Lapset taloudellisena valintana

 


Törmäsin männä viikolla LinkedIn:ssä keskusteluun, joka koski sitä, kuinka kalliita lapset ovat. Keskustelu oli lähtenyt siitä, kun joku äiti kertoi avoimesti, että lapsenteko vei perheen talouden melkoiseen alamäkeen ja oli Luojan lykky, että tililtä löytyi säästöjä sen verran, että jokaiselle löytyy leipää pöytään ja vaatetta päälle.

Jonkun mielihän se tällaisesta pahoittui - ei lapsia saa sanoa kalliiksi - muuten kuin hellittelymielessä. Virallisissa keskusteluissa lapset elävät pelkällä pyhällä hengellä ja syövätkin vain peukaloaan. Ja kun oikein tarkkaan mietitään, niin lapsethan ovat varsinaisia tulonlähteitä - kait olette kuulleet lapsilisistä ja muista perheille tarkoitetuista kannustimista. Hulluhan se on, joka ei kotihoidontuelle jää, kun äitiysloma loppuu. Miettikää nyt - ilmaista rahaa siitä, että olet lapsen kanssa kotona!

V-M-P (Ei Varamiespalvelu, vaan se toinen - nuoriso ainakin tietää)

Tällaisena kyynisenä keski-ikäisenä ja vanhemmuutta riittävän mailimäärän nähneenä voin kertoa karun totuuden. Tämä tulee ihan selkäytimestä ja kokemuksen kautta. Toivottavasti joku pahoittaa tästäkin mielensä, mutta vielä enemmän toivon, että tästä herää keskustelua siitä, mitkä ne lapsenteon motiivit kenellekin ovat ja toisaalta siitä, miten vanhemmuutta tulisi tukea, jotta täällä pohjolan pakastimessa ei kuole sukupuuttoon muut kuin korkeintaan soukkasulkukotilot.

 

Järki vs. tunteet

 

Suomalainen lapsi maksaa ikävälillä 0-18 vuotta suunnilleen saman verran kuin keskivertokokoinen omakotitalo - Lappeenrannassa, ei Uimaharjussa. Voidaan helposti puhua siis pitkän aikavälin investoinnista. Tämä tarkoittaa, että lapsia tekevillä on syytä olla joutavaa tauhnaa taskussa tai sitten valmiutta säästää "jostain muusta" tuo summa. Koska valitettavasti lapsi on perheelle resurssi, jota a) ei voi palauttaa, kun kyllästyy tai b) ei voi jättää vaille perustarpeita, kuten ruokaa, vaatteita ja rakkautta. Ja lapsi ei myöskään tullessaan vähennä automaattisesti muita menoja. Aikuisten ruuat maksavat saman verran, eikä asuntolainastakaan saa juuri huojennusta, vaikka taloudessa olisi yksi puhekyvytön lisää.

Valitettavan usein näkee vanhempia, joille lapsen kalleus tulee ihan oikeasti yllätyksenä. Onkin todella yllätyksellistä, että kun perheeseen syntyy elävä ihminen, niin se syö, kakkii ja pukeutuu. Vauvat ovat todella ihania - mutta ihanuudella on myös hintalappu.

Jokainen toki eläköön tavallaan, mutta baari-illan jälkeen on kovin moraalitonta tulla naukumaan sitä, kuinka pienet ne yhteiskunnan maksamat lapsilistä lopulta ovat. Eivät riitä edes kunnon ralliin paikallisessa.

Yhtä usein näkee myös vanhempia, jotka eivät ole valmiita yhtään tinkimään omista resursseistaan lapsen eduksi. Entinen elintaso on pystyttävä pitämään, puhuttiinpa sitten rahasta tai ajasta. Kun viihteelle on päästävä, niin viihteelle on päästävä. Jokainen toki eläköön tavallaan, mutta baari-illan jälkeen on kovin moraalitonta tulla naukumaan sitä, kuinka pienet ne yhteiskunnan maksamat lapsilistä lopulta ovat. Eivät riitä edes kunnon ralliin paikallisessa.

Lapset eivät koskaan ole pelkästään järkitason valinta. Jos olisivat, niin synnytyssaleja suljettaisiin vielä nykyistä enemmän. Lapsenteossa ei ole perheen talouden kannalta mitään järkeä. Ja jos mietitään kaikkia käytettävissä olevia resursseja, niin lapset menevät samaan kategoriaan kaikkien muiden harrastusten kanssa - eli ei mitään järkeä, mutta mielettömästi hupia.

