Ukrainan sodalle ei loppua näy

 

Kuva: Pixabay, Enrique

Venäjän viime keväänä aloittama kriisi jakoi maailman tehokkaasti kolmeen liittoumaan - länsi, Venäjä ja Kiina. Eurooppa ja USA löysivät pitkästä aikaa yhteisen sävelen ja lähentyivät niin poliittisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisestikin. Trumpin isolaatiopolitiikan aiheuttama juopa kurottiin Ukrainan hyväksi kiinni ja Yhdysvallat on selkeästi palannut yhtä lailla maailmanpoliisiksi kuin länsiliittouman johtoonkin.

On uskomatonta kohtalon johdatusta, ettei sota puhjennut Trumpin aikana. Silloin sotilaallisen tuen kerääminen rintamalle olisi voinut olla hitaampaa – tai jopa jäänyt toteutumatta. Trump pelasi omaa peliään selvästi Putinin rinnalle, eikä vastaan, kuten Bidenin USA tekee.

Koko kriisin ajan on Amerikan antama aseapu ollut erittäin merkittävässä roolissa ja hidastanut kriisin leviämistä pidemmälle. Rahamääräisesti Yhdysvallat on antanut aseapua yli 23:n miljardin dollarin edestä. Muiden maiden tuki on yhteensä ollut vähäisempää kuin Yhdysvaltojen, joten ihan pienistä asioista ei puhuta. (vertailulukuna Suomen tämän vuoden koko puolustusbudjetti on 6,1mrd Euroa, joka on jo miljardin normaalia suurempi)

Ja ilman Yhdysvaltojen tukea, tuskin Euroopan valtiot olisivat yhtä notkeasti raottaneet kukkaroitaan tai asevarastojensa ovia. Yhdysvaltain tarjoama esimerkki on jopa tärkeämpää kuin rahallinen arvo. EU on tunnetusti ollut maltillinen kannanotoissaan sekä hidas liikkeissään. Vitkastelu Ukrainan rintamalla olisi voinut pahimmillaan tarkoittaa, että Venäjä olisi päässyt etenemään niin pitkälle, ettei torjuntavoitto olisi onnistunut. Missäs sitä sitten oltaisiinkaan?

Sodan voittajat ja häviäjät

Vaikka tekopyhästi sanotaan, ettei sodassa ole voittajia, niin onhan siinä. Venäjän-Ukrainan -kriisistäkin hyötyvät eniten Yhdysvaltain aseteollisuus ja Kiina. Aktiivinen rintama on paras messualusta moderneille aseille ja Venäjän ryysyläisarmeijasta ovat ”Ameriikan ihmeaseet” saaneet helpon näytönpaikan. Sodan alusta saakka on eri asetehtaiden ovilla ollut katkeamaton jono lisäaseistusta kaipaavia kenraaleja, joilla on kädessään luottorajaton Amex – Suomi mukaan lukien.

Loppujen lopuksi miljardien aseapurahat ryömivät moninkertaisina takaisin Yhdysvaltojen taskuun asekaupan kautta. Kun kysyntä kasvaa, hinnat nousevat. Ja samassa suhteessa kasvavat myös aseteollisuuden voitot. Biden tietää tämän ja pitääkin sen vuoksi lompakkoaan auki jopa tavallista höveliäämmin.

Sota on paljastanut näkyvästi, kuinka suuri ero aseistuksessa on lännen ja Venäjän välissä. Ennen rintamataisteluja Venäjä piti ilmeisesti itsekin armeijaansa hyvin varustettuna ja taktisesti toimivana. Sitten kun rintamalta tultiin veri nenästä valuen takaperin, paljastui koko kaameus. Ilmeisesti perinteiseen venäläiseen tyyliin Putinin syytämät asekehitysrahat oli vedetty välikäsien liiviin ja lopulliseen toimintaan päätyi vain murto-osa. Näin toimii todellinen kleptokratia.

Armeijan koulutuksessa on nähtävästi sovellettu vanhaa Neuvostoliittolaista opaskirjaa, jonka mukaan asiat ovat juuri kuin ne paperille kirjoitetaan. Valitettavasti vain paperin ja todellisuuden välissä on pitkä juopa epätodellisuutta. Veikkaan, että Suomen armeijan esikunnassa on huokaistu helpotuksesta, kun Venäjän todellinen asekunto sodan myötä paljastui. Venäjän armeijan suurin saavutus tähän saakka on ollut loputon rivi puuristejä pitkin Ukrainan rintamaa sekä tonnitolkulla romurautaa valtateiden varsille. 

