Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Aamulenkin anatomia

 


Kun astuu ovesta ulos, syksyinen viima pistelee naamaa. Pimeys alkaa pikkuhiljaa väistyä, mutta keskiverto syksyinen aamu on niin harmaa, ettei kellonaikaa voi päätellä pohjantädestä tai auringosta. Ensimmäinen ajatus on kääntyä kannoillaan ja palata sisään lämpimän sohvan nurkkaan. Ainahan sitä jotain tekemistä keksii. Mutta lopulta sisu ottaa vallan. Nyt on aika palauttaa sokerin väsyttämä keho takaisin ruotuun. Siis hop hop, aamukävelylle!
 
Käyn lähes joka aamu puolen tunnin reippaalla kävelyllä ennen töiden aloittamista. Kevyen lenkin aikana suuntaan ajatukset työpäivään ja suunnittelen, mitä päivän aikana aion saada aikaan. Yleensä, kun palaan takaisin lähtöpisteeseen, sormet jo syyhyävät päästä töihin käsiksi. Ja kieltämättä keho tykkää siitä, että sinne survoo raitista ilmaa heti aamusta. Mutta helppoa se ei aina ole!

Lehtien peittämä lähtösuora

Ensimmäiset askeleet hieman hankaavat vastaan. Jalka ei nouse, eikä happi kulje. Hengästyttää ja väsyttää - ja pikkuisen jopa viluttaa, t-viivalla ja ilman. Mikä ajaa ihmisen tänne pakkaseen, kun voisi nauttia (kalliin) keskuslämmityksen tuloksista? Pakotan kuitenkin lenkkarit vauhtiin. Askel askeleen jälkeen kotisuora jää taakse, eikä kunniallista paluuta ole. Korvissa soi tietenkin Aamulypsy - radiokamujen kanssa matkanteko menee helpommin.

Tykkään, että matkan aikana korviini tulee ääntä. Yleensä valitsen radion ja luonnollisesti SuomiPopin Aamulypsyn. Sen kanssa olen matkaa tehnyt milloin autolla, milloin jalan. Mutta ei se Lypsy mikään automaatio ole. Toisinaan on aamuja, että tekee mieli vähän vaihtelua. Silloin nappaan korviini Radio Suomirockin Aamun tai Radio Rockin Korporaation. Ja jos tuntuu, että pää on aivan tukossa, niin paras vaihtoehto on musiikki. Viimeksi kuuntelin aamusta J. Karjalaisen uuden albumin. Kävellessä musiikkiin pystyy syventymään.

Hanhet karkaa etelään

Yläpuolelta kuuluu kiivasta kalkatusta. Käännän katseeni yläilmoihin ja huomaan ison hanhiparven. Nuo ryökäleet karkaa etelään nauttimaan lämmöstä, kun me nahkajalkaiset jäämme tänne kylmään ja pimeään pohjoiseen kärvistelemään. Samalla huomaan, että tänä syksynä keskimääräinen vitutuksen määrä on ollut viime vuosia huomattavasti pienempi. On kohta marraskuu ja tunnen edelleen olevani vahvasti elossa. Ilmeisesti alan toipua viime vuosien surusta ja olen saanut elämästä uudella tavalla kiinni. Eli vika ei ollutkaan syksyssä, vaan korvien välissä, mielenkiintoista.

Kävely on aika yksinäistä puuhaa. Harvoin tuossa puoli kahdeksan jälkeen ketään pururadalla näkeekään. Ihmettelen, etteivät ihmiset tajua pienen happihyppelyn parantavaa ja mielenterveyttä kehittävää vaikutusta. Kun kävelee suunnilleen samaa reittiä, näkee samalla, kuinka pihojen syystyöt etenevät. Helposti erottaa, mitkä talot ovat asuttamattomia tai muuten huonolla hoidolla. Siinä missä jotkut haravoivat jokaisen lehden talteen, jää toisiin pihoihin siivoamattomat isot kasat. Jopa talot näyttävät surullisilta, kun niiden pihoja ei rapsutella

Kisapuistossa alkaa tapahtua aina talven koittaessa.

