Lyhyt katsaus radiomaailmaan (ja vähän podcasteihin)

Kuva luotu tekoälyn avulla

 Heti kärkeen on heitettävä tähän julkiseen päiväkirjaan merkintä itselle. Tänään sain kotona ensimmäisen kerran muikkarin siitä, että en ole juonut riittävästi olutta. Tällaista ei minun aikuisiällä ole tapahtunut vielä kertaakaan (toiseen suuntaan ehkä jokusen kerran...). 

Mutta asiaan. 

En ole aikoihin kirjoittanut mitään radiosta. Olen jo vuosia sitten tunnustautunut radion ikuiseksi rakastajaksi, eikä se lempi sammu, vaikka kanavat vaihtuu ja suosikit muuttuu. Radiosta olen tänne blogiinkin jorissut aina säännöllisin väliajoin, milloin kehuakseni, milloin haukkuakseni, milloin ihan vaan nostalgiamielessä. 

Henkilökohtaisessa radioelämässä viime vuosien suurin murhe on kiistatta ollut Aamulypsyn originaalien juontajien siirtyminen aamuaalloilta podcast-tuotantoihin. Se vei hetkeksi vahvasti tuuliajolle, kun jouduin hakemaan korvilleni uuden suosikkikodin. Uuden Aamulypsyn juontajatiimi ei vain minulle toimi. Kemia on vahvasti muovisen tuntuinen ja jutut jotenkin väsyneitä tai teennäisiä. Juontajista yksikään ei vetoa minuun oikein millään tasolla. Siksi jouduin valitettavasti heittämään vanhan ja koetun lypsy-rakkauden luiskaan. En ole alun testin jälkeen kuunnellut temu-lypsyä minuuttiakaan.

Uusi koti löytyi jopa hieman yllättäen YleX:n aamusta, jonka PPP-tiimin sopivan sairaat ja oikeasti hauskat jutut osuvat omaan kieroon huumorihermoon täydellisesti. Ohjelmassa viehättää aitous, juontajien keskinäinen kemia ja yhteisöllisyys. PPP on rakentanut vuosien aikana ympärilleen Pitsulien uskollisen joukon, jonka kanssa myös kommunikoidaan läpi lähetyksen. Se tekee ohjelmasta dynaamisen ja oikealla sykkeellä ei-staattisen. Juontajat myös pistävät itsensä totaalisesti likoon paljastamalla elämäänsä jopa myötähäpeään valuvalle tasolle. Ohjelma on rehellinen ja kulkee eteenpäin. Kolmikolla kuulostaa olevan studiossa keskenään hauskaa ja hommaa tehdään muustakin kuin kuukausipalkasta. Poikelus, Pehkonen ja Parikka muodostavat yhden niistä juontajatiimeistä, joista tullaan puhumaan vielä tulevaisuudessa jonkin sortin legendoina.

Erikoista ohjelmassa on, että se tulee Ylen vanhoilliseksi koetusta tallista. Vaikka Yleä pidetään taantumuksen mekkana, on sillä puolensa. Etenkin radioaalloilla Yle on vuosia pitänyt lähetyslinjansa melko vapaasti rönsyilevänä ja juontajille sallitaan reilusti liikkumavaraa. YleX:n aamua selkeästi tuotetaan fiksusti juontajia kuunnellen ja melko vahvatkin inspiraatiot sallien. Ja onhan Jenni Poikelus aivan kiistaton ykköstähti tämän päivän radiossa. 

Olen hieman ihmeissäni siitä, että jumittaudun YleX:n pariin. Sehän on tunnetusti entisen nuorisokanava Mafian perillinen suorassa polvessa. Eli ohjelmiston pitäisi kai olla enemmän nuorisolle suunnattua (ja itse alan olla melko kaukana mistään nuoreksi viittaavasta). Veikkaan kuitenkin, että prime timen, eli aamun, kuuntelijakaarti kerääntyy PPP:n sanan äärelle monista sukupolvista ja ikähaitari kuuntelijoissa on hyvinkin laaja. 

Kun PPP loppuu kymmeneltä vaihdan itse vielä tunniksi Radio Rockin Korporaation pariin. Juontajakolmikko on tuttua metallista laatua ja Nanna Bhosen tulo trion vakijäseneksi on kypsyttänyt tason vielä savuisemmaksi ja oikealla kypsyydellä marinoiduksi. Korporaation kiistaton vahvuus on erikoisten ja kiinnostavien vieraiden löytäminen sekä käsittely. Haastattelussa pyörii perus-julkkis-ringin ulkopuolisia tyyppejä, joihin kiinnostaa tutustua ja joiden haastatteluja kuuntelen monesti jälkikäteenkin. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että ei mennä sitä helpointa tietä.

