Sinä lähdit pois

 Parin viime viikon aikana on jätetty jäähyväisiä musiikkimaailman jättiläisille. Toissa viikonloppuna Katri Helena pisti puhelinlangat vielä kerran laulamaan ja tänä viikonloppuna stadionilta lähti pois Ultra Bra. Voisi varmaan sanoa, että kahden eri sukupolven end of an era nähtiin isolla lavalla.

Minua Katri Helena ei oikein puhuttele. Joo, totta kai osaan laulaa varmaan pari levyllistä hänen biisejään ulkoa, mutta se ei johdu niiden hyvyydestä vaan toistosta ja pakkosyötöstä. Noita Suomi-iskelmän helmiä on tullut kuunneltua enon Ladan takapenkillä jokusen sata(tuhatta) kertaa. Riittävällä toistolla mikä tahansa jää pitkäkestoiseen muistiin.

Katri Helenan biisit ovat aitoa kotimaista Finnhits-kamaa. Sanoitukset ovat lapsellisia, helppoja ja tarttuvia. Parin kuuntelukerran jälkeen biisi menee karaokessa pienessä nosteessa - ja niin sen pitääkin. Ei tätä musiikkia ole tehty ajateltavaksi vaan pelkästään kuunneltavaksi. Sen ajatus on laulaa mukana ja unohtaa. Ei sen syvällisempää.

Vaikka en kuuntele, niin arvostan Katri Helenan uraa. Päälle kuuttakymmentä vuotta ei Suomessa moni tee tuolla pieteetillä. Kalaojan tyttö lauloi hittejä niin monella peräkkäisellä vuosikymmenellä, ettei yhden käden sormet enää riitä. Tuttuja biisejä löytyy uran kaikilta jaksoilta. Tämä eroaa esim. Frederikistä, joka ei alun huippuvuosien jälkeen ole tehnyt ensimmäistäkään käyttökelpoista rallia. Ja Katri Helena teki tämän kaiken ilman sen suurempia kohuja tai tarvetta seiska-tason julkisuuteen. Kliinisti hoidettu homma. 

Ylisukupolvinen kokemus

Kuuntelin stadionkeikan kommentteja ja luin siitä kirjoitettuja artikkeleita, joten tietoni perustuvat puhtaasti niin sanottuun kerran jalostettuun tietoon. Katri Helenan keikalla oli nähty paljon ylisukupolvista liikettä. Lapset olivat katsomassa isoa keikkaan vanhempien tai isovanhempien kanssa. Letkistä jorattiin yhtä lailla omilla lonkilla kuin keinotekoisilla implanteilla. Harva musiikki yltää Suomi-iskelmän tavoin noin laajalle ikäskaalalle.

Katri Helenassa ja hänen sukupolvensa musiikissa tulee ehkä ikävä kestotähtiä, joiden ura kestää pidempään kuin Spotifyn viikon lista. On hyvin vaikea uskoa, että tämän päivän Suomi Top-10 -biiseistä ensimmäistäkään yhteislauletaan 2080-luvulla.

Tosin tuo kertoo enemmän musiikin kuluttajista kuin tekijöistä. Jokainen tekijä tekee omista lähtökohdistaan ei vain työtä, vaan taidetta. Taiteessa olennaista on tehdä vaikutus katsojaan, kuulijaan tai muuhun kokijaan. Tekijä on tuskin 70-luvullakaan miettinyt asiaa niin, että raapaisen hitin, jota yhteislauletaan stadikalla viidenkymmenen vuoden päästä. Kuluttaja sen sijaan hakee hetken huumaa, jonka voi helposti korvata vielä suuremmalla elämyksellä. Kuluttajan käyttäytyminen tekee kestävän musiikin luomisesta vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Musiikin kulutus on muuttunut myös siinä, että enää ei autossa kuunnella pakolla sitä musiikkia, mitä vanhemmat radiosta puristavat ulos (tai c-kasetilta). Nyt jokainen autossa olija luo oman musiikkimaailmansa luureilla, napeilla tai muilla henkilökohtaisilla laitteilla. Yhteistä tilaa ei ole autossakaan.

