Karhunkierroksella

- Eiköhän lähdetä alkukesästä pitkästä aikaa vaeltamaan, kuului viaton kysymys tekstiviestissä kevään alussa.
Olisinpa tiennyt, miten vähän viatonta tuossa ehdotuksessa lopulta oli ja mihin se vielä johti. Pienen empimisen jälkeen vastasin luonteeni mukaisesti luonnon kutsuun myöntävästi. Edessä olisi viikon reissu lähes pohjoiseen (kaikki tietävät, että pohjoinen on tunturilapissa ja Kainuun korpimaat ovat käytännössä keskistä Suomea).
Päätimme tehdä kaksissa miehin vaellusreissun myyttiselle Karhunkierrokselle. Matkaa tulisi suunnitelmien mukaan 80 kilometriä ja aikaa moiseen kuluisi neljä päivää plus kaksi matkapäivää. Kaverini heittämän mainospuheen mukaan silmämme lepäisivät virtaavien koskien laineissa, jylhissä kainuulaisissa kallioissa ja humisevia honkia tulvivissa ikimetsissä. No joo, sinne päin....

 ​

Kaunista suomalaista suomaisemaa

Esivalmistelut

Seuraavana vuorossa oli tavaroiden pakkaus. Mukaan tarvittiin rinkka, vaatteet, ruokaa sekä teltta ja muut tykötarpeet. Edellisestä vaelluksesta oli aikaa...no sanotaan että kauan...joten tavaroiden esiinhaaliminen vei aikaa yllättävän paljon. Vaihtovaatteita otin mukaan kaiken mahdollisen varalle aina ydinlaskeumasta äkilliseen jääkauteen asti. Lopputulos reissun jälkeen oli, että vaihtovaatteita oli liikaa - mutta tarpeellista tavaraa taas liian vähän. Ehdottomasti mukaan olisi pitänyt ottaa taukokengät sekä toinen takki.

Rinkan jälkeen tärkein osanen hyvässä vaelluskokemuksessa ovat kengät. Vintiltä löysinkin vanhat ja hyväksi koetut Haglöfsit, joiden pinnasta näkyi, että kävelty on. Suurin pelko reissussa oli, että kengät eivät kestä loppuun saakka - ostettiin jopa jesaria maailman huonoimmasta Prismasta eli Kuusamon mini-Prismasta. Olin varma, että jos kulku jää jostain kiinni, niin kengät ne eivät ole (hoh hoijaa, kuinka väärässä olinkaan...). Todellisuudessahan vuosien mittaan ihmisen jalka muuttuu, eli kenkä ja jalat olivat minullakin kasvaneet erilleen kuin keski-ikäisten avioliitto ja toisen päivän aamuna tajusin, että tämän reissun jälkeen nämä kengät saisivat kokea todellista eron tuskaa.
Telttavarastosta otin mukaani aivan bränikän Haltin vaelluskupolin. Alunperin tätä reissua laskettiin kolmelle hengelle. Olipas hauskaa, kun ensimmäisenä iltana huomasin telttaa kasatessa, että teltta on kahden hengen teltta. Eli jos alkuperäinen suunnitelma olisi pitänyt, niin joka ilta olisi arvottu, kuka triosta nukkuu teltan ulkopuolella. Hyvät naurut siitä saatiin. Ja oikeastaan nolla-asteisissa öissä pieni teltta olikin parempi vaihtoehto.

Ruokaa oli varattu sillä ajatuksella, että sillä torjuu helposti Afrikan nälänhädän lisäksi sen, että merkatulta reitiltä eksyy vähintään kuukaudeksi Venäjän puolella JA joutuu vielä muutamaksi vuodeksi vankileirille. Jo tässä vaiheessa on todettava, että reissun muonavastaava (en siis todellakaan minä) hoiti hommansa vähintään erinomaisesti. Nälkä ei ollut kertaakaan ja kurkkua kuristavan vitutuksenkin sai karkoitettua maittavalla retkimuonalla.

