Be cool in Finland - ilmastoturismissa on tulevaisuus

 

Mainoskuva tuleville turistivirroille by AI

Yksi maapallon vakiintuneimpia liikkeitä on turistivirtojen kulkeminen pohjoisesta etelään. Jo 1970-luvulta lähtien on suomalaisia maidonvalkoisia turisteja kuskattu sinivalkoisin siivin kohti etelän lämpöä hakemaan brunaa ja jopa punaa nahkaan. Siellä on opittu termit sikajuhla, siesta sekä seksitaudit. Kaikki taattua tuontitavaraa lomamatkoilta.

Suomalaisen keskiluokan unelma on syödä kaurapuuroa ja säästää niin, että pari kertaa vuodessa on mahdollista pakata perhe peltituubiin kohti Kanariansaaria. Siellä pari viikkoa hiekan seassa loikoiltuaan ovat  parantuneet orastavan psoriasiksen lisäksi stressi, masennus sekä hankala arki. Ainoastaan jo Suomessa kukkinut alkoholismi on saattanut saada lisäpontta alihintaisesta punaviinistä sekä oluesta, joka "ei käytännössä maksa mitään". Ja jotta turisti ei oloaan tuntisi liian turistiksi, on Kanarialle perustettu ihan ikiomia baareja, joissa kotimaista lonkeroa saa tilattua selvällä suomen kielellä.

Suomalainen turisti on pihi ja sääteliäs. Hän ei rahojaan haaskaa luksukseen tai mihinkään ylimääräiseen. Bussiretkelle mennään, jos se kuuluu matkan hintaan ja ruokaa syödään buffetissa niin paljon, että ravintola varmasti jää tappiolle. Jos se olisi mitenkään mahdollista, ottaisi moni eväät kotimaasta saakka mukaan. Ja viiden tähden hotellit ovat pelkkää pröystäilyä. Hotelliluokitukseen ja Jaloviinaan pätee sama sääntö - kolme tähteä on tarpeeksi.

Kossunkylmät järvet ja Grammin viileät yöt

Nyt tuo virtaus on vähitellen kääntymässä. Jo toista kesää peräkkäin tulee keskisen Euroopan suunnasta synkkiä viestejä, että suomalaisten lomaseudut ovat niin paahteisen kuumia, ettei siellä pärjää edes pakkasen kovettama pohjanpoika. Kun lämpötila huitelee päälle neljässäkymmenessä, muuttuu seutu lomailukelvottomaksi. Viime kesänä urheimmat yrittäjät jopa menettivät henkensä taistellessaan loputonta hellettä vastaan. 

Asiassa on puolensa ja puolensa. Toisaalta ilmanalojen lämmetessä liian kuumiksi, muuttuu matkustaminen halvemmaksi. Helvetillisen kuumasta Kreikasta ei kannata täyttä hintaa maksaa, eikä kiuaskiven kuuma Kypros houkuttele muita kuin kaikkein piheimpiä huomaansa. Säästäjä joutuukin puntaroimaan, kärsiäkö kuumasta ja säästää vai jättääkö koko vuoden kohokohta kokematta.

Etelän vetovoima putoaa kummasti, kun lomaviikon joutuu viettämään hotellihuoneessa liiallista kuumuutta paossa. Eikä se maailman halvin olutkaan enää houkuttele, kun se muovituopissa alkaa kiehumaan. 

Ilmastoturismissa on tulevaisuus

Kuin golfvirta, kääntyy myös turistivirta. Ilmastoturismissa on Suomen tulevaisuus – jos se osataan ja uskalletaan hyödyntää. Tänä kesänä on jo näkynyt suurempi vivahteita siitä, että etelän ihmiset kurkottelevat pohjoiseen päin löytääkseen loman ajaksi siedettävää ilmastoa. Samalla, kun Ranska palaa ja Espanja sulaa, alkavat sikäläiset lomalaiset etsiä paikkaa, jossa viilentyä rauhassa. Suomesta ja koko Pohjolasta alkaa tulla houkutteleva paikka viettää lomiaan. Tosin ne kännäävät britit saisivat jäädä sinne saarelleen. Meillä on juoppoja riittävästi jo omasta takaa. 

Ruotsi ja Norja ovat tässä(kin) meitä edellä. Sikäläiset matkatoimistot ovat ottaneet viileän ilmanalan markkinointiin mukaan ja houkuttelevat aktiivisesti lomalaisia nauttimaan pohjoisen viileistä kesistä. Suomen ei kannattaisi jäädä jalkoihin.

