Viisi (ensimmäistä) vuotta yrittäjänä

 

Lappeen Hierontastudion logo puuhun ikuistettuna, tekijä Verstas Saimaa ja Jyri

Rakas virtuaalipäiväkirjani Facebook tarjosi pari päivää sitten muiston viiden vuoden takaa. Olin juuri saanut postissa Y-tunnuksen ja yrittäjäurani virallinen alkupiste lyötiin kansiin ja kirjoihin. On huimaa, että tuosta on kulunut tosiaan viisi vuotta. En pidä lukijoita jännityksessä, vaan paljastan että firma on edelleen pystyssä, voi hyvin ja maksaa pienyrittäjälle jopa säännöllisesti paperirahaakin.

Viisi vuotta yrittäjänä on opettanut enemmän kuin kymmenen vuotta palkkatöissä. Yrittäjien maailma on erilainen, kun hädän hetkellä ei muihin voi nojata kuin peiliin ja aika ajoin murenevaan itsetuntoon. Kaikki asiat on selvitettävä itse, koska massiivista hr-osastoa, ay-liikettä tai edes itseä huonompaa esimiestä ei rosterista löydy. Mutta kun tekee, niin oppii. Suurin osa suomalaisen yhteiskunnan pakollisista asioista on maalaisjärjellä selvitettävissä ja apua löytyy kaikilta byrokratian tasolta noin yhden puhelun päästä. 

Kun juttelen yrittäjyyttä harkitsevien tai siitä unelmoivien kanssa, suosittelen kokeilemaan – mutta varauksella. Tämäkään homma ei kaikille sovi (enkä tiedä vielä, sopiiko se minullekaan). Edes yrittäjyys ei ole täysin win-win-sopimus itsen kanssa, vaan siinä on omat hyvät sekä huonot puolensa. Joitakin asioita palkkatyön pumpulinpehmeästä maailmasta kaipaan, mutta suunnilleen yhtä paljon on asioita, joiden puuttumisesta olen syvästi helpottunut. Koetan suhtautua omaan statukseeni yrittäjä-toimitusjohtaja-työntekijä-orja-roolissa nöyrästi, mutta suurella ylpeydellä. Ja olenkin firmastani ylpeä ja koetan tehdä työt niin, ettei paremmissakaan pöydissä tarvitse nöyristellä. Töitä se vaatii ja aikaa se vie, mutta minusta homma on edelleen vähintään yhtä palkitsevaa kuin ennenkin.

Kuva Pixabay / Kemence99

Mitä teen, miten teen

Pyöritän käytännössä kahta firmaa yhdellä y-tunnuksella. Aamupäivät tuotan hienosti sanottuna logistiikan suunnittelupalveluja, mutta käytännössä teen alihankintana mitä tahansa postin lajittelijasta jakeluesimieheen ja kaikki mahdolliset kilkkeet siitä väliltä. Tämän työn minulle mahdollistaa kaksi asiaa. Ensimmäinen – ja tärkein – on luottoasiakas, jonka kanssa asiat sujuvat ja bisnes pysyy molemmin puolin järkevänä. Olen toiminut saman yhteistyökumppanin kanssa kaikki viisi vuotta ja yleisesti ottaen minusta tuntuu, että olen enemmän sinne päin firman mies kuin monet palkalliset tekijät. 

Toinen homman mahdollistava tekijä on noin kolmenkymmenen vuoden kokemus postilogistiikasta. Olen sillä saralla tehnyt lähes kaikkea mahdollista ja osaamista löytyy kattavasti eri kokoisista firmoista, erilaisista rooleista sekä työstä niin palveluntuottajan kuin maksavan asiakkaan puolelta. Veikkaan, että tästä maasta ei samanlaista tartuntapintaa monelta löydy. Kaikki tuo antaa perspektiiviä, kokemusta ja myös ymmärryksen tuotannon kokonaisuuksista. Silti se ei ole ainoa asia, mistä minulle maksetaan. Minulle maksetaan siitä, että kiltisti vedän hanskat käteen ja teen sitä, mille on tarvis. Edes minun CV:llä ei ole varaa potkia joitain töitä, koska haluaa olla herra ja hidalgo kulmapöksyt jalassa. 

