Näillä viidellä keinolla voi syksyn selättää

 


Remontin jälkeen on vihdoin aika hengähtää ja karkasin viikonlopuksi Uimaharjuun toiselle työmaalle. Vuorossa "kesäpaikan" talvikuntoonlaittoa. Kuulostaa isommalta kuin onkaan - koska käytännössä leikkasin nurmikon, kannoin kesäromut varastoon ja laittelin mökkiin lämpöjä ja vähän lämpösuojauksia päälle, ettei ekoilla pakkasilla käy köpelösti. Samalla sitten vein kanervia haudalle ja kiertelin siinä hautausmaata "menneiden sukulaisten" tapaamisen merkeissä miettein, että niin se taas vuosi vierähti syksyyn.

Syksy ei todellakaan ole lemppariaikojani vuodesta. Joka vuosi narisen ja murisen sitä, kun kesä jää taakse ja alkaa vuoden huonompi puolisko - ikään kuin valittaminen auttaisi tässäkään asiassa yhtään. Päätin tänä vuonna ottaa asiaan uuden asenteen. Ei, en edelleenkään ala fanittamaan ruskaa, mutta päätin kestää syksyn kuin mies ja selättää ne fiilikset, jotka droppaa mun tunnelmaa.

Tässä viisi kivenkovaa punchlinea, jolla tänä vuonna selviämme syysmasennuksesta:

1) Lue uutisia

Paljonko haittaa se, että sade lyö taukoamatta peltikattoon, jos vaihtoehtona on se, että tuijottelet aukinaista taivasta siitä kohden, jossa eilen vielä oli katto.

Suomalaisiin on sisäänrakennettu veljekset nimeltä kateus ja vahingonilo. Nuo kaksi asiaa soittavat hyvin yhteen kuin turkulainen iskelmäduo, sillä kun jostain asiasta osaa olla kateellinen, niin yhtä lailla osaa olla vahingoniloinen, kun kateudenaihe häviää. Eli kun lottovoittajanaapurin talo palaa, niin sitä ei suinkaan sammuteta, vaan toivotaan, että tulipalon jälkeen naapuriraukka olisi yhtä köyhä kuin minäkin. Kuulostaako tutulta? Ja onhan olemassa sanonta, että suomalaiset ovat ainoa kansa, joka maksaisi satasen siitä, että naapuri ei saa ilmaista viiskymppistä.

Meitä suomalaisia harmittaa, kun menee huonosti. Harmittaa, kun etelässä on lämmintä ja meillä on kylmää. Kiukuttaa, kun aurinko menee kahdeksan jälkeen nukkumaan, koska jossain se paistaa edelleen. Olemme ylpeitä Suomen kesästä, koska sitä ei ole muilla - pakkasen ja kesän yhdistelmä kun on melko tuntematon 99% maapalloa.

No uutisia lukemalla näinä aikoina kateus kyllä karisee. Joka päivä saa sanomalehdistä lukea, kuinka hurrikaanit toisaalla lyö taloja matalaksi ja toisaalla taas maanjäristykset tasaavat tontteja. Noista ei kukaan ole, eikä saa olla iloinen, mutta se asettaa nämä meidän pienet syysmasennukset oikeaan raamiin. Paljonko haittaa se, että sade lyö taukoamatta peltikattoon, jos vaihtoehtona on se, että tuijottelet aukinaista taivasta siitä kohden, jossa eilen vielä oli katto. Tai kiukuttaako pimeys juurikaan, jos tarjolla on kuitenkin sähkövalot ja pattereissa lämpöä.

Siis asiat oikeaan mittasuhteeseen ja jos ei kovan maailman opit muuten tartu, niin kuulemma Karibian saarilla aletaan tarvita apujoukkoja raivaamaan myrskytuhoja. Kukaan ei kiellä syysmarisijaa ottamasta Norwegiania avustusjoukkoihin.

2) Pukeudu lämpimästi

Meille aina syyskuussa tolkutetaan, ettei pitäisi pukeutua toppatakkiin heti alkusyksystä, koska sitten ei kestä tammikuun pakkasia. Onpa ehkä pahinta bullshittiä ikinä.

Ensinnäkin tammikuun pakkaset ovat osa kansallista myyttiä, josta ei ole enää juurikaan konkreettisia todisteita. Parina edellistalvena kasvihuoneilmiö on tarjonnut Suomelle niin keski-eurooppalaiset talvet, että kun Lappeenrannassa silmät pisti kiinni, niin melkein tunsi olevansa Berliinissä. Kadut olivat täynnä märkää loskaa ja ruohokin näkyi maasta vielä jouluaaton tienoilla. Enemmän taisi tarvita kuravaatteita kuin jämäkämpää toppaa.

