Oltiinpa Lietsussa

 

Joensuulaiselle postitalo on postitalo

Saimme vaimon kanssa kutsun ystäväni 50-vuotisjuhliin Joensuuhun ja päätimme samalla yöpyä ja nautiskella kesäisestä viikonlopusta Joen kaupunnissa. Koska olemme laiskoja keski-ikäisiä ihmisiä, aloittaisimme mielellään sunnuntain hyvän aamupalan parissa, joten viime aikoina suosimamme AirBnb:t jäivät suosiolla väliin. Päätimme myös vältellä vihreän kortin mafian paikkoja ja suosia mieluummin jotain pienempää itsenäistä majataloa. Sitten ei kun google käteen ja etsimään. Ison G:n ja parin ystävän suosituksesta varasimme huoneen Joensuun keskustan Lietsu Boutique Apart-hotellista.

Sisäänkäynti

Keskustassa ja joenvarrella

Lietsun ensimmäinen yllätys oli sen osoite. Meille vanhoille joensuulaisille postitalo on ikuisesti postitalo, vaikka sen siinä kuuluisassa voissa paistaisi. Lietsu on sijoitettu entisen valtion byrokratialinnakkeen kahteen ylimpään kerrokseen, joten näkymät ovat käytännössä melkein parasta, mitä Joensuussa voi tarjolla olla. Talon toisen puolen ikkunat osoittavat Pielisjoelle ja ikkunasta saa näkymän upeasti kanavalle ja jokivarteen. Meillä ei valitettavasti käynyt niin hyvä tuuri, että olisimme saaneet jokinäkymän, mutta pienistä ei lasketa. 

Sijainti keskustassa Rantakadun varrella on erinomainen. Kaupat ja etenkin minulle rakas tori ovat kivenheiton päässä (ja sen kiven jaksaisi heittää tällainen heikkokätisempikin). Toisaalta taas hotellin ovelta pääsee suoraan kävelemään Pielisjoen varteen ja tutustumaan rannan terassitarjontaan. Teimme pienen kävelykierroksen Taitokorttelissa ja jokivarressa. Kesäisen aurinkoisessa illassa paikat kuhisivat elämää ja ihmisiä. Jopa minulle tuli vanhassa kotikaupungissani olo, että olen turistina vähän kauempana kotimaasta. Joensuu on onnistunut pitämään hengissä keskustan ja torin, jossa ihmisiä näkee viettämässä aikaa. Totta kai tällaisena kanta-karjalaisena omat suosikki-kaupunkini ovat muutenkin nämä torien ympärille rakentuneet markkinakaupungit, kuten Joensuu, Kuopio, Mikkeli tai vaikka kesäinen Savonlinna. 

Jokainen huone on nimetty persoonallisesti karjalaistyyliin

Ystävällinen henkilökunta ja siistit huoneet

Hotelli reception sijaitsee talon viidennessä kerroksessa. Sinne pääsee joko portaita pitkin tai maailman pienimmällä hissillä, johon kahden ihmisen ja matkatavaroiden sovittaminen on tetriksen mestaruusotteluun verrattava suoritus. Aamupalalla mietimme, mikä urakka kalusteiden raahaaminen huoneisiin ja vastaanottoon on ollut. Kantajajoukkoa ei käynyt kateeksi edes näin vuosia jälkikäteen.

Pienen hotellin parhaat käyntikortit ovat ystävällinen henkilökunta sekä tilojen siisteys. Lietsussa molemmat ovat onnistuneet täydellisesti. Pientä hotellia pyörittää selkeästi kompakti porukka ja heistä kaikista välittyy perheenomainen kodikkuus. Tilat ovat perus-siistiä siistimmät ja linja on samanlainen niin yleisissä tiloissa kuin huoneissakin. Jouduimme etsimään huoneessa yhtä korvakorua sängyn alta ja oli melkoinen yllätys, kun meitä ei väijynyt hotellien perinteinen villakoira-armeija, vaan lattia oli pölytön myös sieltä, minne silmä ei aina yllä. 

Huoneet sekä iltaisin yleiset ovet toimivat avainkoodilla. Kirjautumisen jälkeen tiedot huoneen numerosta kilahtavat myös sähköpostiin ja tekstiviestillä puhelimeen, joten unohtamisen vaaraa ei ole. Ainakin itsellä on joskus vaikeuksia muistaa, mikä se huoneen numero on, jolloin avainkortin kuorta joutuu pitämään suotta mukana. Koodilukot ovat uuden sukupolven laitteita ja toimivat kuin ajatus. Vanhemmissa koodilukoissa metodi on "näppäile-kiroile-näppäile uudelleen hitaammin-odota-pääse sisään", mutta Lietsussa ovet toimivat kuten niiden kuuluu eli "type´n´go". Pienillä jutuilla tehdään eroa muihin.

huoneessa selvisi myös nimen alkuperä

Persoonalliset huoneet ja sisustus

Lietsu Boutique Apart hotel on ainakin sisustuksesta päätellen ajateltu perinteisten hotellimatkailijoiden lisäksi myös sellaiselle matkustajatyypille, joka viipyy vieraana pidemmän aikaa. Tällaisia voisivat olla työmatkojen takia paikkakunnalla oleilijat tai vaikka pidempää retkeä tekevät. 

Ensimmäisenä huoneesta huomaa tilavuuden. Neliöitä on perus-scandicia selvästi enemmän ja tila on viihtyisä. Seinien tapetit ovat kodikkaat ja luovat viihtyvyyttä. Seuraavana silmät kiinnittävät huomion huoneen mini-keittiöön, josta löytyy astioiden ja mikroaaltouunin lisäksi myös tiskikone, liesi ja kunnon tiskiallas. Pesuhuoneessa on pakollisen suihkun lisäksi myös pesukone. Jos olisin vaikka pidemmällä työmatkalla, vähentäisi pesumahdollisuus tarvittavan vaatereservin määrää ja lisäisi elämisen vaivattomuutta. Pyykit saa kuivumaan kuivaustelineelle, joka myös huoneesta löytyy.

Tällaista keski-ikäistä lähes kaiken nähnyttä matkustajaa ilahduttaa huoneen yksilöllisyys. Seinien tapetit ja sisustuksen karjalaisvivahteet erottavat Lietsun bulkki-hotelleista. Huoneessa viihtyy pidempäänkin kuin on pakko. Jokainen huone on persoonallisesti nimetty karjalaisten perinteiden mukaan ja nimille löytyy myös selitys huoneesta. Lietsu kunnioittaa karjalaisuutta oivalla tavalla myös aamiaishuoneen sisustuksessa. Kyseessä on rohkea veto olla erilainen. Mie kyll tykkäsin!

Huoneet ovat epähotellimaisen kodikkaita. Olen jo jokusen vuoden hieman vältellyt yksitoikkoisia ja mitäänsanomattomia hotellihuoneita, joiden ainoa sisustuksellinen tavoite on prismamainen samankaltaisuus. Menitpä mihin tahansa kaupunkiin, löydät varmasti samanlaisen hotellihuoneen ilman turhia yksilöllisiä krumeluureja. Suuremmat hotelliketjut eivät vieläkään tunnu tajuavan, että he kilpailevat kotimajoitus-asiakkaiden kanssa samasta markkinasta ja häviävät taistelun 6-0, koska hinta ja laatu eivät enää kohtaa. Hintaa on etenkin suurissa kaupungeissa liikaa ja vastinetta rahalle liian vähän. Ratkaisu on suuruuden ekonomian sijaan pienuuden kodikkuus, joka Lietsussa toteutuu hienosti.

Hotelli on myös huomattavan hiljainen. Tämä voi tietenkin johtua siitä, että viikonloppuna vierailijoita oli vähemmän, mutta ilmeisesti vanhan virkamieslinnakkeen seinät on betonoitu niin paksuiksi, että naapurihuoneista ei meteli pääse häiritsemään. Nukkuminen kaupungin sykkeen yläpuolella onnistui jopa tällaiselta unihäiriöiseltä.

Aamiainen on laadukas, kompakti ja karjalainen

Suussasulavat sultsinat aamiaisella

Sain jo etukäteen vinkin, että Lietsun aamiaisella tarjottavat karjalanpiirakat ovat jotain, mitä kannattaa odottaa. Kertojat olivat oikeassa, mutta vähättelivät. Syötyäni selkeästi käsintehtyjä oikeita karjalanpiirakoita, tunsin pientä myötähäpeää muiden hotellien tarjoamien uunilämmitteisten cocktail-piirakoiden puolesta. Totta kai pienellä on mahdollisuus tehdä asiat paremmin, koska syöjiä on vähemmän, mutta silti... Ja ihan super-suurena bonuksena aamupalalla oli suussasulavia sultsinoita. Jo lapsuudessa opin syömään tuota karjalaisherkkua, jota mummoni valmisti. Pakko tunnustaa, että oli ihan liki, ettei pieni onnenkyynel tipahtanut silmäkulmasta. 

Kaiken kaikkiaan aamupala oli kattava, laadukas ja kompaktin kokoinen. Sen sijaan, että vedettäisiin överiksi artikkelien määrässä, on panostettu laatuun ja sopivaan kattavuuten. Oikeastaan ainoa, mitä vähän kaipasin, oli teräspannusta kaadettava pannujauhatteinen kahvi, joka olisi sopinut tunnelmaan paremmin (vinkkiä saa käyttää, mut ei oo pakko).

Huone on kodikas ja siisti

Kodikas keskustan pakopaikka matkailijalla

Lietsu vei sydämeni jo ensimmäisellä yöpymisellä. Kodikkuus, ystävällisyys ja siisteys sekä selkeä toimivuus erottaa pienen yksityisomisteisen hotellin massiivisista kilpailijoistaan. Lietsussa bonukset eivät tule kortilta, vaan tunnelmasta. Huoneiden persoonallisuus kutsuu viihtymään pidempään. Ja jopa vanha paatunut joensuulainen pääsi aitoon turistitunnelmaan. Lietsu erottuu edukseen. Huoneiden hinnoittelu on laatuu nähden järkevä ja hinnoittelussa on noudatettu keski-eurooppalaista ajatusta, että huoneen voi ottaa joko aamiaisella tai ilman (mielipiteeni varmaan arvaatte lukemalla tuon yläpuolen fiilikset aamupalan tarjonnasta).

Kiitos Lietsu - pysy aina pienenä, kodikkaana ja erilaisena. Ole se gallialaiskylä Joensuun keskellä, joka taistelee ketjuhotellien yksitoikkoisuutta ja persoonattomuutta vastaan. Pidä henkilökuntasi tyytyväisenä, koska heidän ystävällisyys ja palveluilo on paras käyntikortti, jonka voit saada. Säilytä suussasulavat karjalanpiirakat aamupalalla ja karta helppoutta ja mitäänsanomattomuutta. Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet.