Kuva luotu tekoälyn avulla

Prime on aamussa, mutta kehitystä on tapahtunut sen jälkeen

Aamu on edelleen radioiden kulta-aikaa. Sen huomaa siitä, että laadun painopiste on kuuden ja yhdentoista välillä. Aamulla radiota edelleen kuunnellaan eniten ja aamun kuuntelijoista kilpaillaan eniten. Radion suurimmat tähdet myös edelleen löytyvät aamutunneilta. Aamun jälkeen taso laskee edelleen luvattoman paljon, vaikka juuri suurin tason nousu on tapahtunut aamun jälkeisessä ajassa. 

Radio Suomi on tilastojen mukaan edelleen Suomen kuunnelluin kanava ja huitelee omissa lukemissaan. Tämä johtuu sukupolvikokemuksesta. Radio Suomi on sen kansanosan kanava, joka viettää päivät kotona ja pitää radiota auki aamusta iltaan. Ehkä on oikeutettua sanoa Radio Suomen olevan maan suurin äänen muodostama taustamatto. Lisäksi Radio Suomi on luultavasti monilla työpaikoilla kompromissikanava, koska se ei juuri seinätapetista eroa. Joskus epätoivon hetkinä olen kokeillut myös Radio Suomen aamun tarjontaa ja ei se kyllä minulle antanut yhtään mitään (ehkä jännetupintulehduksen, kun kanavanvalitsinta piti pyörittää niin kiivaasti, että löytäisin jotain muuta).

Kaupallisella puolella Radio Nova ottaa kaulaa SuomiPop:iin ja syystä. SuomiPop:sta on tullut väsynyt, kehityshaluton ja pliisu. Sama tauti vaivaa koko Sanomien radiokenttää. Sanomat rynnisti aikoinaan radiomarkkinoille suurin toivein ja isoin pyssyin. Syntyi Aamulypsy, Korporaatio ja uudet, erilaiset teemakanavat. Kehitys jämähti kuitenkin vuosien myötä sellaiselle "hyvä kasi miinus"-tasolle, josta se ei tunnu kehittyvän mihinkään. Kanavilta puuttuvat vetovoimaiset tähdet, samaistuttavat tiimit sekä kyky uudistua ja uudistaa. Iso kanavaperhe nojaa liikaa brändiin ja Sanoma-sateenvarjoon, jossa radio on vain yksi osa kaupallista alustaperhettä. Tällä hetkellä kanavaperheen parasta antia ovat ilman juontajia toimivat genrekanavat (ja näistä etenkin Country - iso plussa!!)

Minun vinkkini Sanomille (ja puhun totta kai erittäin pienen osakkeenomistajan äänellä) on, että tuolla pääomalla ja näkyvyydellä ei kannata tehdä "ihan ok"-tason tuotantoa. Radion tekemisessä pitää olla kunnianhimoa, halua muuntua ja tehdä asiat joka päivä paremmin. Veikkaan, että nykyisen laimeuden takana on kehityshaluttomuus radion tuottamisessa ja tyytyminen tietylle tasolle. Porukalta ei vaadita enempää, joten perisuomalaiseen tyyliin tyydytään "vanhaan hyvään". Tuotannot ovat helppoja ja yksinkertaisia tyyliin "kysytäänpä kuulijoilta, mitä kuuluu - tänne voi nyt soittaa ja kertoa, miten menee". Ihan helvetin tylsää ja mielikuvituksetonta. Juontajisto on koottu vähän kuin HIFK:n lätkätiimi tällä kaudella - nimitasolla hyvä, mutta viisikkopeli tökkii. Lisää kunnianhimoa tekemiseen ja kovempi vaatimustaso yläkerrasta, niin homma alkaa taas haastaa Baueria uudella tavalla.

