Hiipuva valo

 

Käänteinen päiväkoti - tekoälyn luomus

Raivailen kesää pois takapihalta. Katson vielä viimeisen kerran pihakalusteita ja muistelen kesän juhlia. Naurua, valoa, lämpöä ja viihtyviä ihmisiä. Luultavasti yhdet elämäni parhaista juhlista ikinä. Puran aurinkovarjon pois, kantelen tuoleja suojaan ja tyhjennän terassin. Muutaman kuukauden päästä lautakannen peittää lumi ja jää. Kaikki vihreys katoaa valkoisen alle ja koko maan peittää pimeys.

Seison ikkunan edessä kello viisi aamulla ja katson ulos. Vielä näkee ulos, aurinko yrittää ulottaa valoaan jopa tänne pohjolan takimmaiseen nurkkaan. Kun syksy tulee, ei valoa näy kuukausiin. Kesä loppuu aina jotenkin väkivaltaisesti vaihtuen pimeään, kylmään ja koleaan synkkyyteen. En ikinä pääse sisään syksyn ihanuuteen tai ruskan väriloistoon. Minusta ruska on kuin hautajaisissa vainaja puettaisiin värikkäisiin vaatteisiin ja juhlien toivottaisiin muuttuvan ilojuhlaksi. 

Monet moittivat kulunutta kesää. Minä en. Siinä oli sopivasti kaikkea, eikä liikaa mitään. Ei tappavia helteitä tai hukuttavia sateita. Tämä oli kasvattajan kesä. Satokausi on luultavasti paras miesmuistiin. Katselen somesta, miten maanviljelijät kaivavat puimurit esiin tallista ja aloittavat sadonkorjuun. Heidän sesonkinsa on nyt. Samalla kaipaan itsekin jonnekin, missä ikkunasta avautuu pelto ja pitkä avaruus. Unelma, jota tuskin koskaan toteutan. Olen maalla asuja enemmän mielikuvissani kuin raa'assa todellisuudessa. 

Raivasin trampoliinin viimeisen kerran takapihalta pois. Pomppijat ovat kasvaneet  niin suuriksi, että takapihan "komistus" on syytä siirtää seuraaville. Onneksi nykyisin on torit ja marketplacet, missä tavara kiertää nopeasti sitä enemmän tarvitseville. Meidänkin tramppa löysi uuden kodin nopeasti dynaamisen hinnoittelun ansiosta. Toivottavasti seuraavan perheen lapsi saa pomppumatosta iloa yhtä paljon kuin omamme. 

Lapset kasvavat, he ovat todellakin lainaa vain. Joka syksy huomaa hyvästelevänsä heistä osan. On luonnonlaki, että sukupolvet eroavat toisistaan ja muodostavat vähän kerrallaan oman elämän. Mutta silti se hieman kirpaisee, kun huomaa, miten vähän itseä enää heidän elämässään tarvitsee - edes tuon pienimmän. 

Tulevaisuudesta ei kannata säästää

Palaan vielä edellisen kirjoituksen aihepiiriin. Koska en saa palkkaa politikoinnista, en politikoi. En neuvo itseäni viisaampia siinä, miten tätä valtamerilaivaa nimeltä yhteiskunta tulisi ohjata. Mutta ei se viisastelua estä.

On selvää, että lähitulevaisuudessa tehdään suuria arvovalintoja siitä, mikä osa yhteiskunnasta on se, josta meidän on pakko karsia. Rahaa ei riitä kaikille samaa määrää, eikä nykyisiä yhteiskuntarakenteita Suomessa ole varaa ylläpitää. Tämä on puhtaasti matemaattinen asia. Maksajia on vuosi vuodelta vähemmän, jolloin heidän veronmaksukykynsä on rajallinen. Ei hevosta kannata hengiltä piiskata, koska silloin ei ole edes sitä huonoa hevosta. 

En jaksa uskoa umpivasureiden ideologiaan, jossa yhteiskuntarakenteita ylläpidetään väkisin ja rahoitus pakkoverotetaan työläisten ja yritysten selkänahasta. Sen lopputuloksena on keskiluokan hiljainen kapina ja yritysten pako helpompien verotusten maihin. Kun yrittäjiä ei ole, ei synny jakovaraa. Ja jos ei synny jakovaraa, ei ole mitään, mistä verottaa. Sitten ollaan taas tilanteessa, jossa joudutaan ottamaan kallista lainaa, jolle ei kohta riitä enää vakuuksia. Rahan hinta Suomelle ei ole tulevaisuudessa halpenemassa. Usko meihin vähenee sitä mukaa, kun viennin nettoarvo pienenee. Muiden usko Suomeen putoaa nopeammin kuin omamme.

