Miehet ja autot

 

Minulla kävi tuuri - pääsin pitkästä aikaa valkkaamaan perheeseen uutta autoa, kun perheen kakkosauto alkoi tulla vaihtokuntoon. Äh, paskaako minä tässä valehtelemaan. Se vanha kakkosauto oli vielä täydellisessä kunnossa, vähillä kilometreillä ja meille passeli. Mutta kun en tykännyt, niin en tykännyt. Halusin paremmin minuun käsiini sopivan. Ja kun riittävän paljon asiasta haaveilin, niin lopulta rohkaistuin myös etenemään asiassa.

Miehille autot ovat herkkä asia. Joka miehellä on omat suosikkimerkkinsä ja -mallinsa. Samoin joka mieheltä löytyy varmasti nou-nou-lista, jolta autoa ei osteta, ei siis i-k-i-n-ä. Meidän perheessä, Luojan kiitos, minä olen saanut aika paljon vaikuttaa siihen, millaisilla ropposilla ajelemme. Ainakin juuri nyt, katoksessa seisovat sellaiset yksilöt, joista kumpaan tahansa voin hypätä ja ajaa vaikka perheeltä karkuun Bahamalle.

Ykköset ja kakkoset

 

Mitään bensapihejä vihervasemmistolaisia kuplia meillä ei kuitenkaan pihaan ole raahattu

Meidän perheen autostrategia on sellainen, että ns. ykkösauto on farkku, koska sillä tehdään mummola- ja muut pidemmät matkat. Tilaa täytyy löytää koko perheen tavaroille, tilaa täytyy löytää takapenkiltä kolmelle ja turvallisuutta niin paljon, että suomalaisilla pieninumeroisilla teillä uskaltaa heittäytyä liikenteen sekaan. Ykkösautolla minä olen ajanut myös työstä johtuvat matkat, joten kulutus saisi mielellään olla kohtuullinen. Mitään bensapihejä vihervasemmistolaisia kuplia meillä ei kuitenkaan pihaan ole raahattu, vaan suosiossa ovat viime vuosina olleet Tsekkiperäiset perhefarkut, jotka loistavat läsnäolollaan myös myyntilistojen kärjessä.

Kakkosauto on meille suht uusi tulokas. Kun lapset olivat pieniä ja minä enemmän pois kotoa (näillä ei siis ollut tekemistä keskenään!), tarvitsimme kahta autoa arjen sujuvoittamiseen. Sitten tuli välivaihe, minä olin enemmän kotona ja lapsetkin vähän isompia (nehän ei pysy pieninä ikuisesti). Teimme kansliapäätöksen luopua toisesta autosta.

Ja yhden auton taktiikalla elo sujui oikeastaan tosi hyvin. Sitten taas isäni jätti meille auton perinnöksi ja olimme yhtäkkiä uudelleen kahden auton loukussa. Ja tuo perintöauto oli se, joka ei minulle oikein sopinut. Vaihtoa viivästytti kyllä sekin, että vaimoni oli moiseen autoon kovin kiintynyt - ihme tyyppi. Osaa valita miehen täydellisesti, mutta autojen valinassa on vielä oppimista.

Kakkosautossa tärkeintä on se, että se on huokea pitää ja se, että sillä voi ajaa kaupunkimatkat. Kakkosautolla ajetaan yleensä vähän lyhyttä pätkää ja se joutuu monesti sietämään kaikenlaista kuraa. Koska kas kummaa, sen pesu saattaa unohtua ja huoltokin voi vahingossa jäädä väliin. Vähillä kilometreillä huoltotarve onneksi on vähän pienemmänlainen. Mitään pikkukippoja meillä ei kuitenkaan ole tainnut koskaan olla, vaan ihan auton kokoisia autoja.

Auton ostamisen ihanuus ja kamaluus

Myyjä kysyi viattomana "Ettekö te meinaa edes koeajaa sitä?" Vastasin, että teen tällä kohta kolmensadan kilometrin koeajon ja luuletko, ettet kuule minusta maanantaina, jos auto ei ole kunnossa.

Kun olin pieni (melko legendaarinen kappaleen aloitus!), autoja katseltiin viikonlopun autonäyttelyissä. Lauantaisin koko Joensuu ajeli liikkeestä toiseen unelmoimassa uusista autoista ja potkimassa parhaiden käytettyjen renkaat kankaille. Enemmän siellä taidettiin tavata tuttuja kuin tehdä kauppoja, mutta metka koko perheen harrastus joka tapauksessa.