Vaikka itse en Novaa kuuntele aamuisin kuin aseella uhattuna, arvostan todella paljon Novan iltapäivää. Esko Eerikäisen ja Suvi Hartlinin muodostama iltapäiväpari on parasta, mitä radiot ovat viime vuosina tuottaneet. Ei-niin-haluttuun iltapäivän slottiin on löydetty kaksikko, jonka keskinäinen kemia toimii harvinaisen luontevasti ja jutut ovat hauskoja pyrkimättä olemaan tahallisesti hauskoja. Novan iltapäivää kuunnellessa tulee se radion kuuntelun tärkein tunne "olet yhtenä jäsenenä juontajien ja sinun muodostamassa kahvipöydässä". Tuo mielikuva on klisee ja vanha, mutta edelleen se tärkein, jonka taikavoima alkoi minulla Kiss FM:n Aamutiimin myötä. Henkka Hyppönen ja Jenni Pääskysaari muodostivat minulle ensimmäisen virtuaalisen kahvihetken, johon pääsin etäjäsenenä mukaan. Tuota fiilistä on monella kanavalla haettu ja yritetty - ja myös komeasti epäonnistuttu. Uskallan väittää, että Radion Novan iltapäivä on oman slottinsa kiistaton kuningas.

Radio Novan toinen huippuveto on saada Veronica Verho takaisin kolmen vuoden tauon jälkeen radioon. VV on ehdottomasti radiotyyppi ja soolojuontajana omaa luokkaansa. On eri asia tehdä radiota yksin kuin osana tiimiä. Tiimissä rakennetaan kahvipöytää ja soolona juontajan tehtävä on pitää homma kasassa yksin vailla tukea. Ja soolojuontajan ääneltä vaaditaan vielä enemmän kuuntelijamyönteisyyttä kuin tiimin jäseneltä. Ja Veronica Verholla on juuri oikean tyyppinen ääni ja nuotti, että sitä jaksaa kuunnella ilman muita sivuhahmoja. 

Kuva luotu tekoälyn avulla

Paikallisradiot jäivät podcastien ja Youtuben jalkoihin

Keskisuomalainen on koettanut luoda uutta paikallisradiokulttuuria maakuntiin. Valitettavasti aikeet ovat jääneet vaatimattomiksi. Paikallisilla aineksilla ei mahdottomiin ole pystytty ja "maakuntien Sanoma" jää isoveljestään jälkeen. Viimeinen niitti on yhdistää paikallisradiot yli maakuntarajojen yhdeksi tuotteeksi ja kuunteluttaa Karjalainen Sykettä Etelä-Karjalassa. Jos tehdään paikallista, tehdään oikeasti paikallista. Radio talsii samaa tietä kuin maakuntalehdet, joissa paikallista on pelkästään mainoslause. 

Edelleen uskon, että paikalliselle radiolle on kysyntää ja sille riittäisi kuuntelijoita. Radio on hyvä väline mainoksille ja paikallinen radio tukisi totta kai paikallista liiketoimintaa. Mutta paikallisuuden pitää olla aitoa, juontajien paikkakuntalaisia ja juttujen kertoa siltä alueelta, mitä kanava edustaa. 

Radiokanavissa kilpailu on kovaa ja kovenee koko ajan. Kaupallisella puolella mainostilasta kamppailevat verkon mainosalustat ja somekanavat, kuten Youtube ja Tiktok. Ohjelmien kuuntelijaksi ei ole yksinkertaista sitouttaa ketään. Radiolla homma alkaa alusta joka aamu. Jotta saat kuuntelijan palaamaan takaisin aalloille huomenna, on tänään onnistuttava sataprosenttisesti. Hankalaa on myös uudistua ja luoda uutta. Nyt useimmat radiolähetykset jo striimataan, että pelkän äänen kaveriksi saataisiin kuulijoiden toivomaa elävää kuvaa. Pelkkä ääni ei enää tyydytä isoa osaa yleisöstä. 

Podcast-tuotannot hajoavat turhan monelle alustalle

Radio kilpailee verissäpäin myös laatuaan nostavien podcast-ohjelmien kanssa. Podien teko on kehittynyt, ammattimaistunut ja myös löytänyt kuulijoita koko ajan enemmän. Kotimaisten podien tuotanto on kerännyt joukkoonsa kaikenlaisia itseoppineita juontajia ja sitten ihan alan kovimpia ammattilaisia. Nykyisin voi jo hyvin sanoa, ettet ole mediakentällä oikein mitään, ellet juonna vähintään yhtä podcastia. 

