Lomapäiväkirjat, osa 2/X

Sateen jälkeen illalla uimaranta oli täysin tyhjä

Loma etenee. Alkuviikkoon sattui sopivasti sadetta, niin ulos ei tarvitse ryntäillä. Tähän alkulomaan tekee ihan hyvää istua sohvannurkassa, täytellä ristikoita ja ennen kaikkea lukea. Sitten kun väsymys ottaa vallan, niin voi köllähtää päiväunille lyhentämään univelkoja.  

Kesäksi vaihdan lukemisen aina kevyempään. Raskaat elämänkerrat ja vaikeat kaunokirjalliset romaanit saavat jäädä hyllyyn ja tilalle tulee lähes hömppämäisen kevyitä dekkareita. Kesäkuun alusta tähän saakka olen kahlannut läpi jo Juha Vuorisen DikDek-sarjan (uusinta osaa myöten), koko Harri Nykäsen Raid-sarjan ja aloittanut jo Matti Röngän Viktor Kärppä -sarjaa. Tykkään, kun luettava on helppoa ja pystyn lukemaan noin "kirja per päivä"-tahtia. Liika keskittyminen jää pois ja kirjat ovat pelkkää hupia ja ajankulua. 

Valitettavasti isohko osa noista kirjoista on tullut kuunneltua öisin valvoessa. Se tietää, että kirjojen kuuntelu on pois nukkumisesta ja huonosti nukuttu yö on pois hyvin vietetystä elämästä. Mutta parempi kuunnella kirjaa kuin pyöriä silmät auki sängyssä toimettomana. 

Taas kerran noita dekkareita lukiessa tulee sama fiilis, että tuohon minäkin pystyisin, jos.... Se jos on käytännössä kykenemättömyys keskittyä. Virallinen selitys on ajan puute, mutta todellisuudessa kyseessä on vain siitä, etten kykene keskittymään tarpeeksi tuottaakseni romaanillisen tekstiä. Toki asiaa helpottaisi, jos lyhentäisi työpäivää vaikka tunnilla ja käyttäisi tuon ajan säntillisesti kirjoittamiseen. Tai jos viikonloppuisin heräisi aikaisemmin ja kävisi heti kirjoittamaan, mutta jostain syystä homma ei vielä ole ottanut tulta alleen. Kirjoittaessa minun pitäisi luoda aikataulu, tavoitteet ja tarkka suunnitelma. Semi-matemaattista sosilogin mieltä saisi pidettyä kurissa ainoastaan laskettavilla tavoitteilla. Kirjan kirjoittaminen on edelleen elämäni ykköshaave ja bucket listin numero uno. 

Velat maksuun

Unen ja levon suhteen kävi, kuten arvasin. Viime viikkojen univelat menevät maksuun kovalla kädellä. Valtava väsymys iskee päälle niin, ettei voi muuta kuin mennä päivällä nukkumaan. Ja päiväunetkin ovat yhtä raskaita kuin parhaat yöunet. Toisaalta taas herätessä tuntuu kuin akut olisivat oikeasti latautuneet. Onneksi unettomuus on tuttu tauti, niin siihen osaa suhtautua riittävällä keveydellä. Joskus nukuttaa, joskus valvottaa - pitkässä juoksussa kaikki arvot tasautuvat.

Mutta paremmat ovat yöunetkin. Ne korjautuivat jopa yllättävän hyvin. Yleensä unien tasoittumiseen menee lähes viikko loman alkamisesta, mutta nyt tuntuu jo viikonlopun jälkeen, että homma on paremmalla tolalla. Unien paranemisen huomaa omassa vireystasossa. Päivällä jaksaa tehdä paremmin ja ennen kaikkea keskittyä tekemiseen enemmän. 

En ole koskaan ollut mikään aamunukkuja. En käsitä, miten toiset voivat nukkua kymmeneen aamulla. Minusta tuntuisi, että olen hukannut elämästä puolikkaan päivän, jos kampeaisin sängystä ylös vasta aamupäivällä. Muutenkin pyrin olemaan rutiinien ystävä. Miten tarkemmin pystyn menemään nukkumaan samaan aikaan ja heräämään samaan aikaan sitä paremmin nukun - ja voin. Luojan kiitos baareissa juoksut ovat tässä iässä jo pääsääntöisesti juostu, koska yksi aamuneljään valvottu yö heittäisi rytmit sekaisin viikoksi. 

Jalka vipatta reissuun tai retkelle

Nyt kun pää alkaa taas pelaamaan täysillä kierroksilla ja kroppakin palautuu rasituksista pikkuhiljaa, alkavat jalat vipattaa kovaa vauhtia reissuun tai retkelle. Tänään koetin houkutella loppuperhettä päiväretkelle ekalla viikolla ja yllättävän vihreää valoa suunnitelmalle löytyikin. Saas nähdä, mihin suuntaan karavaani starttaa. 

