Meistä jokainen lienee jonkun paheen orja. Minulle ei oikein tupakka maistu ja viime vuosina on tuon alkoholinkin kanssa ollut vähän niin ja näin. Ja vieraat naiset on vaimo jostain syystä kieltänyt ja huumeisiin tai pakonomaiseen juoksemiseen en taas suostu koukuttumaan mistään hinnasta. Mitäs paheita niitä sitten nää?
Minun salainen paheeni ovat irtokarkit. Nuo hampaansyöjät ja lantionlevittäjät vievät minut mennessään yleensä viikonloppuisin ja joskus tarjoan paheelle pikkusormea keskellä viikkoakin. Onko parempaa kuin huomata aamun lehdessä, että taas on elintarvikevärillä varustetut sokeripommit tarjouksessa. Kun kilohinta putoaa puoleen, niin voi samaan rahaan ottaa tupla-annoksen! Verenpaine oikein hypähtää ilosta huippulukemiin, kun keho aavistaa, että kohta tulee salmiakkia ja lakritsia mahan täydeltä. Suussa maistuu suklaa, kun poimin käteeni paperipussin ja iloisen värisen kauhan, jolla pääsen louhimaan irtokarkkihyllyn sisältöä.
Meille karkkiholisteille vanha kunnon karkkikauppa on kuin alko. Puuttuu vain, että hyllyjen välistä hyökkäisi iloisesti hymyilevä myyjä, joka varovasti tiedustelisi, että meinaatteko nauttia karkkinne elokuvan seurana vai onko tarkoitus vain hankkia tanakka sokerihumala ja paha olo?
Suosikkikauppani on ehdottomasti Joensuun kävelykadulla oleva Karkkikuja. Yleensä, kun teemme shoppailureissun matkalla Uimaharjuun, pysähdymme viimeisenä tuossa sokeriholistien taivaassa.
Valinta on taidetta ja kompromisseja
Yleensä otamme vaimon kanssa yhteisen karkkisäkin. Koska pussin (ja lompakon) koko on rajallinen, se tietää, että on osattava tehdä kompromisseja. Jo parisuhteen alussa, kun kumppania valitaan, on karkkimaku kriittisen tärkeää. Toisaalta olisi parasta löytää kumppani, joka pitää samoista karkeista. Silloin irtokarkkipussin koostumuksen valinta olisi helpompaa. Ja voisit rakentaa onnistuneen säkin, vaikka olisit yksin kaupassa. Mutta ongelma tulisi syömisvaihessa - kun kumpikin tykkää samoista karkeista, homma menee väkisin kilpasyönniksi.
Jos taas onnistuu löytämään kumppanin, joka tykkää erilaisista karkeista, ongelma on toisenlainen. Ne kaverin pahat suklaakarkit varastavat pussin tilavuudesta ison osan, mutta toisaalta syödessä ei tarvitse taistella siitä, kumpi onnistuu syömään enemmän. Tässäkin suhteessa pahin sokeripommi olisi valita kumppani, jonka kanssa on jo lähtökohtaisesti eripariset halut.
Jos kaveri tykkää popsia porkkanaa ja parsaa ja karkkipussin epäterveellisyydelle tulee syvä nenän nyrpistys, niin suhteella ei valitettavasti ole tulevaisuutta. Jopa parisuhteen muodostuksessa on asioita, joista ei neuvotella.
Karkkikaupassa ongelma on yleensä sellainen, että et voi alussa mättää pussiin isoa määrää hyviä karkkeja, koska hyllyn toisessa päässä voi olla jotain vielä parempaa. Onkin suurta viisautta juoksuttaa itsensä koko hyllyn läpi ja ottaa hyviä makuja saman verran. Itse suosin aina kaupan koosta riippuen 3:n tai 4:n taktiikkaa. Se tarkoittaa, että "normilajikkeita" otetaan kolme tai neljä kappaletta kutakin ja suosikkeja "vähän enemmän". Ja jos valikoimaan on tullut jotain uusia kokeiluja, niin niitä otetaan pari maistiaisiksi. Yleensä tälläkin taktiikalla saa kerättyä itselleen säkin, joka nostaa paikallisen marketin kassalla kassahenkilön kulmakarvoja sopivasti ylöspäin. Ihme, etteivät sentään tukkukorttia kysy.