Kisapuiston kulmilla koetan sovittaa tontille uutta jäähallia. Mihinkään keskustan kansiareenaan en jaksa tässä rahallisessa tilanteessa uskoa. Ja hullulta kuulostaa purkaa keskustasta kokonainen kortteli monitoimiareenan vuoksi. Mutta päättäjät päättää, me verotettavat vaan maksetaan. Jalka alkaa nousta kevyemmin. Huomaa, että parin kuukauden työ tuottaa tulosta ja eteneminen on huomattavasti vaivattomampaa kuin alussa. Kummasti kroppa hakee alamäessä jopa kevyttä juoksuaskelta - ei nyt sentään siihen lähdetä!

Kohtalaiseen fyysiseen kuntoon pääsee suhteellisen vaivattomasti. Se vaatii vain kolme sellaista liikuntakertaa viikossa, että hiki tulee ja hengästyy. Reipasta kävelyä kummempaa ei tarvita. Kummasti vaan meillä ruuhkavuosien orjilla on ajalle ottajia ja somelle tai telkkarille menevä aika varastetaan valitettavan usein juuri ulkoilusta. Sitä samaa tein itsekin muutaman vuoden. Kun illalla väsytti ja teki mieli heittäytyä painovoiman vietäväksi sohvalle, jäi ulkoilu käytännössä nollaan.

Pikkuhiljaa liikunnasta vaan luopuu ja kuvittelee pärjäävänsä ihan paikallaan olemalla. Tosiasiassa se ei ihan niin mene. Ihmisen keho vaatii liikuntaa ja mieli kaipaa raitista ilmaa. Liikkumaton ihminen jäykistyy, väsyy ja kelottuu. Ja kynnys aloitta minkään sortin harrastusta kasvaa. Mitään maratoni-triathloneita ei jokaisen tarvitse vetää, eikä edes käydä puulaaki-kaukalopallossa tai golfaamassa, mutta "kuha ees jotain". Ja jos raitis ilma tekee pahaa, niin kehoa voi liikuttaa kuntosalilla tai vaikka kotona.

Idyllisen Alakylän kauniit kadut

Puolituntinen alkaa olla taas taisteltu. Olo on loistava ja energiaa täysi. Poskia punottaa ja tunnen, kuinka veri kiertää läpi kehon. Jälleen kerran on lenkki tiennyt paikkansa, eikä omaatuntoa enää kolkuta liikkumattomuus. Kun ihmisellä on käytössä energiaa tietty määrä, niin siitä määrästä ei kannata uhrata osasia liikkumisen välttelyyn. Ja liikunnassa toimii myös porttiteoria. Kun alkaa tehdä tällaisia kevyitä kävelylenkkejä, niin pikkuhiljaa herää kiinnostus myös kovempaan liikuntaan. Ja yhtäkkiä oletkin siirtynyt kevyistä kävelyistä kuntosalille tai alat joogaamaan kotilattialla. Ja lopulta huomaat, että liikunta on tehnyt sinusta addiktin, etkä voi olla enää ilman. Tuota toivoisin itselleni.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Lapsen kanssa muualla

"...kun olen kolmannen kerran pyytänyt lasta rauhoittumaan ja lopettamaan huutamisen, lapsi ottaa seuraavan vaiheen käyttöön. Hän nostaa volyymia vielä entisestään, potkii ja rimpuilee niin, että ulkopuolisesta homma näyttää lapsikaappaukselta tai vähintään pahoinpitelyltä. Jos huuto oli äsken korviahuumaava, niin nyt se päihittää jo kovimmankin palosireenin. Nostaessani lapsen olkapäälle, tunnen selässäni kahdenlaisia katseita - puolet tulee niiltä, jotka tietävät, mitä ajattelen ja puolet niiltä, joilla ei ole hajuakaan. Poistumme salista mahdollisimman vähin äänin..."