PS. Tämä teksti ei siis ole mikään kaupallinen yhteistyö. Kirjoitan tämän täysin vapaaehtoisesti saamatta tästä mitään muuta kuin hyvän mielen siitä, että kunnoitan paikallisten yrittäjien ja heidän henkilökuntansa työtä. 

PPS. Pahoittelut kuvien köpöstä tasosta. Blogin lukijat kyllä tietävät, etten varsinaisesti ole mikään mestarikuvaaja, joten otin miten kykenin ja luultavasti rikoin kaikkia suurten somepersoonien sääntöjä, koettakaa kestää!

Lomapäiväkirjat osa 8/8

 

Nyt se sitten loppuu. Loman toinenkin viikko on kulutettu ja aamulla seitsemältä alkaa paluu arkeen. Toinen viikko meni hujauksessa, kun suuntasimme perheen voimin klassiselle Tukholman risteilylle. Teimme homman mahdollisimman helpoksi - Helsinkiin junalla, laivassa kaikki ruokailut buffassa ja Tukholman visiitti ilman suurempia suunnitelmia. Ja takaisin Lappeenrantaan taas junalla. Vähän sellaista laiskan miehen lomailua.

Edellisestä Tukholman risteilystä oli kulunut aikaa todella paljon. Paljon on muuttunut maailmassa ja risteilymaailmassa ennen kaikkea. Samoin paljon oli muuttunut Tukholmassa. Kaikin tavoin maailman oli pienentynyt. Mutta risteilyt ovat selkeästi pitäneet pintansas - laivan jonot olivat ihan yhtä pitkät ja kaoottiset kuin edellisellä kerralla ja jokaisella tuntuu kiire laivaan olevan. 

Risteilyistä on selkeästi tullut lapsiperheiden hupia (etenkin arkipäivinä). Bileporukkaa ei laivalla näkynyt, eikä vanhoilta ajoilta tuttuja hyttibileitä kuulunut käytävillä. Humalaisten hölinää tavallisempi ääni oli pienen lapsen itku. Tax free oli varjo entisestä. Hinnat olivat nousseet maissa olevien putiikkien tasolle ja valikoima tuntui latistuneen. Alkoholipuolella tosin valikoima oli todella hyvä, etenkin viskeissä, gineissä ja muissa väkevissä. Niihin oli selkeästi panostettu. Mutta kosmetiikassa ja karkeissa valikoima oli melko arkinen. Tämä tosin ei ole laivojen vika, vaan sen, että maissa tasoero ja ennen kaikkea hintaero on kiritty kiinni. 

Buffassa meno oli entinen. Ihmiset käyttäytyvät ruokalinjastojen äärellä kuin järkensä menettäneet ja ruokaa kahmitaan ikään kuin se loppuisi (ei se oikeasti lopu). Jonot näyttivät aluksi pitkiltä, mutta linjastot vetivät nopeasti. Ruuan tasossa ei minusta ollut mitään moittimista, mutta en oikein tiedä, oliko ruoka sen rahan väärti, mitä siitä piti maksaa (2*aamiainen, 2*buffet = 119€/hlö). Parasta oli, kun yksi äiti buffan jonossa ohjeista lapsiaan ryntäämään heti jonosta jälkiruokapöytään, koska kuulemma parhaat karkit loppuvat heti kesken ja niitä kannattaa haalia heti kärkeen. Todella ansioitunutta asennekasvatusta!

Samoin laivan palvelutaso oli jotain 90-luvun Viron ja Svetogorskin tullin välillä, eli ei kovin kaksista. Henkilökuntaa oli todella hyvin ja kaikki asiat sujuivat mallikkaasti, mutta mitään kovin palvelufiilistä en ainakaan itse kokenut. Meidän lapsille laivalla ei oikein mitään erikoista ollut tarjolla, mutta se johtui ehkä enemmän lasten iästä kuin tarjonnan puutteesta. Tietyn ikäisille lapsille laiva on varmaan loistava lomakohde. Parasta oli illan karaoke, jossa myös nuoremmat sankarit pääsivät ääneen. Tuota kaipaisi enemmän myös maihin. Se, että lapset otetaan mukaan ja heille tarjotaan mahdollisuus osallistua. 

Summa summarum - laivalle tuskin ollaan yli menossa ihan hetkeen, mutta Tukholma sen sijaan jäi kiinnostamaan. Meidän perheen pienimmälle risteily oli ensimmäinen, mutta jälkeenpäin hänellekään siitä ei tainnut mitään "grande fiilistä" jäädä. Ihan kiva, mutta nähty. 

Tukholma, turistille kiva

Tukholmassa tuli tehtyä moka - homma jäi kokonaan suunnittelematta. Sen takia meillä kaupunkivisiitti meni hieman haahuiluksi vailla päämäärää. Mutta silti kaupungista jäi kiva kuva. Tuntuu vähän kuin olisi paisutetussa Helsingissä. Liikkuminen oli helppoa ja logiikan oppi nopeasti. Vähän sama kuin Berliinissä, kun juonesta pääsee kiinni, loput oppii lennosta.

Tukholmassakin maailman pienenemisen näki äkkiä. Samat kaupat, vaikka pienemmässä koossa, löytyy Suomesta ja tällaiselle keskiverrolle, keski-ikäiselle miehelle ei ostettavaa juuri löydy. Kaupungissa oli kuitenkin ihan kiva kävellä ja katsella ja fiilistellä ulkomailla oloa. Omaa päätä helpotti olla edes hetki hieman kauempana kotoa. 

Pienellä suunnittelulla olisi muutaman tunnin visiitistäkin saanut enemmän irti. Ja totta kai oman osansa matkustusmukavuuteen teki vesisade. Luulen, että Tukholmaan tulee kyllä mentyä uudelleen, ehkä hotellireissulle ja lentokoneella. Ja ennen kaikkea hyvin suunniteltuna. Onhan meillä käytännössä kaikki nähtävyydet siellä näkemättä :D

Loman loppu - ahdistus, paniikki vai vanhan tutun arjen kohtaaminen

Olen sanonut ennenkin, että viihdyn tällä hetkellä työssäni, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että huomenna pääsen tarttumaan taas arkirutiineihin kiinni. Työt eivät ole minun mieltäni kaivaneet kahteen viikkoon, eikä odotettavissa ole mitään paniikkia, kun arki taas alkaa. Suhtaudun loman loppuun levollisesti.

Muistan pahimpina aikoina, kuinka loman viimeisenä iltana päälle iski kamala paniikki. En saanut unta, koska pelkäsin, mitä kaikkea arki toisi tullessaan ja joskus tuntui, ettei työstä yksinkertaisesti selviä. Seinä on yksinkertaisesti liian korkea kiivettäväksi. Lomalla työasiat pyörivät mielessä ja työkonetta tuli räpellettyä muutaman kerran vain varmistaakseni, että töissä kaikki oli ok. 

Samoin muistan ajan, kun piti olla niin tärkeä ihminen, että asemaa tuli korostettua sillä, että teki lomalla "vähän töitä" koko ajan. Se oli puhdasta oman aseman pönkitystä ja ylisuorittamista. Levon kanssa niillä lomilla ei ollut mitään tekemistä, vaikka tehtävät olivat sellaisia, että niistä sitä lepoa olisi kaivannut. Mutta nuo ajat ovat onneksi jääneet taaksepäin ja aamulla voin ilolla avata työkoneen ja kohdata tavallisen maanantain.

Tiedän myös sen, että monet miettivät juuri lomalla työpaikan vaihtoa. Kun töistä pääsee hetkeksi irti, näkee oman työnsä etäältä, ikään kuin ulkopuolisena. Joskus se ulkoa katsominen saa vanhan työn näyttämään rumalta. Uskon siihen, että levänneet aivot tekevät viisaampia ratkaisuja kuin rasittuneet. Jos työ näyttää lomalta käsin pahalta, kannattaa vaihtoa vakavasti miettiä. Mitään paniikkiratkaisuja ei kuitenkaan ole syytä tehdä. Lomalla voi uhrata muutaman tuokion haaveilulle siitä, mitä isona haluaisi tehdä. Työpaikan vaihdon lisäksi on aina mahdollista opiskella, vaihtaa tehtäviä talon sisällä tai ottaa kokonaan uusi suunta. Avoin mieli miettii kaikkia vaihtoehtoja - haaveilu ei maksa mitään, eikä velvoita mihinkään.

Minkä arvosanan loma saa?

Nyt kun viimeisiä viedään, voi hieman arvostella kulunutta kahta viikkoa. Ensinnäkin loman pituus oli minulle ok. Rahallisesti tämä ei vielä aiheuta paniikkia ja unettomia öitä, mutta pidempään lomaan kerralla eivät rahkeet olisi riittäneet. Etenkin, kun kaikkinaisen reissaamisen kulut ovat selkeästi nousseet. Ja kun kehoa ja päätä kuulostelen, niin levätty on. Unirytmiä sain kivasti korjattua sen, mitä korjattavissa on. Lomalla parasta ovat päiväunet, jotka paikkaavat univajetta, joka yöltä jää. Sitä vajetta jää valitettavasti lomallakin jonkin verran, koska vika on luultavasti syvällä korvien välissä. Jotain kertoo se, että lomalla olen kuunnellut noin 1,5 äänikirjaa, pääasiassa öisin. Onneksi oli sentään hyviä kirjoja.

Ajankäyttö ei mennyt nappiin, ei alkuunkaan. Kivaa oli se, että tuli hieman reissattua. Minusta Hämeenlinnan reissu oli aika nappiin osunut. Kiva reissu, jolla oli uutta näkemistä, eikä mitään ylimääräistä järjestämisen vaivaa. Eikä Tukholman reissussakaan varsinaista moitittavaa ole - ehkä hieman suunnittelematon ja ajankäytöllisesti löperö, mutta tärkein tavoite toteutui, pääsimme ulkomaille saakka lomalla.

Valitettavasti lomasta iso osa meni hieman muissa fiiliksissä kuin lomafiiliksissä. Se ei ollut varsinaisesti kenenkään vika, vaan sattumien summa. Nyt jälkeenpäin katsottuna fiilis on, että arvokasta aikaa kului hukkaan ja lomaan jäi välipäiviä, jotka olisin halunnut viettää toisin. Ja ehkä loman rytmitystä olisi voinut parantaa - mutta kun loma ei ole vain minun aikaani, ei voi olla niin itsekäs, että käyttää loman ainoastaan omiin juttuihinsa. Esim. vintin siivous jäi kesken ja jostain on revittävä vielä yksi viikonloppu orapihlaja-aidan leikkaukseen. Nuo jutut olisi voinut hoitaa lomalla, niin syksyn työlista olisi ollut lyhyempi. Etenkin, kun tiedän, että arjessa työ haukkaa niin ison osan aikaa, että ylimääräisten hommien järjestämiseen joutuu ajan repimään jostain. 

