Tonttupartio ja kadonneen paketin arvoitus - osat 13-18

 

13. LUUKKU – PAKETTIJAHTI JATKUU

Jouluaattoon oli enää muutama päivä ja kadonneen paketin arvoitus oli edelleen ratkeamatta. Tonttunelikko heräsi jouluaterian jälkeiseen aamuun ja nuuhki keittiöstä tulevaa riisipuuron tuoksua. Edellisillan mässäilyn jälkeenkin oli jokaisella vähän nälkä. Keittiössä raataneet tontut kantoivat saliin suuret padalliset hyvin hautunutta puuroa, jonka päälle sai ripotella mielin määrin kanelia ja sokeria.

Edessään höyryävät puurokulhot, tonttunelikko alkoi taas miettiä pakettia. Arvoitus kaipasi ratkaisua ja nelikko oli päässyt todella lähelle pakettia. Mutta joka kerta kadonnut yksisarvinen oli lipsahtanut heidän näpeistään ja jäänyt kateisiin.

- Mitä me nyt tiedämme paketista?

- No ensinnäkin se on kateissa. Ja viimeksi sen on hakenut joku porotaksia esittänyt.

- Niin, ja joku ei halua meidän löytävän sitä ja tekee kaikkensa estääkseen sen löytymisen.

- ….joku, joka ei kaihda likaisia temppuja

Kaikki tuntui nyt olevan umpikujassa. Hiljaisina neljä tonttua mietti, miten he voisivat jatkaa tästä eteenpäin. Enää ei ollut yhtään vihjettä, mikä auttaisi.

- Mennään kysymään neuvoa Pukilta. Hän osaa varmasti auttaa meitä eteenpäin, sanoi Tiina

- Se voisi olla hyvä idea. Sitä paitsi Pukki tietää kaiken, mitä Korvatunturilla tapahtuu. Hän saattaisi arvata sen, kuka esitti porotaksia, jatkoi Topsu ajatusta.

- Hyvä idea pikku-tontut! Mennäänpä heti Pukin luo.

Joulupukki oli myös oman puurokulhonsa kimpussa, kun tonttunelikko töytäsi hänen konttoriinsa. Pukin kulho oli moninverroin tonttujen puurokulhoa isompi ja puuroa oli maustettu tuhdilla annoksella sokeria ja kanelia. Kanelia oli pukin parrassa asti.

- No mikäs tonttupartiota nyt lennättää? Kysyi Pukki hyväntuulisena. Joko paketin arvoitus on ratkennut?

- Hei Pukki. Siksi tulimmekin. Arvoitus ei ota mitenkään ratketakseen ja tässä on sattunut kyllä ihan kaikenlaista. Me kävimme Topsun kanssa jopa Lappeenrannassa asti – vahingossa tosin ja täysin ilman omaa syytämme.

- No jopas nyt jotakin. Voisinko minä olla jotenkin avuksi?

- Siksi tulimme. Emme enää itse keksi, kuinka pääsemme paketin jäljille. Ja jotenkin tuntuu, että meillä ei ole pelkkää epäonnea paketin metsästämisessä.

- Miksi niin?

- Meille on sattunut sarja niin erikoisia sattumia, että tuntuu kuin joku haluaisi estää meitä löytämästä pakettia.

- Niin, ensin minä jouduin pakettikoneeseen, sitten metsästimme poroa läpi yön ja kaiken hulluuden päätteeksi me päädyimme vielä Lappeenrantaan postisäkissä.

- No kyllähän tuo kieltämättä erikoiselta kuulostaa. Mutta Korvatunturilla ei pitäisi olla mitään tuollaista ilman, että minä tiedän siitä. Kai te tiedätte, että Pukki näkee ja kuulee kaiken....

- Kyllä Pukki! Sanoi tonttupartio yhteen ääneen.

Pukki suki aikansa partaansa ja sitten hänen silmiinsä tuli välähdys.

- No niin tietenkin. Serlokki muistatko sinä PLOP:in?

- Porojen Lainaus ja Osto Päiväkirjan – tietenkin. Pukki sinä olet nero!!

Pikku tontut katsoivat hämmästyneinä, koska he eivät olleet koskaan kuulleet PLOP:sta. Pukki, Serlokki ja myös Elmeri taas olivat innoissaan, koska he olivat keksineet ehkä ratkaisun siihen, miten huijari-porotaksin jäljille päästiin.

- Niin tosiaan Topsu ja Tiina. Jokainen poro, joka on Korvatunturilla, on merkitty kirjaan. Jos mistä tahansa tallilta käy lainaamassa poroa tai jo jonnekin hankitaan uusi poro, täytyy tehdä merkintä PLOP:iin...

- ...Porojen Lainaus ja Osto Päiväkirjaan. Totta kai! Eli se, joka on lainannut poroa leikkiäkseen porotaksia, on joutunut kuittamaan poron lainauksen päiväkirjaan.

- Kiitos Pukki – sinusta tosiaan oli apua.

- Oli ilo olla Tonttupartiolle avuksi. Olette olleet ahkeria ja tehneet hyvää työtä. Niin muuten Topsu ja Tiina – mitä sille Lappeenrannan Postimestari Pottoselle kuului?

- Ihan hyvää. On hänen ansiotaan, että ehdimme takaisin ennen joulua.

- Pistetäänpä muistiin. Vien hänelle jotain kivaa lahjapaketissa tänä vuonna siellä päin piipahtaessani.

Tonttupartio suuntasi nyt matkansa konttoriin, jossa PLOP:ia säilytettiin. Kaikkien askel oli kevyt, sillä he olivat saaneet nauttia upean juhla-aterian ja nyt heillä oli taas vihje, joka saattoi auttaa kadonneen paketin löytämisessä.

PLOP oli oikeasti tietokoneessa oleva arkisto, johon tehtiin tallennus aina, kun poroa lainattiin, vaikka kuinka pieneksi aikaa. Tietokonetta hoiti yksi konttoristitonttu, joka oli työn touhussa, kun tonttukvartetti töytäisi hänen toimistoonsa.

- Päivää, arkistotonttu! Saisimmeko kenties vilkaista PLOP:ia?

- Kas Serlokki, mukava nähdä! Miksi haluatte nähdä PLOP:n – onko teiltä poro kenties kateissa?

- Tavallaan. Me tarvitsemme tietoa yhden tietyn poron lainaajasta. Olemme ratkaisemassa kadonneen paketin arvoitusta ja tämä voi olla se ratkaiseva vihje, jota tarvitaan.

- Selvä homma – on ilo olla mestarietsivän avuksi. Muistatko vielä, kun se joulupukin reki oli kateissa ja jouluun oli aikaa enää muutama päivä?

- Ho ho hoo – no todellakin muistan. Ei uskoisi, että Korvatunturin suurin yksittäinen esine voi kadota, mutta niin se vain hävisi.

- Ja lopputulos oli, että reki oli vain vuosihuollossa, mutta siitä unohdettiin ilmoittaa, nauroi myös arkistotonttu vedet silmissä.

- No niin, palataanpa päiväjärjestykseen. Siis toissapäivänä on joku lainannut poroa, jota on käytetty huijari-porotaksina. Miten me löytäisimme kyseisen poron?

- Hmmmm, visainen pulma. Toissapäivänä on lainattu....odotas....viisitoista eri kertaa poroa, ja niistä viidessä tapauksessa lainattiin myös rekeä. Millaisesta reestä tässä olisi kyse?

- Taksireki – eli aika pieni

- Jälkelle jää enää kolme lainaajaa. Osaatteko sanoa kellonaikaa?

- Postimestari Breivi sanoi, että paketti käytiin kahden ja kolmen välillä hakemassa. Eli poroa on lainattu hieman ennen kahta.

- Homma on selvä. Jäljelle jää vain yksi lainaaja.

- Sen on pakko olla meidän mystinen pakettivarkaamme, huudahti koko partio yhteen ääneen!

Jännitys oli käsinkosketeltava. Kaikki neljä tonttua kurkkivat kilpaa tiskin yli nähdäkseen, kuka oli lainannut poroa ja leikkinyt taksia. Arkistotonttu katsoi ruutua ihmeissään ja raapi partaansa.

- Mitä nyt? Onko jotain hullusti?

- No tavallaan. Yleensä, kun poroa lainataan, merkitään lainaajaksi koko nimi. Tässä lainauksessa on kuitenkin vain nimikirjaimet, VS. Eikä mitään muuta.

14. LUKU – SALAPERÄINEN VS

Tiina, Topsu, Serlokki ja Elmeri olivat kaikki hämmästyksestä mykkinä. Arvoitus, jonka piti ratketa, menikin entistä enemmän solmuun. Millä kummalla kaikista Korvatunturin tontuista seulottiin ne, joiden nimikirjaimet olivat VS. Nuo kaksi kirjainta voisivat tarkoittaa mitä vain.

- Tämä on turhauttavaa! Me emme ikinä saa ratkaistua tätä pulmaa. VS voi olla kuka vain – vaikka Ville Salminen tai Veera Suomalainen....

- Tai miksei Vaarallinen Salaliittolainen tai Valehteleva Sutkauttelija. Noilla kahdella kirjaimella ei tee mitään, puuskahti Topsukin.

- Veikkaan, että Korvatunturilla on kymmeniä tonttuja, joiden nimikirjaimet ovat VS. Minäkin tunnen muutaman

- Olisiko kenessäkään heissä pakettikaappajan vikaa? Veisteli Tiina

Tonttupartio mietti asiaa hiljaa itsekseen. Tuntui kuin pakettivaras ja huijaritaksi olisi aivan kielen päällä, mutta kukaan ei vaan osannut yhdistää nimeä ja kirjaimia toisiinsa. Serlokki sai viimein ahaa-elämyksen.

- Kuules virkailija-tonttu. Näetkö sinä, mistä se poro on lainattu? Mehän voisimme käydä kysymässä suoraan tallilta, muistaisiko joku siellä, minkä näköinen tonttu oli tuo salaperäinen VS.

- Juu, näen minä. Tämän poron ja reen yksikkö on vuokrattu kaakkois-tallilta. Siellähän ei montaa poroa olekaan, joten on hyvin mahdollista, että joku muistaa kyseisen lainaajan.

- Kiitos paljon. Sinusta oli iso apu. Harmillista, että PLOP ei tällä kertaa auttanut meitä löytämään huijari-taksia, mutta päästiin sentään eteenpäin. Nyt partio liikkeelle – suunta kohti kaakkois-tallia!

Kaakkois-tallille oli hieman matkaa. Se oli yksi Korvatunturin syrjäisimmistä talleista,josta lainattiin yleensä poroja vain raskaisiin kuormatöihin. Siellä oli varmuuden vuoksi myös pienempiä rekiä ihmisten kuljettamiseen. Joulupukki tarvitsi todella paljon erilaista kuljetuskalustoa, sillä kuljetettavaa Korvatunturilla kyllä riitti. Välillä käytiin hakemasas järeitä joulukuusia takametsästä ja välillä taas lastattiin isoja paketteja välivarastoihin.

Elmeri oli tallissa tuttu näky. Kaikkien porotallien vanhana tallimestarina Elmeri kävi säännöllisesti talleissa katselemassa, että porot voivat hyvin ja samalla katsomassa, että tallien henkilökunnalla oli asiat reilassa. Elmerin tunsivat talleilla kaikki ja samoin Elmeri tunsi jokaisen, joka työskenteli talleilla.

- Päivää Elmeri, olet erikoiseen aikaan liikkeellä

- Päivää, päivää tallitontut. Tulen tällä kertaa hieman erikoisemmalla asialla. Etsimme nimittäin yhtä porovaljakon vuokraajaa, joka oli jättänyt vain nimimerkin PLOP:iin.

- Ai se mysteerimies. Hän soitti tänne ja sanoi, että hänellä on itsensä Pukin lupa lainata meidän nopeinta porovaljakkoa. Kukaan ei edes nähnyt hänen käyvän sisällä ja valjakon piti olla tuossa ulkona valmiina.

- Entä ne nimikirjaimet?

- Ne hän ilmoitti puhelimessa. Emme tietenkään kyselleet sen enempää, koska tyyppi sanoi olevansa Pukin asialla. Onko jotain sattunut?

- No tavallaan on ja tavallaan ei. Ei mitään sellaista, mistä teidän pitäisi olla huolissaan.

- Muistaisitteko, mihin aikaan tuo puhelu tuli?