Aina välillä meidän aikuisten tekee mieli päästä pois kotoisten neljän seinän sisältä katsomaan, mitä muualla maailmassa on. Vaikka tiilitalossa mainoksen mukaan asuu onnellinen perhe, niin toisinaan mekin kaikki onnelliset muutumme onnettomiksi ja hermot palavat toinen toisiimme. Silloin on kiva päästä katsomaan urheilua, konserttiin, messuille tai ylipäänsä johonkin, jonka ihmismäärä sisältää muitakin ihmisiä kuin a) perheenjäseniä, b) sukulaisia, c) ystäviä tai edes d) muita lapsiperhetuttuja. Ja kun isovanhemmat asuvat yli sadan kilometrin päässä tai pari metriä mullan alla, niin se lähteminen tarkoittaa, että lapset on otettava mukaan. Kaikki lapsiperheet tietävät, että aina se ei ole täysin mutkatonta.

Lapsen vieminen katsomaan tapahtumia tai tilaisuuksia on sekoitus tiedettä ja taidetta. Siinä pärjää hyvällä valmistautumisella, rennolla otteella, sopivalla huumorilla sekä e-rit-täin pitkillä hermoilla.

Tapahtuman valinta

Kuinka valitaan tapahtuma, johon lapsen voi viedä? En suosittele ottamaan kolmevuotiasta Savonlinnan oopperajuhlille ensi-iltaan muiden samantasoisten kanssa. Voi helposti käydä niin, että oma sopraano alkaa kilpailla lavalla kiekuvien kanssa ja pahimmassa tapauksessa hän ottaa voiton. Sehän taas tietää, että se palkattu sopraano alkaa väkisin murjottaa ja koko oopperajuhlat ovat pilalla.

Sen sijaan kannattaa valita tilaisuus, jossa mahdolliset vahingot ovat mahdollisimman pienet. Eli kannattaa laskea niin, että jos tilaisuudesta joutuu lähtemään ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen kotiin, niin lippujen maksaminen turhaan ei harmita, eikä tapahtuman näkemättä jääminen jätä sieluun kohtuuttoman suuria arpia. Sen lisäksi kannattaa ajatella tilaisuutta, jossa lapsi saa aikaan pienimmät vahingot. Eli kannattaako lasta viedä katsomaan museoon kiinalaisia maljakoita, jotka on pystytetty hyllyille, jotka lapsikin saa kaadettua?

Totta kai lähtökohtaisesti kannattaa etsiä tilaisuuksia, jotka kiinnostavat sekä lasta että aikuista. Tämä tarkoittaa tietenkin riittävän yksinkertaista viihdettä, koska ajatus on tarjota lapsille viihdykettä, mutta samalla aikuisille aivojen tuuletusta. Muistan itse, kun veimme lapset ensimmäistä kertaa festareille. Siellä ne huojuivat samalla tavalla kuin muukin festarikansa. Juopot oli nätisti aidattu omiin karsinoihin ja ylipäänsä fiilis oli rento. Koko tapahtuman pahin miinus taisi olla se, että lapset oppivat viimeistään silloin Petri Nygårdin alatyylin tuuheat sanoitukset ja rallattelivat niitä sitten pitkin kyliä - mutta oli se sen väärti.

