Keski-ikäisten elämää pidetään suotta muuttumattomana ja staattisena. Ainakin omalla kohdalla tuntuu, että viime vuodet ovat olleet kaikkein suurimpia muutosten vuosia tähän saakka. Eihän elämän muuttumista huomaa ennen kuin tekee pieniä välitilinpäätöksiä ja tarkastelee kuluneita kausia taaksepäin.
Tosin en ole ihan varma, ovatko vuodet olleet muutosten vuosia vai huomaanko muutokset helpommin. Asiaa helpottaa kummasti, kun vieressä on kolme kappaletta huimaa vauhtia kasvavia mittatikkuja. Omaa ikääntymistään ei oikeastaan huomaa (paitsi, kun tapaa tuttuja vuosien jälkeen ja näkee heidän ikääntyneen kummallisen paljon), mutta kun seuraa lasten kasvamista, ajan kulumisen huomaa senteissä. Vauvat muuttuvat huomaamatta ajatteleviksi ja itsenäisiksi taaperoiksi, joista reippaiden koululaisten kautta kuoriutuu vittua latelevia teinejä ja lopulta oikeita aikuisia. Se, joka roikkui hetki sitten jalanjuuressa kiinni, näkyy enää ruokapöydässä ja kieltäytymässä perheen yhteisistä menoista milloin mihinkin tekosyyhyn viitaten. Lopulta jäljellä ovat ainoastaan avainkaapissa roikkuvat avaimet. Ainoat ikuisesti katoamattomat asiat ovat tiskipöydän likaiset astiat, lumityöt ja ruokalaskun koko.
Olen onnellinen, että perheessä on vielä yksi pieni, johon saan keskittää varauksetonta rakkautta ja jota voin vielä hetken pitää sylissä. Tuo pieni varavirtalähde on tänäkin vuonna pitänyt minua kiitettävästi liikkeessä ja toki välillä myös verenpaineet oikeissa toleransseissa. Tässä päivänä muutamana otimme pienen ihmisen kanssa hieman rajummin yhteen, niin vaimoni totesi savolaisella tyyneydellä, että "varmaan kurja katsoa itseään peilistä"
Valon ja liikkeen vuosi
Minulle kulunut vuosi oli valon ja liikkeen vuosi. Vaikka tapahtumia oli paljon ja valitettavasti tänäkään vuonna ihan kaikki jutut eivät menneet pelkästään parempaan suuntaan, niin kokonaisuutena vuosi oli aivan loistava. Toki vuodessa itsessään oli paljon hyvää, mutta vielä enemmän löydän hyvää omassa ajattelumaailmassani ja tavassa käsitellä asioita. Ilmeisesti en vieläkään ole liian luutunut kasvamaan vahvemmaksi ja rohkeammaksi.
Liikettä vuodessa riitti niin työ- kuin henkilökohtaisessa elämässä. Ilahdutin vuoden aikana kolmen eri työnantajan verorekisteriä ja sain tehdä monenlaisia hommia ja vielä useammalla eri paikkakunnalla. Kaikista työpaikoista ja tehtävistä sain uutta oppia ja jokainen jätti myös jälkensä - uusia ystäviä, työkavereita, kontakteja ja ennen kaikkea oma maailmani avartui. Kun työelämä alkaa luuduttaa ja puuduttaa, suosittelen vähän jokaiselle rohkeaa askelta katsomaan, mitä kaikkea muualla on tarjolla.
Alan nyt paremmin ymmärtää milleniumien ajattelumaailmaa, joka perustuu jatkuvaan oppimiseen, kehittymiseen ja muutokseen. Tänään työmarkkinoille astuvat eivät tavoittele meidän tavoin pitkää ja kestävää työsuhdetta yhden työnantajan palveluksessa. He hakevat sitä, että pystyvät läpi uran löytämään uutta, kehittymään ja pitämään yllä myös työelämän positiivisen vetovoiman. Työuupumus tulee muuttamaan muotoaan. Enää ei väsytä siihen, että kaikki on aina samaa tai lähtemisen pelosta, vaan väsyminen tulee jatkuvasta etsimisestä ja työmarkkinoiden epävarmuudesta.
Liikettä riitti myös fyysisesti. Pitkäikäiset lukijat muistavat, että viime vuoden kamppailin liikunnan puutteen kourissa ja pyhästi lupasin antaa sieluni temppelille lisää raitista ilmaa ja fyysistä rasitusta. Tänä vuonna tuo lupaus on pitänyt. Liikunta löysi kuin löysikin tieni takaisin elämääni - joskin aika eri muodossa kuin tähän saakka. Nyt omaan aamun ohjelmistoon kuuluvat puolen tunnin reippaan aamukävelyt - tai näin talvisaikaan hiihtely. Jo pienen liikunnan vaikutuken huomaa kropassa ja siinä, kuinka paljon kevytkin reippailu piristää mieltä.
