Harmituksen Top-5

 

Hyppään vaihteeksi pois omasta positiivisuuden neliöstä ja tuijotan tätä keski-ikäistä elämää hieman "out of the box". Me keski-ikäiset emme todellakaan ole aina iloista ja positiivista joukkoa, vaan välillä vain nippu väsyneitä ja vihaisia ihmisiä. Kenenkään elämä ei ole yhtä suurta iloista hyppelyä mättäältä mättäälle, vaikka kuinka puristaisi kädet nyrkkiin ja toivoisi niin.

Ihan ei vielä päästy käyttämään kyynärpäitä, mutta kylmää sotaa käytiin kyllä silmäpelin kautta (ei sen eroottissävytteisen, vaan ihan toisenlaisen!).

Tämä kirjoitus sai alkunsa hassusta jutusta. Astetta heikompi viikko päättyi kerrankin iloisissa merkeissä. Sain auton läpi katsastuksesta ilman suurempia korjauskehotuksia ja alkuviikon epäonni näytti hieman tasaantuvan. Tuon yhden onnistumisen kunniaksi päätin palkita itseni (niin juuri itseni!) pullolla punaviiniä ja kasalla irtokarkkeja (jotka olivat tarjouksessa 5€/kilo). 

Työpäivän päätteeksi sitten suunnistin itsekseni ostoshässäkkään (ostoslista vaimolta tietenkin - ja järjestyksessä 110% oikein tehtynä) ja alkon kautta ruokakauppaan. Ruokakaupassa nopeat ostokset aina siihen saakka, kunnes pääsin siihen irtokarkkihelvettiin. Tarjous oli houkutellut paikalle kaikki karkkirohmut ja siellä eri värinen kauha kädessä seikkaili kahta eri ihmistyyppiä - äitejä lapsineen ja uranaisia ilman lapsia, mutta karkinhimo kiilsi silmissä. Niin ja tietenkin minä. 

Koska kello oli neljä ja jakkupukuhirviöillä oli samalla tapaa viikko takana kuin kirjoittajalla, niin sehän tiesi sitä, että viehkoin mulkaisuin kiersimme samoja karkkilaareja kuvitellen, että jaettava loppuu varmasti kesken, jos ei pidä puoliaan. Ihan ei vielä päästy käyttämään kyynärpäitä, mutta kylmää sotaa käytiin kyllä silmäpelin kautta (ei sen eroottissävytteisen, vaan ihan toisenlaisen!).
Lopulta sain kuitenkin säkkini täytettyä ja otsa hiessä työntelin kärryt loputtoman kassajonon loppupäähän. Kun jonotin sen pakollisen 20  minuuttia kassalle, oli aika miettiä tätä kirjoitusta.

Vitutuksen Top-5

Yläotsikkoon en kehdannut laittaa tuota v-sanaa, koska otsikko näkyy sanomalehtien verkkosivuilla ja siellä ei minusta ole sopivaa alatyyliä käyttää. Mutta todellisuudessa tämän kirjoituksen otsikko on nimenomaan vitutuksen top-5.

Nämä asiat meitä keski-ikäisiä harmittavat. Osaa harmittaa joku asia enemmän kuin toista ja varmaan miljoonaan elämään mahtuu suurempiakin harmituksen aiheita kuin nämä. Olen jutellut tästä ystävieni kanssa ja samoin he kuin minäkin omassa elämässäni taistelen eniten juuri näitä demoneja vastaan.

Toisinaan aika vain juoksee itseä nopeammin

1) Aika

Ajan huonoin elementti on se, että sitä ei valmisteta misään lisää. Rahaa voi aina hankkia ja untakin saa nukkumalla, mutta aika juoksee omaa tahtiaan - halusimme tai emme. Olen vakaasti sitä mieltä, että meille keski-ikäisille pitäisi saada viikkoon yksi lisäpäivä jonnekin keskiviikon ja torstain väliin. Joka viikko joudun tuskailemaan sen asian kanssa, että on tehtävä päätöksiä asioista, jotka jäävät tekemättä tai asioista, joita joutuu lykkäämään siihen ajankohtaan, että hommat hoitaa joku muu - tai aika.

Tämä sama ajanpuute vaivaa sekä töissä että kotona. Aivot raksuttavat jatkuvasti tehden päätöksiä ja priorisointia. Aikaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Tosin väitän, että lähes puolet tuosta ajanpuutteen tunteesta on pelkkä tunne, joka johtuu siitä, että haluamme elämän olevan kiireistä tai sitten käytämme aikaa johonkin turhaan sen sijaan, että ensin tekisimme tärkeät asiat ja loppuajalla joutavaa.