Kolmas kriteeri lapsiystävällisen tapahtuman valinnalle on se, että sieltä on päästävä helposti pois. Puolet lasten kanssa koetuista tapahtumista päättyy kuitenkin siihen, että jossain vaiheessa ökömökö iskee, syntyy riita ja sitten lähdetään hälytysajossa pois katsomosta. Toisella punottaa naama huutamisesta ja toisella häpeästä. En siis suosittele kenellekään lähtemään lasten kanssa arvokkaan tv-ohjelman nauhoituksiin ja kertomaan siitä etukäteen tekstarilla kaikille sukulaisille. On asteen verran noloa, jos ohjelman taustalla kuuluu kovaan ääneen, kuinka kolmevuotias kertoo isin olevan tyhmä ja kieltäytyy täysin olemasta hänen kaveri enää ikinä. Toisaalta ehkä se joihinkin ohjelmiin toisi pikanttia maustetta, kun siellä taustalla näkyisi potkivaa lasta juoksujalkaa kantava isi.

Oikea ajoitus on kaiken a ja o

Aina on fiksua ottaa tilaisuus, jossa on paikkaliput. Tällöin voit ottaa paikat käytävän vierestä ja tiedät varmasti pääseväsi helposti poistumaan katsomosta pissille/kävelemään/katsomaan, mitä tuolla on/uudestaan pissille/ostamaan karkkia/lopulta pois vaihteleva minuuttimäärä ennen loppua. Kaikki ymmärtävät, että tämä on parasta jo yleisen viihtyvyyden kannalta. Fiksut ja kokeneet vanhemmat tunnistaakin siitä, että heillä on paikat käytävän varrelta, olkapäillä kassi, jossa on viihdepaketti ja he saapuvat katsomoon sopivasti kymmentä minuuttia ennen tilaisuuden alkamista. Sitten taas ne kokemattomat nuoret vanhemmat tuntee siitä, että he tulevat paikalle puolta tuntia ennen tilaisuutta, heillä ei ole mitään mukana ja he istuvat niillä paikoilla, jotka ovat keskellä riviä. Toisaalta nuo vanhemmat antavat meille kokeneemmille vanhemmille pientä huumoria. Mikään ei ole antoisampaa kuin seurata sitä, kuinka elämä opettaa.

Tilaisuuteen ei kannata koskaan tulla liian aikaisin tai liian myöhään. Jos tulet paikalle puolta tuntia aikaisemmmin, niin lopputulos on se, että seurueen lukutaidottomat ehtivät kyllästyä jo vartti ennen tilaisuutta ja paikalta joudutaan poistumaan ennen tilaisuuden alkua. Toisaalta taas, jos tulet paikalle minuutti ennen tilaisuuden alkua, niin tilaisuus ehtii alkaa ennen kuin lapsi on kysynyt kaikki aiheeseen liittyvät sata kysymystään. Se tarkoittaa sitä, että vastaat koko tilaisuuden ajan lapsen kysymyksiin, jotka kaikki ovat yhtä vaikeita ja alkavat kysymyksellä "isi, miksi....".

Tapahtuman viisi vaihetta

Yleensä tapahtumat noudattavat viittä yleensä samaa vaihetta.

1)Utelias
Ennen tilaisuuden alkua lapsi on kaikesta innostunut. Hän kyselee valtavan määrän kysymyksiä alkaen siitä, miksi tuo verho on sininen ja päättyen siihen, miksi tuo setä on kalju tai miksi tuolla tädillä on noin iso pylly. Fiksu vanhempi osaa jo etukäteen keksiä vastaukset niin, ettei jatkokysymyksiä synny (Verhot ovat siniset, koska vihreä kangas oli loppu ja tädin pylly on iso, koska siellä on piilossa peikko, joka syö uteliaat lapset). Utelias lapsi on mahtava - hän keksii ympäristöstä asioita, joita vanhemmat eivät huomaa ja itse ainakin hämmästelen sitä, millaisena lapsi maailman näkee. Mistään ei opi niin paljoa kuin lapsesta, joka tutkii maailmaa. Tämä vaihe kestää siihen saakka, kunnes tilaisuus alkaa. Sitten seuraa...

