Elämän neljä tukijalkaa 1/2

Tämä teksti menee osastolle "korpifilosofiaa kansalle" eli kunhan kertoilen siitä, millaisena elämän näen ja mihin asioihin itse uskon. Jokaisella meistä on oma tapansa jäsentää maailmaa ja jokaisella on omat tärkeänä pitämänsä asiat. En usko, että kenenkään maailmankuva on sen fiksumpi tai huonompi kuin omani, mutta uskon, että jokaisen täytyy osata oma elämänsä arvottaa ja jakaa se niihin ykköstärkeisiin juttuihin ja muihin. Oman elämäni rikkaus on ollut tutustua elämänkatsomukseltaan erilaisiin ihmisiin ja oppia heiltä, että elämää voi elää yli kuudella miljardilla eri tavalla - ja joka tavalla ihan yhtä oikein. 
 

Neljä peruspilaria

 

Ihminen tarvitsee elämässään välttämättä neljää peruselementtiä. Nämä ovat aika, raha, terveys ja muut ihmiset. Ilman tuota nelikkoa ei minun mielestäni ihmisen elämä ole kovinkaan mahdollista tai ainakaan järkevää. Ihmisten väliset erot syntyvät siitä, kuinka he noita neljää asiaa painottavat ja millaisessa suhteessa nuo neljä elementtiä ihmisen elämässä ovat keskenään. Myös kaikki muut elämän elementit ovat johdettavissa noiden neljän kautta. Esimerkiksi se, että ihminen tarvitsee välttämättä työtä tai jotain siihen verrattavaa. Sitä tarvitaan siksi, että työ tarjoaa rahaa ja sosiaalisia suhteita, mutta toisaalta taas työlle uhrataan aikaa ja valitettavasti joskus myös terveyttä. Ymmärsitte varmaan idean?

Myöskään ilman noita neljää ei ihminen tule toimeen. Tietenkään ilman aikaa ei voi olla olemassa, mutta myöskään rahatta ei nykymaailmassa pärjää. Ja vähän sama juttu se on tuon terveyden kanssa. Jos se on täysin retuperällä, niin onko elämä enää elämää? Ja tässä yli seitsemän miljardin ihmisen liikkuvalla pallolla on käytännössä mahdotonta tulla toimeen ilman muita ihmisiä, vaikka kuinka vetäytyisi Ilomantsin korpeen turvemajaan asumaan. Jo heti syntymän jälkeen olemme riippuvaisia vanhemmistamme ja vaikka vanhempia ei olisi, niin jonkun täytyy saatella meitä ensimmäiset vuodet, jotta meistä voi tulla vaikka tällaisia näennäisviisaita bloggaajia.

 

Aika - arvokkain ilmainen omaisuutemme

 

Aika on näistä neljästä elämän peruselementistä se kaikkein arvokkain - sen vuoksi, että kerran hukattuaan sitä on vaikea hankkia lisää. Olemme syntymässä saaneet Luojalta tukkupakkauksen verran aikaa, jota käytämme minuutti kerrallaan. Meillä jokaisella on elämässämme alku ja myös loppu ja noiden ääripisteiden välin voimme käyttää juuri niin kuin haluamme. Ajan tuhlaaminen on myös kaikkein suurin rikos - kysykää vaikka siltä, joka käytti elämässään parikymmentä vuotta dokaamalla ja siltojen alla majailemalla ja sen jälkeen herää siihen, että olisi aika ottaa itseään niskasta.

Aika on myös siitä pirullista, että vaikka se on omaamme, niin siitä suuren osan vaatii joku muu. Jos karkeasti jaamme päivän kolmeen osaan, niin yhden kolmanneksen vie lepo, jota tarvitsemme terveyden ylläpitoon ja kolmanneksen vie isolla osalla työelämä, jota tarvitsemme siihen, että meillä on riihikuivaa kassassa, jotta ylläpidämme valitsemaamme elämäntyyliin.