Kuuntelen podcasteja jonkin verran. Ongelma kuuntelussa on tuotantojen hajaantuminen turhan monelle maksulliselle alustalle. Ymmärrän maksullisuuden, koska ammattimainen tuotanto vaatii rahaa ja lahjakkuudesta sekä tehdystä työstä on myös pystyttävä tienaamaan, jos joku siitä kerran maksaa. Kuuntelijan kannalta probleema tulee siitä, että maksullisia alustoja on liikaa ja kaikkien tilaaminen käy keskituloisen ihmisen budjetin päälle. On pakko tehdä valintoja ja jättää jotain kuuntelematta.

Toivon, että jollain aikavälillä eri tuotantoyhtiöiden tuotteet ajetaan saman sovelluksen alle ja hommasta selviäisi yhdellä kuukausimaksulla (vaikka sitten vähän isommalla). Tällöin homma toimisi vähän kuin äänikirjojen kanssa - eri kustantamoiden tuotteet löytyvät käytännössä kaikista äänikirjapalveluista, ja aina maksullisina. Tällä hetkellä podcast-alustat kannibalisoivat toisiaan ja kuuntelijoiden määrä per ohjelma voisi olla suurempikin. 

Itse tykkään Ylen puolella Vikistä ja Köpistä. Herrat ovat radioalalla jo veteraaniksi luettavia, mutta jutut vain paranevat ajan myötä. Tykkään Vikin ja Köpin tavasta vääntää tavallisesta epätavallista ja vetää ohjelmaa jotenkin pitkänpuoleisena stand up -showna. Lisäksi ohjelmassa pyörii pääparin ohella lisämausteena sivuhahmoja, kuten älykkökuvaaja Oskari ja Johannes Mollberg. Kemia possen välillä on välitön ja rento. Viki ja Köpi on meillä lisäksi sukupolvet ylittävä fanituksen kohde. Samaa sontaa kuuntelee kaikki.

Toinen podcast-nosto (tämäkin Yleltä) on Gogin kantabaari. Gogin vahvuus on kyky olla ohjelmassaan yhtä aikaa juontaja ja vieras. Hän pistää itsensä täysillä peliin ja ottaa keskusteluun osaa häpeämättä omilla kokemuksillaan. Lisäksi ohjelmassa vieraat heitetään ulos omalta epämukavuusalueeltaan pelaamalla pelejä, joiden henki taiteilee myötähäpeän kapealla rajalla. Monta kertaa ohjelmaa kuunnellessa mietin, etten ikinä voisi osallistua sellaisiin peleihin. 

Gogi on huippuesimerkki onnistuneesta tuotannosta. Vieraat on valittu siten, että he ovat kiinnostavia yksin, mutta yhdistettynä toiseen vieraaseen, dynamiikka ottaa hauskan twistin. 

Kolmas podcast nosto on Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi (Radio Nova). Vuosien mittaan Eskosta on tullut kovan luokan radioammattilainen ja pitkissä syvähaastatteluissa Eerikäinen pääsee käyttämään omaa sympaattista persoonansa täysillä hyväksi. Sunnuntaibrunssissa Esko saa vieraistaan irti aivan eri lailla kuin kankeissa "mitä kuuluu-kukkuluuruu"-kyselyissä. Ohjelma muistuttaa hyvällä tavalla jopa Tuija Pehkosen legendaarisia vanhoja haastatteluohjelmia. 

Kuva luotu tekoälyn avulla

Radio voi hyvin ja kuuluu kauas

Vaikka maailma muuttuu ja ihmisten ajasta käytävä kamppailu kovenee, pysyy radio vahvasti elossa. Se vaatii uudistumista, kunnianhimoa ja halua menestyä. Kotimaisen radion taso paranee, kun aalloille saadaan juuri alan omia tähtiä ja uusia kiinnostavia juontajia. Itse mediaa ei tarvitse keksiä uudelleen - ääneen perustuva informaatio riittää samalla tavalla nyt kuin ennenkin. 

Suurin haaste radiolle ovat ihmisten muuttuneet vaatimukset. Pelkän äänen kaveriksi halutaan kuvaa, radio-ohjelmien pitää olla jollain tapaa yhteisöllisiä ja osallistavia. Ei ole radio-ohjelmaa tai -kanavaa, jolla ei olisi whatsapp-puhelinta tai chattia, joissa juontajat ja yleisö voivat käydä keskustelua.  Ja vähemmän alkaa olla niitäkään kanavia, joiden ohjelmia ei striimata. Se on nykyaikaa ja vastaa kysynnästä johtuvaan vaateeseen.