Oman ajanhallintani piruja ovat some sekä päättämättömyys. Vietän aivan liikaa aikaa keräämällä huomiota somekanavilla. Keksin hauskoja twiittauksia (ainakin omasta mielestä) ja jotain kevyttä face-syötettä. Tämän kaiken takana on jonkinsortin näkymisen pakko ja huomionkaipuu. Todellisuudessa pärjäisin paljon vähemmälläkin somettamisella ja ajan, jonka käytän twiitin sorvaamiseen voisin käyttää fiksummin (no vaikka kirjoittamalla enemmän tänne blogiin!)
Toinen aikasyöppö on päättämättömyys. Istun liikaa miettimässä asioita, jotka pitäisi tehdä, mutta jotka eivät ota syntyäkseen. Lisäksi teen tiedostamattani sitä, että suunnittelen hyviä tekosyitä, miksi jotain tiettyä tehtävää ei juuri nyt pysty tekemään. Eli aika, jona tekisin esim. varaston siivouksen, menee paljon kätevämmin istumalla sohvalla ja miettimällä, miksi varastoa ei tarvitse siivota.
Tooosiiiii fiksua!

Ajan saisi paremmin hallintaan siten, että tuhoaisi järjestelmällisesti omat sisäiset aikavarkaat. Somelle voisi laittaa itselle sopivat aikarajat (muutama kerta päivässä kanavat läpi ja muuna aikana luuri pois kädestä). Sen lisäksi kodin tehtävistä olisi fiksua tehdä lista ihan puhtaasti ranskalaisin viivoin ja sen jälkeen yksinkertaisesti suorittaa tehtävät pois. Kun edessä on konkreettinen lista tehtävistä töistä, niin suorittaminen olisi luultavasti varmempaa.

Ajanpuute pakottaa meidät välillä lainaamaan aikaa tuolta unen puolelta. Tekemistä riittää niin paljon, että jostain on aikaa saatava ja muualta sitä ei ole helposti lainattavissa kuin unesta. Tie on väärä, mutta valitettavasti ainoa mahdollinen.

2) Uni

 

Jos otat yhden kahvipöydällisen keski-ikäisiä ihmisiä ja kuuntelet puoli tuntia heidän juttujaan, niin löydät varmasti yhdestä kahteen univammaista. Me keski-ikäiset nukumme huonosti ja erona nuorisoon on se, että tiedostamme ja myös tunnemme sen. Unta meiltä varastavat juuri nämä isot vitutuksen aiheet. Rahan- ja ajanpuute yhdistettynä maksimissaan keskinkertaiseen vanhemmuuteen ja riittämättömyyden tunteeseen eivät todellakaan paranna unta.

Ajanpuute pakottaa meidät välillä lainaamaan aikaa tuolta unen puolelta. Tekemistä riittää niin paljon, että jostain on aikaa saatava ja muualta sitä ei ole helposti lainattavissa kuin unesta. Tie on väärä, mutta valitettavasti ainoa mahdollinen.

Lisäksi unta varastavat lapset - kaikenkokoiset lapset! Ensin niitä syötetään pitkin yötä, sitten niiden unta valvotaan ja lapsia pissitetään keskellä yötä. Seuraavaksi tulee se aika, että ne kävelevät omasta sängystään vanhempien keskeen nukkumaan - vaikka kantaisit ne sata kertaa yössä omaan sänkyyn.
Kouluiässä, jos säilytään ilman painajaisia, lapsilla on muutaman vuoden hyvien unien aika, kunnes koittaa harrastus- ja teini-ikä. Sitten niitä lapsia kuskataan pelireissuille keskellä yötä tai odotellaan kotiin tunti virallisen kotiintuloajan jälkeen. Ja tämä kaikki suht normaalissa perheessä. En edes uskalla kuvitella, mitä se on niiden perheiden kotona, joiden lapset karkailevat kotoa päiväkausiksi...
Minäkin kärsin unettomuudesta. Olen todella hyvä nukahtamaan, mutta heräilen joskus aamuyöllä miettimään elämääni ja asioitani. Yleensä annan itselleni vähän aikaa käydä ajatukset läpi ja sen jälkeen laitan korviini kuulumaan jotain podcastia, joka tainnuttaa minut nopeasti uneen. Ja jos sekään ei auta, niin nousen ylös ja luen kirjaa, kunnes ihana raukeus valtaa mielen ja teksti on vienyt huolet mennessään. Lopulta hiivin hyvillä mielin nukkumaan.

