuuksia, joita emme olisi voineet kuvitellakaan. Löydämme ehkä ovia, joista emme olisi kuulleet ilman uteliasta mieltä ja saavutamme myös sellaisia unelmia, joiden olemassaolosta emme tienneetkään.

Koska olen perusluonteeltani uhriutuja ja hieman negatiivisuuteen taipuvainen, niin ihailen ihmisiä, joilla tämä positiivisuus on synnynnäistä ja sisäänrakennettua. Koetan aina imeä vaikutteita niiltä, jotka osaavat minua paremmin positiivisen elämähallinnan taidot ja jotka tulevat maanantaiaamunakin työpaikalle hymyssä suin, koska "edessä on todennäköisesti upea viikkoa täynnä yllätyksiä". Minä taas usein maanantaiaamuna vielä mietin, että mitähän paskaa se tämä viikko tuo tullessaan ja ollaanko sitä perjantaina enää hengissäkään viikonloppua varten. Opittavaa siis riittää....

Kuten sanottua, opettaminen on helppoa, mutta vaikeaa on se, että elää kuin opettaa. Toivottavasti saitte ajatuksistani kiinni ja löydätte näistä jotain myös itsellenne. Minä ainakin huomasin taas kerran kirjoittaessani, että paljon on tekemistä, jotta saan itsestäni rakennettua vielä paremman ja onnellisemman ihmisen. Avaimet näkyvät kuitenkin tuossa yllä. 

Kuten aina, niin kommentit ja juttuvinkit seuraavista listoista kiinnostavat ja ovat tervetulleita.

Aurinkoista ja nautinnollista viikonloppua kaikille!


 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Hei me erotaan!

Ja heti aluksi siis varmennan, että me ei todellakaan erota, mutta monet keski-ikäiset.

Kävin viikolla kaverini kanssa lounaalla ja ystäväni avautui ongelmista kotirintamalla. Asiat olivat luistaneet lujaa alamäkeen ja edessä olisi ilmeisesti ositus kahteen ja uusi elämä. Tuo tarina on meille keski-ikäisille piinallisen tuttu. Muistelen muutamilta viime vuosilta useampia samansuuntaisia keskustuja ja myös samanlaisia lopputuloksia. Senpä takia piti vähän tutkia asiaa....

Suomalaiset avioliitot

Suomessa solmitaan vuodessa noin 25 tuhatta avioliittoa. Avioeroja taas vuodessa saadaan aikaan noin 13,5 tuhatta kappaletta. Ensimmäiset avioliitot solmitaan keskimäärin noin kolmenkymmenen ikävuoden kohdilla ja erot taas tulevat vastaan noin neljässäkympissä. Siis keskimäärin ensimmäisen avioliiton vanhenemisikä on noin kymmenen vuotta.  Ensimmäinen avioliitto päätyy eroon noin 39% todennäköisyydellä. Tämähän on selvästi alle puolet, jolloin joskus yleisestikin kuultu puheenparsi "kaikkihan eroavat" johtuu siitä, ettemme näe metsää puilta eli emme kykene huomaamaan niitä liittoja, jotka elävät ja voivat hyvin.

Viimeisessä viidessä vuodessa solmittujen avioliittojen määrä on pudonnut noin viisituhatta kappaletta vuodessa, mutta erojen määrä sen sijaan on pysynyt lähes samoilla tuhansilla. Ilmeisesti tuo helppo ja ah niin pakanallinen avoliitto uhkaa vanhaa instituutiota.

Miks me erotaan?

Koska olen edelleenkin sosiologi, niin eron syitä oli pakko hieman penkoa ja mikäs sen parempi lähde kuin julkkisjuorut. Siellä yleisimmät eron syyt olivat "Kasvoimme erilleen", "Suhteeseen astui kolmas osapuoli", "Tuli arki vastaan" tai sitten nuo erilaiset ongelmatapaukset, kuten alkoholi, huumeet, väkivalta tai vakavat mielenterveyden häiriöt. Jos noita viimeksi mainittuja ongelmaisia ei lasketa, niin ihmisten suurin ongelma tuntuu olevan arkielämän sietämättömyys ja kommunikaation puute.

Kasvoimme erilleen

Ihmiset eivät varsinaisesti kasva erilleen. Mutta kun aikaa kuluu, niin jossain vaiheessa huomataan, että ei olla kasvettu samaan suuntaan. Käytännössä siis on kulunut aikaa ilman, että kumpikaan on vaivautunut selvittämään, mitä sen asuinkumppanin päässä liikkuu ja mitkä ovat hänen tavoitteensa elämässä. Ja kun arkikommunikaatio ei sisällä minkäänlaisia avioliiton kehityskeskusteluja, niin lopputulos on se, että puhe pysyy turvallisella arkialueella koskien lapsia, kotitöitä ja perheen pyörittämistä. Puhetta siis syntyy, mutta sen sisältö on nolla. Se, että perheen imurointivuorot saadaan jaettua tasan, ei tarkoita, että siistissä talossa asuu onnellisia ihmisiä. Minä uskon, että ihmiset kasvavat kyllä samaan suuntaan, jos vaan on halua nähdä oman navan lisäksi myös sen toisen napa sekä sen sisältämät tavoitteet ja halut. Onnellisia ihmisistä tuskin tulee vain sillä, että tehdään samoja juttuja ja tykätään samoista asioista, vaan sillä, että ymmärretään toista ja halutaan tukea myös toisen tavoitteita.