Kukapa olisi uskonut, että meidän paska kesä voi olla espanjalaisen unelma. Kuulostaa suorastaan sairaalta, että sateen kyllästämä juhannus, jossa lämpötila hipoo kymmentä astetta – korkeimmillaan – voisi olla jollekin taivas. Mutta niin se on.

Viilentävistä vesistä, puhtaasta ilmasta sekä siedettävästä kesäilmasta tulee lähivuosina kysytyin tuote lomasektorilla. Se tulee kelpaamaan eri suunnista tuleville turisteille, koska se käy vuosi vuodelta harvinaisemmaksi. Kun muu maailma muuttuu helvetin esikartanoksi kesä kerrallaan, säilyy Suomi vielä vuosia monien mielestä paratiisina. Ja ongelma kuumenemisesta koskee montaa eri kolkkaa. Metsäpalot vaivaavat Euroopan lisäksi Pohjois-Amerikkaa ja kuumuus koskettaa myös Aasialaisia. Tulovirtaa olisi luvassa siis vähän joka suunnasta. 

Ja mikä parasta – nuo turistit ovat niitä maksukykyisiä. He eivät tule tänne pihistelemään, vaan hakemaan luksusta. Porukka, joka tänne asti viitsii lentää, on valmiita käyttämään viihtymiseen myös tukuittain rahaa. Heille muutama tonni hirsimökistä järven rannalla viikoksi ei ole mitään, jos sen vastapainona on tarjolla yksityisyyttä, rauhaa, viileyttä sekä turvallisuutta.

Suomella on sitä, mitä muut eivät pysty tarjoamaan

Turismin kasvattaminen vaatii myös valintoja. Suurempien turistivirtojen myötä joudumme sietämään sen, että lomailun hinta kotimaassa nousee edelleen. Ei kukaan viisas mökinomistaja vuokraa hirsilatoaan enää serkulle puoli-ilmaiseksi, jos Etelä-Eurooppalainen perhe maksaa siitä kolminkertaisen hinnan. Painetta turismille tulee sekä pienille mökkiyrittäjille että suuremmille hotelliketjuille. Tosin siitä on annettava kredittiä, että etenkin Helsingissä ja Tampereella on hotellihuoneiden hinnat ehditty jo vähän etupainotteisesti nostaa luksuksen tasolle - taso tosin vielä vähän laahaa. 

Turistimäärien kasvu ei ole pelkästään hyvä asia. Totta kai kassavirta kasvaa ja matkanjärjestäjiä naurattaa, mutta samassa kasvaa myös luontoon ja maaperään kohdistuva rasitus. Turismi on loppujen lopuksi melko kuluttava ja saastuttava liiketalouden muoto. Lomalaiset vaativat palveluja ja tuottavat roskaa. Kuinka koskemattana luonto säilyy, jos se täytetään katkeamattomille turistivirroilla?

Vastuullinen turismi voisi olla Suomen vahvuus. On meistä itsestä kiinni, miten annamme kotimaassamme käyttäytyä. Voimme edelleen pitää järvemme puhtaina ja rannat luonnontilassa, jos niin päätetään tehdä. Mutta jos rannat myydään ahneuden kourissa suurille hotellijäteille, ei lopputulos ole kaunis. Sitä voi käydä katsomassa Kanarialla tai vaikka Pohjois-Afrikassa. Ainakaan minä en halua Saimaan rantaa täyteen tornihotelleja ja suljettuja uimarantoja. 

Mutta onhan turismi loistava vaihtoehto moneen muuhun liiketoimintaan verrattuna. Kun vastakkain asetetaan Lapin luonnon altistaminen joko turismille tai kaivostoiminnalle, ei valinta ole edes kovinkaan vaikea. Turismin kautta luonto tuottaa enemmän ja pidempään, eikä jätä maata samaan kuntoon kuin muutaman vuoden toimiva kaivos, joka luultavasti vähät välittää siitä, mitä heidän lähtönsä jälkeen maaperässä tapahtuu. Minusta Lappia koskevat kaivoshankkeet saisi pistää kokonaan jäihin - ainakin niin pitkään, kun kaivoksista saatu hyöty valuu maasta ulos.

