Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut varmaan kymmenen vuotta, mutta jota en koskaan ole tavannut. Kuuntelen hänen juttujaan käytännössä kaikkina arkiaamuina kuudesta kymmeneen ja monesti vielä kuulemattomat jutut illalla podcasteina. Tiedän hänen elämästään vähintään saman verran kuin muidenkin ystävieni elämästä ja tuntuu, että hän on jakanut kanssani aika herkkiäkin juttuja. Tuo mies on aamulypsyn radiojuontaja Jaajo.
Jaajo lähti vuonna 2011 vuoden mittaisella sapattivapaalle.Muistan tuon viimeisen lähetyksen ja tunnustan herkkänä miehenä vuodattaneeni useammankin kyyneleen, kun ystäväni minut jätti. Ja muistan myös vaimoni ihmettelevän katseen - hän ei ehkä tajunnut, että siinä vanhat ystävät hyvästelevät toisensa.
Olen ollut radion (hyper)aktiivikuuntelija aika pienestä pojasta pitäen. Muistan omakohtaisesti radion historiasta sen, kun valtakunnallinen Yle hajosi kolmeen osaan ja nuoriso sai Radio Mafian. Samoin selvät muistikuvat on mainospohjaisten paikallisradioiden noususta - ja tuhosta. Monena iltapäivänä piti tulla juoksujalkaa kotiin, että kerkisin kuuntelemaan Joensuulaisen Radio Jokisen iltapäiväohjelma Jälkkäriä ja kuulemaan päivän hitit (ja tietenkin biisit kasetille, eikä puhetta päälle - 70-lukulaiset tietää tän!). Samoin olen ollut Pertti Salovaaran kuuntelija sekä Faksi-Mafian ajoilta, että Salovaaran iltaohjelman menestysvuosina. Juuso ja Peltsi sekä myös Kiss FM:n Henkka Hyppösen ja Jenni Pääskysaaren aamushow kuuluivat aamun vakiorutiineihin useina vuosina. Mutta ultimaattinen rakkauten on Lypsy - ollut aika alusta lähtien.
Mikä lypsystä sitten tekee kodin? Ohjelmahan on neljän tunnin mittainen kotimaisella musiikilla maustettu aamun talk-show, jota vetää juontajakolmikko Linnonmaa-Hautala-Perälä sekä muutamat vakiovieraat. Homman clue on ensinnäkin juontajien keskinäinen kemia. Porukka on vuosien mittaan hitsautunut hyvän kaveriporukan tavoin yhteen niin, että toinen pystyy aloittamaan jutun siitä, mihin toinen on sitä lopettamassa. Jokainen kolmikosta tuntuu ymmärtävän sen, mistä toinen puhuu ja kolmen juontajan puheesta tulee ohjelman yksi yhteinen ääni. Kyse ei ole pelkästään siitä, millä kanavalla tai mihin ohjelma-aikaan ohjelmaa esitetään, sillä Jaajon "vuorotteluvapaan" aikana silloinen omistaja koetti rakentaa vastaavaa showta Esko Eerikäisen ja Janne Katajan kautta, mutta tulos oli täyttä paskaa. Väkisin tehty kun ei vaan toimi. Olen kuunnellut Jaajon haastatteluja varmaan puolenkymmentä ja kaikissa on sama viesti - aamushow on sitä, mitä hän on haaveillut tekevänsä ja kummasti sen ihmisestä kuulee, kun hän elää unelmaansa. Merisään lukijasta en koskaan ole kuullut sitä paloa, minkä kuulen lypsyn aamuissa...
Toinen ainakin minuun vetoava tekijä on ohjelman rehellisyys ja tarinankerronta. Juontajat puhuvat niistä asioista, mistä ovat itse kiinnostuneita ja ikään kuin vetävät kuuntelijat mukaan omaan maailmaansa. Lisäksi ihmisille puhutaan ihmisten kieltä. Veikkaan, että Lypsy vetoaa monen ikäisiin, mutta meille 70-lukulaisille etenkin puhe on kieleltään ja ilmaisuiltaan tuttua. Monta kertaa olen huomannut itsekin huudahtavani "niin minäkin", kun juontajat muistelevat asioita, joita ennen oli.
Jaajo itsessään edustaa hyvää kanta-kalevalaista tarinankerronnan perinnettä. Jutut on maustettu sopivalla savolais-reseptillä niin, että niissä on niin paljon totta kuin uskalletaan sekaan laittaa. Juontajat eivät edes väitä, että kaikki sattumukset ovat tapahtuneet juuri heille, vaikka ne niin ohjelmassa esitetäänkin. Tarinankerronnassa 100% totuus ei ole itseisarvo, vaan tarinan arvo on sen viihdyttävyydessä - se, että tarina voisi olla totta. Samalla reseptillähän Arto Paasilinna kirjoitti itsensä vuosikymmenten ajan joulukirjojen ykköslistalle - hän rakensi tarinoita, joiden saatoit kuvitella olevan totta. Näin samaistuminen ja tarinan uskominen on helpompaa.
