Pako Arjesta

Parisuhde on kuin puuvene. Sitä täytyy hoitaa ja huoltaa, jotta se pysyy pinnalla. Ilman huoltoa Oy Perhe Ab:n rakenne pääsee ravistumaan ja pahimmillaan koko paatti uppoaa Saimaan aaltoihin. Onneksi niin veneet kuin parisuhteetkin voi viedä välillä telakalle, jossa pikkuviat korjataan ja pahimpiin kolhuihin annetaan ensiapua. 
 
Parhaatkin parisuhteet ovat keski-iän ja ruuhkavuosien myrskyissä joskus täysin aaltojen vietävinä. Kyse ei ole täysin parisuhteen lujuudesta tai taidosta elää yhdessä. Kyse on myös siitä, että ympäristöstä elämään tunkee niin paljon ylimääräisiä tekijöitä, että "aikuisten elämä" joutuu hyllylle odottamaan vuoroaan. Aikaa varastavat vuorollaan työt, lapset, harrastukset, kodinhoito, taloudelliset haasteet sekä kaikki muut normaalielämän odotetut ja odottamattomat asiat. Kun aikavarkaita on riittävästi, niin vuorokauden tunnit käyvät väkisin vähiin ja joskus jopa loppuvat kesken. 

Meille avautui kuin varkain tilaisuus karata vaimon kanssa kaksin - tosin vain yhdeksi yöseuduksi. Päätimme jättää lapset ja kodin ja lähteä viettämään aikaa hieman kaksin. (Siis ei ne lapset keskenään jääneet tyhjään kotiin, vaan mummolaan hyvään hoitoon - kiitos taas Mummo&Ukki!!)
Kevään korvilla meillekin oli pesiytynyt avioparin sijaan kahta vuoroa duunaava työskentelytiimi. Kun riittävän kauan viettää aikaa vaimosta erillään, niin sitä huomaa, että pois jäävät pikkuhiljaa keskustelut, hymyt ja kosketukset ja tilalle tulee kulmien kurtistukset ja kovin lyhytsanainen keskustelu. Riitaa alkoi syntyä jo pienimmästäkin kipinästä ja molemmilla oli mitta täynnä...no varmaan koko arkea. Oli todellakin aika tehdä irtiotto!

Tavoitteena toinen aikuinen

Hengähdystauon tavoitteena oli yksinkertaisesti taas löytää se toinen ihminen arjen takaa. Olla kahdestaan jossain, missä ei ole ylimääräisiä häiriöitä ja kokeilla, miltä tuntuu keskustella ilman, että kolmevuotias keskeyttää kymmenen sekunnin välein tai istua ravintolassa ilman, että tarvitsee murehtia tiskikoneen täyttämisestä tai tyhjentämisestä tai edes siitä, että jokainen syö mahansa täyteen ja saa sopivaa ruokaa.
Kieltämättä alussa tuntui oudolta puhua aikuisten kesken ja ilman lapsisuodatinta, mutta kyllä yhden yön reissu riitti siihen, että arki taas maistuu paremmalta. Aika äkkiä huomasi, että siinä vieressä on taas se toinen aikuinen, jonka kanssa on elämänsä meinannut jakaa. Ehkä ihmisten suurin virhe onkin se, että he lakkaavat jossain vaiheessa etsimästä ja antavat periksi.
Viikonloppu oli hauska kaikin puolin. Toki se tuli tuosta omaehtoisesta parisuhdeleiristä, mutta yhtä paljon positiivista vaikutusta oli myös paikalla, jossa kävimme. Siitä seuraavassa