- En ihan tarkkaan, mutta se oli aika lailla puolta tuntia ennen kuin kaveri tuli hakemaan valjakkoaan. Muistan, kun meille tuli hirveä kiire valjastaa poro reen eteen ja ajaa se tuohon talon eteen. Porukalla ihmettelimme, millaisella tontulla on noin kamala kiire vielä muutama päivä ennen joulua.

- Kiitos paljon, tämä auttaa. Ja älkää olko huolissanne, tämä ei ole vakavaa.

Serlokki kutsui tonttupartion koolle ja alkoi kertoa suunnitelmaansa. Kaikki Korvatunturin puhelut kulkivat puhelinkeskuksen kautta, joten tuon puhelun alkuperä oli tietenkin nähtävissä. Nyt tonttupartion oli mentävä suoraan siis puhelinkeskukseen ja alettava selvittää, kuka oli mystinen VS, joka oli väittänyt olevansa Pukin asialla. Kukaan ei tietenkään oikeasti luullut, että Pukki olisi jotenkin osallinen paketin katoamiseen tai huijari-taksin ilmestymiseen.

Nelikko liikkui lähes juoksujalkaa eteenpäin. Arvoituksen ratkaisu oli viipynyt jo liian kauan ja nyt aika uhkasi oikeasti loppua. Pukin lähtöön ei ollut kamalan paljoa aikaa ja kadonnut paketti oli saatava kyytiin. Ja mikä pahinta – tuo pakettihuijari oli käyttänyt jopa Pukin nimeä porotaksihuijauksessa.

Puhelinkeskusta johti kärttyisä vanha tonttu Taavetti. Taavetti ei pitänyt Serlokista, eikä Elmeristä. No rehellisesti sanottuna Taavetti ei pitänyt kenestäkään. Siksi jopa vanhempia tonttuja pelotti mennä kyselemään puhelinkeskukseen tietoja erikoisesta puhelusta.

Varoen tonttunelikko lähestyi Taavetin pöytää. Taavetilla oli silmälasit otsalla ja silmät kiinni. Hän näytti nukkuvan, vaikka tontut arvasivatkin hänen vain teeskentelevän, ettei hänen olisi tarvinnut auttaa. Taavetin tietokone oli hänen edessään auki ja siellä näkyi selvästi puhelinloki, johon kaikki puhelut kirjaantuivat. Lista koneen ruudulla juoksi eteenpäin sitä mukaa kuin puheluja Korvatuturilla soiteltiin.

- Mitä asiaa teillä on? Kysyi Taavetti silmät edelleen kiinni.

- Niin päivää Taavetti-tonttu. Me tarvitsisimme hieman apua erään puhelun selvittämiseksi.

- Tämä ei ole mikään tietotoimisto. En voi auttaa teitä, sillä kaikki puhelutiedot on lueteltu salaisiksi, eikä yksityisyydensuojan vuoksi voi sellaisia tietoja jakaa kelle tahansa.

- Niin, ymmärrän, sanoi Serlokki alentuneella äänellä.

Tiina ja Topsu supisivat keskenään jotain samalla, kun Serlokki ja Elmeri koettivat kaksissa miehin saada Taavetilta lupaa katsoa puhelintilastoja. Mutta Taavetti oli kova pala. Hän ei antanut periksi, vaikka Serlokki vetosi Joulupukin lupaan selvittää kadonneen paketin arvoitus.

- Tuota Taavetti, minä haluaisin nähdä, millaisia uusia puhelinmalleja teillä on täällä keskuksessa. Olen kuullut, että kaikki hienoimmat puhelimet tulevat täällä työskentelevien tonttujen käyttöön? Tiina puhui ja samalla iski vavihkaa silmää Serlokille.

- Niin tosiaan – me Tiinan kanssa olemme todella innokkaita Instagramin käyttäjiä, niin etsimme puhelinta, jossa olisi todella hyvä kamera. Lähde kiltti Taavetti näyttämään meille jotain hienoimpia malleja? Olet kuulemma itsekin melkoinen kuvaaja.

- Krhm....vai vielä Instragram, tuhahti Taavetti, mutta nousi kuitenkin tuoliltaan. No tulkaahan sitten pienet kuvaajatontut.

Tiina ja Topsu tiesivät, että Taavetti oli oikeasti innokas kuvaaja, eikä koskaan voinut olla esittelemättä hienoimpia otoksiaan niistä kiinnostuneille. Korvatunturilla oli tiedettyä, että jos Taavetilta kysyi yhtään mitään Instragramista tai valokuvista, sai kuunnelle monen tunnin esitelmän eri kameroiden parhaista ominaisuuksista.

Kun Taavetti ja pikku-tontut lähtivät katsomaan kameroita, jäi Serlokki vaivihkaa taustalle. Tiina ja Topsu olivat keksineet ovelan juonen johdatella Taavetti pois koneen äärestä, jotta Serlokki pääsisi tutkimaan puhelintilastoja rauhassa.

15. LUUKKU – PUHELIN, JOTA EI OLE OLEMASSA

Kun Taavetti ja pikku-tontut katosivat nurkan taakse, meni Serlokki nopeasti Taavetin koneelle (ja kaikille pienille kotitontuille tiedoksi, että näin ei saa toimia kukaan muu kuin etsivätonttu – ja hänkin vain äärimmäisessä pakettihädässä!). Taavetti selasi puhelinlokia taaksepäin aina siihen päivään, jolloin porotaksia esittänyt huijari oli puhelunsa soittanut. Hetken tilastoja katseltuaan, Serlokki löysi etsimänsä. Listassa näkyi vain yksi ainoa puhelu, joka oli soitettu kaakkois-tallille ja kellonaikakin osui juuri oikeaan.

Listan mukaan puhelu oli soitettu alanumerosta 3371, joka oli Serlokille tuntematon. Onneksi Taavetin koneessa oli myös kattava puhelinluettelo, josta näkyivät kaikkien Korvatunturien alanumeroiden sijainti ja omistaja. Taavetti selasi luetteloa etsiessään oikeaa puhelinta...

3368 KEITTIÖVASTAAVA – MUONA-TONTTU

3369 JOULUPUKIN MUORI

3370 JOULUPUKIN TOIMISTO

3371 JOULUPUKIN TOIMISTON VARANUMERO

3372 VAKOOJATONTTU SALA (Numeroa ei saa kertoa kenellekään!)

3373 VAKOOJATONTTUJEN SALAINEN TUHMUUSVINKKIPUHELIN

Tuo numero oli siis tästä Pukin päämajasta ja puhelimen väitettiin oikeasti kuuluvat Joulupukin toimistolle. Mutta miksi ihmeessä Pukin konttorista olisi soitettu ja varattu poro, jolla käytiin varastamassa kadonnut joululahja?

- Eihän tässä ole taas mitään järkeä.... pudisti Serlokki päätään.

Seuraaavana Serlokki kävi pelastamassa pikkutontut Taavetin kynsistä. Taavetti oli juuri esittelemässä oman Päärynä-Special -puhelimensa kuvausominaisuuksia, kun Serlokki meni väliin ja sanoi, että Tonttupartiolla on nyt hätätilanne ja heidän olisi lähdettävä heti. Pikkutontut näyttivät ilmeillään, että pelastus oli tullut enemmän kuin tarpeeseen

- Huh, kiitos Serlokki. Pelastit meidät viime hetkellä Ehdimme jo katsella ehkä noin tuhat kuvaa Taavetin viime kesän Kroatian reissulta. Kuinka paljon ihminen voi rakastaa itsensä kuvaamista?! Siellä oli selfie uimarannalta, selfie kauppakeskuksesta, selfie taksissa ja selfie joka ikisessä paikassa, jossa Taavetti oli käynyt. Näen noista selfieistä vielä painajaisiakin.

- Mutta sitä et Tiina voi sitä kieltää, etteivätkö kuvat olisi olleet laadukkaita.

- No en todella, mutta onko koko elämä pakko jakaa jossain Instragramissa! Puuskahti Tiina.

- Mutta Serlokki – sinä ymmärsit ilmeisesti juonemme?

- Se oli lois-ta-vaa pikkutontut. Teissä on todella ainesta etsiviksi. Ensin ihmettelin, mitä ihmettä te nyt sekoilette, mutta sitten silmäniskusta ymmärsin vihjeen.

- Mitä löysit?

- Jotain erikoista, mitä en ymmärrä?

- Eikö sitä puhelinta näkynyt listassa?

- Näkyi, todellakin näkyi. Löysin sen puhelun listasta. Mutta puhelin, josta se soitettiin, on listojen mukaan Joulupukin toimistossa

- JOULUPUKIN TOIMISTOSSA?!?? Kauhistelivat pikku-tontut kilpaa.

- Ei kai Pukki ole oikeasti sekaantunut tähän?

- No ei tietenkään hassut! Mutta valitettavasti meidän on mentävä kysymään asiasta Pukilta.

Tontut menivät taas kerran Joulupukin ovelle ja koputtivat hiljaa oveen. Saatuaan luvan he menivät sisään, tällä kertaa vähän nolostellen.

- No mutta tontut rakkaat. Miksi tuollainen ilme?

- Me olemme edelleen sen paketin perässä....

- Totta kai. Voinko olla jotenkin avuksi.

Serlokki selitti, miten porotallille oli soitettu ja esiinnyttä, että oltiin Pukin asialla. Sitten Serlokki tunnusti pukille hieman nolona, että he olivat huijanneet Taavetin pois paikaltaan saadakseen tutkia puhelinlokia (Lukijoille muuten tiedoksi, että pukille ei voi koskaan puhua muuta kuin totta. Edes tontut eivät voi valehdella joulupukille. Tätä harvat tietävät, mutta paljastettakoon se tässä tarinassa viimein). Serlokille oli suunnaton helpotus, kun pukki räjähti nauramaan kuultuaan Tiinan ja Topsun juonesta.

- Voi hyvä ihme teitä pieniä tonttuja. Te osaatte kyllä olla juonikkaita!! Näyttikö Taavetti niitä lomakuviaan yhtä innokkasti kuin aina?

- No todellakin näytti – kyllästymiseen saakka. Nyt me tiedämme, miten Taavetin Kroatian loma on mennyt....

- Mutta Serlokki – en vieläkään tajua, miksi olet noin synkän näköinen. Etkö löytänyt puhelua sieltä listasta?

- Löysin – ja sehän tässä ongelma onkin. Se puhelu oli soitettu alanumerosta 3371, joka on puhelinluettelon mukaan Joulupukin konttorin varanumero. Sanooko tuo alanumero sinulle mitään?

- Odotas vähän, kun muistelen..... Sala halusi yksi vuosi, että minulla on käytössä myös toinen numero, jos jotain pääsisi sattumaan. Se numero kuitenkin poistettiin minulta ja Sala taisi viedä sen jonnekin. Tuota kannattaa kysyä suoraan Salalta. Hän ehkä tietää siitä enemmän.

- Vai että Vakoojamestari Salalta..... Auttaisiko hän meitä?

- Kyllä luulen, kun vaan kerrotte, miten tärkeällä asialla olette.

Tonttupartio mietti asiaa hetken. Sala ei ollut mitenkään innoissaan auttanut heitä aiemmin. Mikään ei taannut sitä, että hän tällä kertaa olisi yhtään myötämielisempi. Mutta Pukki rohkaisi tonttuja tarttumaan toimeen heti.

Salan toimiston ovi oli samalla käytävällä Pukin toimiston kanssa. Tontut kävelivät sinne hetkessä ja uskaltautuivat koputtamaan oveen. Sala tuli itse avaamaan oven ja katsoi tonttupartiota ihmeissään.

- Mikäs amatöörietsiviä tänne lennättää? Tarvitsetteko kenties neuvoja, kuinka ammattilaiset selvittävät arvoituksia? Sala ei edes peitellyt ivallisuuttaan.

- Emme tosiaan. Mutta meillä on yksi puhelu, jonka alkuperää haluaisimme selvittää ja pukki sanoi, että sinä voisit ehkä olla avuksi.

- Jaa....no jos Pukki on niin sanonut, niin ehkä tällä kertaa uhraan hetken ajastani teille.

- Meillä on siis ongelmana, että kaakkois-tallille on soittanut joku ja väittänyt olevansa Pukin asialla. Tuo soitto oli tehty numerosta 3371 ja kun kysyimme Pukilta numerosta, hän sanoi, että sinä tietäisit siitä ehkä enemmän.

- Numero ei kyllä soita minulla mitään kelloja....Miksi Pukki väitti moista?

- Se oli ollut joku Pukin toimiston varanumero, joka on otettu pois käytöstä.

- No siinähän selitys sitten on

- Mutta ei olemattomasta numerosta voi soittaa puheluita?

