Ikä on vain numero – 50’s sarja, osa 1

 

Luokkakuva - luotu tekoälyn avulla

Täytän tulevan viikon lopussa viisikymmentä vuotta. On vanha klisee sanoa, että ikä on vain numero, mutta lause on valitettavan tosi. Katsotaanpa hetkinen numeroiden valossa, millaisia me viisikymppiset suomalaiset oikein olemme.

Olen yksi elossa olevista noin 32 500 suomalaisesta miehestä, jotka syntyivät vuonna armon vuonna 1975. Alun perin meitä on ollut noin 33 817, joten matkan varrella turpeeseen on säilötty suunnilleen 4% matkaan lähteneistä. Meillä, jotka täällä matkaa edelleen taitamme, on edessä vielä aivan karvan verran alle 30 vuotta. Elinajanodote miehillä on tällä hetkellä 79,6 vuotta.

Yleisimmät kuolinsyyt ikäluokassa ovat itsemurhat, alkoholi, sydän- ja verisuonitaudit tai tapaturmat. Etenkin itsemurhien osuus ikäluokassa on vielä korkea. Olemmehan tunnekylmien vanha-suomalaisten viimeinen jäänne.

Pohjois-Karjalassa poikalapsia syntyi marraskuussa 1975 noin 1200 lasta. Tästä Joensuun osuus on vajaat kolmesataa lasta. Siitä kun vähennetään kuolleisuusluku, ei ole kaukaa haettu, että me melkein kaikki tunnemme toisemme (no, ainakin tiedämme jollain tasolla). Tosin suurin osa meistä on karannut kotimaakunnan ulkopuolella (itseni tavoin).

Koulutus ja työelämä

Minun ikäluokkani on edellisiin sukupolviin nähden harvinaisen koulutettua. Koska elimme nuoruuttamme lama-ajan kourissa, vietimme aikaa mahdollisimman pitkään koulunpenkillä. Koulusta ei ollut kiirettä pois, koska työelämässä ei tarjottu kuin lämmintä kättä tai lapikasta ahteriin.

Arviolta noin 40% ikäluokasta omaa akateemisen loppututkinnon, mikä tekee suunnilleen 13 000 maisteria, tohtoria tai muuta turhaketta. Samasta ikäluokasta leivottiin rautaisia ammattitutkinnon tekijöitä 17 500 kappaletta. Vielä tuolloin jakauma ammattikoulun ja lukion välillä oli lähes fifty-fifty. Kokonaan koulujen ulkopuolelle jäi todella harva joukko, koska koulutuksen katsottiin tuovan onnea, autuutta ja turvatun eläkkeen – vähänpä tiesimme!

Eläkettä meistä nauttii tällä hetkellä noin 3500 henkilöä. Ikäluokkamme viralliseen eläkeikään on matkaa vielä 14 vuotta ja 9 kuukautta, joten eläkeläiset ovat jonkin muun syyn kuin vanhuuden takia työmarkkinoilta poistuneet.

Meille työelämä on ollut se kaikkein merkittävin tekijä elämässä. Olemme tekijä-sukupolvea, joka on vääntäytynyt työpaikalle vaikka pää kainalossa yhdellä jalalla ja pysynyt siellä vähintään sen ajan, mitä pomo käskee ja yleensä hieman päälle. Kokonaan sielunsa työelämälle myyneistä yrittäjiä ikäluokastani on 5500 henkilöä. He tekevät työtä pyyteettömästi sydänverellä uskoen täysin omien kättensä tuloksiin.

Sen sijaan kun mennään ahkeruuden toiseen päähän ja tutkitaan virkamiehiä, on heitä joukossamme noin 1400 henkilöä. Ikäluokkamme kirkkain kärki edustaa tietenkin eduskunnassa, mistä löytyy tällä hetkellä yhdeksän kappaletta kultaisena vuonna 1975 syntynyttä kansanedustajaa. Istuvissa ministereissä ei tänä vuonna viisikymmentä täyttäviä henkilöitä ole ollenkaan, minkä kyllä lopputuloksesta näkeekin.

Naimisissa olevia omakotitalon omistajia

Koska sukupolvemme on varustettu kovin perinteisin arvoin, on meistä naimisissa reilu puolet. Ja koska olemme jo sen verran maailmaa nähneitä, iso osa meistä on naimisissa toista, kolmatta tai X:ttä kertaa. Tilastollisesti oikeita sinkkuja (eli ei koskaan naimisissa olleita) on ikäluokasta vajaa neljännes. Eronneiden määrä on tilastojen mukaan vajaa viidennes (eronnut, ei naimisissa) ja valitettavasti prosentin verran ikäluokasta on ehtinyt jo leskeytyä.  

Olemme myös pyrkineet korvaamaan itsemme tulevaisuudessa ja huolehtimaan jatkuvuudesta. Vuonna 1975 syntyneellä on keskimäärin 1,8 kappaletta lapsia. Meille on ollut tärkeää pitää huolta siitä, että suomen tarina jatkuu myös meidän jälkeemme. Tätä samaa ei voi sanoa tämän päivän nuorista, joille ei – ainakaan iltapäivälehtien mukaan – kelpaa seksi, eikä varsinakaan sen lopputuote.