Nyt taas autokauppaa tehdään netissä. Minäkin etsin tietyllä merkkihaarukalla sopivanhintaisia menopelejä ja pikkuhiljaa homma rajautui muutamaan ehdokkaaseen. Noista sitten vielä tarkempi lajittelu kilometrien, varusteiden ja kuvien perusteella ja lopulta finaalissa oli enää kolme ehdokasta. Ja tämä kaikki tapaamatta yhtään elävää myyjää!

Kun peltilehmien missikisojen finaalikolmikko oli selvillä, niin liikkeisiin sähköpostilla kysely sekä autosta että vaihtohinnasta entiseen. Hauskaa oli, että kaikki liikkeet vastasivat parin tunnin haarukalla. Kauppaa siis tehdään koko ajan. Ja noissa vanhan auton vaihtohinnoissa oli melkoinen haarukka.

Vihdoin päästiin perinteiseen kaupankäyntiin, jossa molemmat ovat tekevinään täydelliset kaupat ja saavansa maksimivoiton. Ja kauppahan on paras silloin, kun molemmat osapuolet ovat jokseenkin tyytymättömiä lopputulokseen ja kuvittelevat toisen vähän vetäneen välistä. Niin tässäkin.

Vaihtohintaa soviteltiin sekä sähköpostitse että puhelimitse ja puolen päivän pikaisen tarjouskilpailun perusteella olin valinnut meille kauniin yksilön, joka tosin sijaitsi Forssassa. Tämän jälkeen hain vielä rouvalta lopullisen valtuutuksen. Hänen vastauksensa oli, että kaipa tiedän, mitä teen. "Ai autoasioissa?!" vastasin ja sain hymiön. Tuon tulkitsin vihreäksi valoksi mennä kaupassa finaaliin saakka.

Tänä aamuna sitten puksuteltiin vanhalla kakkosella Forssaan ja suoraan liikkeeseen. Apukuskiksi lupautui lapsista vanhin ja kiva, kun lupautui. On meinaan tuo Lappeenranta-Forssa väli yksi ehkä maailman tylsimmistä väleistä ajaa. Jopa Lopen kirkko näytti sillä tiellä houkuttelevalta.

Liikkeen ovella oli sähköpostista tuttu kaupanvääntäjä tarjoamassa kättä kysyen "Lappeenrannan miehiä?" - kai se länsirannikolla jotenkin näkyy päällepäin. Seuraavana kävelin autoa ympäri ja tarkistin, että kaikki osat ovat paikallaan ja auto näyttää siistiltä ja ostamisen arvoiselta. Lopulta sanoin, että eiköhän tehdä kaupat, jolloin myyjä kysyi viattomana "Ettekö te meinaa edes koeajaa sitä?" Vastasin, että teen tällä kohta kolmensadan kilometrin koeajon ja luuletko, ettet kuule minusta maanantaina, jos auto ei ole kunnossa.

Kotimatkalla ei kiinnostanut edes se Lopen kirkko.

 

Se on kun tois tyttöystävää näytille

Miltä se haisee ja syökö se paljon? Miten se käyttäytyy ja kiihtyykö se kovaa?

Matkalla mietin, että vähän kyllä jännittää, mitä rouva ja loput lapset sanovat autosta. Tuossa Lappeenrannan nelikaistaisen päässä alkoi jo kädet hikoilla, että josko tämä menee munilleen ja autosta ei kukaan muu tykkääkään.

Tajusin, että perkele, tämähän on kuin tyttöystävää toisi näytille.

Miettikääpä nyt itsekin:
Ujosti siitä ensin keskustellaan kahvipöydässä, että ois yks juttu. Sitten asiaa hieman kierrellään ja kaarrellaan, kunnes tunnustetaan, että onhan tässä vähän vakavammasta ihastuksesta kyse. Vähän ehkä kysellään neuvoja ja kerrotaan, miten hyvältä tuntuu. Lopulta on pakko pyytää lupaa tuoda se ihan näytille.

