Lomapäiväkirjat, osa 1/X

Suurin osa meistä odottaa kesälomaa ehkä eniten koko vuodessa. Siitä odotetaan pelastajaa liialliseksi paisuneelle kiireelle tai työelämään pakollista pysähtymistä, jota ei muuten saa aikaan. Samalla lomaan ladataan valtavasti odotuksia, jotka liittyvät lepoon, kokemuksiin, joskus vaikka parisuhteeseen tai lapsiperheen yhteiseen aikaan. Pahimmillaan loman aikana leimahtavat suurimmat ongelmat kytevästä kipinästä täyteen liekkiin. Tilastojen mukaan jonot katkolle ovat pisimmillään juuri lomakauden jälkeen, kun viinihanaa on käännetty neljä viikkoa putkeen. Ja samaan suuntaan kääntyvät myös avioerotilastot. Kun lomaa on odotettu vuoden verran, eikä toivottua pelastusta tuleekaan, voi pettymys kaataa koko korttitalon. 

Yrittäjän loma on vielä toisenlainen. Meille kukaan ei sanele, montako viikkoa lomalla voi olla. Jos persuus kestää, niin töitä ei tarvitse tehdä koko kesänä, mutta yleisesti ottaen varsinkin yksinyrittäjät pitävät lomia vähemmän kuin palkkatyöläiset. Vastavuoroisesti loman saa juuri siihen hetkeen, kun haluaa. Keväällä ei tarvitse työkavereiden kanssa tapella parhaista loma-ajoista tai harmitella sitä, ettei lomaa saa puolison kanssa samaan aikaan. Me otamme lomamme silloin, kun huvittaa. 

Tavallaan lomat myös ovat yrittäjälle ehkä arvokkaampia kuin muille, koska ne kustannetaan omasta pussista kahteen kertaan. Ensinnäkin rahat loman viettoon on tienattava itse, mutta samalla kun itse lomailee, ei firmaan kassaan kerry tuottoa. Kun itsekin olen kaksi viikkoa lomalla, niin seuraava kuukauden tili on pari viikkoa kevyempi. Mutta minusta loma on investointina aina hintansa väärti. Ja yrittäjän totuushan on se, että jos rahaa puuttuu, sitä pitää tehdä lisää. Kuukausipalkkaiset eivät siihen pysty.

Vaikka homma on rahallisesti kallista, en jätä lomaa koskaan pitämättä. Lomani ei ole neljää viikkoa kerralla, mutta pari viikkoa putkeen ja sen lisäksi pitkiä viikonloppuja siihen päälle. Tarvitsen lomaa jo senkin vuoksi, että fyysinen työ kuluttaa kroppaa. Tarvitsen pari kertaa vuodessa ihan fyysistä palautumista työn rasituksesta. Vajaakuntoisella keholla on asiakkaiden palveleminen hankalaa, eikä palvelun ostaja saa sitä, mitä tilaa. 

Ajatus lomapäiväkirjasta syntyi lauantain lenkillä, kun aloin valmistautua lomaan. Vaikka edessä on vapaata, ovat omat fiilikset yllättävän monitahoiset. Odotan todella paljon, että saan hetken hengähtää töistä, mutta toisaalta taas huomaan itsekin, että parissa viikossa odotan tapahtuvaksi ihmeitä ja maailman keikahtavan suunnilleen ylösalaisin. Loma ei ole pelkkää riemua ja mukavaa ajanviettoa, vaan siihen sisältyy myös negatiivisia fiiliksiä siitä, että palautuminen kuluneesta alkuvuodesta ei ole ihan kevyttä puuhaa.

Koetan hahmottaa kirjoittamalla taas kerran, mitä tapahtuu fyysisessä ja henkisessä palautumisessa. Nytkin takana on todella raskaita viikkoja, joissa työpäivät lipsuivat 12-13 tuntiin, mikä on tämän ikäiselle kaverille liikaa. Pakko tunnustaa, että olin viikon lopussa jo aivan valmis jäämään lomalle ja viimeiset tunnit mentiin melkein höyryillä. Ei ehkä viisasta, mutta laskin, että jos saa lomailla, niin kannattaa vetää päätyyn saakka täysillä.

Erilaiset lomailijat

Jakaannumme erilaisiin lomailijatyyppeihin. Osa haluaa lomalla olla vaan ja jättää kaikki työt tekemättä. Osa taas kerää ennen lomaa työlistan, jota suorittamalla lomat vedetään läpi kuin armeijassa. Jos ei ikkunat kiillä ja lattiat loista, on loma pilalla. Toiset haluavat viettää loman kotona ja toiset pakkaavat laukut ja lentävät ensimmäisenä lomapäivänä etelään palaten vasta työpäivää edeltävänä yönä. Ja joukossamme on niitä onnellisia luonnonlapsia, jotka eivät suunnittele ennakolta tekemisiään. Lomalla mennään sinne, minne nenä näyttää ja yhtenä päivänä tehdään töitä, jos sattuu huvittamaan. 

