Huikee lomapäivä, näin se vietetään

​

Lomailijan aurinko paistaa, vaikka ilma olisi pilvinen

 

Loman kakkosviikko starttasi aurinkoisissa merkeissä. Keho sekä mieli alkavat pikkuhiljaa tottumaan siihen, ettei aamulla vedetä päälle siistimpiä vaatteita ja marssita toimistolle työntekoon. Loma-asuksi ovat tähän saakka kelvanneet hyvin shortsit, t-paita ja crocksit. Ensimmäinen lomaviikko menee aina laskeutuessa pois työmoodista ja sen aikana onkin aina fiksuinta tehdä pois rästijuttuja ja ikävänpuoleisia kotitöitä.
Minua hieman tuskastuttaa kotona oleminen. Odottelen kuumeisesti sitä, että karavaani saadaan siirrettyä kesäpaikalle ja pääsen irtautumaan arkiympyröistä ja hengittelemään toisenlaista ilmaa. Hauskaa on toki ollut tähän saakka ja paljon on lomajuttuja tehty.

Haastattelin tätä juttua varten perheen kolmevuotiasta ja koetin udella, millainen on pienen mielestä täydellinen kesäpäivä. Vastaukset eivät sinällään yllättäneet, mutta se yllätti, kuinka haastatteluvalmis tuollainen pieni ihminen on.

- Millainen on sinun täydellinen lomapäiväsi?
- No, siinä saa mennä uima-altaaseen uimaan heti aamusta. Ja leikkimökissä leikkiminen on kivaa kans. Ja sitten katsoisin padia tietenkin.
- Mitäs täydellisessä lomapäivässä syödään?
- No karkkia ja jäätelöä
- Kenen kanssa haluaisit viettää täydellistä lomapäivää?
- No kavereiden....ja on isi, äiti, sisko ja veikkakin ihan kivoja.
- Missäs tällainen lomapäivä sitten vietetään
- No olishan se kiva olla mummolassa tai sitten Uimaharjussa.

Näin siis kolmevuotias. Ja meillä ei siis tosiaan ole uima-allasta, vaan lapsi sai kesäloman kunniaksi pihalle tuollaisen upean, pienen kahluualtaan, joka pienen mielessä vastaa suunnilleen 50 metrin olympia-allasta. Mutta millainen on meidän täydellinen lomapäivämme?

Keski-ikäinen suojautuu festareiden kutsulta ja keskittyy odottamaan päiväunia.

Ikä tekee tepposet

Täydellisen lomapäivän koostumus muuttuu iän myötä, aika radikaalistikin. Parikymppisen ideaalilomapäivä näyttää melko lailla erilaiselta kuin nelikymppisen. Siinä missä parikymppinen haaveilee lipittelevänsä keskiolutta festareilla kavereiden kanssa, niin nelikymppinen haaveilee itsegrillatusta naudanlihapihvistä ja pitkistä päiväunista. Yhteistä haaveille toki lienee tuo juomapuoli. Klassikot pitävät pintansa.
Täydellisen lomapäivän sisältö on varmaan jokaisella erilainen. Ja lomanvietolle ei muutenkaan ole olemassa mitään universaalia säännöstöä. Lomailu on kuitenkin taito, joka joillakin on ja joiltakin se puuttuu. Ne, joilta se puuttuu, selailevat työsähköpostia ja soittelevat päivittäin konttorille selvittääkseen, joko hänen kuolemattomuutensa on huomattu. Meillä lomataidon osaajilla taas työpuhelin on jossain rantavaatekassin pohjalla niin, että pirinä ei häiritse rannalla löhöilyä.

Minun unelmalomapäiväni koostuisi näistä elementeistä.

1) Lepo

Itse en tykkää nukkua aamuisin kovinkaan pitkään lomallakaan. Tuntuu, että jos nukkuu yli kahdeksaan, niin varastaa omaa aikaansa. Pitkä uni ei kuitenkaan vie lopullisesti väsymystä pois, vaan sen tekee ylipäänsä säännöllinen unirytmi. Koetankin mahdollisuuksien mukaan mennä nukkumaan ja herätä suht  samoihin aikoihin läpi vuoden. Ainakaan tuo television surkeaakin surkeampi ohjelmatarjonta ei iltaisin kutsu/pakota valvomaan kovinkaan myöhään. Ja aamuisin meillä toimii herätyskellona hyperenerginen varttia vaille neljävuotias ihmisentaimi. Hän pitää huolen siitä, että hänen "työaikansa" alkaa noin kello kuusi.