Jopa kysymykset ovat samanlaisia:
"Onko se nätti?"
"Paljonko se syö? Ei kai se ole mikään mahdoton juoppo?"
"Miten se käyttäytyy, kiihtyykö se? Oliko se miten levoton sun käsissä?"
"Onko se ollut monella ennen? Ei kai se ole mikään loppuunajettu? Kestääkö tää varmasti?"
"Onko tämä nyt varmasti turvallinen vaihtoehto?"
"Ei kai siitä kuulu mitään outoja ääniä?"
"Miltä se haisee?"

Kun näihin on kaikkiin osannut vastata korrektisti, niin pöydän toiselta puolelta tulee hyväksyvä hymy ja saatesanat: "No ehkä tää on sun juttus ja tiedät mitä teet. Mutta jos teit huonon valinnan, niin ite maksat kyllä korjauksen!" Sen jälkeen enää pelottaakin se, että tulee se viimeinen kysymys:
"Saako sitä koeajaa?"

Tietoisku

Ja kauniiksi lopuksi vielä tietoisku yhteiskuntaamme vaivaavasta kroonisesta sairaudesta, johon ei vielä tunneta parannuskeinoa.

Saabismi on vakava sairaus, johon olen itse sairastunut jo vuosia sitten. Menneinä vuosikymmeninä se kaatoi satoja ja tuhansia työikäisiä miehiä ja vielä nykyisinkin tavataan uusia tapauksia vuosittain. Tauti on täysin krooninen ja parantumaton. Geeneistä tuo tauti ei tule, sillä meidänkään perheessä ei Saabeilla ajeltu, vaan isällä autot olivat jotain sekundamerkkejä alusta loppuun saakka.

Parannuskeinoksi on testattu siedätystä ja sitä, että saabismiin sairastuneille annetaan koeajoon muiden merkkien autoja. Siedätyksellä ei kuitenkaan ole todettu olevan tautia parantavaa tai edes akuuttia vaihetta auttavaa vaikutusta. Usein saabistit menevät myös hautaan saakka puhtaina tartunnan kantajina ja vaikeimmat tapaukset jopa haudataan Petrooli-96:n sisällä.

Ympäristöltä saabisimi vaatii pitkää pinnaa ja sietokykyä. Mies, joka rakastaa Saabeja, ei todella tyydy Toyotaan tai pysty ajamaan Nissanilla. Hänelle on olemassa vain yksi auto - ja se on Saab.

Kuinka saabistien käy tulevaisuudessa, kun käytetytkin 9-3:t ja 9-5:t loppuvat markkinoilta? Käykö saabismille kuin satiaisille, että aika ajaa ohi ja koko tauti kuolee sukupuuttoon?

Tätä aikaa odotellessa minä ajan ainakin pystyssäpäin ja vittuilusta välittämättä aidolla ruotsinihmeellä.

Onnellista viikonloppua ystävät!

Mistä tyylini koostuu?

 

Seuraan aika paljon muiden kirjoittajien blogeja. Tykkään lukea monien erilaisten kirjoittajien tuotoksia ja usein plärään esim. blogit.fi -sivuston tarjontaa. Siellä suurin osa blogeista on "vähän erilaista" tavaraa kuin omani, mutta luettavaa löydän itselleni kyllä aivan mahdottomasti.
Eniten olen hulluna hyviin matkailublogeihin, joiden parissa saan tehdä nojatuolimatkaa ja kuolata hienojen kohteiden kuvien päälle (onkohan tämä nyt jotain travelpornoa?!). Kuitenkin ehkä yleisin otsikko, johon tuolla törmää liittyy tyyliin - tästä sain siis inspiksen tekstille. Miksen lähtisi hetkeksi mukaan tähän tyyliblogien maailmaan - tässä on siis kuvaus "mun omasta tyylistä". Koska olen keski-ikäinen mies, niin aika vähänlaisesti on noita muiden tyyliblogeja tullut luettua - en oikein koe olevani sitä parasta kohderyhmää.

Mutta toisaalta - jospa tämä saisi aikaan buumin, että enemmän kirjoitettaisiin keski-ikäisten tavisten tyylistä. No toivottavasti ei sentään....

Tyylin takuumies ja henkilökohtainen hiustenhoitajani

Hiukset

Hiustenleikkuun suhteen olen ollut omavarainen jo kohta kaksikymmentä vuotta. Lyhyiden hiusten kiistattomana etuna on niiden hoitamisen helppous. Aamulla voin huonojenkin yöunien jälkeen hypätä vaikka suoraan töihin, koska helppohoitoinen malli tarjoaa mahdollisuuden lähteä liikenteeseen täysin "naturellina".