Porukan voisi jakaa vaikka näin

1) Ensin työt ja sitten huvi

2) Pakollinen työleiri

3) Pelkkää hupia (onhan sentään kesäloma!)

4) Tehdään, mitä mieleen tulee

5) Lennetään etelään

Itse koetan olla vähän tyyppiä yksi ja neljä. Tykkäisin tehdä loman alussa pois kaikki rästiin jääneet hommat, jotta loppuajan lomasta voisin olla stressivapaasti aloillani ja nauttia vapaasta. Huomaan, että kaikki kotona tekemättömät työt painavat mieltä ja tuntuu jopa hieman rikolliselta lomailla, jos ei tee mitään. Toisaalta taas en haluaisi uhrata arvokkaita lomapäiviä mihinkään suorittamiseen. Jos olisi fiksu, niin rästihommat tekisi ennen lomaa pois kulkemasta, niin lomalla saisi lomailla. Valitettavasti vain aikaa on arkisin niin rajatusti käytössä, ettei rästien tekemiseen jää aikaa.

En näe itseäni matkustaja-tyyppinä. Ahdistuisin etelän rannoilla kesälomalla, kun Suomessa on paras aika vuodesta. Rakastan kesän vihreää aikaa ja valoa. Tykkään katsella aamuisin, kun aamullakin näkee ulos ja on rauhallista. Nautin siitä, että saan juoda kahvit aamulla terassilla (tänä kesänä aivan liian harvoin). Minusta etelän matkailu sopii vuodessa siihen aikaan, kun kaipaa valohoitoa ja vastaiskua pimeyden aiheuttamalla masennukselle.

Suunnittelen lomaa jonkin verran etukäteen. On kiva tehdä pieniä reissuja kotimaassa tai lähialueilla. Ja olen huomannut, että jos mitään ei suunnittele, ei mitään saa aikaiseksi. En osaisi elää aivan totaalisen huolettomasti niin, että aamulla katsotaan, mitä mieleen tulee ja toteutetaan. 

Pois kotoa

Lomalla en haluaisi olla juurikaan kotona. Kun teen osan töistä kotoa käsin ja pääsääntöisesti yksin, huomaan, että kotona ollessa työasiat pyörivät koko ajan mielessä. Olenhan tavallaan työpaikalla, kun istun keittiönpöydän ääressä. Sen vuoksi mieluiten olisin vaikka koko loman muualla. Huomaan myös, että kun olen kotona, alan enemmän tai vähemmän maanisesti suorittaa työlistaa pois, jotta tulisi edes jotain liian pitkään roikkuvista hommista tehtyä. 

Kotona ollessa on luultavasti ole mitään hyvää seuraa. Pompin tekemässä asioita ja koko ajan näperrän jotain maanisesti, että kokisin tekeväni, eikä arvokas loma-aika pääsisi haaskautumaan. Reissu-minä on toisenlainen. Sitä kaveria eivät huolet paina, eikä kiire juoksuta. 

Minun ongelmani ei ole se, että työ ahdistaisi, päinvastoin. Kun olen joutavana, tekisi mieli aina puuhailla jotain työjuttuja "kun kerta tässä turhanpanttina on". Se on hieman vaarallinen yhtälö, joka pitkässä kaavassa uuvuttaa. Siltäkin koetan suojella itseäni, koska tunnen itseni ja tiedän, että työhön koukuttuu aika helposti. Ongelmani on, että olen jopa liian kiinnostunut omasta työstäni. 

Ja hieman ahdistaa myös se, että kun töitä on paljon, pyörin suurimman osan vuodesta käytännössä työpaikan, kodin ja ruokakaupan väliä, koska aika ei juuri muuhun riitä. Siksi minulle onkin tärkeää, että lomalla elinpiiri laajenee. Vika ei siis ole kodissa tai kotioloissa, vaan siinä, että työaikaan elinpiiri supistuu vain välttämättömiin. 

Kuinka suunnitelmallista loman vietto saa olla?

Minusta lomaa pitää suunnitella etukäteen ja siihen pitää valmistautua ennakolta. Monet matkat on varattava kuukausia etukäteen ja samoin hotelli- tai matkalippuvarauksissa saa rahallista etua, mitä aikaisemmin varaukset tekee. 

Minusta suunnitelmallisuus palvelee myös ajankäyttöä. Kun lomalle suunnittelee tekemistä ja reissaamista etukäteen, ne tulevat varmemmin tehtyä. Jos etukäteen jättää kaikki valmistelut tekemättä, on vaarana, että loman viettää kotona neljän seinän sisällä kesäuusintoja katsoen. Ei sillä, etteikö James Bondin seikkailuissa riittäisi seurattaa joka kesälle, mutta....