Sala oli miettivät näköinen. Hän ehkä muisteli numeron kohtaloa. Mutta sitten hän sanoi.

- Minulla on ajatus – seuratkaapa minua

16. LUUKKU – SALAN SALAISET KAMMIOT

Vakoojatonttu Salan toimistossa oli luonnollisesti salaovi, joka johti toimiston takana olevalle käytävälle. Sieltä rappuset alkoivat viettää jyrkästi alas, eikä ikkunoita näkynyt missään. Sala johdatti Tonttupartiota vauhdikkaasti eteenpäin. Käytävän varrella palavien soihtujen liekit väpättivät ja tonttulakkien varjot tanssahtelivat seinällä. Sala piti melkoista vauhtia, eikä tonttunelikko meinannut millään pysyä vauhdissa mukana.

- Mihin sinä Sala meitä oikein viet, kysyi Serlokki ihmetellen

- Ajattelin näyttää teille Korvatunturin tyr..... siis tyrmäävän hienot kellaritilat, joissa säilytämme vanhoja arkistoja. Ajatelin pistää teidät vanki...siis vankinta tietä kohti totuutta siitä kadonneesta puhelinnumerosta. Aion auttaa siinä, että joudutte varmasti kaikki putkaan....ei kun siis että joudutte selvittämään juurta jaksaen tämän arvoituksen.

- Sala, sinä puhut todella kummallisia. Onko sinulla varmasti kaikki hyvin?

- On toki, paremmin kuin koskaan. Minä olen vain niin innoissani, kun saan auttaa teitä tämän arvoituksen ratkaisussa, että sanatkin sekoavat.

Tiina ja Topsu olivat ihmeissään. Salan käytös oli niin outoa, että se vähän pelotti. Aiemmin Sala oli ollut todella ynseä, eikä halunnut amatööritonttujen sotkevan mitään, mutta nyt hän oli jopa yliystävällinen johdattaessaan nelikkoa salaisuuden jäljille. Tässä haisi jokin – ja pahasti.

- Tuota, Sala – tiedätkö sinä sen puhelinnunmeron, joka on kateissa.

- Joo, toki, ei kun siis en missään nimessä. Tai on minulla tietenkin aavistus siitä. Olenhan aito vakoojatonttu, joka tietää kaiken.

- Entä onko sinulla sitten aavistus siitä, kuka se salaperäinen VS on, joka esiintyi porotaksina? Topsu jatkoi kyselyään.

- Totta kai on....ei kun ei siis tietenkään ole.

- Sala, sinä puhut nyt todella sekavia. Oletko sinä varmasti ihan kunnossa?

- Juu, olen. Olen vain niin vaikuttunut teidän etsivänaidoistanne, että meinaa housut revetä.

Portaat loppuivat ja eteen tuli pitkä käytävä täynnä lukittuja ovia. Serlokille paikka oli tuttu. Se oli vanha varasto, jonne ennen oli tuotu lahjoja, jotka valmistettiin paljon ennen joulua. Täällä alavarastossa oli tilaa säilyttää paketteja pidempiä aikoja. Varastoa ei kuitenkaan oltu käytetty enää vuosiin ja Serlokki ihmettelikin, miksi heidät oli tuotu tänne. Serlokin tietojen mukaan varastohuoneet olivat täysin tyhjillään ja hylättyjä.

- Sala, miksi toit meidät tänne vanhalle varastokäytävälle. Eihän täällä ole mitään.

- Onhan täällä. Täällä säilytetään kaikkein suurimpia salaisuuksia, joiden ei haluta paljastuvan kenellekään.

- Kuten sitä kadonnutta puhelinta?

- Öööö, niin juuri. Sitä tarkoitin.

- Käytävän päässä oli muita paksumpi ovi, jossa oli valtavan kokoinen lukko. Sen edessä Sala pysähtyi ja avasi oven mukanaan olleella avaimella. Lukko narahteli avaimen pyöriessä sen sisällä. Ovi avautui kirskuen ja sen takana oli pelkkä musta huone. Huoneen sisällöstä ei paljain silmin erottanut mitään. Sala ojensi soihdun Serlokille ja totesi

- Kas niin Mestarietsivä Serlokki. Vastaus arvoitukseenne on tuolla huoneessa. Päästän teidät tutkimaan sitä kaikessa rauhassa. Mutta olkaa nopeita, sillä minulla on hieman kiire.

Tonttupartio ryntäsi yksissä tuumin huoneeseen katsomaan, mitä Sala halusi heille näyttää. Serlokin kädessä oleva soihtu valaisi huoneen seiniä ja siellä ei näkynyt mitään. Koko varastokoppi oli aivan tyhjä.

- Sala, mitä ihmettä.... ehti Tiina kysyä, kun ovi heidän takanaan pamahti kovasti narahtaen kiinni. Tontut ehtivät vain kuulla, kuinka avain kääntyi lukossa ja sen jälkeen Salan kiireiset askeleet kaikuivat käytävän seinistä.

- Sala!! Mitä tämä tarkoittaa?! Huusi Serlokki lukitussa ovessa olevien kaltereiden välistä, mutta ei saanut huudolleen mitään vastausta.

Tonttupartio kerääntyi ihmetellen soihdun valokeilaan. Kaikki katsoivat toinen toisiaan ja kukaan ei aluksi osannut sanoa mitään. Sitten Topsu läimäytti kämmenellä otsaansa.

- VS, voi meitä onnettomia, toheloita ja yksinkertaisia tontuntolvanoita.

- Mitä tarkoitat?

- VS on tietenkin Vakoojatonttu Sala. Sala on ollut koko ajan tämän takana. Hänellä on pääsy joka paikkaan ja hän on varmaan laittanut vakoojatonttunsa seuraamaan meitä ja estämään arvoituksen ratkaisemisen.

- Mutta miksi ihmeessä? Hänhän on Pukin luottotonttu. Miksi hän sotkeentuisi tällaiseen?

- Koska hän ei ole oikea Sala, kuului vaimea ääni tonttujen takaa.

Kaikki kääntyivät katsomaan taaksepäin ja soihdun valo valaisi takimmaisen nurkan. Siellä istui tonttu, jonka lakki oli vinossa silmillä. Tonttu istui lattialla kädet sylissä ja katseli tulokkaita. Tonttupartio katsoi ilmestystä ihmeissään.

- No kukas sinä olet ja mitä sinä teet täällä?

- Minä olen Vakoojatonttu Sala – siis se oikea Vakoojatonttu Sala. Olen ollut täällä jo jonkin aikaa vangittuna. Olette ensimmäiset tontut, joita olen nähnyt aikoihin.

- Jos sinä olet oikea Sala, niin kukas tuo toinen sitten on? Hän on esiintynyt Salana ja myös Pukki on luullut häntä sinuksi.

- No jos katsotte kasvojani, niin näette, että olemme samannäköiset. Tuo toinen on kaksoisveljeni Sulo.

- Teillä ei taida tuo vakoojageeni kulkea suvussa? Veisteli Tiina katkerana.

- Joo, ei kulje. Jospa kerron teille hieman taustaa. Sulo on tosiaankin kaksoisveljeni, joka ei koskaan ole sulattanut sitä, että minusta tuli vakoojien päällikkö. Hän itse olisi halunnut päästä töihin Pukin lahjavarastoon. Sulo odotti vanhan tontun eläkkeellejäämistä ja oli viimeinen niitti, kun varastovastaavaksi nimitettiin joka Tapsu-tonttu.

- Topsu, korjasi Topsu. Minä olen se uusi varastotonttu. Enkä tiennyt, että Sulon piti se paikka saada....

- Ei se ole sinun vikasi. Ei Sulosta olisi koskaan tullut hyvää varastovastaavaa. Hän on pahantuulinen, katkera ja huolimaton. Luultavasti siksi hän keksikin juonen kadottaa yhden paketeista, jotta sinä Topsu saisit potkut varastovastaavan työstä ja hän luuli pääsevänsä siihen tilalle.

- Eli Sulo on ollut tämän kaiken takana koko ajan?

- Kyllä. Ensin Sulo onnistui huijaamaan minut tänne kellariin ja lukitsemaan minut tähän pimeään huoneeseen. Sen jälkeen hän on ilmeisesti valjastanut minun vakoojaverkostoni omaan juoneensa vakoilemaan teitä ja estämään paketin löytämisen. Olen pahoillani Serlokki. Tiedän, että olet mestarietsivä, mutta nyt kohtasit liian pahan vastustajan.

- Älä huoli Sala, ei tämä sinunkaan vikasi ole. Nyt tärkein kysymys on, että miten pääsemme täältä pois.

- En tiedä. Minulla on ollut aikaa miettiä sitä, eikä ratkaisua ole vielä tähän mennessä löytynyt.

18. LUUKKU – APUA OUDOSTA LÄHTEESTÄ

Tonttunelikko ja Sala – se oikea Sala - olivat tiukasti vankina Joulupukin talon kellarissa. Ainoa valo huoneeseen tuli Serlokin pitämästä lyhdystä sekä käytävällä palavaista soihduista, joiden liekit lepattivat heittäen varjoja seinille. Koko kellari oli aivan hiljainen. Yläkerran vilske oli liian kaukana kuuluakseen kellariin saakka. Topsua ja kumppaneita harmitti, että he olivat menneet väärän Salan ansaan niin helposti ja oikeaa Salaa harmitti, ettei hän voinut auttaa tonttunelikkoa pois pinteestä.

- Miten kummassa me pääsemme täältä?

- Emme mitenkään, jos emme saa jostain apua. Olen koettanut huutaa ja kolistella joka paikkaa, mutta tämä kellarihuone on kuin putka, josta ei ulospääsyä ole. Olisi pelkkää sattumaa, että tänne tulisi joku auttamaan.

- Tiedätkö, mikä Sulon lopullinen suunnitelma on?

- Hän aikoo ilmeisesti estää koko joulun. Se paketin kadottaminen oli vain ensimmäinen askel suuressa juonessa. Oikeasti hän aikoo estää Pukin lähtemisen maailmalle. Hän haluaa, että tulee vuosi, jolloin kukaan ei ole iloinen, eikä yksikään lapsi saa lahjoja.

- Sulo on julma ja ilkeä tonttu, puuskahti Tiina.

- Sulo oli sellainen jo pienenä. Hän sai tonttulakinkin vain isämme ansiosta. Sulo ei oppinut koulussa yhtään tonttutaitoja ja keskittyi pääasiassa olemaan muille ilkeä ja keksimään kepposia toisten oppilaiden päänmenoksi. Joskus kyllä mietin, onko hän oikea tonttu ollenkaan.

- Olen kyllä kuullut, että maahiset olisivat tehneet tontuista vaihdokkaita, että saisivat omia lapsiaan ujutettua Korvatunturille, mutta luulin sen olevan pelkkiä tarinoita, sanoi Elmeri vuorostaan.

- Eivät ne ole tarinoita. Kuulin noita samoja juttuja, kun olin vielä etsivänä. Jonain vuonna jopa etsimme yhtä maahislasta tonttujen joukosta, mutta häntä ei koskaan löytynyt. Sanottiin, että maahisia on vaikea erottaa tontuista muuten kuin heidän korviensa muodon perusteella. Ja kun tontuille on yleensä lakki päässä, niin korviahan emme näe. Kaikki tonttulapset pitäisi tutkia heidän nukkuessaan, kun lakki on kerrankin pois päästä.

- Löytyikö se maahislapsi?

- Ei, en usko sellaista olevan olemassakaan.

- No Sulo kyllä täyttää kaikki tunnusmerkit, naurahti Salakin.

Kaikkien mahat kurnivat, sillä seikkailu teki jokaisen nälkäiseksi. Eväitä vain sattui olemaan matkassa vähänlaisesti. Jokainen kaiveli taas kerran taskujaan makupalojen toivossa, mutta saalis jäi valitettavan laihaksi. Tiinalta löytyi pussillinen pähkinöitä ja Topsu oli puolestaan pihistänyt jouluruualta kupillisen rusinoita. Elmerin taskusta löytyi muutama porkkana, jotka tosin oli alunperin tarkoitettu poroille, mutta kelpasivat nyt hyvin tonttujenkin ruuaksi. Serlokki otti tonttulakin päästään ja sen alta paljastui varsinainen herkkukätkö. Serlokin hätävarastoon kuului yksi pussillinen lakritsia sekä pussillinen makoisia hedelmäkarkkeja.