Loma-aikaan otamme vaimon kanssa valvomisvuorot, jolloin suunnilleen joka toinen päivä herää lapsen kanssa toinen ja toinen saa nukkua pidempään. Se tuo lapsi pahalainen ei vaan ota hyväksyäkseen meidän vuorottelusysteemiä, vaan koettaa ei-niin-hellävaraisesti herätellä kaikki osakkaat samaan aikaan. Joo, ja tiedän, että jotkut lapset heräävät omia aikojaan ja leikkivät itsekseen herättämättä yhtään ketään - reilun kymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että kaikki lapset eivät niin tee.

Unen pituuden sijaan huomaan, että unen sisältö on lomalla parempaa. Uni on syvempää ja levollisempaa, jolloin samoihin tunteihin saa parempaa sisältöä ja enemmän täytettä. Seitsemän tunnin uni lomalla on laadultaan sata kertaa parempaa kuin seitsemän tunnin uni työaikaan. Ai mitenkö niin otan työni vakavasti....

Toinen uneen liittyvä tekijä ovat päiväunet. Ai sitä onnentunnetta, kun saa lounaan päälle köllähtää sohvalle ja ottaa reippaat ja vieläpä lailliset puolen tunnin päiväunet. Niitä ei oikein työaikana ole sallittua tai edes mahdollista viettää - pysykööt siis loma-ajan herkkuna.

Käynnissä neuvottelu siitä, missä lomaa vietetään tänä kesänä.

2) Paikka

Lomailijat jakaantuvat lomapaikan suhteen useampaan kategoriaan. Osa ihmisistä pysyy tiukasti kotona koko loman, kun toiset taas pakkaavat kassit ja karkaavat etelänmaille heti ensimmäisen mahdollisuuden koittaessa. Ja näiden lisäksi ovat mökkeilijät, karavaanarit, veneilijät ja motoristimatkailijat sekä tietenkin se sakki, joka viettää lomansä lähibaarissa upottaen aivot autuaaseen etanoliin.

Minusta lomalle luontevin paikka on olla sellaisessa paikassa, jossa ei arkeaan normaalisti vietä. Kotona tuntuu koko ajan, että tekemättömät työt seuraavat perässä ja pakottavat tarttumaan johonkin pakolliseen. Sen sijaan, että lojuisit rantatuolissa lapsenvahtina, tuntuu kuin pitäisi olla haalari niskassa ja suti kädessä maalaamassa tai vasara kourassa naulaamassa jotain rempsottavaa paikkaa. Tekemättömien töiden keskellä on vaikeaa levätä. Ja omakotitalon omistajan työ ei ole koskaan tehty.
Itse voisin olla kesäpaikassamme vaikka koko loman. Se tuntuisi todelliselta irtaantumiselta arjesta ja toisaalta kotona ehtii kyllä talven aikaan olla riesaksi asti. Toisaalta taas kesällä on mukava nähdä vähän paikkoja ja ihmisiä, joten pieni reissaaminenkin on paikallaan. Meistä on ajan saatossa tullutkin eräänlaisia sekalomalaisia, jotka viettävät aikaa kotona ja poissa tasaisella syötöllä.

Lomanviettopaikkaan pätee minusta sama juttu kuin muuhunkin lomailuun. On aivan sama, missä lomaansa viettää, kun itsellä on tuntuma, että tekee jotain erilaista kuin arkena. Erilaisuus voi tulla vaikka siitä, että yöpyy omalla takapihalla teltassa, jos ei muuta reissua keksi.

Loma on aina arjen vastakohta ja sen tunnit pitäisi täyttyä siten, että arjessa jaksaa hymyilyttää näiden vapaiden viikkojen erilaisuus ja poikkeavuus muista. On jotenkin järjetön ajatus olla lomalla ja keskittyä tekemään samoja asioita kuin muinakin viikkoina. Jos tekemisen täyttävät kotona oleminen arkisine rutiineineen ja tekemisineen, niin kuinka lomaviikon silloin erottaa arkiviikosta?

