Keski-iän ilot ja murheet

Heräsin viikonloppuun vähän poikkeuksellisesti jo viiden aikaan. Mielessä pyöri sata miljoonaa asiaa, eikä kaikissa soinut positiivinen klangi. Takana on nyrkkeilytermein keskiraskas viikko ja perjantaina, kun pistin työkoneen kiinni, olo oli vähän selkäänsaaneen makuinen. Jäin siinä sitten itsekseni miettimään, että mihin kaikkeen olen ajatuksiani kuluneen viikon aikana uhrannut. Tässä siis kotisosiologista liiba-laabaa vailla mitään tieteellistä pohjaa.

 Murheet

Tällainen keski-ikäinen hermokimppu ehtii viikossa murehtia ja huolehtia aikamoisen monesta asiasta. Koska elämästä yli 70% pyöritään kotona, niin iso osa murheistakin liittyy kotiasioihin ja kaikkiin niihin pienempiin ja isompiin jalkapareihin, jotka samaa lattiaa kuluttavat. Lapset tuovat elämään kaikenlaista pikku murhetta ja huolta - ihan tasaisesti jokainen kolmesta. Samoin keski-ikäistyvä avioliitto saa välillä kulmat kurttuun. Lapsipohjaiset murheet liittyvät useimmin heidän tulevaisuuteensa ja siihen huoleen, jota heistä tuntee. Vastuu painaa. Ja avioliitto taas on se elämän osatekijä, joka valitettavasti saa kantaa vastuuta myös muista ongelmista. Kuulostaako tutulta, että kun rahallisesti menee alavireisesti, niin myös parisuhde kärsii? Tai kun töissä on kovat paineet, ei se parisuhdekaan kukoista.

Samoin meidän perhe on elämässään juuri siinä vaiheessa, että miniatyyrivaltion tulo- ja menoarvio ei ole juuri koskaan täydellisessä balanssissa ja ylijäämää ei kuukausitasolla ole näkyvissä. Tuossa tilanteessa raha-asiat hiipivät väkisin sekä pääministerin että vaatimattomamman sisäministerin mieleen useammin kuin kerran viikossa. Ja tähän kvasisosiologiseen tarkastelujaksoon mahtui vielä kuunvaihde, jolloin tilitämme tulostaimme ison osan erilaisille osakeyhtiömallisille velkojille. Onko siis ihme, että tilin tyhjyyttä jaksaa ihmetellä. Vanhassa kunnon 70-lukulaisessa maailmassa, jolloin käteinen oli kova sana, kuunvaihteessa setelien kahina varmaan ylsi kuuhun asti. Yhtenä ja samana päivänä työnantaja kuvittelee korvaavansa meille kultaakin arvokkaan työpanoksemme ja yhtä lailla me kuvittelemme olevamme moiseen tyytyväisiä ja kiitollisia.Tällä viikolla tein vielä itseni kanssa yhden taloudellisesti hankalan päätöksen, joka aiheutti ensin huolta, mutta toisaalta sen tehtyäni olo oli ehkä hieman iisimpi.

Tällä viikolla uhrasin jonkin verran murheenajatuksia myös ystävillemme, jotka kamppailevat lapsensa vaikean sairauden kanssa. Tutuu turhauttavalta, kun auttamaan ei pysty ja tietää, että perheen elämä pyörii todella vakavien asioiden äärellä. Toisaalta taas, kun katsoo toisten kamppailua "ihan oikeiden" murheiden kanssa, niin siinä menevät omat muutaman pennin murheet oikeaan mittasuhteeseen.

Samoin tähän viikkoon mahtui myös pari globaalia murheen lähdettä. Kun terroriteot tuodaan Pietariin ja Tukholmaan, niin siinä tuntee todella, kuinka lähelle maailman pahuus jo yltää. En tunne mitään todellista maailmantuskaa, mutta nuo teot kertovat, että terrori hakee kohteensa sattumanvaraisesti. Terrorismin lähtökohtainen motiivi on huomionherättäminen ja kauhun aikaansaaminen kaikissa, ja ennen kaikkea viattomissa, ihmisissä. Samoin Yhdysvaltojen tekemä ohjusisku Syyriaan on mainettaan pahempi asia. Jos Yhdysvallat iskee raskain ohjuksin kohteeseen, jossa sijaitsee myös Venäjän maajoukkoja, niin eikö se teistä muista kuulosta jo veren kaivamiselta nenästä isolla peukalolla?

Yleensä olen oman terveyteni suhteen melko huoleton veikko. Jos ei lasketa noita suhteellisen kauniiksi pyöristyneitä ruumiinmuotoja, niin olen jotakuinkin terve ja myös tunnen itseni terveeksi. Tällä viikolla kuitenkin ruumis joutui jonkun tietoturvaiskun kouriin, koska puolet viikosta kolotuksia löytyi vähän joka puolelta. Ja koska keski-ikä, niin sitä alkaa miettiä, joko se supervartalon alasajo alkaa.