Näillä spekseillä saatiinkin rinkkoihin sen verran painoa, että Postissa ne luokiteltaisiin jo vaarallisen raskaaksi rahdiksi ja suurin osa halpalentoyhtiöistä kieltäytyisi ottamasta moisia järkäleitä koneisiin. Painostaan huolimatta rinkka toimi reissulla jopa kävelijää paremmin. Ensimmäisen päivän jälkeen se tuli mukana kuin syntisäkki - tuttuna raskaana möhkäleenä hartioiden yläpuolella, mutta silti siedettävänä.

Matkakamut pakattuna

Sitten, kun tavarat olivat vihdoin kasassa, niin Saabin nokka kohti pohjoista ja lusikkaa lattiaan. Matkamittari näytti kotipihassa reissun jälkeen lukemaa 1568 eli saihan siihen kahteen pekkaan jo vähän ajaakin. Onneks alla oli aito ruotsalainen rautahepo.

Karhunkierros - pohjoisen Nuuksio

 

Karhunkierros on Kainuun ja Lapin rajalla kulkeva viivareitti, joka ei siis ole nimestään huolimatta kierros. Se on jokaisen itseään kunnoittavan vaeltajan must-juttu ainakin kerran elämässä. Mittaa koko Karhunkierrokselle tulee 82 kilometriä, kun homman starttaa Hautajärveltä ja lopettaa Rukalle. Reitin ideana on esitellä kainuulaista erämaajokien ja ikimetsien sekä korkeiden vaarojen maisemaa. Polut kulkevat keskellä ei-mitään ja matkan aikana eivät autojen äänet korvaa rasita.

Karhunkierrokselle on rakennettu Kuusamossa loistava infra. Reitin varrella on Metsähallituksen tupia ja Oulangan luontokeskus. Reitin voi halutessaan kävellä ns. lakanavaelluksena ilman majoitustarvikkeita ja teltatta pärjää, vaikkei majoituksia muuten hyödyntäisikään. Tupia on ripoteltu Kainuun korpeen säännöllisin välimatkoin. Kaikki taukopaikat olivat erittäin hyvin huollettuja ja kunnossa olevia. Roskia ei näkynyt - ihme kyllä - juuri missään eli siististi tuolla osataan kulkea.
Reitin lähtöpisteille kulkee Kuusamosta ja Rukalta säännöllisesti linja-auto. Näin ollen kyyditykset hoituvat helposti niin, että oman auton voi jättää Rukalle ja huristaa bussilla reitin toiseen päähän. Ja kenellekään ei varmaan tarvitse kertoa, että Rukalta löytyy kesälläkin kaikki tarvittava fasiliteetti, jotta ihminen kokee olevansa elossa.

Matka Rukalle on etelä-Suomestakin vielä inhimillinen vaikka Kilpisjärveen verrattuna. Sen vuoksi Karhunkierros on Suomen suosituimpia vaellusreittejä. Sesonki reitillä ajoittuu juhannuksen ja heinäkuun lopun väliin. Sen jälkeen reiteillä tulee elokuun hiljaisuus ennen seuraavaa eli ruskasesonkia. Vuositasolla Karhunkierroksella käy noin 15 000 kävelijää.

Suosio jättää valitettavasti myös jälkensä. Kun samoja jälkiä on tallattu 50-luvulta saakka, niin monet polut ovat kuluneet juurakoille ja kiville saakka. Lopputulos on se, että siellä loikit tuntitolkulla kiveltä toiselle tai taiteilet juurakolta seuraavalle ja huomaat, että maisemien sijaan tuijotatkin kengänkärkiäsi. Kulumista ehkäisemään on tosin tehty lujasti töitä. Pitkospuita uusittiin silläkin hetkellä, kun me tuolla kävelimme ja osia poluista oli soritettu paremmin käveltäviksi. Metsähallitus selvästi ymmärtää, minkä arvoinen tuo pohjoisen Nuuksio on.

