Se on kyllä tuo lumi yksi Luojan suuri mieliharmi näin lopputalvesta. Mihinkään nuo kuutioiden kokoiset lumiläjät eivät enää mahdu ja lisää tuntuu tulevan, vaikka kalenteri ilmoittaa meidän kohta valmistautuvan vapunviettoon. Sen lisäksi, että täällä pohjolan pakkasarkussa vallitsee puoli vuotta lähes ihmiselle sopimattomat sääolot, saamme teiden ja pihojen peitoksi vitivalkoisen nukkapeitteen, jota siirtelemme pitkin talvea paikasta toiseen. Se, mikä alkutalvesta sataa pihatielle, siirretään väliaikaiseen varastoon pihan perälle ja keväällä vielä hajotamme nuo säilötyt lumikasat pienempiin, jotta kasojen alle tukehtunut ruoho saisi happea. Parina viime talvena tätä valkoista mannaa satoi taivaalta hieman vähemmän ja ihmiset olivat pahoillaan, kun ei päässyt hiihtämään tai kelkkailemaan. Nyt on lunta kyllä sen verran, että lumen diggailijat voivat suksia...no melkein mihin vaan.
Normaalikielessä puhutaan yksinkertaisesti vain lumesta, vaikka sillä on useita eri versioita. On olemassa esimerkiksi lumiukkolunta, jota lapset rakastavat. Sitä odotetaan alkutalvesta kuin kuuta nousevaa ja samantien, kun nurmikko peittyy ensimmäisen kerran valkoiseen mönjään, on piha täynnä lapsia pyörittelemässä palloja, joiden koostumus on puoliksi lunta ja puoliksi ruohonkorsia ja puiden lehtiä. Ensimmäiset lumiukot ovatkin kuin karvarintaisia ukonturjakkeita, joilla on iso maha, risunohuet kädet, mustat silmät ja harvahampainen hymy.
Perinteisin lumenmuoto on kolalumi. (ja nyt ei yökerhojen siltsut sitten sekoita tätä siihen toiseen "kolalumeen", jota baarien vessoissa vedellään nokkaan!!) Tämä normaalikansalaisten tuntema kolalumi sataa pihamaalle salakavalasti yöllä ja aamulla, kun hipsit hakemaan lehteä laatikosta, huomaat varpaiden kastuvan crocksien rei'istä tihkuvan lumen takia.
Yleensä suurimpien lumisateiden ja kovimpien työkiireiden kesken on erittäin vahva korrelaatio. Lunta sataa sen "parikymmentä senttiä" juuri sinä aamuna, kun olet yksin viemässä lapsia hoitoon ja sen jälkeen joudut kiirehtimään kahdensadan kilometrin päähän kokoukseen, josta et saa myöhästyä minuuttiakaan mistään hinnasta. Ensin kuitenkin kola tai lapio nöyrästi käteen ja lumia läjäämään. Siinä saattaa kiiltonahkakengän kanta vähän lipsua, kun kaivelet autoa hangen keskeltä.
Kolalumen läheinen serkku on auralumi. Auralumi on keinotekoista lunta, jonka talven sankarit, traktorimiehet, auraavat päiväsaikaan pihaliittymääsi. Auraaminen tehdään päivisin siksi, että lumi ehtii taatusti jäätyä timantinkovaksi pahtaaksi ennen kuin palaat töistä. Ehdit juuri haaveilla heittäytyväsi sohvalle pötköttelemään Kauniiden ja rohkeiden seurassa ystäväsi Pinot Noirin kanssa, kun viime metreillä tajuat, että sinun ja autokatoksen välissä on ruskea valli jään ja lumen sekoitusta.
Rikkomista varten tarvitset timanttiporan, katujyrän, liekinheittimen sekä lekan - jotka kaikki sijaitsevat pihavarastossa, jonka oven eteen on kasaantunut katolta Siinain korkuinen lumikinos. Herrasmiehen vaikea tehtävä on saada aikaan valinta, jättääkö auton kadun varteen, ajaako riskillä yli vai luovuttaako ja muuttaa lämpimämpiin maihin.
Ensin tutkailemme huolestuneina, joko lumikuorma yltää tasolle, että kattotuolit alkavat notkua. Sitten vaan kola olkapäällä nousemme reippaina peltikatolle katsomaan, mitä lumi on miehiään.
Jos meitä ei tapa sydänkohtaus, jonka saamme metrisen hangen pilkkomisessa kolankokoisiin paloihin, niin viimeistään meidät surmaa se, kun tipumme pää edellä alas peltikaton reunalta ja joko hukumme lumeen tai katkomme ainakin toimivista ruumiinjäsenistä loput. Itse olen parhaina vuosina tullut katolta kolme kertaa alas - joka kerta nousten uudelleen ylös - koska härmäläinen ei luovuta! Toisinaan aina ihmettelen, kuinka tuo vaimoni minua jaksaa.
Kevään viimeinen lumi on se veden, loskan, jään ja lumen sekoitus, jota siirtelemme pihan viimeiseen vapaaseen ruutuun. Kun omakotitalojen nykyiset tehotontit ovat sen kokoisia, että naapurin nurkkalauta hipoo jo muutenkin oman talon seinää, niin ei sinne tontille montaa kuutiota lunta mahdu. Niinpä lumikasoja piilotellaankin kellariin, vintille, keittiönkaappeihin, taskuun, naapurin tonteille tai mihin tahansa paikkaan, jossa "valkoista kultaa" ei vielä ole. Samaa tekee kaupunkikin. Maaliskuussa näkyy kaduilla katkeamaton letka kuorma-autoja, jotka kuskaavat parkkipaikoilta kerättyä lunta lumenkaatopaikoille. Loppujen lopuksi lumella on Suomessa melko työllistävä vaikutus. Voisikohan sen palkata joku vuosi "vuoden työnantajana" tai ainakin "vuoden liikuttajana"?
Meillä kertyy juuri pääoven eteen pienen Laatokan kokoinen sulamisvesien lammikko, jota ei saa ohjattua mihinkään viemäriin. Sitä vettä sitten kolaillaan sekä pihan puolelle että kadunvarteen. Ja voin melkein kymmenen vuoden kokemuksella sanoa, että kyllä veden kolaaminen tuntuu vielä ainakin sata kertaa tyhmemmältä kuin lumen siirtely paikasta toiseen.
Mutta kun olemme päässeet viimeisten lumien vaiheeseen, niin tietää, että kevät on kohta ovella ja saamme viettää lähes puoli vuotta aikaa, jolloin kola sekä lapio lepäävät ja mies kerää voimia seuraavan talven koettelemusten kohtaamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!