Viikon murheet kääntyivät minulla tällaiseksi piiraaksi:

Ilot

Olen kuitenkin perusluonteeltani positiivinen ja melko huoleton velikulta. Niinpä elämään mahtui kuluneen viikon aikana myös paljon iloja. Hauskasti ne ilon lähteet ovat pitkälti samoissa paikoissa kuin murheetkin. Perheenjäsenet tuovat elämään paljon positiivista ja enemmän heistä onneksi iloa on kuin murhetta. Suhteellisen täysijärkinen ja tasapainoinen parisuhde sekä lasten tuomat väriläiskät elämään antavat paljon - ja antavat enemmän kuin murheuttavat. Vaikka joissain propagandateksteissä lapsia väitetään kalliiksi ja hankaliksi, niin ainakin tällä viikolla huomasin, että sijoituksena lapset "pitävät päällään" erittäin hyvin. Kun saaduista ilon hetkistä vähennetään murheet, niin minä koin jääväni reilusti voiton puolelle. Ja kuten murhetta, niin myös iloja tuottivat kaikki kolme vajaakasvuista tasaiseen tahtiin. Viikon lause minusta on pienimmän kello 5:46 heittämä positiiis-sävyinen lausahdus "eiköhän se isi meidän ole jo aika herätä ja nousta ylös".

Minulle iloa tällä viikolla tuottivat myös kevään voimakas vihertyminen sekä ensi viikolla koittava lyhyt lomantynkä. Jos tällä viikolla ehkä painoi edellinen kuusipäiväinen työviikko, niin enemmän sain kyllä sairasta nautintoa siitä, että ensi viikon lyhyt viikko lyheni vielä lyhyemmäksi. Lomaa tähän väsymykseen kaipaa ja nyt se tulee todella hyvään saumaan. Eilen autolla ajellessani seurasin, kuinka pellot ovat jo auenneet ja ensimmäiset kurjet sekä joutsenet olivat saapuneet jostain Fuengirolan lämmöstä. Siinä alkaa olla viimeisiä merkkejä siitä, että vuoden parempi puolisko on täydessä vauhdissa ja talveen ei ole paluuta ennen loppuvuotta. Kesää manatakseni vaihdoin jopa yhteen autoon kesäisemmät renkaat alle. Muistattehan, mitä kaikkea renkaanvaihtoon liittyy

Iloa tuottivat edellisten lisäksi tietenkin myös ystävät viesteineen ja puheluineen. Minun ilahduttamiseen ei niin mahdottomia tarvita. Ja on se tunnustettava, että työstäkin sai muutamia ilonhetkiä. Kun työn osaa suhteuttaa siihen, millaista elämä olisi ilman työtä, niin kummasti se alkaa askel kevetä aamulla tehtaaseen taivaltaessa. Elämän ilot ja murheet ovatkin usein suhteellisia ja onnellisen ihmisen erottaa onnettomasti usein se, kuinka hyvin omat asiansa osaa laittaa mittasuhteisiin.

Viimeiset viisitoista prosenttia ilon ajatuksista laitoin otsikolle "elämä". Kaiken kaikkiaan elämä tässä iässä ja tähän aikaan vuodesta on enemmän positiivista kuin negatiiista. Ja kun seuraa muiden ihmisten todellisia huolia, niin sitä jotenkin helposti osaa laittaa omat murheensa oikeaan perspektiiviin ja iloita niistä pienemmistäkin asioista. Elämä kaikkineen on tosi jees.

Ja yksi suuri ilon aiheuttaja on myös tämä blogi. Huomaan, että lukijamäärä kasvaa viikko viikolta ja tuntuu, että uusia lukijoita löytyy myös. Tuskin vaimo ja äitikään jaksaa niin montaa kertaa tekstejäni käydä tarkistelemassa. Ja aina tuolla kylillä ja somessa liikkuessa saa myös palautetta - toki enemmänkin kelpaa.

Ilon piiras näyttää tältä:

 

Tilin saldo

Kokonaisuuten viikko jäi  minusta plussan puolelle. Murheet, joita koin, olivat lopulta aika pieniä ja kovin maallisia. Ja yli neljänkymmenen vuoden kokemuksella myös tiedän, että laskujen maksusta aiheutuva vitutus katoaa muutamassa päivässä, kun joutuu valmistautumaan taas uusiin haasteisiin. Myös työelämän kiireet ovat kausiluonteisia ja kun kelkka kääntyy kohti kesää, niin työn murheet vaihtuvat kesän odotukseen. Positiivisen puolen kevät ja lähestyvä lomanen antavat voimaa, joka peittoaa murhepuolta helposti. Kuka muka jaksaa keväällä olla murheellinen?

Testinä tämä kvasisosiologinen pohdinta oli minusta tervettä. Aina aika ajoin on syytä laittaa murhepisteet yhteen koriin ja ilon pisteet toiseen ja laittaa nuo korit vaakaan. Helposti huomaa, että ne jutut, jotka vievät elämäniloa varjon puolelle, ovatkin suhteessa aika pieniä. Tässä elämänpelissä hyvin pitkälti asenne ratkaisee!

Hyvää viikonloppua lukijat!