En ole enää vuosiin antanut uniongelmien harmittaa mieltä, vaan olen tottunut siihen, että välillä nukuttaa ja välillä ei. Tiedän nimittäin senkin, että toisille unettomuus ja katkonaiset unet vaivaavat mieltä ja se saa aikaan kierteen, jossa unettomuudesta murehtiminen aiheuttaa lisää unettomuutta, joka taas lisää murhetta ja niin eteenpäin.

Me tavan duunarit usein pohdimme, mihin kaikkeen rahat riittävät - vai riittävätkö ne?

 

3) Raha

Miksi keski-ikäiset lottoavat hulluna? Siksi, että he haluaisivat saada turvatun arkielämän ilman minkäänlaisia rahahuolia. Ja siksi, että voisivat kirjoittaa Veikkauksen vieraskirjaan "köyhät kyykkyyn". Oikeasti raha on luultavasti keski-ikäisten suurin ongelma. Sitä on hyvin harvalla tarpeeksi koko ajan kasvavia menoja paikkaamaan.

Keski-iässä ihmisten menot ovat kaikken suurimmat. Lainaa on yleensä eniten ja lapset sen ikäisiä, että raha ei riitä, vaikka kaataisit sitä suoraan säkistä. Kasvava perhe ja lyhentymätön laina ovat erittäin huono yhdistelmä, etenkin, kun aikaa lisätienestien hankkimiseen on suht niukasti. Ja onhan sanomattakin selvää, että kaikki menoreiät ovat sellaisia juuri kaikkein tärkempiä. Ja kyllä joskus on oikeasti mahdotonta päättää, onko tärkeämpää turvata lasten harrastukset vai talon tarvitsemat korjaukset. Kummankin jäljet näkyvät valitettavasti tulevaisuudessa ja yhtä ankaralla tavalla.
Raha on myös hankalin asia parisuhteen ongelmissa. Parisuhteessa harvoin on tilannetta, että molemmat tuovat yhtä määrin rahaa taloon ja että rahaa tulisi edes kahdesta pussista niin paljon, että kolmensadan sähkölaskulle voidaan yhdessä hyväntahoisesti naureskella latte-kupin ääressä.

 Useammin nuo Arabiat taitaa lentää seinään, kun mietitään, mistä viimeinen satanen revitään...
Ja kyllähän rahassa on ominaisuus, että korkeat tulot tuovat tullessaan myös korkeat menot. Vähälläkin pärjää, jos osaa elää suu säkkiä myöten. Ja kyllähän tämä melkoista taiteilua aina välillä on. Meilläkin oli tällä viikolla tilanne, että korjauspajalle oli menossa yhtä aikaa polkupyörä, moottoripyörä ja auto. Sen lisäksi yhdessä makuuhuoneessa huomattiin joku kosteuteen viittaava ongelma, jota on pakko alkaa selvittää. Tällä kertaa kävi onni onnettomuudessa, että osasta korjauksista selvittiin vähällä vaivalla, mutta seinä vaatii vielä tarkempia tutkimuksia. Luojalle kiitos käsistään kätevästä lankomiehestä!!

Minä voin tunnustaa, että minulle raha on suurin ongelma. Se on ongelma sen vuoksi, että haluaisin tietää rahojen riittävän tulevaisuudessa ja haluaisin, että rahaa olisi käytettävissä pakollisten menojen ulkopuolella. Vihaan sitä, että kaikki kuukauden aikana tehty työ valuu laskujen maksuun ja pakolliseen selviytymiseen. Tuntuu kuin koko työnteko menisi hukkaan, jos itselle ei tuosta työstä ole minulle mitään iloa. Samaan lopputulokseen pääsisin vähemmälläkin vaivalla. On tietenkin hieno asia, että rahat riittävät laskuihin, eikä jokaista suupalaa tarvitse miettiä, mutta en oikein usko, että elämän tarkoitus ja työnteon tarkoitus on pelkkä selviäminen.

Korjaisihan sitä kaiken itse, jos vaan osaisi!

4) Riittämättömyyden tunne

Keski-ikä on juoksuaika, jolloin meidän tehtävämme on luotsata laiva pahimpien karikoiden ohi niin, että jossain vaiheessa tämä kaikki helpottuu. On osattava nähdä ruuhkavuosien taakse kohti seesteisimpiä vesiä ja uskottava, että omat kyvyt riittävät sinne saakka.

Itse asiassa nuo kolme edellistä johtavat siihen, että koemme jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Kamppailu rahan- ja ajanpuutteen kourissa merkitsee sitä, että jatkuvasti arvioimme omaa kykyämme selvitä tästä elämästä. Mieleen tulee väkisin kysymys siitä, että tätäkö elämä on - juoksemista paikasta toiseen ilman varsinaista päämäärää tavoitteena vain pysyä hengissä.