Ja tuosta viimeisen kolmanneksen kahdeksasta tunnista ison osan vievät muut ihmiset. Teemme kotitöitä, harrastamme jotain, jotta terveys pysyy yllä ja toisaalta taas annamme aikaa lapsille ja muille perheenjäsenille. Kaikki tuo on erittäin arvokasta tapaa viettää aikaa, mutta täysin vapaasti itsemme päätettävissä olevaa aikaa on loppujen lopuksi aika vähän. Esimerkiksi tänä aamuna vietin ensimmäisen valveillaolotunnin kasaamalla palapelejä pienimmän kanssa. Erittäin virkistävää toimintaa keski-iän rasittamille aivoille ja hyvää aikaa olla pienen kanssa kaksin, mutta ei ehkä ihan oman näköistä tekemistä...

Ajan tasapaino myös vaihtelee iän myötä. Teininä aikaa on notkuttavaksi kauppakeskuksen käytävillä oikein tuhlaukseen asti. Sen sijaan näissä keski-iän ruuhka-aalloissa tuntuu, että ajalle on ottajia tuplasti sen verran, mitä aikaa on tarjottavana. Usein iltaisin, kun odotamme viimeisen pyykkikoneen ohjelman päättymistä, päivittelemme vaimon kanssa, että mihin helvettiin nämä vuorokauden tunnit lipuvat. Siitä, kun aamulla starttaili töihin, on kulunut yli kuusitoista tuntia, mutta ainoa hetki, jolloin on ehtinyt istahtaa paikalleen, on ollut ruoka-aika. Ja sekin kovin rajallisesti, kun ovella odottaa pienten ihmisten armeija kyydityksiä vailla. Ja sitten taas, kun koittaa vanhuus, niin aika on ainoa, mitä elämästä on jäljellä. Pahimmillaan makaamme jossain hoitolaitoksessa muistamattomana ja muiden holhottavana. Aikaa tulee siis käyttää viisaasti silloin, kun se on mahdollista!

Minulle aika on näistä neljästä tekijästä kaikkein arvokkain ja ajankäytössä olen myös kaikkein huonoin. Inhoan sitä, että ihmiset tuhlaavat aikaani ja harmittelen tasan yhtä paljon sitä, että tuhlaan itse aikaani joutavaan. Joskus illalla huomaan istuneeni puhelimen ääressä tuntitolkulla seuraten joutavaa Twitter-keskustelua tai katselemalla itselleni tuntemattomien ihmisten Instagram-feedejä, vaikka olisin voinut tehdä jotain kuolemattoman tärkeää - niin siis öh mitä?

Arvostan myös yli kaiken omaa aikaa. En mielelläni roiku töissä tekemässä lisätunteja, jos ne voi välttää sillä, että tekee työpäivän sisällä tunnit tehokkaammin. Koetan myöskin viimeiseen saakka vältellä viikonloppuisin työntekoa, koska viikonloput on hyvä pyhittää niille, joiden kanssa ei arkena ehdi olla tarpeeksi - siis perheelle. No lienee sanomattakin selvää, että olisin aivan helvetin huono vuorotyön tekijä, koska tuskin osaisin orientoitua tekemään töitä vaihtelevalla päivä- ja yörytmillä.

Mikä teistä on paras ja arvokkain tapa kuluttaa aikaa? Mitä saa sillä, kun sijoittaa ajankulutuksen oikein?

 

Raha se on, joka maailmaa pyörittää

 

Raha pyörittää elämäämme - halusimme sitä tai emme. Nyky-yhteiskunnassa on äärimmäisen vaikeaa tulla toimeen ilman rahaa, sillä joku on edessämme käsi ojossa heti, kun haluamme asua jossain, syödä jotain tai vaikka saada lämmintä talven pakkasiin. Olenkin joskus todennut, että ainoa asia, jonka lapsi oppii luonnostaan on käden ojennus rahaa pyydettäessä. Yhdellekään perheen lapsista en ole nähnyt tuota opetettavan, mutta kaikki kolme sen sujuvasti osaavat - jopa tuo pienin, joka siis kolkuttelee neljän vuoden korkeaa ikää.

On kuitenkin jokaisen omassa päätäntävallassa, kuinka paljon rahaa elämäämme tarvitsemme. Suomen kaltaisessa tasa-arvon yhteiskunnassa on jokaisella koulutuksen suhteen tasainen mahdollisuus opiskella itsensä niin pitkälle kuin haluaa ja sitä kautta nousta yhteiskunnan hierarkiassa sellaiselle tasolla kuin halajaa. Monessa maassa minäkin olisin päässyt yliopistoon ainoastaan siivoamaan tai aukomaan ovia opiskelijoille, mutta Suomessa pääsin sisään jopa oppimaan. Ja niin vaan Rantakylän pojastakin leivottiin maisteri. Opiskelu takaakin Suomessa tien minne vain.