2) Innostunut 
Ja tässä taas nuorille vanhemmille ilmainen neuvo. Innostusvaihe kestää ne kolme ensimmäistä minuuttia, kun lapsi on oikeasti aivan satasella mukana tapahtumassa. Hän joraa, taputtaa, nauraa, tanssii ja ottaa täysin sydämin riemun irti. Hetken ehdit ajatella, että tämä oli paras idea ikinä. Ota valokuvia ja tee kaikki onnea pursuvat some-postaukset juuri tässä vaiheessa, sillä se on hetki, joka ei enää palaa. Ja jos aiot olla itse kiinnostunut tapahtumasta, niin kannattaa carpeta diemiin heti, koska kohta kätesi ovat täynnä jotain muuta.

3) Kyllästynyt
Lapsen mielenkiinto on kuin keski-ikäisten seksi. Täynnä isoja ennakko-oletuksia, mutta sisältö on loppujen lopuksi lyhyt ja kiihkeä. Konsertin ensimmäisen biisin jälkeen pienin on yleensä nähnyt tarpeeksi ja on aika tehdä jotain muuta. Peliin astuu tiede ja kokemus. Meillä etenkin äiti-ihminen on tämän asian mestari. Hän on yleensä aina varautunut vaiheeseen kolme seuraavalla tavalla:

- Keksi nokkelia kysymyksiä, joilla saat lapsen mielenkiinnon määrää nostettua ainakin viidellätoista minuutilla. Seurustele lapsen kanssa ja koeta hämätä häntä katsomaan jotain uutta.
- Lahjo lasta karkeilla tai muulla sopimattomalla. Meillä rusinapaketti ja Puuha-Pete-aski on ostanut monta puolikasta konserttia tai salibandy-peliä. Hinta mielenrauhalle ja omalle nautinnolle on tässä tapauksessa halpa. 
- Ota mukaan aina ja kaikkialle tarrakirja, puuhakirja tai joku tehtävävihko. Lapsi saattaa jostain kumman syystä kiinnostua katsomossa täyttämään tarrakirjaa tai muuta tehtäviä sisältävää vihkosta. 
- Anna lapselle puhelin tai tabletti. Tätä ei tietenkään kunnon vanhempi voi suositella, mutta kaltaisellamme keski-ikäisellä kaikentehneellä perheellä tämä on jo sallittujen listalla. Tiedämme jo muutenkin, että emme ole tähtikasvattajia, joita kuvataan Meidän perhe-lehteen, niin sama on tehdä virheitä vielä entistenkin päälle. Toisinaan sorrumme surutta siihen, että lapsi saa katsella aivotonta sähköviihdettä sillä välin, kun me saamme nauttia urheilusta tai musiikista. 

Meidän perheelle kaikkein kullanarvoisin apuväline on kuitenkin ollut pienimmän isosisko, siis perheen keskimmäinen. Hän on pelastanut tilanteita varmaan enemmän kuin mikään yllämainittu yhteensä. On enemmän kuin Luojan lahja, että perheessä on yksi väsymätön ja pikkusiskon kanssa puuhaava sisar, joka kävelyttää siskoaan pitkin Urheilutalon käytäviä sillä välin, kun isoveli tekee mailallaan taikoja pelikentällä. Kiitos S!

4) Riitaisa
 Meilläkin saattaa toisinaan tilanne hieman kärjistyä. Emme saavuta konsensusta lapsen kanssa hänen mielihalujensa tyydyttämisestä eli toisin sanoen kukaan ei enää jaksa kävellä pitkin katsomoita tai käyttää lasta katsomassa kahviota, ostamassa arpoja tai ylipäänsä hänen korkeutensa viihdyttämisestä. Silloin lopputulos voi jopa pahimmilllaan olla se, jolla tämä kirjoitus alkoi. Onneksi ei kuitenkaan liian usein - saattaisi mennä äkkiä usko koko omaan kasvatuskykyyn. Riitaisan lapsen kanssa pärjää, kun ei itse mene mukaan riitaan, vaan koettaa olla rauhallinen ja saada lapsen kiinnostumaan joko pelistä tai sitten jostain muusta. Epäonnistumisia tulee kuitenkin kaikille - mutta nekin kasvattavat nahkaa paksummaksi.