Ja jos ei puolisossa ja lapsissa ole riittävästi riesaa, on moni meistä hommannut elämäntapaharrastuksekseen omakotitalon tai vähintään kesämökin. Reilu kolmannes kiroilee omalla pihallaan kesällä ruohonleikkurin ja talvella lumikolan kanssa. Yhtä lailla kolmannes ikäluokasta on valinnut helpon tien ja asuu kerrostalossa, missä riesana ei ole kuin naapurit ja hemmetin kalliit putkiremontit.

Reilu kymmenen prosenttia meistä viisikymppisistä on lisännyt elämän taitokerrointa hankkimalla riesakseen kesämökin. Tämä kymmenys on tehnyt päätöksen kärsiä elinkautisen työleirillä, joka ei valmistu koskaan, mutta samalla tarjoaa kuolemattoman kauniita luontoelämyksiä ja palauttaa heidät vanhasuomalaisen maalaisromantiikan aikaan.

Terveyshuolina stressi, alkoholi ja kuluminen

Kun elämää on takana kaksi kolmannesta, alkaa kehon osista myös takuuaika olla ummessa. Tämä siitäkin huolimatta, että meidät sentään tehtiin takoraudasta ja kelopuusta. Kärsimme elintasosairauksista, joita tuovat mukanaan työelämästä hankittu stressi, stressin myötä hankittu alkoholiongelma ja huonoista elintavoista syntyneet diabetes sekä ylipaino. Sen lisäksi meitä vaivaavat jo ensimmäiset kulumat, jotka rajoittavat liikkumista entisestään.

Stressi on suurin vihollinen. Otamme työelämän jopa liian vakavasti ja olemme enemmän naimisissa työpaikan kuin puolison kanssa. Ja kun työelämä ottaa kupoliin, turvaudutaan kuppiin. Ikäluokasta alkoholin riskikäyttäjiä on noin 8000 ja varsinaisia alkoholisteja noin 3000 kappaletta.

Stressi ja orastavat päihdeongelmat myös altistavat muiden tekijöiden kautta mielenterveyden ongelmille. Olemme ensimmäinen sukupolvi, jolla mielen rikkoontuminen on reilusti tunnustettu ja tunnistettu ongelma. Ja samalla olemme ensimmäinen sukupolvi, jolle on normaalia hakea ongelmiinsa apua.

Mitä muuta me oikein olemme?

Me olemme lineaarisen television sukupolvi. Muistamme tallentamisen koko ketjun lähtien VHS-kaseteista ja LP-levyistä. Ostimme hulluna CD-levyjä tai DVD-elokuvia, kunnes tuo kaikki korvaantui pelkällä digitaalisella bittisälällä jättäen kaappeihin kilotolkulla viihdejätettä.

Olemme sanomalehtien ja aikakauslehtien sukupolvi. Meidän nuoruuteen kuuluivat Apu, Seura ja Hymy ja postilaatikosta haettiin aamuisin paperinen sanomalehti. Nyt aikakauslehdet on korvattu TikTokilla ja sanomalehtien virkaa toimittavat digi-lehdet. Kaiken kaikkiaan maailma on siirtynyt paperista digiin sitä vauhtia, että paperia tuottavat tehtaat siirretään museoon.

Meidän nuoruuteen kuuluivat itäinen ja läntinen liittouma. Pelkäsimme ensin ydinsotaa, sitten AIDS:ia ja lopulta sitä, että vuosi 2000 tuhoaa kaikki tietokoneet, ydinvoimalat ja lentokoneet. Ja kun mitään niistä ei tapahtunut, saatiin riesaksi teknotauti Korona.

Kasvoimme laskemalla markkoja käteisenä. Jossain vaiheessa paljas raha vaihtui ensin shekkeihin, sitten pankkiautomaattikortteihin ja lopulta pankkikortteihin. Meille luottokortit olivat pitkään pelkkää utopiaa, eikä kulutusluotosta oltu kuultukaan ennen keski-ikää. Rahaa saatiin pankeista ja rahalla ostettiin asunto, jota maksettiin kuuliaisesti joka kuukausi niin paljon kuin varaa oli. Me sentään edes kuvittelimme lainojen loppuvan joskus.

Me kuuntelimme radiota jo ennen kuin kaupallista radiota oli keksittykään. Nykyisistä teemaradioista ei voinut lapsena kuvitellakaan. No aika taisi ajaa jopa koko radiogenren ohi vaihtuen podcasteihin ja äänen lisäksi elävään kuvaan.

Synnyimme Suomeen, joka oli kovin homogeeninen. Punaiset housut oli jo erilaisuutta, eikä tasa-arvosta ollut vielä tietoakaan. Kun aloitin työelämän, ei naisen markka ollut edes 80:aa penniä. Noista ajoista on tultu monessa suhteessa puusta alas. Sama tasa-arvokehitys näkyy onneksi muuallakin.

Me olemme sukupolvi, jonka aikana maapallon kehitys ja etenkin Suomen kehitys on mennyt isoilla askelilla eteenpäin. Juntti-Suomesta on kuoriutunut NATO- ja EU-Suomi. Markkojen sijaan osakkeita ostetaan euroilla ja pelkällä passilla voi lentää Eurooppaa päästä päähän halpalentoyhtiöiden penkeillä (niillä vesipestyillä).

Huomenna paneudun siihen, mitkä minun mielikuvissa ovat olleet viidenkymmenen vuoden eniten muistijälkiä jättäneitä asioita.