Mutta säästää voi monella tapaa.  Sen vuoksi seuraavissa vaaleissa suurin painopiste tulee olemaan tulevan hallituksen koalitiolla sekä toimenpideohjelmalla. Ne puolueet, jotka lupaavat säästötöntä tulevaisuutta, kannattaa unohtaa heti. He eivät jaksa edes valehdella tosissaan. Sen lisäksi jaksan edelleen lapsellisesti uskoa, ettei kansa olisi tyhmää. Ehkä edellisten vaalien persu-sumutuksesta on vihdoin otettu opiksi ja etsitään ratkaisua, jossa puheet ja teot menevät samaan linjaan. 

Lapsissa on tulevaisuus

Suomen suurin vientituote kautta aikojen ovat olleet fiksut ja asiansa osaavat ihmiset. Suomalaisen yhteiskuntarauhan ja kehittymisen tae on ollut koulujärjestelmä, joka on rakentanut kaikista kansalaisista perustaltaan fiksuja. Kaikkialla ei näin ole. Suomalainen peruskoulujärjestelmä on edelleen yksi maailman hienoimmista ja toimivimmista, vaikkei sekään entisellään ole. Peruskoulu ja sen jälkeiset jatko-opintomahdollisuudet ovat yhtä aikaa Suomen tulevaisuus, vientituote sekä sisäisen toimivuuden tae.

Suomessa hienoa on ollut se, että täällä kenestä tahansa on voinut tulla mitä tahansa. Perhetaustalla tai vanhempien tulotasolla ei ole ollut merkitystä, mihin opinahjoon pääset opiskelemaan. Lukukausimaksujen puute on mahdollistanut myös vähempituloisten perheiden lapsille pääsyn yliopistoon ja sitä kautta tarjonnut mahdollisuuden yhteiskunnalliseen nousuun sukupolvien välillä. Tiedän tämän, koska olen itse siitä nauttinut. 

Viime vuosien säästöt ovat syöneet koululaitoksen toimivuuden sisältäpäin. Paperilla näyttää siltä, että meillä on edelleen toimiva koulutusputki. Todellisuudessa putki on ollut rikki jo pidemmän aikaa.  Peruskoulun oppimistulokset putoavat jokaisella vertailujaksolla, eikä perusopetus enää pysty tuottamaan yhtä laadukasta ja tasaista jälkeä kuin aiemmin. Se puolestaan tarkoittaa, että jatkokoulutuspaikkoihin tulee entistä heikompaa ainesta. Jos peruskoulu ei opeta riittäviä perustaitoja, ei ammattikoulu pysty vajaasta aihiosta vuolemaan enää ammattimiestä tai -naista. Tästä kuulen toistuvasti kommentteja kanssayrittäjiltä. Ammattikoulusta valmistuneet tietävät ehkä juuri ja juuri kummasta päästä vasaraa pidetään, mutta siitä eteenpäin taitotaso on klassisen kirkkoheprean tasolla. 

Enkä todellakaan syytä tästä opettajia. He kyllä pyrkivät parhaaseen lopputulokseen niillä keinoilla, mitä heillä enää on. Opettajat sitoutuvat, yrittävät parhaansa, uupuvat ja lopettavat taistelun tuulimyllyjä vastaan. Opettajat ovat tilanteessa, jossa puusepälle annetaan puukko ja pyydetään rakentamaan Iisakin kirkko. 

Kouluissa makaa meidän kaikkien tulevaisuus. Suomen kohtalon määrää se, millaisen sukupolven kasvatamme jatkamaan meidän jälkeemme. Jos annamme koululaitoksen rapautua, ei meillä oikeastaan ole tulevaisuutta. Noin vuosikymmenessä nykyisten vientituotteiden elinkaari on käyttöikänsä päässä ja meillä on oltava jotain muuta, mitä tarjoamme Suomesta muualle. Sitä varten tarvitsemme innovaatioita ja ne innovaatiot eivät synnyt tyhmästä päästä. Päinvastoin - tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. 

Innovaatiot syntyvät koulunpenkillä. Luovuus syntyy siitä, että pystymme käyttämään pienen kansan parhaat resurssit niin hyvin kuin se on mahdollista. Ja uskokaa minua - parhaat ja fiksuimmat oppilaat eivät aina ole rikkaiden perheiden jälkeläisissä. Jos koulutus ei ole enää kaikkien tulotason perheille mahdollista, jää arvokasta älyllistä resurssia hyödyntämättä. 

Kohti lapsimyönteisempää yhteiskuntaa

Totta kai kouluja varten tarvitaan lapsia. Pelkät rakennukset tai henkilökunta eivät älyviennin puutetta ratkaise. Suomalaisen yhteiskunnan suurin ratkaistava ongelma ei olekaan rahassa, vaan asenteessa. Olen itse huomannut Suomen muuttuvan viime vuosina todella lapsivastaiseksi. Lapset nähdään monissa paikoissa riesana ja rajoitteena, eikä tulevaisuuden avaimena. Yhä enemmän luodaan paikkoja, jotka on tarkoitettu vain aikuisille. Lapsia ei saisi tuoda ravintolaan tai kauppaan ja mielellään kylpylöissäkin saisi vierailla vain täysi-ikäisiä. Säästetään päiväkodeista ja leikkipuistoista ja tehdään ympäristöt vain aikuisille.