Kiina voisi halutessaan ratkaista koko pelin 

Toinen voittaja on selkeästi Kiina. Olen kirjoittanut Kiinan vaarasta jo aiemmin täällä blogissa ja edelleen pidän Kiinan uhkaa todellisena. Ukrainan rintama on sitonut Yhdysvaltojen kädet tehokkaasti, mikä tarkoittaa, että Aasian alue liukuu pala kerrallaan Kiinan valtapiiriin. Kiina on jo nyt alueen selkeä taloudellinen veturi ja koneen kierrosten voimistaminen tarkoittaa myös sitä, että poliittinen vaikutusvalta alueella lisääntyy. On luultavaa, että Kiinalla on omia alueellisia ja poliittisia intressejä, joiden edessä Yhdysvallat on tähän saakka onnistunut seisomaan. Jotain kertoo se, että ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen jopa Japani alkaa varustaa armeijaansa uuteen uskoon entistä suuremmin rahallisin panoksin.

Kiina hyötyy Ukrainan kriisistä myös toista kautta. Kun Eurooppa on sulkenut ovensa Venäjältä, on sen ainoa luonnollinen kauppakumppani Kiina. Kiina taas on pitäytynyt kommentoimasta omaa suhdettaan Venäjän boikotointiin. Käytännössä siis Venäjän ja Kiinan kauppa jatkaa elämistään ja jopa kasvaa. Lopputulos on se, että Venäjän riippuvuus Kiinasta kasvaa ja samalla Kiina saa kasvavan teollisuuskoneiston tarpeisiin halpaa raaka-ainetta ja energiaa.

Yksi hyötyjä on myös EU. Brexitin jälkeen koko Eurooppa oli ikään kuin risteyksessä, jossa piti valita, tiivistyykö vai hajoaako EU. Sota yhdisti eripuraiset kansat kuin itsestään tiukemmaksi liittoumaksi ja isoistakin asioista on helpolla saatu sopu syntymään. Kriisi on myös paljastanut EU:n heikot kohdat. 

Unkarin venkoilu sekä pakotteiden että Suomen Nato-jäsenyyden kanssa pakottaa pohtimaan, missä menee sopivien jäsenmaiden raja. Ehkä laajentuminen itään tehtiin jossain määrin hätiköidysti tiiviimmän EU:n kustannuksella. Sodan myötä myös Euroopan ”elefantti olohuoneessa” eli Turkin kysymys huutaa ratkaisua. Turkki on ollut koko sodan ajan aktiivinen toimija, pääosin hyvässä. On luultavaa, että Turkin EU-kysymys tulee väkisin ratkaistavien asioiden joukkoon pian. Turkki itse tuskin unohtaa rooliaan kriisin aikana. 

Venäjä häviää, tapahtui mitä tahansa

Sodan suurin häviäjä on Venäjä – tapahtui itse sodassa mitä tahansa. Vaikka sota loppuisi huomenna, eivät Venäjän länsisuhteet tule normalisoitumaan vuosiin – tai vuosikymmeniin. Sota on kaikissa lopputuloksissa Putinin hallinnon loppu ja samalla myös loppu sille Venäjälle, joka tähän agressiiviseen ratkaisuun on päätynyt.

Venäjän länsisuhteet ovat tällä hetkellä niin tulehtuneet, että ilman hallinnon vaihdosta niitä ei edes yritetä normalisoida. Lännen asettamat pakotteet kurjistavat venäläistä yhteiskuntaa jollain tapaa – mutta eivät lopullisesti, eivätkä riittävästi. Poliittisten suhteiden palauttaminen vaatisi ihmetekoja, joihin kenelläkään ei oikeastaan ole intressiä.

Suurempi ongelma on talous. Länsimaiset investoijat joutuivat pakoon Venäjältä pikaista vauhtia ja suurin osa Venäjällä liiketoimintaa tehneistä yrityksistä sekä Venäjään satsanneista sijoittajista koki massiiviset tappiot. Riskit bisneksen uudelleenaloittamisessa tai rahan sijoittamisessa Venäläiseen liiketoimintaan ovat niin suuret, ettei siihen löydy halukkuutta kovinkaan herkästi. Kun Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa, ei Venäjälle investoitu massiivisesti rahaa ensimmäisiin vuosikymmeniin, vaikka silloin edessä oli kyntämätön pelto potentiaalia täynnä. Nyt takaraivossa tykyttää kriisin alku ja valtion aiheuttama joukkopako maasta.

Venäjän täytyisi siis nostaa itsensä lainarahan turvin – ja tällä hetkellä Venäjän valtion lainaluokitus on roskalainan alapuolella. Jos länsi investoi rahaa, se laittaa sitä mieluummin Ukrainan jälleenrakennukseen kuin Venäjän auttamiseen.