3) Ruoka

Minusta lomaruoka on helppoa ja se tulee grillistä. Meillä ainakin grillataan kesäaikaan ja etenkin loma-aikaan melkein joka päivä. Grilliin menee pääasiassa lihaa ja makkaraa, mutta on siellä nähty vierailemassa joskus kalaa ja kasviksiakin. Grillaaminen on minusta luonteva vaihtoehto sen vuoksi, että siinä astioita ja valmisteluja tarvitsee vähemmän kuin normaalisti ja siinä ruokaa tehdessä voi samalla nauttia ulkoilmasta ja kesästä. Loma ja hikinen puuhastelu keittiössä ei oikein kuulosta täydelliseltä yhtälöltä?
Enkä pidä pahana, vaikka lomalla syötäisiin ulkona ja kertakäyttöastioista. Eihän se kaikkein ekologisin vaihtoehto ole, mutta jotenkin kesäinen. Ja on grillaajan taitoa luoda sellaisia pihvejä, että niihin pystyy myös muoviveitsi.

Kesään kuuluvat ehdottomasti myös luonnon omat antimet. Tähän aikaan vuodesta pitäisi ahmia kaikkea sitä, mitä pellot tuottavat, koska talvella nuo maut puuttuvat lähes kokonaan pöydästä. Siis hyvän grillipihvin kylkeen kuuluu salaatti ja kasvikset - tuoreina tietenkin.

Oma suosikkini kaikessa yksinkertaisuudessaan on naudan grillipihvi, jonka kanssa syödään lohkoperunoita (tai yhtä lailla uusia perunoita suoraan kattilasta). Tuohon kylkeen vähän grillattua halloumia ja raikasta salaattia. Kyytipoikana toimii päivästä riippuen joko raikas vesi tai sitten kotimainen keskiolut. Grillaajamestarille on paikallaan skoolata tuopillisella kuohuvaa. Viime vuosina kauppoihin on vielä ilmestynyt laumoittain pienpanimoiden tuotteita, joita on hyvä maistella pullollinen ja samalla tukea kotimaista käsityötä.

Viisas varustautuu kaikkiin loma-aktiviteetteihin

4) Tekemiset

Lomalla voi lojua mitään tekemättä, mutta minusta fiksumpaa on käyttää aikaa myös siihen, että tekee jotain, mihin aika ei normaalisti riitä. Kotona ollessa minä liikun lomalla aika paljon. Kun aikaa liikuntaan on käytettävissä, niin mielelläni minä kyllä otan kaiken hyödyn irti. Tälläkin viikolla olen käynyt salilla, juossut ja kiipeillyt.
Nyt kun tuo junioreista pienin oppi ajamaan pyörällä, niin iltaisin lapsella on joku pakonomainen tahto lenkittää vanhaa isäänsä. Vauhti on tällaisen keskivartalolihavan ukonturjakkeen juoksuun juuri sopiva ja tuon lapsen perässä on pakko pysyä, sillä juuri ajamaan oppineena hänellä on noin kaksi kertaa enemmän vauhtia kuin älyä. Se tarkoittaa käytännössä, että pyörä kiitää kadun laidasta laitaan niin kovaa kuin muumirenkailla pääsee ja isi juoksee perässä koettaen yhtä aikaa opettaa lapselle liikennesääntöjä, ehkäistä onnettomuuksia ja pitää lasta ylipäänsä hengissä.

Suomen kesä tarjoaa myös rajattomasti mahdollisuuksia lomatekemiseen, vaikka pysyttelisi ihan kotipaikkakunnalla. Tämän tekstin kuvat on otettu Lappeenrannan hiekkalinnasta, joka on meidän perheen pyöräilykohde joka kesä. Idea, että hiekasta voidaan muovata oheisenkaltaisia tarkkoja hahmoja, on joka vuosi yhtä hämmästyttävä.
Itse ainakin huomaan, että tekemiseen on lomalla energiaa paljon arkea enemmän. Toki se johtuu siitä, että kun päivällä ei käy töissä, niin se vapauttaa heti kahdeksan tuntia lisää vapaa-aikaa. Ja heinäkuussa vielä lasten harrastukset ovat tauolla, joten harkkakuskauksiakin on vähemmän.

Tekemisen ongelma onkin yleensä sen keksiminen. Tällaisella viiden eri ikäisen sirkuksella on välillä aika haastavaa (no okei, mahdotonta) löytää sellaista tekemistä, joka sopisi kaikille ja johon kaikki (teinit mukaanlukien) saisi houkuteltua. Lisäksi kesäjutut ovat yleensä päällekkäin samoina viikonloppuina, joten valintaa on tehtävä. Nytkin olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan Kotkaan Tall ships racen laivoja, mutta meillä osuu samaan viikonloppuun lähtö maalle, joten tyydyn katselemaan purjelaivoja instagramista.