Illat sitten hieron asiakkaita toisen firman nimissä. Lappeen Hierontastudio on yhden miehen unelma, joka syntyi joskus vuosia ennen hierojakoulua tai y-tunnusta. Halusin saada jotain omaa, sellaisen tehtaan, jossa päätän omat tekemiseni. Ja toinen draiveri oli auttaa muita. On edelleen hämmästyttävän hienoa, että omin käsin tehdyllä työllä voi auttaa.

Koin entiset työni jollain tapaa hyödyttömiksi ja päämäärättömiksi. Heikko johtaminen, päättömät projektit ja alituinen yt-ralli säästötavoitteineen ja työteon epävarmuus, johon ei itse voi vaikuttaa söivät omaa motivaatiota. Epävarmuutta riittää nytkin – entistä enemmän jopa – MUTTA se on itsevalittua. Niissä on vissi ero.

Välillä päivät venyvät ylipitkiksi ja ihan aina ei mennä työaikalain tai lepoaikojen puitteissa, mutta toisinaan taas pitkät viikonloput tai yllärivapaat pelastavat jaksamista paljon. Vaikeinta tässä työssä on kieltäytyä jostain. Tehtävää työtä riittää ja asiakkaita (onneksi!) on enemmän kuin pystyy vastaanottamaan, joten toisinaan on vaan pakko pystyä sanomaan ei. 

Kuva Pixabay / genesis3g

Töiden määrä vaihtelee, kun itse pitää siitä huolen

Tänä kesänä olen tehnyt töitä vähemmän kuin edellisinä vuosina. Se johtuu parista jutusta. Ensinnäkin painoin alkuvuoden aika hullun lailla hommia ja se tarkoittaa verotuksellisesti hankaluuksia. Haluan pitää vuosiennakot siedettävällä tasolla, joten loppuvuodesta on pakko tasoittaa. Ylimääräisten verojen maksaminen nyky-Suomessa kiinnostaa ihan yhtä vähän kuin palkkatyöläisiäkin. Onneksi minulla on mahdollisuus säädellä niin työtä kuin verokuormaa.

Toinen syy on se, että olen halunnut keskittyä yhteen itselle tärkeään kirjalliseen projektiin. Aloitin heinäkuussa kirjoittaa romaanin käsikirjoitusta, joka on ylittänyt puolenvälin. Lupasin pyhästi itselleni, että jos saan puolet kirjasta kasaan, kirjoitan homman loppuun. Nyt tuosta tavoitesanamäärästä puuttuu enää neljännes, joten hommaa ei voi jättää kesken. 

Tämäkään ei vielä tarkoita, että tuosta syntyy mitään näkyvää. Se voi hyvästä yrityksestä huolimatta jäädä kustantajan hylkäämäksi tekeleeksi, mutta olenpahan ainakin tosissani asiaa koettanut. Se riittää minulle.

Kokonaisen kirjan kirjoittaminen on ehkä suurin unelmani, jota olen vaalinut vuosia (ja kun puhun suurimmasta, jätetään laskuista pois elämän aidosti suurimmat jutut, kuten lapset). Tuntuu jotenkin hurjalta, kun asiat siirtyvät unelmakartalta konkretiaan ja muodostuvat ihan oikeiksi teoiksi. Tätä samaa koin, kun alussa mainittu Y-tunnuksen sisältänyt kirje pamahti postilaatikkoon. Jokin immateriaalinen konkretisoituu ja sen voi nähdä. Kun tuon kirjoitusajan kiristää itselleen muutenkin vähästä vapaa-ajasta, niin sitä unelmaa todellakin jahtaa eläväksi.

Kuva Pixabay / Tama66

Viisi oppia yrittämisestä

Laitan loppuun vielä viisi asiaa, jotka itse olen oppinut yrittämisestä. Tällainen kädestä-suuhun – yksinyrittäminen on vielä suhteellisen helppoa hallita, eikä tätä voi edes verrata siihen tuskaan, jota ”oikeat yrittäjät” kokevat – siis ne, jotka pelaavat omilla rahoillaan, mutta työllistävät siinä sivussa muita. Heidän kokemusmaailmansa on minuun verrattuna monin verroin hankalampi, enkä väitä siitä ymmärtäväni juuri mitään. Perusperiaate lienee kuitenkin sama – haetaan maailmalta työtä, joka jalostetaan rahaksi.