5) Väsynyt
Jos homma venyy liian pitkälle, niin unihan siinä voiton vie. Katsomoissa näkeekin usein lapsia, jotka nukkuvat vanhempiensa sylissä tai penkillä tai jossain siinä välissä. Nuo vanhemmat ovat saavuttaneet erävoiton, jonka voitonmerkkinä heillä itsellään on katselurauha ja lapsella taas on uni. Toki jokainen vanhempi tietää, että illalla tuosta unesta saatetaan maksaa pientä hintaa, mutta se on vasta sitten.... En muuten suosittele ketään vierasta herättämään sellaista lasta, joka konsertissa tai urheilutapahtumassa nukkuu. Siitä voi tulla nenään monesta eri suunnasta.

Vaikka lasten kanssa ulkomaailmassa käyminen voi olla vaativaa ja joskus jopa toivottoman vaikeaa, niin minusta lapsiakin tulee tuulettaa kodin ulkopuolella. Ei lapsi maailman tavoille opi, jos heitä ei opeta ja opettelu kannattaa aloittaa pienetä pitäen. Lasten kanssa "ulkoilu" voi tuoda vanhemmalle henkisiä mustelmia ja aiheuttaa häpeää, jonka muistaa lopun ikäänsä, mutta uskokaa pois - se on täysin sen arvoista. Vanhempana lapset todennäköisesti muistavat juuri sen, että heidän kanssaan oltiin muuallakin kuin kotipihalla ja kiittävät siitä. 

PS. Ja totta kai huutavaa lasta paheksutaan ja katsotaan pitkin nenän vartta. Se on reaktio niiltä, jotka eivät samaa ole kokeneet tai ovat jo autuaasti unohtaneet, mitä lapsen kanssa oleminen oli. Heistä ei kannata välittää, kärsikööt omasta ymmärtämättömyydestään. 

perjantai 2. joulukuuta 2016

Hapetusta

Perjantai-ilta, ajelin pimeässä Mikkelistä mutkaista ja vähän ruuhkaista valtatietä kotiin. Kun pääsin perille, niin ruokapöydän kautta suoraan sänkyyn. Väsymyksen sijasta voisi olotilaa nimittää ennemminkin puolikuolleeksi. Arkiviikko otti kuin ottikin taas pistevoiton. Vaivun syvään uneen alta minuutissa. Puolen tunnin pikakooman jälkeen pääsen ylös ja saan ensin käyntiin pään ja sitten muun ruumiin (kyllä, se tosiaan tuntuu ruumiilta eikä keholta). Päässä jyskyttää Wienin filharmonikkojen kokoinen päänsärky. Hetkessä teen viikon parhaan päätöksen. Lähden ulos kävelylle.

Raittiin ilman kierrättäminen aivoissa ei ole koskaan huono sijoitus. Verenkierron kiihdyttäminen yksinkertaisesti jalkoja nostelemalla on todennäköisesti helpoimpia ja ainakin halvin tapa saada viikon aikana totaalisen umpeen jumittunut pää auki ja mieli piristymään. Kävellessä näkee samalla, kuinka ihmiset alkavat valmistautua joulun viettoon. Omakotitalojen pihoilla on kaikenlaisia valovirityksiä ja tämän vuoden hitti näyttää olevan ledeistä tehty valopuu (löytyy myös meiltä!). Ja kyllä minä tunnustan kurkkivani myös talojen sisälle. Iltaisin siellä ei juuri muuta liikettä näy kuin televisiosta tuleva hailakka valonkajo. Eikä kyllä liikettä näy ulkonakaan. Lähiöiden katuja saa mittailla kaikessa rauhassa ilman pelkoa suuremmasta ruuhkasta.