Ja ehkä liikaa tuli hengailtua kotona - lomalla se on juuri se juttu, jota mielelläni välttäisin, koska vietänhän täällä kaikki päivät arkena. Mutta siis hyvässä lomassa on aina parannettavaa. 

Kelit eivät tänä kesänä osuneet lomalla ihan nappiin. Mutta positiiviseksi yllätykseksi huomasin, että se ei haitannut kyllä yhtään. Minulle kelpaa sää kuin sää, se ei muuta loman fiilistä mihinkään suuntaan - tekemistä ehkä enemmän. Sadepäivinä voi lukea, kirjoittaa tai katsella elokuvia. Poutasäällä olla ulkona ja nauttia vaikka rantaelämästä. Jos jostain olen lomassa ylpeä, niin siitä, että tuli kirjoitettua enemmän kuin aikoihin ja opiskeltua Duolingolla espanjaa. Molemmat loistavaa kuntoutusta pääkopalle. 

Parasta lomassa on asenne. Se, että ei ole kiinni missään aikataulussa, eikä mitään ole pakko tehdä. Se vapaus välillä tekee hyvää ja sen ansiosta jaksaa aina tehdä töitä - että voi taas joskus ottaa vapaata ja lomailla. Loma on aina ennen kaikkea asennejuttu, eikä se ei ole kiinni loman pituudesta, säästä, lomanviettopaikasta tai -seurasta. Loman asenne on kiinni korvien välistä. 

Päätän lomaraporttini täältä tähän!

Koronaviikko ehkä 7 tai 8 - torju kyllästyminen

Viikon kuumin kysymys blogissa on, että "Voiko omaan perheeseen kyllästyä?". Kyllä voi - ja kun elämä ajelee samaa arjen rautatietä päivästä toiseen, se on jopa ymmärrettävää. Kun kaikki kulkemaan luodut perheenjäsenet sullotaan vapaaehtoisella pakolla tiilenpäitä lukemaan, alkaa parhaissakin läheissuhteissa esiintyä mikrovaurioita. Ei kukaan jaksa loputtomiin hengailla vain "ihan vaan meidän kesken".

Pieni kyllästyminen ei tarkoita, että perheestä pitäisi päästä eroon - saatikka, että perhettä pitäisi vaihtaa. Eikä kyllästyminen tarkoita, että se keskinäinen rakkaus tai halu olla yhdessä lopullisesti vähenisi. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että urautumiselle ja elämän yksiulotteisuudelle täytyy tehdä jotain. Jos tilat tuntuvat ahtaalta, ainoa parantava tekijä on tuulettaa. Normaalissa arjessa olemme sekä yhdessä että erikseen. Tapaamme muita ihmisiä ja käymme kodin ulkopuolella.

Olemme nyt ajelleet tätä koronajunaa ehkä kahdeksisen viikkoa (koska en pidä tukkimiehenkirjanpitoa, ajantaju häviää). Päivät kulkevat piinallisen samaa rataa ja voin melkein silmät ummessa mennä arkipäivät aamusta iltaan tekemättä isoakaan harha-askelta. Ja kyllä - vähitellen minuakin alkaa väkisin kyllästyttää.

Omalle kyllästymiselle ja väsymiselle täytyy tehdä jotain. Murjottaminen ja mykkäkoulu ovat helvetin huonoja ratkaisuja - ei niin, että asiasta mitään tietäisin, mutta olen kuullut. Kelpo ratkaisu olisi varmaan tuottaa elämään uutta sisältöä ottaen huomioon tilanteen sallimat rajat. Vaikka elo on suljettu melko lailla rajattuun ympäristöön, voi aina kehittää jotain "pientä". Pienessä, kierossa mielessäni loin muutaman kohdan elvytyspaketin karanteenin turruttamiin perheisiin.

Tässäpä siis viisi keinoa torjua kyllästymistä:

1) Kutsu puoliso treffeille

Kun perhe on 24/7 kylki kyljessä kiinni, jää aikuiten aika väkisin vähiin. Parisuhteet ovat koetuksella, kun jaloissa pyörii alati lapsia ja omaa tilaa vanhempien kesken ei löydy edes kivenkolosta. Normaalissa arjessa etenkin lapset käyvät kotona vain syömässä ja nukkumassa. Aikuisten on paljon helpompaa varastaa pieni tuokio kahden kesken ja lapset sekä muut häiriötekijät on todennäköisempää saada raivattua pois jaloista. 

Vaikka elämä on poikkeuksellista, on myös aikuisten oma aika syytä säilyttää. Poikkeustilan siirtäminen parisuhteeseen, voi tarkoittaa koko suhteen jäähtymistä ja lopputulos voi olla merkintä valtakunnallisessa erosarakkeessa. Kaikkien parisuhdeterapeuttien ykkösohje onkin, että töitä on tehtävä, koska mitään ei saa ilmaiseksi.

Puolison voi helposti kutsua pienille treffeille. Ravintolan sijaan treffit voivat olla salaiset aamukahvit ennen kuin lapset heräävät tai se voi olla shampanja-picnic olohuoneen lattialla, kun lapset ovat nukkumassa. Ja jos aikaa ei muuten löydy, niin radikaalein ratkaisu on laittaa lapset keskenään pihalle ja ovet lukkoon saatesanoilla "Vettä on pullossa, ruokaa on kylmälaukussa ja ovikelloa saa soittaa, jos jostain vuotaa verta tai ruumiinosien määrä ei täsmää alkuperäiseen". 

Treffit saa aikaan myös vaikka yhteisestä ruuanlaitosta. Lapsia ei tunnetusti keittiöön saa kuin pakolla syömään - muina aikoina ne penteleet osaavat loistaa vain poissaolollaan. Ottakaa lasi viiniä, kuunnelkaa hyvää musiikkia ja tehkää yhdessä ruokaa. Kuin huomaamatta löydät ehkä viereltäsi sen saman tyttösen/poikasen, johon joskus vuosia aiemmin tutustuit.

Treffit syntyvät ajasta ja ajatuksesta, eivät vain tilasta ja tekemisestä. 

2) Viettäkää luontoretki takapihalla

Karanteeniajan vitsauksia on, että matkoille ei pääse, eikä oikein kotoakaan voi liikkua. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi tehdä omia pikku retkiä. Kukaan ei kiellä ottamasta telttaa ja makuupusseja ja viettämästä vaikka luontoretkeä takapihalla. 

Perheretki alkaa pienestä kävelystä lähimetsässä sekä asiaankuuluvista eväistä. Jos lähellä ei ole metsää, voi aina ajaa kaupungin luontopoluille tai ulkoilualueille. Tai kävelkää vaikka järven rantaan ja ihailkaa vapaana vellovaa ulappaa. Voileivät sekä termarikahvi luovat elämyksen, joka irrottaa arjesta. Iltaruuaksi metsäretkellä tarjotaan syntisen rasvaista makkaraa, trangialla tehtyä retkimuonaa sekä tietenkin jotain makeaa. 

Metsäretken jälkeen voitte kerääntyä telttailemaan. Kertokaa kummitusjuttuja tai iltasatuja ja nukkukaan raittiissa ilmassa. Kääriytykää makuupussien kahisevaan lämpöön ja kuunnelkaa ympäristön ääniä. Meillä se tarkoittaa pururadalta kuuluvaa kävelysauvojen naputusta sekä tunnin välein kaahaavia tavarajunia, mutta onhan se silti erilaista.

Vaikka läheisyys ei katoa, vaan pikemminkin lisääntyy, muutos tulee siitä, että läheisyys suljetaan toisenlaiseen kuoreen. Pako pyykkien ja likaisten astioiden keskeltä uuteen maisemaan, piristää ja saa näkemään elämän toisella tapaa. Aina ei tarvitse lähteä kauas, että tuntee tekevänsä jotain erilaista.

3) Pitäkää levyraati

Kaikki tätä blogia lukeneet tietävät, että nuorisomusiikki on käytännössä paskaa. Kuunnelkaa hetki Eevil Stöötä ja olette valmiita tappamaan itsenne - tai ylipäänsä jonkun. Ja tuota sontaa nuoriso työntää korvistaan sisään tuntitolkulla vapaaehtoisesti. Itse asiassa en edes muista, miltä teini-ikäisten korvat näyttävät, koska ne on yleensä puettu jonkinlaisiin kuulokkeisiin. 

Mutta entäpä jos kyse on ymmärtämättömyydestä? Entä jos oppisimme pitämään nuorison musiikista, kun siihen saisi perusteellisen peruskurssin. Uskon jopa, että lapsetkin mieluummin opettaisivat kuulemaan heidän musiikkiaan oikein sen sijaan, että joutuvat sietämään kalkkisten murhaavia katseita. 

Kun olin lapsi, ei musiikkia näkynyt mistään. Jopa kuuntelu oli vaikeaa ennen kuin Radio Mafia keksittiin 1990. Käytännössä ainoa paikka nähdä minkäänlaisia musiikkivideoita oli Levyraati-niminen tv-ohjelma. Jonneille tiedoksi, että Levyraadissa arvostelijaraati kuunteli musiikkikappaleita ja antoi niille arvosanan sekä pienen kipakan arvion. Tuossa voisi olla ideaa myös perheen kesken.

Kokontukaa sohvalle soittamaan vuoronperään omia suosikkibiisejänne. Siinä saisi uutta näkökulmaa musiikkiin ja samalla voisi pakottaa nuorison kuuntelemaan kerrankin kunnon musiikkia. Nykyaikahan ei pakota vain kuuntelemaan musiikkia, vaan hommaa voi laittaa hifimmäksi videoiden kautta. Musiikin avulla myös tuon alati liikkuvan nuorison saattaisi saada istumaan paikallaan edes tunniksi.

Niin ja eihän tätä tarvitse rajoittaa vain musiikkiin. Kukaan ei kiellä pitämästä levyraatia vaikka tube-videoista, TikTokeista tai podcasteista. Tärkeintähän on tutustua toisen aikakauden maailmaan ja keksiä, mitä siellä nuorison luurien sisällä liikkuu. 

Vaikka nuorisomusiikki toisinaan hieman kääntää V-nuppiani kaakkoon, olen silti onnellinen, että oman perheen nuoriso ylipäänsä kuuntelee musiikkia. Minulle musiikki on ollut läpi elämän eräänlainen tunteiden kanavoimistapa. Kuuntelen usein musiikkia täsmäämään omiin tunnetiloihini ja koetan kertoa musiikin avulla myös itselleni, mitä mielessä liikkuu. Tätä samaa näen myös nuorisossa - ja se on hyvä.