- Kunnon etsivä varautuu aina siihen, että hommat menevät pieleen, nauroi Elmeri, kun kaikki eväät jaettiin tasan syöjien kesken.

- Et sinäkään sentään varautunut tiirikalla, vaikka etsivä oletkin, nauroi Sala saadessaan pitkästä aikaa jotain syödäkseen.

Tonttujen istuessa ringissä ja mutustellessa eväitä, alkoi käytävällä kajastaa uusi valo, jota kukaan ei tunnistanut. Kaikki ryntäsivät kilpaa ovelle katsomaan, oliko joku vihdoin löytänyt heidät, mutta käytävän valo oli niin kirkas, että kaikkien piti siristellä silmiään. Tulijasta erottui vain hämärä hahmo kaiken kimallukset keskeltä.

Vihdoin tuo kirkas valo tuli ovelle ja kurkisti sisään. Kyseessä oli ihmeellisen kirkas pieni tonttulapsi, jolla oli vaaleat kiharat hiukset ja koko tonttupuku oli täynnä glitteriä. Glitter heijasteli hänen puvustaan luoden valoa tontun ympärille.

- Tarvitsetteko te kenties apua, tonttu kysyi hennolla äänellä

- Kyllä kiitos, huusivat kaikki yhteen ääneen iloisina

- Kukas sinä muuten olet ja miten sinä olet tänne osautunut?

- Minä olen Glitter-tonttu. Olen tonttujen oma satuhahmo, jota ei oikeasti ole edes olemassa. Minun tehtäväni on pelastaa ne, jotka ovat pelastamassa muita ja joutuneet pulaan.

- Älä huijaa! Sanoi Serlokki nauraen.

- No oikeasti olen Glitter-tonttu, mutta toimin täällä pääasiassa siivoojana. Huomasin, että Sala tuli täältä kellarista kiireisenä ja jätti huolimattomuuttaan kaikki väliovet auki. Minä olen sitten sulkenut ovia hänen jäljessään ja päädyin tänne. Huomasin valoa käytävän päässä ja löysin teidät. Ketäs te sitten olette ja miksi olette lukittuna sinne?

- Minä olen oikea Sala – se, joka jätti ovet auki on kaksoisveljeni Sulo, joka koettaa estää joulun tulon. Sulo lukitsi tänne kellariin ensin minut ja sen jälkeen tämän tonttupartion, joka oli pääsemässä Sulon jäljille.

- Niin, me siis olemme tonttupartio, joka etsi alunperin yhtä kadonnutta pakettia, mutta päätyi lopulta paljastamaan huijari-porotaksin, joka olikin Salan ilkeä kaksoisveli. Pelkän paketin pelastamisen sijaan taidamme tänä vuonna pelastaa koko joulun.

Kiireessä Sulo oli jättänyt lukitun kellarikomeron avaimen oveen ja glitter-tonttu päästi vangitut tontut pulasta. Kaikki halasivat glitter-tonttua ja kiittivät häntä vuolaasti avusta. Sen jälkeen he ryntäsivät juoksujalkaa ylös kohti Salan toimistoa tavoittaakseen sieltä jo lähteneen Sulon. Glitter-tontu huusi vielä heidän peräänsä

- Onnea joulun pelastukseen Tonttupartio. Toivottavasti saatte Sulon kiikkiin ja löydätte sen paketin.

- Kiitos kaikesta Glitter-tonttu. Kun tämä on ohi, kutsumme sinut Tonttupartion kunniajäseneksi.

Salan toimisto oli kuin pommin jäljiltä. Kaikki paperit oli viskottu hujan hajan sekaisin ja lattiat olivat papereita täynnä. Kaapit ja laatikot oli tyhjennetty ja jopa Salan salaisimmat arkistot oli levitelty huoneesen. Sulo oli selvästi koettanut peitellä jälkiä, ettei Tonttupartio saisi selville, mikä hänen suuri suunnitelmansa on.

Nyt Tonttupartion piti tehdä sotasuunnitelma. Jokaiselle jäsenellä oli työssä oma tehtävänsä ja tehtävät jaettiin sovussa. Salan tehtävä oli mennä Joulupukin luo ja kertoa, mitä oli tapahtunut. Sala joutui siis kertomaan, että kaiken takana oli hänen ilkeä kaksoisveljensä ja samalla hän joutui kertomaan, että tänä vuonna koko joulu oli vaarassa.

Elmeri meni porotallille varmistamaan, että Pukin porovaljakko sekä reki olivat tallessa. Oli luultavaa, että Sulo oli juoninut myös niin, ettei Joulupukki pääsisi matkaan. Topsu puolestaan sai varmistaa, että varastossa olivat kaikki tavarat tallessa. Koska Sulo oli katkera menetettyään Varastomestarin paikan, saattoi olla mahdollista, että myös varastossa oli käyty.

Tiina ja Serlokki sen sijaan saivat lähteä kaksissa tuumin etsimään Suloa eri puolilta Korvatunturia. Jos joku olisi nähnyt vilauksenkin Salan näköisestä Sulosta, niin se saattaisi auttaa löytämään ilkeä tonttu, joka uhkasi koko joulua.

Kaikki lähtivät tehtäviinsä. Nyt oli Tonttupartion vuoro pelastaa joulu!

18. LUUKKU – TOTUUS SULOSTA

Tiina ja Serlokki kiersivät Korvatunturin katuja etsien vinkkejä, jotka paljastaisivat, minne Sulo oli kadonnut. Jälkeäkään Salan kaksoisveljestä ei löytynyt. Oli kuin maa olisi syönyt koko tontun. Mikään ihme se ei ollut, sillä Sulo oli oppinut veljeltään vakoojatontun parhaat katoamistemput.

Tonttukaksikko kyseli ohikulkijoilta, oliko Salan näköistä tonttua näkynyt missään. Kukaan ei ollut huomannut, että kylänraitilla olisi ollut yhtään vakoojatonttua. Ja yleinen luulo olikin, että vakoojat olisivat vielä tällä hetkellä työssään tarkistamassa viimeisiä lasten tekemiä tuhmuuksia.

- Serlokki, tämä on toivotonta. Yhden tontun etsiminen Korvatunturilta on kuin etsisi neulaa heinäkasasta.

- Älä luovuta Tiina. Pakko sen tontunkuvatuksen on olla täällä jossain. Ei hän mitenkään ole voinut päästä karkuun. Joku on varmasti nähnyt hänet.

Serlokki suorastaan puhisi kiukusta. Hän oli harmissaan siitä, että Sulo oli päässyt huijaamaan kaikkia ympärillään ja yhtä paljon Serlokkia suututti se, että Sulo oli onnistunut houkuttelemaan hänetkin alakerran varastoon lukkojen taakse. Moiset temput kävivät entisen mestarietsivän kunnian päälle.

- Tämä on aivan turhaa. Lähdetään takaisin Pukin luo. Toivottavasti Topsulla ja Elmerillä on ollut parempi tuuri.

- Toivotaan todellakin niin. Tämä katastrofi on mennyt jo niin pitkälle, ettei enempää harmia kaivata.

Topsu meni vuorostaan juoksujalkaa takaisin pakettivarastolle. Mennessään hän rukoili, että varastolla olisi kaikki kunnossa. Hän oli ollut huolissaan yhden kadonneen paketin puolesta ja pienen tontun hermot tuskin kestäisivät enempää.

Jo kaukaa Topsu näki, että pakettivaraston valtava lastausovi oli raollaan. Topsu muisti, että hän oli varmasti sulkenut oven ja laittanut sen myös lukkoon. Nyt joku oli ilmeisesti käynyt varastossa. Topsu pisti silmänsä kiinni ja toivoi varovasti, että Sulo olisi tullut toisiin aatoksiin ja palauttanut paketin takaisin varastoon. Kai tuhmemmallakin tontulla oli omatunto näin joulun alla?

Varaston pihalla ei näkynyt mitään jälkiä. Koveneva lumisade oli peittänyt mahdolliset askeleet ja varaston pihalla oli näkyvissä vain valkeaa. Ainoat jäljet, jotka kielivät voron visiitistä näkyivät lastauslaiturilla. Sinne oli jonkun jaloista karissut muutamia lumikokkareita, joista meni vana sisälle varastoon. Topsu raotti pikkuisen auki olevaa ovea ja sytytti varaston valot.

- Eiiiii.... parahti Topsun suusta huomaamatta. Tämä ei voi olla totta.

Koko varasto oli tyhjennetty, viimeistä pakettia myöten. Joka ikinen hylly, jotka Topsu oli pakannut, olivat nyt vailla paketteja. Yhtään lelua tai tavaraa ei oltu jätetty. Topsu kiersi valtavan hallin päästä päähän ja sama tyhjyys oli joka paikassa.

- Se kurjaakin kurjempi rosvon ryökäle. Se mädän lanttulaatikon hajuinen rikkinäinen kuusenkoriste. Tämän se lipeäkala saa vielä maksaa, kiehui Topsu.

Oli selvää, ettei paketteja voinut lastata kuin yhteen paikkaan. Ja Topsu aavistikin, ettei Porotallilla myöskään kaikki ollut kunnossa.

Elmeri meni porotallille autuaan tietämättömänä siitä, mitä Topsu jo tiesi. Porotalli näytti Elmeristä kummallisen hiljaiselta ottaen huomioon, että siellä piti olla täysi vilske päällä. Porotallin ovi oli lukossa ja sisällä ei näkynyt valoja. Elmeri kiersi kummissaan koko tallin ympäri ja ihmetteli, mihin ihmeeseen tallitontut olivat kadonneet.

Onneksi Elmerillä oli mukanaan avaimet, joilla hän pääsi sisälle. Oven avattuaan hän sytytti valot ja katseli tyhjää porotallia kummissaan. Yhtään poroa ei pilttuussa näkynyt, eikä kyllä tallitonttujakaan. Ympärillä oli vain hiljaisuus. Elmeri huhuili ympäriinsä ja koetti keksiä, mihin kaikki olivat kadonneet. Lopulta Petterin pilttuusta, kaikkein takimmaisesta nurkasta kuului tasaista tömistystä. Sinne päästyään Elmeri löysi kaikki tallitontut sidottuina narulla.

- Mitäs täällä on tapahtunut? Ja missäs porot ovat?

- Se oli se vakoojatonttu Sala. Hän tuli tänne ja kertoi ensin, että Pukin reki sekä valjakko pitää viedä erikoishuoltoon. Mutta kun soitimme Rekihuoltoon kysyäksemme asiasta, ei siellä tiedetty asiasta mitään. Silloin Sala suuttui ja vangitsi meidät syyttäen meitä joulun pilaamisesta.

- Se ei ollut Sala, vaikka siltä näyttikin. Kyseessä oli Salan ilkeä velipuoli Sulo, jolla on oikeasti tarkoitus peruuttaa koko joulu. Mitä hän sitten teki?

- No hän valjasti pukin reen ja lähti ajamaan täältä kovaa vauhtia poispäin. Mennessään hän vain nauroi, että tänä vuonna on vain yksi lapsi, joka saa lahjoja.

- Tämä on kamalaa! Minun täytyy lähteä Pukin luo.

Elmeri ja Topsu tulivat samaan aikaan Joulupukin talolle. He olivat hengästyneitä, sillä kumpikin oli juossut koko matkan. Hengästyneinä he huusivat yhteen ääneen.

- Reki ja porot on viety!

- Lahjat on varastettu!

- Mitä?!

- Mitä?!

Tiina ja Serlokki ilmestyivät parahiksi kuulemaan, mikä katastrofi Korvatunturilla oli meneillään, Koko Tonttupartio oli uutisista luonnollisesti kauhuissaan. Ilman lahjoja, rekeä ja poroja, ei joulusta tullut yksinkertaisesti mitään. Välivarastoissa olevat lahjat eivät riittäisi, eikä Pukki pääsisi matkaan ilman rekeä.

- Tämä on kerrottava Pukille välittömästi

Nelikko tömisti sisään Pukin konttoriin enempiä koputtamatta. Ennen moinen ei olisi käynyt päinsä, mutta nyt olikin totistakin totisempi tosi kyseessä. Konttorissa Pukki ja oikea Sala istuivat odottelemassa Tonttupartiota. He katsoivat huolissaan tulijoita.

- Pukki, nyt meillä on käsissä kaikkien aikojen katastrofi, sanoi Serlokki ensimmäisenä.

- Koko lahjavarasto on tyhjä...

- ...poro ja reki on varastetttu

- ….eikä Sulosta näy jälkeäkään koko Korvatunturilla.

- Mitä me nyt teemme?