Olen kotimaan matkailun suuri ystävä. Vaikka olen kohtalaisen monessa kolkassa Suomea vieraillut, niin näkemättä on edelleen muutamia jopa suurempia kaupunkeja. Ja lisäksi luvattoman huonosti on tullut tutustuttua esimerkiksi pohjoisempaan Suomeen. Jos Suomen top 10 -kaupunkeja katsoo, niin Oulu on käytännössä täysin tuntematon, eikä Turustakaan ole kuin pari hätäistä reissua, joissa ei kaupungista ihan täyttä kuvaa ole saanut. Pohjoisessa Rovaniemellä en häpeäkseni ole käynyt koskaan. Noiden lisäksi kiinnostaisi piipahtaa Torniossa, joka on siistimpi läntinen vastine tutummalle itärajalla. Itärajan taakse asiaa tuskin lieneekään seuraavaan kymmeneen vuoteen. 

Tänä kesänä olen suunnannut katseeni Hämeenlinnaan ja Riihimäelle. Hämeenlinnaan vetää Parolan panssarimuseo, jossa on näytillä toisen maailmansodan mahti-tankki Königstiger. Kyseessä on Suomessa erittäin harvinainen vieras. Tankki on toisen maailmansodan - ja itse asiassa ilmeisesti senkin jälkeen - yksi isoimpia tuotannossa olleita panssarivaunuja, joka kuitenkin oli enemmän teoriaa kuin käytäntöä. Pienen tuotantomäärän jättiläinen jäi valmistusmäärältään muutamiin satoihin, joten niitä ei maailmasta montaa kulkevaa versiota enää löydy. Ja lukemani perusteella Parolan panssarimuseo on omalla sarallaan muutenkin maailmanluokan vierailupaikka.

Ja totta kai Hämeenlinnassa kiinnostaisi nähdä itse linna (ei se naisvankila) ja kaupunki muutenkin. Hämeenlinna on jäänyt jotenkin aina kulkureittien varrelle, enkä ole koskaan käynyt kaupungin keskustassa, vaan ajellut ohi moottoritietä Tampereelle. 

Riihimäelle taas vetää lasimuseo. Olen muutamilta ihmisiltä kuullut, että lasimuseo on erittäin tasokas ja näkemisen arvoinen ja kun kerta niille seuduille menee, niin kävisi kaksi hyvää museota kerralla. 

Kesän alussa olisi kannattanut sijoittaa muutama kymppi museokorttiin. Tänä kesänä tulee luultavasti vierailtua museoissa sen verran paljon, että homma olisi mennyt reilusti kannattavan puolelle. Heti lapsen kesäloman alussa kävimme Ateneumin Edelfelt-näyttelyssä, joka oli joka sentin väärti. Kyseessä oli suomalaisen taiteen kuka-kukin-on -näyttely, jossa sai kerta haukkaamisella näkemyksen käytännössä koko kultaisen kauden tuotantoon. 

Näin se kesäloma toimii....

Tänään jo heräsin ajatukseen, että ei lomalla oleminen ole pöllömpää. Vieläkin välillä ajatukset karkaa töiden tekoon, mutta kyseessä on enemmänkin kevyttä jälkiprosessointia, eli varmistelen vain, että kaikki tehtävät on tehty ja mitään ei tarvitse erikseen käydä lomalta käsin puuhaamaan. Itse oleminen kevenee päivä päivältä. Nautin siitä, ettei aivojen tarvitse askarrella koko päivää työasioiden kimpussa ja nautin myös siitä, että kroppa saa välillä levätä. Huomaan, että liikunta kiinnostaa normiarkea enemmän. Tänään mietin jo ohitsekiitävän hetken, miten pääsisin salille tekemään pienen treenijakson ilman, että sitoudun saliin kuukausien mittaiseen pakko-avioliittoon. Homma saattaa jäädä kyllä ajatuksen tasolle. 

Myös lomaan keskittyminen onnistuu melko hyvin. Aamulla juotiin kahvit takaterassilla ja kuunneltiin, kun harakan poikaset mekkaloi lähipuussa. Oli outoa, ettei tarvinnut ottaa konetta esiin ja käydä töihin. Harmillisesti aamu oli hieman liian viileä siihen, että ulkona olisi voinut istua koko aamupäivää. 

Ai niin, tehtävälistaakin tuli lyhennettyä yhdellä pykälällä. Porukalla siivottiin molemmat autot, jotka luvalla sanoen olivat karanneet melko kuraiseen kuntoon. Jos reissuun vielä päästään, niin ainakin saadaan istua siisteissä kieseissä. Miksiköhän ne autojen lattiamatot tehdään sellaisiksi, että jokaikinen hiekanmurunen tarttuu niihin karvoihin siten, että niitä saa imurilla hinkata todella hartaasti, jos meinaa saada lian irtoamaan. Hiekkaa autoissa olikin yhden pienen Yyterin verran. 

Tästä on hyvä lähteä kohti tiistaita. Tavoitteena on päntätä hiukkasen espanjaa Duolingossa, liikkua ulkona ja tsekata tehtävälistalta jotain kivaa ja kevyttä pois kuleksimasta.