1) Yrittämisen vapaus on harha

Klassisin klisee yrittämiseen liittyen on puhe siitä, kuinka vapaata yrittäminen on. Yrittäjän tehtävä on muodostaa työllä oma palkkansa. Yksikään kolikko ei tilille tai taskunpohjalle kilahda ilman, että sen eteen on tehty töitä. Sen vuoksi vapauden sijaan mekin olemme omalla tavallamme rahan orjia.

Käytän usein vertausta, että kuukauden kaksi ensimmäistä viikkoa teen töitä kaikille muille. Jonossa ensimmäisenä on käsi ojossa verottaja, jonka takaa kurkistelee eläkeyhtiö. Kun nämä kaksi feodaaliherraa on saatu tyytyväiseksi, tulevat vielä pienemmät saapalaiset – firma kun tarvitsee erilaisia palveluja ja hyödykkeitä pöyriäkseen. 

Mutta ne kuukauden kaksi viimeistä viikkoa tuottavatkin sitten rahaa minulle. Viimeisen kahden viikon aikana teen oman tilini, joka vaihtelee joka kuukausi. Mitään varmuutta ei tuloista ole. Jos käy huono tuuri, ettei asiakkaita ole, sairastun tai tulee muita pakollisia menoja, jää oma tilini tasan sen verran laihemmaksi. 

Yrittäjän vapaus tarkoittaa minulle vapautta tienata niin paljon kuin jaksan tehdä töitä. Minun palkallani tai työmäärällä ei ole varsinaista kattoa, vaan rahaa voi tehdä vaikka seitsemänä päivänä viikossa. Kuukausipalkkainen ihminen on sidoksissa tiettyyn summaan, jolla sielunsa myy. Minä en. Minun sieluni hinta vaihtelee rahantarpeen mukaan.

Tarkoittaa vapaus myös sitä, että voin pitää lomani silloin kun huvittaa. Voin pitää kaikki helaperjantait tai joulun välipäivät vapaana, eikä niistä tarvitse tapella kenenkään kanssa. Samoin voin ottaa kesälomani niin pienissä pätkissä kuin haluan. Tänä kesänä pidin joka toisen perjantain vapaana kirjoitushommien takia – homma ei ihan onnistunut suunnitellusti, mutta idea oli kyllä toimiva. 

2) Yrittäminen on aina epävarmaa

Yrittäjänä joutuu sietämään jatkuvaa epävarmuutta. Kukaan ei takaa sitä, että asiakkaita riittää läpi vuoden samalla tavalla. Kukaan ei takaa, että töitä riittää niin paljon, että tulotavoitteet täyttyvät. Hyvin usein matkassa on onnea ja vielä useammin sitä, että omaa joustavuutta pitää löytyä. Jos jossain kuukaudessa tulos uhkaa painua, on lisättävä työpäiviä ja haettava puuttuva osa jostain. 

Kukaan ei myöskään maksa sairaslomista tai siitä, että hoidan lasta kotona. Pahin skenaarioni minulle on se, että hajotan käteni niin, että korjaaminen kestäisi kuukausia. Se tietäisi tulojen putoamista merkittävästi. Hommaa pystyy onneksi tasoittamaan vakuutusten ja säästöjen avulla, mutta nekin lähtevät täysin omasta pussista. 

Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että yrittäjä pudottautuu vapaaehtoisesti järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Me emme ole työehtosopimusten tai työaikalakien piirissä – eikä meitä koske juuri muutkaan niistä hyödykkeistä, joista kuitenkin maksamme.

Mutta lohdulllista on se, että epävarmuutta oppii sietämään. Siitä tulee normi, jota ei enää vuosien jälkeen kyseinalaista. Syntyy usko, että kaikki järjestyy aina jollain tapaa – ja niin ne järjestyvätkin. Suurin oppi itselle yrittämisen osalta on ollut kyky sopeutua, oppia ja pärjätä. Yrittäminen jättää niin yksin, että siinä on opittava – tai upottava. Minusta on firman myötä tullut itsenäisempi, itseohjautuvampi ja rohkeampi. Nämä ovat asioita, joita en olisi missään firmassa tai roolissa oppinut palkkatyön maailmassa. Pakko on niin hiton hyvä opettaja. 