Juurakkoiset polut ovatkin se, mistä vaeltajat reitin tuntevat. Karhunkierrosta kutsutaankin leikkisästi nimellä "Vanha koivenkatkoja" ja uhreja nuo polut luultavasti vaativatkin. Veikkaisin, että Kuusamolainen ortopedi tienaa saman verran kuin kymmenen helsinkiläistä plastiikkakirurgia. Ihmettelimme kaksissamiehin, kuinka joku lähtee tarpomaan reittiä varrettomassa kengässä - no meitä nyt on moneen lähtöön.

Karhunkierroksen lisäksi lähelle on viime vuonna perustettu Hossan kansallispuisto (joka tosin on retkeilyalueena ollut olemassa jo kauan aikaa). Hossassa vuosia sitten kulkeneena aluetta voi suositella erikoisena ja todella upeana luontokohteena. Itse hahmottelin päässäni, että Kainuuseen olisi mukava tehdä perheretki vaikka matkailuautolla niin, että tutustuisi Hossaan ja Karhunkierrokseen päiväretkillä ja samalla voisi patikoinnin lisäksi leikkiä turistia (mutta skipata Sotkamon ABC:llä tankkaamisen)

Ylämäkeen juurakoita pitkin pomppien

 

Tekniikan maailman testiryhmä kertoo

 

Reissu lähti hienosti liikkeelle. Ensimmäisenä päivänä Luoja rankaisi matkamiehiä pienellä vesisateella, mutta siitä ei juuri haittaa ollut. Porukkaa poluilla oli sen verran, että jokaisella taukopaikalla oli samoja naamoja, mutta jostain välietapeilta löytyi päivittäin uusiakin jalkapareja. Ihmisistä ei tuolla merkatulla reitillä päässyt pakoon kovinkaan pitkäksi aikaa. En usko, että viihtyisin reitillä sesonkina, koska se tietää sitä, että polulla näkyy jatkuvasti joku rinkkaselkäinen kulkija. Se vähän särkisi erämaa-illusiota.

Erämaakaksiomme uljaasti pystyssä

Ensimmäisen päivän jälkeen olimme tavoitteessa ja illalla suurin ongelma oli teltta, jota en siis tietenkään ollut koekasannut ja homma meni opetteluksi. Siinä sai nuotiolla oman matkakaverin lisäksi yksi pariskunta hyvät naurut, kun kasailin telttaa pariin kertaan opetellen ja erehtyen. Ensimmäisen päivän maisemat eivät myöskään tehneet vielä suurta vaikutusta. Parhaat taipaleet olivat vielä edessä.

Tätä hauskuutta riitti. Ylitimme reissun aikana kymmenkunta riippusiltaa. Joka kerta tuo alla hetkuva rakennelma oli yhtä hauska.

Kakkospäivänä päästiin jo maisemien makuun. Reitti kulki Oulankajoen vartta ja kivasti joen päällä tasaisella alustalla. Retken ajankohta oli valittu todella hyvin. Yöllä lämpötila käväisi jossain nollan kieppeillä, mutta päivällä keli oli vaellukselle optimaalinen. Itikoita ei juurikaan näkynyt eli kulkea sai enempiä läiskimättä. Paljon kertoo se, että mukana oli Offia, mutta kertaakaan sitä ei tarvittu.
Toisen päivän iltapäivänä sitten minulta alkoi toinen polvi sanoa sopimustaan irti. Iltapäivä ja meno toiselle yöpaikalle oli jo melkoista nilkuttamista ja viimeiset askeleet muistuttivat enemmän rapajuopon katkokävelyä kuin trendikästä vaeltamista. Siinä vaiheessa arvelin, että kyse on pienemmästä rasitusvammasta, josta vielä selvitään.