4) Viettäkää leffailta

Elokuviin ei pääse, mutta mikään ei estä tekemästä leffateatteria omaan kotiin. Kuten jo ennustin, Netflixin ja muiden striimauspalveluiden tilaajamäärät räjähtivät koronakriisin alun jälkeen. Se tarkoittaa, että elokuvia on tarjolla. Valitettavan usein vaan jokainen katsoo omaa elokuvaansa omassa talon omassa nurkassa omilta laitteiltansa. Yhteisöllisyys uupuu. 

Hankkikaa kunnolla mässyä ja poppareita. Laittakaa verhot kiinni ja sulkekaa puhelimet. Etsikää elokuva, jota jokainen voi katsoa. Älkääkä tyytykö perinteisiin vaihtoehtoihin, vaan etsikää jotain uutta ja yllättävää. 

Yhteisen elokuvan löytäminen on sitä vaikeampaa mitä enemmän eri ikäistä sakkia perheessä elää. Mutta vuosikymmenen lasten kanssa eläneenä olen aika varma, että sopiva vaihtoehto löytyy, kun näkee vaivaa. Aikuisille tekee joskus hyvää katsoa ns. lasten elokuvia, koska niitä on yleensä rakennettu usealle tasolle, jolloin lapsi näkee elokuvan eri tavalla kuin aikuinen.

Ja jos Netflix on tavoittamattomissa, on olemassa halvempiakin vaihtoehtoja. Yle Areena on nyt kriisin aikana parantanut juoksuaan ja tarjoaa katsottavaa kaikenikäisille. Lisäksi halpa vaihtoehto on vaikka selata tori.fi -valikoimaa ja ostaa toisten käytettyjä. Vaikka maa on kiinni, niin posti sentään kulkee.

5) Ulkomaanmatkasimulaattori

Minä kaipaan matkoille. Kaipaan vaikka sitä, että pääsen Viipuriin syömään ja ostoksille. Siis ylipäänsä sitä, että voin näyttää passiani tiukkailmeiselle tullivirkailijalle ja pääsen käymään vieraassa paikassa. Tämä yhteen osoitteeseen sulkeminen tekee sitä.

Mutta voisihan sitä rakentaa ulkomaanmatkasimulaattorin. Pientä viitseliäisyyttä se vaatii - ja hyvää mielikuvitusta. Mutta ei se tekemätön paikka ole.

Tallinnan laivalle

Otetaan aluksi hieman kevyempi versio eli mennään perheen kesken Tallinnan laivalle. 

Homma alkaa sillä, että pakkaatte matkalaukkuihin vaatteet sekä tarvittavat tykötarpeet. Sitten hyppäätte paikallisbussiin ja ajelette sillä edestakaisin muutaman tunnin. Kaikkein autenttisin tunnelma tulee, jos pystytte valitsemaan aamuyön reittibussit. Niissä on humalaisia matkaajia suunnilleen sama konsentraatio kuin Tallinnan reissubusseissa. Tätä optiota en tietenkään suosittele pienten lasten vanhemmille.

Kun bussimatka on ohi, sulloudutte kaikki laukkuinenne asunnon tuulikaappiin. Siinä jonotatte sitten "laivaan" reilun puolisen tuntia tiukasti yhteen ahtautuneina. Tunnelmaa lisätäksenne voitte äänittää kaiuttimiin soimaan virolaisella aksentilla tehtyjä kuulutuksia Tax-free shopin avautumisesta sekä risteilyn kuumista tarjouksista. Tässä vaiheessa on aiheellista kirota laivan henkilökunnan hitautta sekä kovaan ääneen kailottaa siitä kylmästä oluesta, joka kohta odottaa laivan pubissa.

Kun lopulta pääsette laivaan, on vuorossa hyttiin majoittuminen. Koko perhe sulloutuu yhteen huoneeseen ja koettaa saada matkalaukut mahtumaan sisään. Perheen jäsenten sängyt on sijoitettu huoneeseen niin, että turhan lattiapinta-alan määrä on rajoitettu minimiin. Jos simulaatio halutaan viedä loppuun saakka, on pihalle tuotu pieni bajamaja simuloimaan laivahytin minikokoista vessaa - mutta tämä versio on vain varakkaimmille. Loppujen simulaatiota voi tehostaa sillä, että kaikki saavat käydä vain vessassa ja iltasuihku tehdään kokonaisuutena pelkästään Wc:n käsisuihkulla huljutellen.

Kun majoitus on saatu tehtyä loppuun, on vuorossa legendaarinen seisova pöytä sekä tax free -ostokset. Keittiöön on tuotu loputon määrä savulohta sekä katkarapuja ja niiden kaverina on kumiperunoita sekä ylikypsäksi haudutettua naudan paistia. Tunnelma tulee siitä, että jokainen perheenjäsen pyrkii saamaan lautaselleen ensimmäisenä eniten syötävää. Mitä enemmän jonossa käytetään kyynärpäitä, sen aidompi tunnelma on.

Aikuisille on laitettu pyödän kulmalle kolmen litran tonkka sekä valkoviiniä että punaviiniä. Viiniä otettaessa on joka kerta syytä kovaan ääneen todeta, että "juodaas nyt, kun kerta on ilmaista!".

Tax free shop on tehty yhteen erilliseen huoneeseen. Myymälään on koottu vintiltä kerättyjä "design-vaatteita", joihin on ripustettu hintalaput. Siinä sitten kilpaa ostetaan vaatteita, jotka ostohetkellä näyttävät aivan täydellisiltä, mutta jotka kotona todennäköisesti jäävät kaapinperukoille häpeämään. Yhden henkilön rooliksi jää päivitellä laivan halpoja hintoja sekä miettiä, paljonko ne Viron eurot on Suomen euroiksi käännettynä.

Vanhemmille on malliksi käyty kaupasta pari laatikkoa Pirkka-olutta, joiden päälle on tulostettu hieman fiinimmät etiketit. Noita kaljalaatikoita sitten kuljetellaan pitkin takapihaa liian heppoisilla olutkärryillä. Parhaat pisteet saa, jos olutkärrin saa kumoon ja tölkit leviävät vekkulisti pitkin pihamaata. 

Ilta päättyy siihen, että lapset pakotetaan aikaisin nukkumaan ja vanhemmat pukevat päälleen yökerhotamineet ja menevät yökerhoon. Alkuillasta soitetaan kaiuttimista täysillä vironkielistä käännöspoppia ja loppuillasta hoilotetaan karaokea niin, että naapuritkin kuulevat perheen olevan matkoilla. Korkeissa laseissa on värikkäitä drinkkejä sateenvarjoineen ja tähtisädetikkuineen.

Jos perheessä on aikuisempia lapsia, heidät voi simulaatiossa palkata baarin työntekijöiksi. Roolin oikea vetäminen vaatii ylimielisen asenteen sekä täydellisen kielitaidottomuuden. Ja lisäpisteitä suorituksesta saa, jos onnistuu toimittamaan tilaukset väärin. "Ai sa halusi lonkero ja fisu, ma luuli, ett se ol punkero ja kosu".

Siinä sitten, kun koko iloinen perhe herää aamulla samasta huoneesta voi todeta, että olipahan risteily.

Kanarian saarille

Seuraava matka vaatii hieman pidemmälle vietyä roolisuorittamista. Aloitus tässäkin on samanlainen eli pakataan tavarat (mielellään hieman isompi matkalaukku kuin edellisessä simulaatiossa) ja lähdetään bussilla kohti "lentokenttää". 

Bussimatkan päätteeksi kaikki ahtautuvat lentokoneeseen kolmeksi tunniksi. Toimiva lentokone saadaan aikaan sullomalla keittiönpöydän tuolit liian ahtaasti yhteen ja istumalla omat polvet suussa ja naapurin niska nenässä kiinni sellaiset kolmisen tuntia. Toki matkan viihtyvyyttä voi kasvattaa näyttämällä matkustamon etualalla matkatelkkarista jotain espanjaksi dubattua Uuno Epsanjassa-elokuvaa.

Koneessa tarjoillaan tietenkin mikrolämmitettyjä eineksiä. Paras vaikutelma tulee, kun einesten lämmitys jätetään sopivasti kesken niin, että ruuan toinen laita on tulikuuma ja toinen suunnilleen jääkaappitilassa. 

Lentokoneen jälkeen hypätään taas bussiin ja matkustetaan "hotellille". Tässä kätevin tapa simuloida on ajaa toiselle puolen kaupunkia - mielellään sinne räkäisimpään lähiöön - ja kävellä siellä matkalaukkujen kanssa puolisen tuntia. Jos uskallusta riittää, voi paikallisilta ihmisiltä kysellä, että "jokos se "Hotel Azul y Blanca" ois tässä lähellä?". Ja suomalainen ei kielitaidottomuuttaan tunnusta, vaan kaikki kysymykset tehdään espanjaksi sanakirjaa hyväksi käyttäen (jonneille tiedoksi, että sanakirja on paperille painettu Google translator).

Hotelliksi kelpaa tietenkin samanlainen huonesimulaatio, joka jo tehtiin tuossa Tallinnan laiva- casessa. Koska ollaan ulkomailla, niin hanavettä ei tietenkään voi suositella juotavaksi, vaan huoneeseen varataan litroittain taskulämmintä pullovettä.

Majoittumisen jälkeen koko perhe menee uima-altaalle ottamaan aurinkoa ja nauttimaan etelän lämmöstä. Autenttisen tunnelman luomiseksi on Tokmannilta haettu vitosen kahluuallas, joka on täytetty haalealla vedellä. Ja vaikka tässä haetaan aitoa tunnelmaa, en silti suosittele ketään virtsaamaan uima-altaaseen. 

Jos takapihan lämpötila ei riitä, voi lämpöä lisätä pienten terassilämmittimien avulla. Niillä saa tunnelman helposti kohotettua hikisiin lukemiin.

Seuraavana olisi tuliaisten vuoro. Perheestä valitaan yksi henkilö esittämään paikallista paitakauppiasta. Paitakauppiaan valikoimiin on halpakaupasta käyty juuri ja juuri koossa pysyviä mahdollisimman räikeänvärisiä t-paitoja, joihin on tussilla kirjailtu teksti "I love Gran Canaria". Paidoista sitten huonosti murtaen Suomea puhuva perheenjäsen huutelee "Perkkele, viddu, osta paita kaunis nainen, sulle paras hinta, pakkanen perkkele".