Itsestäni tiedän, että jos lomaa ei suunnittele, lopputulos on pettymys. Pikkaisen liian pitkälle väsytetty kroppa ja pää eivät starttaa lomallakaan tekemään mitään, joten luultavasti jäisin sohvanpohjalle laturiin. Sitten kun loma on loppu, miettisin, että hukkaan meni sijoitetut rahat. Koen kuitenkin, että lomalla kerätyillä muistoilla jaksaa syksyn pimeillä.

Lomapäiväkirja, osa 1

Lauantai oli ensimmäinen lomapäivä. Takana pari viikkoa, joissa työpäivien pituus kasvoi kaksinumeroisiksi koko viikon osalta, joten perjantai-iltana työhuonetta siivotessa tajusin, että olen aivan loppu sekä fyysisesti että myös pään osalta. Keho suorastaan karjuu lepoa. Kädet on loppuun ajettu voin rehellisesti sanoa, että tuskin perjantaina olisi päivän pidentäminen enää onnistunut. Perjantaina juhlistin lomallejäämistä käymällä kiinalaisessa buffassa syömässä. Enempään ei energia olisi riittänytkään.

Muistikirjaan kirjoittaessa huomaan, että pää on jumissa -taas. Yhtään fiksua ajatusta ei meinaa tulla edes paperille. Olen fokusoitunut molempiin töihini niin täysillä, että muille jutuille ei ole aikoihin jäänyt mitään tilaa. Edellisestä juoksulenkistäkin alkaa olla useampi viikko aikaa. Pakotan kuitenkin sanoja muistikirjaan. Pikkuhiljaa tämäkin jumi aukenee ja uskon, että into löytyy treenaamalla. 

Stressi on myös mennyt uniin. En ole pariin viikkoon nukkunut kunnon yöunia, vaan heräillyt aamuyöstä katsomaan ohjelmia. Olohuoneen nojatuoli ja Pluto-TV ovat tulleet turhan tutuksi. Tiedän ennestään, että unien korjaaminen vie aikaa. Vaikka jään lomalle, en pysty ensimmäiseen viikkoon nukkumaan kunnolla. Velat menevät kuitenkin ajallaan maksuun ja korjaan hommaa muutamilla päiväunilla, joihin nyt on Luojan kiitos aikaa. 

Koska työt rassaavat vielä mieltä, teen lauantai-aamuna muutaman tunnin rästejä pois. Sitten pistän koneen kiinni ja pyhästi lupaan, etten kirjoita mitään virallista tai tärkeää pariin viikkoon. Samassa tulee mieleen ajatus lomapäiväkirjasta. Miten oma palautuminen etenee parissa viikossa ja miten lepo vaikuttaa sekä ajatuksiin että fysiikkaan. Tästä saa hyvän tarinan blogiin!

Kun työkone on kiinni, kaivan kaapista juoksukengät ja painelen Kisapuistoon. Napakka vitonen, joka alussa on kuin betonikengissä tallustelisi. Ensimmäistä kertaa koko kesänä meinaan jättää lenkin kesken, mutta sitten pään sisäinen perkele saa vallan ja pakotan jalat kulkemaan. Neljän kilometrin jälkeen huomaan, että pystyn surkeasta alusta huolimatta juoksemaan ennätysajan, joten saan laihaa lohtua. Kotona tajuan taas, että juoksuvalmentaja oli oikeassa - ensimmäinen askel on kaikkein vaikein. 

Illalla tajuan aloittavani loman suorittamisen. Päässä raksuttavat maanisesti suunnitelmat, mitä kaikkea on loman aikana tehtävä. Suoritan muutamia juttuja, imuroin auton ja katson seuraavalle aamulle tekemistä. Tajuan taas ahdistuvani kotona, kun en pysty antamaan periksi työmoodista. Olisin valmis pakkaamaan laukut ja siirtymään Uimaharjuun heti loman alusta lähtien. Minulle Uimaharju on tietyllä tapaa henkireikä, jossa ei samalla tavalla pyöri työasiat mielessä ja jossa on jollain tapaa helpompi olla vaan. 

Illan pelastus on lapsen vieminen uimaan. Rannalla ei voi muuta kuin istua ja katsoa, kun lapsi rypee järvessä. Se on yllättävän rauhoittavaa ja auttaa pään palauttamisessa. Tänä kesänä on rannalla saanut istua melko ahkeraan. Pienin on löytänyt uimisen riemun aivan uudella tavalla ja viihtyy järvessä niin, että pelkään hänen muuttuvan jalokalaksi. Mutta lapsen aito riemu tarttuu helposti. Mieleen tulee kiitollisuus siitä, että saa seurata tuollaista ihmettä. Tiedän, että kaikille se ei ole mahdollista.