Asenneilmaston vihamielisyys saa monet hylkäämään lapsihaaveet. Miksi loisit elämää yhteiskuntaan, joka kannustaa vain aikuisuuteen? Haluatko kasvattaa lapsia ympäristössä, jossa sinua katsotaan vihamielisesti, kun raahaat lastasi mukana paikkaan, jossa aikuiset haluavat olla rauhassa?

Yhteiskunta kyllä pyrkii kannustamaan lapsien tekemiseen, mutta keinot ovat vanhoja. Ne keskittyvät heihin, jotka päätöksen lapsesta ovat tehneet. Mitä toimenpiteitä ulotetaan heihin, jotka tuon päätöksen kanssa arpovat? Kuinka yhteiskunta pyrkii kääntämään lapsettomien pään toiseen suuntaan? Kuinka pidämme yhteiskunnan rakenteet sellaisina, että lapsen saaminen koetaan turvalliseksi ja taloudellisesti siedettäväksi vaihtoehdoksi?

Nyt vanhemmuutta uhkaa yhteiskuntarauhan järkkyminen. Jos lähi-ostarin ovat vallanneet peukkupäät, et todellakaan halua kasvattaa lastasi siinä ympäristössä. Tai jos lapsen saaminen keikauttaa perheen talouden pakkaselle, et todellakaan tee päätöstä yhteiseksi hyväksi. Näen ongelmana myös sen, että yhteiskunnallisessa viestissä on katkennut yhteys lasten ja Suomen tulevaisuuden välillä. Lapset nähdään pikemminkin vain säästettävänä kulueränä tai budjetissa olevana hankalana rivinä, josta pitäisi päästä eroon. 

Lasten tulevaisuudesta säästäminen on Suomelle kaikkein huonoin vaihtoehto pitkässä mittakaavassa. Ilman lapsia emme voi mitenkään taata Suomi Oy:n jatkuvuutta. On turha kuvitella, että edes tänne halutaan maailmalta tulla paikkaamaan väestövajetta, jos yhteiskunnan perusteet ovat lahonneet. Eikä väestövajeen paikkaaminen tuonnilla ole muutenkaan paras ja kestävin vaihtoehto. Hän, joka  tulee tänne muualta, on myös halukkaampi menemään muualle, jos elämästä ei tule toivottua.  

Vanhemmuustaitoja, laadukas peruskoulu ja lapsimyönteinen ilmapiiri

Poden huonoa omaatuntoa siitä, että lapseni eivät saa nauttia samanlaisesta Suomesta, josta itse olen nauttinut. En ehkä voi tarjota heille mahdollisuutta valita koulutustaan vapaasti, jos kouluista tulee maksullisia tai jatko-opinnot ovat mahdollisia vain joillekin. Pelkkä elämisen kallistuminen ja opintotukien kapeneminen vaikeuttavat valinnanmahdollisuuksia. Pystynkö tukemaan lapsia rahallisesti, jos yhteiskunta ei tule yhtään vastaan?

Toivon yhteiskunnalta apua myös vanhemmuustaitojen kartuttamiseen. Monilta tuntuvat kadonneen lasten kotikasvatuksen perustaidot sekä vastuu siitä, että kasvattaminen on vanhempien vastuulla yhtä paljon nyt kuin aiemminkin. Lapsia tehdään avaimet käteen -periaatteella, jossa vanhempien vastuulla on lapsen tekeminen ja kasvatus kuuluukin jollekin muulle. Tämä liittyy yleisesti yhteisvastuun katoamiseen. Tietty egoistinen elämäntapa kannustaa jokaista huolehtimaan vain itsestään - siis vain itsestään, ei edes lapsistaan. 

Toivon ja mielessäni jopa rukoilen, että laadukas peruskoulu tulisi pysymään Suomi Oy:n tuotevalikoimissa myös tulevaisuudessa. Jos lukee Suomen historiaa (taas kerran), huomaa, että koko kansan yhteiskunnallisen nousun taustalla on yhteiskunnan toimesta tehty sivistystason nousu. Suomi-Ruotsin aikaan koko osaa nimeltä Suomi pidettiin takapajulana, josta saatiin maanviljelijöitä ja sotilaita, mutta ei juurikaan älyllistä ylimystöä. Peruskoulun rapauttaminen tietäisi paluuta tuohon asenneilmastoon. Kai me haluamme olla muutakin kuin metsänviljelijöitä?

Ja se viimeinen toive on meille ihan jokaiselle. Toivon, ettemme näkisi lapsia riesana, hidasteena ja haittana, vaan tulevaisuutena. Toivon, että lapset saisivat kasvaa ilmapiirissä, jossa heidät hyväksytään osaksi yhteiskunnan jatkuvuutta ja tulevaisuutta. Valitettavasti ilman seuraavaa sukupolvea, on koko maan tulevaisuus kylmä ja väritön kuin alkava syksy.