Lapset ovat mieletön bisnes

 

Lapsia voi kasvattaa monella tapaa. Voit ostaa kaiken lapsen tarvitseman romun ja kilkkeen uutena ja ostaa kaiken mitä kaupasta irtoaa. Ja voin sanoa, että kaupasta löydät lapselle kaiken, mitä et voinut kuvitellakaan aina konttauskypärästä kuolalappuun saakka. Ja jos lastentarvikeliikkeen myyjältä kysyt, niin jokainen noista turhakkeista on tarpeellinen - tai oikeastaan välttämätön.

Toisaalta taas voit hankkia vain sen, mikä on todella pakollista ja noista pakollisistakin ison osan käytettynä ja kierrätettynä. Jo pelkät lastenvaunut maksavat uutena jotain 500-2000 euron välillä. Mutta hyviä käytettyjä - yhden lapsen käytöstä tulevia vaunuja saa jo 150 eurolla. Noiden hintalappujen välillä on minusta isohko ero. Ja sama pätee lähes kaikkeen. Vauva-aika on lapselle loppujen lopuksi kovin lyhyt aika ja vauvuus on lapsella se vaihe, kun mitään ei mene rikki - eli kertaalleen käytetyt vaunut/istuimet/syöttötuolit/vaatteet ovat yleensä priimakuntoista.

Kolmen lapsen jäljiltä on vaatehuoneessa ja vintillä vaatetta, kenkää ja muuta päällepuettavaa jäänyt lojumaan ja kun tuttavaperheissä ei pieniä juuri ole, niin vaikeaa niitä on prosessoida eteenpäin.

Kierrätys on ollut meille aivan elinehto. Ystäväperheiden lapsilta on jäänyt vähän käytettyä ja erittäin siistiä vaatetta, jolla olemme tuota pienintä pukeneet erittäin mielellään. Loppujen lopuksi uutta on tarvinnut ostaa melkoisen vähän.

Meillä ongelma on kaiken vaatetavaran saaminen eteenpäin. Kolmen lapsen jäljiltä on vaatehuoneessa ja vintillä vaatetta, kenkää ja muuta päällepuettavaa jäänyt lojumaan. Ja kun tuttavaperheissä ei pieniä juuri ole, niin vaikeaa niitä on prosessoida jatkokäyttöön. Olemme koettaneet myydä vaatteita kirpparillakin, mutta kierto on valitettavasti niin hidasta, että hommasta tulee enemmän takkiin kuin voittoa. Paras tapa päästä vaatteista eroon on lahjoitus ja kierrätys.

Vaikein hävitettävä ovat kengät. Ne kun tuppaavat kulumaan ja kukaan ei kuluneen näköistä lenkkaria itselleen halua. Arvatkaa vaan, monetko lintttaan astutut lenkkarit meidän vintiltä löytyy?
Parhaiten kiertävät urheiluvälineet. Sukset ja luistimet ovat joka syksy kovaa valuuttaa ja kun vitosella myy, niin samalla vitosella saa seuraavaa kokoa olevat välineet, joilla pakolliset koulun urheilutunnit pärjää. Sama pätee esimerkiksi polkupyöriin - ehjät ja hyväkuntoiset saa varmasti kiertämään. Kiertotaloudessa voittavat kaikki - kenellekään ei kerry kaapintäytettä ja toisaalta taas emme tuhlaa joutavan takia luonnonresurssejakaan.

 

Aika ja raha

Se resurssi, jota meillä jokaisella on taskussa ilmaiseksi, on kaikkein arvokkain - aika. Aikaa pystymme antamaan lapsille, olivatpa taskumme kuinka tyhjät tahansa. Tykkään lukea tarinoita, joissa on tietoisesti otettu pientä taloudellista riskiä siinä, että on jääty lapsen kanssa kotiin pidemmäksi aikaa kuin pakollinen vanhempainvapaa.

Tämänkin olen itse oppinut kantapään kautta. Lapset ovat pieniä vain häviävän hetken. Ja se hetki ei tule takaisin, vaikka kuinka kaihoisasti tuijottelet vanhoja valokuvia, joissa potalla istuu hymyilevä lapsi. Se hetki ei tule takaisin edes lastenlasten kautta, jos sellaisia joskus ilmestyy oven taakse. Ne hetket ovat - PUF - menneitä.

Hänen raivonsa on pohjatonta, mutta oma harmituksesi sulaa pois sillä hetkellä, kun pienet kädet kietoutuvat kaulaasi ja anteeksipyyntö tulee lapselta ihan sieltä sydämenjuuresta.

Lapsen jokainen vaihe tuo elämään omat mausteensa. Vauvoina kehitys on nähtävissä päivittäin ja ihmettelet sitä, kuinka pienestä ihmistaimesta alkaa hahmottua taapero. Totta kai aika on raskasta, mutta jälkeenpäin sitä kuitenkin muistelee aika ilolla.

