Suomessa äänestettiin taas kerran viime viikonloppuna. Tällä kertaa valinnan kohteena olivat viisitoista tulevaa europarlamentin jäsentä. Eurovaalit eroavat perus-eduskuntavaaleista niin, että koko valtakunta valitsee samoista listoista. Se muuttaa valintadynamiikkaa niin, että kampanja-aiheet ovat enemmän valtakunnallisia kuin paikallisia sekä niin, että julkisuuden pinnalle pääsee paremmin yli-paikallisten alustojen kautta.
Viime vuosien vaalitrendi oli nytkin selvästi näkyvissä. Perinteiset puolue-ehdokkaat jäävät some-ehdokkaiden jalkoihin. Eli pelkällä puoluemandaatilla pärjää entistä heikommin ja ääni annetaan mieluummin ehdokkaalle, joka osaa olla näkyvissä erilaisilla digialustoilla. Enkä tarkoita politiikan rikkaruohoja eli julkkisehdokkaita, vaan sitä, että ehdokas ja hänen taustajoukkonsa osaavat hyödyntää alustoja, joilla ihmiset arjessa liikkuvat. Hyvänä esimerkkinä vaikka terapeutti-Ville, jota itse fanitan useammalla alustalla. Ville Merisen agenda oli helppotajuinen, riittävän suurta joukkoa koskettava ja sitä pystyi tuomaan esiin esim. Instagramissa (luultavasti myös Tiktokissa, mutta sitä en itse käytä). Ville jäi valitettavasti kotimaahan, mutta lähellä se oli. Jos koko demareiden menestys olisi ollut kohtuullisempi, niin myös Ville olisi sulkenut nuorison puhelimia Euroopasta käsin.
Li-ian hyvää ollakseen totta
Vaalituloksessa on muutama herkullinen pointti. Otsikkotasolla eniten kirjoitettiin vasemmisto-jytkystä, kun Vasemmistoliitto sai Li Andersonin vetämänä parlamenttiin kaksi paikkaa ja tuplasi siten osallistujamääränsä. Otsikko on raflaava, mutta yhtä totuudenmukainen kuin Kääk-jourut. Vasemmisto ei saanut kannatusta, vaan Li Anderson sai. Jos siteeraan itseäni tästä samasta blogista presidentinvaalien ajalta, niin Anderson olisi pääpuolueen edustajana tällä hetkellä istuva presidentti. Eurovaalien menestys alleviivatkoon tuon lauseen.
Andersonin brändi on niin kova, että se kelpaa äänestäjille jopa marginaalipuoleen edustajana. Li Anderson on sujuvasti täyttänyt Sanna Marinin jättämää kotimaan politiikan tyhjiötä ja kerää ääniä siitä potista, joka olisi aiemmin luultavasti mennyt demareille. Kun Vasemmistoliiton kannatuksesta raapaistaan Li Andersonin äänet pois, jää jäljelle suunnilleen Harry Harkimo, eli eipä juuri mitään.
Vasemmiston kannatus ei edelleenkään ole nousussa, eikä se tule olemaan. Kovien taloudellisten aikojen kaudella sekä vasemmisto- että vihreä aate jäävät marginaaliin. Ne ovat niin sanottuja hyvien aikojen aatesuuntia, joita kannatetaan silloin, kun siihen on varaa. Tämän hetken rapakuntoisella hyvinvointi-Suomella ei ole varaa edes nykyisiin rakenteisiin, saatikka niiden paisuttamiseen. Tämä ei ole millään tapaa puoluepoliittinen kannanotto, vaan elämänkokemuksen tuoma fakta.
Suomi purjehtii nyt vahvasti oikeistotuulen mukana ja se näkyi myös näissä vaaleissa. Kokoomus oli jo kolmansissa isoissa vaaleissa peräkkäin selkeä voittaja. Ero muihin valtapuolueisiin narahtaa kerta kerralla isommaksi. Samassa kun kokoomus nousee, vastaavasti demarikannatus putoaa. Vallan tasapaino valahtaa entistä enemmän oikealle. Kokoomuksen menestyksen syy on loistava brändäys sekä se, että heidän agendansa osuu vallitsevaan tilanteeseen parhaiten. Kun jaettavaa rahaa on vähän, on vain fiksua äänestää suuntaa, joka supistaa julkista taloutta.
Demareiden ongelma on Sanna Marinin jättämä kotimaan politiikan tyhjiö, jota on todella vaikeaa paikata. Uusi puheenjohtajista on valitettavan väritöntä ja hajutonta. Eikä syy ole edes Antti Lindtmanin, vaan sen, että täytettävät saappaat ovat yksinkertaisesti liian suuret. Sanna Marin oli henkilöbrändinä niin vahva, että hänen perään jäi suuri musta aukko, joka repesi, kun Marin nosti kotimaan politiikasta kytkintä ja siirtyi ammattilais-sarjaan. Puolueen kannatukselle kävi niin kuin lentokentän tuulipussille, josta leikataan kärki pois. Demarit kaipaavat nyt kovasti sateentekijää, jonka johdolla seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä ero Kokoomukseen saataisiin kirittyä.
Vähän samaa ongelmaa potee Keskusta. Siellä ongelma on johtajistoa enemmän agendassa. Perinteinen keskustan maaperä on (kirjaimellisesti) tyhjenemässä, jolloin kannattajia pitäisi löytyä uudesta suunnasta. Aate kaipaa kovasti nyt tuuletusta ja raikastusta. Itse näkisin Keskustan tulevina äänenkannattajina pienyrittäjät. Keskustan nykyiset kannattajat, maanviljelijät, ovat pääsääntöisesti yrittäjiä, joten hyppy ei olisi edes kovin suuri. Kokoomus taas palvelee selvästi suurempaa ääntä. Heidän hallitusagenda on suunnattu pääasiassa yrittäjille, joiden takana makaavat suuremmat rahavirrat. Kuitenkin pienyrittäjyys on koko ajan kovemmassa nousussa ja myös he tarvitsisivat vaikutuskanavaa itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!