Lainsäädäntö ensin, markkinointi sitten – ja molemmat ajoissa

Koska ilmastoturismista tulee taatusti massailmiö, on siihen varauduttava ennakolta. Ensimmäisenä tulisi varmistaa, että turismin tuomat tulot jäävät kotimaahan. Suomesta tulisi löytyä investointivaraa kotimaisiin toimijoihin sekä uskallusta ottaa riskejä. Ja samalla olisi fiksua lainsäädännön kautta varmistaa, etteivät omistukset ja sitä kautta rahavirrat karkaa pasaatituulen lailla muille maille vierahille. Ahneus on pitkäkestoisissa hankkeissa helvetin huono draiveri.

On selvää, että tuottava turistivirta kiinnostaa eniten suuria toimijoita. Jo tällä hetkellä kansainväliset hotelliketjut paaluttavat mielessään suomalaisia järvenrantoja sijoittaakseen sinne suuria lomakeskuksia, joissa voivat rauhassa riistää rahat turistin lompakosta omaan taskuun. Tämä ei ole edes uhkakuva, vaan realismia. Toisinaan tuntuu, että suomalaiset ovat ainoita, jotka eivät tajua oman luontonsa arvoa.

Lepsuuden ja vieraskoreuden lisäksi suomalaisten perisynti on viivyttely. Yleensä odottelemme vielä vuosia siinä vaiheessa, kun pitäisi jo toimia. Nytkin naapurimaat ovat ottaneet jo ensimmäisen tikin pelissä. Suomessa ei viileyden ja puhtauden tuomaa kilpailuetua ole vielä tajuttu ja kohta on myöhäistä.

Minä uskon siihen, että viileydestä ja puhtaudesta tulee meidän voittava hevonen. Sen avulla Suomella on loistava tilaisuus nousta matkailumaiden eliittiin ja sitä kautta saada tänne turistien taskuista valuvaa tulovirtaa. Turismi on juuri sellaista tuontivoimaa, jota olemme tällä hetkellä vailla.

Se korvaa samalla myös sitä vajetta, joka metsätalouden alasajo tuottaa. Kun metsiä ei enää tarvita sellunielujen täytteeksi, voidaan metsiä kasvattaa turismin tarpeisiin. Tämän luulisi kiinnostavan kaikkia poliittisia suuntauksia väristä piittaamatta.

Let´s be cool in Finland

Rakas rakuunakaupunkini

 


Lappeenranta on minulle neljäs varsinainen kotikaupunki. Olen taivaltanut tänne Joensuun, Jyväskylän ja Savonlinnan kautta ja jonkinlainen osoite Lappeenrantaan on postin tuonut jo kymmenen vuoden ajan. Tällaisella junantuomalla on etuoikeus katsoa kaupunkiaan eri silmin kuin niillä, jotka ovat tänne syntyneet ja täällä kasvaneet. Huomaan todennäköisesti kauneutta eri paikoissa kuin paikalliset, mutta myös kehitettävää siellä, mikä on natiiveille ihan okei.

Melusin tuolla radion puolella joku aika sitten siitä, kuinka Lappeenrannasta puuttuu keskusta. Tai onhan meillä nimellisesti keskusta, mutta se on hajanainen kokonaisuus ostospaikkoja ja tyhjiä toreja, joista ei ikinä ole nivottu yhtä suurta, suunnitelmallista, kokonaisuutta.Hankkeita täällä kyllä on ollut ja ajatuksia siitä, että keskustaa pitäisi kehittää ja yhtenäistää. Mutta kuten monessa muussakin tapauksessa, ajatukset ovat jääneet ajatuksen tasolle.

Saimaa siintää parin korttelin päässä

 

Potentiaalia piisaa

Lappeenranta on kiistatta yksi Suomen kauneimpia kaupunkeja. Se on kasvanut kauniisti Saimaan kainaloon, eikä mistään kohdasta kaupunkia ole veden äärelle mahdoton matka. Kun muutin tänne, ensimmäiset vuodet yleisin kysymys oli se, onko meillä kesämökki sekä ystävällinen toteamus, että kai sulla edes vene on. Ei ole, eikä taida tulla, kumpaakaan.

Kun tuo Saimaa on suhteellisen kiinteä kokonaisuus, niin rantamaata ei oikein mistään lisää tule. Rakennuspaikkojen määrä on siis suhteellisen rajallinen. Lisäksi Lappeenrannan etäisyys suurista metropoleista, kuten Pietarista, on sellainen, että kiireisempikin rahamies ennättää mökille hienosti perjantai-illaksi saunomaan. Nämä tekijät yhdessä antavat kesämökkien hintalappuun pari ylimääräistä numeroa. Karkeasti voisi sanoa, että jos Lappeenrannan keskustan tienoilta myyt peruskuntoisen omakotitalon, joka on rakennettu 80-luvulla, niin samalla rahalla saa 20 neliön lautamökin jostain Saimaan rannan paremmalta puolelta. Me olemme perheen kanssa tulleet siihen tulokseen, että ei näillä tuloilla aleta suotta haikailemaan ison veden rantaan.