Tuo rahantarve myös määrittää, kuinka paljon uhraamme aikaa rahan hankkimiseen ja sen, millaista työtä teemme tarvitsemamme rahamäärän eteen. Väitän, että perijöitä ja lottovoittajia lukuunottamatta kukaan ei rikastu tekemättä paljon työtä. Rikkaatkin ovat uransa alussa tehneet ajan suhteen suunnattomia uhrauksia ja monesti nuo uhraukset ovat yltäneet jopa sille tasolle, että rahantekemisen vimmassa ovat perheet ja puolisot unohtuneet - ja hävinneet.

Käytännössä työtä tarvitsemme siis siihen, että rahoitamme sillä elämäämme. Kaikista ei tarvitse tulla lakimies-lääkäreitä, koska kaikki eivät sellaisiksi halua. Toiset haluavat tehdä vähemmän työtä tai vähemmän stressaavaa  työtä, jotta aikaa ja energiaa säästyy vapaa-ajalle ja sitä kautta muille ihmisille. Se on mielestäni valintana ihan yhtä hyvä kuin muutkin. Sitä en tosin jaksa ymmärtää tai arvostaa, että tahalliseti jättäydytään työelämän ulkopuolelle muiden elätettäväksi - jokaisen kuuluu kuitenkin pyrkiä elättämään itsensä ja kantamaan myös oma osuutensa yhteisistä menoista.

Itse tunnen monenlaisia ihmisiä - joukossa on heitä, joita ajaa eteenpäin raha ihan rahana, mutta myös sellaisia, joita ajaa se, että rahan kautta elämä rikastuu - mutta samassa tuhlataan aikaa ja myös terveyttä. Sitten tunnen toki heitäkin, jotka arvostavat omaa aikaa niin paljon, että tekevät vähemmän työtä ja saavat siis vähemmän rahaa, mutta kumma kyllä, onnellisuudessa ei isoa eroa rikkaisiin näykään. Ihmisen onnellisuus on harvoin kiinni siitä, kuinka paljon rahaa kukkarosta löytyy.
Rahassa tärkeintä onkin se, että tekee sitä, mistä nauttii (koska tekemiseen uhraa aikaa) ja tekee työtä sen verran, että sen kautta saavuttaa muun elämän tavoitteet. Koska työtä on kuitenkin tehtävä, niin siitä kannattaa hakea myös maksiminautinto. Loppujen lopuksi harva miettii, että nuoruuden ja vanhuuden välissä vietämme jokaisesta arkipäivästä kolmanneksen työtä tehden. Kuinka pitkä tuo kolmannes on, jos tehdään sellaista työtä, ettei se itsessään tuota mitään iloa?

Minä näen itseni eräänlaisena keskitien kulkijana. Valitsemani elämäntyyli vaatii sen verran rahaa, että töitä on tehtävä - ja suhteellisen paljon. Olen kuitenkin koettanut pitää rajan sellaisena, että työtä tehdään se kolmannes arjesta ja sen kautta tienataan erittäin keskiverto keski-ikäisen elämäntyylin täyttämä elämä. Minun mielestäni meillä ei ole mitään rahallista ekstraa, mutta ei kyllä oikein puutettakaan mistään. Joka kuukausi ennen tilipäivää tilit ovat tyhjiä ja lantti kaipailee taskunpohjalla kaveria, mutta tilanne on sama suurimmalla osalla ystävistäni - tuloista riippumatta. Vaikka lehdet kuinka huutavat sitä, että pitäisi säästää, niin mistäs säästät, kun menotaso kasvaa valitettavasti tulotasoa kovemmin. Eli täytyy tyytyä pärjäämään. Siltikään en uhraisi työlle isompaa osaa vapaa-ajastani tai tekisi toista työtä (been there, done that).

Kuinka paljon rahaa on paljon ja paljonko sitä fygyä oikein tarvitaan elämiseen? Ja mitä rahalla saa?