Se asenne
Valoa riitti vuodessa myöskin usein eri tavoin. Takana on "kaikkien aikojen kesä". Edes minä en muista kuin pari yhtä hienoa valoisaa ja helteistä kesää. Tällaiselle hellehullulle yhtäjaksoinen kuuma kausi oli mannaa! Kertaakaan ei omassa mielessä käynyt, että helle olisi riittänyt, eikä edes kasvihuoneilmiö-maanikkojen huutelu varjostanut nautintoani. Täysin estoitta iloitsin kesällä toimiston pätsistä ja iltaisin uimarannasta.
Hellekesä sattui siinäkin mielessä oikeaan saumaan, että perheen pienin pääsi tutustumaan kunnolla uimarantaelämään. Itselle järvessä uiminen ei ehkä ole nautinnoista suurin, enkä ole kummoinen rantahiekassa makoilija, mutta kun uimarantaa seuraa pienen lapsen silmin, pääsee osaksi pienen ihmisen nautintoa. Pienin lähtee talvella vielä uimakouluun, joten ensi kesänä rantariemut voivat olla hieman toisenlaisia.
Tuota energiaa olen käyttänyt moneen asiaan. Vuoden alussa starttailin omaa podcast-sarjaa, joka sittemmin jäi hienon radiokokeilun jalkoihin. Yksi kiistatta vuoden hienoimpia juttuja oli päästä tekemään viikottaista Saimaan Podilogi-sarjaa Radio Saimaalle. Lasselle olen ikuisesti kiitollinen mahdollisuudesta päästä tutustumaan radiotyöhön sekä siitä, että pääsin aivan nollakokemuksella vääntämään radiokolumneja. Harmi, ettei aika vielä ollut kypsä saada paikallista nettiradiota liikkeelle, mutta vielä senkin aika koittaa. Itse uskoin - ja uskon edelleen - tuotteeseen ja siihen, että siitä saataisiin menestystarina myös Etelä-Karjalaan. Jotkut asiat vain ottavat aikaa ja vaativat sen, että joku tekee sen kuuluisan pioneerityön.
Tuota orastavaa podcast-ajatusta täytyy ensi vuodelle jalostaa. Oma toiveeni olisi saada aikaan jotain podcastien ja Podilogin välistä. Eli ehkä tulossa on ajankohtaisia Etelä-Karjalaisia asioita ruotiva podcast-sarja. Ainakin kysyntää sellaiselle on, koska paikallinen äänitarjonta on vielä verrattain köyhää.
Podaamisen lisäksi olemme tänä vuonna tehneet pieniä kotiseutumatkoja. Viisivuotias on siinä mahtavassa iässä, että hänen kanssa matkustaminen on mutkatonta ja pienet retket onnistuvat niin autolla matkustaen kuin myös kävellen (niin ja hänet saa ylipäänsä mukaan joka paikkaan).
Salainen toiveeni on, että tästä viimeisestä painoksesta kasvaisi minulle vaelluskamu, jonka kanssa voisin tehdä joskus pidempiäkin retkiä. Matkaa olemme tähän saakka tehneet ihan tässä lähiseudulla ja lähimaakunnissa. Tutuiksi ovat tulleet Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus, Kiteen eläinpuisto ja Kotkassa Maretarium sekä merikeskus Wellamo.
Kotkaa täytyy kyllä ihan erikseen kehua - matkailullisesti kiva, nopeasti tavoitettava ja monipuolinen paikka, josta löytyy näkemistä yhtä aikaa pienille ja vähän isommillekin matkaajille. Käykää ihmiset ihmeessä Kotkassa!
Eikä unohtaa sovi Patvinsuon syysretkeä, jonka tein setäni sekä muksun kanssa.
Vuoden suurin reissu oli alkukesän Karhun kierros. Näin jälkikäteen ajateltuna olen kaverilleni todella kiitollinen, että hän suunnilleen korvasta pitäen raahasi minut takaisin metsäpoluille (niin ja vaimolleni siitä, että hän laski minut matkaan :) ). Eihän tuo Kuusamon reissukaan ihan tuubiin mennyt, mutta silti se oli vaeltaja-minän paluun alku. Ensi kesänä toivottavasti aikaa riittää pieneen Ilomantsin reissuun ja mielellään useamman yön verran. Sen verran tuo vaelluskärpänen pääsi puremaan Kiutakönkään rannalla seistessä.
