Mustan kiven alla

 

Pyhäinpäivään kuuluu, ainakin meillä, olennaisena osana se, että teemme retken hautausmaalle. Jätämme kynttilän muistoksi heille, joita ei enää ole. Käyn kävelemässä hautausmailla muulloinkin. Pidän tunnelmasta ja hiljaisuudesta, joka vallitsee tuolla mustien kivien pellossa. Hautausmaat ovat hiljaisia ja kiviä ympäröi suorastaan maaginen rauha. Kaikki paikat ovat siistejä ja järjestyksessä. Hijaisuudessa kuulee omat ajatuksensa ja kivet herättävät ajatuksia.

Sotien sankarit

Yleensä pääsisäänkäynnin jälkeen suomalaisilla hautausmailla ovat sotiemme sankarivainajien rivistöt. Kulkiessani noiden matalien kivilinjojen ohi, mietin, kuinka nuorina sodassa voi menettää henkensä. Pitkät rivistöt kertovat, miten viidessä vuodessa kaatui iso osa nuoria miehiä. Hinta oli kova, mutta tarpeellinen. Silti, kun katsoo seitsemäntoistavuotiaan sotilaan hautaa, jää miettimään, mikä elämä jäi elämättä. Noille sodan uhrien käyttämättä jääneille vuosille olisi varmaan ollut parempaakin käyttöä kuin maata mullan alla. Ja joka kerta toivon mielessäni, että noiden rivistöjen jatkeeksi ei enää koskaan saataisi uusia sankarivainajia.

Nuoret

Yleensä vierailemme Enon hautausmaalla, johon on haudattu sekä isäni että toisen puolen isovanhempani. Joka kerta, kun kävelen isäni haudalle, katson kiveä haudalla, johon on haudattu teini-ikäisenä kuollut poika. Hauta on aina hyvin hoidettu ja siinä on kesäisin paljon kukkia ja talvella kynttilöitä. Se kertoo, että menehtynyt oli monille rakas ja häntä kaivataan. Herään aina miettimään, kuinka valtavan tuskan aiheuttaa oman lapsen menetys. Sen kääntöpuolena yleensä käännän kasvoni yläkertaan ja mielessäni kiitän siitä, että olemme saaneet perheeseen nipun terveitä lapsia ja olemme saaneet pidettyä heistä huolta kaikki vuodet.

Suuret suvut

Etenkin vanhoilla hautausmailla näkee vanhoja sukuhautoja, jotka on eristetty riimuilla tai rauta-aidoilla ja joiden sisällä on vainajia useista sukupolvista. Kivet ovat usein massiivisia ja kauniisti koristeltuja. Haudoissa on haluttu näkyvän suvun vaikutusvalta ja raha. Kuitenkin monet noista sukuhaudoista ovat autioita ja hylättyjä. Kukkia ei juurikaan näy, eikä talvella kivien juurelta löydä kynttilöitä tai lyhtyjä. Ajattelen noita katsoessani perinteitä ja sukuja. Oma sukumme on pieni ja tuntuu kutistuvan sukupolvi toisensa jälkeen. Seuraava sukupolvi tulee tuskin edes tuntemaan toisiaan, koska olemme niin hajallaan pitkin maata. Eli jos meillä olisi sukuhauta, niin sekin jäisi aika äkkiä autioksi.

Rakastetut

Viimeksi eilen kiinnitimme huomiota siihen, kuinka joillakin haudoilla on kynttilöitä ja lyhtyjä paljon. Kyseessä ei ole välttämättä nuori, vaan enemmänkin paljon rakastettu ihminen. Näyttää hyvältä, kun joku on vainajanakin niin kaivattu, että hänelle käydään jättämässä tervehdyksiä ja häntä kunnioitetaan vielä kuoleman jälkeenkin. Etenkin romanisuvut kunnioittavat vainajiaan hienosti. Sukujen haudoilla on toinen toistaan koristeellisempia kiviä ja muistamisesta kieliviä kukkia ja kynttilöitä ei noilta haudoilta puutu. Se kertoo suvun tärkeydestä ja perheen merkityksestä.

Unohdetut

Etenkin jouluna tekee pahaa, kun näkee yksinäisen ja hoitamattoman haudan. Herään aina miettimään, onko kyseessä ihminen, joka on yksinäinen tai jolla ei ole ketään muistamassa. Tuo aina herättää siihen, kuinka paljon nykyisin on yksinäisyyttä. Suvut hajaantuvat eri kaupunkeihin ja läheiset saattavat olla satojen kilometrien päässä, josta eivät yllä enää kuin satunnaiset puhelut ja viestit. Ajanpuute ja vieraantuminen saavat meidät unohtamaan ne läheiset, jotka eivät ole lähellä. Kyläilykulttuuri on vaihtunut whatsappailuun.

Toivoisin, että jokaisena jouluna ja pyhäinpäivänä käynnistettäisiin kampanja, joka kannustaa sytyttämään kynttilän yksinäiselle haudalle. Se on pieni askel siihen, ettemme jättäisi ketään yksin ja muistaisimme myös heitä, jotka eivät ole siinä vieressä.

Muualle haudatut

Me käymme yleensä pyhäinpäivänä jättämässä kynttilätervehdyksen muualle haudattujen muistomerkille. Harvoin satumme pyhäinpäivänä Uimaharjuun, jotta saisimme jätettyä kynttilän sinne, mistä terveisillä olisi lyhin matka. Kun muualle haudattujen muistopaikalla käy illalla, näkee, kuinka valtavan paljon siihen on jätetty kynttilöitä. Ja kun ajattelee, että jokainen kynttilä kertoo muistamisesta, niin samalla herää ajatus, että me suomalaiset kunnioitamme vainajia valtavan paljon. Kynttilöiden valaisema hautausmaa on valtavan kaunis. Sieltä huokuu läheisten kaipuu ja kunnioitus mennyttä kohtaan.