5) Asenne

Lomailussa on kuitenkin ennen kaikkea kyse oikeasta asenteesta. Siis siitä, että keskittyy häivyttämään ankean harmaan arjen mielestään ja keskittymään muutamaksi viikoksi tekemään jotain lomamaista. Asenne syntyy siitä, että osaa erottaa arjen ja loman toisistaan. Sen jälkeen, kun asenne on kohdallaan, on kaiken muun aikaansaaminen paljon helpompaa. Loma-asenteeseen ei saa vaikuttaa sää tai muut luonnonolosuhteet. Minäkin onnistuin rikkomaan selkäni heti ensimmäisenä lomapäivänä, mutta ei se asennetta vetänyt yhtään vinoon - ainakaan yhtä paljon kuin selkärangan.

Loma ei ole täysin aikataulutettua orjallista tekemistä päivästä toiseen tai sitä, että on kaikkina päivinä koettava jotain kuolemattoman hienoa ja nähtävä maailman syvimmät meret. Loma on yhtä paljon sitä, että voi olla omalla takapihalla kirja kädessä rantatuolissa ja nauttia kauniista kesäpäivästä ilman kiirettä mihinkään tai tarvetta tehdä yhtään mitään.

Jokaisella on varmaan lomafiilikseen pääsemiseksi omat keinonsa. Ja jokaisella on myös oma lempitapansa viettää lomaa. Meissä ihmisissä on juuri se hieno piirre, että jokaiselle syntyy jo alusta saakka oma persoonallinen tahto ja mielipiteet. Perheissä lomailun taito syntyy siitä, että jokaisen mielipidettä pystytään ottamaan huomioon ja rakentamaan loma sellaiseksi, että jokainen kokee oman lomatoiveensa täyttyneen. Voin muuten sanoa, että tällaisessa kombinaatiossa, jossa on murros-, uhma- ja keski-ikäistä sakkia, tehtävä ei ole helppo.

Ottakaa siis lomalla rennosti ja nauttikaa vapaasta - talvella tuota tunnetta tulee kaipaamaan.

Helteistä heinäkuuta kaikille lomalaisille!

Hyviä heinäkuun helteitä kaikille!

 

Perhe lomasilla

Perjantai ja odotan kuumeisesti, että kello lyö neljä. Pöytä on siivottu, sähköpostissa poissaoloviesti ja seuraavan viikon kalenterista on varmistettu, että roikkumaan ei jää mitään. Minun töitäni tekevälle pitäisi jäädä siistit mestat, eikä mitään pommeja. Lopulta kello kilahtaa pykälään, valot pois ja keväisessä säässä kävellen kohti kotia. On talviloman aika!

Tänä vuonna keskisen Suomen talvilomaviikko osuu helmi- ja maaliskuun vaihteeseen eli sopivasti kesken talvilomaa talvi vaihtuu kevääseen ja alkaa vuoden parempi puolisko. (Aina pienen juhlan paikka!!) Meillä oli ajatuksena karata kotoa pois heti, kun mahdollista. Pakkasimme siis tavarat jo perjantaina ja starttasimme pienelle lomamatkalle lauantaiaamuna. Keskieurooppalainen perhefarmari kattoon asti tavaraa täyteen, takapenkin taavit saivat aamupalan autoon (millä ostettiin ainakin alkumatkaksi hiljainen ja rauhallinen osuus) ja ei kun kuutostietä pohjoiseen päin.  Kuten kuvasta näkyy, on kuskivuorossa tällä kertaa perheen kauniimpi osapuoli ja minä saan luxuksena istua takana.

Kun kyseessä on vain viikon loma, niin siinä ei mahdottomia ehdi puuhaamaan. Suuntasimme ensin mummolaan pariksi päiväksi lepäämään ja nauttimaan "easy livingistä". Mummolassahan on tarjolla lisäkäsipareja lastenhoitoon sekä meille aikuisille hieman hengähdystaukoa normaalista arjen paahtamisesta. Lasten lisäksi mummo pitää huolta myös aikuisten riittävästä ravinnonsaannista ja ukki taas viihdyttää pienintä niin, että on mahdollista huomaamatta karata päiväunille nurkkakammariin. Ja tätä mahdollisuutta ainakin minä käytin melko sumeilematta hyväksi.