Taaperona taas lapset ovat ihan parasta seuraa. Maailman kyynisyys ei ole pakottanut lapsia vielä mihinkään muottiin. Nelivuotias lapsi on aidoin ihminen, jonka koskaan tulet tuntemaan. Häntä eivät asiat hävetä, mutta hän osaa iloita pienistä jutuista, eikä epäröi kertoa siitä. Hänen raivonsa on pohjatonta, mutta oma harmituksesi sulaa pois sillä hetkellä, kun pienet kädet kietoutuvat kaulaasi ja anteeksipyyntö tulee lapselta ihan sieltä sydämenjuuresta.

Teinit taas muistuttavat monella tapaa aikuista - puolivalmista sellaista. Siellä uhmaavan pinnan alla on näkyvissä se tyyppi, joka kohta muuttaa kotoa pois, eikä palaa kuin juhlapyhinä. Mutta edelleen ne kaipaavat ohjeita, opastusta ja tukea elämäänsä.

Lapset ovat tunnevalinta - tunne siis valinta

 

Lapset ovat 110% tunnevalinta. Ei lapsentekoa voi järjellä selittää. Hän varastaa aikasi ja vie rahasi, mutta korvaa viemänsä resurssit miljoonakertaisesti ei-aineellisina hyödykkeinä. Lapsi on myös sijoitus tulevaisuuteen. Et tiedä, mitä hänestä tulee ennen kuin hän on aikuinen. Ja vielä silloinkin kaikki voi mennä pieleen. Lapsesta et myöskään koskaan pääse - onneksi - eroon. Hän raapii ovesi takana aikuisenakin, kun vaimo on jättänyt, työpaikka on mennyt ja rahat on loppu. Eikä sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa hänet vierashuoneeseen asumaan. Onhan hän sinun tekemäsi. Harvassa tuotteessa takuu ja palautusoikeus yltää niin kauas kuin lapsissa.

Tähän tunnevalintaan ei silti kaikilla ole varaa. Ja kun suomalainen yhteiskunta on mennyt sille tasolle, että toimeentuloon vaaditaan kahden ihmisen työpanos, niin entistä useampi siirtyy ajattelemaan lastenhankintaa järjellä - ja lykkää sitä aina unohtamiseen saakka. Sekin on minusta ymmärrettävää. Mitä pidemmälle asiaa harkitsee sitä tyhmemmältä lastenhankinta tuntuu. Pikkuhiljaa elämä ajautuu omiin uomiinsa ja lopulta huomaa siinä kolmenkympin jälkeen, ettei siihen elämään oikein lapsia saa edes sovitettua. Epävarmuudesta ja harkinnasta varmaan johtuu se, että ensisynnytysten keski-ikä nousee sukupolvi sukupolvelta.

Noiden järkiperustaisten päätösten jälkeen tästä yhteiskunnasta tulee täysin järjetön. Lapset muuttuvat harvinaisemmiksi ja pikkuhiljaa koko jatkuvuutemme on uhattuna. Tämä maa ei jatka olemassaoloaan, jos siihen ei tehdä uusia ihmisiä. Ja mitä harvinaisempia lapset ovat sitä vähemmän heille on palveluja. Ja mitä vähemmän lapsille on palveluja (kouluja, päiväkoteja, neuvoloita) sitä harvempi enää lähtee lapsirallliin. Negatiivinen kierre on valmis.

Hyvä esimerkki tästä ovat synnytyssalit. Kun synnytyksiä on aiempaa vähemmän, niin synnytyssaleja laitetaan kiinni. Ja tämä tarkoittaa synnyttäville äideille sitä, että matka synnytykseen kasvaa. Ja kun matka kasvaa tarpeeksi, niin asiasta tulee niin vaikeaa, että on helpompi jättää koko synnytys väliin. En minäkään tekisi lapsia, jos synnytys ja neuvola saavuttamattoman matkan päässä.

Fakta on kuitenkin se, että jonkun ne lapset on tänne maailmaan tehtävä. Jos vanhemmuuteen ei tule rahallisia, periaatteellisia ja idealistisia kannustimia, niin Suomemme suku kyllä sammuu. Jotain radikaalia täytyy vielä seuraavan sukupolven aikaan tapahtua, että lapsista tulee tietoinen - ja kannattava - valinta yhä useammalle. En ihmettele, enkä varsinkaan syytä heitä, jotka lykkäävät lapsentekoa taloudellisista tai muista syistä. Taloutensa saa kuralle varmaan ilman lasten apuakin. Eikä vanhemmuus muutenkaan kaikille sovi. Mutta ihailen heitä, jotka lapsia tekevät - onhan pienen lapsen kanssa eläminen ja kasvaminen aika hiton hienoa. Joskus sen tunteen on vaan annettava voittaa järki.