Pukki istui hiljaa ja pyysi Tonttupartiota istumaan. Hän pyysi Salaa myös mukaan ja sanoi.

- Olen pahoillani Sala. Minun on aika kertoa totuus veljestäsi. Et ehkä tiedä ihan kaikkea.

Tonttupartio ja kadonneen paketin arvoitus - osat 7-12

 

7. LUUKKU – POROJAHTIA LUMISESSA METSÄSSÄ

Neljä huohottavaa tonttua laahusti lumisessa metsässä peittyvien poronjälkien perässä. Lunta satoi niin lujaa, että poron sorkkien jättämät jäljet peittyivät nopeasti. Tiinan huutoa säikähänyt poro pinkoi metsässä hurjaa kyytiä, eikä tonttupartio tuntunut saavuttavan sitä yhtään. Kaikki olivat aivan uupuneita takaa-ajosta ja ihmettelivät, ettei karanneen poron vauhti tuntunut hiljenevän lainkaan.

- Miten kummassa se poro pääsi karsinastaan, ihmetteli Elmeri edelleen.

- Voisiko haka olla niin löysällä portissa, että poro sai sen nyhjytettyä auki? Tai olisiko joku ruokaa antava tonttu vahingossa avannut portin ja jättänyt sen auki, Tiina lohdutteli Elmeriä.

- Jotain outoa tuossa kyllä täytyy olla. Tuntuu, että meitä on seurannut koko ajan yksi onnettomuuksien rypäs. Ensiaskeleista alkaen olemme olleet vaarassa joutua vaikka minkälaisiin onnettomuuksiin. Vaikka uskon kyllä sattumiin, niin en sentään näin moneen peräkkäin, sanoi Topsu varovasti.

Matkaa lumisessa metsässä oli tehty jo pidempi aika. Poro oli mennessään mutkitellut ja tehnyt sellaisia lenkkejä, etteivät tontutkaan olleet enää varmoja, missä oltiin menossa. Lisäksi metsään alkoi tulla illan hämäryys ja näkyvyys oli lumisateen sekä pimeyden takia todella vähissä.

- Tiedättekö te, missä me olemme? Kysyi Topsu varovasti Elmeriltä ja Serlokilta.

- Voi poika! Minä tunnen Korvatunturin metsät kuin omat taskuni ja löydän kotiin vaikka mistä, vanha Serlokki puheli itsevarmana.

- Mutta nyt alkaa olla jo pimeää, eikä näkyvyys ole muutenkaan mikään paras mahdollinen.

- Ja olemme kyllä tehneet melkoisia lenkkejä metsässä. Oletko Serlokki aivan varma, ettemme eksy?

- Eiköhän me täältä jotenkin kotiin löydetä. Jos ei muuten, niin seurataan Korvatunturin valoja ja suunnistetaan sitä kohti, Serlokki lohdutti nuoria tonttuja.

Poron vauhti hidastui ja pian Tonttupartio alkoi saavuttaa sitä. Huolimatta teräksisestä kunnostaan, ei porokaan jaksanut loputtomasti juosta. Varovasti se aina vilkuili taakseen kuin tarkistaen, saavuttiko takaa-ajava joukko sitä yhtään. Nähdessään tonttujen jatkavan takaa-ajoa se kiihdytti itsensä vielä kerran hurjaan spurttiin. Lunta alkoi metsässä olla kuitenkin sen verran, että poro väsyi väistämättä. Sitten tapahtui onnettomuus.

Poro vilkaisi taas kerran taakseen, eikä huomannut, että se juoksi suoraan päin edessä olevaa haaroittunutta puuta. Sarvet edellä se törmäsi puuhun ja jäi lopulta kiinni puun oksiin. Se pyristeli ja koetti irrottaa sarviaan irti, mutta lopputulos oli, että sarvet juuttuivat yhä tiukemmin kiinni käkkäräisiin risuihin. Poro oli nyt lopullisesti jumissa, eikä tempominen auttanut sitä yhtään. Takaa-ajo oli saanut poron kannalta erittäin nolon lopun.

Tonttupartio tuli poron luokse muutamien minuuttien päästä. Kaikki neljä tonttua puuskuttivat ja tarpoivat lumessa. Tontut olivat varmasti yhtä väsyneitä kuin porokin ja hetken aikaa he kaikki vain tuijottivat toisiaan. Poro näytti Tiina-tontulle kieltään ja mörähteli kuin moittien sitä siitä, että oli joutunut lähtemään karkuteille. Tiina oli takaa-ajosta yhtä kuumissaan ja näytti vastaavasti porolle kieltään.

- Opitkos nyt karkaamaan tallista senkin karvakasa? Tiina sanoi porolle, joka edelleen pyristeli irti oksista.

- Jospas nyt rauhoittuisitte molemmat. Tules poro-rukka tänne, niin Elmeri auttaa sinut irti siitä pinteestä, johon itsesi onnistuit saamaan.

Elmeri taivutteli oksia ja katkoi niitä puukolla pienemmiksi. Vähän kerrallaan poron sarvet irtosivat oksista ja tuokion päästä koko sarvikko oli vapaa vankeudesta. Kiitokseksi poro nuolaisia Elmerin poskea ja sen jälkeen se pudisteli päätään kuin ihmetellen, miten olikin joutunut sellaiseen pinteeseen.

Tontut seisoivat lumisateessa ja katselivat toisiaan sekä poroa, joka oli nyt takaa-ajon jälkeen rauhoittunut.

- No niin, eiköhän lähdetä porukalla kotiin päin? Elmeri tokaisi rikkoen hiljaisuuden.

- Kukas meistä osaa näyttää tietä, kyseli Topsu ja katsoi Serlokkiin päin

- No niin tosiaan, minähän se kehuin olevani mestarisuunnistaja, joten katsotaanpa, missä päin Korvatunturin valot pilkottavat.

Missään ei kuitenkaan näkynyt pilkahdustakaan valoista. Joka puolella oli vain pimeää ja lunta. Serlokki pinnisti silmiään ja koetti jopa kiivetä puuhun nähdäkseen edes pienen vihjeen, missä päin Korvatunturia oltiin, mutta pimeyttä lukuunottamatta, ei mitään ollut nähtävissä.

- Meidän ei siis auta kuin seurata takaisin omia jälkiämme. Ne ainakin johdattavat meidät takaisin, vaikka matkaa saattaa tullakin.

- Sitten on parempi pistää menoksi, sillä jäljet peittyvät äkkiä. Lähdepä sinä Serlokki edelle, niin me muut kyllä seuraamme. Onhan sinulla se taskulamppu mukana?

- Onneksi on, enkä lähde mihinkään ilman sitä.

Porolla vahvistettu nelikko lähti seuraamaan omia jälkiään taskulampun valossa. Äsken vielä niin vauhko porokin tuli kiltisti joukon jatkona, eikä edes yrittänyt karata. Mutta valitettavasti metsässä kulkevat jäljet olivat peittyneet lumisateen alle, eikä niitä voinut pienen hetken jälkeen enää seurata.

- Nyt meidän on luovutettava. En näe enää jälkiä, eikä valoja kajasta mistään. On viisainta etsiä meille sopiva luola ja jäädä tänne yöksi. Päivällä suunnistaminen on helpompaa ja löydämme kyllä helposti kotiin, Serlokki tunnusti.

- Olen samaa mieltä, kannusti myös Elmeri. Olemme tarponeet metsässä pitkän matkaa ja mutkitelleet isoja kierroksia. Emme voi olla varmoja, vaikka olisimme aivan Korvatunturin naapurissa. Koetetaan löytää meille paikka yöksi ja aamulla löydämme kyllä kotiin.

Tiinaa ja Topsua pelotti, mutta toisaalta tämä oli sellainen seikkailu, johon he tuskin toiste pääsisivät. Talvinen metsä ei suinkaan tuntunut pelottavalta, vaan pikemminkin se oli kutsuvan hiljainen. Takaa-ajon jälkeen heillä oli hieman vilu ja nälkä. Olisi tarpeen päästä suojaan pois lumisateelta ja saada vaikka joku lämmittävä nuotio aikaan.

Onneksi luola yöpymistä varten löytyi suhteellisen läheltä. Sinne tontut vetäytyivät kuivaan pois lumisateelta. Elmerillä oli mukanaan tulitikut ja tontut saivat viritettyä pienen nuotion lämmittämään ja antamaan valoa. Kaikkien taskuista löytyi puolestaan pientä purtavaa, jotka tasattiin kaikkien kesken. Jopa poro sai oman osansa pähkinöistä ja rusinoista, joista se myös kiitti iloisesti hirnahtelemalla.

Elmeri ja Serlokki kertoivat nuotion liekkien valossa pikku-tontuille juttuja menneiltä ajoilta ja niitä kuunnellessaan tontut nukahtivat poron lämmintä turkkia vasten. Pian luolasta kuului vain neljän tontun tyytyväistä tuhinaa, kun kaikki nukkuivat.

8. LUUKKU – SITTEN MENNÄÄN SAUNAAN

Aamu valkeni ja luolaan pääsivät ensimmäiset auringonsäteet herättäen tonttunelikon. Poron kyljestä nousi neljä tonttulakkia, jotka kylmissään hyppelivät luolan lattialla. Luolan ansiosta kaikki olivat säilyneet kuivana, mutta illalla tehty nuotio oli sammunut jo aikoja sitten ja poron lämmin turkki oli ainoa lämmönlähde. Taskuista kaiveltiin vielä viimeiset makupalat, joilla mahassa kurniva nälkä saatiin karkoitettua hieman edemmäs. Nuoret tontut olivat huolissaan siitä, miten he löytäisivät kotiin, mutta vanhemmat tontut lohduttelivat, ettei syytä huoleen ollut. He kyllä tunsivat Korvatunturin seudut kuin omat taskunsa ja varmasti löytäisivät tien kotiin.

- Hui kauhistus, kun täällä on kylmä! Puhisi Tiina-tonttu ravisellen kohmeisia jäseniään.

- Ja minun on kurniva nälkä!! jatkoi Topsu.

- Älkää olko lapset huolissanne. Me kyllä Serlokin kanssa näytämme teille tien kotiin, ja sitten mennäänkin kunnon aamiaiselle. Minun tekee mieli Pukin muorin puuroa ja lämmintä kaakaota.

- Niin juuri – minä ja Elmeri kyllä osaamme nämä seudut ulkoa, joten olemme kotona ennen kuin huomaattekaan, jatkoi Serlokki.

Tonttupartio lähti ulos talviseen ulkoilmaan. Yöllä satanut lumi oli tukkinut luolan suuaukon ja tontut joutuivat kaivamaan tiensä ulos. Valkoinen vaippa oli peittänyt kaikki paikat, eikä edellisenä iltana tallattua polkua näkynyt lumessa laisinkaan. Jopa Elmeri ja Serlokki raapivat hetken partaansa miettiessään, missä päin Korvatunturia oltiin. Elmeri kiipesi puuhun ja tutkaili ympäröivää maisemaa.

- Serlokki! Minä tiedän, missä ollaan.

- No missä? Minä en osaa edes arvata.

- Me olemme Porovuoren toisella puolella. Poro kuljetti meitä melkoisen lenkin, vaikka olemme aivan Korvatunturin lähellä.

- No jopas nyt jotakin. Nythän tunnenkin tämän paikan. Tässä samassa luolassa olen nukkunut pienenä tonttuna aiemminkin. Lumi on tehnyt maisemasta niin eri näköisen,etten tunnistanut sitä. Kyllä minä osaan täältä kotiin, eikä matka ole edes pitkä.

Tonttupartio otti ensimmäiset askeleet syvässä hangessa. Lunta oli niin paljon, että pienet tontut kahlasivat siinä vyötäröään myöten. Poro kulki metsässä omia reittejään haistellen ja kaivellen jäkälää puiden juurelta. Sitä selvästi nauratti se, kuinka pieniä tontut olivat häneen verrattuna ja sitä, kuinka vaikeaa lyhyillä jaloilla oli kävellä lumihangessa.

Hetken tarvottuaan, Elmeri havahtui.

- Aamiaisen jälkeen me menemme saunaan!

- Kyllä, kuuma sauna tekisi terää! Vastasi Serlokki Elmerin huudahdukseen.

Pienet tontut olivat vähän ihmeissään. Toki heillä oli vähän kylmä aamulla, mutta nyt olo oli pirteä ja poskia punotti. Aamusauna oli pikku-tontuille hieman omituinen ajatus. Siksi Topsu kysyikin varovasti.

- Saunaan? Näin aamusta, oletteko ihan varmoja?