Nykyisin lomalta odottaa eniten sitä, että saa irrota arjesta ja poistua tutuista kotiympyröistä vaikka vähäksi aikaa. Lomaa on se, kun ne tutut tavarat ja sotkut jäävät sadan kilometrin päähän, eivätkä kaiva mieltä ja sielua. Tärkeää on, että rutiinit rikkoontuvat ja elämään tulee toisenlainen rytmi. Ymmärrän jälleen hieman paremmin heitä, jotka joka kesä jaksavat lähteä järvenrantaan mökille koko kesälomaksi, vaikka olot mökillä olisivat kuinka paljon alkeellisemmat kuin kotona. 

 

Mummolassa sattui vielä juuri talven viimeiseksi päiväksi täydellinen ulkoilupäivä. Otimmekin kunnon valokylpyjä ja kävimme porukalla jäällä kävelemässä pitkän lenkin. Pikkuihminen sai kokeilla myös suksia ja tyylistä sekä vauhdista päätellen meillä on kahdenkymmenen vuoden päästä odotettavissa kotimainen mitalitoivo silloisiin MM-koisihin. 

Tuntui oikeasti keväältä ja valon voiman tunsi jokaisessa solussa. Tuskin on parempaa ja halvempaa lääkettä uupumukseen ja väsymykseen kuin kevään ensimmäiset auringonsäteet. Jäältä ei olisi halunnut lähteä pois ollenkaan. Harmi, ettei tuota lääkettä osaa ottaa pieninä annoksina myös loman ulkopuolella. Vaiva jäälle menoon ei olisi iso täällä kotonakaan.

Kiireen ja suorittamisen pois jättäminen on avainsana onnistuneeseen lomaan. Vapaa ei ole ainakaan minulle sitä aikaa, jolloin on saatava suorituskortti täyteen rasteja ja koko viikoksi olisi oltava tarkka suunnitelma. Missään nimessä lyhyeen lomaan eivät kuulu suursiivoukset ja remontit, vaan enemmänkin aikataulutonta yhdessäolemista ja nauttimista siitä, että saa olla vaan.

Kun olimme nauttineet mummolan vieraanvaraisuudesta muutaman päivän, otimme nokan kohti Pohjois-Karjalaa ja kesäpaikkaamme. Puolessavälissä matkaa näki selvästi, että lunta on pohjoisemmassa osassa Karjalaa aika lailla enemmän kuin meillä kotona. Talvella ja talvella on eroa eri osissa maata. 

Ennen Uimaharjuun menemistä teimme pienen kierroksen Joensuussa. Söimme lounasta toisen mummin kanssa ja sen jälkeen kevyt kierros kaupungilla ja karkkikaupan kautta kohti viimeistä etappia. Joensuu on viime vuosina parantanut kaupunkikuvaansa huomattavasti ja tällaiselle ex-Joensuulaiselle koko keskusta näyttää kovin erilaiselta (ja kieltämättä paremmalta) kuin ennen. Muutaman kerran joutuu jopa reittiä hakemaan, kun välistä on kadonnut itselle tuttuja maamerkkejä. Harmillisesti vaan jälleen kerran sää oli "helmikuuksi tyypillinen" vesisade, joten mitään pitkää kierrosta emme jaksaneet tehdä

 

Joensuun jälkeen siis suoraan Uimaharjuun. Kun kesäpaikalla ei käy pitkään aikaan, niin siinä on pari mietittävää juttua. Jos käy kaupassa jo menomatkalla, niin kukas muistaa, mitä puuttuu!? Eipä kukaan. Ja sen vuoksi meilläkin on nyt iso kasa käsisaippuaa ja leivinpaperia, mutta ei ollenkaan talouspaperia tai esim. nytkin leipomuksiin kaivattua korppujauhoa. Toinen mielenkiintoinen pohdittava on, siivotaanko ensin, vasta viimeisenä vai siivotaanko ollenkaan. Periaatteessa, kun kukaan ei talossa ole ollut kuukausiin, ei siivouksen tarvetta olisi ja lyhyellä lomalla ketään ei kiinnosta tarttua imurinvarteen ja kuluttaa lyhyestä ajasta siivoukseen paria tuntia. Nytkin siis päätimme ummistaa silmämme pieneltä pölymäärältä ja tyydyimme hyvin pikaiseen imurointiin noin niin kuin silmänlumeeksi.