Vaimon kanssa harmittelimme molemmat sitä, että kun vähissä ovat sekä rahat että aika, niin matkustaminen taitaa meidän perheeltä jäädä pelkäksi haaveeksi (jos ei lotto suo antejaan...). Keksimme idean kotilomasta, jossa päätetään koko perheen kesken, että viikonloppu onkin lomaviikonloppu. Eli pyykkiä ei pestä, kukaan ei siivoa ja astiatkin saavat olla kertakäyttöastioita tai sitten koko viikonloppu syödään lomanomaisesti ulkona.
Lisäksi tietenkin valvotaan tavallista myöhempään, juodaan lasilliset viiniä iltaisin ja kuunnellaan terassilla grillauksen lomassa parasta musiikkia ja ennen kaikkea ollaan yhdessä. Veikkaan, että tuollainen iskisi lapsiinkin, vaikka teinit kovin kotikielteisiä tuppaavat olemaankin. Mitäs tykkäätte, oisko ideaa?

Koko hotelli on kauniisti vanhasta remontoitu niin, että henki ja tunnelma ovat säilyneet.

Savon matkoilta olimme löytäneet tutun hotellin, joka oli kaikkea muuta kuin tavallinen (Huom! Tämä ei siis ole tuon hotellin mainoskirjoitus, vaikka se olisi moisen ansainnut). Saimi Hoyer on joukkoineen remontoinut entisestä Punkaharjun Valtionhotellista nykyisen Hotelli Punkaharjun, joka on sekä miljööltään että sisuksiltaan jotain muuta kuin ihan perus-Ässää.

Pieniä yksityiskohtia ja hyvää palvelua

Kun nousee Harjutieltä hotellin pihaan, niin ensimmäisenä kiinnittää huomion siihen, kuinka hienosti vanha hotelli istuu maisemaan. Hotellin historia yltää 1800-luvulle ja vanhan hengen aistii oikealla tavalla hotellin käytävillä. Paikka on entisöity lattiasta kattoon ja remontti on tehty huolella ja hyvällä maulla. Huoneita täyttävät pienet yksityiskohdat, jotka tekevät hotellista juuri persoonallisen ja erottaa sen tusinatuotteista. Itselle syntyi hieman sama fiilis kuin vanhoissa brittisarjoissa, joissa joutilas yläluokka kuluttaa aikaa kartanoiden käytävillä.

Huoneissa kiinnittävät huomiota pienet yksityiskohdat ja persoonallinen sisustus.

Kaikki lähtee siitä, että kun astut ovesta sisään, tunnet olevasi tervetullut kylään

Hotelli on kuitenkin hengetön ilman henkilökuntaa. Hyvän hotellin erottaa huonosta se, että siellä asiakkaita palvelee iloinen ja aidosti hymyilevä henkilökunta. Tätä efektiä kun ei voi feikata mitenkään. Kaikki lähtee siitä, että kun astut ovesta sisään, tunnet olevasi tervetullut kylään. Hotelli Punkaharjulla tämä oli onnistunut ensihetkestä alkaen - tunsimme jopa perisuomalaista noloutta, kun henkilökunta opasti meidät kädestä pitäen huoneeseen ja jopa tarjoutui kantamaan laukkumme. (Ilmeisesti se lordi-geeni puuttuu)

Ravintolan lista pakotti kokeilemaan uutta - ja oppimaan

Toki väsyneet matkamiehet kaipasivat illalla ruokaa ja päädyimme illallistamaan hotellin ravintolaan. Ravintolaan pätivät samat säännöt kuin koko hotelliin. Kokonaisuus syntyy kolmesta tasavahvasta osasesta - miljööstä, henkilökunnasta ja ruuasta. Pelkällä ruualla ei pääse kuin puoleenväliin, jos palvelu epäonnistuu tai miljöö häiritsee ruokarauhaa, mutta toisaalta huonokaan ruoka ei maistu, vaikka ympäristö ja palvelu olisivat mitä. Meitäkin hemmoteltiin ikkunapaikalla, josta oli suora näkymä harjulle ja rantaan. Voisin jopa vannoa, että pöydän sijainti on yksi koko maan parhaita - ja tämän illan se oli meidän. Voiko tuota maisemaa kunnioittaa muuten kuin juomalla lasilliset shampanjaa.