Todellisuudessa hiusmallin takana on sen ylläpidon halpuus. Ohittamalla kaikkien partureiden kaihoisan kutsun, säästän vuodessa pitkän pennin, jonka voin kuluttaa johonkin yhtä joutavaan. Tosin pariinkymmeneen vuoteen olen ehtinyt ajaa jo useamman koneen loppuun ja nykyisin hoviparturinani toimii kampaajien suosima Moser Primat.

Parturikulujen lisäksi säästän myös kaikissa hiustenhoitoon liittyvien kemikaalien ostossa. Shampootakin tarvitsen niin vähän, että sen määrän voin varastaa vaimon pullosta. Enkä ole tarvinnut tietenkään mitään muotoilutuotteita (älkää siis lähettäkö niitä minulle testiin - parempi idea on laittaa testiin vaikka vastaava määrä käteistä rahaa).

Sävyksi hiuksiini olen valinnut kelonharmaan, joka leviää aaltoina ohimoilta aina ylös saakka. Kelon ja nahan yhdistelmä luo vaikutelman luontoon kiinnittyneestä keski-ikäisestä miehestä, jolle on tärkeää olla yhtä ympäristön kanssa. Toisaalta taas aurinko ja valo heijastuvat harmaasta kivasti poispäin, jolloin kelon sijasta tuo harmaa kuvastaakin enemmän hopeaa. Nahka ja hopea puolestaan antavat vaikutelmaa, ei keski-ikäisestä, vaan keskiaikaisesta herrasmiehestä. Tämä viittaa enemmän ehkä rakkaaseen harrastukseeni eli historian tutkimiseen. Tosin tuo harmaa jää usein pimentoon, koska hiukseni ovat malli +/- 1mm pituiset.

Tyyppiesimerkki siitä, kuinka käytännöllisyys ajaa usein tyylin ohi. Vasemmalla rouvan kenkä...

Vaatteet

Vaatteissa tyylini on pragmaattisuus. Se tarkoittaa sitä, että vaatteiden valinnan määrittää niiden käyttötarkoitus. Käytännössä niin, että sateella puetaan sadetakki ja pyöräillessä kypärä. Talvella laitetaan nilkat piiloon ja kovilla pakkasilla jalat peitetään toppahousuilla. Pragmaattinen pukeutuminen ei ehkä ulkoisesti ole se kaunein valinta, mutta toisaalta taas se on sisäisesti lämpimin ja kuivin tapa pukeutua.

Pragamaattisuuden lisäksi toinen valintakriteeri on ekonomisuus. Usein vaatteen ostopaikkana on halpahallin alelaari ja lopullisen valinnan aiheuttaa hintalapun riittävän pienet numerot tai tarpeeksi suuri aleprosentti. Olen jo aikojen saatossa joutunut luopumaan lähes kokonaan legendaaristen Levisten käytöstä, mutta jonain päivänä perstaskun kaaret tekevät paluun. Sinä päivänä, kun kuittaan asuntolainan viimeisen erän, lupaan ostaa heti kolmet parit vanhoja kunnon bootcut levareita!
Retroa vaatekaapissani edustavat edelliseltä sukupolvelta perityt vaatteet. Oli Luojan lykky, että isäni oli kanssani samankokoinen sekä vaatteiltaan että kengiltään. Pari vuotta säästyin lähes kokonaan vaatekaupassa käynniltä, koska kaapit pursuivat käyttökelpoista vaatetta.

Minulle yksi suurimpia pelastuksia nykymuodissa oli se, että revityt ja kuluneet vaatteet tulivat takaisin muotiin. Omat farkkuni kun muodinmukaiseksi oli muokannut ystäväni aika. Muistan vielä elävästi, kun kuljin vähän resuisissa farkuissa läpi ostoskeskuksen ja naureskelun sijaan kommentit vaatteistani olivatkin positiivisen kannustavia. Siinä voisi sanoa, että hyppäsin muodinharjalle kertaloikalla.

Rakkain vaatteeni lienee nahkainen moottoripyörätakki, jota en lainaa kenellekään ja jonka todennäköisesti vien mukaani myös ison kiven alle. Kun aikoinani ajoin A-kortin ja ostin ensimmäistä motskaria, niin silloin ei moiseen takkiin ollut vielä varaa. Mutta kun riittävästi haaveili ja säästi, niin lopulta sain myös takin. Tavallaan se takki ehkä muistuttaakin eniten nuoruuden haaveista.