Tuli arki vastaan

Tämä tapahtuu joka maanantai. Valitettavasti etenkin nuorilla aviopareilla on vääränlaiset odotukset siitä, mitä ihmisten arkielämä on yhdessä. Aikuisten kesken elämä on vielä kohtalaisen helppoa ja siinä ei suurempia ylämäkiä saa aikaan, mutta siinä vaiheessa, kun kuvioon astuu lapsi ja usein vielä useampia pieniä lapsia, niin parisuhde joutuu todella koetukselle. Silloin arki tulee vastaan ja hakkaa sinua imurinputkella ohimoon. Tässä vaiheessa se avioliiton arki todella testataan. Omassa tuttavapiirissäni tässä vaiheessa kyydistä hyppää usein perheen mies, joka "ei vaan kestä arkea" tai "haluaa omaa tilaa". Sitä tilaa ei todellakaan perheestä löydy, mutta sitä voi sinne perheen sisälle kyllä rakentaa - sekä miehelle että naiselle.

Arjen suhteen odotuksemme ovat pielessä senkin vuoksi, että ihailemme vääriä asioita. Ihanteena pidetään esimerkiksi isovanhempiemme tilannetta, jossa yhteistä arkea elettiin kymmeniä vuosia ja siedettiin rajujakin juttuja yhdessä. Me haluaisimme olla noita samoja ihmisiä, mutta emme vaan voi. Emme voi, koska maailma on muuttunut ja ihmisen onnellisuuskäsite on muuttunut. Entinen hyvän elämän -käsite oli kovin toisenlainen kuin nykyisin. Emme enää tyytyisi niin vähään määrään onnellisuutta tai paremmin sanottuna - emme enää pystyisi löytämään onnnellisuutta niin vaatimattomista asioista kuin isovanhempamme.

Ja toisaalta taas - uskallan väittää, että isovanhempiemmekaan avioliitoista onnellisia ei ollut niin iso osa kuin luulemme. Se, mitä meidän pitäisi arvostaa on arjen kurjuuden sietäminen ja se, että tietyssä vaiheessa elämää arki on melko paskaa - mutta myös tietää se, että jossain vaiheessa tuo vaihe menee ohi ja elämä helpottaa. Arki ei selätä niitä, joilla pysyy usko tuohon tulevaan ja siihen, että harmaassakin on sävyjä. Avioliitto onkin pitkän aikavälin kestotesti, jossa kulumisen jäljet todella tulevat näkyviin.

Suhteeseen tuli kolmas osapuoli

Suhteeseen tulee uusia osapuolia siinä vaiheessa, kun usko kahdenväliseen elämään on mennyt. Suurimmassa osassa tapauksia, joita minä tiedän, kolmas osapuoli ei oikeasti ole syy veneen kaatumiseen, vaan pelkästään seuraus jollekin muulle. Yleensä vieraisiin pöytiin aletaan vilkuilla siinä vaiheessa, kun oman pöydän tarjonta on mennyt liian laihaksi tai syntyy yksinkertaisesti huomiovaje.

Avioliittoon ei kolmansia osapuolia pääse, jos ihmiset pitävät huolta parisuhteestaan. Ja tällä tarkoitan nimenomaan sitä aikuisten välistä parisuhdetta, jossa ovet pannaan kiinni ja ovelle lappu, jossa lukee "pääsy kielletty". Tuossa pelissä kun ei valitettavasti pärjää sillä, että pitää jääkaapissa aina puolison lempimakkaraa ja muistaa silittää kalsarit joka lauantai. Se parisuhde säilyy ainoastaan sillä, että siihen panostaa ja sen muistaa pitää hengissä niinäkin aikoina, kun ajalle on muita ottajia. Mutta vaikka aikavarkaita ja ajan varaajia on paljon, niin uskoisin, että parisuhteeseen sijoitettu aika on kuitenkin varustettu kaikkein parhaimmalla tuotto-odotuksella.

Ulkopuolisiin suhteisiin ei tietenkään ajauduta pelkän seksinpuutteen takia. Irto-, sala- ja seksisuhteita syntyy ihan puhtaasta huomionkaipuusta. Tähän pätee vähän sama kuin erilleen kasvamiseen. Jos et ole itse kiinnostunut omasta puolisostasi, niin todennäköisesti hän hakee jonkun, joka on kiinnostunut hänestä. Aikuiseen ihmiseen on kuitenkin jäänyt sen verran ripaus lasta, että hän kaipaa huomiota ja eniten juuri siltä primääriviiteryhmältään eli perheeltä. Mutta edelleenkin - vieraissa käyminen on oire, ei syy.