Katkaisen tämän tekstin tästä kohden kahtia ja jatkan noilla kahdella muulla elementillä viikonloppuna. Muuten tämä teksti jatkuisi liian pitkäksi ja kukaan ei jaksaisi kahlata sitä loppuun ennen kyllästymistä. Keskustelkaa ja kommentoikaa, aiheen luulisi kyllä herättävän ajatuksia.

Kuvituksena tässä käytin oman takapihan tulevaa syksyn satoa

Mikä lomailijatyyppi olet?

 

Meitä lomailijoita on montaa eri tyyppiä. Melkein jokainen tykkää viettää vapaat neljäviikkoiset siten, että loma tuntuu itsestä juuri parhaalta - ja loma tuntuu lomalta. Aina kun perheyhtälössä on enemmän kuin yksi ihminen, on lomien yhteensovittaminen taidetta. Lapsisirkuksessa voi parhaimmillaan käydä niin, että isä ja äiti tykkäävät eri tyyppisestä lomasta ja sirkuksen pienimmillä jäsenillä on myös omat mielihimonsa. Jos isä tykkäisi istua pieruverkkarit jalassa mökin laiturilla ja äiti katsella Kanariansaarten rantoja, niin asiaa ei helpota, jos pienet huutavat Tykkimäkeen ja teinit haluavat pysyä kotona. Mistä löytyy sopu?

Näin kolmannen lomaviikon kunniaksi hieman kevyttä viihdettä siitä, millaisiin tyyppeihin suomalaiset lomalaiset jakaantuvat

Mökkiläisen unelma - piilopaikka arjesta

a) Mökkeilijät

Mökkeilijät pakkaavat auton täyteen jo viimeisen työpäivän aattona, jotta perjantaina kello 15:50 voidaan perhe pakkosiirtää mökille. Perhefarkku on lastattu kattoa myöten erilaisilla tavaroilla ja tosimökkiläiset ottavat koukkuun roikkumaan vielä peräkärryn, jotta varmasti voidaan olla varmoja, että kaupunkiin ei kesken loman tarvitse palata.

Matkalla käydään vielä kyläkaupassa ja ensimmäinen rentouttava olut avataan jo mökille johtavalla hiekkatiellä. Kesä alkaa lopullisesti sillä, kun aitasta haetaan päälle mökkivehkeet ja vaihdetaan liituraita kuluneeseen kolmeraitaan ja päähän kruunuksi hankkijan lippis. Verannalla roikkuva vanha matkaradio herää elämään ja pihapiirin täyttää Radio Suomi. Mökin laiturilta kuuluu lyhyt tölkin sihahdus ja pitkä huokaus, kun mökin isäntä on palannut kesäksi kotiin.

Mökiltä ei sitten tullakaan kaupunkiin muuta kuin katsomaan postit ja käymään kaupassa. Tosin nykyisin voi ne vähäiset postit kääntää mihin huvittaa ja ruohonkin leikkaa vaikka postimies ohimennessään. Mökki on näiden ihmisten sielujen koti ja ainoa oikea paikka viettää lomaa. Muualle ei haikailla, eikä muuta tarvita.

Perinteinen mökkeilijä nauttii siitä, että asiat ovat yksinkertaisia ja ero arkielämään on suuri. Mökillä luovutaan vapaaehtoisesti kaupungin mukavuuksista, hälystä ja kiireestä. Tosin nykyaikaiset mökit muistuttavat enemmän omakotitaloa kuin perinteistä mökkiä, mutta onhan ainakin ympäristö toisenlaista.

Minusta ei ole perinteiseksi mökkeilijäksi, en ehkä osaa riittävästi nauttia siitä, että elämää kurjallistetaan kesän ajaksi ja eletään luonnon armoilla ilman moderneja mukavuuksia. On vaikea ymmärtää, että kiksit saa siitä, kun pyörii vuosikymmeniä vanhoissa verkkareissa tiskaamassa astioita käsin pesuvadissa itikoiden syötävänä. Sain siitä varmaan tarpeeksi jo lapsena. Ja jotenkin sitä osaa arvostaa, että tiskit sekä pyykit pesee kone. Varmaan sattuman lisäksi puhtaasta mukavuudenhalusta kesäpaikkamme sijaitsee ruutukaavalla ja kaikkien kodinkoneiden ulottuvissa.