Onneksi en toteuttanut uhkaustani siitä, että naulaan rinkan tuvan seinään ja poltan vanhat vaelluskenkäni...
Kaikest' selviää
Vuoden suurin opetus on se, että kaikesta selviää. Elämän tehtävä on näyttää ihmiselle välillä persettä oikein kunnolla, mutta sen merkitys ei ole lannistaa, vaan vahvistaa. Jokainen kokemamme takaisku on muutettavissa positiivisiksi kokemuksiksi ja jokaisessa mustimmassakin hetkessä on opin siemen - joskus sen opin tajuamiseen voi tosin mennä parikin vuotta, mutta silti.
Minua viime vuosien takaiskut ovat vahvistaneet. Ne ovat vahvistaneet itsetuntoani sekä ajattelumaailmaa. Toki elämän epäonnistumiset käyvät sieluun edelleen, mutta häviöön ei jää enää vellomaan. Ainakin omasta mielestäni olin vielä muutama vuosi sitten paljon heikompi ja takaiskujen sietokyky oli paljon pienempi. Nyt tuntuu, että olen paljon enemmän sinut itseni kanssa ja suhtaudun elämään noin ylipäänsä positiivisemmin. Toivottavasti ajattelumaailman muutos heijastuu myös ulospäin ja kantaa jossain vaiheessa hedelmää.
Toinen tämän vuoden opetus on se, että olen oppinut näkemään ympärilläni pienet, kauniit asiat. Ainakin minulla on omassa elämässäni niin paljon hyvää, että parhaat jutut näkee pelkästään päätä kääntämällä. Välillä on ehkä ollut liiankin kova kiire rakentaa uraa, menestystä ja muuta "vouhkaa", etten ole tarpeeksi ehtinyt nauttia ihan näistä arjen pienistä jutuista. Tässä on varmaan opin paikka itseni lisäksi myös monille muille.
Vuoden 2019 pähkinät pienessä kuoressa
Tulevana vuonna aion suunnata jollain tapaa uusille urille. Vahva veikkaus on, että työelämä tulee olemaan samanlaista sähläämistä ja oman paikan etsimistä ainakin alkuvuoden. Edelleen toiveissa on löytää itselle pysyvämpi jalansija firmasta, jonka arvot ja ajatukset allekirjoitan ja jolle olen valmis uhraamaan kolmanneksen elämästäni.
Työelämän muutosten lisäksi toiveissa olisi aloittaa jonkin sortin opiskelu. Ainakin tänä vuonna vähän vauhtia saaneet kieliopinnot saavat jatkoa. Aloin tutustua kesän aikana venäjän ja espanjan omaehtoisiin opintoihin ja huomasin kielten opiskelun olevan erittäin hyvää aivojumppaa. Venäjän kielen oppimista yritän vielä edistää pienellä naapurimaan matkailulla. Taskussa kiiltelee tuore viisumi ja sen käyttöä olen suunnitellut myös Svetoa pidemmälle.
Kirjoitushommat saavat edelleen jatkua. Olen ollut lievästi sanottuna hieman laiska näin loppuvuodesta, mutta siihen lupaan pyhästi pysyvämmän muutoksen. Edelleen kirjoittaminen antaa virtaa ja sen kautta on helpompi selkeyttää ajatuksia. Joten niin kauan kuin terapiatyökalu toimii, on hoitoa syytä jatkaa!
Kirjoitusten lisäksi haluan jatkaa alkuja saaneita podcast-tarinoita. Se tarvitsee uuden alustan ja ajatuksen ja mielellään jonkun kestävän johtoajatuksen. Olen hahmotellut jopa ajatusta, että saisin tehdä haastis-podcastia jonkun yhteistyöyrityksen kanssa, mutta se on totaalisesti vielä ajatuksen tasolla.
Näiden lisäksi olen kiinnostunut opiskelemaan. Olkoonpa kyseessä harrastus tai ihan oikea ammatti (joka minulta siis puuttuu), niin joka tapauksessa keski-ikäiset aivoni kaipaavat jotain jumppaa ja mieli huutaa uutta oppia. Tätä ajatusta alan jalostaa heti vuoden alussa.
Meni niin tai näin, niin oletettavasti luvassa on taas kerran vauhdikas vuosi, jonka käänteitä tuskin tässä vaiheessa edes pystyy arvaamaan. Toivottavasti lukijat pysyvät edelleen kyydissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!