- Totta kai. Korvatunturin sauna on aina lämmin, koska siellä asuu saunatonttu Löylykäs. Vastasi Serlokki

- Ai niin tosiaan, en siis tarkoittanut, että menisimme kylpemään. Muistin juuri, mihin minä sen paketin taisin jättää. Elmeri sanoi,

- Sen minun pakettini? Topsu innostui. Mitä sille sitten oikein tapahtui?

- Siinä taisi käydä niin, että kun minä lähdin ulkoiluttamaan poroja, niin kaatua tupsahdin lumihankeen ja vähän vilustuin. Siinä aivastellessa sitten unohdin koko paketin ja se saattoi jäädä sinne saunan penkille, kertoi Elmeri vähän nolostellen.

- Voi Elmeri, senkin homekorva. Koko joulu meinasi mennä pilalle sen vuoksi, Topsu hermoili

- No ei nyt sentään koko joulu.... mutisi Elmeri

- Eikä se paketti siis ole kateissa, vaan se löytyy sieltä saunalta, sovitteli Tiina riitapukareiden välejä.

- Juuri niin, eipä hermostuta, vaan ollaan iloisia, että paketti on tallessa, auttoi Serlokkikin.

Ripeästi nelikko saavutti Korvatunturin, eikä aikaakaan kun poro oli palautettu talliin omaan pilttuuseensa. Sille annettiin tupla-annos kuivaa heinää sekä maukasta jäkälää. Tyytyväisenä se mörähteli pureskellen ruokaansa. Ilmeisesti porolle pieni seikkailu metsässä oli ollut ihan tarpeellista vaihtelua tallin tylsään elämään.

Tontut painelivat ensimmäisenä syömään. Muorilla oli padassa hyvin hautunutta puuroa, jonka kanssa kaikki neljä siemailivat isot mukit kaakaota. Kylläisinä ja tyytyväisinä tontut lekottelivat muorin ison ruokasalin penkeillä ja muistelivat vielä seikkailuaan lumisessa metsässä.

Hetken levättyään partio säntäsi saunalle, jossa saunatonttu Löylykäs heitteli aamun ensimmäisiä löylyjä. Löylykäs oli ollut niin pitkään saunatonttuna, että hänen kasvoihinsa olivat pinttyneet nokiset viirut ja keskeltä mustia kasvoja pilkotti kaksi kirkasta silmää. Löylykkään tonttulakkikin oli aikojen saatossa mustunut, mutta tonttupuku oli muuten moitteettoman siisti. Löylykkään tehtävänä oli kantaa puita, lämmittää saunaa ja pitää lauteet puhtaana. Vapaa-ajat se istuskeli lauteiden alla ja luki Korvatunturin Sanomia sekä keksi hauskoja saunarunoja. Löylykäs ilahtui selvästi nähdessään tonttunelikon ovellaan.

- Kas Elmeri, ja Serlokki! Mikä yllätys. Tulitteko aamusaunaan? Ja ketäs nämä pikkutontut ovat?

- Hei Löylykäs. Tulimme toki aamusaunaan, mutta meillä on muutakin asiaa.

- Ja me olemme Tiina ja Topsu – meillä on ikioma tonttupartio, joka ratkaisee Korvatunturin arvoituksia.

- Vai niin, sepäs jännää. Mikäs arvoitus teillä on mielessä?

- Niin tosiaan – sen takia me tulimmekin. Minä kun kävin täällä viimeksi, niin minulta saattoi jäädä yksi paketti tuohon saunan penkille, kertoi Elmeri nolona.

- Vai paketti.....odotas kun tuumailen hetkisen. Totta tosiaan. Minä löysin tuosta penkiltä paketin ja kun en tiennyt sen vastaanottajaa, niin laitoin sen eteenpäin.

- Mihin sinä sen laitoit? Onko se täällä? Kysyi Topsu innoissaan. Hänen joulunsa alkoi vaikuttaa pelastetulta, koska paketti oli kuin olikin tallessa.

- Joo, minä vein sen Korvatunturin postitoimistoon, koska ajattelin sen löytävän sitä kautta parhaiten perille.

- Eiiiiiii! Parahti Topsu. Arvoitus ei sittenkään ratkennut tähän paikkaan, sillä Löylykkäällä ei ollutkaan kadonnutta Yksisarvista. Tämä oli tosiaan yksi epäonnen joulu.

Vanhat tontut eivät kuitenkaan olleet millänsäkään. Ne kohauttivat olkapäitään ja alkoivat riisuuntua.

- Mitä te teette, kysyivät Topsu ja Tiina yhteen ääneen. Meidän pitää kiirehtiä Postitoimistoon etsimään pakettia!

- Älkää lapset suotta hätäilkö. Ensin me menemme saunaan, jonka Löylykäs on meille lämmittänyt. Päivä sujuu löylyjen jälkeen varmasti paremmin.

Ja niin painuivat vanhat tontut lauteille heittämään kunnon löylyt.

9. LUUKKU – SÄKILLINEN TONTTUPOSTIA

Saunan ovesta tuli kaksi putipuhdasta ja höyryävää tonttua. Elmeri ja Serlokki olivat kahteen pekkaan paiskoneet löylyä niin, että kiukaasta kuului valtava pauke ja kumina. Saunatonttu Löylykäs oli lämmittänyt tontuille oikein kuuman saunan, jossa lumisen metsäretken vilunväreet sai taatusti karkoitettua.

Topsu ja Tiina odottelivat tonttuja saunan eteisessä. He olivat tuskissaan, koska tiesivät, että joulun alla Korvatunturin postista lähti paketteja maailmalle useita kuormia päivässä, ja heidän pakettinsa saattaisi vahingossa karata jonkun kuorman mukaan.

Postista laitettiin menemään paketteja sellaisiin maailmankolkkiin, joihin Pukki ei aattoiltana millään ehtinyt. Maapallo on niin laaja, että yhden Pukin aika ei mitenkään riittäisi joka paikkaan. Siksi Pukki on jo useina vuosina järjestänyt pakettien jakelun siten, että eri puolilla maapalloa on avustajatonttuja, jotka toimittivat Pukin paketit perille ajoissa.

Ja olipa Pukilla muutamia salaisia täydennyspaikkojakin. Vaikka Pukin reki oli toki valtava, ei siihen saanut ihan kaikkea kerralla mahtumaan. Siksi Pukki oli salassa rakentanut pitkin reittiä täydennysvarastoja, joista hän aattona sai vielä lastattua lisää paketteja rekeen. Noiden varastojen sijaintia ei tiennyt kuin Pukki sekä muutamat hänen luottotonttunsa. Paikat pidettiin salaisina siksi, etteivät uteliaat lapset kävisi tutkimassa, mitä lahjoja heille oli tulossa. Varastoihin lahjat toimitettiin Pukin omalla Pukki-Expess pikatoimituksella.

Serlokki johdatti nelikon postitoimistoon. Hän vei nelikon suoraan postimestarin puheille. Postimestari Breivi oli Serlokin vanha ystävä ja hän ottikin joukon lämpimästi vastaan. Breivi oli paksunpulskea tonttu, jolla oli pyöreät posket sekä valtavankokoinen Postimestarin takki. Päässään hänellä oli muista tontuista poiketen tummansininen tonttulakki ja takin messinkiset napit kiilsivät postitoimiston valossa.

- Serlokki, vanha ystävä. Mukava tavata pitkästä aikaa. Ja Elmeri myös. Tervetuloa Korvatunturin postiin.

- Hei Breivi, olet näköjään ostanut taas kokoa suuremman takin. Mukava tavata. Tässä ovat ystäväni Tiina ja Topsu. He ovat Tonttupartion viralliset edustajat ja tulivat tänne ihan asian perästä.

- Tervetuloa myös teille nuoret tontut. Kuinka voinen olla teille avuksi?

- Me etsimme yhtä pakettia?

Postimestarin silmät rävähtivät lautasen kokoisiksi ja hänen kasvoilleen nousi epäuskoinen ilme. Hieman varovasti hän kyseli.

- Etsitte yhtä pakettia, siis yhtä nimenomaista pakettia? Täältä – Korvatunturin postitoimistosta, missä paketteja on tuhansia ja taas tuhansia? Teiltä on kateissa yksi ainoa paketti?

- Joo-o, sellainen pieni Yksisarvinen. Minä olen siis varastonhoitaja-tonttu Topsu ja minulta tuo paketti on kateissa. Tai siis ei ole, koska se ei koskaan tullut varastolle....

- ….niin ja tehtaalla se on kyllä tehty. Minä olen Tiina-tonttu ja vastaan tehtaan tuotannosta. Se paketti vain jollain kumman tavalla katosi tässä välissä ja päätyi ehkä tänne.

- Niin, siihen katoamiseen taidan olla minä syypää, sanoi Elmeri hiljaa. Minä näet unohdin paketin saunan pukuhuoneeseen ja sieltä Löylykäs toimitti sen tänne.

- Voi elämä teidän kanssanne! Yhden paketin löytäminen täältä on melkoista hakuammuntaa. Meille tulee ja meiltä lähtee paketteja rekkalasteittain päivässä. Huonolla tuurilla se paketti on menossa jo jossain päin kohti Mauritiusta tai Tongaa, Breivi tuskaili

- Mutta jos siinä paketissa ei ollut osoitetta, niin eihän sitä silloin voi lähettää? Kokeili Topsu onneaan.

- Olet oikeassa nuori tonttu. Silloin paketit joutuvat tuonne meidän selvitysosastolle, jossa niille etsitään oikea omistaja. Mennäänpä siis sinne.

Breivi vei koko konkkaronkan perimmäiseen Postisaliin, jonka ovella luki

”SELVITYSOSASTO – ASIATTOMILTA PÄÄSY KIELLETTY”

Salissa työskenteli muutama tonttu, jotka suurennuslasien ja osoitekirjojen avulla koettivat selvittää epäselvien lähetysten osoitteita ja vastaanottajia. Korvatunturin postissakin oli paljon kirjeitä ja kortteja, joiden vastaanottajasta ei saanut selvää. Näidenkin lähetysten haluttiin menevän perille, joten tontut tekivät lujasti töitä saadakseen jokaisen lappusen oikealle omistajalleen.

Breivi ohjasi nelikon yhden tontun luo. Topsu ja Tiina kertoivat ongelmansa sekä sen, että paketissa ei todennäköisesti ollut muuta kuin pakettikortti, jossa luki ”Lotta Kosonen”. Tiina myös muisti, millaiseen paperiin kaikki Halaavat Yksisarviset oli kääritty, jotta selvitystyö olisi helpompaa.

- Totta tosiaan minä muistan tuon paketin. Harmittelimme, että Lotta Kososia on maailmassa niin paljon, ettei ihan varmaksi saatu selville, kenelle heistä tuo paketti oli tarkoitettu, selvittäjätonttu kertoi.

- Hienoa, muistaisitteko, mitä paketille sitten tapahtui?

- Totta kai muistan. Meillä on tällaisia tapauksia varten toimintaohjeet. Säännön 4 ja pykälän 3 mukaan tuollaiset lähetykset palautetaan tehtaalle. Ja kun tunnistimme paperin, laitoimme sen lähtevien osastolle palautettavaksi. Luulisin pakettinne löytyy sieltä.

Taas kerran huokaisi Topsu helpotuksesta. Aikaa Pukin lähtöön oli vielä runsaasti ja arvoituksen ratkaisu oli käsissä. Nyt vain paketti mukaan ja takaisin varastolle. Sen jälkeen Topsulla olisi tästä joulusta tahraton rekisteri, jossa jokainen paketti löytäisi perille.

Breivi lähti johdattamaan Topsua, Tiinaa, Elmeriä ja Serlokkia taas läpi suuren Postitoimiston. He pujottelivat pakettihihnojen ja rullakoiden yläpuolella kulkevilla kulkusilloilla. Sieltä he katselivat alla kulkevia valtavia pakettikasoja ja kirjepusseja. Siinä postitonttujen työtä ihaillessaan Topsu ja Tiina huomasivat, että olivat kadottaneet Serlokin ja Elmerin näkyvistään. He koettivat juosta kovaa vauhtia saadakseen muut kiinni, mutta ketään ei enää näkynyt.

Yhtäkkiä sekä Topsu että Tiina tunsivat selässään tönäisyn. He kaatuivat ja putosivat alas kulkusillalta suoraan alla odottaneeseen postisäkkiin. Sanomatta sanaakaan säkin suu suljettiin ja Tiina sekä Topsu olivat pimeässä säkissä, joka tuntui kulkevan postihihnalla eteenpäin. Säkki meni liukuhihnalla omaa vauhtiaan poukkkoillen ja Tiina sekä Topsu koettivat rimpuilla ulos. He huusivat ja karjuivat ja koettivat tempoa säkin suuta auki, mutta mikään ei auttanut.