Vaikka tuo mökkimaan hinta kuulostaa tällaisen maallikon korvaan kamalalta, niin on siinä joku järkikin. Mökkien hinnat perustuvat siihen, mitä niistä suostutaan maksamaan. Ja niin kauan kuin maksukykyisiä ihmisiä riittää - Suomessa tai ulkomailla - maan hinta löytää oman tasonsa.
Kun kaupunki on järven rannalla, niin toki sitä rantaa osataan hyödyntää sekä matkailumielessä että ajanviettopaikkana. Lappeenrannan satama on kesäisin elämää täynnä ja vilkas satamatori edestakaisin seilaavine laivoineen näyttää ja tuntuu vilkkaalta. Itse viihdyn kesäaamuisin sataman kahvikioskien asiakkaana. Vähintään kerran kesässä on saatava pannukahvi ja vety aamiaiseksi.

Kesäparlamentti odottaa vielä jäseniään.

Ikuinen linnoitus

Lappeenrannalla on komea historia, jonka näkyvin monumentti on sataman yläpuolelle nouseva linnoituksen kaupunginosa. Linnoitus on ehdottomasti kaupungin kauneinta aluetta. Kävelymatka ydinkeskustasta vie viisi minuuttia ja matkalla voi halutessaan pysähtyä vaikka terassille.

Linnoituksen historia starttaa jo 1600-luvulta ja linnoitus on hyvä esimerkki siitä, kuin idän ja lännen raja on kiemurrellut aikojen saatossa myös kaakossa. Linnoitus on alunperin ruotsalaisten aloittama, mutta Turun rauhan jälkeen linnoitus ja Lappeenranta jäivät Venäjän puolelle, jolloin venäläiset saattoivat linnoitustyöt loppuun.
 
Linnoituksen vanhat rakennukset kutsuvat sisäänsä. Linnoituksessa onkin käsityöläisten pajoja ja sinne on sijoitettu myös kolme museota - taidemuseo, ratsuväkimuseo sekä Etelä-Karjalan museo. Historialliset rakennukset antavat museoille upeat puitteet ja museovierailujen välissä voi linnoituksen valleilla käydä kävelemässä ja ihailemassa kaupunkia yläperspektiivistä.

Näkymä linnoituksen valleille

Se, mitä linnoitus kaipaa, on enemmän yhtenäisyyttä markkinointiin ja näkyvyyttä kokonaisena linnoituksena. Ideaali olisi, että turistit saataisiin houkuteltua linnoitukseen viettämään aikaa syöden, juoden ja ostoksia tehden. Museoiden lisäksi houkutusta pitäisi syntyä käsityöläisten tuotteista, kahviloista ja ravintoloista. Eikä tarjonta siis ole olematonta - onhan linnoituksessa legendaarinen Majurska ja Kehruuhuone sekä linnoituksen Krouvi.

Itse tykkään kävellä linnoituksen mukulakivikaduilla aamuisin, kun missään ei näy ihmisiä. On hauskaa katsella linnoituksen valleilta alas ja seurata heräävän kaupungin hyörinää. Linnoituksen sisällä on myös ortodoksinen kirkko, jossa en koskaan ole tohtinut käydä sisällä. Olen tähän saakka tyytynyt ihailemaan rakennusta ulkoapäin.

Kävelykadun vartija

Missä keskusta?

 

Radiokolumnissani pointti oli se, että meiltä puuttuu Lappeenrannasta keskusta. Torin ympärille keskusta ei kietoudu ja vielä vähemmän kävelykadun varrelle. Missä siis on kaupungin sydän, jos ei noissa?

Lappeenrantaan ei ole saatu koskaan keskitettyä yhtä pistettä, joka voisi olla keskustan sydän. Ideoita riittää ja paikkoja kehittämiselle on vaikka kuinka, mutta mitään valmista ei synny. Viimeisin suurhanke oli Marian aukio, joka tehtiin Lappeen Marian kirkon eteen. Ajatus oli ilmeisesti tehdä keskusaukio, joka voisi vetää mukaansa tapahtumia ja muodostua luonnolliseksi kaupungin kohtauspaikaksi. Lopputulos valui kuin pissi hiekkaan, kun alkoi kiistely siitä, saako aukion läpi ajaa autolla. Siis jälleen kerran suurhanke meni riitelyksi, jonka lopputuloksena tuntuu koko kehittyminen pysähtyneen.