Syömisen ihanuus ja kamaluus
Ensimmäinen karamelli maistuu taivaaliselta. Se tunne, kun sokeri valuu verisuonia pitkim jokaiseen soluun ja iloisen epäterveellinen humala valtaa mielen. Kauhot pussista kourallisen karkkeja ja mätät niitä yksi kerrallaan suuhun. Välillä suuta kipristävät sitruunahapolla kuorrutetut kirpeät karkit ja sen päälle rauhoittavaa suklaata. Sokeritasapainoa huuhdellaan välillä suolaisella salmiakilla, jotta sokeriarvoja voi huoletta kohotella taas hedelmäkarkeilla.
Oma suosikkini on etsiä parhaita yhdistelmiä. Mitkä kaksi namusta antavat parhaan yhdistelmän. Oma suosikkini on salmiakin ja mintun yhdistelmä. Vaikka salmiakkipommin ja Pohjanmaan pastillin sekoitus. Pahinta on tietenkin, kun yhdistelmä menee pieleen ja duo maistuukin esim. oksennukselta (been there, done that).
Syöminen on tasapainottelua suolan ja sokerin välillä. Itse olen totaalinen salmiakkiholisti. En kyllästy mustiin karkkeihin ja mitä suolaisempi sitä parempi. Tosin näin vanhemmiten ei salmiakkiakaan kestä enää samoja määriä kuin ennen - joutuu himmailemaan aika lailla. Todennäköisesti kohtaloni tuleekin olemaan tanskalaisen supersuolaisen salmiakin räjäyttämä aortta ja nopea hymyilevä kuolema suorilta jaloilta. Veikkaan, että vaimoni kuorruttaa kiitokseksi typeristä elintavoistani arkkuni turkinpippureilla. Siinä on tulevilla arkeologeilla taas ihmettelemistä, että mikähän candy king tuohonkin arkkuun on kipattu.
Karkkisäkkiä tyhjennetään tasaiseen tahtiin, kunnes on paha olo. Sokeri ja suola vellovat yhtenä sulamattomana massana joka puolella vatsaa. Tekisi mieli oksentaa tai ainakin heittäytyä pitkälleen ja odottaa, kunnes olo helpottaa. Yleensä tuossa vaiheessa sitä stoppaakin syömisen, kunnes olo helpottaa ja voi taas jatkaa "vielä vähän". Jos et vie pussia piiloon, niin sormet ohjautuvat sen sisään kuin itsestään ja kohta huomaat taas olevasi "uudessa nousussa". Jos kyseessä olisikin urheilulaji, niin ainakin minä menestyisin ihan sitkeydelläni.
Ja viisashan ei syö kaikkia karkkeja kerralla, vaan seuraavaan aamuun on hyvä jättää pikku buusteri, jotta saa taas aamun käyntiin - ei kuulosta kovinkaan holistiselta, eihän?
Joskus käy vielä niin, että esim. elokuvien jälkeen jäävät pussinpohjat taskun pohjalle - ja unohtuvat sinne. Sitten on kiva, kun otat käyttöön pitkään kaapissa olleen takin ja löydät sen taskusta iloisen yllätyksen. Ja juuri tästä syystä minä en diggaa suklaasta - se kun menee pitkään säilytettynä pilalle!
Karkkiholismi ei ehkä sieltä paheiden kärkipäästä ole, mutta eihän sekään terveellistä ole. Meillä vielä näkee, että oma kiintymyksemme karkkihyllyjen sisältöön on tehokkaasti siirtynyt seuraavaan sukupolveen, joka varmaan tekohampaillaan jossain vaiheessa muistaa meitä kiittää. Jotain syntiä sitä on itselleen kuitenkin sallittava.
Hyvää viikonloppua lukijat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!