Illalla vietetään tietenkin sikajuhlat. Grillissä tehdään kunnon annokset possua, joka valellaan tuhdilla määrällä grillikastiketta. Lisäksi isä ja äiti valellaan riittävällä määrällä punaviiniä, jotta he jaksavat tanssia Zorbasta aamuun saakka. Sikajuhlien päätteeksi jokainen perheenjäsen ottaa vielä lusikallisen risiiniöljyä, jotta saadaan varmistettua asiaankuuluva turistiripuli seuraavaksi päiväksi.

Tätä matkailua sitten jatketaan oman jaksamisen sekä kukkaron mukaan joko viikko tai kaksi. Todennäköistä on, että Suomen kesässä ei rusketus ihoon pääse tarttumaan, mutta ongelman estämiseksi suosittelen käyttämään itseruskettavaa voidetta. Sitten ruskettuneena on kiva ottaa muutamia valokuvia altaalta sekä huikeista maisemista.

Jännityksen vuoksi on syytä lähettää sukulaisille itse tehdyt kortit Kanarialta varustettuna kateutta herättävillä teksteillä. Suosituimpia tekstejä ovat "Viini on halpaa ja aurinko kuumaa" tai sitten "missään ei ole näin kauniita naisia kuin kanarialla - ja Kotkassa" sekä tietenkin "Täällä huojuvat palmut - ja minä".

Näillä eväillä sitä pahinta kaukokaipuuta saakin kätevästi torjuttua!!

Kestäkää vielä hetki ystävät, kesäkuussa alkaa Suomikin ehkä aukeamaan. 

бензин из россии - bensaa venäjältä, osa 2

 


Viime jaksossa alettiin valmistautua paikallisen bensarallin saloihin. Kokoon saatiin kaikki perusdokumentit ja siinä paperiviidakkoseikkailun ohessa selailin puhtaasta mielenkiinnosta läpi verkkosivustoja ja Facebook-ryhmiä, joissa rajanylityksestä keskusteltiin. Rajanylittäjien joukko muodostaa oman kaikenkarvaisen jenginsä, jolla on oma kieli ja omat pelisäännöt. Ulkopuolisesta vaikutti, että tankkaajat ovat omanlaisensa pro-sakki, jolla on hallussa tullikaavakkeiden täyttöproseduurit selkäytimessä ja jotka seikkailevat rajaviidakossa kuin kotonaan. No toki näin onkin, mutta joukkoon mahtuu ja rajalla kaverit kyllä opettaa.

Ja sitten pieni muistutuksen sana! Nämä tässä tarinassa kerrotut vaiheet ovat pätevät tällä hetkellä ja Imatra-Svetogorsk-asemalla. Kun kyseessä on Venäjä, niin säännökset vaihtuvat - joskus jopa nopeastikin. Toisinaan tarvitaan eri määrä lappuja ja käytännöt myös vaihtelevat asemittain. Se, mikä pätee Svetossa, ei välttämättä toimikaan Niiralassa. 

Käytännöt myös voivat muuttua päivässä. Jos tänään tarvittiin nastarengastarra, niin huomenna se voi olla vaikka antenniin kiinnitettävä ketunhäntä - kukapa näistä tietää. Paikalliset käytännöt selviävät parhaiten ortodoksisella "Kysy osaajilta"-metodilla. Samoin seuraamalla rajanylittäjien Facebook-ryhmiä pääsee äkkiä jyvälle, millaiset laput pitää kullakin asemalla olla sekä muut "kenttämestarin erikoiset". (Niin sitä nastarengastarraa ei enää tarvita - itsekin moista ehdin jo pienen hetken etsiskellä....)

Matkaa taitettu 0 kilometriä ja tankattu 0 litraa

 

Svetossa matkaan tarvitaan siis Passi+viisumi-yhdistelmä, paperinen rekisteriote, sekä 2*tulliselvityskaavake, joka tunnetaan myös nimellä "autolappu". Tulliselvityskaavakkeella ilmoitat, mitä tavaraa viet Venäjälle ja sieltä pois eli kun liikut autolla, niin kerrot vieväsi maasta auton ja paluumatkalla myös tuovasi sen takaisin.

Tulliselvityskaavakkeesta löytyy verkosta sekä täyttöohje että tyhjä kaavake. Rajanylityksen nopeuttamiseksi ja oman mielenrauhan säilyttämiseksi suosittelen tekemään tulliselvityskaavakkeen etukäteen valmiiksi. Malli kaavakkeelle (HUOM! Katso, että kaavakkeesta on voimassaoleva versio, tällä hetkellä vuoden 2019 alusta voimaan astunut malli) löytyy täältä. Ja malli siitä, miten kaavake täytetään löytyy vaikkapa täältä. Mallit ovat yleensä pdf-muotoisia, joten nykykoneilla niitä pystyy muokkaamaan ja täyttämään. Fiksu tekee mallista itselleen valmiin pohjan, johon täyttää koneella tiedot. Silloin kaavakkeen luku tullissa on notkeampaa ja läpimenoaika (toivottavasti) kevenee.

Noita tulliselvityskaavakkeita tarvitaan kaksi kappaletta - yksi kumpaankin suuntaan. Ja ne on tulostettava kaksipuoleisina. Vähän se vaatii askartelua, mutta kun homman oppii ja tekee itselleen valmiit pohjat, niin byrokratia helpottaa ensimmäisen kerran jälkeen.

Kun ollaan menossa tankkaamaan, ei sinne täydellä tankilla kannata mennä. Mutta en kyllä suosittele ihan hajuillakaan ajelemaan, koska tullin jonossa voi kulua aikaa ja syö se auto ruokaa siinä tyhjäkäynnilläkin. Jonon kestoa on vaikea arvioida etukäteen. Kuulemani mukaan parhaita aikoja ylitykselle ovat joko myöhäinen ilta tai todella aikainen aamu. Ja fiksut ylittäjät huomioivat myös venäläisten loma-ajat, jotka hieman poikkeavat meikäläisistä lomista. Käytännössä mitä enemmän sakkia sitä pidempään prosessi kestää. Hieman infoa rajajonoista saa esim rajakameroista tai seuraamalla rajanylittäjien facebook-ryhmiä.

Kun paperit olivat läjässä ja valmiina, me löimme karavaanin kuutoselle ja sataa kohti Imatraa. Teimme reissun loppiaisen jälkeisenä keskiviikkona. Venäjällä joulun lomakausi päättyy 8.1. (ja alkaa siis 31.12.), joten oletimme pahimman paluuruuhkan olevan jo takana. Tänä vuonna ei venäläisiä turisteja näkynyt katukuvassa edellisvuosien tapaan. Eu-pakotteet, ruplan arvon heilahtelu ja ennen kaikkea tuontirajoitusten muuttuminen karsivat turistien määrää. Vuoden 2019 alusta voimaan tulleiden sääntöjen mukaan tavaraa saa viedä enintään 25kg ja tullauksen alaraja on enää 500€. Muutos entiseen (50kg / 1500€) on niin raju, että se karkoittaa osan matkaajista ainakin hetkeksi.

Kaksi asiaa, jotka eivät poistu muodista - takatukka ja käteinen raha

Venäjällä pärjää kansainvälisillä luottokorteilla ja yleensä ne toki bensa-asemilla toimivat. Mutta koska asemilla ei yleensä ole automaatteja ja polttoaineet maksetaan kassalle, niin käteinen käy hyvin. Venäjällä on jaksoja, jolloin kortit eivät toimi tai bensa-asemien hoitajat vaihtuvat ja uusilla ei ole korttiautomaatteja. Kukaan meistä tuskin haluaa joutua tilanteeseen, jossa olet venäläisen - tai suomalaisenkaan - bensiksen kassalla ja rahaa ei ole, eikä kortti toimi.

Ruplia saa Lappeenrannasta pankeista tai Forexilta tai sitten Imatralta rajalle mennessä on Hrexin rahanvaihtokioski täällä. Me päädyimme tuonne Hrexille. Ero vaihtopisteiden välillä tulee vaihtokurssissa ja välityspalkkiossa. Viisas säästää siis tässäkin vähän. Valuutanvaihtopisteessä käy kortti, joten siellä pärjää ilman käteiseuroja.

Kioskin pihalla vielä varmistus, että kaikki paperit ovat matkassa ja sitten kohti rajaa!

Matkaa taitettu 38 kilometriä ja tankatu 0 litraa

 

Luonnollisesti ensimäisenä vastaan tulee Suomen tulli. Suomen puolella liikennettä ohjataan kolmea eri reittiä myöten. Bussit kulkevat omaa kaistaansa, EU-kansalaiset kulkevat omaa railoaan ja sitten EU:n ulkopuolisille on kolmas kaista. Me seurasimme kiltisti EU-kansalaisten henkilöautokaistaa. Opasteita ainakin Suomen puolella riittää ja niitä on helppo seurata.

Bussit, EU-kansalaiset ja muut erotellaan tässä suppilossa.

Suomen puolella meno on sujuvaa, koska porukkaa suodatetaan läpi useammalla luukulla. Luukulle mennään passin ja auton rekisteriotteen kanssa. Virkailija tsekkaa, että homma on kunnossa ja sen jälkeen matkaa jatketaan kohti Venäjän puolta. Aika meni ruhtinaalliset viisi minuuttia.

Seuraavana ajellaan kohti Svetogorskia ja Venäjän tullia. Liikenneympyrän ja muutaman mutkan jälkeen tullaan Venäjän puolen jonoihin. Myös naapurin puolella logiikka on suhteellisen selkeä. Oikeanpuoleiseen jonoon menevät ei-venäläiset ja venäläiset ottavat keskikaistan puolen. Busseille on myös oma kaistansa vasemmalla. Raskas liikenne soljuu vieressä täysin omassa kanaalissaan.

Varsinaiselle tullialueelle otetaan puolenkymmentä autoa kerrallaan. Hommaa ohjataan liikennevaloilla. Eli seuraamalla vihreää valoa löytää yleensä oikean paikkansa. Meininki on kuin karja-aitauksessa. Eli kun toisesta päästä tullialue tyhjennetään, niin toisesta päästä otetaan seuraava setti sisään. Yksittäisiä autoja ei siis lasketa menemään, vaan tullialueen ryhmä toimii yhtenä yksikkönä, joka näyttää paperit ja jonka autot tarkistetaan ja sen jälkeen setti päästetään "vapauteen".
Jonottamisvaihe vaatii kärsivällisyyttä. Minulle jäi mielikuva, että venäläisten puoli veti muunmaalaisten kaistaa paremmin, mutta finskien jonoakin purettiin tasaiseen tahtiin kahdelle kaistalle. Jonossa meillä meni aikaa sellaisen tunnin verran, mikä pikaisen tullikoppigallupin mukaan on aika "njarmal".