Meikki

Minut laittaa ulkonäöllisesti kuntoon aika ja elämä. Silmieni alle olen liian lyhyiden yöunien seurauksena kerännyt jonkin verran mustaa ja muutenkin silmiäni varjostavat nahkaiset uurteet. Ne kertovat ulkopuoliselle sen, että on tässä elämää eletty ja vedetty muutakin kuin pulkkaa (tai no oikeastaan siitä pulkan vetämisestä ja muusta lapsenhoidosta nuo uurteet varmaan ovat tulleetkin).
Kosmetiikkahyllyni on vessassa miehelle tyypillinen. Hammasharjan ja deodorantin lisäksi sieltä ei löydy juuri muuta kuin vaimolle kuuluvia tavaroita (ne kun eivät millään mahdu hänen omalle puolelleen). Pohdin aika usein, että jos olen luonnollisena näin hyvännäköinen, niin mitenkähän hyvältä näyttäisin, jos vetelisin naamaani niitä päälle kahtakymmentä eri rasvaa, joita taloudestamme löytyy (ja näiden ulkopuolelle on jätetty kaikki petrokemialliset autonhoitoon liittyvät rasvat sekä keittämiseen ja paistamiseen tarkoitetut ruokarasvatuotteet).

Jos haluan tehdä ulkonäkööni suurempia muutoksia, niin se tapahtuu siten, että otan pitkät päiväunet ja herättyäni on taas silmiin syttynyt valo ja naamakin on sileä kuin raudalla prässätty. Uni, vesi ja positiiviset ajatukset tekevät ihmeitä itse kenenkin kropalle.

Toki käytän tehokeinona myös Dressman-miehelle tyypillistä parin päivän parransänkeä. Minulle tuo ei vaan aina ole varsinainen tyylivalinta, vaan enemmänkin laiskuuden ja pakon sanelema lopputulos - mutta tarvitseeko sitä varsinaisesti kenellekään kertoa. Tosin, jos minulla kasvaisi oikeasti parta ja muu tuuhea vartalokarvoitus, niin luultavasti antaisin sen rehottaa valtoimenaan, kunnes muistuttaisin mystistä lumimies Jetiä - sinne peittyisi turkin alle ruipelo vartalo kuin enimmät rypyt ja
 silmäpussitkin.

Liikunta

 

Liikunnan suhteen olen ehkä eniten mielikuvaharjoittelija. Mielessäni mietin, miltä tuntuisi liikkua riittävästi ja käydä vaikka taas salilla. Tuo mielikuvaharjoittelu ei vaan millään meinaa muuttua konkretiaksi. Fitness-pupusta minussa eniten muistuttaakin pupumaisen pyöreä ruumiinmuoto sekä pupuille tyypillinen makaava asento.

Koska en harrasta liikuntaa, niin vaatekaapistani ei juuri liikuntaa tukevia vaatteita löydy. Collaritkin ovat enemmän sovitettu sohvalla makaamista kuin mitään taiji-joogaa tai judoa varten. Ainoa omituisuus minussa lienee se, että omistan varmaan viisi paria lenkkareita ja sen päälle kahdeksan paria murtomaasuksia. Noihin on vaikutusta enemmän sattumalla kuin liikunnanhimolla.
Olen kuitenkin varautunut. Jos liikunnan himo ja tarjolla oleva vapaa aika sattuvat jonain päivänä kohtaamaan, niin varusteista asia ei tule jäämään kiinni. Sohvahousut saa äkkiä muutettua liikuntakäyttöön ja lenkkareistakaan ei tarvitse kuin valita paras pari. Tätä se elämä on, kun osaa olla sopivasti pragmaattinen.

Kokonaisuus

 

Omasta mielestäni olen tietenkin tyylin edelläkävijä. Nyt vaan uskollisesti odottelen, että tämä "middle age pragmatism" saavuttaa Voguen ja muiden lifestyle-lehtien kannet ja huomataan, että muodin ykköskenttä voi löytyä Suomesta ja ihan tavallisesta keski-ikäisestä miehestä. Nyt kun Putin jo toi hotelli Punkaharjun maailman tietoisuuteen, niin olisiko seuraavana vuorossa suomalaistyyppinen käytännöllinen juurevuus muodin catwalkeilla?