Lomalla täytyy osata ottaa rennosti ja jättää pois niitä joutavanpäiväisiä rutiineja ja pakollisia aktiviteetteja, jotka elämää yleensä tahdittavat. Kukaan ei kuole siihen, että yksi viikkosiivous jää tekemättä, mutta jonkun parisuhde voi kuolla siihen, että koskaan ei ole aikaa kurkistaa rutiinien taakse ja viettää aikaa rennosti hyggeillen. Mietimme illalla, miksi tuollainen lyhyt loma tuntuukin nyt niin hyvältä ja tulimme siihen lopputulokseen, että poistuminen kotiympyröistä ja rutiineista oli juuri nyt paikallaan. Ei liikoja kotitöitä, sotkuja ja "pakollista" tekemistä, niin sielu lepää. Lisäksi sen ajan, jonka normaalisti käyttäisi tavaroiden raivaamiseen, siivoamiseen tai tarkemmin sanottuna sotkujen päivittelyyn, voi nyt kuluttaa ulkoillen, nauttien raittiista ilmasta ja perheen seurasta. 

 

Pieni takaisku koettiin heti ensimmäisenä aamuna. Takapihan pressutallista oli toinen puoli sortunut lumen alla ja tallissa olevien tavaroiden pelastamiseksi oli päästävä pikaisesti korjaushommiin. Tilanteen pelasti tälläkin kertaa lähistöllä asuva setäni, jolla oli aiheeseen sopivat tarvekalut ja varaosat. Siis katkenneet metalliputket vaihdettiin uusiin ja talli on lähes entistä paremmassa kuosissa. Homman opetus - putkien läpi oli porattu katon vahvistamiseksi laitettujen lautojen kannatinruuvit. Putkeen ei saisi porata reikiä, koska se heikentää putken lujuutta. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Harmituksesta johtuen en tajunnut ottaa kuvaa leuhottavasta teltasta ja sitä ympäröivästä lumimäärästä. 

Muu aika menikin pihalla pyöriessä, mäkeä laskiessa ja katolta lumia pudotellessa. Siis ei mitään järkevää tekemistä, mutta jotain pientä puuhaa käsille, jottei loma mene makoiluksi. Tässä vaiheessa muuten pakko heittää kiitokset paikalliselle marketille. Lumi oli tukkinut tien varastoon, joten kaikki mäenlaskuvälineet olivat "kanissa". Hätäapua etsittiin monesta paikasta, mutta tilanteen pelasti kylän K-kauppa. Siellä ystävällinen rouva kaiveli liukurit esiin ja mäenlaskutiimin ammattitason välineistö oli kasassa.

Vaikka lomalla pitää levätä ja nukkua, niin minusta ei ole fiksua käyttää lomaansa sohvalla kroonisesti makoillen tai televisiota tuijottaen. Lojuminen ei minulle edusta lepoa, vaan lepoa edustaa se, että tekeminen poikkeaa normaalista. Minäkin olen normaalisti arkipäivät hyvässä tallessa toimiston uumenissa, mihin päivänvalo ei käy. Joten nyt kun päivän sai viettää ulkona, niin onhan se erilaista. Nyt tosin tekemistä olikin niin paljon, että mäenlaskuun päästiin vasta iltapimeällä. Oma hauskuutensa siinäkin...

 

Kuvassa perheen tyttöjen lahjaksi saamat hassut kettusukat - aika huikeat :)

Vapaan lumen määrä katolla oli reilut puoli metriä. Ja kun kyse on tuollaisesta suveentuneesta lumesta, niin siinä alkaa olla painoa sen verran, että osa oli pakko ottaa jo pois. Tyhjentelin kattoa sopivissa erissä ja välillä kävin katsomassa hiihdon MM-kisoja (Iivo on kyllä kova jätkä!!). En ottanut edes katon tyhjentämisestä mitään hikiurakkaa, vaan enemmänkin tein hommia rennosti kaupungin virkamiesten TES:iä noudattaen. Kun tahti ei ole sata lasissa, niin hommat maistuvat ja oppii nauttimaan matkasta eikä vain päämäärästä.

Parin päivän jälkeen vielä palasimme mummolaan yhdeksi yöksi ja lopulta perjantaina takaisin kotiin. Itselle oli harmillista sulkea Uimaharjun talon ovi taas kiinni ja lähteä takaisin arkeen. Kakkoskotiin kuitenkin kaipailee niillä väleillä, kun siellä ei aikoihin ehdi käymään ja onhan se aina omanlaisensa rauhan saareke.

Perheen pienimmästä näki ensimmäistä kertaa, että hänellä oli jo hieman koti-ikävä, vaikka hauskaa reissussa olikin. Pienelle ihmiselle viikko on pitkä aika olla kotoa pois ja loman jälkeen on mukavaa löytää omat tutut lelut entisiltä paikoiltaan. (Irrotimme lapsen muuten padistaan koko viikoksi, eikä hänelle tullut kertaakaan vieroitusoireita - ehkä tämä ei olekaan toivoton tapaus!)