Suomalainen on suomalaiselle veli - ulkomailla

Ensikertalaisena tämä tullivaihe on se jännittävin. Olin kuullut tarinoita kadonneista pikkulapuista ja revityistä autolapuista sekä muusta tullimielivallasta. Mitään tuollaista en itse kohdannut.
Paikallisoppaani oli edellä ja minä jonotin kiltisti hänen perässään. Ja totta kai - siis tietenkin totta kai - me jouduimme tullissa eri settiin. Kaverini meni minun edeltä tullin puolelle, kun itse jäin vielä jonoon. Pientä kylmää hikeä pääsi pukkaamaan, kun mietin, että eihän minulla ole aavistustakaan, mihin kopille ollaan menossa ja mitä papereita näytetään.Eikä se opaskaan voi jäädä siihen tullialueelle käkäilemään - kun venäläinen tullimies käskee mennä, niin silloin liikkuu.

Kun vihreä valo sitten omalla kohdalla paloi, niin ajelin vielä ensimmäisenä kaistan päähän ja nousin autosta. Päätin mennä jonon mukana yhtenä harmaana varpusena ja tehdä asiat samalla tavalla kuin muutkin (watch-and-learn-metodi). Hieman siinä sitten jännäkakkaa pukkasi, kun perässäni tulleet muut herrasmiehet kysyivät, että kukas se oli ensimmäinen. Tunnustin olevani paalulla ja herrat ohjasivat minut kylmiltään kopille.

Epäsuomalaiseen ja epämiehekkääseen tapaan tunnustin olevani ensimmäistä kertaa ja varauduin jo pitkiin huokauksiin, mutta huoleni oli turha. Koko joukkio alkoi neuvomaan, millä papereilla aloitetaan ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Ilmeisesti näissä jonoissa on noviiseja nähty ennenkin.

Kuten tiedätte vanhan sanonnan, jonka mukaan suomalainen on sellainen, että se mielellään maksaa satasen siitä, ettei naapuri saa viisikymppistä. Tuo sanonta ei pidä ulkomailla paikkaansa. Kun astutaan kotimaan kamaralta ulos, niin suomalainen on suomalaiselle veli. Oikeasti ilman tuon miesjoukkion jeesiä olisin vieläkin autoineni siellä tullissa. Kaverit neuvoivat kädestä pitäen, miten homma etenee.

Minua lämmitti eniten porukan solidaarisuus. Koska ryhmä toimii ryhmänä tullialueella, niin myös se jono tehtiin tulojärjestyksen mukaan. Eli vanhemmat konkarit laittoivat minut ensimmäiseksi ja itse järjestyivät myös tulojärjestykseen. Homma vie joka tapauksessa saman ajan, koska alueella oleva ryhmä pääsee Venäjän puolelle vasta, kun kaikki ovat valmiita.

Ja se etenee näin:

1) Passiluukku
Passiluukulla näytetään passi sekä auton rekisteriote. Virkailija katsoo passin tiedot ja rekkarin ja laittaa passin väliin valmiiksi täytetyn maahantulortin (tunnetaan nimellä "pikkulappu"). Maahantulokortti on kaksiosainen pieni lappu, jossa ovat matkustajan tiedot. Kortin toisen puolen virkailija jättää itselleen ja toisen hän sujauttaa passin väliin.
Sitten ne niksit!

- Varmista, että passissa on leima - sitä kysytään vielä kaksi eri kertaa, ennen kuin olet turvallisesti raja-alueen ulkopuolella.
- Kun poistut passiluukulta, ota pikkulappu pois passin välistä ja tallenna se visusti taskuun. Tämä siksi, että passi näytetään myös seuraavalla luukulla (autoluukulla) ja jos jätät lapun passin väliin, on vaara, että se putoaa tai katoaa.
- Hävitä vaikka hampaasi, munuaisesi tai muistisi, mutta älä kadota pikkulappua. Palautat sen tulliin paluumatkalla ja jos sinulta ei sitä lappua löydy, niin mörökölli sinut perii!

Passiluukun jälkeen marssit sitten autoluukulle

2) Autokoppi

Autokoppiin mennään niin, että mukana ovat passi, rekisteriote sekä molemmat tulliselvityskaavakkeet allekirjoitettuna ja päivämäärällä varustettuna. Minua neuvottiin taittelemaan paperit nättiin nippuun järjestyksessä passi, rekkari, tulliselvityskaavakkeet ja paperit oikein päin. Silloin virkailijan on nopeampi käsitellä laput.

Kopissa virkailija katsoo paperit, käy tulliselvityskaavakkeen läpi ja skannaa sen. Mikäli kyseessä on uusi auto (joka ei siis ole aiemmin käynyt Venäjällä), niin homma kestää hieman. Tulliselvitysten toinen kappale jää tuonne koppiin ja toinen tulee leimattuna sinulle takaisin.

Lopuksi virkailija liimaa tulliselvityskaavakkeeseen tarran ja lyö leimat. Muista tsekata, että paperissa on se leima, koska sitä kysytään seuraavassa kohdassa. Ja muista myös katsoa, että saat passisi takaisin virkailijalta. Minulle meinasi käydä niin, että passi unohtui skanneriin ja virkailija toivotti jo hyvää matkaa. Onneksi älysin pyytää myös punakantisen takaisin.

Minun tuurillani kopissa oli vielä tuore tullimies, jolle uuden auton rekisteröinti tuotti muutaman keskivertoa pidemmän huokauksen. Lisäksi porukan nokkamies päjähti kesken toimituksen koppiin ja vähän aikaa jepet karjuivat toisilleen jotain venäjäksi. Oma oloni oli kuin olisin seurannut 90-luvun Pulttiboissien kuvauksia. Onneksi en sentään nauranut ääneen!

Ja sitten vaiheeseen kolme - autosyyni

3) Auton tarkistus

Kun palaat papereiden kanssa autokopilta, menet seuraavaksi auton luo. Avaa valmiiksi ovet ja takakontti. Kun koko tullialueella olevan setin jäsenet ovat valmiita, tulee jostain takavasemmalta tarkastaja, joka tarkistaa auton sisäosat, takakontin ja myös takakontin varapyöräkotelon.
Tämä ensimmäinen herrasmies tarkisti myös sen, että tulliselvityskaavakkeessa on leima. Hänen perässään tulee sitten jäsen kaksi, joka tarkistaa uudelleen auton ja lisäksi passin leiman. Jos olet oikaissut aiemmissa vaiheissa jotain, niin tässä vaiheessa homma alkaisi alusta - ja koko ryhmä odottaisi.

Sitten, kun kaikkien autot on tarkistettu, puomi avataan ja porukka pääsee tullialueelta ulos.

4) Leiman tarkistus

Ja sitten vielä ennen Svetogorskiin ajoa on yksi puomi, jossa vartioi sotilasasuinen nuorempi herrasmies. Hän tarkistaa vielä yhden kerran, että passissa on leima ja päästää lopulta Sveton puolelle.

Matkaa taitettu 42 kilometriä ja tankattu 0 litraa

 

Svetogorskissa ensimmäinen bensa-asema on melkein tullialueen perässä. Kuten Suomessakin, bensanhinta muuttuu, mitä pidemmälle rajasta ajat. Lähimmällä asemalla bensa on kalleinta, mutta ei se nyt murhahintaista siinäkään ole. Joten jos kiirettä pukkaa tai et jaksa ajaa kauemmas, niin ensimmäinen asema on Хорошо .

Homma kulkee samalla tavalla kuin ennen vanhaan nuorena. Auto tankataan (katso, että otat ysivitosta, etkä ysikakkosta) ja maksetaan kassalle. Huom! Älä aja autoa pois pumpulta ennen kuin olet käynyt maksamassa. En testannuit, mitä tapahtuu, mutta epäilen, että kyltit ovat siinä asemalla jostain hyvästä syystä.

Ja keski-ikäisille miehille tiedoksi. Tuossa huoltiksella on hyvä ja siisti vessa, joten se tullijonossa kuplaksi äitynyt hätä helpottuu heti siinä!

Venäjältä saa siis tuoda mukana tankin täynnä ja sen päälle vielä kymmenen litraa polttoainetta. Mikäli sinulla ei syystä tai toisesta ole kympin astiaa, niin sitä ei huoli ostaa myöskään Suomesta. Tuossa huoltiksella on astioita myynnissä ja hinta tuskin on sama kuin meillä (ihan empiiristä tutkimusta en tajunnut tehdä).

Koska minulla ei kokemusta ole tätä yhtä kertaa enempää, niin parempia ostosvinkkejä, ruokapaikkoja tai muita viihdykkeitä en osaa Svetosta tai Viipurista kertoa. Mutta jos tämä matkailukipinä pääsee äitymään pahaksi ja löydän esim. Viipurin reissulle hyvän oppaan, niin voisin kirjoittaa noista kokemuksista lisää.

Tulliselvityskaavakkeeseen eli autolappuun tulee leima poikineen. Ja jokaista kysytään jossain vaiheessa.

 

Matkaa taitettu 44 kilometriä ja tankattu 60 litraa.

 

Takaisinpäin tullessa homma menee päinvastaisessa järjestyksessä kuin tullessa. Eli ensin tulee rajapuomi, jossa sotilaspukuinen herrasmies tarkistaa passin leiman. Sen jälkeen noudatetaan liikennevaloja ja mennään tullialueelle. Homma toimii ruuhka-aikaan myös täällä ryhmänä, mutta meidän tapauksessa paluualue oli tyhjä, joten siihen otettiin meidät kaksi erikseen.
Autokopissa käydään näyttämässä passi, rekisteriote sekä se tulliselvityskaavake, jonka sait Venäjälle tultaessa. Virkailija tsekkaa paperit ja palauttaa ne sinulle.

Niksi: Saat takaisin täyttämäsi leimatun tulliselvityskaavakkeen. Pidä se mukana myös seuraavalla kerralla. Voi kuulemma käydä niin, että virkailijan masiina näyttää autosi olevan jo Venäjällä. Tällöin voit sillä edellisen reissun tulliselvityskaavakkeella todistaa tulleesi edelliseltä reissulta pois.
Ja autokopin jälkeen mennään passikopille, missä virkailijalle annetaan passi, auton rekisteriote sekä maahantulokortti (eli se legendaarinen pikkulappu). Pikkulapun toinen puoli jää virkailijalle ja sinulla pitäisi olla passissa paluuleima.