Kävelin aamulla keskustan katuja pitkin ja lähestyin Marian aukiota kirkkopuiston suunnasta. Jälleen kerran minulle tuli fiilis, että kaupungintalon edessä oleva kansalaistori, kirkkopuisto ja Marian aukio pitäisi jotenkin niputtaa yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Se kokonaisuus voisi helposti imaista sisäänsä nykyisen kauppatorin toiminnot ja toimia myös kulttuuritapahtumien alustana. Se ihmismäärä, mikä ei mahdu seisomaan Marian aukiolla, mahtuu varmasti piknik-vilteille kirkkopuistoon. Ja kun kirkkopuiston yläpäässä on kansalaistori sekä kauppakeskukset, niin tapahtumien yhteydessä ja jälkeen porukka voisi valua syömään, juomaan ja ostoksille kokonaisuuden toiseen päähän. Kuka tässä ideassa häviää?

Kuvitelkaapa kirkkopuisto täyteen kansalaisia piknik-koreineen tai kujien varret täyteen kirpparipöytiä

 

Uimarannan kautta golfaamaan

 

Eräs omista suosikkimaisemistani kaupungissa on Myllysaaren uimaranta ja sen hyppytorni. Olen monta kertaa koettanut saada kuvattua sitä näkyä, kun hyppytornin takaa avautuu Saimaan selkä. Harvoin siinä olen onnistunut, eikä priimaa tainnut tulla tälläkään kertaa.

Pikselimössö nimeltä Myllysaari

Myllysaari on biitsipimujen ja pullistelijoiden kotipaikka kesäisin. Ranta täyttyy uimareista sekä auringonpalvojista. Se sijaitsee sopivasti keskustan juuressa ja matka on lyhyt pyöräillä melkein mistä vain. Rannalta voi seurata, kuinka veneet starttaavat keskustan laitureista tai rantautuvat Kasinon rantaan laskien veneilijät nauttimaan kaupungin antimista. Ilmaa rikkoo säännöllisesti isteilyalusten sumutorven tuuttaus, joka kertoo, että laiva on lastattu Saimaata ihailevilla matkailijoilla.

Kun rannalta kävelee pitkän sairaalanmäen päälle, niin yhtäkkiä onkin golf-kentän laidalla. Lappeenrannassa on mahdollista golfata kävelymatkan päässä keskustan hotelleilta. Golfkenttä on vieläpä sairaalan vieressä - eli jos peli käy liian kiivaaksi, niin infarktin lievitykseen ei ole mahdoton matka ja toisaalta taas golfkentän maisema varmaan rauhoittaa mieltä, kun toipilaat katsovat ulos sairaalan ikkunoista. Sanoisin, että melkoinen win-win.

Ei uskoisi, että keskusta on lyhyen kävelymatkan päässä. Näkymä viheriölle.

Kauneutta piisaa

 

Eli kyllähän Lappeenranta on aivan valtavan kaunis kaupunki. Meiltä ei puutu täältä mitään, jos sitä keskustaa nyt ei laskettaisi. Kaupunkia ympäröi vesi ja luonto on tuossa nurkan takana. Kahvilla voi istua halutessaan millä torilla tahansa ja leppoisien etelä-Karjalaisten seurasta voi parlamenttipaikan saada helpostikin. Itse ehkä kaipaisin sitä, että jossain torikahvilassa kokoontuisi positiivisten keski-ikäisten non-vaikuttajien keskusteluryhmä. Ottaisin siitä heti ministerin paikan itselleni.

Se, mitä me kaipaamme on ryhtiä ja uskoa omaan itseemme. Tuote nimeltä Lappeenranta on sellainen, että sillä löisi helposti läpi missä päin tahansa maailmaa, jos sitä tuotaisiin vielä nykyistä rohkeammin esille ja nähtäisiin kaikki se potentiaali, mitä meillä on tarjota. Emme häviä muille Saimaan alueen kaupungeille missään muussa kuin uskalluksessa ja yrityksessä. Viikolla luin lehdestä, että tänne on kesällä odotettavissa Korealaisten turistien virtauma. Se on juuri sellaista uutisointia, mitä haluaisinkin tästä kaupungista lukea.

Pikkuparlamentin istuntosalit Lappeenrannan torilla.

Hyvää wiikonloppua ja Wappua lukijat!