Minäkin olen tällä viikolla tuntenut tunteita "huono isä", "heikko elättäjä", "kehno työtekijä", "osaamaton remonttimies", "keskimääräistä kehnompi aviomies", "väsynyt", "turhasta vihainen", "onneton" ja näiden lisäksi miettinyt vakavasti seuraavia asioita: "Onko pakko omistaa omakotitalo, jos ei haluu?", "Minkä vuoksi emme omista autoja, joita voi itse korjata?", "Olinpa tyhmä, kun en osannut korjata pyörääni itse!" sekä tietenkin klassikko "Jos tienaan tonnin ja kulutan kaksi, niin onko elämä nykymuodossaan järkevää?". Silti olen perisuomalaisesti onnellinen, että joillakin menee minua huonommin ja toisaalta en ole tuntenut kertaakaan tunnetta "No vittu ihan sama!". Negatiivisia tunteita paljon pahempi on se, ettei tunne mitään.

Keski-ikä on juoksuaika, jolloin meidän tehtävämme on luotsata laiva pahimpien karikoiden ohi niin, että jossain vaiheessa tämä kaikki helpottuu. On osattava nähdä ruuhkavuosien taakse kohti seesteisimpiä vesiä ja uskottava, että omat kyvyt riittävät sinne saakka. Jonain päivänä huomaamme, että lainat on maksettu ja lapset ovat omillaan ja on aika ottaa takaisin kaikki menetetty aika - ja nukkua viikonloppuisin kymmeneen.

Riittämättömyyden tunteessa on kaksi keinoa selvitä. Toinen on kylmäpäinen realismi sen suhteen, minkä verran on olemassa resurssia ja mihin se käytetään. Aikaa on tietty määrä ja rahaa samoin. On vain osattava tehdä päätökset, mihin tuo resurssi riittää ja loput on suljettava pois mielestä. Toinen selviämisen keino on nähdä ongelmien ulkopuolelle. Veikkaan, että suurimmalla osalla meistä löytyy enemmän syitä olla onnellinen kuin onneton. Ja jos elämän vaa'an painotus menee enemmän tuonne onnettomuuden puolelle, niin sitten täytyy tehdä jotain. Pahin, mitä voit tehdä itsellesi, on jäädä sohvalle murehtimaan.

5) Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita

 

Keski-ikä on ikä, jolloin ensimmäistä kertaa miettii menneen ja tulevan ajan välistä suhdetta. Elämästä alkaa olla puoliväli takana ja silloin vähän väkisin miettii, mitä on saanut aikaan ja mitä olisi vielä tehtävä. Nuoruuden unelmista alkaa "parasta ennen"-päiväys mennä umpeen ja mielellään näkisi, että nuo unelmat olisivat jossain määrin toteutuneet. Ja jos ne eivät ole toteutuneet, niin kiirehän siinä tulee.

Toisaalta taas keski-iässä tulee uusia unelmia. Tunnen monia, jotka vaihtavat ammattia tai kouluttavat itsensä uudelleen. Tunnen myös monia, jotka eroavat keski-iässä ja muuttavat sitä kautta suuntaansa. Nuorena aloitettu elämä ei osoittautunutkaan sellaiseksi, mitä sen piti olla. Tällöin on tehtävä vaikea ratkaisu, joka muuttaa suuntaa. Samoin tunnen monia, joille keski-iässä tulee vastaan lapsenteon halu tai pakko. Nuoruus on ehkä eletty itselle ja syntyy halu tehdä asioita toisin. Toisaalta taas toiset tekevät lopullisen päätöksen elää ilman lapsia. Siinä solmitaan yksi solmu lopullisesti umpeen ja päätetään iso osa omasta elämäntyylistä.

Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita syntyy, kun omille onnettomuuden pisteille ei tehdä tai ei voida tehdä mitään. Jotkut jäävät paskaan työhön, paskaan liittoon tai väärään elämäntapaan - katkeroituvat ja kadottavat elämänhalunsa. Toiset taas eivät keksi, mistä unelmoida tai mitä elämässä pitäisi tehdä. Nämä ihmiset istuvat sohvalla illasta toiseen miettien, mikä elämässä on pielessä vai onko mikään.

Oma teesini on, että elämässä pitää olla päämääriä. Elämässä pitää olla unelmia, jotta olisi suunta, mitä kohden edetä. Tälläkin viikolla käytin aikaa myös siihen, että toteuttaisin yhtä unelmaa - suunnitelma on edelleen kesken, mutta uskon sen valmistumiseen vahvasti. Minua unelmat pitävät elossa ja liikkeessä ja ne ovat este minun ja elämälle katkeruuden välillä.

Unelmoikaa ihmiset , se pitää liikkeessä!