Yksi Suomen kauneimpia maisemia ravintolan pöydästä katsoen.

Tätä en olisi tilannut, jos listalla olisi ollut jotain perinteisempää - mutta onneksi ei ollut

Ruokalista noudattaa täysin hotellin linjaa. Valikoima on ehkä suppeampi, mutta se on vaihteleva ja erilainen. Perinteisille Rosson faneille en tuota ravintolaa suosittele, koska tulisitte todennäköisesti otsa kurtussa kotiin grillijonon kautta. Mutta ihmisille, jotka osaavat arvostaa hyviä ruoka-aineita ja kekseliäisyyttä sekä lähiluonnon antimia (esim. siankärsämö), ravintola on paras mahdollinen. Lista pakottaa ja houkuttelee kokeilemaan uutta.

Me päädyimme molemmat syömään hanhenrintaa. Aterian jälkeen totesimme yhdestä suusta, että tätä ei kyllä olisi tilattu, jos listalla olisi ollut jotain perinteisempää - mutta onneksi ei ollut. Kokemus oli maun ja erilaisuuden puolesta hyvä ja tilaisuuteen sopiva. Annokset olivat ainakin meille kooltaan passelit ja ruuan omia makuja oli kunnioitettu, eikä peitetty mihinkään pussikastikkeeseen.
Yhtä erilainen oli myös aamiainen. Mikään tarjottu ei ollut perinteistä hotelliaamiaista, mutta mekin perusnirsot keski-ikäiset poistuimme salista hymy huulilla - ja maha täynnä. Joskus tekee hyvää poistua omasta mukavuusruudusta - silloin voi oppia uutta.

Nakit ja pekoni oli korvattu lähiruualla ja tarjoiltiin hotellin oman astiasarjan tuotteista

Syönnin lomassa kiinnitimme huomiota ravintolan yksityiskohtiin. Pöydissä olevat astiastot olivat hotellin omaa sarjaa ja ympäristöön oli siroteltu paljon suomalaista lasia. Illallissalissa oli vielä käynnissä "matkamiesten illallinen", joten saimme samaan rahaan kuulla mm. hotellin emännän Saimi Hoyerin tarinoita maailmalta sekä esitelmää hotellin ja harjualueen historiasta.
Liekö tarkoituksella vai tahattomasti, mutta huoneen televisiosta näkyi vain kaksi kanavaa. Sekin pakotti siihen, että kun illallisen jälkeen köllähdimme sänkyyn, niin pakko oli keksiä puheenaiheet jostain muualta kuin lapsista tai televisiosta. Uskotteko muuten, jos sanon, että puolisostaan oppii uutta vielä vuosienkin jälkeen, kun raahaa hänet juttukaveriksi erämaahotelliin?

Laskukin tuli omassa kirjekuoressaan, eikä persoonattomana kuittina kouraan.

Tämä viikonloppu tiesi paikkansa monessa mielessä. Oli aika huimaa päästä vieraaksi Hotelli Punkaharjuun ja kokea tuon uusvanhan erämaahotellin erilaisuus ja vieraanvaraisuus. Henkilökunta sai meidät tuntemaan itsemme todella tervetulleeksi ja oli siinä ja siinä, ettemme lähtiessä menneet halaamaan sekä respan että ravintolan henkilökuntaa. Se nyt olisi ollut jo ehkä liikaa...
Mutta meille pariskuntana tuo viikonloppu oli enemmän kuin jokaisen maksetun pennin väärti. Kevään vaikeudet ja ongelmat tuntuivat etäisiltä ja meidän puuveneemme ui telakalta kyljet paikattuna ja paksusti tervattuna myrskyjä kestämään. Suosittelen lämpimästä tällaisen pienen parisuhdehappihypyn ottamista kaikille pareille, joita arki ahdistaa ja parisuhde kiristää vannetta väärästä päästä. Soutukelpoista venettä ei kannata tahallaan upottaa pienten pohjakosketusten vuoksi.