Ja toisekseen - pahinta syksyssä on se kylmän tunne. Se, kun Jumalan sormi tökkää pohjoisella viimalla kyljestä läpi niin, että tuulen tuntee munuaisissa saakka. Sitä tunnetta ehkäisemään on meille keksitty toinen toistaan parempia kankaita ja suojavaatteita. Ja kun kylmän tunne on pois, niin silloin harmituskin puolittuu.

Minä olen vasta aikuisiällä oppinut, kuinka ihana vaate esim. pipo tai kunnon toppatakki on. Nuorempana sitä kuvitteli olevansa tosi kolee, kun piti korvat paljaana (ja paleltuneena) vielä pakkasilla tai jätti kalsarit pois marraskuussa, koska luuli, että tytöt nauraa kalsareiden käyttäjille. Myöhemmin, kun tutustuin tyttösukupuoleen, niin heillä ei ole röntgenkatsetta, joka paljastaisi, ketkä pojista käyttää kalsareita ja ketkä ei. Ja jos tytön kanssa pääsee siihen tilanteeseen, että ne kalsarit on riisuttava, niin ei se pojat siihen stoppaa, että alta löytyy entisen tenniksenpelaajan nimikkoboxereiden sijaan mustat hepat (tämä siis ilmaisena vinkkinä lähinnä tuonne nuoriso-osastolle).

Minä pidän lämmöntunteesta ja siitä, ettei viluta (t-viivalla tai ilman). Sen takia kaivelen jo nyt rynnäkkövarustukseeni toppatakkia, kalsareita ja pipoa. Hanskat pidän kädessä aina ja piponkin vedän silmille niin kuin Irwin kovimmassa ryyppyputkessaan. Suurin ongelmani ovat jalat - niihin kun ei märällä oikein kannata talvikenkää laittaa ja sitten kesälenkkarit kyllä Suomen syksyssä kastuu.

3) Liikuntaa vaikka väkisin

Minäkin olen jo suunnitelmissa pitkällä siinä, että kohta se treenaaminen alkaa.

Mikään ei ole vaikeampaa kuin raahata sohvankyllästämä takapuoli ulos kelillä, jossa ulkona on pimeää, kylmää ja sataa vettä. Tieteellisin termein sanottuna sohvassa ei ole mitään liikuntaan työntäviä tekijöitä ja toisaalta taas ulkoilmassa ei ole molekyylin molekyyliä vetäviä tekijöitä. Tällöin ei ole muuta mahdollisuutta kuin vastustaa tieteen kaikkia lakeja ja pakotettava itsensä ulos.
Raittiilla ilmalla on ihmeellinen vaikutus, tuli se ilma sitten kesäisessä lämpimässä muodossa tai syksyn kylmässä ja märässä. Pelkkä ulkona oleminen piristää ja saa mieltä vähän kohenemaan. Mutta toki vasta pienen kapinavaiheen jälkeen. Kun itse lähden ulos, niin ensimmäinen kilometri on täynnä armotonta vastustusta ja vitutusta. Miksi tänne piti itsensä raahata ja ketä tämä muka palvelee?! Sitten pikkuhiljaa keho tottuu ulkoilmaan. Happea saavat sekä aivot että sydän ja liikunta alkaakin tuntua mahtavalta. Tuo tunne vaan antaa odottaa itseään.

Ja kyllä liikunnaksi syksyllä kelpaa sisäliikuntakin. Minäkin olen jo suunnitelmissa pitkällä siinä, että kohta se treenaaminen alkaa. Kerran jo kävin kuntosalin sisäpuolella aikomuksena ostaa kuntosalikortti sekä itselle että kaveriksi lupautuneelle, mutta kun paikalla ei odottelusta huolimatta ollut henkilökuntaa palvelemassa, niin momentum meni ohi. Nyt viikon jälkeen tuo käynti on muista vain ja koko mentaalipuolen treenin joutuu aloittamaan alusta. Näinköhän treenikaverikaan enää muistaa lupaustaan.

Suomeen tarvittaisiinkin personal trainereiden lisäksi sellaisia virtuaalisia liikuttajia. He voisivat olla joku puhelinpalvelu, joka soittaa arki-iltaisin sovittuina hetkinä ja kysyisi hieman syyllistävästi, että jokos se peffa on noussut sohvalta kohti ulkoilmaa ja että missäs se herra on ollut, kun ei ulkona ole omenvartavaloista keski-ikäistä näkynyt ja lenkkaritkin kuulemma kasvaa sammalta. Nuo virtuaaliliikuttajat voisivat olla se pienen kipinän sytyttävä apu, joka auttaa ylittämään liikuntaan ehkäisevän kynnyksen. Tiedän jopa kokemuksesta, että pienen harjoittelun jälkeen liikuntaan meno starttaa lähes automaattisesti ja miettimättä, jolloin myös tarve tuolle virtuaaliliikuttajalle vähenee.