Kohtalokkaat juurakot

Kolmospäivän juurakot veivät sitten tuo polven lopullisesti käyttökelvottomaksi. Tasaisella pääsin vielä jotenkuten, mutta ylämäet ja juurakkoisemmat polut kävivät vähän liian tiukaksi. Tässä vaiheessa teimme jo pienen suunnitelman muutoksen, jolla minulta jäisi viimeinen päivä tekemättä, mutta kaveri pääsisi kulkemaan koko reitin läpi ja näkemään siis viimeisen päivän korkeat vaarat ja nousut. Olivat kuulemma näkemisen arvoiset.
Tässä vaiheessa reissua tein vakaan päätöksen, että minun vaeltajan urani saa päätöksensä näihin kilometreihin. Tuntui, että vanha ihminen on saavuttanut lakipisteen, josta ei suuntaa ole muualle kuin alaspäin, joten parempi siis polttaa vaelluskengät nuotiossa ja naulata rinkka juhalllisesti tuvan seinään.

Maineikkaan vaeltajan urani päätösportti?

Maisemat olivat käymisen arvoiset. Itselleni jäivät parhaiten mieleen Kitkanjoki ja Oulankajoki. Kumpikin virtaa tasaisesti matalana erämaiden halki ja leveydeltään ne ohittavat meikäläiset purot kevyesti. Sormituntumalla sanoisin, että vesi on vähintään raikasta ellei totaalisen jäätävää. Reitin vesistöjen vettä join aivan huoletta ja makutuntumalla sanoisin, että huonompaa vettä löytyy monien kaupunkien vesihanoista.

Totta kai tuo reitin kesken jättäminen harmittaa, mutta toisaalta - kun on riittävästi ikää, niin tappioihin osaa suhtautua aikuismaisesti. Näin riittävästi ja sain kokemuksen, jota ei hävitä mikään. Suuren vaikutuksen minuun teki se huolellisuus, jolla reitti on merkattu ja hoidettu. Metsähallitukselle Karhunkierros on yksi kiistaton kruununjalokivi ja sen huomaa kaikessa.
En lähtisi reitille toiste, vaikka se kesken jäikin. Polut olivat sellaisessa kunnossa, että maisemien katselu jäi välillä toisarvoiseksi, kun piti taistella nilkan pyörähtämistä tai muuta liukastumista vastaan. Minulle maisemat ja elämykset eivät ole ihan tuon matkan ajamisen väärti - jos käy vain Karhunkierroksella. Mutta Kainuuseen lähden varmaan toistekin...

Parasta reissussa on vapaus kulkea ja hiljaisuus. Missään ei kuulu huutoa tai meteliä ja autojen ääniä aisti polun varrella sen verran vähän, että niistä sai parin päivän jälkeen jopa harha-aistimuksia. Oli erikoista kuunnella lintujen ääniä, jotka kuuluivat voimakkainen ja jatkuvina hongistojen latvasta. Ja kyllä hauskaa on tehdä matkaa kaverin kanssa. Paljon tulee iltanuotiolla haasteltua asiaa ja asian vierestä ja onhan tuollainen hyvä vaelluskaveri painonsa arvoinen kullassa. Kiitos vaan vielä kerran muonamestari/lääkintävahtimestarille.

Jokainen kilometri on merkattu metallitolpalla. Välillä noita tolppia odotti kuin kuuta nousevaa.

Niin ja se rinkan naulaaminen.... Pikkuisen eksyi silmä tällä viikolla jo Ilomantsissa kulkevan Pogostan kierroksen verkkosivuille. Josko sitä hommaisi uudet kengät ja alkaisi sittenkin suunnitella vielä yhtä reissua.

Reissun opetukset

- Kenkä ja jalka kasvavat eri suuntiin kuin keski-ikäisten avioliitot. Älä lähde kenkiä koekävelemättä reissuun.
- Kasaa teltta aina ennen reissua (näet, riittävätkö neliöt) - ja kasaa teltta aina ennen ensimmäistä konjakkia.
- Nauti matkasta ja ota valokuvia.
- Tiedä omat rajasi - joskus joutuu luovuttamaan, vaikka se kunnian päälle käykin.
- Hommaa hyvä matkakaveri - se vähentää vitutusta pahimmilla hetkillä.