Kun olet saanut paperit, on jälleen vuorossa auton tarkistus. Avaa ovet, takakontti ja hanskalokero ja näytä virkailijalle passin leima. Auto tsekataan sisältä ja takakontista sekä varapyöräkotelosta. Jos näytät potentiaaliselta salakuljettajalta tai muuten epäilyttävältä, niin tässä vaiheessa se käry sitten käy. Henkilökohtaisesti keksin monta fiksumpaa ajanvietettä kuin salakuljettajan viran Venäjältä päin. Enkä suosittele lukijoitakaan testaamaan.

Autokopin jälkeen on toki vielä yksi puomi, jossa varmistetaan, ettei passiisi lyöty leima ole pudonnut tai kulunut siinä muutaman sadan metrin matkalla. Joskus nuorempana luulin, että venäläisten rakkaus papereiden leimaamiseen ja leimojen tarkistamiseen olisi puhdasta legendaa, mutta on siinä joku totuus olemassa.
Suomen puolella taas meno on yhtä joutuisaa ja sujuvaa kuin mennessäkin. Porukkaa otetaan neljällä luukulla ja papereineen kaikkineen aikaa meni pari minuuttia. Ruuhka-aikaan homma toki kestää, mutta tällä kertaa näin.

Virallinen todistus, että on sitä tankattu ruplillakin.

Matkaa taitettu 88 kilometriä ja tankattu 60 litraa

 

Koska tein ensimmäisen reissuni, en todellakaan väitä olevani minkään sortin osaaja tässä rallissa. Tämän kahden tekstin setin halusin kirjoittaa siksi, että hommasta jää testattu, toimiva ja rehellinen kuva. Ja toki haluan myös rohkaista sellaista tyyppiä kuin minä, joka ei ehkä ole ensimmäisenä säntäämässä uuteen, mutta on kiinnostunut elämässään tekemään muutakin kuin istumaan kiikkutuolissa.

Mitään rakettitiedettä Venäjällä matkailu ei siis ole. Siellä pärjää ilman venäjän kieltäkin auttavasti ja jos jotain osaa puhua, niin hommat toki helpottuvat. Minulla on ajatuksena opiskella venäjän perussanasto ja oppia pärjäämään maassa myös maan tavalla ja kielellä. Tarvitsen Venäjää yhtä toistakin projektia varten.

Luulin koko prosessia paljon vaikeammaksi. Meille suomalaisille on venäjästä rakennettu sellainen byrokraattinen ja ehkä osin mielivaltainen mörkö. Totuus on se, että homma pelaa omalla tavallaan - mutta se pelaa. Virkailijat eivät juuri hymyä väläytä, eivätkä sanoja vaihda, mutta hommansa he hoitavat. Slaavilainen palvelukulttuuri on perinteisesti vähän valjumpaa kuin vaikka etelä-Euroopassa.

Paljon hommassa on kiinni myös omasta itsestä. Jos osaat käyttäytyä ja hoidat hommasi sujuvasti ja oikein, pääset myös eteenpäin. Mutta mikäli venkuloit, soitat suutasi ja koetat vielä kiertää sääntöjä, niin kyyti on luultavasti kylmää. Pätee muuten Venäjän lisäksi aika moneen asiaan elämässä.

Ensikertalaisen viisi kovaa vinkkiä

 

1) Täytä laput etukäteen ja huolehdi, että kaikki on matkassa
- Passi + viisumi, paperinen rekisteriote, tulliselvityskaavakkeet 2 kpl, green card, matkavakuutus, käteistä rahaa.
- Vamista säännöllisin väliajoin, että matkassa ovat oikeat laput.
- Seuraa keskusteluja, jotta tiedät, mitkä käytännöt muuttuvat ja miten.
2) Ole zen
- Jonottaminen vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Muista, että on ihmisiä, jotka jonottavat vaikkapa ilmaisia ämpäreitä.
- Älä näytä hermostuneisuutta jonossa, äläkä varsinkaan luukuilla. Käyttäydy asiallisesti.
- Älä etuile tullijonoissa tai kiilaa autojonoissa. Kenenkään asia ei edisty sillä,että päätät olla mulkku muita kohtaan.
- Meillä meni tuollaisessa normaalissa ruuhkassa Lappeenrannasta Lappeenrantaan kolme ja puoli tuntia, pitäen sisällään myös valuutanvaihdon. Tuollainen aika kuluu hukkaan joskus muutenkin.
3) Pidä huoli tavaroista
- Pidä aina passi taskussa. Amatöörin virhe on jättää esim. passi auton etupenkille ja auton ovet auki, kun lähdet maksamaan tankkausta. Passin ja viisumin hävittäminen ei ole Venäjälläkään kaikkein fiksuinta. Se aiheuttaa monta harmaata hiusta itsesi lisäksi monille muille.
- Älä kadota pikkulappua. Pidä huoli, että se on tallessa kaikkina hetkinä.
- Varmista, että saat leimat sekä passiin että autolappuun. Niille leimoille on kummasti kysyntää.
4) Pidä aina mukana käteistä
- Vaikka omistaisit platinavisan tai timantti-masterin, pidä silti aina käteistä mukana. Joskus käy niin, että kortit eivät pelaa tai kortti voi hävitä. Silloin pelastaa se aina ja ikuisesti muodissa oleva käteinen.
5) Kysy apua
- Ulkomailla suomalainen on suomalaiselle veli. Jos et jotain tiedä tai ymmärrä, niin nosta käsi rohkeasti pystyyn virheen merkiksi ja kysy kanssamatkailijoilta apua. Joukossa on aina joku, joka tietää ja joukossa on aina joku, joka haluaa auttaa. Varsinkin tullissa ryhmä toimii ryhmänä, joten on ryhmän tehtävä auttaa tyhmää.
- Rajanylittäjät ovat tottuneet näkemään noviiseja ja he ovat tottuneet myös selviämään ja selvittämään asiat. Kun rohkeasti kysyy, niin vastauksen saa.

Summa summarum!

 

Hauskaa oli ja reissusta selvittiin hengissä ja ilman linnareissua. Monta myyttiä karisi jo ensimmäisellä kerralla ja loppuja myyttejä lähden kaatamaan sitten, kun tämä matkailu edistyy rajan bensistä pidemmälle. Hetkeäkään en epäile, etteikö tälle tarinalle tulisi vielä jatkoa.

Huikee lomapäivä, näin se vietetään

​

Lomailijan aurinko paistaa, vaikka ilma olisi pilvinen

 

Loman kakkosviikko starttasi aurinkoisissa merkeissä. Keho sekä mieli alkavat pikkuhiljaa tottumaan siihen, ettei aamulla vedetä päälle siistimpiä vaatteita ja marssita toimistolle työntekoon. Loma-asuksi ovat tähän saakka kelvanneet hyvin shortsit, t-paita ja crocksit. Ensimmäinen lomaviikko menee aina laskeutuessa pois työmoodista ja sen aikana onkin aina fiksuinta tehdä pois rästijuttuja ja ikävänpuoleisia kotitöitä.
Minua hieman tuskastuttaa kotona oleminen. Odottelen kuumeisesti sitä, että karavaani saadaan siirrettyä kesäpaikalle ja pääsen irtautumaan arkiympyröistä ja hengittelemään toisenlaista ilmaa. Hauskaa on toki ollut tähän saakka ja paljon on lomajuttuja tehty.

Haastattelin tätä juttua varten perheen kolmevuotiasta ja koetin udella, millainen on pienen mielestä täydellinen kesäpäivä. Vastaukset eivät sinällään yllättäneet, mutta se yllätti, kuinka haastatteluvalmis tuollainen pieni ihminen on.

- Millainen on sinun täydellinen lomapäiväsi?
- No, siinä saa mennä uima-altaaseen uimaan heti aamusta. Ja leikkimökissä leikkiminen on kivaa kans. Ja sitten katsoisin padia tietenkin.
- Mitäs täydellisessä lomapäivässä syödään?
- No karkkia ja jäätelöä
- Kenen kanssa haluaisit viettää täydellistä lomapäivää?
- No kavereiden....ja on isi, äiti, sisko ja veikkakin ihan kivoja.
- Missäs tällainen lomapäivä sitten vietetään
- No olishan se kiva olla mummolassa tai sitten Uimaharjussa.

Näin siis kolmevuotias. Ja meillä ei siis tosiaan ole uima-allasta, vaan lapsi sai kesäloman kunniaksi pihalle tuollaisen upean, pienen kahluualtaan, joka pienen mielessä vastaa suunnilleen 50 metrin olympia-allasta. Mutta millainen on meidän täydellinen lomapäivämme?

Keski-ikäinen suojautuu festareiden kutsulta ja keskittyy odottamaan päiväunia.

Ikä tekee tepposet

Täydellisen lomapäivän koostumus muuttuu iän myötä, aika radikaalistikin. Parikymppisen ideaalilomapäivä näyttää melko lailla erilaiselta kuin nelikymppisen. Siinä missä parikymppinen haaveilee lipittelevänsä keskiolutta festareilla kavereiden kanssa, niin nelikymppinen haaveilee itsegrillatusta naudanlihapihvistä ja pitkistä päiväunista. Yhteistä haaveille toki lienee tuo juomapuoli. Klassikot pitävät pintansa.
Täydellisen lomapäivän sisältö on varmaan jokaisella erilainen. Ja lomanvietolle ei muutenkaan ole olemassa mitään universaalia säännöstöä. Lomailu on kuitenkin taito, joka joillakin on ja joiltakin se puuttuu. Ne, joilta se puuttuu, selailevat työsähköpostia ja soittelevat päivittäin konttorille selvittääkseen, joko hänen kuolemattomuutensa on huomattu. Meillä lomataidon osaajilla taas työpuhelin on jossain rantavaatekassin pohjalla niin, että pirinä ei häiritse rannalla löhöilyä.

Minun unelmalomapäiväni koostuisi näistä elementeistä.

1) Lepo

Itse en tykkää nukkua aamuisin kovinkaan pitkään lomallakaan. Tuntuu, että jos nukkuu yli kahdeksaan, niin varastaa omaa aikaansa. Pitkä uni ei kuitenkaan vie lopullisesti väsymystä pois, vaan sen tekee ylipäänsä säännöllinen unirytmi. Koetankin mahdollisuuksien mukaan mennä nukkumaan ja herätä suht  samoihin aikoihin läpi vuoden. Ainakaan tuo television surkeaakin surkeampi ohjelmatarjonta ei iltaisin kutsu/pakota valvomaan kovinkaan myöhään. Ja aamuisin meillä toimii herätyskellona hyperenerginen varttia vaille neljävuotias ihmisentaimi. Hän pitää huolen siitä, että hänen "työaikansa" alkaa noin kello kuusi.