3) Suhde rahaan muuttuu

Olen ollut parillakin yrittäjällä töissä. Silloin jo huomasin, että firman pomolla on kovin kummallinen suhde rahaan. Raha on yrittäjälle pelkkä käyttöväline, jota tulee ja jota menee. Sitä on turha hillota, koska sitä voi tehdä koko ajan lisää. Asenne on erilainen kuukausipalkkaiseen verrattuna. Kun liksa tulee kerran kuussa ja siihen ei muutosta saa kuin rukoilemalla ja työpaikkaa vaihtamalla, niin on pakko elää eri lailla. Kuukausipalkkainen kuluttaa saatua summaa euro kerrallaan ja jossain vaiheessa ne rahat sitten loppuu. Jos on hyvä tuuri, rahat loppuu vasta palkkapäivän lähellä.

Samaa huomaan nyt itsessäni viiden vuoden jälkeen. Rahaa tulee ja sitä menee. Edelleenkään sitä ei ole tuhlattavaksi saakka, mutta helpommin se tuntuu välillä tuolta lompakosta irtoavan. Itse muutan investointi-kokoluokan asiat aina työtunneiksi. Montako tuntia pitää tehdä töitä tai montako asiakasta pitää saada pöydälle houkuteltua, että joku hankinta on mahdollinen. Jos työ tuntuu liian suurelta suhteessa hankittavaan asiaan, menee idea hylkykoriin äkkiä. 

Raha on ehkä yrittäjälle jotenkin konkreettisempaa. Sen kulkemisen näkee asiakkaan lompakosta omaan. Ja samalla tavalla näkee, kuinka monta euroa jokaisesta satasesta vedetään välistä. Suomalainen verojärjestelmä on tällä hetkellä yhtä aikaa reilu, mutta kohtuuttoman ankara. Sitä mukaa kun palvelut huononevat, kasvaa verojen ja sen tapaisten maksujen määrä. Maksetulle rahalle ei siis saa enää vastinetta. Minä en kapinoi verojen määrää vastaan, mutta siitä en pidä, että maksetut rahat käytetään huonosti. 

4) Aika on arvokkain omaisuutemme

Kun tekee kiistatta paljon töitä, osaa omaa aikaansa arvostaa eri tavalla. Ja etenkin kun ajankäytöstä päättää itse, muuttuu vapaa-aika kummallisen arvokkaaksi. Tätä samaa tekee myös ikääntyminen. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän tarvitsee aikaa palautuakseen ja pysyäkseen työkuntoisena. 

Arvostan vapaa-aikaa, vapaata ja sitä, että voin olla tekemättä mitään. Tämän vuoden lyhyet vapaat ovat saaneet taas pään toimimaan niin että esim. blogin kirjoittaminen maistuu ihan eri tavalla. Syntyy ideoita, mistä kirjoittaa ja teksti valuu aivoista paperille lähes itsestään. Kun ideat loppuvat, on tehty liikaa töitä. Nyt osaan lukea vaaranmerkit ajoissa. 

Kun perheen isommat lapset olivat pieniä, tein liikaa töitä ja vääristä syistä. Heidän kasvustaan jäi tietty siivu varmaan näkemättä ja en ehkä onnistunut olemaan niin osallistuva vanhempi kuin olisi pitänyt. Viimeisen painoksen kanssa olen pitänyt huolen, että näin ei ole. Työtä ja rahaa tulee olemaan aina – mutta aika läheisten kanssa voi loppua kesken. Pienistä lapsista jää parhaat muistot, vaikkei aikuisissa lapsissakaan mitään vikaa ole. 

Ihmisen pitää olla uskollinen itselleen. Toteuttaa unelmiaan ja luoda elämästä sellainen kuin haaveilee. Se tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. Toisille tärkeää on matkustella, toisille olla paras padelissa. Jokaisen unelman tulisi olla yhtä arvokas ja tärkein hänelle itselleen. Unelmat vaativat aikaa ja kaikkea aikaa ei kannata uhrata työnantajalle – tai edes omalle firmalle. Aika on hyödyke, jota ei valmisteta lisää.