Viikonloppuna saamme vielä vieraita. Pienin heräsikin aamulla jo ennen kuutta ja puki päälle juhlamekon. Onko kyse siis siitä, että hän odotta vieraita niin kovin vai onko kyseessä joku prinsessa-syndrooma, joka pakottaa suhtautumaan jokaiseen päivään kuin juhlaan? 

Loma oli enemmän kuin paikallaan ja sanoisin, että tämän vuoden suunnittelemattomuus oli paras suunnitelma, joka meillä on ollut lomaan vuosikausiin. Onnistumisen takana olivat rento ote, riittävän väljä ajankäyttö ja energian suuntaaminen siihen, että liikaa ei tehdä, mutta ei lojuta paikallaankaan - ja poistutaan kotoa niin kauas, ettei tiskikoneen pauhu yllä korviin.

Hyvää viikonloppua ja lomaa niille, joilla se on vielä edessäpäin! 

Ajan musta aukko

Kello kilistää puolta yhtätoista ja oikeastaan kaikki järkevät jutut on tekemättä.  Kummasti on illan saanut kulumaan. Itse asiassa koko päivä on mennyt yhdessä hujauksessa. Ja vaikka aamulla ajattelit, että edessä on pitkääkin pidempi syysmaanantai, niin iltaan se pääsi valumaan kuin varkain. Kuulostaako tutulta?

Tai tämä - töissä ovestasi tulee sisään uusi kollega, jonka syntymävuosi on sama kuin se vuosi, jolloin pääsit ylioppilaaksi. Eikä ole montaakaan vuotta siitä, kun omat kollegasi sanoivat sinulle, että voisivat olla isiäsi tai äitejäsi. Silloin mietit, että kai tälle ikärasismille tulee joskus loppu ja jonain päivänä nuo kääkät on kärrätty kaatopaikalle. No tänä päivänä alan pikkuhiljaa lähestyä kääkkä-osastoa. Sen tietää siitä, kun aloitat joka kolmannen lauseesi sanoilla "muistan, kun...", "eikös ennen...", "en enää muistakaan" tai joku muu menneisyyteen ulottuvista fraaseista.

Tai kolmantena se, kun kahvipöydän jutut kääntyvät vuosien takaisiin työkavereihin, joista ei enää muisteta kuin lempinimet ja ne lempinimetkin ovat sellaisia, joita käytettiin Suomi-filmin lopputeksteissä.

Kaikki noista edellämainituista tarkoittavat sitä, että olen jossain vaiheessa kadottanut aikaa noin kymmenen vuotta. Se on se aikaväli, joka tarvitaan hyppyyn, jossa nuoruus hyvästellään ja seuraavassa asemakyltissä lukee "keski-ikä 5 km".

Vuorokauden kakskytneljä hoo

Koetan pitää vuorokauden rytmini mahdollisimman tasaisena. Menen nukkumaan noin yhdentoista aikaan ja herään kuuden maissa. Nukkumaan saatan mennä aikaisemminkin. Katson aika harvoin enää televisiota, joten jos luennassa ei ole mitään sellaista kirjaa, joka on pakko saada eteenpäin, annan periksi ja painun peiton alle. En kuitenkaan nuku tuota seitsemää tuntia. Koska keski-ikä, niin herään yleensä yöllä ja joskus saatan valvoa tunnin tai kaksi. Jos uni ei tule, hiivin sohvannurkkaan lukemaan tai kuuntelen podcasteja sängyssä. Viime yönäkin kuuntelin kello kolme, kun Tuija Pehkonen haastatteli Marja Hintikkaa. Valvominen lakkasi vituttamasta muutama vuosi sitten, kun tajusin, etten voi sille mitään. Tein itselleni zenit ja totesin, että jos ei nukuta, niin sitten on valvottava ja otettava tuosta ajasta kaikki irti.

Aamun herääminen taas johtuu perheen pienimmästä. Jostain syystä lapsella on tarvis nousta aikaisin ylös ja pitkällisten valintakokeiden jälkeen alokas isi on valittu parhaaksi leikkikaveriksi tuohon aikaan. Meille onkin muodostunut mielenkiintoinen rutiini koettaa leikkiä pikkuautoilla niin hiljaa, ettei kukaan muu herää.