Loma-aikaan otamme vaimon kanssa valvomisvuorot, jolloin suunnilleen joka toinen päivä herää lapsen kanssa toinen ja toinen saa nukkua pidempään. Se tuo lapsi pahalainen ei vaan ota hyväksyäkseen meidän vuorottelusysteemiä, vaan koettaa ei-niin-hellävaraisesti herätellä kaikki osakkaat samaan aikaan. Joo, ja tiedän, että jotkut lapset heräävät omia aikojaan ja leikkivät itsekseen herättämättä yhtään ketään - reilun kymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että kaikki lapset eivät niin tee.

Unen pituuden sijaan huomaan, että unen sisältö on lomalla parempaa. Uni on syvempää ja levollisempaa, jolloin samoihin tunteihin saa parempaa sisältöä ja enemmän täytettä. Seitsemän tunnin uni lomalla on laadultaan sata kertaa parempaa kuin seitsemän tunnin uni työaikaan. Ai mitenkö niin otan työni vakavasti....

Toinen uneen liittyvä tekijä ovat päiväunet. Ai sitä onnentunnetta, kun saa lounaan päälle köllähtää sohvalle ja ottaa reippaat ja vieläpä lailliset puolen tunnin päiväunet. Niitä ei oikein työaikana ole sallittua tai edes mahdollista viettää - pysykööt siis loma-ajan herkkuna.

Käynnissä neuvottelu siitä, missä lomaa vietetään tänä kesänä.

2) Paikka

Lomailijat jakaantuvat lomapaikan suhteen useampaan kategoriaan. Osa ihmisistä pysyy tiukasti kotona koko loman, kun toiset taas pakkaavat kassit ja karkaavat etelänmaille heti ensimmäisen mahdollisuuden koittaessa. Ja näiden lisäksi ovat mökkeilijät, karavaanarit, veneilijät ja motoristimatkailijat sekä tietenkin se sakki, joka viettää lomansä lähibaarissa upottaen aivot autuaaseen etanoliin.

Minusta lomalle luontevin paikka on olla sellaisessa paikassa, jossa ei arkeaan normaalisti vietä. Kotona tuntuu koko ajan, että tekemättömät työt seuraavat perässä ja pakottavat tarttumaan johonkin pakolliseen. Sen sijaan, että lojuisit rantatuolissa lapsenvahtina, tuntuu kuin pitäisi olla haalari niskassa ja suti kädessä maalaamassa tai vasara kourassa naulaamassa jotain rempsottavaa paikkaa. Tekemättömien töiden keskellä on vaikeaa levätä. Ja omakotitalon omistajan työ ei ole koskaan tehty.
Itse voisin olla kesäpaikassamme vaikka koko loman. Se tuntuisi todelliselta irtaantumiselta arjesta ja toisaalta kotona ehtii kyllä talven aikaan olla riesaksi asti. Toisaalta taas kesällä on mukava nähdä vähän paikkoja ja ihmisiä, joten pieni reissaaminenkin on paikallaan. Meistä on ajan saatossa tullutkin eräänlaisia sekalomalaisia, jotka viettävät aikaa kotona ja poissa tasaisella syötöllä.

Lomanviettopaikkaan pätee minusta sama juttu kuin muuhunkin lomailuun. On aivan sama, missä lomaansa viettää, kun itsellä on tuntuma, että tekee jotain erilaista kuin arkena. Erilaisuus voi tulla vaikka siitä, että yöpyy omalla takapihalla teltassa, jos ei muuta reissua keksi.

Loma on aina arjen vastakohta ja sen tunnit pitäisi täyttyä siten, että arjessa jaksaa hymyilyttää näiden vapaiden viikkojen erilaisuus ja poikkeavuus muista. On jotenkin järjetön ajatus olla lomalla ja keskittyä tekemään samoja asioita kuin muinakin viikkoina. Jos tekemisen täyttävät kotona oleminen arkisine rutiineineen ja tekemisineen, niin kuinka lomaviikon silloin erottaa arkiviikosta?

3) Ruoka

Minusta lomaruoka on helppoa ja se tulee grillistä. Meillä ainakin grillataan kesäaikaan ja etenkin loma-aikaan melkein joka päivä. Grilliin menee pääasiassa lihaa ja makkaraa, mutta on siellä nähty vierailemassa joskus kalaa ja kasviksiakin. Grillaaminen on minusta luonteva vaihtoehto sen vuoksi, että siinä astioita ja valmisteluja tarvitsee vähemmän kuin normaalisti ja siinä ruokaa tehdessä voi samalla nauttia ulkoilmasta ja kesästä. Loma ja hikinen puuhastelu keittiössä ei oikein kuulosta täydelliseltä yhtälöltä?
Enkä pidä pahana, vaikka lomalla syötäisiin ulkona ja kertakäyttöastioista. Eihän se kaikkein ekologisin vaihtoehto ole, mutta jotenkin kesäinen. Ja on grillaajan taitoa luoda sellaisia pihvejä, että niihin pystyy myös muoviveitsi.

Kesään kuuluvat ehdottomasti myös luonnon omat antimet. Tähän aikaan vuodesta pitäisi ahmia kaikkea sitä, mitä pellot tuottavat, koska talvella nuo maut puuttuvat lähes kokonaan pöydästä. Siis hyvän grillipihvin kylkeen kuuluu salaatti ja kasvikset - tuoreina tietenkin.

Oma suosikkini kaikessa yksinkertaisuudessaan on naudan grillipihvi, jonka kanssa syödään lohkoperunoita (tai yhtä lailla uusia perunoita suoraan kattilasta). Tuohon kylkeen vähän grillattua halloumia ja raikasta salaattia. Kyytipoikana toimii päivästä riippuen joko raikas vesi tai sitten kotimainen keskiolut. Grillaajamestarille on paikallaan skoolata tuopillisella kuohuvaa. Viime vuosina kauppoihin on vielä ilmestynyt laumoittain pienpanimoiden tuotteita, joita on hyvä maistella pullollinen ja samalla tukea kotimaista käsityötä.

Viisas varustautuu kaikkiin loma-aktiviteetteihin

4) Tekemiset

Lomalla voi lojua mitään tekemättä, mutta minusta fiksumpaa on käyttää aikaa myös siihen, että tekee jotain, mihin aika ei normaalisti riitä. Kotona ollessa minä liikun lomalla aika paljon. Kun aikaa liikuntaan on käytettävissä, niin mielelläni minä kyllä otan kaiken hyödyn irti. Tälläkin viikolla olen käynyt salilla, juossut ja kiipeillyt.
Nyt kun tuo junioreista pienin oppi ajamaan pyörällä, niin iltaisin lapsella on joku pakonomainen tahto lenkittää vanhaa isäänsä. Vauhti on tällaisen keskivartalolihavan ukonturjakkeen juoksuun juuri sopiva ja tuon lapsen perässä on pakko pysyä, sillä juuri ajamaan oppineena hänellä on noin kaksi kertaa enemmän vauhtia kuin älyä. Se tarkoittaa käytännössä, että pyörä kiitää kadun laidasta laitaan niin kovaa kuin muumirenkailla pääsee ja isi juoksee perässä koettaen yhtä aikaa opettaa lapselle liikennesääntöjä, ehkäistä onnettomuuksia ja pitää lasta ylipäänsä hengissä.

Suomen kesä tarjoaa myös rajattomasti mahdollisuuksia lomatekemiseen, vaikka pysyttelisi ihan kotipaikkakunnalla. Tämän tekstin kuvat on otettu Lappeenrannan hiekkalinnasta, joka on meidän perheen pyöräilykohde joka kesä. Idea, että hiekasta voidaan muovata oheisenkaltaisia tarkkoja hahmoja, on joka vuosi yhtä hämmästyttävä.
Itse ainakin huomaan, että tekemiseen on lomalla energiaa paljon arkea enemmän. Toki se johtuu siitä, että kun päivällä ei käy töissä, niin se vapauttaa heti kahdeksan tuntia lisää vapaa-aikaa. Ja heinäkuussa vielä lasten harrastukset ovat tauolla, joten harkkakuskauksiakin on vähemmän.

Tekemisen ongelma onkin yleensä sen keksiminen. Tällaisella viiden eri ikäisen sirkuksella on välillä aika haastavaa (no okei, mahdotonta) löytää sellaista tekemistä, joka sopisi kaikille ja johon kaikki (teinit mukaanlukien) saisi houkuteltua. Lisäksi kesäjutut ovat yleensä päällekkäin samoina viikonloppuina, joten valintaa on tehtävä. Nytkin olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan Kotkaan Tall ships racen laivoja, mutta meillä osuu samaan viikonloppuun lähtö maalle, joten tyydyn katselemaan purjelaivoja instagramista.

5) Asenne

Lomailussa on kuitenkin ennen kaikkea kyse oikeasta asenteesta. Siis siitä, että keskittyy häivyttämään ankean harmaan arjen mielestään ja keskittymään muutamaksi viikoksi tekemään jotain lomamaista. Asenne syntyy siitä, että osaa erottaa arjen ja loman toisistaan. Sen jälkeen, kun asenne on kohdallaan, on kaiken muun aikaansaaminen paljon helpompaa. Loma-asenteeseen ei saa vaikuttaa sää tai muut luonnonolosuhteet. Minäkin onnistuin rikkomaan selkäni heti ensimmäisenä lomapäivänä, mutta ei se asennetta vetänyt yhtään vinoon - ainakaan yhtä paljon kuin selkärangan.

Loma ei ole täysin aikataulutettua orjallista tekemistä päivästä toiseen tai sitä, että on kaikkina päivinä koettava jotain kuolemattoman hienoa ja nähtävä maailman syvimmät meret. Loma on yhtä paljon sitä, että voi olla omalla takapihalla kirja kädessä rantatuolissa ja nauttia kauniista kesäpäivästä ilman kiirettä mihinkään tai tarvetta tehdä yhtään mitään.

Jokaisella on varmaan lomafiilikseen pääsemiseksi omat keinonsa. Ja jokaisella on myös oma lempitapansa viettää lomaa. Meissä ihmisissä on juuri se hieno piirre, että jokaiselle syntyy jo alusta saakka oma persoonallinen tahto ja mielipiteet. Perheissä lomailun taito syntyy siitä, että jokaisen mielipidettä pystytään ottamaan huomioon ja rakentamaan loma sellaiseksi, että jokainen kokee oman lomatoiveensa täyttyneen. Voin muuten sanoa, että tällaisessa kombinaatiossa, jossa on murros-, uhma- ja keski-ikäistä sakkia, tehtävä ei ole helppo.

Ottakaa siis lomalla rennosti ja nauttikaa vapaasta - talvella tuota tunnetta tulee kaipaamaan.

Helteistä heinäkuuta kaikille lomalaisille!

Hyviä heinäkuun helteitä kaikille!