4) Etsi positiivista seuraa

 

Moni mies vetäytyy elokuun lopussa mökille muka sorsastamaan, mutta todellisuudessa he kärsivät syysjurotuksesta, josta haluavat nauttia yksin.

Minä olen kuullut melko luotettavalta taholta, että Suomessakin asuu sellaisten ihmisten joukko, jotka oikeasti pitävät syksystä. Ruskassa on kuulemma hienot värit ja sadekin tuntuu kivalta, kun se osaa jatkua kesän yli aina syksyyn saakka. Nämä tyypit ovatkin tänä vuonna eläneet yhtä suurta orgastista jatkumoa toukokuusta saakka. Milloinkaan ei luultavasti ole ollut tarjolla näin pitkää syksyä, joka otti jo ennakkoakin kolme kuukautta. On suoranainen ihme, ettei luonto mennyt niin sekaisin, että olisi synnyttänyt puiden lehdetkin jo suoraan syksyn väreihin.

Meillä syysvihaajilla on paha taipumus alkaa murjottaaa syksyisin ja monesti teemme sen vielä parhaassa mahdollisessa seurassa eli yksin. Moni mies vetäytyy elokuun lopussa mökille muka sorsastamaan, mutta todellisuudessa he kärsivät syysjurotuksesta, josta haluavat nauttia yksin. Samaa tekee myös moni vaimo, kun he lähtevät sienestämään tai marjastamaan. Mukaan ei tarvita muita pilaamaan hyvin alkanutta murjotusta. On kivempaa murista yksin karhujen kanssa kilpaa ja oikein kiihdyttää itsensä syyskiimaan miettimällä, mitkä kaikki asiat ovat Suomessa pielessä. Takana on neljän viikon vaatimaton kesäloma (verrattuna japanilaisten puolen päivän mittaiseen vastaavaan) ja verotuskin varmaan kovenee.

Syksyssä voi toteuttaa sensei-ajattelua. Murjottajan kannattaa etsiä rinnalleen kaveri, jolle kärpässieni on kaunein luonnonilmiö. Tuo sensei voisi opettaa murjottajalle sen, miten luontoa voi katsoa myös syksyllä nauttien. Ehkä voisimme perustaa syysmurjottajille tukilinjan tai seuralaispalvelun, jossa syysvihaajalle etsitään ulkoiluseuraa, joka taluttaa murjottajan korvasta käsin ulos ja pakottaa nauttimaan myös kylmemmästä säästä.

5) Kiellä syksy!

Nykymaailma mahdollistaa meille sen, että ulos ei oo pakko mennä, jos ei haluu. Kauppakassit saa tilattua ovelle ja jos ostosten teko ei maistu edes virtuaalisesti, niin kyllä kunnon mies elää pizzalla yhden puolivuotisen.

Viimeinen ja varmin keino selvitä syksystä on kieltää se kokonaan. Kun kaleterista on ruksittu kaikki elokuun päivät, niin vetäydytään kotiin, vedetään verhot ikkunaan ja otetaan kunnon Netflix&Chill-maratoni, joka kestää helmikuun loppuun. Työpaikalta otetaan "opintovapaata" syyslukukaudelle ja vanhempainvapaata kevätlukukaudeksi. Silloin voi huoletta murjottaa mökissään ja kieltää koko synkän syksyn olemassaolo.

Nykymaailma mahdollistaa meille sen, että ulos ei oo pakko mennä, jos ei haluu. Kauppakassit saa tilattua ovelle ja jos ostosten teko ei maistu edes virtuaalisesti, niin kyllä kunnon mies elää pizzalla yhden puolivuotisen. On siinä sitten astetta kovempi motivaatio saattaa itsensä kesäkuntoon, kun on Special Operaa vedellyt naamariin puolen vuoden kuurin. Tuo juomapuoli tietenkin arveluttaa, että tuokohan se Olvin rekka tukkusatsin everstiä kotiin saakka.

 

Kuulkaas Enot! Syksystä selvitään tänäkin vuonna ja tänä vuonna se tehdään tyylikkäästi muuttamalla asennetta positiivisempaan suuntaan. Kylmä on kylmää eikä pimeä muutu valoisaksi, vaikka kuinka murjottaa. Sen sijaan kylmää ja pimeää voi oppia sietämään ja jopa näkemään hieman positiivisena, jos muuttaa omaa asennetta. Syksy on asennepeliä!