Pakotteet eivät Venäjää kurjista. Jos on maailmanhistoriansa lukenut, tietää, että Venäjän kansaa sitkeämpää ei olekaan. He ovat tottuneet nyhtämään elannon tyhjästä ja selviämään missä oloissa tahansa ja kuinka pitkään tahansa (suosittelen tutustumaan Leningradin piirityksestä kertovia teoksia kattavan kuvan saamiseksi). Käytännössä lännen pakotteet sitkistävät kansaa ja kasvattavat tavallisten venäläisten ja lännen välistä juopaa. Mutta pakotteet ovat silti ainoa tie koettaa pakottaa rauha aikaan. Pakotteet eivät myöskään aja kansaa kapinaan johtoa vastaan. Venäjällä on ”yksi kansa, yksi ääni” -periaate ja siellä ääni kuuluu aina isännälle, joka kansaansa käskee. Kun pajari karjuu, niin maaorja juoksee. On hyvin vaikeaa uskoa, että vielä seuraavienkaan sukupolvien aikaan Venäjälle saataisiin ajettua sisään länsimainen demokratia. Eikä välttämättä pidäkään, kaikkia kansoja ei johdeta samalla tavoin.

Ikävintä sodassa on se, että siitä kärsivät eniten tavalliset, sotaan syyttömät, kansalaiset. Rintamalla kuolee koko ajan miehiä ja poikia, joiden ei kuuluisi olla siellä. Sodan ulkopuolella olot kurjistuvat eniten niillä, joilla on kurjaa jo valmiiksi. Rikkailta eivät rahat lopu, mutta ilman investointeja ja työpaikkoja eivät huonommassa asemassa olevien asema juuri kohene.

Sota tulee jatkumaan

Sota Ukrainassa ei tule loppumaan heti. Venäjällä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta vetäytyä kunnialla pois rintamalta. Sodan lopettaminen tietäisi Venäjälle massiivista sisäpoliittista kriisiä, mikä pahimmillaan voisi johtaa yhteiskunnan kaaokseen. Hallinto vaihtuu Venäjällä joka tapauksessa – tuskin parempaan, mutta toivottavasti erilaiseen. Hallinnon vaihtuminen on kiinni ainoastaan siitä, mitä Vladimir Putin asiasta päättää.

Rahat eivät lopu kummaltakaan puolelta. Eurooppa tarjoaa sekä aseellista että rahallista tukea Ukrainaan, koska tuen lopettaminen tietäisi sodan uhkaa EU:n alueelle. Nyt sota pysyy Ukrainassa ja EU saa tilaa selvittää omaa taloudellista kriisiään. Energiakriisi ja inflaation kourissa painiva jättiläinen ei tällä hetkellä tarvitse yhtään lisäpäänsärkyä, kuten Venäjän armeijaa Puolan porteilla.

Ja jos maailmanhistoriaa lukee taaksepäin, niin sota ei valtioiden kassaa koskaan tyhjennä. Vaikka mihinkään muuhun ei rahaa olisi, niin sotimiseen sitä löytyy aina.

Ukraina ei myöskään pysty sotaa voittamaan. Venäjän lihamuurin läpäisy vaatisi ihmettä ja suurempia sotavoimia. Lisäksi sodan voittaminen vaatisi, että Ukrainan armeija etenee Venäjän alueille ja se taas tietäisi Venäjällä paniikkinappulan (a.k.a ydinasenappulan) painamista. Sen vuoksi länsi ei voi antaa Ukrainan edetä liian pitkälle. Lännen näkökulmasta jonkinlainen rauhansopimus olisi luultavasti toivottavin lopputulos.

Kiinalle jää tässäkin tapauksessa ratkaiseva kortti. Sulkemalla Venäjän itärajan saataisiin pakotteisiin uusi momentti, joka voisi Venäjän pään kääntää. Mutta Kiinalla ei siihen ole mitään intressiä. Niin kauan kuin Kiina saa hallita Aasiaa, sillä ei ole tarvetta toimia aktiivisesti sodan lopettamisen suhteen. Lännellä ei taas ole Kiinan suhteen riittävästi vääntömomenttia. Suoraan sanottuna Kiina ei tarvitse länsimaita riittävästi, että EU:n ja Yhdysvaltojen rintama voisi vääntää Kiinan käden sulkemaan Venäjän rajan.

Ukrainalle tärkeintä on nyt pysyä otsikoissa. Niin kauan kuin Ukrainan kriisi peittää länsilehtien etusivut, on rahallisen tuen määrä taattu. Jos sota pääsee unohtumaan, kuivuvat avustusrahat puro kerrallaan ja se taas pelaa kriisin Venäjän pussiin.

Ainoa tie sodan loppumiseen on Putinin tuho. Joko niin, että hän itse luopuu vallasta tai niin, että oma kansa kääntyy häntä vastaan. Kumpaakaan ei ole tällä hetkellä näkyvissä.