Lopulta säkki putosi pehmeään postikasaan ja ympärillä oli aivan hiljaista. Tiina ja Topsu odottivat kuuliko joku heidän huutonsa ja koettivat selvittää, missä oikein olivat.

- Tiina? Oletko kunnossa? Varmisteli Topsu

- Olen, mutta olen valtavan vihainen.

- Niin minäkin. Joku tönäisi meidät tänne. Tämä ei ole enää sattumaa. Tämä on salaliitto. Joku haluaa, ettemme löydä pakettia.

- Olen samaa mieltä. Kunhan pääsen tästä säkistä, selvitän kuka ja hän saa totisesti katua, että astui tonttupartion tielle.

10 LUUKKU – ELÄVÄ POSTISÄKKI

Topsun ja Tiinan matka tuntui jatkuvan pitkän aikaa. Välillä kyyti oli tasaisempaa ja välillä taas möykkyisempää. Vihdoin ja viimein kulkuneuvo seisahtui ja ympärille tuli täysin hiljaista. Tonttukaksikko koetti selvittä, mihin ihmeeseen he olivat joutuneet. He huusivat ja koettivat saada säkinsuuta auki, mutta mikään ei auttanut. Säkki oli tiukasti sidottu kiinni, eikä kukaan kuullut heidän huutoaan. He olivat jumissa tässä onnettomassa kankaisessa vankilassa.

- Mihin ihmeeseen me jouduimme tämän säkin mukana? Ihmetteli Topsu

- Se on kyllä hyvä kysymys. Jos meidät on heitetty johonkin lähtevään postiautoon, niin saatamme löytää itsemme vaikka Ilomantsista tai Etelänavalta.

- Se yksi ainoa paketti jää löytymättä, jos me joudumme liftaamaan takaisin Korvatunturille Etelänavalta. Eikä Pukki pääse matkaan täydessä lastissa.

- Kuule Topsu, minusta tuntuu, että tällä hetkellä se kadonnut paketti on meidän huolistamme pienin.

Jossain lähistöllä avattiin ovi ja säkin pienistä rei'istä näkyi valoa. Tonttuihin tuli heti eloa. He huusivat ja heiluttivat käsiään toivoen ovet aukaisseen henkilön auttavan.

- Apua, Apua – hei sinä, joka avasit oven. Haloo, Tonttuja pulassa, SOS, Auta! Päästä meidät täältä säkista!!!

Sitten säkin suu avattiin ja sisään tulvi valoa. Pitkään pimeässä olleet tontut joutuivat siristelemään silmiään äkillisessä kirkkaudessa.

- Mitä ihmettä? Ketäs te olette ja mitä te teette Lappeenrannan Postissa?

- Lappeenrannan!!!! kauhistuivat tontut.

- Kyllä, te olette tulleet tänne Etelä-Karjalaan Joulupukin postin matkassa. Minä kävin teidät juuri hakemassa lentokoneelta muiden postien mukana.

- Voi apua, nyt olemme pulassa.... Anteeksi, olemme siis Topsu ja Tiina. Olemme tonttuja Joulupukin pajasta ja jouduimme tähän säkkiin vahingossa Joulupukin postikonttorissa.

- Hauska tavata tontut. Olette aika kaukana kotoa.

- Ja mikä pahinta – meillä on todella kiire päästä takaisin Korvatunturille.

Postisäkin avannut pelastaja kertoi olevansa Lappeenrannan Postimestari Pottonen. Hänen tehtävänään oli postien kuljetus ja lajittelu. Sen lisäksi hän oli tällä kertaa kunnostautunut tonttujen pelastajana.

Pottonen tarjosi matkan rasittamille tontuille lämmintä kaakaota sekä tuoreita pipareita. Tontut huomasivat, että heillä oli tosiaan nälkä. Pitkä seikkailu oli saanut pienet mahat kurnimaan. Sekä Tiina että Topsu ajattelivat Muorin pitopöytää ja sen herkkuja. Kohta olisi taas tonttujen jouluaterian aika ja he taisivat jäädä tänä vuonna sitä vaille.

Pottonen kyseli, miten ihmeessä kaksi pientä tonttua olivat joutuneet postisäkkiin. Tiina ja Topsu kertoivat koko tarinan alusta saakka ja senkin, että he epäilivät säkkitempun olevan juoni, jolla heitä koetettiin estää ratkaisemasta kadonneen paketin arvoitusta. Pottonen oli samaa mieltä. Säkki oli suljettu sellaisella solmulla, ettei se synny vahingossa.

Tonttujen ongelma oli nyt se, että he olivat tuhannen kilometrin päässä arvoituksen ratkaisusta. Mitään nopeaa keinoa kotiinpääsyyn ei ollut näkyvissä.

Postimestari Pottonen hämmenteli hiljaisena kaakaotaan. Tonttujen tarina oli uskomaton ja hän halusi auttaa sen selvittämisessä. Pienet tontut olivat silminnähden harmistuneita siitä, ettei kadonneen paketin arvoitus selvinnyt. Sitten yhtäkkiä Pottosella välähti.

- Hetkonen!! Minähän keksin

- Keksit mitä? Kysyivät Topsu ja Tiina kuin yhdestä suusta.

- Se lentokone, joka teidät tänne toi. Sehän ei ole vielä lähtenyt paluulennolle. Tiedän sen siitä, että se odottaa aina meiltä sinne päin lähteviä posteja ja ne menevät lentokentälle.... Pottonen katsoi kelloaan.

- Ne postit lähtevät juuri tällä minuutilla. Tulkaa tontut, sillä nyt meillä on kiire!

Pottonen lähti juoksujalkaa kohti parkkipaikkaa. Hän käski tontut postiauton kyytiin ja lähti ajamaan kiireisesti läpi kaupungin. Tontut katsoivat ihmeissään, kun Postimestari pujotteli kaistalta toisella liikenteen seassa. Sanaakaan ei matkan aikana sanottu, vaan Pottonen keskittyi ajamiseen samalla, kun tontut katselivat oudon kaupungin maisemia.

Matka lentokentälle ei ollut pitkä, mutta sitä varten piti ajaa koko kaupungin läpi. Ja kauempaa tontut näkivät, että lentokoneen propellit pyörivät jo ja lentokoneen moottoreista puski valkoista pakokaasua. Lastausovi oli vielä auki, kun koneen sisään lastattiin viimeisiä paketteja.

Pottosen auto pysäytettiin lentokentän portilla. Kentälle ajaminen oli ehdottomasti kiellettyä, kun koneen moottorit olivat jo käynnissä. Pottonen väläytti Postimestarin virkamerkkiään ja kertoi, että hänellä oli kyydissä Pukille menevää postia, joka täytyi ehdottomasti saada matkaan vielä tänään. Tontut huokaisivat helpotuksesta, kun portti avattiin ja Pottosen auto päästettiin läpi.

Kentällä Lappeenrannan postimestari kätteli ja hyvästeli pienet tontut. Hän kertoi koneen pilotille, että tällä kertaa koneen mukana tulikin hieman arvokkaampi lasti ja pyysi päästämään pienet tontut koneen ohjaamoon katselemaan maisemia. Lähtiessä Pottonen pyysi tonttuja vielä kertomaan terveisiä Korvatunturin kollegalleen, postimestari Breiville. He olivat kuulemma vanhoja tuttuja postimestarikurssilta.

Tonttujen päästyä koneeseen, lastausovi lyötiin kuuluvasti kiinni ja kone rullasi kiitotien päähän. Sitten se kääntyi ympäri, kiihdytti vauhtia, eikä aikaakaan, kun pyörät irtosivat maasta ja lento kohti Korvatunturia saattoi alkaa.

Tontut, jotka eivät ennen olleet lentäneet, katsoivat hiljaisina, kuinka upealta Suomi näytti ilmasta käsin. He sanoivat tuskin sanaakaan koko matkan aikana. Maisema toisensa jälkeen vaihtui ja lopulta koneen ikkunasta alkoi näkyä Lapin karua tunturimaisemaa. Päivä oli jo pitkällä, kun kone laskeutui Korvatunturin kentälle ja rullasi Pukin postiterminaalin eteen.

Tontut kiittivät kauniisti kyydistä ja hyppäsivät alas koneesta. Sitten he suuntasivat matkansa suoraan kohti Postimestari Breivin toimistoa. Siellä istuivat Breivin lisäksi Serlokki ja Elmeri. Hämmästyneinä he tuijottivat Tiinaa ja Topsua, jotka tupsahtivat ovesta sisää

- Tiina ja Topsu, vihdoinkin! Mistäs te siihen tupsahditte? Olemme etsineet teitä joka paikasta ja pelkäsimme jo vaikka mitä!

- Terve! Me kävimme pikavisiitillä Lappeenrannassa etsimässä kadonnutta pakettia. Ei löytynyt. Mitäs tänne kuuluu?

- Nyt kerrotte koko tarinan.

Tiina ja Topsu istahtivat kolmikon seuraksi ja kertoi matkansa vaiheet juurta jaksaen – unohtamatta kertoa Postimestari Pottosen terveisiä.

11. LUUKKU – KUKA MEITÄ HÄIRIKÖI?

Tiina ja Topsu kertoivat, kuinka heidät oli Korvatunturin postikeskuksessa heitetty säkkiin, jonka suu oli suljettu tiukalla solmulla. Kummallakaan tontuista ei ollut mitään havaintoa, kuka heidät olisi tönäissyt alas kulkusillalta, mutta oli varmaa, ettei sellaista tapahtunut vahingossa.

Breivi, Elmeri ja Serlokki kertoivat huomanneensa pikku-tonttujen katoamisen vasta, kun olivat jo postituksen toisessa päässä. Sen jälkeen tonttuja oli etsitty joka paikasta, mutta heistä ei näkynyt jälkeäkään. Oli kuin maa olisi niellyt kaksi pientä tonttulasta.

- Kuka ihme tätä tutkintaa oikein häiritsee. Meille on sattunut aivan liikaa epäonnea, että se olisi sattumaa. Joku tosiaan haluaa, ettemme löydä sitä kadonnutta pakettia, vaan että se jäisi kateisiin, tontut aprikoivat porukalla.

- Mutta eihän kukaan voi haluta, ettemme saa arvoitusta ratkaistua. Se paketti on lapselle tärkeä ja jokainen Korvatunturilla haluaa kaikkien lasten saavan lahjoja, Tiina voihkaisi.

- Mutta laskekaapa nyt yhteen. Ensin Topsu joutui siihen lelukoneen hihnalle. Sitten jahtasimme jo poroa pitkin lumista metsää ja päädyimme nukkumaan luolassa. Ja kun siitä selvittiin, heitettiin Tiina ja Topsu säkkiin ja lähetettiin Lappeenrantaan.

- Selvisikö siitä kadonneesta paketista muuten mitään? Tiina kysyi

- Ai niin tosiaan. Mehän unohdimme tutkia sitä vihjettä, kun aloimme etsimään teitä. Lähdetäänpä siis liikkeelle. Ei se arvoitus ratkea täällä istumalla.

Breivi johdatti porukan läpi Korvatunturin Postin. Tällä kertaa mentiin eri reittiä - lattiaa myöten, jotta kukaan ei joutuisi uudestaan säkkiin. Oli puhdasta sattumaa, että Tiina ja Topsu olivat ehtineet ajoissa takaisin Korvatunturille. Huonolla tuurilla säkki olisi lentänyt todella kauas ja sieltä ei hetkessä palattaisi takaisin kotiin.

Korvatunturin lähtevän postin tiskillä kävi valtava vilske. Sieltä lähti kaikenkokoisia paketteja eri puolelle maailmaa. Samalta tiskiltä myös käytiin lähettämässä kortteja sekä tietenkin Pukin virallista postia. Jono kiemurteli näin joulun alla pitkän matkaa. Postimestari Breivi kuitenkin ohitti jonon tyylikkäästi ja meni suoraan virkailijan luo.

- Sattuisitko muistamaan, onko tänne tuotu sellaista pakettia, jossa ei ollut osoitetta, vaan pelkkä nimi? Lotta Kosonen.

- Jaaha, tässä on kyllä ollut jos jonkinlaista pakettia. Olisiko mitään tarkempaa tietoa.