Karavaanarin leiri on kompaktissa koossa

 

b) Karavaanarit

Viimeisen työviikon perjantaina karavaanari pakkaa perheensä lasikuituiseen nakkikoppiin, kääntää kapteeninistuimen käsinojan alas ja taittelee paperikartasta oikean sivun esiin. On aika ottaa nokka kohti uusia ja tuntemattomia uria. Edessä on karavaanarin loma!

Liikkuvien lomailijoiden todellisella aatelisilla pölyttyy talven ajan tallissa matkailuauto tai -vaunu. Sitä hivellään ja huolletaan läpi pitkän talven, koska tiedetään, että lomalla kesäkaveri saa taas niellä asvalttia Suomessa ja muualla. Pitkän ja kylmän talven kestää, kun saa selailla GT-karttoja ja suunnitella etukäteen reittejä, joita tulevana kesänä reissataan. Keskustelupalstoilla jutellaan uusista leirintäalueista ja sovitaan treffejä jonnekin päin Suomea.

Karavaanarit ovat yhtä suurta perhettä, jotka kerääntyvät iltaisin omille kokoontumispaikoilleen. Siellä vertaillaan vehkeitä ja kuljettuja reittejä. Lomafiilis tulee yhdessäolosta ja siitä, että saa viettää aikaa perheen sekä kaltaistensa kulkijoiden kanssa ja nähdä maailmaa. Kiire ja karavaanari eivät mahdu samaan autoon. Matkailu ei ole pelkkää siirtymistä paikasta toiseen, vaan reitin varrella voi pysähtyä näkemään hienoja paikkoja ja suorimman tien sijaan voi valita hieman pidemmän kiertoreitin. Karavaanari näkeekin Suomesta enemmän kuin pelkät yksinumeroiset tiet.

Karavaanarit ovatkin jalostettuja mökkiläisiä, jotka eivät malta pysyä paikallaan. Elämä on pienten neliöiden sisällä ja huomattavasti arkea yksinkertaisempaa. Karanaanareiden neliöt vaan liikkuvat paikasta toiseen. Ehkä nämä ihmiset ovat onnistuneet yhdistämään mökkeilyn ja matkailun hyvät puolet. Jotenkin olisi vaikea kuvitella, että karavaanarin voisi sulkea viikkotolkulla majailemaan jonnekin erämaamökkiin ja yhtä vaikea on kuvitella karavaanarin lähtevän millekään ryhmämatkalle Las Palmasiin - omaa rotuaan siis tyystin.

Itse en ole koskaan ollut karavaanari. Mielenkiintoa kyllä tuollaiseen kumipyörämatkailuun olisi ja uskon, että liikkuvalla alustalla minunkin levoton mieleni pysyisi kurissa. Tuo into on kuitenkin syttynyt vasta nyt kultaisessa keski-iässä. Nuorempana oli varmaan liian kiire päästä paikasta toiseen, eikä osannut oikealla tavalla nauttia pelkästä matkanteosta. Karavaanarit näkikin pelkkinä tientukkeina, joiden pääasiallinen tehtävä oli hidastaa kanssakulkijoiden menoa. Ehkä joku kesä meidänkin on vielä otettava matkailuauto alle ja lähdettävä baanalle testaamaan, kuinka pitkän jonon sinne taakse saa kerättyä. Jos ei siitä muuta saisi, niin ainakin blogiin hyvää juttua - ja se on itsessään jo tekemisen arvoista.

Viimeisen lomapäivän iltana Hymerin valot pyyhkivät kotitalon seinää ja kesäkaveri ajetaan talliin odottamaan tulevia reissuja. Yön hiljaisuudessa kuski taputtaa lasikuituista koppaa ja kiittää kesän kilometreistä. Karavaanari palaa arkeen.

Matkailevat motoristit ovat oma rotunsa

d) Veneilijät ja motoristit

 

Karavaanarin viritetty versio kulkee tietä pitkin moottoripyörällä tai sitten vesiä pitkin veneellä. Idea on sama kuin karavaanarilla, että nautinto tulee siitä, kun näkee ja kokee maailman liikkuvin silmin. Matkaa tehdään säiden armoilla ja tuulten pieksämänä, eikä pienistä valiteta.