Alkoholi, huumeet ja väkivalta sen sijaan ovat niitä asioita, joissa yleensä on helpompi luovuttaa kuin koettaa pelastaa. Maailma on väärällään niitä naisia, jotka jäävät väkivaltaiseen avioliittoon uskoen parempaan maailmaan - sijoitus, jolle ei tuottoa tule löytymään. Sama on huumeidenkäyttäjissä. Elämä on niin rajallisen lyhyt aika, että sen uhraaminen narkkarin pelastamiseksi on minun mielestä liian suuri uhraus. On ihmisiä, jotka ajattelevat toisin ja sallin tuon heille.

Kerro, missä viisaaksi tullaan

Jos kirjoittaisin kirjan, niin se käsittelisi onnellisuutta. Se kertoisi siitä, miten ihminen voi tulla onnelliseksi ja miten elämää pitäisi harjoitella, jotta onnettomuus ja alakulo eivät vie elämästä kaikkea iloa. Avioliitot pysyvät onnellisina näillä ohjeilla:

1) Ole kiinnostunut

Välinpitämättömyys tappaa avioliitot. Jos et ole kiinnostunut toisesta osapuolesta, niin saat hänet kokemaan arvottomuutta ja teet vaimostasi/miehestäsi onnettoman. Siitä seuraa kostonkierre, jossa myös toinen lakkaa olemasta kiinnostunut sinusta - parisuhde kun on kahden kauppa. Lopputulos on, että kotona asuu kaksi puhumatonta mörköä ja vuosien mittaan huomataan -aivan oikein - ollaan kasvettu erilleen.

Hyvä testi on tämä - menkää kävelylle kahdestaan. Kokeilkaa, onko teillä muutakin puhumista kuin arki - siis lapset, kotityöt, verot, laskut, velat jne. Jos puhutte muustakin kuin noista, niin asiathan ovat hyvin. Jos taas pysytte ainoastaan turvallisilla harmailla alueilla, niin ehkä kannattaa tehdä jotain toisin.

2) Puhu kauniisti ja muista tärkeät asiat

Ihmisten hyvä olo toistensa kanssa lähtee siitä, että kunnioitat toista. Kunnoitus taas näkyy siinä, että kohtelet toista nätisti ja puhut kauniisti. Tuolloin se parisuhteen toinen puolikas huomaa, että välität ja haluaa olla kanssasi. Ja kun hän haluaa olla kanssasi, kasvatte samaan suuntaan, eikä väliin mahdu edes maanantain sanomalehti. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta ei ehkä olekaan. Usein arjen paineet ja haasteet tulee kipattua toisen niskaan ja välillä sitä huomaa, että toiselle puhuu kuin kodinhoitajalle. Jopa omassa täydellisyydessäni (toim.huom. sarkasmia) olen huomannut tuon synnin toistuvan turhan usein.

Ja toinen tärkeä arjen juttu on se, että muistat toiselle tärkeät asiat. Joillekin ne ovat syntymäpäivät ja toiselle taas se, että muistat tuoda lempisalmiakkia kaupasta. Olivatpa ne pieniä tai suuria asioita, niin niillä ostetaan parisuhteeseen debitiä ja kerrotaan, että olet tärkeä.

3) Hoida parisuhdetta

Parisuhde on koko perhe-elämän tukijalka ja sen liimaa kiinni se, että aikuisilla on keskinäinen parisuhde olemassa ja voimissaan. Kaikissa perheissä aikuiset kaipaavat omaa aikaa ja omaa keskinäistä suhdettaan. Sitä ei korvaa se, että olette maailman parhaat vanhemmat, rakastatte lapsia ehdoitta ja hoidatte kotia viimeisen päälle tai olette maailman rikkaimpai ja menestyneimpiä ja usein kauneimpia ihmisiä. Parisuhde syntyy aikuisten kesken ja sitä hoidetaan aikuisten kesken ja ilman tuota aikuisten välistä suhdetta koko liitto romahtaa.

Eikä se parisuhde pelkkkää seksiä ole, vaan sitä voi olla yhteinen aamiainen viikonloppuna, yö hotellissa, elokuvissa käynti tai vaikka salatreffit vajan takana ilman lapsia. Parisuhde on sitä, jossa näytät toiselle, mistä tämä kaikki on lähtenyt ja että olet edelleen kiinnostunut siitä samasta. Minäkin huomaan usein häviäväni lapsille sekä huomiossa että ajassa ja se harmittaa. Aikaa kuitenkin onneksi löytyy, jos sitä järjestää ja osaa etsiä.

Tulipas tästä pitkä teksti - lähdin kirjoittamaan tätä kesäpaikan keittiönpöydän ääressä vähän sillä ajatuksella, etten oikein keksinyt mitään hauskaa ja kepeää, mutta selatessani suunnitteluvihkoa huomasin tällaisen alun jostain ja muistin tuon lounaskeskustelun. Pahoittelut, jos ette jaksaneet lukea kaikkea (ai niin, ettehän näe silloin tätä loppuakaan!) ja kiitos teille, jotka kahlasitte loppuun!