5) Usko ideaasi ja yritä

Pidän nykyisestä elämäntyylistäni. Rakastan sitä vapautta tehdä omia asioitani ja palvella asiakkaita, niin, että olen firman kasvot. Kannan vastuun työn tuloksesta tai epäonnistumisesta itse. En voi mennä piiloon paskan pomon, huonon luottamusmiehen tai onnettoman työkaverin taakse. Minun tapauksessani syyllinen kaikkeen löytyy aina peilistä. Se on rehellistä työtä, johon voin suoraan vaikuttaa itse. Suurissa organisaatioissa minua turhautti asioiden hitaus ja muutoksen kankeus. Asioita ei saanut muutettua ennen kuin se oli käynyt hyväksyttävänä kolmessa eri portaassa, jotka kaikki huononsivat alkuperäistä ideaa omalla tavallaan  - ihan vain ollakseen jotain mieltä. 

En myöskään ollut koskaan mikään ay-liikkeen fani. Koin, että heidän tehtävä on olla työelämän neuvostoliitto, joka pystyy muokkaamaan kullasta paskaa. Fanaattinen työntekijöiden oikeuksien jahtaaminen ja työnantajan velvollisuuksien ruotiminen vie työltä tuottavuuden – ja ilon. Ymmärrän heidän olemassaolonsa ja se kuuluu suomalaisen työelämän periaatteisiin, mutta heidän aikansa jäi jonnekin menneille vuosikymmenille. 

Yrittäminen tulee lisääntymään. Yhä useammasta työntekijästä tulee ainakin osa-aikainen yrittäjä. Jokainen yritys on yhden ihmisen unelma jostain omasta. Minusta unelman kutsua tulee noudattaa. Taloudellinen tai laadullinen onnistuminen ei tule hetkessä, eikä helpolla, mutta usein ne pienetkin voitot antavat enemmän kuin lomarahaorjuus vieraan palveluksessa.

Ideoita on tasan kahdenlaisia – niitä on hyviä ja huonoja. Hyvät menestyy, huonot jalostuu. Epäonnistuminen ei ole maailman vakavin asia edes Suomessa. Mekin alamme oppia amerikkalaisen mentaliteetin, jossa nurin narahtanutta yrittäjää ei kivitetä suoralta kädeltä, vaan ymmärretään se, että jokaisen ne oppirahat on jostain maksettava. 

Yksi unelmani on se, että joskus vielä saisin opettaa yrittäjyyttä muille. Uskon pystyväni kertomaan tuleville tai aloittaville yrittäjäntaimille, mihin suuntaan kannattaa kasvaa tai miten omaa ideaa jalostetaan y-tunnukseksi saakka. Uskoisin pystyväni kasvattamaan itseensä uskovia yrittäjiä,joilla kuitenkin pysyy järki päässä.

Meni hieman pitkäksi tämä teksti, mutta asia on jotenkin ruotimisen arvoinen. Tiedän monien pohtivan elämän vaihtoehtoja yrittäjyys voi monelle olla yksi harkittava vaihtoehto muiden joukossa. Kuten sanoin, tässä on puolensa. Minulle tässä elämäntilanteessa ja tässä hetkessä tämä sopii paremmin kuin hyvin. Yhden täysmuutoksen tehneenä en koskaan sano, etten tee jotain tai teen varmasti jotain. Nautiskelen nykyisestä työstä ja katselen aina avoimin silmin elämää. Yrittäjän elämä on vähän sellaista porttiteorian kanssa olemista. Kun yhden homman on saanut alulle, alkaa nähdä mahdollisuuksia muuallakin. Tunnustan joskus katsovani vapaita liiketiloja sillä silmällä, että niihin saattaisi perustaa jotain kivaa tulevaisuudessa. Parasta olisi, jos pystyisi tekemään firman, jonka alla voisi työllistää itsen lisäksi vaikka perheenjäseniä. Mutta nää nyt on vaan näitä….