Erona karavaanariin on se, että matkaa tehdään rakkaudesta lajiin. Suomen kesässä ideaalit ajosäät ovat alle yhden käden sormilla laskettavissa, joten motoristi sietää sadetta, tuulta ja kylmyyttä. Vain sydämeltään todellinen motoristi lähtee tien päälle viikoiksi ajamaan ja kokemaan maailman visiirin takaa.

Ja sama se on veneelläkin. Niitä Instagramin kestäviä tyyniä poutasäitä on todella harvassa ja veneily suomalaisessa kesäisessä kylmässä ja tuulisessa säässä vaatii lujaa luonnetta ja halua olla keinuvalla alustalla. En kyllä ihmettele, että veneilijät matkaa paatillaan tekevät. Mistään tuskin löytyy niin hienoja sisävesireittejä kuin Suomesta ja maailma on todella erilainen veneilijän silmin. Reitit kulkevat usein siellä, mihin autoilija (tai motoristi) ei näe. Eikä veneilijä ole sidottu yhteen mökkirantaan, vaan rantaa voi vaihtaa joka päivä.

Minä en ole koskaan ollut mikään himoveneilijä. Veneentekijän poikana olen toki nähnyt kaikenkokoisia ja näköisiä veneitä, mutta matkailualustaksi en venettä ottaisi. Ja vaikka ajankin moottoripyörää, niin minä en mielelläni lähde päivien reissulle kahdella pyörällä. Tässäkin varmaan mukavuudenhalu voittaa ajamisen himon. Jääköön mopo muunlaista ajelua varten. Luulenkin, että veneilijän ja motoristimatkailija maailmaa voi täysin ymmärtää vain toinen samanlainen.

Siivet kantaa etelään, vain sorsa lentää pohjoiseen

e) Matkailijat

Matkailija laskee tarkkaan ajan, jolloin töistä on karattava, jotta on ajoissa Helsinki-Vantaan ulkomaan terminaalissa. Auton takakontissa odottavat puolilleen pakatut matkalaukut ja povitaskua polttavat matkaliput. Suomen pölyt jäävät taa loman ajaksi!

Matkailijat alkavat keväällä tutkia katalogeja ja äkkilähtösivustoja. Matkailuaiheisia blogeja ahmitaan ja kaikki kommenttikentät luetaan tarkasti läpi ennen lopullisen kohteen valitsemista. Kun kesäloma koittaa, niin Samsonitet pakataan pullolleen kesähepenettä ja visa ladataan täyteen, koska on aika matkustaa. Yleensä nämä tyypit kiertävät maapalloa paikkaa vaihtaen ja uusia kokemuksia keräten.
Viimeisellä lomaviikolla sitten sinivalkoiset siivet (tai nykyisin yleisimmin punavalkoiset) tuovat reissulaiset ruskettuneena ja miljoona kokemusta rikkaampana kotiin. Arki ei juurikaan harmita, koska enää muutama kuukausi, niin on aika alkaa varaamaan seuraavan kesän unelmaa.

Tätä porukkaa alkaa meissä keski-ikäisissä olla vuosi vuodelta enemmän. Keski-iän kultaisessa kolmiossa kohtaavat löysä raha, lisääntynyt lapsivapaa aika sekä reipas uteliaisuus. Matkustamisesta on tehty helppoa ja houkuttelevaa ja koko maailma on auki sille, joka uskaltaa ja haluaa nähdä. Lähes jokaiseen maailman kolkkaan on mahdollista matkustaa ja etenkin lentojen hinnat suorastaan pakottavat ottamaan siivet alle ja pitkän lähdön. Nykyisin taitaa Etelä-Eurooppaan päästä samalla hintaa pariksi viikoksi kuin ennen Tukholman risteilylle ikkunallisessa hytissä - kummankohan sitä valitsisi??

Loman fiilis ja nautinto tulevat siitä, että arkinen maisema vaihdetaan totaalisesti. Maailmassa riittää näkemistä, eikä matkailijan kartta ole koskaan valmis - aina on paikkoja, jotka pitää vielä nähdä ja kokemuksia, jotka täytyy elää.

Lienee turha sanoa, että tätä matkailijoita hieman jopa kadehdin. Etenkin alkukesästä oma jalkani alkaisi kummasti vipattaa tuonne Keski-Euroopan suuntaan ja kesäisin hieman saatan jopa kuolata kavereideni matkakuvien päälle. Toisaalta nykyinen some- ja kamera-joka-paikassa-aika tuovat maailman lähemmäs meitäkin, joilla matkailun ajat ovat vielä edessäpäin.