Toisaalta, jos lapsi nukkuu pidempään, niin herään itse aamulla mielellään aikaisin. Keskimäärin aina tuntuu siltä, että pitkään nukuttu aamu on hukkaan heitettyä aikaa. Kun herää ajoissa, ehtii lukea lehden kunnolla, juoda ison kupin kahvia ja valmistautua päivään. Minusta kiireiset aamut, joissa lennossa haukataan pala leipää samalla, kun puetaan ja hypätään vartissa töihin, ovat aika ahdistavia. Tosin silloin, kun koetan saada kuskattua lapsen päiväkotiin ennen omaa töihinmenoa, johtaa aina tuohon vihaamaani minuuttipeliin. Tiedänkin, että jos meinaan olla kahdeksalta töissä, niin silloin kotoa on lähdettävä niin, että auton kello näyttä 7:37 (testattu idän ankarissa olosuhteissa). 

Töissä ei luuhita

Työlle annamme lähes jokainen arkisin sen kahdeksan tuntia. Olen koettanut pitää päiväni mahdollisimman lähellä tuota "kahdeksasta neljään"-rytmiä. Aina se ei onnistu, mutta kun tosissaan yrittää, niin edes useimiten onnistuu. Ja jos päivää on pidennettävä, niin mieluummin menen vähän aikaisemmin töihin kuin että jatkaisin päivää neljän jälkeen. Etenkin, kun perheessä on pieniä lapsia, niin elämän uhraaminen työlle on suunnilleen sama kuin kääntäisi selkänsä perheelle. Lapset ovat pieniä vain hetken ja niille on osattava antaa aikaa silloin, kun lapset sitä tarvitsevat. Teini-ikäisistä jo huomaa, ettei heitä niin paljoa kiinnosta, tulenko töistä neljältä vai viideltä. Toista on tuon kolmevuotiaan kanssa. Mikään ei vedä vertoja sille riemulle, kun tulen ovesta sisään ja eteisen toisestä päästä tulee juoksujalkaa pieni ihminen, jolla on ehtinyt päivän mittaan kasvaa jo ikävä (ja joka ei pelkää näyttää sitä). Se on niitä isyyden pieniä iloja, joita vastaan toki saa hieman kärsiäkin.

Lapsiperheen ilta on muutenkin melko lyhyt. Jos tulen töistä neljän aikaan, niin kello on viisi ennen kuin on syöty ja siitä on vain kolme tuntia kahdeksaan, jolloin on aloitettava iltahommat, jos luulee saavansa pienen nukkumaan yhdeksältä.

Ja tuo viiden ja kahdeksan väli pitää sisällään sen kaiken, mitä lapsiperheessä voi pitää - kotityöt, harkkakyyditykset, kuulumisten vaihdot sekä sen yleisen häsäämisen, joka näyttää ulospäin siltä kuin koko suomenkielinen Serranon perhe koettaisi setviä asioitaan yhtä aikaa.

Jos taas lasta ei saa nukkumaan jo yhdeksältä, niin tuo aika on pois niin sanotusta omasta ajasta. Se on se aika, jolloin esimerkiksi kirjoitan blogia ja suunnittelen, mitä kirjoittaisin tulevaisuudessa. Yhdeksän jälkeen on myös se aika, jolloin tehdään niitä juttuja, joita ei lapsen kanssa voi tehdä. Yksi niistä on laskujen maksu. Oletteko koskaan koettaneet maksaa laskuja samalla, kun kolmevuotias elohopea pyörii ympärillä, koettaa näppäillä tietokoneen jokaista näppäintä, esittää noin sata kysymystä, joihin täytyisi saada vastaus "noin niinku heti". Ja kun kyllästyy häiriköimään siinä koneen vieressä, lähtee joko jomman kumman sisaruksen luo haastamaan riitaa tai sitten tekemään pahojaan sellaiseen nurkkaukseen, jonne silmät eivät keittiönpöydän äärestä yllä.  

Lopputulos on joka tapauksessa se, että tekemäsi homma jää kesken ja juokset joko erotuomariksi sisarusten väliin tai korjaamaan aiheutettuja tuhoja ja estämään tulevia vesivahinkoja/sähköiskuja/puhaltamaan pipiä/torumaan rikosten jälkiseuraamuksena/korjaamaan rikkoontuneen esineen sirpaleita. Tai sitten vain ihmettelemään, missä se vahinko on tapahtunut, koska joka puolella on liian hiljaista. 

Huuda "HEP", jos kuulosti yhtään tutulta. Vai onko tämä hullunkurinen perhe meidän ikioma ominaisuus?