Kolmantena asiana lypsyn menestyksessä näkisin sen, kuinka yleisöä kohdellaan. Vaikka ohjelma on useita kertoja valittu vuoden radio-ohjelmaksi ja juontajilla on pystejä ainakin yksi takanreunuksellinen, niin tekemisessä on edelleen mukana nöyryys ja halu tehdä ohjelmaa kuulijoille. Ei tehdä itsestä staroja (mikä kaatoi Salovaaran), ei koeteta olla nokkelampia tai älykkäämpiä kuin kuulijat (mikä on koko Yleisradion perusongelma) eikä jätetä ymmärtämättä, että ohjelman menestys on yhtä kuin kuulijat. Vanhaa filosofista lausetta mukailllen "onko radio-ohjelma olemassa, jos sitä ei kuule kukaan?".
Nykyisin salonki-Jaajo on myös vetämässä Haluatko Miljonääriksi -ohjelmaa kohti kuolemattomien joukkoa. Lasse Lehtisen jäykistämä tietovisa sai Jaajosta hieman kevyemmän twistin ja katsojaluvut nousivat aivan uusiin korkeuksiin. Tässä osana oli varmaan Aamulypsyn antama buusti, osana Jaajon henkilökohtainen karisma ja osana se, että nykyteeveen reality-sonnan joukkoon kaivataan väliin myös jotain älyä ruokkivaa. Itse väitän arvanneeni miljonääri-shown suosion jo etukäteen, koska Jaajon kultaisen käden kosketus oli tuossa kolmiossa vain viimeinen silaus, jolla menestys rakennettiin. Mutta toisaalta - ilman Jaajoa tuo menestys ei olisi tullut - pelkkä formaatti ja ohjelmarakenteen tyhjiö ei siihen olisi riittänyt.
Lypsyn kolmikko on kovin näkyvää nykyisin myös muidenkin kuin Jaajon osalta. Anni Hautalaa nähdään esiintymässä useammissa tv-ohjelmissa ja missikisojen jälkeen onkin vuorossa jo menestysformaatti "Kadonneen jäljillä"-ohjelman saattaminen uusille katsojaluvuille. Anni astuu ohjelmassa isoihin saappaisiin, sillä ohjelman edellinen juontajahan oli Jenni Pääskysaari, joka myös on ollut radion suosituimman aamu-shown juontaja omana aikanaan. Menestyksen polku noudattaa pitkälti samoja askelmerkkejä.
Jaajolla itsellään on monialayrittäjänä monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Jaajo nosti ravit tavisten tietoisuuteen ravibussin kautta. Sen lisäksi hän on tällä hetkellä jalkapalloseuran osaomistaja ja bisnesten plussaa tuottava osuus lienee Extreme-run juoksutapahtuma, jonka Jaajo toi keski-Europasta Suomeen muutama vuosi sitten. Tapahtuma on nyt saavuttanut suosion, jota voi hyvällä omallatunnolla nimittää Isoksi. Monesti tuntuukin, että kaikki, mihin tuo radio-Midaksen käsi koskee, muttuu todella kullaksi. Jostain syystä en kuitenkaan edes osaisi olla kateellinen "ystäväni" puolesta, koska kaikki työ on hartiavoimin tehty ja ansaittu omalla työllä. Lisäksi täytyy kyllä arvostaa yrittäjää, joka tunnustaa puolelle miljoonalle kuulijalle esimerkiksi ravihevosen omistamisen olleen todellinen rahareikä, eikä peittele sitä, että aina ei voi onnistua - Jaajokaan.
Juha Perälä vuorostaan on viimeksi esiintyny musiikki-busineksessä Lord Estin feattaajana - eikä Ralleissa-biisi suinkaan jäänyt Anttilan ale-laariin, vaan löytyi piikkipaikoilta listoilta. Uutena versona Aamulypsyn kyljestä on nousemassa hovimuusikko Ilkka, joka on Aamulypsyssä esittämillä "käännös-ralleilla" noussut levyttäväksi artistiksi ja ilmeisen halutuksi esiintyjäksi eri tilaisuuksiin.
Kun katsotaan radio-ohjelmien menestyksen kaarta, niin pahoin pelkään, että joudun vielä toiseen kertaan itkemään vuolaat kyyneleet, kun Aamulypsy yhtenä aamuna ajetaan alas. Radion on formaattina tällä hetkellä todella kuuma ja väittäisin, että radio tuottaa tällä hetkellä isompia staroja kuin yksikään televisio-ohjelma (pitkälti sen takia, että televisio huoraa halvoilla tosi-tv tähdillä ja ohjelmien taso on vedetty vessasta alas...). Noille radion suurimmille staroille siis kannattaisi maksaa lähes mitä vaan, mutta Suomen mittakaavassa se ei vaan ole mahdollista - sen vuoksi televisio tulee imaisemaan jonain kauniina päivänä myös Lypsyn tähdet kokonaan itselleen. Toivon tietenkin, että näin ei käy, sillä minulle aamu ja radio ovat perfect match.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!