Tämän vuoksi Katri Helenan myötä hyvästelemme myös vuosikymmeniä kestäviä hittejä luoneen Finnhits-kulttuurin sekä kotimaisen iskelmän sellaisena kuin se on loistonsa päivinä luotu. Ei ole musiikkia, joka siirtyy meidän sukupolvelta seuraavalle ja siitä taas jonkinlaisen pakkosyötön kautta seuraavalle. 

Savanni nukahtaa

Ultra Bra on täydellisesti minun sukupolveni musiikkia. Kaikessa upeassa naiiviudessaan ja pikku-poliittisuudessaan bändi loi kuolemattomia hittejä, joita minä ja ikätoverini hoilattiin nuorena ja uudelleen nyt aikuisena nostalgiamielessä. Jo menestyksen vuosina bändi jakoi ihmiset tasan kahteen joukkoon - bändiä joko rakastettiin tai vihattiin, välimuotoja ei ollut. Se tekee musiikista vielä korkeampaa taidetta kuin ohimenevä lallatus, joka menee toisesta korvasta sisään ja tulee matona toisesta ulos. Hyvä bändi ymmärtää, että parhaudessaan on oltava joidenkin mielestä paska. Korkea taide ei ole sitä, jota jokainen osaa ymmärtää ja arvostaa.

Luulen, että Ultra Bran huippuvuodet sattuvat niin tiiviille jaksolle, että se ei iske useampaan sukupolveen ihan Katri Helenan tavoin. Omana aikanaan bändi oli ilmiö sen vuoksi, että musiikki erottui. Sanoitukset olivat perus "rakastan sinua, vihaan sinua"-genrestä älykkäämpiä ja vaativat kuulijoilta jo vähän "jazzin tajua". Ultra Bran musiikki ei ole helppoa, eikä yksitajuista. Sanoitukset ovat tavallaan aikakausi-sidonnaisia ja sävelmaailma on jotenkin YUP:n iskelmäversio. Huippuvuosien jälkeen bändi ei ehkä samalla tavoin iske ylisukupolvisesti muutamia kestohittejä lukuun ottamatta. 

Valitettavasti en päässyt stadionille. Ehkä siellä olisi kuulunut olla hyvästelemässä, ei bändiä vaan omaa nuoruuttaan. Me, jotka eksyimme Latviassa ja poltettiin erkkerissä tupakkaa, alamme olla vakavasti otettavassa iässä. Alan olla Junnu Vainion kanssa samaa mieltä, että "Yö Nyhavenin, sen kertoi kuitenkin, ei nuoruuttaan voi elää uudelleen". Niin se vaan menee, eskoseni.

Kuuntelin Ultra Bran stadionkeikan (ja kuuntelen sitä paraikaa tätä kirjoitettaessa) tallenteena Yle Areenalta. Kiitos Yle, kun käytät verorahani laadukkaasti. Tästä maksan mielelläni. Bändi näyttää iloiselta, hyvinvoivalta ja siltä, että tekeminen on kivaa. Tällaisiin fiiliksiin on hyvä lopettaa stadionillisen verran ihmisiä todistamassa. Kaikki upeat hitit ja vähän päälle, koko soitin- ja laulusektioiden voimin. Aivan upea elämys, varmaan livenä vielä monin verroin hienompi.

"Sinä lähdit pois

Minä katselin parvekkeelta

Loittonevaa selkääsi

Kiersit vesilammikot

Ja arvaan ettet

murehdi tätä eroa"

Hyvästi sekä Katri Helena että Ultra Bra. Molemmat teistä ovat ansainneet paikkansa musiikin tähtien joukossa. Ja kiitos - elämyksistä, hienoista sanoituksista sekä konserttielämyksistä.