Jos suomalaisilla ei olisi koiria, joita on pakko lenkittää, niin melko hiljaista olisi iltaisin jalankulkuväylillä. Siihen olisi kätevää tuoda nippu aasialaisia ihmettelemään hiljaisuutta. Lappeenrannassakin riittäisi, kun turistit toisi lentokentältä ohimenevän tien varteen, niin hijaisuutta löytyisi enemmän kuin Kiinasta mistään.

Tänään halusin lähteä ulos itsekseni. Kävellessä tulee käytyä läpi viikon tapahtumat ja siinä samalla siirrän aivot ja mielen kätevästi viikonlopun offline-moodiin. Kun viikon ruusut ja risut on itsensä kanssa taistellut, niin vapaa-ajan voi ottaa täysin levon kannalta, eivätkä työt seuraa mukana omalle ajalle. Ymmärrän oikein hyvin niitä, jotka haluavat purkaa stressiä tolkuttomalla juoksemisella tai hiihtämisellä.

Hellin vielä aivoja hyvällä musiikilla. Tällä kertaa korvista valui sisään Rolling Stonesin uusi livelevy "Havana Moon". Harva bändi pystyy tekemään pitkän livetaltioinnin ilman yhtään täytebiisiä tai turhaa biisien venyttämistä esim. yleisöä huudattamalla tai joutavilla täytesooloilla - mutta Rollareille se ei ole temppu eikä mikään. Koko levy on täynnä top-10 hittejä. Ja se soitto - parhaimmillaan livelevyyn saadaan yhdistettyä musiikin raaka voima ja biisien nerokkaat soinnut. Havana Moonissa se on lähes täydellistä. Jotenkin soitosta kuulee, että nämä kaverit ovat kuluttaneet lavoja yhdessä jo vuodesta 1962. Olen tuota levyä kuunnellut nyt parin viikon verran ja joka kuuntelukerralla siitä löytää jotain uutta. Levystä myös kuulee sen, että soittamisessa on edelleen tekemisen ilo mukana. Keikoilla ei taatusti tarvitse käydä rahan takia, jolloin motiivi täytyy löytyä musiikista itsestään.

Joskus taas kävely on parasta toisen kanssa. Siinä matkaa tehdessä tulee juteltua ja yleensä tuo raittiin ilman lievä yliannostus kyllä kirvoittaa kielenjuuresta parhaat (ja hulluimmat) jutut ja ideat. Parhaimmillaan kävelylenkki voi olla yhdistettyä puhetta, naurua, höpinää ja vakavaa asiaa. Ei ole ihme, että on kehitetty kävelypalaveri, mutta miksi ei ole olemassa kävelyterapiaa?? Minulle ainakin hyvä lenkki saattaa olla parin psykiatrin tunnin veroinen piristysruiske ja aivojen avaus. Voisikohan tuon jotenkin tuotteistaa....

Nyt kun on viikonloppu, niin liikkukaa hyvät ihmiset. Pukekaa sopivasti päälle ja menkää ulos katselemaan talvisia maisemia. Haukkokaa raitista ilmaa ja huuhdelkaa pajojen ja toimistojen pölyt ulos keuhkoista. Kiihdyttäkää aivojen verenkiertoa muullakin kuin salkkareiden superjännillä juonenkäänteillä. Nostakaa perseenne sieltä nahkasohvan uumenista ja karistakaa homeet olkapäiltä - on ulkoilun aika! Tehkää palvelus myös kaverillenne ja pakottakaa hänetkin ulos pakkaseen tuulettumaan. 

PS. Jos ihmettelette tätä positiivista asenneilmaston muutosta, niin se johtuu siitä, että marraskuu on takana, syksy on kärsitty ja kevään edessä ainoana raivattavana esteenä ja kärsimyksenä on enää talvi, joka on jo hyvällä alulla. Voisin varovasti todeta, että aletaan olla jo paremmalla puolella...