Toiset vaan viihtyy kotona

e) Kotoilijat

Kotoilijat eivät poistu kotoaan, oli arki tai loma. Koti on paras paikka maailmassa ja siellä viihdytään kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Etenkin, kun lapset ovat teini-ikäisiä, niin kotoa lähteminen muuttuu haastavaksi. Lapset eivät ole enää huvipuistoiässä, eikä heitä nuo museotkaan juuri sytytä. Jos teinit johonkin kinuavat, niin festareille - ja ehdottomasti ilman vanhempia!

Ainakin meidän perhe on jo muutaman vuoden kotoillut ison osan lomista. Toki teemme reissuja mummolaan ja muuten lähiseudulle, mutta aika lailla teinistö hengailee mieluummin kavereidensa kanssa ja sen ikäisten pakottaminen useammaksi tunniksi autoon olisi kidutusta kaikille osapuolille. Siinä vaiheessa, kun viimein saavuttaisimme määränpään, olisi auto niin täynnä pakattua raivoa ja kyllästymistä, että räjähdys vastaisi kirkkaasti pohjois-Korean ydinlatausta.

Kotoilijan loma tulee siitä, että aikataulut ja elämänrytmi muuttuvat. Kun mihinkään ei ole kiire, niin arki tuntuu erilaiselta, vaikka sitä viettäisi samassa paikassa kuin muulloinkin. Ja kesälomalla aikaa vietetään enemmän pihalla grillaten ja chillaten, eikä talviseen tyyliin olohuoneessa telkkarin edessä. Eli muuttuu se maisema, vaikka paikka ei.

Eikä kotona olemisessa ole mitään pahaa. Minäkin viihdyn muuten kotona, mutta loma-aikaan tuntuu, että kaikki tekemättömät työt muistuttavat ikävästi olemassaolostaan ja takaraivoa jäytää fiilis, että rantatuolissa lokottelun sijaan pitäisi olla haalarit päällä maalaamassa jotain nurkkaa. Kun taas on kotoa pois, niin tekemättömät työt eivät rasita mieltä. Toisaalta jos on reipas ja hoitaa remppahommat loman alussa, niin loppuloman voi lekotella hyvillä mielin vaikka sitten rantatuolissa tai grillin ääressä.

f) Bonus - baarittelijat

 

Tunnen minä sitäkin sakkia, joka tykkää istua lomansa baarissa. Loman alkajaisiksi siirrytään työpaikalta baariin ja jätetään visa narikkaan. Sitten baarituttujen kanssa vietetään muutama viikko yötöntä yötä ja palataan vapisevin käsin töihin, jos muistetaan. Ja jos se ryyppy ei meinaa muuten katketa, niin otetaan sitten vauhtia katkolta.

Näitä tyyppejä ei oikein lomailijoiksi voi edes kutsua, vaikka kai se tuokin on joku elämäntapa. Toisille ihmisille vaan tuo baarista poispääsy on vaikeampaa kuin toisille ja joillekin siitä omasta lähibaarista muodostuu toinen koti. Mikäpä minä olen kenenkään elämäntapaa moittimaan - vanhana sosiologina kun on ymmärrettävä vähän kaikkea.

Kun lomaillaan, niin tyyli on vapaa ja jokaisen valittavissa

Löysitkö näistä tyypeistä itsesi vai oletko vielä jotakin muuta mainitsematonta kategoriaa? Oletko ehkä festarieläin tai vaeltaja vai onko kulkupelisi juna, jolloin oletkin interreilaaja - vai haluatko pyhittää lomasi kenties urheilulle? Kuinka sinä tykkäät viettää lomaa ja kuluttaa noita kesän kalliita neljäviikkoisia?

Lomassa pääasia on, että sitä viettää omalla tavallaan ja arjesta poiketen. Loma on latautumista ja lepäämistä varten. Ja kyllä sielu ainakin lepää,vaikka harrastaisitkin matkailua tai riekkuisit festareilla koko loman.


Tämän blogitekstin kuvitus tuli Pixabayn ilmaisesta kuvapankista.