- Tämä paketti tuli suoraan selvitysosastolta ja se piti palauttaa takaisin tehtaalle tai varastolle.

- Ahaa, no tämä tosiaan auttoi. Me saimme tänne selvitysosastolta paketin ja jotainhan sille tapahtui. Annapa mietin hetken.....

- Mieti rauhassa, mutta kiire tässä alkaa olla. Se paketti pitäisi saada Pukin rekeen ja aikaa valuu koko ajan enemmän hukkaan.

- Se paketti lähti meiltä jo eteenpäin. Tässä tiskillä kävi asioimassa yksi porotaksi, joka sitten otti paketin matkaan ja lupasi viedä sen perille.

- Satutko muistamaan sen taksin numeroa?

- Joo, totta kai – se oli taksi numero 21. Kuskin nimeä en valitettavasti muistanut kysyä.

- No eipä sen niin väliä. Kiitoksia paljon.

Tontut poistuivat tiskiltä ja lähtivät kävelemään ulos. Seuraavaksi suuntana olisi Korvatunturin pakettivarasto, Topsun työpaikka. Pikku-tontut olivat innoissaan arvoituksen ratkeamisesta. He hihkuivat innoissaan, että paketti oli vihdoin löytynyt – tai ainakin tiedettiin, missä se on. Toivottavasti taksikuski oli toimittanut paketin jo varastolle odottamaan ja Topsu saisi vain heittää sen hyllylle valmiiksi odottamaan.

Serlokki oli kummallisen hiljaa. Hän näytti miettivän ankarasti jotain. Serlokki suki partaansa ja pudisteli päätään kummissaan. Pikku-tontut ajattelivat, että Serlokki oli ehkä harmissaan siitä, että arvoitus oli ratkennut. Joka tapauksessa vanha etsivä ei näyttänyt tyytyväiseltä.

- Serlokki – mikäs sinun on? Etkö ole tyytyväinen, että arvoitus on ratkennut ja pääsemme hyvillä mielin Joulumuorin aterialle.

- Pelkään pahoin, että arvoitus ei ole ratkennut.

- Onhan se – porotaksi on käynyt paketin ja toimittanut sen luultavasti varastolle. Meidän tarvitsee enää ottaa paketti ja hyllyttää se – ja sitten menemmän syömään mahat täyteen.

- Voi, kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia, huokaisi vanha etsivä.

- Kuinka niin?

- Kerron teille kohta. Mennään ensin käymään Porotaksiasemalla. Haluan vain varmistaa yhden jutun.

- Haluat varmaan kiittää sitä kuskia.

- Jotain sinne päin ehkä....vastasi Serlokki hajamielisenä.

Tontut suuntasivat askeleet Korvatunturin taksiasemalle. Siellä oli päivystävä Taksimestari nimeltään Tonttu-Mittari. Serlokki pyysi muita odottamaan, kun hän pikaisesti kävisi aseman sisällä.

Meni vain hetkinen, kunnes Serlokki tuli takaisin. Hän ei näyttäny yhtään aiempaa iloisemmalta. Päinvastoin. Hän suki harmaata partaansa niin lujaa, että se näytti lähes irtoavan vanhan tontun naamasta. Muut Tonttupartion jäsenet olivat ihmeissään.

- No, Serlokki. Mitä sait selville?

- Sain selville sen, mitä pelkäsinkin. Valitettavasti meidän arvoituksemme ei ratkennut vielä.

- Etkö löytänyt oikeaa kuskia, jotta saisit kiittää häntä?

- Pahempaa

- Pahempaa?!

- Kyllä. Muistin oikein, että Korvatunturilla ei ole kuin kaksikymmentä taksia.

- Sehän tarkoittaa....

- Niin juuri. Se tarkoittaa, ettei pakettia hakenut Porotaksi, vaan ihan joku muu.

- Ja sehän tarkoittaa....

- ….niin juuri. Se tarkoittaa sitä, että arvoituksemme ei ratkennut vieläkään.

- Emmekä edes tiedä, mistä lähteä etsimään pakettia seuraavaksi.

Ja juuri, kun tontut olivat murheissaan, kuului koko Korvatunturin yli kiirivä kiivas kellon ääni. Tuo ääni oli se, jota kaikki tontut odottivat joulun aikaan. Se oli kello, joka kertoi, että oli Joulumuorin valmistaman juhla-aterian aika. Sinne kokoontuivat kaikki tontut nuorimmasta vanhimpaan. Joka ikinen tehtävä keskeytettiin ja tontut kokoontuisivat valtavan pitkien pöytien ääreen nauttimaan vuoden suurinta ateriaa.

- No jos kerta arvoitus ei ota ratketakseen, niin voimme hyvin lähteä nauttimaan jouluateriasta.

- Kyllä! Siis kohti Muorin juhlapöytää!

12 LUUKKU – TONTTUJEN JUHLA-ATERIA

Katkeamaton tonttujono kulki joka puolelta Korvatunturia kohti Joulupukin Muorin pitopöytää. Joka suunnassa näkyi eri värisiä tonttulakkeja, joiden tiu'ut helkähtelivät samaan tahtiin. Tonttujen juhla-aterialle kerääntyivät kaikki, eikä kukaan halunnut jäädä pois.

Samaan jonoon liittyi myös tonttupartio. Elmeri ja Serlokki arvuuttelivat, mitä kaikkea pöydässä oli. Elmerin suosikki oli savulohi, jonka kanssa sai syödä juuri uunista otettua tuoretta ruisleipää. Serlokki taas oli kinkun ja lanttulaatikon ystävä. Maiskutellen kaikki neljä lähestyivät Joulupukin taloa.

Pitopöytä oli katettu suureen saliin. Pöydät oli vedetty yhteen niin, että tontut istuivat pitkillä penkeillä vierekkäin. Jokainen otti paikan sieltä, mistä sen sattui löytämään. Juhla-aterialla tutustuttiin uusiin tuttavuuksiin ja kertoiltiin juttuja menneeltä vuodelta. Korvatunturilla oli niin paljon tonttuja, ettei mitenkään ollut mahdollista tuntea jokaista siellä asuvaa tupsulakkia. Tonttunelikko etsi paikkansa ja sattumalta he pääsivätkin samaan pöytään postimestari Breivin kanssa.

- No, joko arvoitus ratkesi? Kysyi Breivi toiveikkaana.

- Päinvastoin. Homma mutkistui entisestään.

- Eikö taksi vienyt pakettia oikeaan paikkaan? Luulisi sen nyt olevan helppo tehtävä.

- Ei ollut mitään taksia. Sen numeroista Porotaksia ei ole olemassakaan. Se juuperin sabotööri on jotenkin keplotellut paketin itselleen, eikä aiokaan viedä sitä varastolle, kirosi Serlokki.

- Ja minä näytän taas aivan tunarilta, jurotti Topsukin.

- Mutta nyt ei murehdita pakettia, vaan syödään.

Jokainen juhla-ateria alkoi yhteislaululla. Kun tuhannet tontut laulavat yhteen ääneen, se kuulostaa todella juhlalliselta. Tunnetusti tontuilla on hiukan heikohko sävelkorva, eikä lauluäänikään ole mitään Pavarotti-tasoa, mutta kun tuhat epävireistä ääntä hoilaa sydämensä pohjasta, se kuuluu aina perimmäiseen kairaan saakka. Tuntureilla tonttujen lauluun yhtyivät myös sudet, jotka antoivat oman äänensä ulvomalla kohti kuuta.

Pukki kajautti alkutahdit tutusta laulusta ja tonttu kerrallaan kaikki yhtyivät lauluun:

Jouluyö, juhlayö!
Päättynyt kaik on työ.
Kaks vain valveil on puolisoa
Lapsen herttaisen nukkuessa
Seimikätkyessään,
Seimikätkyessään.

Sen jälkeen olivat vuorossa palkintojen jaot. Tontuille jaettiin leikkimielisiä palkintoja vuoden aikana tapahtuneista asioista. Joulupukki ja Salan vakoojatontut olivat keränneet vuoden ajalta hauskoja sattumuksia, ja nyt noille kommelluksille sitten yhdessä naurettiin ja niistä jaettiin palkintoja. Topsu sai ”Vuoden lajittelija”-palkinnon, koska oli ensimmäisenä työpäivänään lajitellut kaikki koiran purulelut naistenvaatteiden hyllyyn ja vuorostaan kaikki mekot isille tarkoitettuihin autovaraosa-laatikoihin. Nyt tuo homma nauratti Topsuakin, vaikka silloin se oli ollut vähän totisempi paikka.

Tiina puolestaan sai ”Vuoden värittäjä”-palkinnon, koska oli vahingossa värjännyt sinivalkoiset itsenäisyyspäivän kynttilät punavihreiksi ja niitä oli luultu minttukarkeiksi. Virhe oli huomattu, kun laatutarkastaja oli epähuomiossa puraissut yhtä kynttilää ja melkein katkaissut hampaansa. ”Kaikkea sitä sattuu, kun paljon tekee” tokaisi Tiina kiitollisena palkinnostaan.

Palkintojen jaon jälkeen oli vihdoin vuorossa juhla-ateria. Aterialle käytiin siinä järjestyksessä, että Joulupukki ja Muori saivat ottaa ensin ja sen jälkeen tontut asettuivat siisteihin jonoihin ikäjärjestyksessä. Vanhimmat tontut saivat ottaa ensimmäisinä, sillä he eivät millään jaksaisi seistä jonossa kauaa. Vanhoille tontuille oli muutenkin järjestetty istumapaikat ruokien läheltä, että he saivat käydä istumaan nopeasti ja pääsivät helposti santsaamaan lisää ruokaa.

Ruokaa jonottaessaan Topsu katseli ympärillään hyörivää tonttu-armeijaa. Heitä oli valtavan paljon ja jokaisella tontulla oli oma tärkeä tehtävänsä joulun luomisessa. Kukaan tontuista ei ollut tarpeeton, eikä toisaalta kenenkään tehtävä ollut toistaan tärkeämpi. Joulu syntyi jokaisen tontun antamasta panoksesta ja yhdessä tekemisestä. Topsu oli onnellinen kuuluessaan tuohon ahkeraan joukkoon.

Vanha varastomestari sattui jonossa Topsun perään. Innoissaan hän kyseli, kuinka Topsu oli pärjännyt varastossa. Topsu kertoi, että hyllyt olivat taas täynnä ja että ensi vuonna varastoa oli taas laajennettava, mikäli kaikki lelut haluttiin saada varastoitua. Joka vuosi lapsille jaettiin enemmän ja enemmän lahjoja, eikä mikään määrä tuntunut olevan tarpeeksi.

Tonttunelikko kohtasi pöydässä ja toivotti toinen toisilleen hyvää juhla-ateriaa. Lautasilla oli kinkkua, rosollia, laatikoita ja lohta. Keitetyistä perunoista nousi höyry kohti Pukin talon hirsistä kattoa. Joka puolelta kuului ihastuneita huokauksia ja aterimien kilinää. Lautanen toisensa jälkeen tyhjeni ja tontut kävivät hakemassa lisää ruokaa niin kauan, kunnes jokaisen maha oli täynnä.

Yleensä tonttujen juhla-ateria päättyi siihen, että tonttu toisensa jälkeen kävi nokosille penkille tai lattialle – tai mistä nyt sattui sijaa löytämään. Eri puolilta salia kuului pientä tuhinaa ja kuorsausta. Juhla-ateria kesti tontuilla läpi yön ja ruokaa oli nälkäisille tarjolla lisää. Keittiöstä tuotiin tyhjentyneiden vatien tilalle täysiä, eikä nälkä päässyt yllättämään ketään.

Tiina tonttu makasi selällään penkillä ja katseli kattoa. Oli kurjaa, ettei paketin arvoitus ratkennut, mutta Tiina oli ylettömän onnellinen uusista ystävistä, joita arvoituksen ratkaisu oli hänelle tuonut. Topsu, Elmeri ja Serlokki muodostivat hänen kanssaan aivan lyömättömän nelikon, joiden kanssa hurjinkaan seikkailu ei tuntunut pelottavalta, vaan pelkästään hauskalta. Tiinaa harmitti Topsun puolesta, koska hän tiesi, että Topsu piti paketin katoamista omana vikanaan.

Mielessään Tiina lausui pienen runon:

”Katso taivasta, tähtiä ja kuuta,

vieläkö joulu on jotain muuta.

Ystävän halaus ja aatos jalo,

tuttua on myös kynttilän valo.

Joulun maun tuntee jo kieli, mutta

tärkein on kuitenkin hyvä mieli.”